Codex Regius

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Codex Regius (“Kuninkaallinen kirja” tai “Kuninkaan kirja”) on islantilainen keskiaikainen käsikirjoitus. Se on kirjoitettu muinaisnorjaksi ja sisältää 29 runoa, jotka muodostavat Runo-Eddan eli Vanhemman Eddan. Codex Regius on vanhin tunnettu skandinaavisten muinaistarujen kokoelma ja Islannin kansallisaarre.[1]

Pergamentille kirjoitettu käsikirjoitus on ajoitettu noin vuoteen 1270. Johdannon ja materiaalin järjestelyn perusteella tutkijat ovat päätelleet, että käsikirjoitus on kopio 1200-luvun lähteistä, jotka ovat sittemmin kadonneet. Piispa Brynjólfur Sveinsson sai käsikirjoituksen haltuunsa vuonna 1643, ja siitä puuttui jo tuolloin 8 sivua. Koko käsikirjoituksesta oli jäljellä ainoastaan 45 sivua, mutta osa kadonneista runoista on kuitenkin säilynyt proosamuodossa Völsunga-saagassa. Sveinsson oletti virheellisesti käsikirjoituksen tekijäksi Saimundr Viisasta (Sæmundr fróði) ja nimesi sen Sæmundar Eddaksi. Vuonna 1662 Sveinsson lähetti käsikirjoituksen Tanskan kuninkaalle Fredrik III:lle. Codex Regiusta säilytettiin Kööpenhaminan kuninkaallisessa kirjastossa vuoteen 1971, jonka jälkeen se palautettiin Islantiin. [1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Codex Regius Encyclopaedia Britannica. Britannica Academic. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 18.8.2015. englanti