Kafferipuhveli

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kafferipuhveli
Uhanalaisuusluokitus

Silmälläpidettävä [1]

Silmälläpidettävä

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Sorkkaeläimet Artiodactyla
Heimo: Onttosarviset Bovidae
Alaheimo: Nautaeläimet Bovinae
Suku: Syncerus
Hodgson, 1847
Laji: caffer
Kaksiosainen nimi

Syncerus caffer
(Sparrman, 1779)

Alalajit [2]
  • S. c. caffer – kapinkafferipuhveli[3]
  • S. c. aequinoctialis
  • S. c. brachyceros
  • S. c. matthewsi
  • S. c. nanus – metsäkafferipuhveli[3]
Katso myös

  Kafferipuhveli Wikispeciesissä
  Kafferipuhveli Commonsissa

Kafferipuhveli eli afrikanpuhveli[4] (Syncerus caffer) on kookas afrikkalainen nautaeläin ja yksi viidestä suuresta Afrikan suurriistaan kuuluvasta eläimestä.

Nisäkäsnimistötoimikunta on ehdottanut, että nimitys ”afrikanpuhveli” vahvistettaisiin tämän lajin ensisijaiseksi suomenkieliseksi nimeksi.[5]

Taksonomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsäkafferipuhveli (S. c. nanus) poikkeaa ulkonäöltään kapinkafferipuhvelista (S. c. caffer).

Kafferipuhvelin kuvaili tieteelle Anders Sparrman vuonna 1799. Lajin morfologia vaihtelee huomattavasti sen eri esiintymisalueilla. Tämä on johtanut vaikeuksiin esimerkiksi kafferipuhvelin alalajien määrittelyn suhteen. Osa tutkijoista jakaa kafferipuhvelin alalajit kahteen ryhmään, toinen Itä- ja Etelä-Afrikassa, sekä toinen Länsi- ja Keski-Afrikassa. Itäinen ja eteläinen ryhmä käsittää yhden alalajin Syncerus caffer caffer (kapinkafferipuhveli) ja toinen ryhmä mahdollisesti kolme, S. c. nanus (metsäkafferipuhveli), S. c. brachyceros ja S. c. aequinoctialis. Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan tunnusta kahta viimeistä alalajia.[1]

Kaikkien alalajien kannoissa on muiden alalajien kantojen kanssa risteytyneitä yksilöjä. Metsäkafferipuhveli on esimerkiksi lähes kaksi kertaa pienempi, kuin Itä- ja Etelä-Afrikan kapinkafferipuhveli. Kaksi muuta alalajia edustavat näiden kahden välistä tyyppiä.[1]

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Imettävä emo Ugandassa.
Kafferipuhveleja laumassa.

Kafferipuhvelinaaraat ovat uroksia pienempiä. Urosten paino on 500–900 kg ja naaraiden 350–620 kg. Ruumiinpituus on 240–340 cm ja säkäkorkeus 148–175 cm. Ruumiinrakenteeltaan kafferipuhveli on raskastekoinen. Sen jalat ovat vantterat, pää suuri ja niska lyhyt. Väritykseltään se on lähes kauttaaltaan musta. Vasikat ovat väriltään aikuisia ruskeampia. Päässä on suuret ja hieman lerpattavat korvat. Sarvet kasvavat sekä uroksilla, että naarailla. Urosten sarvet ovat naaraiden sarvia suurempia. Sarvet kasvavat koukkumaisesti kaartuen ensin alas ja sitten ylös.[6]

Ulkonäkö ja koko saattaa poiketa huomattavastikin eri alueilla.[6]

Levinneisyys ja elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kafferipuhveleita elää laajalla alueella Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Alalajia S. c. nanus tavataan Länsi-Afrikassa Guinea-Bissausta Ghanan lounaisosiin sekä Keski-Afrikassa Nigerian ja Kamerunin eteläosissa, Päiväntasaajan Guineassa, Keski-Afrikan tasavallan etelä- ja lounaisosissa, Ugandan ja Ruandan länsiosissa, Gabonissa, Kongon tasavallassa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Alalajia S. c. brachyceros esiintyy Sahelin alueella Senegalin kaakkoisosissa, Norsunluurannikon pohjoisosissa, Burkina Fason eteläosissa, Ghanan ja Beninin pohjoisosissa, Nigerin eteläosissa, Nigeriassa, Kamerunin pohjoisosassa ja pienellä alueella Keski-Afrikan tasavallassa. S. c. aequinoctialis elää puolestaan idempänä Sahelin alueella Tšadin koillisosassa, Keski-Afrikan tasavallan ja Kongon demokraattisen tasavallan pohjoisosissa, Etelä-Sudanissa ja Etiopian länsiosissa. S. c. caffer -alalajia tavataan Lounais-Etiopiasta ja Somalian etelä- ja Kenian pohjoisosista kohti etelää Sambiaan, Malawiin ja Mosambikiin. Lisäksi sitä tavataan Namibian koillisosassa, Botswanassa ja Zimbabwessa. Etelä-Afrikkaan sitä on tuotu uudestaan.[1]

Kafferipuhvelia tavataan useissa erilaisissa elinympäristöissä puolikuivilta pensaikkoalueilta ruohikkoalueille aina 4 000 metrin korkeuksiin saakka. Niitä esiintyy myös akaasia- ja leimupuumetsiköissä. sen sijaan hyvin kuivilla aavikoilla tai puoliaavikoilla, kuten Kalaharilla ja Saharalla niitä ei tavata.[1]

Elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mutaisella kafferipuhvelilla ratsastava lehmähaikara.
Leijonia kafferipuhvelin ruholla.

