Afrikka
Afrikka | |
---|---|
Pinta-ala | 30 365 000 km² |
Väkiluku | n. 1,2 miljardia |
– väestötiheys | 30,51 as./km² |
Valtioita | 54 (luettelo valtioista) |
Aikavyöhyke | UTC-1 – UTC+4 |
Afrikka on maailman toiseksi suurin maanosa. Sen pinta-ala on 30 365 000 neliökilometriä,[1] joka on 20,3 prosenttia Maan maapinta-alasta. Afrikan noin 1,2 miljardia asukasta muodostaa noin 15 prosenttia ihmiskunnasta.
Afrikka koostuu useista ylätasangoista. Mantereen suurin joki on Niili, laajin järvi Victorianjärvi ja korkein vuori Kilimanjaro. Suurin osa Afrikkaa kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, pohjoisimmat ja eteläisimmät alueet subtrooppiseen. Pohjois-Afrikassa sijaitsee suuri Saharan aavikko, ja Keski- ja Länsi-Afrikka ovat tiheiden ja kosteiden trooppisten sademetsien peitossa. Afrikassa on monimuotoinen eläimistö.
Afrikassa on useita tuhansia etnisiä ryhmiä. Nykyisin Afrikassa on 54 itsenäistä valtiota. Niiden rajat ovat peräisin siirtomaa-ajalta, eivätkä perustu kansallisuuksiin tai heimoihin.
Pääosa Afrikan maista itsenäistyi 1960-luvulla. Sodat, epävakaus ja väestönkasvu koettelevat maanosaa nykyäänkin.
Afrikka on luonnonvaroiltaan rikas, mutta taloudeltaan köyhä maanosa. Afrikassa kulminoituvat monet maailman pahimmista ongelmista, kuten köyhyys, AIDS, ruoan ja veden puute sekä huono hallinto. Afrikkalaiset kärsivät vuosisadan siirtomaajärjestelmästä ja tätä ennen orjuudesta.
Etymologia
Antiikin kreikkalaiset kutsuivat maanosan pohjoisosaa Libya-nimellä. Ensimmäinen tunnettu Africa-maininta on 100-luvun eaa. alusta roomalaiselta runoilijalta Enniukselta. Hän viittasi sanalla Karthagon seutuun. Roomalaiset hävittivät Karthagon vuonna 146 eaa. ja nimesivät ensimmäisen Välimeren eteläpuolisen provinssinsa Africaksi. Provinssi käsitti suurin piirtein nykyisen Tunisian ja osan Algeriaa. Myöhemmin Afrikka laajentui tarkoittamaan laajempaa aluetta, mutta vasta 1400-luvulta lähtien se on tarkoittanut koko maanosaa. Afrika-nimen alkuperä saattaa olla foinikian kielen sanassa afer, musta, monikossa afri. Roomalaiset kutsuivat alueella asuneita berbereitä afreiksi.[2]
Maantiede
- Pääartikkeli: Afrikan maantiede
Afrikka rajautuu pohjoisessa Välimereen, koillisessa Suezin kanavaan ja Punaiseenmereen, idässä Intian valtamereen ja lännessä Atlanttiin.[3]
Afrikka jaetaan maantieteellisesti viiteen osaan: Pohjois-Afrikka, Itä-Afrikka, Länsi-Afrikka, Keski-Afrikka ja Eteläinen Afrikka.
