Asmara

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Asmara
ኣስመራ
Āsmera
Asmara on Eritrean pääkaupunki
Asmara on Eritrean pääkaupunki

Asmara

Koordinaatit: 15.3365°N, 38.9412°E

Valtio Eritrean lippu Eritrea
Alue (zoba) Keskinen alue (Zoba Maekel)
Korkeus 2 325[1] m
Väkiluku (2014) 775 000
Aikavyöhyke UTC+3

















Asmara (tigrinjaksi ኣስመራ) on Eritrean pääkaupunki ja maan Keskisen alueen (Zoba Maekel) hallintokeskus.[2] Sen arvioitu asukasluku vuonna 2014 oli 775 000.[3]

Maantiede ja ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asmara sijaitsee 2 325 metrin (toisen lähteen mukaan 2 347 m)[4] korkeudessa Etiopian ylängön pohjoisnurkassa. Matkaa lähimpään satamakaupunkiin, Punaisenmeren rannikon Massawaan, on noin 65 km.[1]

Vuoden lämpimintä aikaa on maaliskuusta kesäkuuhun, jolloin keskimääräien ylin lämpötila on 25 asteen vaiheilla. Kylmintä on joulu- ja tammikuussa, keskimääräinen alin noin 5 astetta. Sadetta saadaan lähinnä heinä- ja elokuussa, mutta silloin sitä tuleekin yli 160 mm kuukaudessa.[5]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asmaran historia alkaa noin 1100-luvulta. Tarinan mukaan neljä klaanin edustajat sopivat yhteistyöstä, ja kaupungin alkuperäinen nimi Arbaete Asmara tarkoittaa neljänvälistä yhteenliittymää.[6]

Asmara oli pieni kylä 1880-luvulle asti, jolloin siitä tuli Etiopian paikallinen hallintokeskus. Siitä tuli Italian Eritrean siirtokunnan pääkaupunki 1900. 1920-luvun loppupuolella italialaiset uudelleenrakensivat kaupunkia ja sitä alettiin kutsua "Pikku Roomaksi" (Piccola Roma). Nykyisinkin suuri osa rakennuksista on italialaista alkuperää ja kaupoilla on yhä italiankielisiä nimiä.[7]

Eritrean itsenäisyyssodassa Asmaran lentokenttä näytteli merkittävää roolia. Sen kautta ulkopuoliset tukijat pystyivät lähettämään aseita ja tarvikkeita. Kaupungista tuli Eritrean pääkaupunki maan itsenäistyessä 1993.

Väkiluvun kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[8]

  • 1830: 150 asukasta,
  • 1885: 2 000,
  • 1900: 6 410 (5 500 eritrealaista+910 eurooppalaista; Asmara Italian siirtokunnan pääkaupungiksi),
  • 1905: 9 500 (8 000+1 500),
  • 1931: 23 739 (20 638+3 101),
  • 1962: 150 000,
  • 1974: 200 000,
  • 1977: 90 000,
  • 1979: 300 000,
  • 1984 (VL): 275 385[3] ja
  • 1997 (arvio):380 568.[3]

Liikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Asmaran lentoasema sijaitsee noin 6 km kaupungin lounaispuolella.[9]

Asmara on tärkeä maanteiden risteyspaikka, ja se sijaitsee italialaisten rakentaman rautatien varrella.[1] Kapearaiteinen rautatie oli yli 20 vuotta käyttämättä, mutta se kunnostustöiden jälkeen avattiin uudelleen liikenteelle 2000-luvun alussa.[10] Radalla on 39 tunnelia ja 65 siltaa.[11]

Kuvia Asmarasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Asmara Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.1.2015.
  2. EASO Country of Origin Information Report. Eritrea Country Focus (pdf) 5/2015. easo.europa.eu. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
  3. a b c Thomas Brinkhoff: Eritrea. State of Eritrea citypopulation.de. Viitattu 6.1.2016. (englanniksi)
  4. Phillips, Matt ja Jean-Bernard Carillet: ”Eritrea”, Ethiopia & Eritrea, s. 308–327 Asmara. Lonely Planet Publications Pty Ltd, 2006, 3rd Edition. ISBN 1-74104-438-7. (englanniksi)
  5. Asmara average conditions World Meteorological Organization. Viitattu 31.1.2015.
  6. Arbate Asmara: the origin of the city Ministruy of Information. Viitattu 31.1.2015.
  7. The Art Deco gem baking in the African sun 2006. The Guardian. Viitattu 31.1.2015.
  8. Dan Connell ja Tom Killion: Historical Dictionary of Eritrea, s. 95–99. Asmara (google.comin kautta luettavissa sivut 95-96 ja 98-99). Scarecrow Press, 2010. ISBN 0810875055. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.1.2016). (englanniksi)
  9. Eritrean Airports Eritrean Embassy, Sweden. Viitattu 31.1.2015.
  10. The Eritrean Railway Viitattu 31.1.2015.
  11. CNN: Eritrea’s Railway – One of the Most Spectacular in the World Tesfa News. Viitattu 31.1.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]