Saariselkä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Saariselän kylä kuvattuna Iisakkipäältä

Saariselkä (pohjoissaameksi Suoločielgi, kirjaimellisesti Saariselkä) on Inarin, Savukosken ja Sodankylän kunnissa, osittain Urho Kekkosen kansallispuiston alueella sijaitseva tunturijono ja erämaa-alue. Se kuuluu UK-puisto-Sompio-Kemihaara-Natura 2000 -luonnonsuojelualueeseen.

Sen korkein tunturi on Sokosti, joka on korkeimmillaan 718 metriä merenpinnan yläpuolella. Muita Saariselän alueen tuntureita ovat muun muassa Kaunispää, Kiilopää, Ukselmapää sekä Vuomapää. Granuliitti, jota tunturit suurimmaksi osaksi ovat, syntyi noin 2 miljardia vuotta sitten. Tunturit ja jokilaaksot saivat alkunsa lohkoliikuntojen seurauksena vajaa 50 miljoonaa vuotta sitten. Viimeisin jääkausi vetäytyi alueelta 9 500 vuotta sitten.

Saariselän erämaa-alue on suosittu vaelluskohde helppokulkuisuutensa, koskemattomuutensa sekä verrattain tiheän autiomajojen ja varaustupien verkoston ansiosta. Saariselälle suuntautuvia vaelluksia aloitetaan usein esimerkiksi Raja-Joosepista, Kiilopäältä ja Kemihaarasta.

Sisällysluettelo

Saariselän tunturikylä [muokkaa]

Riekonlinna, yksi Saariselän kylän hotelleista.

Saariselän tunturikylä sijaitsee Inarin kunnassa valtatien 4 varrella 260 kilometriä Rovaniemeltä pohjoiseen ja 30 kilometriä Ivalosta etelään (68°25.19′N, 27°24.74′E). Kylästä on pyritty tekemään tiivis kokonaisuus, jonka ansiosta mahdollisimman vähän tunturiluontoa jää rakentamisen alle ja matkailun haittoja voidaan paremmin ehkäistä. Palvelujen ja hotellien keskittäminen pienelle alueelle vähentää autoliikennettä, kun asiointi voidaan hoitaa jalan. Saariselän tunturikylän palveluja ovat monien hotellien ja ravintoloiden lisäksi mm. kaksi markettia, Alkon myymälä, käteisautomaatti, huoltoasema sekä informaatio- ja liikekeskus Siula. Saariselän tunturikylästä löytyy myös Pyhän Paavalin kappeli ja Inarin kunnan pelastusasema. Tilastokeskus on luokitellut Saariselän tunturikylän taajamaksi.[1]

Hiihtokeskus [muokkaa]

Hiihtokeskuksen rinteet on rakennettu Kaunispäälle (kuvassa taempi huippu) ja viereiselle Iisakkipäälle (josta kuva on otettu).

Saariselkä on perinteinen hiihtokeskus ja se on luonteeltaan verraten erilainen kuin viime vuosina voimakkaasti kasvaneet suuret keskukset kuten Levi ja Ylläs. Laskettelurinteet sijaitsevat noin kilometrin päässä kylästä Kaunispään ja Iisakkipään kyljessä. Pisimmällä rinteellä on pituutta 1300 metriä ja korkeuseroa 180 metriä. Alueen pinnanmuodostuksesta johtuen Saariselkä ei voi tarjota esimerkiksi Levin kaltaista enimmillään 2500 metrin pituutta ja 325 metrin korkeuseroa tai Ylläksen kaltaista 3000m pituutta ja n. 450m korkeuseroa. Tästä huolimatta rinteisiin on viime vuosina investoitu voimakkaasti, Kaunispäälle on esimerkiksi rakennettu lumilautailuun Suomen pisin street, joka sopii sekä aloittelijoille, että kokeneemmille laskijoille. Laskettelukeskuksessa rinteitä on yhteensä 11, joista viisi on valaistuja. Hissejä on viisi, joista yksi on tuolihissi. Saariselällä on käytössä etälukeva hissilippujärjestelmä.

Maastohiihto on Saariselällä vahvasti esillä. Ympäristössä kulkee 180 kilometrin latuverkosto, josta 34 kilometriä on valaistu. Lumetusjärjestelmä kattaa viisi kilometriä latua laskettelurinteiltä Laanilaan. Sen ansiosta maastohiihtokausi kestää Saariselällä lokakuusta toukokuuhun.

