Skandinaavinen mytologia
Skandinaavinen mytologia (myös pohjoismainen mytologia tai muinaisnorjalainen mytologia) tarkoittaa Skandinavian rautakautisten ja varsinkin viikinkiaikaisten asukkaiden myyttejä ja uskomuksia. Myytit kertovat maailman synnystä, rakenteesta ja tuhosta sekä jumalten, jättiläisten ja muiden olentojen seikkailuista. Tärkein myyttien lähde on Edda, joka kirjoitettiin muistiin 1200-luvulla Islannissa.
Alkuperä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Skandinaavinen mytologia on osa germaanista mytologiaa yhdessä anglosaksisen mytologian ja germaanisen muinaisuskon kanssa. Skandinaavisten myyttien alkuperä on hävinnyt esihistorian hämäriin. Usein on arveltu, että niillä on etäiset juuret indoeurooppalaisten kansojen muinaisuudessa neoliittisella kivikaudella ja pronssikaudella.
Kirjallisuuslähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tiedot skandinaavisesta mytologiasta perustuvat ennen kaikkea Edda-kokoelmiin, jotka kirjoitettiin Islannissa muistiin kristinuskoon kääntymisen jälkeen.
Suullisena perinteenä oli Skandinaviassa jo ensimmäisen vuosituhannen lopulla kerrottu runomuotoisia tarinoita, joita alettiin kirjoittaa ylös Runo-Eddaksi 1000-luvulla.
1100-luvulla tanskalainen Saxo Grammaticus kirjoitti Tanskan historiaa käsittelevän teoksen De gesta danorum, jonka ensimmäiset yhdeksän osaa sisältävät paljon materiaalia pakanallisesta elämästä. Hän ei suurestikaan pitänyt pakanauskontoon liittyvistä ilmiöistä, mutta hänen ansiostaan on säilynyt paljon sellaista materiaalia, joka muuten olisi kadonnut.
Vielä merkittävämpi pakanallisten myyttien tallentaja oli islantilainen runoilija, historioitsija ja poliitikko Snorri Sturluson. Hän kirjoitti vuonna 1220 Proosa-Eddan, joka oli tarkoitettu käsikirjaksi runoilijoille. Teoksen tarkoituksena oli tallentaa katoavaa kansanperinnettä, jota oli aiemmin esitetty suullisesti. Lähteenä on käytetty skaldirunoja, Runo-Eddaan sisältyviä eeposrunoja sekä nykyisin jo hävinneitä tekstejä ja perimätietoja.
Jonkin verran pakanauskonnosta kertovaa materiaalia sisältyy myös islantilaisiin saagoihin, mutta nämä lähteet ovat myöhäisiä (1200- tai 1300-luvulta) ja usein epäluotettavia.
Myyttien säilyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Runot elivät pitkään runomuodossa esitettynä suullisena perimätietona ennen kuin ne kirjoitettiin ylös Islannissa toisen vuosituhannen alkuvuosisatoina.[1] Kaikkia runoja ei koskaan kirjoitettu ylös, ja osa kirjoitetuistakin on kadonnut. Ei tiedetä, siirtyivätkö runot sukupolvelta toiselle samassa muodossa vai uusiutuivatko ne jatkuvasti lausujien tuntemien runokaavojen puitteissa. Yleisimmin uskotaan runojen siirtyneen muistinvaraisesti, vaikka joistain runoista tunnetaankin hiukan toisistaan poikkeavia versioita.[2]
