Edda

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kirjallisia teoksia. Asteroidista kertoo artikkeli 673 Edda.
Proosa-Eddan sisältävän käsikirjoituksen kansi

Edda on 1200-luvulla koottu skandinaavisten muinaistarujen kokoelma. Edda-tekstit ovat tärkeimmät skandinaavisesta mytologiasta kertovat tiedonlähteet. Eddan sisältö syntyi luultavasti suureksi osaksi Skandinaviassa, ja se koottiin viikinkien aikaisessa keskiajan Islannissa.[1]

Edda kertoo skandinaavisista jumalista, heidän seikkailuistaan ja suhteistaan. Väkivaltaa on runsaasti, mikä heijastelee tarinoiden yhteyttä viikinkikulttuuriin. Eddan tarinat ovat erillisiä, mutta ne muodostavat yhtenäisen tarinan maailmankaikkeuden synnystä maailman tuhoon ja seuraavan aikakauden alkamiseen.[1]

Eddan mytologiset runot olivat esitettäviä teoksia, eivätkä ihmiset välttämättä pitäneet sen tarinoita muuna kuin viihteenä.[1]

Runo-Edda ja Proosa-Edda[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edda koostuu kahdesta osasta, Runo-Eddasta ja Proosa-Eddasta. Osat ovat kirjoina luonteeltaan erilaisia. Niissä on osin samoja aineksia, mutta myös eroja.[1]

Runo-Edda on Eddan osista sisällöltään vanhempi. Se on koottu erilaisista käsikirjoituskokoelmista, ja siitä on erilaisia versioita, mutta tärkeimmät runot sisältyvät Islannissa 1200-luvulla koottuun käsikirjoitukseen Codex Regiukseen. Useimmat runot syntyivät arviolta vuosien 800–1000 välillä, jotkin sen jälkeen. Runot elivät aluksi suullisena permätietona ennen kuin ne kirjoitettiin ylös. Runot ovat useiden eri tekijöiden sepittämiä, mutta tekijöiden nimiä ei tunneta. Teos koostuu kahdesta osiosta, Eddan jumalrunot ja Eddan sankarirunot. Runot on suomentanut Aale Tynni.[1]

Proosa-Eddan kirjoitti vanhojen tarinoiden pohjalta islantilainen runoilija ja poliitikko Snorri Sturluson ilmeisesti vuoden 1220 tienoilla. Kirjaa kutsutaan myös nimillä Sturlusonin Edda ja Snorrin Edda. Kirja sisältää vanhaa tarinaperinnettä yhdenmukaiseksi kirjoitetussa muodossa.[1] Proosa-Edda muodostuu esipuheesta ja kolmesta osasta. Snorri kirjoitti osat Skáldskaparmál ja Háttatal runousopin käsikirjaksi aikansa runoilijoille. Kolmas osa Gylfaginning sisältää vuoropuhelun muotoon kirjoitettuja skandinaavisia myyttejä maailman syntymisestä, jumalten seikkailuista ja Ragnarökistä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Egerkrans, Johan (kääntäjän esipuhe Ojanen, Eero, s. 8–9.): Pohjoismaiset jumalolennot, s. 8–9. Suomentanut Ojanen, Eero. Minerva, 2017 (alkuteos 2016). ISBN 978-952-312-440-0.
  2. Edda Encyclopædia Britannica. 20.7.1998. Viitattu 19.4.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sumari, Anne (toim.): Óðinnin ratsu: Skandinaaviset jumaltarut. Edda (mukaelma). Toimittanut ja suomentanut Anni Sumari. Helsinki: Like, 2007. ISBN 978-952-471-935-3.
  • Eddan sankarirunot. Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1980. ISBN 951-0-10173-7.
  • Eddan jumalrunot. Suomentanut sekä johdannolla ja selityksillä varustanut Aale Tynni. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1982 (2. painos 1998). ISBN 951-0-11503-7.
  • Snorri Sturluson: Edda: Taruopillinen alkuosa; Gylfin harhanäky. (Gylfaginning.). Porvoo: WSOY, 1911.