Afrikan pinta-ala on 30,365 miljoonaa neliökilometriä.[1] Afrikan pohjoisimmasta kohdasta, Ras ben Sakkasta Tunisiassa (37°21' N), eteläisimpään, Cape Agulhasiin Etelä-Afrikassa on matkaa suunnilleen 8 000 kilometriä.[4] Manteren läntisimmästä kohdasta, Kap Verden niemimaasta Senegalissa (17°33'22” W), itäisimpään kohtaan Sar Hafuniin Somaliassa (51°27'52” E), on noin 7 400 kilometriä.[5]
Afrikan rantaviivan pituus on noin 26 000 kilometriä. Muihin maanosiin verrattuna Afrikan rannikot ovat melko suoria, ilman laajoja niemimaita tai lahtia.[5] Afrikan kaakkoisrannikolla sijaitseva Madagaskar on maailman neljänneksi suurin saari.[6]
Afrikka koostuu useista ylätasangoista, jotka Itä-Afrikan hautavajoama halkaisee mantereen itäosissa. Afrikan luoteisosissa ovat Atlasvuoret, jotka ovat geologisesti mantereen nuorinta osaa.[3] Afrikan korkein vuori on Kilimanjaro, jonka huippu on 5 895 metriä merenpinnasta.[7][8]
Afrikan suurin joki on Välimereen laskeva Niili, jota pidetään noin 6 690 kilometrin pituudellaan maailman pisimpänä jokena. Muita Afrikan suurimpia jokia ovat Kongojoki (4 630 km), Sambesi (2 735 km) ja Nigerjoki (4 100 km).[3] Useimmat Afrikan suurista järvistä sijaitsevat Itä-Afrikan hautavajoaman alueella. Suurimpia järviä ovat esimerkiksi Victorianjärvi, Tanganjikajärvi, Njassajärvi, Albertinjärvi ja Tšadjärvi.[9]
Ilmasto ja kasvillisuusvyöhykkeet
Suurin osa Afrikkaa kuuluu trooppiseen ilmastovyöhykkeeseen, pohjoisimmat ja eteläisimmät alueet subtrooppiseen. Pohjois-Afrikassa on suuri Saharan kuumuusaavikko. Sen pohjoispuolella on kapea Välimeren rannikkovyöhyke. Saharan eteläpuolella on Sahel, joka on kuiva, puoliaavikosta savanniksi asteittain muuttuva alue. Keski- ja Länsi-Afrikka ovat tiheiden ja kosteiden trooppisten sademetsien peitossa. Eteläisessä Afrikassa on puoliaavikoita ja siellä Kalaharin autiomaa.[3]
Eläimistö
Pleistoseenin lopun joukkotuho vaikutti Afrikassa vähemmän kuin muissa maanosissa. Osittain tämän vuoksi Afrikka onkin tullut tunnetuksi monimuotoisesta eläimistöstään. Siellä on maailman muihin alueisiin verrattuna huomattavan paljon suurikokoisia eläimiä, varsinkin nisäkkäitä. Sellaisia ovat petoeläimistä leijona, leopardi, gepardi ja hyeena, kasvissyöjistä esimerkiksi afrikannorsu, kirahvi, virtahepo, kafferipuhveli ja sarvikuono. Afrikassa on myös suuri joukko antilooppilajeja sekä kädellisiä, kuten paviaanit sekä ihmisapinoihin kuuluvat simpanssit ja gorillat. Afrikassa on myös suuria lintuja, kuten strutseja sekä matelijoita, kuten krokotiileja.
Ekologia
Yhdistyneiden kansakuntien ympäristöohjelma UNEP totesi vuonna 2008 metsäkadon olevan Afrikassa noin kaksi kertaa nopeampaa kuin muualla.[10] On jopa väitetty, että 90 prosenttia Länsi-Afrikan alkuperäisistä metsistä olisi jo tuhoutunut.[11] Madagaskarin alkuperäisistä metsistä 90 prosenttia on tuhoutunut sen jälkeen, kun ihmiset asuttivat saaren noin 2 000 vuotta sitten.[12] Noin 65 prosenttia Afrikan viljelysmaasta kärsii maaperän köyhtymisestä.[13]
Valtiot
-
Afrikan poliittinen kartta
Valtio | Pinta-ala (km²) |
Asukasluku (2009) ellei muuta mainita |
Väestötiheys (as. / km²) |
Pääkaupunki | Viralliset kielet | Valtiomuoto | Valuutta |
---|---|---|---|---|---|---|---|
Itä-Afrikka: | 6 384 904 | 316 053 651 | 49,5 | ||||
Burundi | 27 830 | 8 988 091 [14] | 322,9 | Gitega | kirundi, ranska | tasavalta | Burundin frangi |
Komorit | 2 170 | 752 438 [14] | 346,7 | Moroni | škimoro, ranska, arabia | tasavalta | Komorien frangi |
Djibouti | 23 000 | 516 055 [14] | 22,4 | Djibouti | ranska, arabia | tasavalta | Djiboutin frangi |
Eritrea | 121 320 | 5 647 168 [14] | 46,5 | Asmara | tigrinja, arabia | tasavalta | Eritrean nakfa |
Etelä-Sudan | 619 745 | 8 260 490 | 13 | Juba | englanti, arabia [15] | tasavalta [15] | Etelä-Sudanin punta [15] |
