Adolf Hitler
 |
Tämä artikkeli on osittain suojattu vandalismin takia. Jos sinulla ei ole käyttäjätunnusta tai olet rekisteröitynyt alle neljä päivää sitten, voit ehdottaa muutosta artikkeliin keskustelusivulla. |
| Adolf Hitler | |
|---|---|
[[Tiedosto: |250px|]] |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Inn, Itävalta |
| Kuollut | 30. huhtikuuta 1945 Berliini, Saksa |
| Arvonimi | Führer und Reichskanzler (valtakunnankansleri ja valtakunnanpresidentti) |
| Titteli | Der Führer |
| Tiedot | |
 Nimikirjoitus |
|
Adolf Hitler (20. huhtikuuta 1889, Braunau am Inn, Itävalta-Unkari – 30. huhtikuuta 1945, Berliini, Saksa) oli Saksan diktaattori yhdistetyssä valtakunnankanslerin ja valtakunnanpresidentin eli Führerin asemassa 1930- ja 1940-luvuilla.
Hitlerin kehittämä poliittinen aatesuunta tunnetaan kansallissosialismina eli natsismina. Hänen politiikkansa tukeutui avoimeen rasismiin, ennen kaikkea antisemitismiin, itsevaltaiseen totalitarismiin sekä kiihkeään nationalismiin.
Väkivaltaisista toimistaan huolimatta Hitler oli aikanaan monien saksalaisten kannattama ja palvoma johtaja. Hänen valtakautensa alkoi Versaillesin rauhansopimuksen yksipuolisella mitätöinnillä ja massiivisella asevarustelulla, joka nosti Saksan ensimmäisen maailmansodan jälkeisestä talouskriisistä.
Hitlerin aloittamat valloitussodat sytyttivät toisen maailmansodan. Valtansa huipulla Hitlerin johtama Saksa liittolaisineen oli valloittanut suurimman osan Eurooppaa.
Kansallissosialistit suorittivat nykyään holokaustiksi kutsutun kansanmurhan, jossa kuoli noin 6 miljoonaa juutalaista ja suuret joukot muiden vähemmistöryhmien edustajia[1].
Saksan hävittyä sodan, Hitler teki itsemurhan bunkkerissaan Berliinissä sodan viimeisinä päivinä.
Hitlerin sukutausta
- Pääartikkeli: Adolf Hitlerin suku
Nimen Hitler alkuperäksi on esitetty saksalaista nimeä Hittler tai länsislaavilaista alkuperää olevia nimiä Hidlar tai Hidlarcek, joita esiintyi suvun kantasijoilla Itävallan Waldviertelissä 1400-luvulta asti. Hitlerin suora esi-isä äidin puolelta oli vuoden 1650 aikoihin elänyt Georg Hiedler.[2] Suvun tsekkitaustan puolesta puhuu seikka, että Hitlerin äidin isoisä Johann Nepomuk Hüttler käytti ajoittain nimestään kuuluisan tšekkiläisen pyhimyksen Jan Nepomuckýn kunniaksi saksankielistä kirjoitusasua Johann von Nepomuk.[3] Hitlerin etunimi Adolf tulee muinaissaksan Adawolfista, joka tarkoittaa jaloa tai johtavaa sutta. Wolf, susi, oli myös Hitlerin suosima lempinimi itsestään.[4]
Aukko sukutaulussa
Hitlerin sukutausta on aiheuttanut tutkijoille ongelmia, sillä Hitlerin isän Aloisin biologisesta isästä ei ole varmaa tietoa. Hakiessaan syntymätodistusta Hitlerin isälle Aloisille vuonna 1837 tuore 42-vuotias äiti Maria Anna Schicklgruber kieltäytyi mainitsemasta isän nimeä. Poika kirjattiin aviottomaksi lapseksi ja sai äitinsä sukunimen Schicklgruber.[5]
Jälkikäteen isäksi merkitty kiertelevä myllärin apulainen Johann Georg Hiedler meni naimisiin Maria Annan kanssa viisi vuotta Aloisin syntymän jälkeen, mutta ei eläessään tunnustanut Aloisia pojakseen. Viisi vuotta kestänyt avioliitto päättyi Maria Annan kuolemaan, jolloin Johann Georg ilmeisesti jatkoi kulkurin elämäänsä, kuollen itsekin viisi vuotta myöhemmin.[5] Johann Georg Hiedler on yksi todennäköisinä pidetyistä isoisäehdokkaista.[6]
Johann Nepomuk Hüttler, Johann Georgin nuorempi veli toimi Aloisin kasvatti-isänä. Alois käytti äitinsä sukunimeä Schicklgruber aina vuoteen 1876, kunnes Johann Nepomuk kuulututti veljensä Johann Georgin Aloisin isäksi taatakseen hänelle oikeuden suvun perintörahoihin. Johann Georg oli tuolloin ollut kuolleena jo 20 vuotta. Samalla Johann Nepomukin vaatimuksesta 39-vuotias Alois vaihtoi sukunimensä. Hiedlerin tai Hüttlerin sijasta todistuksen laatinut pappi kirjoitti sukunimen muotoon Hitler.[5] Johann Nepomuk Hüttlerin ottopojastaan kantaman vastuun ja hänen nimestään huolehtimisen sekä jälkeläisten yhdennäköisyysseikkojen vuoksi häntä pidetään hyvin mahdollisena ehdokkaana Aloisin biologiseksi isäksi. Teorian mukaan Johann Nepomuk ei olisi tunnustanut Aloisia pojakseen oman perheensä vuoksi.[7][2]
Juutalaisuusteoriat
Hitlerin noustua julkisuuteen poliitikkona 1920-luvulla hänen arvostelijansa tekivät jo ensimmäiset selvityksensä. Sukutaulun aukkojen vuoksi he pystyivät esittämään perusteltuja julkisia arveluja Hitlerin todellisesta rodullisesta taustasta. Ehdokkaita hänen isoisäkseen on nimetty aina juutalaisesta Leopold Frankenbergeristä tai tämän pojasta pahamaineisen juutalaisen pankkiirisuvun Rothschildin jäseniin sekä itävaltalaisen aatelissuvun Ottersteinin jäseniin.[7]
Hitler, joka vaati seuraajiaan todistamaan "rodullisen puhtautensa" ei tiennyt itsekään totuutta, vaan vaikeni kohdatessaan epäilyksiä samalla kun viilensi välejään sukulaisiinsa yleensä. Natsi-Saksassa Hitlerin epäselvä sukutausta oli "arka aihe", eikä kansallissosialistinen media tuonut tätä esille.[8]. Hitlerin juutalaisuus on tietysti mahdollinen, mutta epätodennäköinen poliittissävytteinen teoria, joka on sekoittunut hänen isoisänsä henkilöllisyyden selvittämisen ympärille kehittyneeseen mysteeriin.
Hitlerin perhe
Saksan ja Itävallan välisellä rajalla tullivirkailijana uransa luonut Alois avioitui kolmesti, ensimmäistä kertaa 14 vuotta vanhemman Anna Glasl-Hörerin kanssa. Avioliitto oli lapseton ja onneton ja Alois hakikin seuraa talouden keittäjättärestä, Franziska Matzelsbergerista. Hänet Alois myös nai erottuaan Annasta ja tämän kuoltua 1883, vuosi sen jälkeen kun Franziska oli synnyttänyt hänelle pojan Alois junior. Pian tämän jälkeen syntyi toinen lapsi, tytär Angela. Franziskan kuoltua pian tuberkuloosiin Alois avioitui piispan erikoisluvalla serkkunsa Klara Pölzlin kanssa, jonka kanssa hänellä oli ollut suhde vielä toisen vaimonsa eläessä.[2]
Alois Hitler oli luonteeltaan kova, tiukkaan kuriin ja järjestykseen uskova väkivaltainen mies. Katkeroitunut ja ja ajan myötä alkoholisoitunut Alois pieksi vaimoaan ja perhettään usein pienimmistäkin syistä. Alois ja Klara saivat yhdessä kuusi lasta, joista kolme ensimmäistä kuolivat alle kaksivuotiaina. Vasta neljäs, Adolf eli pitempään. Adolfin syntyessä Alois oli 52-vuotias. 1860 syntynyt 23 vuotta nuorempi Klara Pölzl puolestaan oli siisti, vakava ja ahkera nainen, joka hoiti taloutta parhaansa mukaan miellyttääkseen puolisoaan. Syvästi uskovainen Klara oli onneton ärtyisän ja väkivaltaisen Aloisin puolisona ja ja suri syvästi kolmea ensimmäistä vauvaiässä kuollutta lastaan. Gustav ja Ida Hitler olivat kuolleet kurkkumätään ja Otto vain muutaman päivän ikäisenä.[5] Neljännen lapsen Adolfin jälkeen perheeseen syntyivät myös Edmund, joka kuoli kuusivuotiaana tuhkarokkoon ja Paula, joka eli sisarusparvesta pisimpään, vuoteen 1960 saakka.[2]
Lapsuus ja nuoruus
Adolf Hitler syntyi 20. huhtikuuta 1889 Braunau am Innissä Itävallassa, Salzburger Vorstadt-kadun varrella olevan talon toisessa kerroksessa. Hänet kastettiin katolisen kirkon jäseneksi nimellä Adolfus Hitler. [9][2] Pariskunta pelkäsi, ettei heidän neljäskään lapsensa sisarustensa tapaan selviäisi kovin vanhaksi; pariskunnan kuudesta lapsesta vain Adolf ja hänen nuorempi sisarensa Paula elivät aikuisikään asti. Kun hän kuitenkin jäi henkiin ja kasvoi, hemmotteli Klara poikaansa parhaansa mukaan. Lapsuudessaan Adolf joutui usein hakemaan yhä enemmän juopottelevan isänsä kotiin lähiseudun kapakoista. Kirjassaan Taisteluni Hitler kuvaa isäänsä tiukaksi kurinpitäjäksi, jonka karskin kuoren alla piili lempeä ja perheestään huolehtiva tunnollinen mies. Yksityisesti Hitler, muistellessaan lapsuuttaan, kuvasi isäänsä todellisuudessa sadistiseksi ja väkivaltaiseksi öykkäriksi, joka kulutti perheen rahat alkoholiin.[10]
Pieni Adolf hakikin kepeillä, vöillä ja remmeillä annettujen selkäsaunojen jälkeen lohtua ja turvaa lempeästä ja rakastavasta äidistään. Selkäsaunoista huolimatta Adolf ei alistunut, vaan pani vastaan isälleen, joka puolestaan rankaisi poikaansa aina vain kovemmin, varsinkin velipuolensa Alois juniorin karattua kotoa 14-vuotiaana. Sisaren Paulan mukaan Adolf sai selkäänsä päivittäin.[2]
Toogapoika
Vuosia myöhemmin Hitler kertoi Helene Hanfstaenglille tapauksesta, jossa Alois oli tulossa kurittamaan häntä. Huoneeseensa lukittuna ollut Hitler päätti paeta, mutta joutui riisumaan vaatteensa mahtuakseen ikkunasta ulos. Isä keskeytti paon tempaisemalla oven auki ja Adolf ei ehtinyt kuin tempaista lakanan alastoman vartalonsa suojaksi. Hän välttyi selkäsaunalta, muttei nöyryytykseltä. Vesissä silmin naurava Alois käski koko perheen tulla katsomaan "toogapoikaa". Hitler mukaan sinä iltana koettu häpeä kirveli enemmän kuin tuhat selkäsaunaa.[2]
Lapsuutensa leikeissä, niin koulussa kuin kotona Hitler pyrki olemaan johtaja. Hän johti joukkonsa mm. villin lännen taisteluihin, joihin hän sai mallin suositulta saksalaiselta lännenkirjailijalta Karl Maylta. Samoin Buurisodan taistelut inspiroivat Hitlerin leikkejä. Niin ikään ”seuraa johtajaa” oli Hitlerin lempileikkejä, jos hän itse sai johtaa.[5] Vaikka Hitlerillä oli lapsena ystäviä, perhe muutti usein ja Hitler joutui toistuvasti erilleen vanhasta kaveripiiristään. Siksi hän vietti välillä yksinäisiä kausia ja joutui joskus myös tappeluihin. Ainoat Hitlerin lapsuuden paikoista, joita hän muisteli aikuisiällä lämmöllä, olivat Linz ja tämän lähellä sijaitseva maalaiskylä Leonding. Saksan johtajana hän kaavaili Linzistä jopa uuden saksalaisen kulttuurin ja taiteen keskusta.[11]
Kouluvuodet
Hiukan ennen kuudetta ikävuottaan Adolf laitettiin Fischlhamnin kylän kansakoulun. Siellä hän oppi lukemaan ja kiinnostui jo lukutaipaleensa alussa historiasta. 1897 Klara laittoi hänet lambachilaiseen luostarikouluun, toivoen että Adolfista tulisi munkki. Hänet kuitenkin erotettiin, koska hänet oli saatu kiinni tupakoinnista luostarin alueella. Lambachin benediktiiniläisen apottiluostarin kirkon pääkulkuväylän varrella oli myös edesmenneen apotti Theoderich Hagnin vaakuna, jonka keskeisin piirre oli hakaristi.[2]
Perhe muutti pian Linziin, jossa Adolf jatkoi kansakoulua pärjäten vielä hyvin. Eri opettajat ovat kuvanneet häntä eri tavoin, mikä johtuu siitä, että nuori Hitler pärjäsi lempiaineissaan piirtämisessä, historiassa ja liikunnassa hyvin, kun taas vastenmieliset aineet hän läpäisi rimaa hipoen. Pääsääntöisesti opettajien mukaan Hitler oli asenteellinen, omapäinen ja uhmakas, mutta toisaalta ujo ja haaveileva. Vuonna 1900 Alois asetti vastentahtoisen poikansa oppikouluun ja toivoi hänestä tulevan itsensä lailla valtion virkamiehen. Aloisilta tämä oli kuitenkin jonkinlainen huolen ja ohjauksen osoitus poikaansa kohtaan, sillä oppikoulu vaati taloudellista sijoitusta.[2]
Kansallinen koulutus
Taisteluni-kirjassaan Hitler kuvailee ensimmäisiä kouluvuosiaan tärkeiksi kansallisen identiteettinsä määrittelemisen kannalta. Eri kansallisuusaatteitten villitsemässä 1800-1900-lukujen vaihteen Itävallassa Saksan vastaisella rajalla ihailtiin eniten juuri saksalaisuutta. ”Saksalainen poika, älä unohda olevasi saksalainen” ja ”Tyttö, muista, että sinusta pitää tulla saksalainen äiti” olivat aikansa isku- ja oppilauseita, joita viljelivät muun muassa innokkaimmat opettajat. Erityisellä lämmöllä Hitler muistelee oppikoulun historianopettajaansa tohtori Leopold Pötschiä, jonka Saksan historiasta pidetyt oppitunnit olivat hänelle ikimuistoisia.[12] Muutoin Hitler vihasi kouluaan ja varsinkin isänsä ajatusta tulevaisuudestaan virkamiehenä. Piirtämiskyvyistään äitinsä, tovereidensa ja opettajiensa kehuma Hitler oli vakuuttunut halustaan tulla taiteilijaksi. Hänellä oli kyky katsoa rakennusta ja tallentaa se myöhemmin paperille yksityiskohtaisen tarkasti.[2]
Isän kuolema
Isän äkillinen kuolema keuhkoverensyöksyyn kodin lähellä sijainneessa oluttuvassa, vuoden 1903 alussa vapautti tuolloin 14-vuotiaan Hitlerin unelmoimaan taiteilijanurasta. Äitinsä toiveesta Hitler kuitenkin jatkoi oppikoulussa Steyrissä,[12], jossa hän alkuun pärjäsi hyvin. Hänen keskiarvonsa alkoivat kuitenkin laskea ja 1905 ne olivat jo selvästi keskitasoa huonommat. Steyrissä hän myös joi itsensä humalaan elämänsä ensimmäisen ja viimeisen kerran. Opettajiensa mukaan hän oli lahjakas ja älykäs, mutta vastahakoinen, omahyväinen ja laiskahko. Hitler sairastuu keuhkotautiin ja lääkärin neuvosta hän joutui ilokseen keskeyttämään opintonsa ainakin vuodeksi. Hitler palasi syksyllä kouluunsa hakemaan todistuksen, mutta vakuuttuneena pärjäämisestään taiteilijana ja opettajiinsa kyllästyneenä, hän lopettaa ennen kirjoittamistaan ylioppilaaksi. Tätä päätöstä hän kuitenkin tuli myöhemmin katumaan.