Magneettimäki [muokkaa]

Magneettimäen muistomerkki.

Tällä nimellä tunnetaan eräs jyrkkä mäki Nelostien aikaisemmalla tielinjauksella muutama kilometri Saariselän kylästä pohjoiseen. Nimi juontuu kansanuskomuksesta, että mäessä olisi niin paljon magneettista vetoa että se veisi voimat kuorma-autojen moottoreista. Arkisempi syy löytynee 19301940-lukujen kuorma-automallien moottorien vaatimattomista tehoista ja siitä, että puuttomassa maisemassa tien todellinen jyrkkyys ei kiintopisteiden puuttuessa käy selville. Magneettimäki on museotie. Tällä kunnioitetaan 1940-luvun kuorma-autoilijoiden ponnisteluja Jäämerentiellä pitääkseen liikennettä yllä Petsamoon vaativissa olosuhteissa.[2][3]

Saariselän kultahistoria [muokkaa]

Saariselkä tunnetaan nykyisin matkailusta, mutta alun perin paikasta tekivät merkittävän siellä tehdyt kultalöydöt. Merkkejä kullasta löysi ensimmäisenä kruununvouti Konrad Planting vuonna 1865 Luttojoen varrella. Hänellä oli matkoillaan tapana kuljettaa mukanaan vaskoolia ja etsiä kultaa. Ollessaan palaamassa Utsjoelta etelään hän yöpyi Luttojoen varressa Kaunispään juurella lähellä Saariselän nykyistä kylää, jossa teki löydön. Ensimmäisen valtauksen Saariselällä teki Johan Alfred Piponius vuonna 1871 kaivaen nykyisen Tunturihotellin Gielas-rakennuksen kohdalla kesän aikana 329 grammaa kultaa. Ensimmäinen etsintälupa oli kuitenkin myönnetty jo vuotta aiemmin pietarilaiselle Fetisoville. Eevert Kiviniemi löysi 25. syyskuuta 1935 Saariselän Luttojoelta Suomen suurimman kultahipun, painoltaan 393 grammaa. Vuonna 1902 Prospektor-yhtiö ryhtyi etsimään läheiseltä Laanilan alueelta kultaa ja rakensi alueelle konttorin ja kaivoskuilun. Kullanhuuhdonta on edelleen yksi alueen matkailuvalteista.

Saariselkä Lapin sodassa [muokkaa]

Suomen ilmavoimien Bristol Blenheim Mk. IV (BL-129) (ei liity välttämättä kyseisiin pommituksiin).

Jatkosodan päättäneen välirauhan ehtojen mukaisesti suomalaiset joukot joutuivat syksyllä 1944 karkottamaan maassa oleskelevat saksalaisjoukot. Tämä johti Lapin sotaan. Saariselältä etelään sijaitsevasta Tankavaarasta saksalaiset olivat vetäytyneet 31. lokakuuta 1944 kohti pohjoista. Suomalaiset olivat aiemmin 19. lokakuuta pommittaneet saksalaisjoukkojen ryhmityksiä Laanilassa ja Kaunispään rinteillä Bristol Blenheim -koneilla. Suomalaisten edettyä kohti Saariselkää 1. marraskuuta Jääkäriprikaati törmäsi Laanilan lähellä saksalaisten väijytykseen. Kaunispään taistelut alkoivat ja kaksi suomalaista pataljoonaa lähti koukkaamaan. Seuraavana päivänä suomalaiset koukattuaan 15 kilometrin matkan katkaisivat tien Kaunispäällä, mutta vahvat vihollisjoukot murtautuvat motista kohti Ivaloa. Suomalaiset saavuttivat Saariselältä 30 km pohjoiseen sijaitsevan Ivalon 5. marraskuuta.[4]

Lähteet [muokkaa]

  1. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 Tilastokeskus. Viitattu 25.3.2013.
  2. Museosillat ja -tiet, luettelo (pdf) 3.9.2012. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Viitattu 27.12.2012.
  3. Liimatainen, Kirsi: Tiehallinnon museotiet ja -sillat, s. 162-163. Museokohdeselvitys. Tampere: Tiehallinto, 2007. ISSN 1459-1561. Teoksen verkkoversio (viitattu 27.12.2012).
  4. Suomi sodassa, s. 465. Valitut Palat, 1983. ISBN 951-9078-94-0.

Aiheesta muualla [muokkaa]

Koordinaatit: 68°15′N, 028°10′E