Etiopia | 1 127 127 | 85 237 338 [14] | 75,6 | Addis Abeba | amhara | tasavalta | Etiopian birr |
Kenia | 582 650 | 39 002 772 [14] | 66,0 | Nairobi | swahili, englanti | tasavalta | Kenian šillinki |
Madagaskar | 587 040 | 20 653 556 [14] | 35,1 | Antananarivo | ranska, malagassi | tasavalta | Madagaskarin ariary |
Malawi | 118 480 | 14 268 711 [14] | 120,4 | Lilongwe | njandža, englanti | tasavalta | Malawin kwacha |
Mauritius | 2 040 | 1 284 264 [14] | 629,5 | Port Louis | englanti | tasavalta | Mauritiuksen rupia |
Mayotte (Ranska) | 374 | 223 765 [14] | 489,7 | Mamoudzou | ranska | merentakainen paikallishallintoalue | euro |
Mosambik | 801 590 | 21 669 278 [14] | 27,0 | Maputo | portugali | tasavalta | Mosambikin metical |
Réunion (Ranska) | 2 512 | 743 981 (2002) | 296,2 | Saint-Denis de la Réunion | ranska | mertentakainen departementti | euro |
Ruanda | 26 338 | 10 473 282 [14] | 397,6 | Kigali | ruanda, ranska, englanti | tasavalta | Ruandan frangi |
Seychellit | 455 | 87 476 [14] | 192,2 | Victoria | ranska, englanti, Seychellien kreoli | tasavalta | Seychellien rupia |
Somalia | 637 657 | 9 832 017 [14] | 15,4 | Mogadishu | somalia, arabia | liittotasavalta | Somalian šillinki |
Tansania | 945 087 | 41 048 532 [14] | 43,3 | Dodoma | englanti, swahili | tasavalta | Tansanian šillinki |
Uganda | 236 040 | 32 369 558 [14] | 137,1 | Kampala | englanti, swahili | tasavalta | Ugandan šillinki |
Sambia | 752 614 | 11 862 740 [14] | 15,7 | Lusaka | englanti | tasavalta | Sambian kwacha |
Keski-Afrikka: | 6 613 253 | 121 585 754 | 18,4 | ||||
Angola | 1 246 700 | 12 799 293 [14] | 10,3 | Luanda | portugali | tasavalta | Angolan kwanza |
Kamerun | 475 440 | 18 879 301 [14] | 39,7 | Yaoundé | ranska, englanti | tasavalta | CFA-frangi |
Keski-Afrikan tasavalta | 622 984 | 4 511 488 [14] | 7,2 | Bangui | sango, ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Tšad | 1 284 000 | 10 329 208 [14] | 8,0 | N’Djamena | ranska, arabia | tasavalta | CFA-frangi |
Kongon tasavalta | 342 000 | 4 012 809 [14] | 11,7 | Brazzaville | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Kongon demokraattinen tasavalta | 2 345 410 | 68 692 542 [14] | 29,2 | Kinshasa | ranska | tasavalta | Kongon frangi |
Päiväntasaajan Guinea | 28 051 | 633 441 [14] | 22,6 | Malabo | ranska, espanja | tasavalta | CFA-frangi |
Gabon | 267 667 | 1 514 993 [14] | 5,6 | Libreville | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
São Tomé ja Príncipe | 1 001 | 212 679 [14] | 212,4 | São Tomé | portugali | tasavalta | São Tomén ja Príncipen dobra |
Pohjois-Afrikka: | 8 533 021 | 211 087 622 | 24,7 | ||||
Algeria | 2 381 740 | 34 178 188 [14] | 14,3 | Alger | arabia | tasavalta | Algerian dinaari |
Egypti Egypti sijaitsee maantieteellisesti suurimmaksi osaksi Afrikassa.Siinain niemimaan itäinen osa kuuluu Aasiaan |
1 001 450 | 80 471 869 | 77 | Kairo | arabia | tasavalta | Egyptin punta |
Libya | 1 759 540 | 6 310 434 [14] | 3,6 | Tripoli | arabia | tasavalta | Libyan dinaari |
Marokko | 446 550 | 34 859 364 [14] | 78,0 | Rabat | arabia | monarkia | Marokon dirham |
Sudan | 1 861 484 | 30 894 000 (2008) | 17 | Khartum | arabia | tasavalta | Sudanin punta |
Tunisia | 163 610 | 10 486 339 [14] | 64,1 | Tunis | arabia | tasavalta | Tunisian dinaari |
Länsi-Sahara Länsi-Saharan asema on kiistanalainen. Marokko hallitsee aluetta suurelta osin ja on julistanut koko alueen osaksi Marokkoa. Tätä ei tunnusteta yleisesti. Polisario on toinen aluetta omanaan pitävä ryhmä. |
266 000 | 405 210 [14] | 1,5 | Laayoune | arabia | tasavalta | Marokon dirham |
Etelä-Afrikka: | 2 693 418 | 56 406 762 | 20,9 | ||||
Botswana | 600 370 | 1 990 876 [14] | 3,3 | Gaborone | tswana, englanti | tasavalta | Botswanan pula |
