Sanit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
San-mies Botswanassa.

Sanit eli bušmannit tai busmannit[1] ovat eteläisessä Afrikassa, Kalaharin autiomaassa, Botswanassa, Namibiassa ja Etelä-Afrikan tasavallassa elävä kansa. Sanien lähin sukulaiskansa ovat khoit eli hottentotit, joiden kanssa he muodostavat niin sanotun khoisan-ryhmän. Saneja arvioidaan nykyisin olevan noin 100 000 henkeä.

Nimitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saneilla ei ole mitään omaa nimeä puhumissaan kielissä. Nimitys bušmanni tulee hollannin kielen sanasta bosjemans, joka tarkoittaa pensaikkoihmisiä. Nykyisin sen käytöstä on kuitenkin luovuttu ja esimerkiksi useat antropologit pitävät sitä loukkaavana.[2] 1970-luvulta eteenpäin ryhmää on ryhdytty kutsumaan khoiden eli hottentottien puhuman naman kielen sanalla san.[3] Nimi tarkoittaa "ulkopuolisia" ja oli alun perin halventava.[4] Vuonna 1996 Namibiassa järjestetyssä kokouksessa san-kansan edustajat päättivät sallia sen käytön kansasta puhuttaessa[3]. Suomessa saneista on myös käytetty nimeä pensastolaiset. Eri heimot käyttävät itsestään muun muassa nimiä Ju/’hoansi ja !Kung.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanit ovat eteläisen Afrikan alkuperäiskansaa. Sanit ovat asuttaneet Kalaharin autiomaata niin kauan kuin alueella on ollut ihmisiä, mutta ennen bantuekspansiota ja eurooppalaisten tuloa heidän asuinalueensa käsitti vielä laajemman osan Etelä-Afrikkaa.[5]

Geenitutkimuksissa on havaittu, että sanien ja muiden nykyihmisten sukupuut erkaantuivat lopullisesti jo paljon aiemmin kuin 100 000 vuotta sitten, ja ei-sanien sukuhaarat erkaantuivat toisistaan vasta sitä myöhemmin. Viimeisten sadantuhannen vuoden aikana saneilla ja ei-saneilla on ollut vain vähän yhteisiä esivanhempia.[6] Sanit kuuluvat ihmiskunnan vanhimpiin Y-kromosomin DNA:n haploryhmiin A ja B.[7]

Noin 4000–2000 vuotta sitten hottentottipaimentolaiset ajoivat sanien riistan uusille alueille, ja sanit seurasivat sen mukana. Noin vuonna 200 jaa. bantut vaelsivat sanien alueille ja ottivat sen haltuunsa maanviljelyynsä, mikä pakotti sanit jälleen siirtymään. Eurooppalaisia siirtolaisia alkoi tulla eteläiseen Afrikkaan 1600-luvulta alkaen. He verottivat riistaa, mikä johti väkivaltaisiin yhteenottoihin sanien kanssa. Koska eurooppalaiset olivat aseineen vahvempia, sanit vetäytyivät 1800-luvulla Kalaharin autiomaahan, missä mikään toinen kansa ei ole halunnut asua. Joitain saneja myytiin myös orjiksi tai surmattiin.[8]

Vuoden 1650 tienoilla saneja oli yli 300 000. Heidän määränsä laski 1900-luvun puolivälissä 50 000:een. Vuonna 1961 Kalahariin perustettiin riistansuojelualue, jossa sanit saattoivat metsästää. Botswanan hallitus alkoi 1980-luvulla ajaa saneja pois sieltäkin. Vuonna 1992 sanit järjestivät ensimmäisen sanien alueellisen konferenssin, jossa käsiteltiin sanien yhteiskunnallisia oloja.[9]

San-tyttöjä nykyaikaisissa vaatteissa.