Eddarunojen esittäjiä ei tunneta nimeltä, eikä heidän sukupuolestaan ole tietoa. Sitäkään ei tiedetä, missä runonlausujat esiintyivät. Yleisesti arvellaan, että runoa lausui yksi lausuja yleisölleen. Joidenkin tutkijoiden mukaan runoja saattoi esittää usea esittäjä, joista jokaisella oli oma roolinsa.[2]
Mytologiset runot olivat esitettäviä teoksia, eivätkä ihmiset välttämättä pitäneet tarinoita muuna kuin viihteenä.[1]
Skandinaavien kaikkeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäiset olennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailman alkuperä on myyttien mukaan valtavassa rotkossa, Ginnungagapissa. Rotko rajoittui etelässä Muspelheimiin, tulen sijoille, jota vartioi tulijättiläinen Surt liekehtivällä miekallaan. Pohjoisessa oli kylmä Niflheim. Sen Hvergelmir-kaivosta virtasi 11 virtaa, joiden nimi oli Élivágar. Vedet valuivat Ginnungagapiin, jonka ne täyttivät jäätyessään. Kun jäävuori kasvoi, sen sulatti Muspellin kuumuus. Tästä syntyneessä vedessä alkoi syntyä Ymir-jättiläinen. Sumussa muodostui myös toinen olento, valtava lehmä nimeltä Auðhumla, jonka nisistä valui maitoa neljänä jokena, joista Ymir sai ravintonsa. Kun Ymir ateriansa jälkeen nukahti, se alkoi hikoilla, ja sen kosteista kainaloista kasvoivat esiin mies ja nainen. Samalla Ymirin jalat siittivät keskenään hirviömäisen kuusipäisen pojan, josta tuli jättiläisten esi-isä. Audhumla-lehmä sai ravintonsa nuolemalla jäässä kiinni olevia suolaisia kiviä. Kivestä syntyi vähitellen kolmessa päivässä mieshahmo Búri, josta tuli Odinin isoisä. Odin ja hänen kaksi veljeään Vile ja Ve olivat ensimmäiset jumalat.[3]
Jumalat ja jättiläiset vihasivat toisiaan. Odin päätti veljineen surmata Ymirin, tehdä lopun jättiläisten hirmuvallasta ja luoda järjestys kosmokseen. Veljekset surmasivatkin Ymirin suuressa taistelussa, ja Ymirin veri hukutti alleen kaikki jättiläiset, Bergelmiriä lukuun ottamatta. Bergelmir pakeni perheineen arkussa, ja hänestä tuli huurretursaiden kantaisä.[4]
Maailman synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun Ymir oli tuhottu, Odin ja hänen veljensä alkoivat luomistyön Ymirin ruumiista. Hänen verestään muodostuivat joet ja meret, hänen lihastaan maa, hänen luistaan vuoret, hänen hiuksistaan puut ja parrastaan ruoho, hänen hampaistaan sora ja kivi, ja hänen kallostaan taivaankansi, jossa hänen aivonpalasensa ajelehtivat pilvinä. Neljä vahvaa kääpiötä, Pohjoinen, Etelä, Itä ja Länsi, asetettiin kannattelemaan taivaanpieliä.[4]
Kun maailma oli luotu, Odin veljineen loi elävät olennot sitä asuttamaan. Ensimmäisenä ilmestyivät kääpiöt ja valohaltiat, jotka kasvoivat Ymirin ruumista hajottavista toukista. Valkoisista toukista syntyi hyviä haltioita ja mustista toukista pahoja kääpiöitä.[5]
Jumalat lennättivät Muspellistä kipinöitä taivaan poikki tähdiksi, auringoksi ja kuuksi. Eräs mies nimesi poikansa ja tyttärensä Auringoksi ja Kuuksi, mistä vihastuneena jumalat asettivat heidät vaunuihin vetämään taivaankappaleita taivaankannen poikki. Näitä vaunuja seuraa kaksi sutta, Sköll ja Hati, joiden kohtalona on aikojen lopussa syödä taivaalliset valot.[5] Taivaankannen reunalle jumalat asettivat jättiläiskotka Hräsvelgin, joka synnyttää siivillään tuulet. Vuodenaikojen vaihtelusta huolehtivat jääjättiläisten ilkeä sukulainen Talvi ja lempeä jumalolento Kesä.[5]
