Sinipingviini
| Sinipingviini | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Pingviinilinnut Sphenisciformes |
| Heimo: | Pingviinit Spheniscidae |
| Suku: | Eudyptula |
| Laji: | minor |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Eudyptula minor |
|
| Katso myös | |
Sinipingviini (Eudyptula minor) on maailman pienin pingviinilaji. Se on lentokyvytön kuten kaikki pingviinit. Lajin nimesi Johann Reinhold Forster vuonna 1781.
Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pingviinit kasvavat keskimäärin 40 cm pitkiksi ja ne painavat noin yhden kilogramman. Sukupuolet ovat keskenään samannäköisiä mutta uros saattaa olla hieman painavampi ja sillä on hieman suurempi nokka. Lajin äänivalikoima on laaja ulottuen pehmeistä vihellyksistä rääkymiseen ja trumpettimaisiin kutsuääniin.
Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sinipingviinejä tavataan Uuden-Seelannin pääsaarten, Pohjois- ja Eteläsaaren, rannikoilla sekä Stewartinsaarelta ja Chathamsaarilla. Lisäksi niillä on yhdyskuntia myös Tasmaniassa sekä Australian etelärannikolla. Noin 60 % lajin koko kannasta pesii Tasmanian Australiasta erottavan Bassinsalmen alueella. Maailman pesimäpopulaation koko on 350 000–600 000 yksilöä, mihin ei ole laskettu mukaan pesimättömiä nuoria lintuja, joita on ainakin saman verran, jolloin kokonaisyksilömäärä on yli miljoonan. Sinipingviineistä noin 90 % elää Australiassa ja noin 10 % Uudessa-Seelannissa.[2] Toisen lähteen mukaan niitä on yli miljoona paria.[3] Tarkkaa määrää ei tiedetä, koska uusia yhdyskuntia löytyy aina silloin tällöin ja toisinaan jokin yhdyskunta kuolee pois. Lajin kanta uhanalaisuusluokituksessa on elinvoimainen.[1]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sinipingviinit pesivät hiekka- tai kivikkorantaisilla, riuttojen ympäröimillä saarilla ja rannikolla maapedoille vaikeakulkuisissa osissa. Joitakin yhdyskuntia on urbaanissa ympäristössä ja ihmisen tekemissä rakennelmissa, kuten aallonmurtajissa.
Viholliset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sinipingviinien pahin uhka ovat ihmisen alueelle levittämät ketut, koirat, fretit, kissat ja kärpät. Rottien ei ole havaittu aiheuttaneen merkittävää tuhoa. Asutuilla alueilla, joissa yhdyskunnat sijaitsevat teiden varsilla, jää paljon pingviinejä autojen alle ja tutkimuksin on osoitettu siitä johtuvan kuolleisuuden pienentävän yhdyskuntien kokoa. Ravustus aiheutti aikaisemmin huomattavia tappioita mutta pyydysten kehittyessä sen merkitys on nykyisin vähäinen. Kalastus verkoilla aiheuttaa suuria tappioita. Maastopalot voivat paikoin tuhota yhdyskuntia. Sinipingviinit ovat herkkiä laivojen öljypäästöille ja niitä on joskus kuollut suuria määriä, esimerkiksi 40 prosenttia Portlandissa Victorian osavaltiossa pesineestä noin sadan parin yhdyskunnasta kuoli öljypäästön takia vuonna 1988. Meressä ajelehtivat muovit ovat nykyisin suuri uhka pingviineille, joko joutuessaan niiden ruuansulatukseen tai lintujen takertuessa niihin. Pahimpia ovat juomatölkkien tai -pullojen, ns. sikspäkkien, sitomiseen käytettävät muoviosat, joiden lenkkien läpi pieni sinipingviini saa pujotettua päänsä, mutta jota se ei useinkaan saa poistettua. Elinympäristöjen tuhoutuminen rakentamisen ja muun maankäytön ja eroosion muodossa on vähentänyt sinipingviineille soveliaiden elinpaikkojen määrää.
Turismi on paikoin ongelma, esimerkiksi Phillip Islandilla käy vuosittain puoli miljoonaa turistia katsomassa sinipingviinien yöllistä vaellusta merestä pesilleen ("Pingviiniparaati"). Australiassa on lisäksi 12 muuta paikkaa, joissa turisteille on tarjolla kaupallista pingviiniviihdettä. Paikoin on havaittu turismin aiheuttaman häiriön pienentäneen yhdyskuntia.
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sinipingviinit pesivät erilaisissa maakoloissa ja onkaloissa sekä kivikoissa elokuusta joulukuuhun. Pari muodostaa pysyvän yksiavioisen liiton, tavallisesti eliniän kestävän. Naaras munii 1-2 valkoista munaa 3-5 päivän välein. Haudonta alkaa epäsäännöllisenä jo ensimmäisen munan jälkeen ja intensiivisesti toisen munan jälkeen. Molemmat puolisot hautovat muutamia päiviä kerrallaan, yhteensä noin 36 päivää. Vastasyntynyt poikanen painaa noin 40 g. Ensimmäiset 10 päivää emot lämmittävät niitä ja seuraavat 1-3 viikkoa emot vartioivat niitä vuorotellen. Kun poikaset ovat 3-4 viikon ikäisiä, emo vartioi niitä enää öisin, ja myöhemmin ne vain pistäytyvät öisin ruokkimassa poikasia oksentamalla niille osittain sulanutta ravintoa. Kun poikaset ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne painavat noin 90 % aikuisen painosta, ne lähtevät pesästä mutta palaavat alkuaikoina takaisin 2-3 päivän retkeilyn jälkeen. Lopulta ne itsenäistyvät kokonaan ja muuttavat yleensä eri alueelle kuin vanhempansa. Ne saavuttavat sukukypsyyden noin 3 vuoden iässä.[4] Sinipingviinit elävät suhteellisen pitkään; keskivertoikä on noin 6,5 vuotta, mutta yksittäinen pingviini voi elää jopa 20-vuotiaaksi.
Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pingviinien pääasiallisena ravintona ovat erilaiset kalat (sardiinit, sardellit, kilohailit), mutta myös kalmarit ja muut pienet merieläimet. Ravintonsa ne metsästävät laajalta alueelta, etupäässä päiväaikaan. Tavallisin sukellussyvyys on noin 30 metriä, syvin havaittu on ollut 69 metriä. Ne ruokailevat tavallisesti yksittäin ja syövät joka päivä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b BirdLife International: Eudyptula minor IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.5.2014. (englanniksi)
- ↑ Penguins
- ↑ Love, John 2001: Pingviinit. - WSOY. Kiina. ISBN 951-0-26623-X
- ↑ Animaldiversity