Onnen päivät
Klara Hitler vei poikansa Spitaliin maaseudulle sukulaistensa luo toipilaaksi. Tuon ajan Hitler nautti joutilaasta elämästä, syöden hyvin, kierrellen kaunista ympäristöä, piirtäen ja maalaten. Peltotöitä välttääkseen Hitler vetoasi aina heikkoon kuntoonsa. Samaan aikaan Klara muutti Adolfin sisaren Paulan kanssa Linziin, jonne Hitlerkin palasi maalta. Oopperassa hän tapasi August Kubizekin, nuoren muusikonalun, joka hyvänä kuuntelijana osoittautui täydelliseksi ystäväksi Hitlerille. Nuoret kiertelivät ympäri kaupunkia keskustelemassa arkkitehtuurista ja taiteesta haaveillen loistavasta tulevaisuudesta kulttuurin parissa. Hitler hahmotteli myös ensimmäisiä poliittisia mielipiteitään Kubizekille, joka ajoittain säikähti Hitlerin raivokasta paatosta, hänen päästessään vauhtiin.[13]
Kubizekin mukaan Hitler myös rakastui nuoreen naiseen nimeltä Stephanie Jansten, jolle hän kirjoitti useita rakkausrunoja, mutta jonka kanssa hän ei koskaan edes keskustellut. Hitler selitti parin kommunikoivan pelkin katsein, mutta Stephanie menikin naimisiin nuoren ratsuväenupseerin kanssa. Tapahtuneen masentama Hitler suunnitteli jopa itsemurhaa, jonka hän suorittaisi Stephanien kanssa. Kuultuaan toisen maailmansodan jälkeen ihailijastaan Stephanie oli järkyttynyt, mutta muisti saaneensa oudon ja nimettömän kosiokirjeen.[13] Mikäli Kubizekin kertomus pitää paikkansa, tapaus vastasi monien muiden nuorten miesten jopa itsemurhiin johtaneita onnettomia etäihastuksia, joita muun muassa Johann Wolfgang von Goethe kuvaa kirjassaan Nuoren Wertherin kärsimykset.[14]
Hitler toipui kuitenkin onnettomasta rakkaudesta nopeasti, otti pianotunteja, luki, sepitti runoja ja maalasi. Myöhemmin Hitler kuvailikin huoletonta aikaa Linzissä elämänsä onnellisimmaksi.[13] Ainoa elämäniloa himmentävä seikka oli äidin sairastelu: Klaralla todettiin rintasyöpä ja hänet leikattiin tammikuussa 1907. Klaran päästyä sairaalasta Hitler hoiti äitiään, siskoaan ja perheen taloutta. Kun äiti loppukesään mennessä näytti voivan paremmin, Hitler jätti äitinsä sisarensa Paulan hoiviin ja matkusti Wieniin pääsykokeisiin.
Vuodet Wienissä
Pikkupojasta asti innokkaasti piirtänyt 18-vuotias Hitler keräsi rohkeutensa toteuttaakseen unelmansa ja haki arvostettuun Wienin kuvataideakatemiaan. Hitler oli optimistinen ja itsevarma, mutta pettyi pahasti, sillä hän putosi jo pääsykokeen toisessa vaiheessa. 113 hakijasta Hitler oli niiden 85 joukossa,[11] jotka eivät päässeet sisälle. Hitlerin lailla reputtaneissa oli myös kuvataideakatemian tuleva rehtori. Hitlerin kyky hahmottaa ja jäljentää rakennuksia huomattiin ja häntä kannustettiin hakemaan akatemian arkkitehtiosastolle. Tullakseen hyväksytyksi arkkitehtiosaston pääsykokeisiin Hitler olisi kuitenkin tarvinnut kahta vuotta aiemmin lopettamansa oppikoulun päästötodistuksen. ”Hylkäävä päätös iski kuin salama kirkkaalta taivaalta.”, Hitler kuvailee tunteitaan saatuaan tiedon reputtamisestaan.[15]
Äidin kuolema
Vuosi toi lisää murheita. Hitler matkusti takaisin Linziin pitämään huolta äidistään, jonka terveydentila heikkeni. Hitlereiden juutalainen perhelääkäri Eduard Bloch kuvaili Adolfin huolenpitoa myöhemmin vuonna 1938: "Hän oli mitä hellimmin kiintynyt äitiinsä ja tarkkaili tämän jokaista liikettä voidakseen auttaa häntä pienimmissäkin asioissa". Päivää ennen jouluaattoa Hitlerin äiti kuoli. Tohtori Bloch muisteli, ettei 40-vuotisen uransa aikana nähnyt toista niin surun murtamaa nuorta miestä, eikä ottanut kuin pienen palkkion tavallisesti kalliista hoidosta. Hitler oli tästä Blochille ikuisesti kiitollinen ja suojeli häntä poikkeustapauksena myöhempien juutalaisvainojen aikana.[16]
Loppukesästä 1908 Hitler haki taideakatemiaan toistamiseen, muttei onnistunut tälläkään kertaa. Kubizek vuorostaan menestyi musiikkiopinnoissaan ja kerran palatessaan Linzistä Kubizek huomaa, että Hitler on muuttanut ilmoittamatta pois heidän yhteisestä asunnostaan. Syy oli osittain heikentyneessä rahatilanteessa, mutta ratkaiseva tekijä Kubizekin mielestä oli se, että menestymätön Hitler ei enää kokenut olevansa auktoriteetti ystävyssuhteessa.[17]
Nälkätaiteilija
Euroopassa elettiin vaikeita aikoja ja unelmiensa lisäksi molemmat vanhempansa menettänyt Hitler ajautui pummiksi. Hän nukkui puistonpenkeillä ja söi hyväntekeväisyyskeittiöiden soppajonoissa. Talvisin hän asui asuntolassa ja köyhien yhteisasumuksissa. Tienestinsä Hitler sai tekemällä vesi- ja öljyvärimaalauksia Wienin nähtävyyksistä, joita hän ja hänen asuntolatoverinsa Reinhold Hanisch myivät. Myynnillään ja satunnaisilla tilaustöillään he pärjäsivät kohtuullisesti. 1910 Hitler saattoi vuokrata jo pienen huoneiston ja hänen sanotaan ostaneen ainoastaan parasta laatua olevia värejä, pensseleitä ja kankaita. Yhteistyö Hanischin kanssa katkesi, kun Hitler teki tästä ilmoituksen poliisille Hanischin varastettua häneltä pari maalausta. Myöhemmin, ennen natsien valtaannousua Hanisch yritti kostaa tuomioksi saamaansa viikon vankeutta kertomalla lehdistölle skandaalinkäryisiä, mutta väritettyjä tai keksittyjä tarinoita Hitlerin elämästä Wienissä.[18]
Kirjassaan Taisteluni Hitler kertoi poliittisen ajattelunsa ja anti-semitisminsä heränneen Wienissä. Siellä hän olisi myös ensimmäistä kertaa ymmärtänyt rodullisen ja kansallisen paremmuutensa.[15] On kuitenkin epävarmaa tapahtuivatko asiat juuri näin, sillä kirjaa ei voi pitää kaikilta osin luotettavana lähteenä. Se on kirjoitettu poliittiseksi muistelmaksi tilanteessa, jolloin Hitler varmasti koki tarvetta propagoida tekstillään. Wienissä Hitlerillä oli myös juutalaisia ystäviä, eräälle hän antoi talven lähestyessä päällystakkinsa. [19] Myös useat hänen asiakkaistaan olivat juutalaisia, kuten myös hänen taulujensa uusi välittäjä unkarin juutalainen kauppias Neumann. Joka tapauksessa Hitler oli kyllästynyt heikkona pitämäänsä Habsburgien Itävaltaan, jonka Babylonin kaltaisessa rodullisesti ja kansallisesti sekasortoisessa pääkaupungissa hän ei ollut kokenut muuta kuin pettymyksiä ja kurjuutta. Hitler, joka ei tuntenut Itävaltaa kohtaan lojaaliutta, tiesi tulevansa pian kutsutuksi asepalvelukseen. Niinpä hän pakkasi tavaransa ja läksi "todellisen kansansa" luokse Müncheniin, Saksaan.[18]
Münchenissä ennen suurta sotaa
Keväällä 1913 Hitler muutti Baijerin pääkaupunkiin Schwabingin alueelle, jossa samaan aikaan elivät mm. Wassily Kandinsky ja Paul Klee. Todennäköisesti Hitler ja kyseiset modernistit eivät kuitenkaan tutustuneet toisiinsa.[11] Hitler maalasi yhä elääkseen, luki ja kirjoitti runoja. Münchenissa hän tunsi voivansa hengittää ja tulla taloudellisestikin toimeen paremmin kuin kalliimmassa Wienissä. Hitler vietti puolittaista erakkoelämää yksinkertaisessa huoneistossaan, mutta iltaisin hän kävi pitkiä keskusteluja politiikasta vuokraisäntänsä kanssa, joka kertomansa mukaan seurasi Hitlerin pitkiä ja fanaattisia monologeja hämmentyneesti ihaillen.[20]
Vaikka uskonpuhdistaja Martti Luther oli asunut eri puolella Saksaa ja kuollut melkein 400 vuotta aiemmin, olivat hänen näkemyksensä juutalaisista parhaiten esillä juuri Münchenissa.[21] Siellä toimivat erilaiset poliittiset liikkeet, ryhmät ja salaseurat, joista monet olivat luonteeltaan hyvin anti-semitistisiä. Mikäli Hitlerin juutalaisvastaisuus ja inho marxismiin olivat syttyneet Wienissä, täällä ne saivat varmasti lisää pontta. Hitler seurasi vielä enimmäkseen kuitenkin Saksan sisä- ja ulkopolitiikkaa, sekä Saksan ja Itävallan välisiä suhteita.[22]
Itävallan armeija tavoitti Hitlerin ja vaati tätä tulemaan kutsuntalääkärintarkastukseen. Helmikuussa 1914 Hitler matkusti vastahakoisesti Salzburgiin, jossa vetosi vanhaan keuhkotautiinsa niin uskottavasti, että kutsuntalääkäri totesi hänet kelpaamattomaksi palvelukseen. Kesäkuussa tuli kuitenkin tyrmäävä uutinen: Itävallan kruununperillinen Frans Ferdinand on murhattu Sarajevossa. Kun varmistuu, että ensimmäinen maailmansota on syttymässä, Hitler vetoaa heti Baijerin kuninkaaseen Ludwig III:n, että hän saisi lääkärinlausunnostaan huolimatta luvan palvella Saksan armeijassa. Kirjeessä Hitler kertoo vetoavasti kurjasta nuoruudestaan ja ilmoittaa suurimmaksi toiveekseen päästä rintamapalvelukseen Baijerin armeijassa. Lupa myönnetään.[23]
Ensimmäinen maailmansota
Münchenin Elisabetinkoulun kasarmilla annetun vajaan kolmen kuukauden koulutuksen jälkeen Hitler saapui lokakuussa 1914 rintamalle Baijerin 16. reservijalkaväkirykmentin, komentajansa mukaan nimetyn 'Listin rykmentin' ensimmäiseen komppaniaan. Hitler sai tulikasteensa vielä saman kuukauden 29. päivän aamuna Lillen laitamilla pohjois-Ranskassa. Reilua kuukautta myöhemmin, joulukuun 2., hänet palkittiin urheudesta lähettinä vihollistulen alla Wytschaeten taistelussa toisen luokan rautaristillä. Entiselle vuokraisännälleen hän kirjoitti sen olleen elämänsä onnellisin päivä.[23] Samoin hän kirjoitti rykmenttinsä kutistuneen neljässä päivässä 3 500:sta 600 mieheen.[24] Rykmentin tappioluetteloiden mukaan tuona aikana kuitenkin kaatui vain 373 miestä ja koko sodan aikana 3 754, joten Hitler näyttää ajoittain syyllistyneen liioitteluun kirjoittaessaan sotakokemuksistaan.[23]
Joka tapauksessa Hitler palveli vaikeissakin tilanteissa ensiluokkaisesti ja sai kiitoksia useilta komentajiltaan sodan aikana ja sen jälkeen. Juoksuhautojen Hitler oli upseerien ja rintamamiesten muistoissa toverillinen, harkitseva, erityisen urhea, reipas ja altis vapaaehtoinen.[23] Toisin kuin kouluaikoina hän ei niskuroinut eikä kyseenalaistanut käskyjä. Kaikesta huolimatta jo ensimmäisenä vuonna saavutettu ylennys korpraaliksi jäi Hitlerin ainoaksi. Tähän olivat syynä puuttuvat johtajanominaisuudet, yleensä epäsotilaallinen käytös ja huolittelematon univormu.[25]
Koiraihminen rintamalla
Hitlerin ensimmäinen koira oli Fuchsl. Vaalea pikku terrieri, joka oli todennäköisesti jonkun englantilaisen sotilaan tai yksikön maskotti, juoksi alkuvuodesta 1915 Hitlerin juoksuhautaan jahdatessaan rottaa. Hitler otti koiran kiinni ja piti itsellään. Se kiintyi uuteen isäntäänsä, joka opetti sille temppuja ja ruokki sitä pienistä annoksistaan. Fuchsl seurasi uskollisesti isäntäänsä päivisin ja nukkui yönsä tämän vierellä. Elokuussa 1917 kovia kärsinyt rykmentti vedettiin rintamalta lepäämään ja eräs rautatievirkailija tarjosi Hitlerille 200 markkaa koirasta. Hän kielsi myyvänsä sitä edes tuhatkertaisesta summasta, mutta yleisessä sekamelskassa koira katosi, todennäköisesti virkailijan varastamana. Tämä ei varmasti helpottanut Hitlerin kotirintamaa kohtaan tuntemaa epäluuloa. "Hullua, kuinka kiintynyt olin siihen pikku petoon" Hitler muisteli 25 vuotta myöhemmin.[26]
I luokan Rautaristi
Elokuussa 1918, lähes neljän sotavuoden jälkeen, Hitler palkittiin ensiluokkaisesta palveluksesta rivimiehille harvoin myönnetyllä ensimmäisen luokan rautaristillä.[23] Tällä mitalilla palkittiin sodan aikana 220 000 henkilöä. Vertailun vuoksi II luokan rautaristin sai 5,5 miljoonaa henkilöä.[27]
Mitalin myöntämisperusteena pidetään usein tapahtumaa, jossa Hitler olisi vanginnut vihollisupseerin ja viisitoista miestä. Tämä perustuu samassa joukkueessa palvelleen aliupseeri Hans Mendin antamaan kuvaukseen, jolle ei ole löytynyt vahvistusta rykmentin asiakirjoista eikä mitalia puoltaneiden upseerien kuten everstiluutnantti Anton von Tubeufin lausunnosta. Mitalin myöntämiseen ja pian saatuun lomaan saattoi kyllä vaikuttaa muutamaa viikkoa aiemmin Courthiezyssa tehty todellinen uroteko, jossa Hitler raahasi kranaatin pahoin haavoittaman komppanianpäällikön takaisin omien linjoille. Tämä mitali myönnettiin rykmentin adjutantin, juutalaisen Hugo Guttmanin esityksestä.[23]
Hitler sai sodassa rautaristien lisäksi 3. luokan armeijan ristin miekoilla (Militärkreuz) syyskuussa 1917, rykmentin kunniamaininnan (Regimentsdiplom) urheudesta ja haavoittumismerkin (Verwundeterabrechnen) toukokuussa 1917 ja 3. luokan kunnostautumismitalin (Dienstauszeichnung) elokuussa 1918.[28]Hermann Göring, 16 ilmavoiton lentäjä-ässä laittoi sodan jälkeen jokaisen saamansa mitalin ja merkin rintapieleensä. Hitler kantoi omistaan vain I luokan rautaristiään.[29]
Armoa viholliselta
- Pääartikkeli: Henry Tandey
Hiukan ennen sodan loppua englantilainen sotilas Henry Tandey taisteli Marcoingin kylän liepeillä. Saksalaisten vetäytyessä Tandey törmäsi vihollisen korpraaliin, joka taistelusta väsyneenä ei jaksanut edes kohottaa kivääriään. Tandey laski oman kiväärinsä ja viittasi miehelle, että tämä voi mennä menojaan. Saksalainen lähtikin, nyökäten kiitokseksi. Myöhemmin, Hitlerin ja Chamberlainin tavatessa ennen toista maailmansotaa paljastui, että Tandeyn vapaaksi päästämä korpraali olikin ollut Hitler. Saksan johtajana Hitler lähetti Chamberlainin välityksellä kiitokset Tandeylle. Sodan sytyttyä Tandey ei voinut antaa itselleen anteeksi tätä periaatteessa hyvin jaloa tekoaan.[30][31]
Haavoittumiset
Sodan aikana Hitler osallistui länsirintamalla noin 40 [32] taisteluun [23][33], mukaan lukien Ypres, Fromelles, Messines, Wytschaeten, Somme, Artois, La Basse, Arras, Chemin des Dames, Marne ja La Montagne. [23] Hän haavoittui kahdesti, ensimmäisen kerran jalkaan lokakuussa 1916. Melko tarkkaan kaksi vuotta myöhemmin Ypresin edustalla Wervickin eteläpuolella englantilaiset ampuivat kaasukranaatteja yön ajan rintamalle. Hitler kestettyään yön kaasunaamarinsa turvin, sai aamulla keltaristikaasumyrkytyksen (myös sinappikaasu), jonka seurauksena hän menetti näkönsä tilapäisesti.[34] Sotasairaalassa Hitler pelkäsi menettävänsä näkönsä kokonaan ja oli ajoittain lähes hysteerinen.
