Sotasairaala
Sotasairaala on sairaala, jossa hoidetaan ensisijaisesti sodassa haavoittuneita. Nimitys vittaa sodan aikana toimivaan organisaatioon. Rauhanaikaisesta sodassa vammautuneiden hoitolaitoksesta on käytetty ainakin nimitystä sotavammasairaala.
Toisen maailmansodan sotasairaalat Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jatkosodan aikana Suomessa oli noin 50 sotasairaalaa, joiden ohella myös 29 kenttäsairaalaa ja 10 sairasjunaa. Tällaisissa junissa kuljetettiin noin 237 000 potilasta. Niistä oli merkittävä apu sota- ja kenttäsairaaloiden välisenä yhdyssiteenä.[1] Etulinjojen tuntumassa oli joukkosidontapaikka (JSp).[2]
Päämajassa lääkintähuollon johtajana toimi lääkintäkenraalimajuri Eino Suolahti. Lääkäreitä oli sotien aikana noin 1 400, mutta tarve olisi ollut moninkertainen. Sairaanhoitajia oli puolustusvoimien palveluksessa noin 5 500. Lisäksi oli lääkintälottia. [2]
Sotasairaala oli haavoittuneen toipumisen kannalta tärkeä paikka. Niistä siirryttiin edelleen kuntoutukseen, kotiin ja työelämään. Jotkin sairaalat erikoistuivat tiettyjen vammojen hoitoon. Vammoista tavallisimpia olivat käsi- ja jalkavammat sekä keskikehon vammat. Hoito kesti usein pitkän aikaa. Ilmapiirin kohottamiseksi järjestettiin viihdytys- ja aseveli-iltoja sekä askartelua. Henkilökunta oli kovassa paineessa, kun esimerkiksi yhdellä kertaa saapui kokonainen sairasjunallinen hiljaisia ja tuskaisia haavoittuneita.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Sairaanhoitajat sekä lääkintälotat Rintamanaisten Liitto ry. Viitattu 25.2.2011. (suomeksi)
- ↑ a b c Syttä, Jaana: Sairaanhoidon valtaisa ponnistus. Historia-lehti, 2008, nro 10, s. 26-29. Storia. ISSN 1795-4215.