Botswanan hallinto oli aiemmin pakkosiirrättänyt saneja perinteisiltä asuinalueiltaan Kalaharin autiomaasta New Xaden asutuskeskukseen, jossa heille tarjottiin muun muassa ilmainen koulutus ja terveydenhuolto. Sanit vastustivat pakkosiirtoja, eikä suurin osa varhaiskantaisesta, perinteisestä pyyntikulttuurista länsimaiseen elämänrytmiin vaihtaneista saneista sopeutunut hyvin uuteen ympäristöön. Elämäntavan muuttuminen synnytti sanien keskuudessa masentuneisuutta, alkoholismia, huumeidenkäyttöä ja rikollisuutta. New Xaden asutuskeskukseen siirretyiltä saneilta kiellettiin entisaikainen metsästys ja keräily täysin, ja niitä, jotka yrittivät tällä tavoin hankkia ruokaa perheelleen, rankaistiin kiduttamalla. Vuonna 2006 Botswanan korkein oikeus päätti useita vuosia kestäneen oikeusjupakan, jossa maan hallitusta syytettiin sanien laittomasta pakkosiirrosta New Xaden asutuskeskukseen. Oikeus päätti, että sanit saavat palata takaisin vuosituhansia vanhoille kotiseuduilleen Kalaharin autiomaahan.[10]

Nykyisin Botswanan, Namibian ja Angolan valtioiden alueilla asuu noin 100 000 sania.[11]

Elinkeinot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanit ovat perinteisesti saaneet elantonsa metsästämällä ja keräilemällä. Vielä 1900-luvun alussa metsästäjä-keräilijöitä heistä oli noin 60 prosenttia, mutta vuonna 1976 enää viisi prosenttia.[12]

Monet sanit työskentelevät nykyisin maatiloilla. Osa viljelee maata tai paimentaa omaa karjaansa. Jotkut elävät sosiaalituilla ja kansainvälisen avun varassa. Osa työskentelee sotilaina. Köyhyys ja työttömyys on yleistä, kuten myös AIDS, masennus, alkoholismi ja perheväkivalta.[13]

Koulunkäynti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimmat sanlapset menevät kouluun, joista jotkin ovat khoisankielisiä.[14] Namibian sanlapsista 67 prosenttia menee kouluun. Toiselle luokalle heistä jatkaa neljäsosa, toisen asteen oppilaitoksesta valmistuu yksi sadasta, eikä yksikään jatka yliopistoon. Sankoululaisten tilanne on samankaltainen myös naapurimaissa.[15] Valmistuminenkaan ei usein tuo työpaikkaa.[14]

Yhteisöt ja asumukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanit jakautuvat heimoihin, joita ovat esimerkiksi !Kung, !Xo, G/wi ja Kua. Kullakin heimolla on omat tapansa.[12] Yhteen ryhmään kuuluu 20–60 ihmistä: isä, yksi tai useampi vaimo sekä lapsia. Yksilö voi jättää oman ryhmänsä ja liittyä toiseen ryhmään esimerkiksi avioliiton kautta. Kullakin ryhmällä on noin 1000 neliökilometrin elinalue, jolla he liikkuvat veden ja riistan perässä. Ryhmällä ei ole johtajaa, mutta vanhoilla miehillä ja taitavilla metsästäjillä voi olla valtaa tietyissä asioissa.[16]

Sukupuolilla on yhtäläisesti valtaa perheessä ja yhteisössä. Metsästys on miesten tehtävä ja kasvien keräily naisten tehtävä. Miehet käsittelevät eläinten nahat, joista tehdään esimerkiksi vaatteita. Naiset tekevät strutsinmunista helminauhoja. Lasten ei ole pakko osallistua kotitöihin, vaan he yleensä leikkivät. Tytöt alkavat kerätä ruokaa ja pojat metsästää noin 14 vuoden iässä.[16]

Ryhmä asuu avoimessa leirissä, eikä yksityisyyttä juurikaan ole. Sanit säilyttävät tavaroitaan majoissa; itse he menevät majoihin sisään vain huonolla säällä.[16] Majat tehdään oksista, risuista ja ruohosta. Saneilla ei ole paljon omaisuutta, jotta he pystyisivät vaeltamaan helposti.[17]

Ruoka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästäjä levittämässä toukasta saatua myrkkyä nuolenpäähän.