Sodan loppu
Marraskuun alussa hänen näkökykynsä palautui, mutta hetkellisen ilon ja helpotuksen pilasi musertava uutinen sodan päättymisestä Saksan häviöön. Pian sodan jälkeen katkera Hitler, joka ei rintamapalveluksen aikana osoittanut juutalaisvastaisuutta, tukeutui selkäänpuukotusteoriaan (Dolchstosslegende). Teorian mukaan juutalaiset ja juutalaisjohtoiset kommunistit työskentelivät kotirintamalla Saksan häviön eteen, jotta he voisivat ottaa vallan Venäjän vallankumouksen tapaan. Hitler kuitenkin tiesi hyvin, että monet hänen urheasti palvelleista rintamatovereistaan olivat juutalaisia.
Kansallissosialistisen puolueen synty
- Pääartikkeli: NSDAP
Sodan päätyttyä Saksan tappioon se joutui luovuttamaan suuria maa-alueita ja maksamaan suuret sotakorvaukset.
Kolmekymppinen Hitler, ilman selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia jäi toistaiseksi sotilaspalvelukseen. Ansioituneena veteraanina hänen oli helppoa pysyä armeijassa, joka supistettiin 100 000 mieheen Versaillesin rauhan vaatimusten mukaan. Hitler pysytteli omissa oloissaan, luki paljon ja teki luonnoksia suunnitellen paluutaan taiteilijaksi. Sodan loppua seurasi useita kommunistijohtoisia kapinoita eri puolella Saksaa, huhtikuussa 1919 myös Münchenissa. Armeija pysytteli sivussa vallankaappausyrityksestä ja oikeistolaisten vapaajoukkojen tukahduttaessa kapinan Hitler oleskeli kasarmilla. Kesäkuussa hänet määrättiin sotilaille osoitetulle kurssille, jonka tarkoitus on antaa "perusteita yhteiskunnalliseen ajatteluun". Kurssin aikana Hitlerissä heräsi ajatus poliittisesta urasta.[35] Sopivaa harjoitusta hän sai toimiessaan valistuskomennuskunnassa. Hitlerin pitämien puheiden ja esitelmien sanotaan saaneen helposti sotilaiden mielenkiinnon.
Armeijan vakoilija liittyy puolueeseen
Vallankaappausten pelossa armeija tarkkaili Münchenissa tapahtuvaa poliittista toimintaa. Hitler määrättiin vakoilemaan erään pienpuolueen toimintaa. Kun Hitler osallistui sivustakatsojana Saksan työväenpuolueen DAP:n (Deutsche Arbeiterpartei) kokoukseen Sterneckerbräu-ravintolassa, paikalla oli lähes koko puolueen jäsenistö, 45 henkilöä. Alkuun järjestettiin kolehti, jolla pyritään kartuttamaan puolueen kassaa, jossa ennestään on muutama kymmenen markkaa. Hitler seurasi kokousta ikävystyneenä kunnes erään professorin puheenvuoro, jossa vaadittiin Baijerin eroa Saksasta ja liittymistä Itävaltaan, pakotti hänet lausumaan oman mielipiteensä. Tulisen puheenvuoron jälkeen hämmentynyt professori vetäytyi ja Hitler kääntyi kannoillaan poistuakseen. Hitlerin puhevoimasta lumoutunut puolueen perustajajäsen Anton Drexler sujautti hänelle kirjoittamansa lehtisen.[35] Kasarmilla Hitler kirjoittaa kokouksesta raportin, johon hän oli hahmotellut lisäksi omia poliittisia ajatuksiaan. Yleisesikuntaupseeri Meyr luki ihastuneena raportin ja pyysi Hitleriä täsmentämään joitain ajatuksiaan juutalaisista. Hitler kirjoitti juutalaismietintönsä, jossa hän vaati juutalaisten täydellistä poistamista saksalaisesta yhteiskunnasta.
Hitler sai pian kutsun DAP:n seuraavaan kokoukseen, ja lisäksi tiedon, että hänet oli jo liitetty puolueeseen jäsennumerolla 55. Hitler oli ajatellut perustaa oman puolueensa, mutta päättikin tehdä DAP:sta mieleisensä. Myöhemmin jäsenkirjaan kirjoitettiin numero 555, sillä puolue halusi vaikuttaa suuremmalta kuin se oli. Hitler itse mainitsee kirjassaan oikean jäsennumeron olleen 7.[35] Hän kuitenkin piti päätöstään puolueeseen liittymisestä elämänsä merkittävämpänä. Jäsenenä oli myös vanhempi äärioikeistolainen ja anti-semitistinen runoilija Dietrich Eckart, jolla oli suuri vaikutus Hitlerin vielä kehittyvään poliittiseen ideologiaan. Hitler, joka aikaisemmin oli ahminut kaikenlaista kirjallisuutta, luki nyt mieluiten poliittisia ja yhteiskunnallisia tekstejä.
Poliitikko syntyy
Vuonna 1920 Hitler erosi armeijasta ja omistautui puolueelleen, jonka nimi vaihdettiin Saksan kansallissosialistiseksi työväenpuolueeksi. Hitler suunnitteli sille myöhemmin kuuluisaksi tulevaa rekvisiittaa tervehdyksistä, hakaristisymboleista ja -lipuista lähtien. Hitlerin Ernst Hanfstaenglilta lainaamilla rahoilla puolue perusti oman lehden, Völkischer Beobachterin, jonka päätoimittajaksi tuli hänen ystävänsä Eckart. Alkuun jäsenmäärän kasvu oli hidasta, mutta Hitler ei lannistunut. Hän kehitti puhetaitojaan ja käytti hyväkseen jokaisen mahdollisuuden saada huomiota. Hitler laati Drexlerin ja Eckartin kanssa puolueen 25-kohtaisen ohjelman, jossa hän julkaisi sen, minkä maailma myöhemmin tuli kokemaan käytännössä. Versaillesin "häpeärauhan" purkaminen vetosi aikalaisyleisöön,[36] mutta natsien ohjelmassa vaadittiin myös pelkästään saksalaisista koostuvaa kansaa, juutalaisten poistamista maasta, talouden kohentamista ja elintilan kasvattamista Saksan kansalle. Ohjelma sisälsi myös työväestöä houkuttelevia kohtia, kuten suuryritysten kansallistaminen ja sodalla rikastumisen lopettaminen, joita Hitler ei kuitenkaan edes aikonut toteuttaa. Sen sijaan esimerkiksi kohta vapaan lehdistön oikeuksien kaventamisesta "yhteisen hyvän nimissä" toteutettiin tarkasti.
Puolueen johtajaksi
Vähitellen räiskyvästä ja energisestä Hitleristä tuli puolueen keulahahmo. Hitlerin ollessa vierailulla Berliinissä, kasvavasta yksinapaisuudesta huolestunut Anton Drexler ja muut perustajajäsenet yrittivät heikentää hänen valtaansa puolueessa kirjoittamalla syytekirjelmän, jossa Hitleriä syytettiin diktatoorisista otteista ja jopa juutalaismaisesta toiminnasta. Hitler teki tästä teeman julkisessa kokouksessa ja Drexler joutui eroamaan. Kirjassaan Hitler kuvasi Drexleriä yksinkertaiseksi työläiseksi, armeijaa käymättömäksi ja sotaa kokemattomaksi, lahjattomaksi puhujaksi, intohimottomaksi ja liian heikoksi johtamaan puoluetta, jonka johtoon kaivattiin miestä, joka on "nopea kuin vinttikoira, sitkeä kuin nahka ja kova kuin Kruppin teräs".[37]
Hitlerin voimakkaan esiintymisen avulla natsiaate veti puoleensa myös muita tulevia kuuluisuuksia, kuten Hermann Göringin, Joseph Goebbelsin, Ernst Röhmin ja Rudolf Hessin. Kustantaja Ernst Hanfstaenglin avulla Hitler tutustui varakkaaseen väestönosaan, jolta puolue saikin taloudellista tukea. Maan talouslama ja inflaatio alkoi vaikuttaa kansalaisten elämään ranskalaisten suorittaman Ruhrin miehityksen aikoihin vuonna 1921. Tämä toi Hitlerille rutkasti lisää kannatusta ja puolueesta alkoi tulla merkittävä tekijä Baijerissa, kun myös arvostettu kenraali Erich Ludendorff liittyi sen tukijaksi. Hitler alkoi kerätä kannatusta muuallakin Saksassa. Puoluejohtajan henkivartiokaartiksi 1920 perustettu Ernst Röhmin johtama Sturmabteilung (SA) laajeni puolueen omaksi pienarmeijaksi.