Lesotho | 30 355 | 2 130 819 [14] | 70,2 | Maseru | eteläsotho | monarkia | Lesothon loti |
Zimbabwe | 390 580 | 11 392 629 [14] | 29,1 | Harare | shona, ndebele, englanti | tasavalta | (muun muassa Yhdysvaltain dollari) |
Namibia | 825 418 | 2 108 665 [14] | 2,6 | Windhoek | englanti | tasavalta | Namibian dollari |
Etelä-Afrikka | 1 219 912 | 49 052 489 [14] | 40,2 | Kapkaupunki (lakiasäätävä), Pretoria (hallinnollinen), Bloemfontein (juridinen) | afrikaans, englanti, zulu, xhosa, swazi, ndebele, eteläinen sotho, pohjoinen sotho, tsonga, tswana ja venda | tasavalta | Etelä-Afrikan randi |
Swazimaa | 17 363 | 1 123 913 [14] | 64,7 | Mbabane | swazi | monarkia | Lilangeni |
Länsi-Afrikka: | 6 144 013 | 296 186 492 | 48,2 | ||||
Benin | 112 620 | 8 791 832 [14] | 78,0 | Porto-Novo | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Burkina Faso | 274 200 | 15 746 232 [14] | 57,4 | Ouagadougou | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Kap Verde | 4 033 | 429 474 [14] | 107,3 | Praia | portugali | tasavalta | Kap Verden escudo |
Norsunluurannikko | 322 460 | 20 617 068 [14] | 63,9 | Yamoussoukro | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Gambia | 11 300 | 1 782 893 [14] | 157,7 | Banjul | englanti | tasavalta | Gambian dalasi |
Ghana | 239 460 | 23 832 495 [14] | 99,5 | Accra | englanti | tasavalta | Ghanan cedi |
Guinea | 245 857 | 10 057 975 [14] | 40,9 | Conakry | ranska | tasavalta | Guinean frangi |
Guinea-Bissau | 36 120 | 1 533 964 [14] | 42,5 | Bissau | portugali | tasavalta | CFA-frangi |
Liberia | 111 370 | 3 441 790 [14] | 30,9 | Monrovia | englanti | tasavalta | Liberian dollari |
Mali | 1 240 000 | 12 666 987 [14] | 10,2 | Bamako | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Mauritania | 1 030 700 | 3 129 486 [14] | 3,0 | Nouakchott | arabia | tasavalta | Mauritanian ouguiya |
Niger | 1 267 000 | 15 306 252 [14] | 12,1 | Niamey | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Nigeria | 923 768 | 149 229 090 [14] | 161,5 | Abuja | englanti | liittotasavalta | Nigerian naira |
Saint Helena (Britannia) | 410 | 7 637 [14] | 14,4 | Jamestown | englanti | merentakainen alue | Saint Helenan punta |
Senegal | 196 190 | 13 711 597 [14] | 69,9 | Dakar | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Sierra Leone | 71 740 | 6 440 053 [14] | 89,9 | Freetown | englanti | tasavalta | Sierra Leonen leone |
Togo | 56 785 | 6 019 877 [14] | 106,0 | Lomé | ranska | tasavalta | CFA-frangi |
Yhteensä: | 30 368 609 | 1 001 320 281 | 33,0 |
- Katso myös: Luettelo Afrikan maista asukasluvun mukaan
Historia
- Pääartikkeli: Afrikan historia
Afrikan esihistoria alkaa aiemmin kuin minkään muun mantereen; arkeologisten löytöjen mukaan nykyihminen kehittyi Itä-Afrikassa. Esihistoriallisena aikana siellä ei sen enempää kuin muuallakaan ollut järjestäytyneitä kansallisvaltioita vaan metsästäjä-keräilijäheimot, kuten sanit (bushmannit) asuttivat mannerta. Noin 10 000 vuotta sitten alkoi maanviljely ja kotieläimiä kesytettiin. Maanviljelijät asettuivat paikalleen asumaan. Runsaampi ravinto mahdollisti väestönkasvun. Monin paikoin tehtiin runsaita kalliomaalauksia.[16]
Historiallinen aika alkoi noin 3300 eaa. Egyptissä. Muita vanhan ja antiikin ajan suuria valtioita olivat Nubian kuningaskunta, Karthago ja Aksum. Kahden viimeisen vuosisadan aikana ennen ajanlaskumme alkua Rooman valtakunta valloitti vähitellen koko Pohjois-Afrikan. 600-luvulla alueen valloittivat arabit, minkä jälkeen arabian kieli ja islam tulivat vähitellen vallitseviksi koko alueella.[17] Myöhempinä aikoina islam on levinnyt laajalle Saharan eteläpuolellekin, jossa kuitenkin jo aikaisemmin kristinuskoon kääntynyt Etiopia on jäänyt kristilliseksi saarekkeeksi nykyaikaan saakka.
Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapahtui noin 2000 eaa. – 1000 jaa. bantuekspansio, jossa nykyisen Länsi-Afrikan alueella Guineanlahdella asuvat bantukansat levisivät itään ja etelään Kongon ja Sambesin sademetsiin sekä Kalaharin autiomaahan aina Oranjejoelle nykyiseen Etelä-Afrikan tasavaltaan. He syrjäyttivät tai sulauttivat alkuperäiskansat ja toivat mukanaan raudan valmistustaidon.[18]
Keskiajalla Afrikassa oli monia kuningaskuntia, kuten Ghana, Kanem, Songhai, Benin ja Mali. Kaupankäynti oli suurta, pohjoisesta Saharan alueelta karavaanit toivat hevosia, tekstiilejä ja Saharan kaivosten suolaa, etelästä Senegalin ja Nigerin kultaa, kolapähkinöitä ja orjia. Vauraus kasvatti kuningaskuntien varoja ja islaminuskoiset karavaanarit perustivat kouluja ja moskeijoita. He eivät tehneet käännytystyötä, mutta kuninkaat huomasivat heidän hyödyllisyytensä. Islamin mukana maihin levisi luku- ja kirjoitustaito.[19]
Vuonna 1482 portugalilaiset perustivat kauppa-aseman Guineanlahden rannalle.[17] Pääasialliset kaupan kohteet olivat orjat, kulta, norsunluu ja mausteet. Eurooppalaisten levittäytyessä Amerikkaan orjia haettiin Afrikasta työvoimaksi maatiloille.
Turkki valloitti 1500-luvulla koko Pohjois-Afrikan Marokkoa lukuun ottamatta. Vuonna 1830 se kuitenkin menetti Algerian Ranskalle ja myöhemmin Euroopan maille muutkin afrikkalaiset alueensa, viimeisenä Libyan Italialle vuonna 1912. Samana vuonna myös siihen saakka itsenäisenä pysynyt Marokko joutui Ranskan miehittämäksi.
Afrikan kolonisaation huippuvuosina 1880-luvulta ensimmäiseen maailmansotaan Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Saksa, Belgia, Italia, Portugali ja Espanja jakoivat siirtomaikseen lähes koko Afrikan. Maanosaan jäi lopulta vain kaksi itsenäistä valtiota, Liberia ja Etiopia.[20] 1800-luvun Euroopan teollistuneet valtiot halusivat vallata alueita, joilta ne saisivat halpoja raaka-aineita ja työvoimaa. Siirtomaiden hankkimista alettiin pitää vallan tunnusmerkkinä. Länsimaalaiset pyrkivät levittämään Afrikkaan myös omaa elämäntapaansa. Sen sijaan, että siirtomaaisännät olisivat investoinneet paikalliseen infrastruktuuriin, investointeja tehtiin yksipuolisen kaupan kehittämiseen. Tämä loi pohjan Afrikan alikehittyneisyydelle.[21]
Siirtomaat itsenäistyivät toisen maailmansodan jälkeen, useimmat 1960-luvulla. Nykyisin Afrikassa on 54 itsenäistä valtiota. Niiden rajat ovat peräisin siirtomaa-ajalta, eivätkä perustu kansallisuuksiin tai heimoihin. Myös Afrikan maiden viralliset kielet ja useissa tapauksissa pääuskonnotkin ovat peräisin siirtomaa-ajalta.