Jumalat loivat ensimmäiset ihmiset merenrantaan ajelehtineista ajopuista. Odin teki saarnesta miehen nimeltään Ask, ja jalavasta naisen nimeltään Embla. Heidän asuinsijakseen jumalat osoittivat maailman keskustan, Midgårdin, jonka ympärille he rakensivat Ymirin kulmakarvoista muurin suojelukseksi. Muurin ulkopuolelle jäänyt alue oli Jotunheim, jättiläisten maa.[4][6]
Maailman rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Asgård, aasojen maailma, jossa sijaitsi myös Odinin Valhalla. Sijaitsi ylimpänä kaikkeudessa. | ||
| Alfheim, valohaltioiden maailma | ||
| Midgård, ihmisten maailma, keskimmäinen maailmoista. | ||
| Niflheim, jääjättiläisten maailma |  |
Jotunheim, jääjättiläisten maailma. |
| Vanaheim, vaanojen maailma | Muspelheim, tulijättiläisten maailma. | |
| Nidavellir (Svartalfheim), maanalainen kääpiöiden valtakunta. | ||
| Helheim, kuolleiden valtakunta. Sijaitsi alimmaisena. | ||
Maailmankaikkeus on jaettu yhdeksään maailmaan eli valtakuntaan. Asgård on aasojen jumalsuvun koti, jossa ovat jumalten talot ja hallit sekä Urdin pyhä kaivo. Vanaheim on toisen jumalsuvun, vaanien koti. Alfheimissa asuvat valohaltiat, joita vaani Frej hallitsee. Midgård on ihmisten maailma ja sijaitsee luomakunnan keskellä. Muspelheim on tulen ja kaaoksen valtakunta, joka oli olemassa jo aikojen alussa. Sitä hallitsee demoninen Surt ja hänen tulijättiläisensä. Jotunheim on huurrejättiläisten, jumalten ja ihmisten vihollisten koti. Jotunheimissa ovat Mimerin kaivo, Järnveden-metsä ja Utgårdin linnoitus. Svartalfheim on osa maanalaista maailmaa, ja siellä asuvat kääpiöt. Helheim on pimeä, haudan kaltainen kuolleitten maa, jota hallitsee Hel. Nifelheim on kaikkein alin maailma: ikuisen kylmyyden ja pimeyden paikka, jossa lohikäärme Nidhögg ja muut lohikäärmeet piinaavat kaikkein pahimpia syntisiä.[7]
Kaiken yläpuolelle levittäytyy mahtava saarni Yggdrasil, joka ulottuu myös kaikkien maailmojen läpi. Puun alkuperää ei tiedä kukaan. Sillä on kolme pääjuurta, joista jokaisen alla on lähde. Yksi juurista ulottuu Niflheimiin ja Hvergelmiriin, toinen kasvaa Jotunheimin ohi Ginnungagapiin, ja kolmas Asgårdiin. Jumalat kokoontuvat joka päivä puun ympärillä. Puun latvassa istuu valtava kotka. Yggdrasil on jatkuvasti uhattuna: neljä kaurista syö jatkuvasti puun lehtiä, ja lohikäärme Nidhöggr järsii loputtomasti sen alimpia juuria. Siitä huolimatta Yggdrasil pysyy vihreänä.[8]
Maailman asujaimisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jumalat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jumalat ovat jakautuneet kahteen eri perheeseen, aasoihin, jotka asuvat Asgårdissa, ja vaaneihin, jotka asuvat Vanaheimissa.[9]