Oluttupavallankaappaus
Hitlerin suuresti ihailema fasistijohtaja Mussolini kaappasi vallan Italiassa vuonna 1922. Seuraavana vuonna Baijerin kolmijäseninen osavaltiohallinto (nk. Baijerin triumviraatti) riitaantui Berliinin kanssa ja alkoi Hitlerin myötävaikutuksella suunnitella vallankaappausta koko maassa. Triumviraatti vastusti natseja periaatteessa, mutta käytännössä joutui ottamaan heidät huomioon poliittisena tekijänä. Hitler, inspiroituneena Mussolinin menestyksestä päätti ottaa vallankaappauksen omiin käsiinsä. Hänen luonteeseensa kuului päätöksenteon venyttäminen, mutta tällä kertaa hän pani kaiken impulsiivisesti yhden kortin varaan.[38]
Osavaltiohallinnon johtajan Gustav Ritter von Kahrin pitäessä suurta kokousta müncheniläisessa oluttuvassa Bürgerbraukellerissä Hitler hälytti SA:n piirittämään talon ja keskeytti kokouksen tarkoituksenaan pakottaa triumviraatti toimimaan natsijohtoisen vallankaappauksen puolesta. Hitlerin poistuessa vartijaksi jäi kenraali Ludendorff, jonka hyväuskoisuuden vuoksi triumviraatti pääsi pakenemaan ja hälyttämään armeijan vallankaappaajia vastaan. Natsit kokoontuivat mielenosoituskulkueeseen, jonka marssin aseistautunut poliisi keskeytti. Seuranneessa tulituksessa Hitler loukkaantui henkivartijansa vetäessä hänen käsivartensa sijoiltaan. 16 SA-miestä kuoli ja suuri osa natsijohtajista pakeni maasta tai pidätettiin seuraavina päivinä.[39] Hitler pakeni Hanfstaenglien huvilaan, jossa Helene Hanfstaengl kertomansa mukaan esti Hitleriä ampumasta itseään.[38]
Oikeudenkäynti venyi pitkäksi, mutta natsit saivat heitä sympatisoineelta tuomarilta rikoksen laatuun nähden vain vähäiset tuomiot. Hitler sai lisäksi tuoda poliittisia ajatuksiaan julki kansainvälisen median seuratessa aitiopaikalta. Huhtikuussa 1924 hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankeuteen, mutta ehdonalaisuutta hän saattoi hakea jo puolen vuoden kuluttua.[38]
Landsbergin vankilassa
Masentunut Hitler ryhtyi nälkälakkoon. Lisäksi hänelle on kehittyi hermostollinen oire, joka sai hänen vasemman kätensä ja jalkansa vapisemaan. Oire katosi muutamassa vuodessa, kunnes palasi toisen maailmansodan loppupuolella.[40] Ernst Hanfstaengl sai kuitenkin itsemurhaa hautovan Hitlerin piristymään kauniin vaimonsa Helenan vierailujen avulla. Landsbergin vankilassa Hitler vietti verrattain mukavia aikoja, sillä hänen vartijansa olivat suureksi osaksi häntä palvovia kansallissosialisteja. Vankilaan puolueen naisjäsenet lähettivät ihailijakirjeitä sekä leivonnaisia ja makeisia. Aina makeasta pitänyt Hitler lihoi hiukan ja saneli kirjansa Mein Kampf – Taisteluni sihteerinä toimineelle Rudolf Hessille. Vankilassa vietetty aika oli hänen urallaan merkittävä, sillä hän suunnitteli poliittisen strategiansa uudelleen. Kahdeksan kuukauden jälkeen Hitler vapautui joulukuussa 1924 ja palasi kovasti pienentyneen puolueensa johtajaksi.[38]
Nousu valtaan
Vuonna 1925 Weimarin tasavallan olot olivat vakiintuneet. Helmikuussa Völkischer Beobachterin ensimmäisessä numerossa sitten vallankaappausyrityksensä Hitler kirjoitti uudesta alusta. Hän piti rohkeasti kokouksen oluttuvassa, josta kaappausyritys oli saanut nimensä. Näistä kokouksista tuli puolueväen keskuudessa perinne. Uusi alku oli kuitenkin hiljainen. Vuoden loppuun mennessä puolueessa oli 27 000 jäsentä ja vuonna 1929 vain 178 000. Hitler jakoi maan kannattajiensa kesken piireihin (Gau), jotka vastasivat suunnilleen Saksan vaalipiirejä. Näiden piirien johtajina toimivat piirijohtajat, (Gauleiter) joille jakautui suuresti valtaa myöhemmin natsi-Saksassa. Hän perusti myös lasten- ja nuorten natsijärjestön Hitler-Jugendin samoin kuin muutkin ammatti- ja kansalaisryhmille suunnatut järjestönsä. Niin ikään hän jakoi puolueosastot tehtävien mukaan eri ryhmiin. Vaikka kannattajakunta oli toistaiseksi pieni, sen korvasi tehokas organisaatio. SA:n mellakointia rauhoitettiin ja Hitler lähestyi myös porvaristoa ja teollisuusjohtajia. Niinpä koko järjestelmä oli valmis, kun 1930-luvun lama ja työttömyys iskivät Saksaan. Hitlerin vankilassa kehittämä uusi suunta osoittautui toimivaksi.
Uhmakkaan vallankumouksellisen nurkkapatriootin sijasta hänestä oli tullut juonikas reaalipoliitikko. Baijerin sijasta hän liikkui koko Saksan alueella vahvistamassa natsien kannatusta ja rintamaa. Hän tarjosi kaikille jotakin omaa sekä uuden ajatuksen saksalaisesta ykseydestä. Hitler myös liikkui kansan parissa kätellen ihmisiä ja syöden enemmän työväen- ja keskiluokan, kuin rikkaiden kanssa. Jopa SA esiintyi edukseen, kommunistien pieksämisen ohella se järjesti soppakeittiöitä köyhille ja kodittomille. Myös raivoisat hyökkäykset juutalaisia kohtaan vähenivät, vaikka hän säilytti puheissaan arvostelevan ja ylenkatsovan asenteen heitä kohtaan. Niinpä vuoden 1930 vaaleissa natsit saivat yllätysvoiton, 18 prosenttia kaikista äänistä ja 107 paikkaa nousten toiseksi suurimmaksi puolueeksi Reichstagissa, Saksan parlamentissa.[41]
Perheongelmia
Pätevä organisaatio antoi Hitlerille myös vapaa-aikaa, sillä puolue hoiti itsensä paremmin kuin kaappausta edeltäneenä aikana. Laman tullen Hitler oli ehtinyt ansaita jo mukavasti kirjansa myyntituloilla ja omisti tilavan, joskin makunsa mukaan askeettisesti sisustetun kattohuoneiston Münchenissä. Hän lomaili ajoittain kauniissa Obersalzbergissä, jossa hänellä oli loma-asunto. Vuonna 1928 Hitler otti sisarpuolensa Angelan mökkinsä taloudenpitäjäksi. Jo ensinäkemällä Hitler ihastui Angelan tyttäreen, tuolloin 20-vuotiaaseen Geliin, ja ryhtyi tämän holhoajaksi. Noihin aikoihin Hitler tutustui myös Eva Brauniin. Gelin ja Hitlerin välisestä suhteesta kohuttiin, mutta sen seksuaalisesta luonteesta ei ole todisteita.[42] Geli oli kuitenkin onneton yliholhoavan setänsä otteessa ja todennäköisesti ampui itsensä riideltyään Hitlerin kanssa syyskuussa 1931.[41] Hitler menetti jälleen ruokahalunsa ja lähes luhistui surusta. Usein aiemminkin kasvisruokavaliota harkinnut Hitler lopetti lihan syömisen Gelin itsemurhan jälkeen. Hän kuitenkin toipui tyypilliseen tapaansa nopeasti pitämään kokouksen merkittävimmille SA-johtajille ja Gauleitereille Hampurissa.[43]
Ongelmia puolueessa
Uusi poliittinen suunta ei miellyttänyt kaikkia. Puolueen vasemmistosiiven johtoon kuuluvat veljekset Gregor ja Otto Srasser arvostelivat Hitleriä työläiskeskeisen vallankumouksellisuuden hylkäämisestä. Niin ikään Ernst Röhm tunsi olonsa levottomaksi, Heinrich Himmlerin johtaman SS:n syödessä hänen SA-miestensä arvovaltaa. Hampurin kokouksessa Hitler ojensi rivejään. Sekä puolueessa että sen järjestöissä tapahtui muutoksia hänen ajamaansa suunnan mukaiseksi.[44]
Vuoden 1932 alussa taloudellisen nousukauden lähestyessä valtaa pitävät konservatiivit olivat haluttomia pitämään presidentinvaaleja. Hitler kiirehti saamaan kansalaisuutensa, jonka hänelle myönsi Braunschweigin kansallissosialisteihin lukeutunut sisäministeri. Vaikka Hitler tiesi ettei tulisi valituksi, tuore kansalainen kuitenkin vaati vaaleja pidettäväksi ja asettui itse ehdokkaaksi lähinnä mittauttaakseen kannatuksensa. Lupaavan alun jälkeen natsien kampanja tehostui toiselle kierrokselle mentäessä. Istuva presidentti sotamarsalkka Paul von Hindenburg kampanjoi poliittisilla teemoilla, kun natsien vaalilause oli laman riehuessa houkuttelevan yksinkertainen:"Vapauden ja leivän puolesta!" Hindenburg voitti, mutta natsien saama suosio oli jälleen yllättävän suuri vaikka SA oli inspiroitunut mellakoimaan vaalien aikana. Juhlan pilasi sosialidemokraattisen sanomalehden etusivulla julkaistu uutinen, joka paljasti Ernst Röhmin homoseksuaalisuuden. Hitler oli tiennyt Röhmin seksuaalisesta suuntautumisesta jo kauan ja omannut siihen yllättävän liberaalin suhtautumisen. Asian tultua julki hän haukkui punastelevan ja kiemurtelevan Röhmin pahanpäiväisesti. Tässä vaiheessa hän ei kuitenkaan antanut skandaalin häiritä valtapyrkimyksiään. Toistaiseksi vanhan toverin yksityiselämän luonne oli yhdentekevä, kunhan tämä ei sortuisi alaikäisiin.[45]
Erotettuaan vanhan hallituksen Hindenburg nimitti uuden johtoon Franz von Papenin, joka järjesti uudet parlamenttivaalit. Heinäkuussa 1932 NSDAP:sta tuli 230 paikalla Reichstagin suurin puolue. Hallitus jäi lyhytikäiseksi natsien ja toiseksi suurimman ryhmän kommunistien välisten riitojen vuoksi. Marraskuun vaaleissa natsit menettivät kannatustaan säilyttäen yhä suurimman puolueen asemansa. Hindenburg korvasi Papenin tehokkaaseen juonitteluun kyenneellä kenraali Kurt von Schleicherilla, joka pyrki muodostamaan enemmistöhallituksen muun muassa kristillisten, sosialidemokraattien ja Gregor Strasserin vasemmistosiiven kanssa. Lojaali Strasser kieltäytyi, mutta Hitler, joka Goebbelsin kiihotuksen vuoksi epäili Strasserin pettävän hänen puolueensa ajautuivat riitaan, joka johti Strasserin eroon.[46] Työväenluokan suosion menettämistä pelänneen Hitlerin sanotaan purskahtaneen itkuun Strasserin lähdettyä. Hän kuitenkin kokosi itsensä ja piti työväestön houkuttamiseksi yhden parhaimmista puheistaan.[47]
Unelman täyttymys
Kenraali Schleicher jäi juonittelutaidoissa toiseksi Hitlerille, joka kävi salaisia keskusteluja Papenin kanssa, joka tunsi itsensä Schleicherin pettämäksi. Papen puolestaan sai sosialidemokraatteja kosiskelleen Schleicherin suosion laskemaan heihin epäluuloisesti suhtautuneen Hindenburgin silmissä. Kun Schleicher onnistui kääntämään lähes jokaisen poliittisen ryhmän itseään vastaan Hindenburg erotti hänet 28. tammikuuta 1933. Papenin kehotuksesta Hindenburg, väsyneenä jatkuviin poliittisiin ongelmiin ja niiden seurauksia peläten päätti vihdoin nimetä Hitlerin valtakunnankansleriksi.[48]
Klo 11.15, 30. tammikuuta 1933 Adolf Hitler seisoi sotamarsalkka Hindenburgin edessä vannoen noudattavansa Weimarin tasavallan perustuslakia ja ratkaisevansa maansa kaikki poliittiset ja taloudelliset ongelmat. Vastahakoinen Hindenburg nimitti Hitlerin Saksan 24. valtakunnankansleriksi ilman seremonioita, lausuen yksinkertaisesti: "Jumalan haltuun, herrat". Natseille päivä ja seuraava yö oli marssien ja puheiden sekä spontaanien riemunilmausten täyttämä juhlan hetki.[49] Toisin kuin usein sanotaan, natseja ei äänestetty valtaan. Hitler oli kuitenkin ylpeä siitä, että kaikki tapahtui laillisesti. Vallan otto, jota he kutsuivat nimityksillä Machtergreifung ja Machtübernahme oli vain nimellisesti laillinen.[50] Se oli häikäilemättömän, populistisen, juonittelevan ja väkivaltaisen politiikan tulos. Seuranneen 13 vuoden aikana Hitler ja natsit tulivat pettämään melkein jokaisen antamistaan lupauksista.
Väkivallan politiikka
Uusi hallitus perusti diktatuurin sarjalla nopeita määräyksiä. 27. helmikuuta 1933 valtiopäivätalo paloi raunioksi. Kansallissosialistien propaganda syytti teosta kommunisteja. Seuraavana päivänä säädettiin valtakunnanpresidentin määräys kansan ja valtion suojelemiseksi (Verordnung des Reichspräsidenten zum Schutz von Volk und Staat). Sillä peruutettiin suurin osa vuoden 1919 perustuslaissa määrätyistä ihmisoikeuksista, mukaan lukien lehdistön- ja sananvapaus. Suuresta määrästä rikoksia voitiin nyt langettaa kuolemantuomio.
Kommunistipuolueen johtajat vangittiin pian ennen seuraavia vaaleja, ja puolue kiellettiin 3. maaliskuuta 1933. Kansallissosialistinen puolue sai 43,9 prosenttia äänistä vaaleissa 5. maaliskuuta 1933. Hitlerin hallitus sai enemmistön, noin 52 prosenttia, Reichstagissa vain liittoutumalla nationalistisen kansanpuolueen kanssa.
Uuden Reichstagin kokoonnuttua ensimmäisenä toimena ajettiin läpi laki kansan ja valtakunnan kurjuuden helpottamiseksi (Ermächtigungsgesetz, 23. maaliskuuta 1933). Se antoi Hitlerin hallitukselle luvan säätää lakeja Reichstagin asemasta. Lisäksi hallitus saisi toimia vain valtakunnankanslerin aloitteiden mukaan. Ainoastaan sosiaalidemokraatit uskalsivat äänestää lakia vastaan, kommunistit oli jo vangittu, ja SA:n joukot ”taivuttelivat” muut edustajat vaadittavaan kahden kolmasosan enemmistöön. Lain säätämisen jälkeen myös sosiaalidemokraattinen puolue kiellettiin, eikä heinäkuun 1933 jälkeen uusia puolueita enää saanut perustaa. Hitlerille diktaattorin oikeudet takaava Ermächtigungsgesetz uudistettiin säännöllisesti neljän vuoden välein, myös sodan aikana. Muut puolueet päättivät hajottaa itsensä välttääkseen pidätykset ja keskitysleirituomiot. 14. heinäkuuta Saksan kansallissosialistinen työväenpuolue julistettiin ainoaksi lailliseksi puolueeksi.
Ammattiyhdistysliike ADGB (Allgemeiner Deutscher Gewerkschaftsbund) murskattiin 2. toukokuuta 1933, kun SA ja NSBO (Nationalsozialistische Betriebszellenorganisation) valloittivat sen tilat ja sen johtajat vangittiin. Tärkeimmät liitot määrättiin yhdistymään saksalaiseen työläisrintamaan (Deutsche Arbeitsfront, DAF), joka oli kansallissosialistinen järjestö.
Tammikuun 30. päivänä vuonna 1934 Saksan osavaltiot lopetettiin lailla ja niiden tehtävät siirrettiin keskushallitukselle.
Kesällä 1934 tapahtui kansallissosialistisen puolueen puhdistus, pitkien puukkojen yö (30. kesäkuuta–1. heinäkuuta). Hitler määräsi SS:n surmaamaan SA:n Ernst Röhmin ja muut johtajat, entisen valtakunnankansleri von Schleicherin sekä muutamat Papenin alaisista.