Vuonna 1963 perustettiin Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU tukemaan Afrikan maiden yhteistyötä ja itsenäistymispyrkimyksiä. Vuonna 2002 sen korvasi Afrikan unioni, jonka tavoitteena on tiivis taloudellinen ja poliittinen yhteistyö.[22]
Kiina on 2010-luvulla vahvistanut yhteyksiään Afrikkaan, ja maa on noussut Afrikan tärkeimmäksi kauppakumppaniksi. Kiinan vaikutusvalta Afrikassa on kasvanut niin taloudellisesti, sotilaallisesti kuin kulttuurillisestikin. Myös Venäjä on moninkertaistanut kauppansa Afrikan kanssa. Länsimaiden Afrikan-politiikka nivoutuu 2010-luvun lopulla etenkin Afrikasta suuntautuvaan maahanmuuttoon sekä turvallisuuskysymyksiin.[23]
Väestö ja kulttuuri
Väkiluku
Unicefin mukaan Afrikan väkiluku vuonna 2014 on noin 1,2 miljardia.[24] Vuonna 2006 väkiluvuksi arvioitiin 924 miljoonaa.[25]
Afrikan väkiluvun odotetaan kasvavan vuoteen 2025 mennessä 1,4 miljardiin.[25] Afrikan väestö kasvaa noin 20 miljoonalla vuodessa. Unicefin vuonna 2014 julkaisema raportti ennusti seuraaville 35 vuodelle jopa 1,8 miljardia syntyvää lasta. Ennusteen mukaan vuoteen 2050 mennessä Afrikassa on yli miljardi alle 18-vuotiasta lasta, mikä on lähes 40 prosenttia kaikista maailman lapsista. Vuonna 2100 afrikkalaisia on tämän skenaarion mukaan neljä miljardia, joista miljardi Nigeriassa.[26]
Kansat
Afrikassa on useita tuhansia (tarkkaa lukumäärää ei voi määrittää) erilaisia yhteisöjä ja etnisiä ryhmiä, joilla on omat kulttuurinsa, kielensä, uskontonsa ja historiansa. Ryhmien rajat eivät ole selviä varsinkaan ulkopuoliselle. Useimmat afrikkalaiset puhuvat useampaa kuin yhtä kieltä. Viime vuosisatoina etnisiä ja kulttuurillisia eroja on vuoroin korostettu, vuoroin vähätelty poliittisista syistä.[27]
Pohjois-Afrikassa asuu arabeja ja berberejä. Saharan eteläpuolella asuu runsaasti erilaisia mustia kansoja. Keski-Afrikan metsissä elää pygmejä. Eteläisen Afrikan karuilla seuduilla nykyisin asuvat khoisanit asuttivat aikaisemmin paljon laajempia alueita, kunnes bantut levittäytyivät alueelle noin 2000 vuotta sitten. Etelä-Afrikan rannikolla asuu 1600-luvulta alkaen tulleiden eurooppalaisten siirtolaisten jälkeläisiä kuten buureja. Monen Afrikan maan valkoiset asukkaat ovat 1880-luvun jälkeen tulleiden siirtolaisten jälkeläisiä. Madagaskarin asukkaiden esi-isät tulivat Indonesiasta noin 1500 vuotta sitten.[27]
Uskonnot
Afrikan pohjoispuoliskon valtauskonto on islam ja eteläpuoliskon kristinusko. Kristittyjä on myös Etiopiassa ja Egyptissä, ja Itä-Afrikan rannikolla on muslimeja. Saharan eteläpuolella harjoitetaan myös erilaisia perinteisiä uskontoja, joilla on yhteisiä piirteitä.[28]
Kielet
- Pääartikkeli: Afrikan kielet
Afrikan kielet jaetaan usein neljään kielikuntaan: afroaasialaisiin kieliin, nilosaharalaisiin kieliin, nigeriläis-kongolaisiin kieliin ja khoisankieliin. Niiden lisäksi Madagaskarin saarella puhutaan austronesialaista kieltä malagassia, ja eri puolilla Afrikkaa puhutaan indoeurooppalaisia kieliä, jotka tulivat maanosaan eurooppalaisen kolonialismin mukana. Afrikassa puhutaan yhteensä noin kahta tuhatta kieltä.[29]
Taide ja muu kulttuuri
- Pääartikkeli: Afrikkalainen taide