Kafferipuhvelia tavataan usein suurissa 50–500 yksilöä käsittävissä laumoissa, jotka voidaan jakaa pienempiin poikamieslaumoihin ja vasikoidensa kanssa liikkuvien naaraiden laumoihin. Laumat saattavat hajaantua sadekaudella ympäri ruohikkoalueita, mutta kuivalla kaudella niitä kerääntyy yhteen esimerkiksi jokien ympäristöön. Suuret laumat saattavat vaeltaa ajoittain lyhyitä matkoja vuodenajan mukaan. Yleensä eri perheryhmät liikkuvat kuitenkin varsin säännöllisellä alueella. Varsinaisia reviirejään niillä ei ole.[6]

Kafferipuhvelit käyttävät ravinnokseen tavallisimmin tuoreita ruohoja. Ruohon käydessä mahdollisesti vähäiseksi ne saattavat syödä myös pensaikkoa ja puita. Kafferipuhvelin pääasiallisia petoeläimiä ovat leijona, täplähyeena ja krokotiilit. Petojen uhatessa lauma puolustautuu usein yhtenä joukkona, mikä tekee petoeläimille myös pienempien ja heikoimpien yksilöiden saalistamisesta hyvin vaikeaa. Nurkkaan ajettua tai haavoittunutta kafferipuhvelia pidetään hyvin vaarallisena.[6] Joidenkin arvioiden mukaan kafferipuhvelit tappavat vuosittain noin 200 ihmistä.[7]

Laumat vetävät puoleensa paitsi petoeläimiä, mutta myös lintuja. Loisnokkelit ja lehmähaikara syövät laumojen ruohikosta liikkeelle pelottamia hyönteisiä ja kafferipuheveleja vaivaavia syöpäläisiä. Ihoansa syöpäläisiltä suojatakseen kafferipuhvelit ottavat myös mutakylpyjä. Kafferipuhvelit ruokailevat yleensä öisin sään ollessa viileämpi. Kuuman keskipäivän ne viettävät pääosin lepäillen.[6]

Uhat ja suojelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto eli IUCN on määritellyt kafferipuhvelin silmälläpidettäväksi lajiksi. Sen kantojen uskotaan olevan laskussa ja se saatetaan luokitella tulevaisuudessa edelleen vaarantuneeksi lajiksi. Vuonna 2014 kannan kooksi arvioitiin noin 513 000 yksilöä, jolloin kanta olisi laskenut 18 % 15 vuotta aiemmasta tasosta.[1]

Lajia uhkaa esimerkiksi elinympäristöjen pienentyminen ihmisasutuksen ja karjan laidunmaiden levitessä. Lajia metsästetään monissa maissa ja salametsästyksellä lienee ollut huomattava osuus kantojen pienemiseen. Kantoihin on vaikuttanut myös alueelliset konfliktit. Kuivuudet saattavat verottaa kantoja huomattavasti. Oman uhkansa muodostavat taudit. Esimerkiksi 1890-luvulla kannat kokivat suuren romahduksen karjaruttoepidemian aikana.[1]

Arviolta 70–75 prosenttia kafferipuhvelin kannoista esiintyy eri tavoin suojelluilla alueilla, tai niiden läheisyydessä. Eri eläintarhoissa oli 166 kafferipuhvelia ja 135 metsäkafferipuhvelia vuonna 2012. Vuonna 2014 Etelä-Afrikan riistaeläintarhoilla oli puolestaan 26 000 yksilöä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h IUCN SSC Antelope Specialist Group: Syncerus caffer IUCN Red List of Threatened Species. Version 2020-1. 2018. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 13.4.2020. (englanniksi)
  2. Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Syncerus caffer Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 2.2.2012. (englanniksi)
  3. a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6.
  4. Elo, Ulla & Koivisto, Ilkka ym. (toim.): Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 4: Nisäkkäät, matelijat. Weilin+Göös, 1992. ISBN 951-35-4689-6.
  5. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus nisäkkäiden nimiksi) luomus.fi. 2008. Viitattu 2.2.2012. [vanhentunut linkki]
  6. a b c d e José R. Castelló: Bovids of the World : Antelopes, Gazelles, Cattle, Goats, Sheep, and Relatives, s. 610-611. Princeton University Press, 2016. ISBN 978-0-691-16717-6. (englanniksi)
  7. Tom Barnes: Big game hunter 'gored to death by buffalo' moments after shooting another member of herd The Independent. Viitattu 13.4.2020. (englanniksi)