Führer
- Pääartikkeli: Kansallissosialistinen Saksa
Valtakunnanpresidentti Hindenburg kuoli 2. elokuuta 1934 kello yhdeksältä aamulla. Kolme tuntia aikaisemmin hallitus oli säätänyt lain, joka astuisi voimaan hänen kuoltuaan. Uusia presidentinvaaleja ei järjestetty, vaan Hitler määräsi valtakunnankanslerin ja presidentin virat yhdistettäväksi ja siirrettäväksi ”Führer und Reichskanzler Adolf Hitler”ille, kuten laki määräsi. Tästä lähtien Hitler käytti arvonimeä Führer, joka tarkoittaa yksinkertaisesti johtajaa. Pian Hitler määräsi jokaisen asevoimien jäsenen vannomaan hänelle henkilökohtaisen uskollisuudenvalan.
Saatuaan diktatuurisen valta-aseman ilman äänestäjien enemmistön hyväksyntää Hitler hankki kansan luottamuksen puhetaidoillaan ja propagandaministeri Joseph Goebbelsin avulla. Valtion hallinnassa oleva lehdistö sai kansan uskomaan Hitlerin olevan vapahtaja lamasta, kommunismista, Versaillesin sopimuksesta ja juutalaisista (Führer-myytti).
Vuoden 1935 Nürnbergin lakien mukaan juutalaiset menettivät kansalaisuutensa ja heidät erotettiin valtion viroista, heiltä kiellettiin monet ammatit ja kaupankäynti. Seksuaalinen kanssakäyminen ja avioliitto juutalaisen kanssa kiellettiin rangaistuksen uhalla, joka pahimmillaan oli vankeustuomio muutamaksi kuukaudeksi. Juutalaisvastaista propagandaa harjoitettiin laajasti. Määräykset tiukkenivat etenkin vuoden 1938 kristalliyön jälkeen, jonka jälkeen yli 180 000 juutalaista pakeni maasta ennen sodan alkua. Maastamuutto oli kielletty, jollei jättänyt omaisuuttaan jälkeensä.
Maaliskuussa 1935 Hitler julisti Versaillesin sopimuksen mitättömäksi ja otti jälleen käyttöön asevelvollisuuden. Hän aloitti massiivisen sotakoneiston, Wehrmachtin, rakentamisen. Siihen kuuluivat myös uusi laivasto, Kriegsmarine ja ilmavoimat, Luftwaffe. Työttömyys väheni nopeasti laajojen rakennushankkeiden ja sotateollisuuden ansiosta. Maaliskuussa 1936 Hitler rikkoi jälleen Versaillesin sopimusta miehittämällä demilitarisoidun Reininmaan. Kun Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska eivät reagoineet, Hitler siirtyi edemmäs. Heinäkuussa 1936 alkoi Espanjan sisällissota, jossa kenraali Francisco Francon johtamat kansalliset kapinoivat tasavaltalaista kansanrintamahallitusta vastaan. Hitler lähetti joukkoja Espanjaan tukemaan Francoa ja testaamaan Saksan uusia asevoimia, lentoaseen kehittämisessä kunnostautui erityisesti Legion Condor -yksikkö.
Neuvotteluissa 25. lokakuuta 1936 Galeazzo Cianon, Mussolinin johtaman Italian ulkoministerin kanssa julistettiin syntyneeksi Rooma–Berliini-akseli, jonka ympäri muut Euroopan maat pyörisivät. Ystävyyssopimus muuttui 1939 sotilasliitoksi, johon liittyivät vielä Japani, Unkari, Romania ja Bulgaria. Maat tunnettiin akselivaltoina.
Hitlerin hallitus sijoitti arkkitehtuuriin suuria määrin varoja, ja Albert Speer tuli tunnetuksi valtakunnan johtavana arkkitehtinä. Berliini isännöi vuoden 1936 kesäolympialaisia, jotka Hitler avasi. Koreografit esittelivät avajaisissa arjalaisen rodun ylivoimaisuutta muita kohtaan. Elokuvaohjaaja Leni Riefenstahl teki kisoista dokumentaarisen propagandafilmin. Ne olivat myös ensimmäiset televisioidut olympialaiset.
Vuodesta 1936 lähtien Hitler itse muutti Saksan talouden sotateollisuuden tarpeisiin asettamalla aina vain korkeampia vaatimuksia aseistautumiselle ja vaatimalla talouden ja työvoiman valmistautumista armeijan täyteen liikekannallepanoon.
Heinäkuussa 1937 avattiin Münchenissä rappiotaiteen näyttely, jossa esiteltiin varoittavana esimerkkinä juutalaisten ja modernien taiteilijoiden töitä.
Valmistautuminen sotaan
Yhdenkään muun maan johtaja ei osallistunut sodanjohtoon yhtä paljon kuin Hitler. Hänen ulkopolitiikkansa ja sotastrategiansa hallitsivat Saksaa 1930-luvulla ja koko sodan ajan. Jo helmikuussa 1938 Hitler oli ottanut itselleen armeijan korkeimman johtajan valtuudet. Vuodesta 1936 asti oli myös selvää, että Japani ja Italia harjoittivat Saksan kanssa yhteistä laajentumispolitiikkaa. Vuonna 1935 aloitettiin Hitlerin suunnitelman mukaisesti jälleenvarustautuminen, jonka Hitler esitti puoluepäivillä. Siitä alkaen varustelumenot alkoivat kasvaa parantuneen talouden myötävaikutuksesta. Vuoden 1937 Työn puoluepäivillä laadittiinkin nelivuotissuunnitelma asetuotantoa varten.
Itävallan liittäminen Saksaan
Helmikuussa 1938 Hitlerin uhka pakotti Itävallan diktaattorin Schuschniggin eroamaan. Itävallan johtoon nousi maan kansallissosialistisen puolueen Arthur Seyss-Inquart. Hän kutsui Saksan joukot ”apuun”, ja Itävalta liitettiin kansanäänestyksessä Saksaan (Anschluss). Seuraavaksi Hitler aloitti kansainvälisen kriisin Tšekkoslovakian saksalaisten asuttaman sudeettialueen kysymyksestä. Syyskuussa 1938 päätettiin Hitlerin, Mussolinin, joka toimi välittäjänä kokouksessa, Yhdistyneen kuningaskunnan pääministeri Chamberlainin ja Ranskan pääministeri Daladierin kesken Münchenissä sudeettialueen luovuttamisesta Saksalle. Yhdysvaltalainen Time-lehti valitsi Adolf Hitlerin ”Vuoden mieheksi” (Man of The Year).
Sarja verettömiä voittoja toi Hitlerille laajan kansansuosion ja ruokki hänen kuvaansa voittamattomuudesta. Saksan laajeneminen toi sille myös tärkeitä resursseja, kuten Tšekkoslovakian teollisuuden, joita ilman riittävien sotavoimien rakentaminen olisi ollut mahdotonta. Vuonna 1939 Hitler oli vakuuttunut, etteivät Versaillesin sopimuksen allekirjoittajat enää vastustaisi Saksan laajenemista itään, ja että pienemmistä maista tulisi Saksan satelliittivaltioita. Heinäkuun 1938 ja tammikuun 1939 välillä armeijan vahvuutta lisättiin laajoin varusteluohjelmin kaikissa kolmessa puolustushaarassa.
Wehrmacht eteni Prahaan 10. maaliskuuta 1939, ja Saksa sai Memelin Liettualta. Tšekistä tuli suojelualue eli protektoriaatti. Slovakiasta tuli Hitlerin hyväksymä nukkevaltio, joka sai muodollisen itsenäisyyden. Kuitenkin käytännössä Saksa oli miehittänyt maan. Lisäksi Hitler vaati Puolalle Versaillesin rauhassa menettämiään alueita. Tällöin Hitler kohtasi ensi kertaa vastarintaa tavoitteilleen; Puola ei suostunut luovuttamaan alueita eikä alistumaan Saksan tahtoon. Hitlerin reaktiona oli rangaista puolalaisia heidän taipumattomuudestaan.
Molotov–Ribbentrop-sopimus
Elokuussa Hitlerin Saksa liittoutui yllättäen Josif Stalinin johtaman Neuvostoliiton kanssa. Solmittu Molotov–Ribbentrop sopimus (myös Hitler–Stalin-sopimus) 23. elokuuta 1939 oli luonteeltaan hyökkäämättömyyssopimus, mutta sen salainen lisäpöytäkirja jakoi Itä-Euroopan etupiireihin maiden kesken. Kauppasopimuksia solmittiin Romanian ja Jugoslavian kanssa; Puola oli nyt eristettynä.
Sota-aika
- Pääartikkeli: Toinen maailmansota
1. syyskuuta 1939 Hitler käynnisti hyökkäyksen Puolaan, minkä katsotaan aloittaneen toisen maailmansodan. Hitler ei uskonut, että länsivallat sekaantuisivat kriisiin. Tavoitteena oli lyhyt sota syksyn aluksi, vaikka neuvonantajat ja sotilasjohtajat varoittelivat, että Saksa ei ollut valmis sotaan.
Ranskan ja Yhdistyneen kuningaskunnan julkinen mielipide oli Saksan pysäyttämisen kannalla. Hitler kuitenkin uskoi, että niiden johtajat olisivat heikkoja eivätkä uskaltaisi julistaa sotaa. Maat olivat kuitenkin luvanneet tukensa Puolalle, joten ne julistivat syyskuussa sodan Saksalle. Sodanjulistuksesta huolimatta hyökkäystä ei kuitenkaan tapahtunut, ja länsirintaman sotaa nimitetäänkin nimellä Sitzkrieg, istumasota. Hitler oli sodanjulistuksesta raivoissaan; hän määräsi armeijan valmistautumaan talvihyökkäykseen Ranskaa vastaan. Sotilaskomentajat suostuttelivat johtajaansa lykkäämään manööveriä, mutta lopulta vain huono sää pakotti luopumaan hyökkäyksestä. Myöhemmin hän syytti kenraaleita siitä, että oli menettänyt tilaisuuden yllättää sotaan varautumaton Ranska ja heikot Yhdistyneen kuningaskunnan joukot.
Vuoden 1939 lopulla Hitler valvoi henkilökohtaisesti kevään hyökkäyksen valmistelua. Hän ei hyväksynyt puolustuksellista vaihtoehtoa, vaan päätti tuhota länsivallat yhdellä ratkaisevalla iskulla. Hitler ehdotti hyökkäystä Ardennien metsien läpi, jonka viimeisteli valmiiksi suunnitelmaksi von Manstein. Hitler ihastui suunnitelmaan ja piti siitä kiinni vastoin kaikkia varoituksia ja neuvoja. Suunnitelmasta lähes luovuttiin siinä pelossa, että Yhdistynyt kuningaskunta valtaisi Skandinavian päästen Saksan joukkojen sivustaan. Jälleen Hitler vaati varoituksista huolimatta Norjan valtausta, ennen kuin Yhdistynyt kuningaskunta ehtisi tehdä sen.
Hyökkäys länsirintamalla
Hiljaiselo päättyi huhtikuussa, kun Saksan joukot hyökkäsivät Tanskaan ja Norjaan. Länsirintaman sota alkoi toukokuussa, kun Saksa hyökkäsi Ranskaan, valloitti Alankomaat, Luxemburgin ja Belgian. Ranska antautui 22. kesäkuuta 1940. Suurista riskeistä huolimatta molemmat hyökkäykset johtivat suuriin voittoihin. Voittojen sarja sai Hitlerin pääliittolaisen, Mussolinin Italian liittymään sotaan toukokuussa 1940.
Kesällä 1940 Saksa oli saanut mantereen hallintaansa. Saksalaiset kuvittelivat sodan olevan ohi. Hitler tarjosi rauhaa Yhdistyneelle kuningaskunnalle, mutta Winston Churchillin johtama hallitus hylkäsi kaikki tarjoukset. Yhdistynyt kuningaskunta jäi yksin sotaan Saksaa vastaan. Hitler aloitti heinäkuussa ilmasodan (Taistelu Britanniasta), joka oli tarkoitettu edeltämään Operaatio merileijonana tunnettua maihinnousua. Kuninkaalliset ilmavoimat pääsivät viimein niskan päälle Luftwaffea vastaan lokakuussa 1940, sillä Yhdistynyt kuningaskunta tiesi lähestyvien saksalaisten lentokoneiden sijainnin uuden keksintönsä, tutkan, avulla. Pommitukset (Blitz) kestivät toukokuuhun 1941.
Keväällä 1941 ilmahyökkäykset Isoon-Britanniaan päättyivät, ja armeija valmistui hyökkäykseen Neuvostoliittoon toukokuussa. Suunnitelman keskeytti kuitenkin brittien interventio Balkanille. Sen lisäksi, että Yhdistyneen kuningaskunnan joukot saapuivat Kreikkaan, Jugoslaviassa tapahtui armeijan vallankaappaus, joka kaatoi Hitlerin-mielisen hallituksen.
Hyökkäys Neuvostoliittoon
Huhtikuussa Jugoslavia vallattiin ja Yhdistyneen kuningaskunnan joukot ajettiin Kreikasta. Laskuvarjojoukot valtasivat Kreetan. Hitlerin mukaan Neuvostoliitto oli Yhdistyneen kuningaskunnan ainoa toivo. Hitler arvioi, että jos Saksa kukistaisi Neuvostoliiton, Yhdistynyt kuningaskunta antautuisi. Neuvostoliittoon tehtävään hyökkäykseen innosti myös puna-armeijan surkea suoriutuminen Suomea vastaan talvisodassa 1939–1940.
Hyökkäys Neuvostoliittoon, ”ristiretki bolševismia vastaan”, pääsi käynnistymään kuukausi aikataulusta myöhässä. 22. kesäkuuta 1941 Saksan kolmen miljoonan miehen joukot hyökkäsivät Neuvostoliittoon rikkoen aiemmin solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen. Operaatio Barbarossaksi nimetty hyökkäys eteni syvälle Baltian maihin, Ukrainaan ja Venäjälle. Hitler suunnitteli jo tulevaa ja määräsi sotatuotannon keskittymään maavoimien kaluston sijasta ilmavoimiin ja laivastoon valmistellakseen uutta hyökkäystä Yhdistynyttä kuningaskuntaa ja mahdollisesti Yhdysvaltoja vastaan.
Hitler ilmoitti jo maaliskuussa 1941 Neuvostoliittoa vastaan käytävän "tuhoamissotaa" ja joukko Hitlerin päämajasta maalis–kesäkuussa 1941 annettuja päiväkäskyjä antoivat saksalaisille joukoille luvan teloittaa "juutalais-bolševikkinen älymystö" ja poliittiset komissaarit. Tämä käsky, jossa määrättiin muun muassa neuvostovaltion, puna-armeijan tai kommunistisen puolueen palveluksessa olevien juutalaisten miesten murhaamisesta, oli natsi-Saksan ensimmäinen suorasanainen juutalaisten systemaattiseen tuhoamiseen valtuuttanut määräys. Toinen, 13. toukokuuta annettu käsky poisti siviileihin kohdistuvat rikokset sotaoikeuden piiristä ja poisti velvollisuuden rangaista sotilaita "vihamielisiä siviileitä" vastaan tehdyistä rikoksista.