Odin on hallitsijajumala, sodanjumala, kuolemanjumala ja runoilijoiden jumala. Thor on Odinin poika ja aasoista vahvin ja mahtavin. Hän on ukkosen herra sekä ihmisten ja jumalten suojelija. Frigg on Odinin puoliso ja jumalien kuningatar, korkein jumalatar. Hän on äitijumalatar sekä rakkauden ja avioliiton jumalatar. Freyr on vaaneista ensimmäinen. Hän on sateen, auringon, viljan kypsymisen ja hedelmällisuuden jumala, joka hallitsee myös rikkauksia ja rauhaa. Freija on Frejn viettelevä sisko, joka osaa taikoa, ja jolla on valta rakkauteen ja kuolemaan. Njord on Freyrin ja Freijan isä, jolla on valta tuuliin ja meren aaltoihin. Skadi on Njordin vaimo. Tyr on sodan, oikeudenmukaisuuden ja oikeudenkäytön jumala ja aasoista rohkein. Balderia pidetään jumalista parhaana ja viattomimpana. Heimdall on Asgårdin vartija. Loki on kepposten tekijä, sukkelaälyinen ja hauska mutta myös pahantahtoinen. Hän on myös taitava muodonmuuttaja. Mimer vartioi kaivoa Jotunheimissa. Hönir on Odinin uskottu. Gefjon on neitsyiden suojelija, jonka saliin kaikki viattomina kuolevat naiset tulevat kuolemanjälkeisessä elämässä. Iðunn vartioi pyhiä omenoita, jotka antavat jumalille ikuisen nuoruuden. Bragi on runouden, musiikin ja puhetaidon jumala ja naimisissa Iðunnin kanssa. Höder on vahva mutta sokea jumala. Ull on talven, kirousten ja kaksintaistelun jumala, joka viihtyy sukset jalassa ja jousi kädessä. Vidar on Odinin ja jättiläisnainen Gridin vahva poika. Vale on Odinin ja Rindin poika, urhea soturi. Forseti on Balderin ja Nannan poika ja jumalien paras sovittelija. Saga on näkijäjumalatar. Eir on lääkintätaidon jumalatar. Fulla on Friggin palvelija. Sjafn on jumalatar, joka synnyttää himon ihmisten välille. Lofn on jumalatar, jolta rakastavaiset voivat pyytää lupaa mennä naimisiin kun heitä on estetty sitä tekemästä. Var on lupausten ja valojen jumalatar. Vör havaitsee kaiken. Syn vartioi hallin portteja ja auttaa aiheettomasti rikoksesta syytettyjä. Hlin vartioi kuolevaisia, joita Frigg tahtoo suojella. Snotra on hyvätapaisten jumalatar. Gnå on Friggin sanansaattaja, joka liikkuu Hovvarpner-hevosellaan.[10]
Ihmiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Skandinaavisessa mytologiassa esiintyy myös joitakin ihmissankareita, mutta yleensä tarinat kertovat jumalista. Yksi merkittävimmistä ihmisistä on Sigurd, joka surmasi lohikäärme Fafnirin seppä Reginin pyynnöstä. Sigurd tappoi myöhemmin myös Reginin, sillä Regin yritti murhata Sigurdin ja hankkia lohikäärmeen aarteen itselleen.
Skandinaavisen mytologian mukaan taistelussa kuolleet soturit pääsevät Valhallaan Odinin luokse. Näitä sotureita kutsutaan nimellä einherjar. Einherjar harjoittavat päivisin taistelutaitojaan ja juhlivat öisin syöden villisika Särimnerin lihaa. Sairauksiin tai vanhuuteen kuolleet taas pääsevät Helheimiin.
Muut olennot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Skandinaavisessa mytologiassa esiintyy jumalten lisäksi monenlaisia muitakin olentoja.