Saharan eteläpuolisen Afrikan taiteen eri muodot, tarkoitukset ja käytännöt ovat niin monimuotoisia, ettei voida helposti puhua mistään yleisafrikkalaisesta taiteesta. Joitain afrikkalaisen taiteen yleispiirteitä ovat pyrkimys uudistumiseen ja luovuuteen, visuaalinen abstrahointi ja konventionaalisuus, tasapainoisen sommittelun ja asymmetrian yhdistely, kuvanveiston tärkeä asema, ihmiskehon muuttaminen ja koristelu, sekä merkitysten monilukuisuus. Afrikan perinteisen taiteen perusosia ovat esiintyminen ja kokoontuminen, joissa yhdistyvät dynaamisesti ja merkityksellisesti musiikki, tanssi, pukeutuminen ja kehonkoristelu, maskit ja kuvanveisto.[30]
- Katso myös: Afrikkalainen keittiö
Talous
- Pääartikkeli: Afrikan talous
Maatalous
Yli puolet Afrikan väestöstä saa elantonsa maanviljelyksestä. Omavaraistalous on yleistä. Vientitulot saadaan usein plantaasituotteista. Riisiä, maissia ja vehnää viljellään sateisilla ja keinokastelluilla alueilla. Muita suuria viljelytuotteita ovat esimerkiksi hedelmät, tee, kahvi, maapähkinät ja tupakka. Trooppisista metsistä saadaan arvopuita, kuten mahonkia.[31]
Teollisuus
Afrikassa ei ole varsinaisia teollisuusmaita. Maanosa on luonnonvaroiltaan rikas, mutta louhitut mineraalit päätyvät lähes kokonaisuudessaan jalostamatta vientiin. Useat Afrikan valtiot saavat yli puolet vientituloistaan yhdestä kauppatavarasta. Suurimmat öljyntuottajat ovat Algeria, Libya ja Nigeria. Maakaasun tuottajia ovat Algeria, Libya ja Egypti. Keski-Afrikasta eteläiseen Afrikkaan ulottuu rikas malmiesiintymä, josta saadaan kuparia, sinkkiä, lyijyä ja rautamalmia. Etelä-Afrikka tuottaa lisäksi kultaa ja platinaa, ja eteläisen Afrikan alueelta louhitaan timantteja. Keski-Afrikan tasavalta tuottaa uraania. Jalostusteollisuutta on Etelä-Afrikassa, Egyptissä ja Keniassa.[32]
Köyhyys
Afrikka on kokonaisuutena tarkastellen maailman asutetuista mantereista selvästi köyhin ja oli vuonna 2007 keskimääräisesti köyhempi kuin 30 vuotta aiemmin.[33] Vuonna 2018 Inhimillisen kehitteneisyyden indeksillä mitattuna maailman kymmenen vähiten kehittynyttä valtiota olivat kaikki Afrikassa. Erot Afrikan maiden välillä ovat kuitenkin suuria, Afrikan kehittyneimpiä valtioita indeksillä mitaten olivat Seychellit, Algeria, Tunisia, Botswana, Libya ja Gabon, jotka sijoittuivat korkean inhimillisen kehittyneisyyden luokkaan ja kaikki esimerkiksi eurooppalaisen Moldovan edelle. [34]
Afrikan nykyisen köyhyyden juuret ovat paikoin historiassa.[35] Afrikan heikon taloudellisen tilanteen merkittävimpiä syitä ovat olleet epävakaa siirtyminen pois kolonialismista, kylmä sota, poliittisen korruption kasvu ja despotismi sekä protektionismi. Afrikan talouskehitys on polkenut paikallaan verrattuna Kiinan, Intian ja Etelä-Amerikan nopeaan talouskasvuun, joka on nostanut miljoonia ihmisiä köyhyysrajan yläpuolelle. Afrikan talous on jopa taantunut ulkomaankaupalla, investoinneilla ja BKT:lla mitattuna.lähde? Köyhyydellä on kauaskantoisia vaikutuksia, kuten alhainen elinikä, väkivalta ja epävakaus. Vuosikymmenten aikana Afrikan taloutta on yritetty useasti kasvattaa, mutta huonolla menestyksellä.[36]
Lähteet
- Martin, Penny & Olds, Margaret (toim.): Geographica – suuri maailmankartasto: maanosat, maat, kansat. Könemann, 2000. ISBN 3-8290-2481-9.