Saksan hyökkäys Neuvostoliitossa pysähtyi syksyn mutiin ja neuvostojoukot aloittivat vastahyökkäyksen Moskovan edustalla joulukuussa 1941. Tappioista huolimatta Hitler määräsi, että rintaman täytyi pitää. 19. joulukuuta 1941 hän päätti ottaa armeijan suoraan komentoonsa. 11. joulukuuta 1941 Saksa julisti myös sodan Yhdysvalloille liittolaisensa Japanin tueksi. Nyt Saksa oli sodassa Yhdistyneen kuningaskunnan ja Neuvostoliiton lisäksi Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvalloista Hitlerillä oli pinnallinen kuva. Hän piti Rooseveltia ”imbesillinä” ja Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaa ”huijauspolitiikkana” (Bluffpolitik). Hän uskoi Japanin kykenevän pidättelemään Yhdysvaltoja, kunnes Saksa olisi lyönyt Neuvostoliiton.
Keväällä 1942 Hitler vaati vastoin sotilasjohdon neuvoja, että itärintaman taisteluissa painopiste siirrettäisiin rintaman eteläosaan. Hänen tavoitteensa oli ottaa haltuun viljava Ukraina ja Kaukasian öljyvarat, joskaan jälkimmäisten hyödyntämiseksi ei tehty mitään valmisteluja.
Päätös joukkotuhonnasta
- Pääartikkeli: Wannseen konferenssi
31. heinäkuuta 1941 Hermann Göring antoi Sicherheitsdienstin johtajalle Reinhard Heydrichille tehtäväksi hahmotella lopullinen ratkaisu nk. juutalaiskysymykseen. Heydrich keräsi viisitoista johtavaa edustajaa natsien eri virastoista kokoontumaan Berliinin lähiössä Wannsee-järven rannalla olevassa huvilassa 20. tammikuuta 1942. Konferenssin pöytäkirjassa puhutaan juutalaisten maastamuuton lopettamisesta, jonka sijaan heistä työkykyiset kuljetettaisiin tienrakennustyövoimaksi itään. Tässä tehtävässä suuri osa heistä tulisi odotetusti menehtymään, jonka jälkeen loput "käsiteltäisiin sopivalla tavalla". Vaikka Hitleriä ei voida nimetä suoraan Wannseen konferenssin taustavoimaksi, hän teki monta kertaa selväksi aikomuksensa vapauttaa maailma juutalaisista. Lisäksi pöytäkirjoissa suunnitellun ohjelman toteuttamiselle oli ehtona Hitlerin lupa. Pöytäkirjaan päässyttä suunnitelmaa ei toteutettu kirjaimellisesti, mutta Adolf Eichmannin todistuksen mukaan juutalaisten tuhoamisesta tehtiin päätöksiä, jotka toteutuivat konferenssissa käsitellyllä tavalla. Konferenssin jälkeen juutalaisten joukkomurha käynnistyi toden teolla.[51]
Mannerheimin vieraana
Mannerheim vietti 75-vuotissyntymäpäiväänsä 4. kesäkuuta 1942. Vasta edellisenä päivänä tulostaan ilmoittanut Hitler saapui yllätysvierailulle Focke-Wulf Fw 200 Condor-koneellaan. Koneen laskeutuessa Immolan kentälle koettiin pieni dramaattinen hetki, kun vasemman laskupyörän jarru syttyi palamaan.[52][53]
Hitlerin vierailu kesti kuusi tuntia, jonka aikana hän tarkasti kunniakomppanian, palkitsi Mannerheimin Saksan Kotkaritarikunnan kultaisella suurristillä, lahjoitti kolme Steyr 1500 A Kommandeurwagen -maastoautoa[54] ja söi presidentti Rytin tarjoaman juhlalounaan. Hitlerille oli erityisesti valmistettu kasvisruoka-annos. Hän piti myös syntymäpäiväsankarin kunniaksi improvisoidun, mutta sujuvan puheen, jossa ylisti suomalaisten saavutuksia talvisodassa ja esitti pahoittelut siitä, ettei Saksa ennättänyt auttamaan Suomea jo silloin. Samoin hän puhui Molotovin-Ribbentropin-sopimuksen solmimisesta ja Neuvostoliiton vaatimuksista Suomen suhteen.[55] Hitlerin keskustelusta Mannerheimin kanssa salaa tehty nauhoitus on tiettävästi ainoa äänitallenne, jossa kuullaan hänen normaali puheäänensä.
Hitlerin ja mukana olleiden saksalaisten kenraalien Keitelin, Dietlin ja Stumpffin mielestä järjestelyt ja vieraanvaraisuus olivat olleet erinomaisia.[56] Hitlerin vierailun syy, kuten sekä Mannerheim että Yhdysvaltojen ulkoministeri Cordell Hull epäilivät, oli varmasti "...temppu, jonka tarkoituksena oli Suomen saattaminen raskauttavaan valoon akselinvastaisen maailman silmissä, osaksi yritys naamioida Hitlerin epätoivoiset yritykset Suomen saamiseksi tehokkaammassa muodossa mukaan akselivaltojen sotaponnistuksiin".[55] Suomen Washingtonin lähettiläs Hjalmar Procopé ilmoittikin, että Yhdysvaltojen valtionhallinnon taholta oli annettu ymmärtää, etteivät uudet vierailut olisi hyväksi Suomen maineelle.[56] Mannerheim kävi kuitenkin pikaisesti vastavierailulla Saksassa kesäkuun 1942 lopulla Hitlerin tälle lainaamallaan koneella.[55]
Sodan käännekohta
Sodan käännekohta tapahtui seuraavana talvena Neuvostoliitossa Stalingradin taistelussa. Lähi-idän ja Suezin kanavan valloitus pysähtyi El Alameinin taisteluihin marraskuussa 1942. Hitlerin periaatteena oli, että vetäytyminen oli mahdotonta. Tämän seurauksena menetettiin suuri joukko laivoja yrityksessä huoltaa Rommelin Pohjois-Afrikan joukkoja, jotka Saksa lopulta menetti kokonaan. Stalingradin taistelussa Saksa menetti mottiin jääneen 6. armeijansa Hitlerin vaadittua sitä pitämään asemansa siitä huolimatta, että murtautuminen saarrosta olisi saattanut olla mahdollista. Kun kriisi paheni, Hitler hyväksyi Göringin lupauksen huoltaa joukot ilmateitse, mutta tämä johti suuriin tappioihin myös ilmavoimissa. Seuraavana kesänä saksalaisjoukot kärsivät tappion Kurskissa. Samaan aikaan Yhdysvaltojen ja Yhdistyneen kuningaskunnan joukot nousivat maihin Sisiliassa ja Hitlerin liittolainen Mussolini syöstiin vallasta.
Hitlerin terveys rapistui. Hänen vasen kätensä alkoi vapista ja sitä oli vaikea ohjata. Professori Ian Kershaw on uskonut tämän olevan Parkinsonin taudin merkki.
Kahden rintaman loppusota
Kesäkuussa 1944 alkoi samaan aikaan Normandian maihinnousu ja suurhyökkäys itärintamalla. Saksassa realistit päättelivät tappion olevan väistämätön. Joukko upseereja muodosti salaliiton Hitleriä vastaan. Claus von Stauffenberg asetti pommin heinäkuussa 1944 Hitlerin Itä-Preussin päämajaan Wolfsschanzeen, mutta Hitler pelastui täpärästi. Seuranneissa kostotoimenpiteissä teloitettiin yli 4 000 ihmistä (usein nälkään näännyttämällä eristyksessä, jota seurasi hidas kuristaminen) ja vastarintaliike murskattiin.
Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa käyty ilmasota oli vakuuttanut Hitlerin siitä, että vihollisen teollisuuden pommittamisella ei saavutettu juuri mitään, ja hän otaksui pitkän aikaa liittoutuneiden strategisten pommitusten olevan vain terroritaktiikkaa, johon vastattiin omalla terrorilla. Saksan strategisia aseita olivat muun muassa V1- ja V2-ohjukset. Mitään laajempaa yritystä integroida ilmavoimia laajempaan kokonaisstrategiaan ei kuitenkaan tehty. Vuosina 1943 ja 1944 Hitler suhtautui vihamielisesti sotilaskomentajien ehdotuksiin keskittyä pommituksilta puolustautumiseksi hävittäjäkoneiden tuotantoon hävittäjäpommittajien ja kevyiden pommittajien sijaan. Kuitenkin vuonna 1944 laajamittaisten pommitusten kiihtyessä hän raivostui ilmavoimien komentajille, koska he eivät olleet tehneet tarpeeksi pysäyttääkseen hyökkäykset, ja uhkasi koko Luftwaffen lopettamisella. Luftwaffelta puuttui kunnollinen komentaja koko loppusodan ajan, mutta Hitler kieltäytyi erottamasta Göringiä suosituksista huolimatta.
Sodan loppu
Sodan loppua kohden Saksan tilanne heikentyi molemmilla rintamilla. Hitler kääntyi jopa omia joukkojaan vastaan syyttäen heitä pelkuruudesta ja pätemättömyydestä ja erotti kaikki, jotka uskalsivat uhmata häntä. Hitlerin näkemykset olivat peräisin korpraalina toimimisesta ensimmäisessä maailmansodassa ja hänen katsantokantansa mukaan armeijalla oli yksi tehtävä: tuhota vihollinen hyökkäyksellä eikä perääntyä. Kenraalit kuitenkin vetäytyivät ja ryhmittyivät puolustuskannalle, mikä suututti Hitleriä. Pitkän vetäytymisen ja liikkuvan puolustuksen aikana saavutettujen voittojen voidaankin katsoa tulleen Hitleristä huolimatta pikemminkin kuin hänen ansiostaan. Saksan sodanjohdossa nähtiin sarja itsemurhia alkaen Luftwaffen Ernst Udetista (1941) ja Hans Jeschonnekista (1943) sotamarsalkkoihin Rommel (1944), von Kluge (1944) ja Model (1945).
Hitlerin näkemyksiään oli lähes mahdoton kumota, vaikka hänen lisääntyvässä määrin järjenvastaiset päätöksensä johtivat lopulta Saksan tuhoon vuonna 1945. Sodan lopussa Hitler käyttäytyi Napoleonin tavoin, eikä luottanut kehenkään, vaan hoiti pienimmätkin päätökset itse.
Kuolema
- Pääartikkeli: Hitlerin kuolema
Neuvostoliiton joukot saavuttivat lopulta Berliinin huhtikuussa 1945. Hitlerin avustajat kehottivat häntä pakenemaan Baijerin tai Itävallan vuorille, mutta hän oli päättänyt kuolla pääkaupungissa ja vetäytyi Führerbunkeriin. Heinrich Himmler, SS:n johtaja, yritti antautua länsiliittoutuneille ruotsalaisen diplomaatin välityksellä.
Hitlerin itsemurhaa edeltävänä päivänä Hitler halusi testata sinihapon tehoa ja niin hänen koiransa Blondi lopetettiin sinihappokapselilla bunkkerin ulkopuolella olevassa puutarhassa. Huhtikuun 29. kello neljältä aamulla Hitler viimeisteli testamenttinsa. Hän meni naimisiin Eva Braunin kanssa bunkkerinsa karttahuoneessa 30. huhtikuuta pian puolenyön jälkeen. Tämän jälkeen hän saneli poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle ennen menemistään nukkumaan neljän aikaan.
Iltapäivällä Hitler piti tapaamisen puolueen sihteerin Bormannin kanssa ennen kuin nautti lounasta. Adolf ja Eva Hitler hyvästelivät Führerbunkerin henkilökunnan ja asujat, kuten Goebbelsin perheen, Bormannin, sihteerit ja upseerit. Tämän jälkeen he vetäytyivät yksityistiloihin. Kun kamaripalvelija Heinz Linge ja Bormann avasivat oven, Hitlerit istuivat pienellä sohvalla kuolleina. Ilmassa oli syanidin haju. Adolf Hitler oli ampunut itseään ohimoon 7,65 millimetrin kaliiperisella pistoolilla niellen samalla sinihappokapselin.
Silminnäkijöiden mukaan Adolf ja Eva Hitlerin ruumiit poltettiin puutarhassa bunkkerin ulkopuolella, jossa ne valeltiin bensiinillä ja sytytettiin tuleen. Linge, Otto Günsche sekä Erich Kempka eivät saaneet poltettua ruumiita kunnolla, ja pommitus teki mahdottomaksi uudet yritykset.
Ruumiit löysi myöhemmin neuvostoliittolainen vastavakoilun yksikkö 79. kivääriarmeijakunnasta. Hitler tunnistettiin hammaspaikkojen perusteella ja ruumiille tehtiin ruumiinavaus kuolinsyyn tutkimiseksi. Ruumiista havaittiin syanidijäämiä, mutta ampumahaavaa ei mainittu raportissa. Ruumiinavaus julkaistiin 16. toukokuuta, mutta se määrättiin pian mitättömäksi bunkkerista vangittujen väitettyä Hitlerin ampuneen itsensä. Marsalkka Žukov ilmoitti 9. kesäkuuta 1945, ettei Hitlerin jäännöksiä ole löydetty, ja hän saattaa olla vielä elossa.
Ruumiinavausraportissa oli mainittu osan kallosta olevan poissa. Kallon osanen löydettiin myöhemmin Führerbunkerista, ja siinä havaittiin olevan luodinreikä ja syanidijäämiä. Kallon osanen ja tunnistuksessa käytetty alaleuka lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi.
Arkistotietojen mukaan Hitlerien ruumiit haudattiin aluksi Magdeburgiin merkitsemättömään hautaan asfaltin alle. Vuonna 1970 rakennus oli siirtymässä Itä-Saksan hallitukselle, ja KGB:n johtaja Juri Andropov määräsi ruumiit kaivettavaksi ylös ja tuhottavaksi. 4. huhtikuuta 1970 KGB:n ryhmä poltti ruumiit ja tuhkat siroteltiin Elbeen.
Hitlerin perintö
Koko Hitlerin vallassaolon aikana Saksassa ja sen miehittämillä alueilla sovellettiin arjalaista rotuoppia, jonka tarkoituksena oli nostaa ”arjalainen” rotu muiden yläpuolelle. Hitlerin tavoitteena oli myös levittää arjalaista rotua hankkimalla sille lisää elintilaa idästä (Lebensraum). Monet vähemmistöt (esimerkiksi homoseksuaalit, romanit, vammaiset, marxilaiset, kommunistit, tunnetuimpina juutalaiset ja Jehovan todistajat) joutuivat vainon kohteiksi. Kansallissosialistit perustivat jo 1930-luvulla keskitysleirejä joihin he kokosivat edellä mainittuja ryhmiä ja myös rikollisia.