Sanien perinteinen ruokavalio koostuu pääasiassa kasveista, joita naiset keräilevät. Sanit käyttävät noin 150 eri ruokakasvia. He syövät myös riistaa ja lentomuurahaisia, kaikkiaan noin 100 eri eläinlajia. Nykyisin useimmat sanit ostavat ruokansa työssään ansaitsemallaan rahalla.[18]

Sanien nuolenpäät on perinteisesti tehty luusta kuten strutsin sääriluusta. Nykyisin käytetään usein metallia. Nuolen osuma ei ole sinänsä tappava, vaan saaliseläimen tappaa nuolenpäässä oleva erään kovakuoriaisen toukasta saatu myrkky.[19]

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanit puhuvat khoisankieliä, joiden erikoispiirre ovat maiskautusäänet. Sanit eivät juurikaan käytä lukusanoja eivätkä laske aikaa tai vuosia. He välittävät historiaansa tarinankerronnan, laulujen ja tanssin avulla.[20]

Tavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanit elävät kirjoittamattomia sääntöjään noudattaen. Niihin kuuluu esimerkiksi saaliin tasapuolinen jako metsästyksen jälkeen. Vierailijat laskevat aseensa aina maahan. Riidat pyritään ratkaisemaan aggression sijasta puhumalla. Sääntöjen rikkojaa ojennetaan puhumalla tai laulamalla. Avioliitot ovat vanhempien järjestämiä. Tytöt naitetaan usein jo seitsemän vuoden iässä, joskin he elävät vanhempiensa kanssa murrosikäiseksi asti. Pojat menevät naimisiin noin 14-vuotiaana. Avioeroja ja moniavioisuutta esiintyy.[21]

Sanit tanssivat huvikseen sekä kaikissa elämän tärkeissä vaiheissa, kuten syntymän, aikuistumisen, avioliiton ja saaliinjakamisen yhteydessä. Tärkeä tanssitapahtuma on !kia-seremonia, joka pidetään kerran tai kahdesti viikossa auringonlaskusta auringonnousuun.[22] Soittimena sanit käyttävät usein jousipyssyä tai //gwashi-jousisoitinta.[23]

Lahjojen antaminen on sanien elämässä yleinen käytäntö.[23]

Miehet pukeutuvat perinteisesti lannevaatteisiin ja naiset etu- ja takapuolen peittäviin essuihin. Nykyisin jotkut käyttävät myös länsimaisia vaatekappaleita. Strutsinmunista tehdään koristeita, nykyisin myös muovista. Miehet leikkaavat usein hiuksiinsa kuvioita. Kumpikin sukupuoli tekee ihoonsa arpia koristeeksi ja siirtymäriittien merkiksi.[24]

Taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanien kalliomaalauksia.

Vanhimmat säilyneet sanien kalliomaalaukset ovat 6000 vuotta vanhoja. Niissä esiintyy ihmisiä ja villieläimiä, uudemmissa myös eurooppalaisia uudisasukkaita laivoinee, vankkureineen ja univormuineen. Nykyisin kalliomaalaajia ei enää ole.[23]

Tarinat ja myytit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sanien kulttuuriin kuuluu tarinankerronta, joissa kuvaillaan metsästysretkiä, tapahtumia ja kokoontumisia. Strutsi on suosittu tarinoiden aihe. Sanien tarinatuokiot voivat kestää tuntikausia yhteen menoon.[25]

Sanien mytologia kuvaa muun muassa ensimmäisen san-ihmisen luomista ja saneille tärkeiden tapahtumien kuten metsästyksen syntyä. Sanien myyteissä esiintyvät usein keskeisinä hahmoina mehiläinen, rukoilijasirkka ja hirviantilooppi. Sanien luomismyytin mukaan ensimmäinen san-heimon ihminen syntyi, kun mehiläinen hedelmöitti valkoisen kukan päälle kantamansa rukoilijasirkan. Kuun loi rukoilijasirkka, jonka synnyttämän hirviantiloopin olivat metsästäjät tappaneet. Rukoilijasirkka raivostui tästä ja puhkaisi antiloopin sappirakon. Aluksi sappineste peitti maailman pimeyteen, mutta myöhemmin sappirakosta syntyi kuu, joka valaisee metsästäjien öisiä metsästysretkiä.[26]