Viitteet
- ↑ a b Africa Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Hakulinen, Kerkko: Paikannimet. WSOY sanakirjat. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-27676-6.
- ↑ a b c d Geographica 2000, s. 312.
- ↑ Lewin, Evans: Africa. Clarendon press, 1924. (englanniksi)
- ↑ a b Merriam-Webster’s Geographical Dictionary (Index), s. 10–11. Merriam-Webster, 1998. (englanniksi) ISBN 0-87779-546-0.
- ↑ Geographica 2000, s. 353.
- ↑ What does Kilimanjaro look like? Climb Mount Kilimanjaro. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Kilimanjaro Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
- ↑ 5 Major Lakes in Africa USA Today. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Doyle, Alister: Africa’s deforestation twice world rate, says atlas Reuters. 10.6.2008. Viitattu 23.10.2014. (englanniksi)
- ↑ Forests and deforestation in Africa – the wasting of an immense resource afrol News. Viitattu 24.7.2017. (englanniksi)
- ↑ Terrestrial Ecoregions – Madagascar subhumid forests (AT0118) National Geographic. (englanniksi)
- ↑ Nature laid waste: The destruction of Africa The Independent. 11.6.2008. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq ar as at au av aw ax ay az ba bb Countries and Areas Ranked by Population: 2009 U.S. Census Bureau. Arkistoitu 6.5.2009. (englanniksi)
- ↑ a b c South Sudan Profile BBC News. BBC. Viitattu 7.9.2013. (englanniksi)
- ↑ From hunting to farming The Story of Africa. BBC. Viitattu 8.3.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Timeline The Story of Africa. BBC. Viitattu 8.3.2014. (englanniksi)
- ↑ People on the Move The Story of Africa. BBC. Viitattu 8.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Mūsā I of Mali Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Countries in Africa Considered Never Colonized About.com. Viitattu 21.12.2015. (englanniksi)
- ↑ Dumont, René: False Start in Africa, s. 39. Lontoo: Sphere Books, 1967. (englanniksi)
- ↑ AU in Nutshell African Union. Viitattu 8.3.2014. (englanniksi)
- ↑ Länsi katsoo Afrikkaa turvallisuuden näkökulmasta – ja väistyy idän suurvaltojen tieltä Helsingin Sanomat. 17.8.2019. Viitattu 17.8.2019.
- ↑ UNICEF Report: Africa’s Population Could Hit 4 Billion By 2100 NPR. 13.8.2014. Viitattu 3.2.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Africa: Population Report Highlights Continent’s Challenges AllAfrica. 16.7.2007. Viitattu 22.12.2015. (englanniksi)
- ↑ UNICEF Report: Africa’s Population Could Hit 4 Billion By 2100 NPR.org. 13.8.2014. National Public Radio. Viitattu 4.12.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Audrey Smedley: Africa: People Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.12.2019.
- ↑ John F.M. Middleton & John Innes Clarke: Africa: Cultural patterns Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.12.2019.
- ↑ Ojutkangas, Krista et al.: Johdatus kielitieteeseen, s. 44–47. Sanoma Pro, 2013. ISBN 978-952-63-2011-3.
- ↑ African art Encyclopædia Britannica. Viitattu 24.9.2014. (englanniksi)
- ↑ Geographica 2000, s. 312–313.
- ↑ Geographica 2000, s. 313.
- ↑ African Economic Community (PDF) (s. 1) Africa Notes. Cornell University. Viitattu 15.12.2007.
- ↑ Human Development Indices and Indicators 2018 (PDF) (s. 22–25) 2018. United Nations Development Programme. Viitattu 13.2.2019. (englanniksi)
- ↑ Conflicts in Africa Global Issues. Viitattu 15.12.2007. (englanniksi)
- ↑ AIDS campaigns in South Africa (s. 3) Focusanthro.org. Viitattu 16.12.2007. (englanniksi)
Kirjallisuutta
- Teppo, Annika (toim.): Afrikan aika Näkökulmia Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan. Gaudeamus, 2011.
- Paloheimo, Eero: Tämä on Afrikka. WSOY, 2007.
- Dumont, René: False Start in Africa. Phyllis Nauts Ott (kään). Sphere Books, 1967.
Aiheesta muualla
- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Afrikka Wikimedia Commonsissa
- Sitaatteja aiheesta Afrikka Wikisitaateissa
- Matkaopas aiheesta Afrikka Wikimatkoissa
|
|