Myöhemmin jo sodan sytyttyä perustettiin useita tuhoamisleirejä, joissa pantiin toimeen lopullista ratkaisua, jonka tarkoituksena oli hävittää juutalaiset, kommunistit ja muut ”yhteiskuntaan kelpaamattomat” ihmiset massiivisissa tuhoamisoperaatioissa. Suurin osa tuhoamisleireistä perustettiin nykyisen Puolan alueelle. Tunnetuin näistä lienee Auschwitzin Birkenau.
Testamentissaan Hitler erotti kaikki natsijohtajat ja nimitti suuramiraali Karl Dönitzin valtakunnanpresidentiksi ja Goebbelsin valtakunnankansleriksi. Goebbels ja hänen vaimonsa Magda tekivät kuitenkin itsemurhan 1. toukokuuta Magdan myrkytettyä ensin syanidilla heidän kuusi lastaan.
8. toukokuuta 1945 Saksan armeija antautui ehdoitta Ranskan Reimsissä. Hitlerin tuhatvuotiseksi julistama valtakunta oli kestänyt kaksitoista vuotta.
Saksalaiset kokivat häpeällisen tappion ja maa alistettiin voittajavaltioiden hallintaan vuosiksi. Voittajien tavoitteena oli hävittää aikakauteen liittyvä symboliikka mahdollisimman kattavasti.
Hitler ja naiset
Saksalaisista naisista löytyi osa Hitlerin fanaattisimmista ja sokeimmista kannattajista. Hänen liikkuessaan julkisuudessa tai pitäessään puheita naispuoliset kannattajat villiintyivät, kirkuivat ja pyörtyivät kuten Beatlesien konserteissa. Hitler kertoi usein pelkäävänsä, että joku hänen innokkaimmista naiskannattajistaan heittäytyy auton alle yrittäessään tavoittaa häntä. Osa heistä lähetti hänelle arvokkaita lahjoja kultakoruista antiikkipitseihin, joita Hitler puolestaan käytti mm. vakuuksina hakemilleen lainoille.[57]
Saksalaistuttuaan Hitler säilytti "itävaltalaisen charminsa", jolla oli suuri vaikutus naisväestöön. Toisin kuin saksalaiset aikalaisensa, Hitler kumarsi ja suuteli naista kädelle lausuen usein jonkin osuvan kohteliaisuuden. Hän katsoi syvälle silmiin "hypnoottisilla silmillään",[58] oli kohtelias, huomaavainen ja hyväkäytöksinen. Naiset, jotka odottivat tapaavansa törkysuisen moukan poistuivat hänen seurastaan ihastuneina ja innostuneina. Vanhemmat seurapiiridaamit, jotka kutsuivat Hitlerin usein salonkeihinsa, loukkaantuivat mikäli hän osoitti liikaa huomiota muille naisille. "...eräänkin naisen ääni kävi kiihtymyksestä käheäksi, jos vaihdoin toisen naisen kanssa vain pari sanaa", Hitler tilitti 1942.[59]
Vaikka Hitler ei arvostanut naisia, hän kuitenkin kohteli heitä lempeästi ja kunnioittavasti. Lähipiirinsä naisille, kuten sihteereilleen ja tietysti Eva Braunille Hitler antoi erivapauksia, joita hän ei miehille aina suonut muun muassa tupakoinnin suhteen.[60]
Rakkaus ja kuolema
Hitlerin toisinaan esittämistä seksistisistä mielipiteistä, kuten "naisen maailma on mies" tai "naisen ei tarvitse olla älykäs", huolimatta moni nainen oli valmiina kuolemaan Hitlerin puolesta tai hänen vuokseen, ja moni kuolikin.[61] Hanna Reitsch, kuuluisa Luftwaffen naispilotti, teki epätoivoisen ja uhkarohkean teon laskeutumalla saarrettuun Berliiniin Führerbunkerin eteen muutama päivä ennen Führerinsä kuolemaa, toiveenaan viedä tämä mukanaan vapauteen.[62] Reitsch selviytyi bunkkerista, mutta Magda Goebbels ei. Hän oli haaveillut paikasta valtakunnan ensimmäisenä naisena, mutta saatuaan tietää Eva Braunista nainut Joseph Goebbelsin voidakseen elää edes lähellä Hitleriä. Kolmannen valtakunnan sortuessa hän valitsi koko kuusilapsiselle perheelleen myös kuoleman tämän lähellä.[63]
Hitleriin hullaantunut englantilainen seurapiirikaunotar Unity Mitford puolestaan onnettomana ihastuksensa välinpitämättömyydestä ja järkyttyneenä Iso-Britannian sodanjulistuksesta Saksalle ampui itseään kahdesti Münchenin Englantilaisessa puistossa. "Pelkään, etten taida tuottaa naisille onnea", totesi Hitler kuultuaan tapauksesta. Huolimatta Hitlerin lähettämistä erikoislääkäreistä Unity ei koskaan toipunut itsemurhayrityksestään,[64] vaan kuoli kahdeksan vuotta myöhemmin Englannissa.[65]
Maria Reiter
Linzissä koetun nuoruuden kaukorakkauden jälkeen Hitlerin rakkauselämästä ei ole montaa varmaksi tiedettyä merkintää ennen Geli Raubalia ja Eva Braunia. Werner Maserin mukaan Hitler menetti todennäköisesti poikuutensa prostituoidulle tuolle ajalle ominaisen käytännön mukaan.[66] Helene Hanfstaenglin mukaan juuri Landsbergista vapautunut Hitler olisi tehnyt hänelle jonkinlaisen kiihkeän, mutta kömpelön rakkaudentunnustuksen.[67]Kuitenkin vuonna 1926 Hitler esitteli ystävilleen ylpeänä Maria Reiterin, 17-vuotiaan vaatemyyjän valokuvaa. Pariskunta oli ehtinyt tapailla toisiaan jonkin aikaa ja Hitlerin Mizzerliksi kutsuma tyttö haaveili jo häistä. Avioliiton ajatusta kauhistunut Hitler katkaisi kuitenkin suhteen ja sydänsurujen murtama Maria yritti hirttäytyä oviaukon yläparruun, jääden kuitenkin hätiin tulleen perheensä ansiosta henkiin.[68] Geli Raubalin ja Eva Braunin lailla Maria Reiter kuului Hitlerin suosimaan eloisaan ja kauniiseen, mutta hyvin nuoreen naistyyppiin. Hitler piti itseään selvästi nuoremmista häntä palvovista naisista, koska ei halunnut naisesta tasa-arvoista kumppania.[69]
Eva Braun
Herra Wolfiksi esittäytynyt mies tapasi Eva Braunin ensimmäistä kertaa Heinrich Hoffmanin valokuvaliikkeessä, jossa näyttelijän tai tanssijan urasta haaveileva Eva työskenteli 1929. Evalla oli ollut päällään lyhyehkö mekko ja hän oli huomannut Herr Wolfin, eli Hitlerin tarkkailevan kiinnostuneena hänen sääriään. Vasta Hitlerin poistuttua liikkeestä Eva sai kuulla, kuka mies todellisuudessa oli.[70] Hoffman, Hitlerin hovivalokuvaaja suorastaan tyrkytti Evaa Hitlerille, etenkin Gelin kuoleman jälkeen. Hitler ei kuitenkaan osoittanut Evaa kohtaan suurempaa kiinnostusta ja suhde pysyi pitkään platonisena kunnes heistä tuli rakastavaiset vuoden 1932 alkupuolella.[71] Samana vuonna Hitler kävi vaalitaistelua ja Eva tunsi itsensä hyljätyksi. Kun Hitleristä ei ollut kuulunut mitään liki kolmeen kuukauteen hän ampui itseään rintaan. Hänen kuitenkin jäätyä henkiin Hitler saapui varmistamaan, että yritys oli ollut aito. Hitler kiinnitti Evaan tulevaisuudessa enemmän huomiota, mutta vain vähän, sillä Eva yritti myöhemmin itsemurhaa unilääkkeillä.[65]
Hitler julisti usein olevansa olevansa naimisissa maansa ja kansansa kanssa. Sitä hän tietysti pitkälle olikin, eräitä syrjähyppyjä unohtamatta. Eräät ystävät kertoivat yleensä Müncheniin jätetylle Evalle Hitlerin tapailevan ajoittain pääkaupungin kaunottaria. Evan rooli oli toimia salaisena viihdyttäjänä Hitlerille silloin, kun tämä kävi Münchenissä tai Obersalzbergissa. Jos hän vieraili muualla Hitlerin seurassa, hän kulki sihteerin nimikkeellä kaikkien julkisten huomion- tai hellyydenosoitusten ollessa kiellettyjä. Pariskunnasta on säilynyt vain kaksi valokuvaa, jossa he ovat kosketuksissa toisiinsa.[65]
Eva Braun ei kuitenkaan hyljännyt Hitleriä, vaan saapui Berliiniin vaikka piti kaikkea toivoa jo menetettynä. Siellä Hitler suuteli häntä ensimmäistä kertaa julkisesti ja teki vihdoin hänestä kunniallisen naisen, muutamaa tuntia ennen pariskunnan yhteistä itsemurhaa.[65]
Hitler taiteilijana
Maalatessaan Hitler kuvasi mieluiten arkkitehtonisia kohteita. Hän oli pikkupojasta asti piirtänyt Linzissä kuvia ympäristönsä rakennuksista, silloista ja puistoista, luonnostellen jopa kokonaan uusia rakennuksia.[11] Hänellä oli pikkutarkka perspektiivin taju ja hän rakasti rakennusten yksityiskohtia kokonaisuuden kustannuksella.
Ihmishahmot rakennuksia esittävissä maalauksissa olivat kömpelöitä ja huolimattomasti toteutettuja, mittasuhteiltaan usein muuhun ympäristöön sopimattomia. Sama koski kasveja, jotka olivat yleensä vain kehystämässä pääkohdetta, tavallisimmin rakennusta. Hänen värimaailmansa on usein vaimea ja pidättyväinen. Varsinkin maisemamaalauksessa hänen tyylinsä maalata taivas oli kopioitu 1800-luvun wieniläiseltä taidemaalarilta Rudolf von Altilta, jota Hitler kutsui joskus ”opettajakseen”. Taivas on usein pilvinen ja tunnelmallinen, joskaan Hitler ei yltänyt idolinsa värinkäyttöön ja ilmaisuvoimaan.
Toisin kuin monet historioitsijat William L. Shireristä lähtien ovat väittäneet usein näkemättä muutamaa piirrosta enempää, Hitler oli selvästi lahjakas ja kehittyvä maalari ja piirtäjä.[72] Hitlerin tuotannon alkupään maalausten maalausalan käsittely on pääkohteina olevia luontevasti toteutettuja rakennuksia lukuun ottamatta usein kömpelöä ja huolimatonta, mutta loppuaikoina Wienissä ja Münchenissä tehdyt maalaukset ja ensimmäisen maailmansodan aikana rintamalla ja lomilla maalatut akvarellit ovat jo melkoisen taidokkaita.[73] On muistettava, että toisin kuin von Alt ja muut ihailemansa mestarit, Hitler ei saanut taidekoulutusta.
Siirryttyään politiikkaan Hitler vaihtoi selvästi aihe-aluettaan, mutta jatkoi yhä edelleen myös taiteen parissa. Hän piirsi, luonnosteli, suunnitteli huonekaluja, taloja, kaupunginosia ja kaupunkeja. Lisäksi hän suunnitteli puolueelle monenlaista rekvisiittaa ja tarpeistoa: julisteita, käsivarsinauhoja, kirjojen ja puoluelehtien kansia. Hakaristitunnuskin muun insignian ohella on Hitlerin suunnittelema.
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Hitler pitäytyi ensisijaisesti poliitikkona, mutta löysi arkkitehtuurista mieleisensä harrastuksen. Kun natsit nousivat valtaan 1933, hän sai mahdollisuuden toteuttaa kykyjään. Hän piirsi luonnoksia mm. rakennuksista, joita hänen suosimansa arkkitehdit, kuten Paul Ludwig Troost ja myöhemmin Albert Speer, toteuttivat. Näiden talojen kylkeen lyötiin arvostettu laatta: ”Arkhitektur des Führer”, johtajan arkkitehtuuria. Hitler suunnitteli myös esineitä, kuten aterimet ja huonekaluja valtakunnankansliaan. Maalaamiseen jäi aikaa Landsbergin vankilassa sekä myöhemmin Berchtesgadenissa.[11]
Taideteosten määrä ja arvottaminen
Arviot Hitlerin maalausten, akvarellien ja piirrosten kokonaislukumäärästä vaihtelevat 2 000–7 000 välillä. Oman arvionsa mukaan hän oli tehnyt yli 700 vesiväri- ja öljymaalausta yksistään Wienissä.[11] Ennen toisen maailmansodan alkua Hitler jäljitytti töitään Wienin ja Münchenin ajalta kolmesta syystä:[11]
- 1. hän halusi löytää sellaiset kappaleet, joissa olisi jälkeä mahdollisesta juutalaisvaikutuksesta eli modernista taiteesta. Siitä, että Hitler olisi kertaakaan tuhonnut tai määrännyt tuhottavaksi omia töitään ei kuitenkaan ole olemassa todisteita.
- 2. yksi hänen unelmistaan oli muuttaa vanha kotikaupunkinsa, itävaltalainen Linz Neuropan, Saksan johtaman kansallissosialistisen Euroopan taidepääkaupungiksi, johon tulevasta Führer-museosta omistettaisiin siipi hänen omalle taiteelleen.
- 3. Hitler tiedosti töidensä korkean hinnan johtuvan muista kuin niiden taiteellisesta arvosta ja yleensä häpeili ”nälissään vuokrarahoja varten tehtyjä amatöörimäisiä yritelmiä”.
Työt lunastettiin, mutta varsin kohtuulliseen hintaan. Hitlerin töistä maksettiin 5 000–6 000 Saksan markkaa kun työläisten keskipalkka oli noin 250 markkaa kuussa. Kun nykyään jopa miljoonien arvoisia ”rappiotaiteilijoiden” töitä pakkolunastettiin tuhottavaksi, niistä maksettiin korvausta vain 50–150 Saksan markkaa. Hitler kielsi töidensä julkaisun, mutta tästä huolimatta joitakin printtivihkoja ja -kirjasia painettiin.[11]
Nykyään Hitlerin maalauksen omistaja voi saada 5 000–15 000 euroa pienemmistä akvarelleista ja jopa 50 000 euroa tai enemmän suurista öljyvärimaalauksista.[74] Tosin teosten aitouden määrittäminen voi olla vaikeaa, sillä kopioita, väärennöksiä ja jäljennöksiä tehtiin jo 1930-luvulla mm. Reinhold Hanischin toimesta.[73] Kuitenkin taitavan harrastajan tasolle jääneen Hitlerin maalaukset eivät ole nykyaikana taiteellisesti merkittäviä, vaan niillä on lähinnä historiallista kuriositeettiarvoa.