Disat ovat naispuolisia olentoja, joita entisaikoihin kunnioitettiin. Disoja ovat nornat, valkyriat ja suojelushenget. Nornat elävät Yggdrasilin juuren alla ja määräävät kaikkien elollisten kohtalot kehräämällä elämänlankaa. Valkyriat ovat henkiolentoja, jotka palvelevat Odinia ja Freijaa, ja noutavat kuolinhetkellä ne, jotka on valittu kuolemaan taistelussa. Suojelushenget vartioivat yksilöitä tai sukuja.[11]
Jättiläiset ovat alkuolentoja, jotka liittyvät tiiviisti aikojen alun kaaokseen. Jättiläiset ovat jumalien ikuisia vihollisia, mutta jotkin jumalista ovat jättiläisten sukua. Useimmat jättiläiset elävät Jotunheimissa. Jättiläisiä ovat esimerkiksi huurretursaat, merenjättiläiset ja tulijättiläiset.[12] Surtur on tulijättiläisten demoninen hallitsija, joka asuu Muspelheimissa.[13] Ægir ja Rán ovat meren kuningas ja kuningatar, jättiläisiä, joilla on hyvät suhteet jumaliin.[14]
Kääpiöt ovat syntyneet alkujättiläisen lihassa olevista toukista. Kääpiöt asuvat Svartalfheimissa, missä on lämmintä ja pimeää. Kääpiöt tunnetaan taitavina käsityöläisinä ja seppinä, joiden luomuksilla on usein taikavoimia.[15]
Hyväntahtoisia valohaltioita asui Alfheimissa. He toimivat välittäjinä ihmisten ja jumalten välillä, ja heitä hallitsi Freyr.[6]
Rautavitsat ovat pahantahtoisia noita-akkoja. Järnveden-metsässä hallitsee jättiläisnoita Angrboda. Hänen lapsiaan ovat Fenrir-susi, Midgårdin lohikäärme Jörmundgand ja kuoleman jumalatar Hel.[16]
Nidhöggr on ruumiiden syöjä, alkulohikäärme, joka asuu kaikkein alimpana Niflheimissa.[17]
Utgårdin linnoitusta jättiläisineen ja hirviöineen hallitsee Útgarða-Loki, vahva ja älykäs jättiläinen ja taitava noita, joka voi muuttaa itsensä miksi tahansa.[18]
Maailmanloppu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Skandinaavisen mytologian maailmanloppu on Ragnarök eli ”jumalten tuho”. Ragnarökiä edeltää kolme ankaraa talvea, jotka johtavat ihmisten välisiin sotiin. Niitä seuraa kolme vuotta kestävä Fimbul-talvi, jonka aikana maa peittyy lumeen ja jäähän. Lopulta aurinko pimenee ja maailma alkaa tuhoutua. Ragnarökin aikana hyvyyden voimat taistelevat pahuuden voimia vastaan. Taistelun jälkeen maa peittyy liekkeihin, repeää ja vajoaa mereen, ja kaikki on kaaosta, tulta ja jäätä. Ragnarökin jälkeen maailma syntyy uudelleen, ja hengissä selvinneet jumalat sekä ihmispariskunta Liv ja Livtrasir aloittavat kaiken alusta.[19]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Egerkrans, Johan: Pohjoismaiset jumalolennot. Suomentanut Ojanen, Eero. Minerva, 2017 (alkuteos 2016). ISBN 978-952-312-440-0.
- Sumari, Anne (toim.): Óðinnin ratsu: Skandinaaviset jumaltarut. Toimittanut ja suomentanut Anni Sumari. Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-471-935-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Ojanen, Eero (kääntäjän esipuhe, Pohjoismaiset jumalolennot, 2017), s. 8–9.
- ↑ a b Clunies Ross, Margaret (toim. Larrington, Carolyne & Quinn, Judy & Schorn, Brittany): A Handbook to Eddic Poetry: Myths and Legends of Early Scandinavia, s. 19–21, 31. Cambridge University Press, 2016. ISBN 978-1-107-13544-4.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 13, 141.
- ↑ a b c Egerkrans 2017, s. 14.
- ↑ a b c Egerkrans 2017, s. 17.
- ↑ a b Sumari 2007, s. 9–10.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 19–20.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 20.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 19.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 22–25.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 106–111.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 113–114.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 141.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 142.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 117.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 118.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 132.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 135.
- ↑ Egerkrans 2017, s. 146–152.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Skandinaavinen mytologia Wikimedia Commonsissa
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Byatt, A. S.: Ragnarök: Jumalten tuho. (Ragnarok: The end of the gods, 2011.) Suomentanut Titia Schuurman. Helsinki: Tammi, 2013. ISBN 978-951-31-3894-3.
- Eddan jumalrunot. Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. Helsinki: WSOY, 1982 (2. painos 1998). ISBN 951-0-11503-7.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