Kalaharin Tsodilokukkulat ovat saneille pyhiä.[25]

Fysiologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miesten keskipituus on vain noin 140–150 senttimetriä. Sanien iho on kellertävän ruskea ja ryppyinen, nenä leveähkö ja huulet ohuet. Hiukset ovat mustat ja kasvavat mättäittäin. Naisilla esiintyy myös yleisesti rasvapakaraisuutta eli steatopygiaa.[27]

Mediassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimaissa sanit tunnetaan erityisesti Jamie Uysin 1980-luvulla ohjaamista Hassut jumalat -elokuvista. Elokuvien pääosan esittäjä, nyttemmin jo edesmennyt N!xau jatkoi näyttelijän uraansa vielä Hongkongissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0 "busmanni5 (rinn. bušmanni) Busmannit eräs lyhytkasvuinen eteläafr. kansa."
  2. MARK RANNEBERGER, SALLY DIJKERMAN: Wrong Term for the Kalahari's People June 7, 2005. The Washington Post. (englanniksi)
  3. a b The San Peoples Kalahari Peoples Fund. Viitattu 2.7.2007. (englanniksi)
  4. Elizabeth Marshall Thomas (2006). "The Old Way". Chapter "About Words and Names". ISBN 0-374-22552-4
  5. The modern day Bushmen / San. Art of Africa. Retrieved on 2012-01-29.
  6. Reich, David: Keitä olemme ja miten päädyimme tähän: muinais-DNA ja ihmisen menneisyyden uusi tiede, s. 44–45, 235. Suomentanut Pietiläinen, Kimmo. Terra Cognita, 2018. ISBN 978-952-5697-92-6.
  7. Underhill, P.A; Passarino G, Lin AA, Shen P, Mirazón Lahr M, Foley RA, Oefner PJ, Cavalli-Sforza LL. (Jan 2001). "The phylogeography of Y chromosome binary haplotypes and the origins of modern human populations". Annals of Human Genetics 65 (1): 43–62. doi:10.1046/j.1469-1809.2001.6510043.x. PMID 11415522. 
  8. Watson 2013, s. 8–9.
  9. Watson 2013, s. 4–5, 9.
  10. http://www.survival-international.org/tribes/bushmen
  11. Watson 2013, s. 9.
  12. a b Watson 2013, s. 4–5.
  13. Watson 2013, s. 26.
  14. a b Watson 2013, s. 28.
  15. Rethinking Indigenous Education 14.11.2018. Open Society Initiative of South Africa. Viitattu 30.7.2020.
  16. a b c Watson 2013, s. 10–11.
  17. Watson 2013, s. 24.
  18. Watson 2013, s. 22–23.
  19. Watson 2013, s. 25.
  20. Watson 2013, s. 12–13.
  21. Watson 2013, s. 14–15.
  22. Watson 2013, s. 16–17.
  23. a b c Watson 2013, s. 18–19.
  24. Watson 2013, s. 20–21.
  25. a b Watson 2013, s. 6–7.
  26. Philip Wilkinson: Myytit ja legendat ensyklopedia, s. 272. Readme.fi, 2010.
  27. Kustannusosakeyhtiö Otava: Otavan Iso Fokus, 1. osa. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1975. ISBN 951-1-00273-2.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hynönen, Erkki: Bushmannit viimeisellä hiekkadyynillään. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1981. ISBN 951-0-10299-7.
  • Jantunen, Tuulikki. Pähkinänsydän. Helsinki: Suomen Lähetysseuran kustannusliike, 1967. 204 s. kuv. kartt. (johdanto: Kustaa Vilkuna).
  • Shostak, Marjorie: Nisa. Kung-naisen tarina. (Nisa. The Life and Words of a !Kung Woman, 1981.) Suomentanut Risto Mäenpää. Valokuvat: Marjorie Shostak. Helsingissä: Otava, 1983. ISBN 951-1-07523-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sanit.