Taidemaku
Niin ikään uljaita rakennuksia ja kaupunkinäkymiä arkkitehtonisella painotuksella maalanneen Rudolf von Altin lisäksi Hitlerin suurimpia suosikkeja olivat dekoratiivinen mystikko Hans Makart sekä maalaisromantikot Franz von Defregger ja Eduard von Grützner.[75] Kaikki maalarit edustavat 1800-luvun realismin tyylisuuntia: maisemamaalausta, uusklassista historiamaalausta sekä kansallisihanteista maalaisromantiikkaa. Niinpä Kolmannen valtakunnan maalaustaide rajoittui Hitlerin maun mukaiseksi. Modernisteja Hitler vihasi ja piti heitä puhtaan arjalaisen tradition katkaisseen juutalaisvaikutuksen uhreina. Yksi tunnetuimmista ekspressionisteista, Emil Nolde liittyi itse Tanskan natsipuolueen haaraan jo 1920-luvun alkupuolella, mutta joutui natsien vainoamaksi epäarjalaisena taiteilijana. Häneltä takavarikoitiin yli tuhat maalausta tuhottavaksi.[75]
Hitlerin persoonallisuus
Hitler tunnettiin myös askeettisista elämäntavoistaan. Hän käytti alkoholia vain vähän eikä tupakoinut. Hitlerin on laajalti kerrottu olevan kasvissyöjä, mutta myöhemmin sitä on väitetty vain natsien propagandaksi, koska Hitlerillä oli tietojen mukaan heikko ruuansulatus, ja liha aiheutti hänelle vatsavaivoja.lähde?
Hitlerillä saattoi olla narsistinen persoonallisuushäiriö, sen äärimmäisen vaikea muoto[76]. Narsistinen persoonallisuushäiriöön nimittäin kuuluu seuraavia piirteitä: itsekeskeisyys, manipuloivuus, hallitsevaisuus ja tunteettomuus. Tällainen ihminen on pinnallinen, impulsiivinen, kateellinen, toisia omiin tarpeisiinsa käyttävä, ihailua vaativa, itsestään ja ominaisuuksistaan suuria kuvitteleva, vastuuton, ei koe syyllisyyden tuntoa ja lisäksi hänellä on empatian puute. Hän käyttäytyy ylimielisesti ja röyhkeästi. Hänellä ei ole kykyä tai halua myötäeläytyä toisen tilanteisiin tai tunteisiin. Koska tällainen henkilö hallitsee sosiaalisen käyttäytymisen koodit, hän pystyy näyttelemään oikeita tunteita oikeissa tilanteissa. Hän ei tunne pelkoa, stressiä tai painetta.
Mm. elämäkertakirjailija Ian Kershaw uskoo Hitlerin kärsineen Parkinsonin taudista.
Katso myös
Aiheesta muualla
- Adolf Hitler: Tuhatvuotisen valtakunnan korpraali (Verkkouutisten julkaisema STT:n artikkeli)
- Kaikki tai ei mitään – Mikä on Adolf Hitlerin todellinen perintö? (Janne Saarikivi Ylioppilaslehdessä Ian Kershaw'n elämänkerran pohjalta)
- Historyplace.com: The Rise of Adolf Hitler – Hitlerin elämä syntymästä diktaattoriksi (englanniksi)
- Spartacus.schoolnet.co.uk: Adolf Hitler (englanniksi)
- TIME 100: Adolf Hitler – Time-lehden nettisivujen artikkeli Hitleristä (englanniksi)
- BBC – History – Adolf Hitler (1889–1945) (englanniksi)
- Adolf Hitler killer file (englanniksi)
- Biographie: Adolf Hitler, 1889–1945 (saksaksi)
- YLEn elävä arkisto – Hitlerin salaa tallennettu keskustelu Suomessa
- German Propaganda Archive – Kuvia Hitlerin maalauksista
- Marc Fisherin artikkeli Hitlerin taiteesta (englanniksi)
Lähteet
Kirjaviitteet:
- William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho. Gummerus Kustannus Oy, 1960, 3. painos 2001. ISBN 951-20-4601-6.
- Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
- Walter C. Langer: Adolf Hitler – Mies ja myytti. Yhteiskirjapaino Oy, Helsinki, 1973. ISBN 951-26-0790-5.
- Werner Maser: Adolf Hitler. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- Adolf Hitler: Taisteluni osa I. WSOY, Porvoo, 1941.
- Peter Adam: Art of the Third Reich. Harry M. Adams Inc, New York, 1995. ISBN 0-8109-2615-6.
- Berthold Hinz: Art in the Third Reich. Pantheon Books, New York, 1979. ISBN 0-394-73743-1.
- Heinz Guderian: Panzer Leader. Da Capo Press, New York, 1996. ISBN 0-306-80689-4.
- Nicolaus von Below: Hitlerin adjutanttina 1937–1945. Librum Oy, Hki, 1981. ISBN 951-862-019-9.
- John Toland: Hitler. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- H. R. Trevor-Roper: Hitlerin viimeiset päivät. Tammi, Helsinki, 1945 (2.painos 1963).
- Albert Zoller: Hitlerin yksityissihteeri kertoo. K. J. Gummerus, Jyväskylä, 1951.
- Traudl Junge – Melissa Müller: Viimeiseen saakka – Hitlerin sihteerin muistelmat. WSOY, Hki, 2004. ISBN 951-0-29088-2.
- Guido Knopp: Hitlerin naiset. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- Albert Speer: Diktaattorin työkaluna. Tampereen Kirjapaino Oy, 1969.
- Waldemar Erfurth: Suomi sodan myrskyssä. WSOY, Porvoo, 1951.
- C.G.E. Mannerheim, Sakari Virkkunen: Suomen marsalkka Mannerheim. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1995. ISBN 951-643-469-X.
- Beevor, Anthony: Berliini 1945. WSOY, 2003. ISBN 9510283479.
- Mark Roseman: The Villa, The Lake, The Meeting – Wannsee and the Final Solution. Penguin Books, 2002. ISBN 0-14-100395-2.
Verkkoviitteet:
- The Nizkor Project: Interview With Dr. Eduard Bloch 5. maaliskuuta, 1943. Office of Strategic Services. Viitattu 29. kesäkuuta 2007.
- John Godl: How a Right Can Make a Wrong: The Fateful Encounter of Private Henry Tandey 10. marraskuuta 2002. www.firstworldwar.com. Viitattu 29. kesäkuuta 2007.
- The Nizkor Project: Office of Strategic Services:Hitler Source Book 10. elokuuta 1939. Berliner Illustrierte Zeitung. Viitattu 29. kesäkuuta 2007.
- Charles E. Snyder, Jr: The Real Deal – Adolf Hitler Original Artworks Charles E. Snyder, Jr.. Viitattu 30. kesäkuuta 2007.
- Rajavartiolaitos: Immolan alueen historiaa 2007. Kaakkois-Suomen Rajavartiosto. Viitattu 30. kesäkuuta 2007.
- Simon Rees: A Slow Fuse – Hitler's World War One Experience 25. lokakuuta 2003. First World War.com. Viitattu 1. heinäkuuta 2007.
- Iron Cross 30. maaliskuuta 2003. First World War.com. Viitattu 1. heinäkuuta 2007.
- Martti Luther: On the Jews and Their Lies 1542. http://www.humanitas-international.org. Viitattu 5.heinäkuuta 2007.
- J. W. von Goethe: The Sorrows of Werther 1917. NEW YORK: BARTLEBY.COM, 2000. Viitattu 7.heinäkuuta 2007.
Yleiset lähteet:
- Burleigh, Michael: Kolmas valtakunta: Uusi historia. WSOY, 2004. ISBN 9510287210.
- Kubizek, August: Adolf Hitler, mein Jugendfreund. Leopold Stocker Verlag, 1953. ISBN 370200971X.
Lähdeviitteet
- ↑ Holocaust Encyclopedia: THE HOLOCAUST 25. kesäkuuta 2007. United States Holocaust Memorial Museum, Washington, D.C.. Viitattu 7.heinäkuuta 2007.
- ↑ a b c d e f g h i j John Toland: Hitler, s. 5–13. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, s. 19. Gummerus Kustannus Oy, 1960, 3. painos 2001. ISBN 951-20-4601-6.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 32. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. 951-20-6788-9.
- ↑ a b c d e Werner Maser: Adolf Hitler, s. 27–39. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, s. 18–19. Gummerus Kustannus Oy, 1960, 3. painos 2001. ISBN 951-20-4601-6.
- ↑ a b Werner Maser: Adolf Hitler, s. 11–29. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 245–247. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Werner Maser: Adolf Hitler, s. 11. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
- ↑ a b c d e f g h Peter Adam: Art of the Third Reich, s. 41–45, 272–275. Harry M. Adams Inc, New York, 1995. ISBN 0-8109-2615-6.
- ↑ a b Adolf Hitler: Taisteluni osa I, s. 16–23. WSOY, Porvoo, 1941.
- ↑ a b c John Toland: Hitler, s. 20–25. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ J. W. von Goethe: The Sorrows of Werther 1917. NEW YORK: BARTLEBY.COM, 2000. Viitattu 7.heinäkuuta 2007.
- ↑ a b Adolf Hitler: Taisteluni osa I, s. 26, 62–73. WSOY, Porvoo, 1941.
- ↑ The Nizkor Project: Interview With Dr. Eduard Bloch March 5, 1943. Office of Strategic Services. Viitattu 29. kesäkuuta 2007.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 37–39. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ a b Werner Maser: Adolf Hitler, s. 60–63. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 47–51. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 53–55. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Martti Luther: On the Jews and Their Lies 1542. http://www.humanitas-international.org. Viitattu 5.heinäkuuta 2007.
- ↑ Werner Maser: Adolf Hitler, s. 70–80. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ a b c d e f g h Werner Maser: Adolf Hitler, s. 89–99. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho. Gummerus Kustannus Oy, 1960, 3. painos 2001. ISBN 951-20-4601-6.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 67. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 63–68. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Iron Cross 30. maaliskuuta 2003. First World War.com. Viitattu 1. heinäkuuta 2007.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 70. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Simon Rees: A Slow Fuse – Hitler's World War One Experience 25. lokakuuta 2003. First World War.com. Viitattu 1. heinäkuuta 2007.
- ↑ Tapahtumaa ei ole pystytty todistamaan 100 %:n aukottomasti, sillä Hitleriä ei ole pystytty varmuudella sijoittamaan Marcoingiin, sillä palvelustiedot puuttuvat ajankohdalta. On myös mahdollista, että miehet kohtasivat jo aiemmin esim. Ypresin ensimmäisessä taistelussa, missä kummatkin varmuudella palvelivat ja sekoittivat ajankohdan ja taistelun. Tapahtumaa vastaankaan ei ole olemassa todisteita. Joka tapauksessa tarinan sodanjälkeinen osuus on totta ja kummatkin miehet muistivat tapauksen identtisesti.
- ↑ John Godl: How a Right Can Make a Wrong: The Fateful Encounter of Private Henry Tandey 10. marraskuuta 2002. www.firstworldwar.com. Viitattu 29. kesäkuuta 2007.
- ↑ Eri lähteet antavat erilaisia tietoja. Hitlerin sotapalvelukseen hyvin perehtynyt Werner Maser ilmoittaa taistelujen määräksi 37. Taas mm. Adam Bullockin kirjassa ja Louis L. Snyderin pienoiselämäkerrassa luku on 47, joka nähdään usein englanninkielisten elämänkertojien teoksissa. Kyse voi olla erilaisesta rintaman tapahtumien tulkinnasta, kun Hitlerin palvelusrekisteriä ja Listin rykmentin historiaa on verrattu länsirintamalla käytyihin taisteluihin.
- ↑ The Nizkor Project: Office of Strategic Services:Hitler Source Book 10. elokuuta 1939. Berliner Illustrierte Zeitung. Viitattu 29. kesäkuuta 2007.
- ↑ Adolf Hitler: Taisteluni osa I, s. 233. WSOY, Porvoo, 1941.
- ↑ a b c Adolf Hitler: Taisteluni osa I, s. 247–258. WSOY, Porvoo, 1941.
- ↑ Heinz Guderian: Panzer Leader. Da Capo Press, New York, 1996. ISBN 0-306-80689-4.
- ↑ Adolf Hitler: Taisteluni osa I, s. 419. WSOY, Porvoo, 1941.
- ↑ a b c d John Toland: Hitler, s. 146–177. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
- ↑ Werner Maser: Adolf Hitler, s. 219. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ a b John Toland: Hitler, s. 235–254. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 42–44. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 256. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 261–264. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 261–264. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 270–285. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 280–290. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 280–290. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
- ↑ Mark Roseman: The Villa, The Lake, The Meeting – Wannsee and the Final Solution. Penguin Books, 2002. ISBN 0-14-100395-2.
- ↑ Rajavartiolaitos: Immolan alueen historiaa 5. maaliskuuta, 1943. Kaakkois-Suomen Rajavartiosto. Viitattu 30. kesäkuuta 2007.
- ↑ Adolf Hitler's visit to Finland geocities.com. Viitattu 7. heinäkuuta 2007.
- ↑ Adolf Hitler's visit to Finland geocities.com. Viitattu 7. heinäkuuta 2007.
- ↑ a b c C.G.E. Mannerheim, Sakari Virkkunen: Suomen marsalkka Mannerheim, s. 314–315. Suuri Suomalainen Kirjakerho, 1995. ISBN 951-643-469-X.
- ↑ a b Waldemar Erfurth: Suomi sodan myrskyssä, s. 184–188. WSOY, Porvoo, 1951.
- ↑ Werner Maser: Adolf Hitler, s. 206–211. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 38. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ Werner Maser: Adolf Hitler, s. 207–208. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ Werner Maser: Adolf Hitler, s. 207–208. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 91–157. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ Louis L. Snyder: Encyclopedia of the Third Reich. Wordsworth Editions, 1998. ISBN 1-85326-684-1.
- ↑ a b c d Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 43-88. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ Werner Maser: Adolf Hitler, s. 206. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ John Toland: Hitler, s. 204. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 39. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 25–30. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 32. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ Guido Knopp: Hitlerin naiset, s. 33. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä, 2005. ISBN 951-20-6788-9.
- ↑ William L. Shirer: Kolmannen valtakunnan nousu ja tuho, s. 31. Gummerus Kustannus Oy, 1960, 3. painos 2001. ISBN 951-20-4601-6.
- ↑ a b Werner Maser: Adolf Hitler, s. 60–64. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0950-7.
- ↑ Charles E. Snyder, Jr: The Real Deal – Adolf Hitler Original Artworks Charles E. Snyder, Jr.. Viitattu 30. kesäkuuta 2007.
- ↑ a b Berthold Hinz: Art in the Third Reich, s. 36, 162. Pantheon Books, New York, 1979. ISBN 0-394-73743-1.
- ↑ Hitler ja itsetunto (luettu 9. maaliskuuta 2007)
Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA