Sevettijärvi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sevetin Baarissa, ravintolan ohella, toimivat myös posti ja Alkon tilauspiste. Kuvassa taustalla myös "rullaava" lentokone.

Sevettijärvi (koltansaameksi Čeˊvetjäuˊrr, pohjoissaameksi Čeavetjávri) on Inarin kunnassa koltta-alueella, Itä-Lapissa sijaitseva kylä Itäisen Jäämerentien varrella, noin 120 kilometriä pohjoiseen Inarista. Kylältä on Norjan rajalle Näätämöön matkaa noin 35 kilometriä. Kylän vihreä, mutta samaan aikaan karu maasto muuttuu Näätämöä kohden aukeammaksi.

Kylä on rakentunut jääkauden aikaiselle merenpohjalle. Sevettijärven ja Näätämön välillä järvien kiviset rannat kiinnittävät ohikulkijan huomion erikoisuudellaan. Näitä kivisiä rantoja paikalliset kutsuvat pirunpelloiksi.

Sevettijärven alue on yksi kolttasaamelaisten pääasuinalueista. Suurin osa (noin 90 %) 350 asukkaasta on kolttasaamelaisia, mutta joukossa on myös etelästä muuttaneita suomalaisia. Alueella asuu myös muutamia inarinsaamelaisia ja tunturinsaamelaisia.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näätämön Sevettijärvelle perustettiin kylä, kun Petsamosta evakuoidut koltat, yhteensä 51 perhettä, asutettiin sinne valtion rakennuttamiin mökkeihin sotien jälkeen vuonna 1949. Tätä ennen kyseisellä alueella asui muutamia saamelaisia ja suomalaisia perheitä.

Samoihin aikoihin rakennettiin koulu, terveystalo ja rukoushuone. Inarilainen kauppias rakensi kylän keskustaan kaupan. kylässä toimi hetken aikaa myös osuuskauppa.

Ensimmäinen autolla ajettava tie Sevettijärvelle saatiin niinkin myöhään kuin 1960-luvun lopulla. Sitä ennen kuljettiin talvisin lumikiitäjällä, porolla ja suksilla sekä kesäisin kävellen, polkupyörällä ja veneellä.

Nähtävyydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sevettijärven ortodoksinen kirkko, Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen kirkko

Kylän nähtävyyksiin kuuluvat muun muassa Kirakkajärveltä siirretty vanha perinnetalo (kolttamökki), jossa toimii museo,ja pihassa olevat pienet mökit, jotka kuvaavat kolttien kesäasumuksia sekä ortodoksinen kirkko (entinen rukoushuone).

Jänispäälle, joka kohoaa noin kymmenen kilometriä Sevettijärven pohjoispuolella, on matkapuhelinoperaattori Elisa rakennuttanut 80 metriä korkean maston ja tien syksyllä 2007. Opukasjärvellä, noin 15 kilometrin vaelluksen päässä Sevettijärveltä, sijaitsee Näätämöjoen ylittävä riippusilta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaatit: 69°30′13″N, 028°35′31″E