Vihtori Huhta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vihtori Huhta
Vihtori Huhta 1910-luvulla.
Vihtori Huhta 1910-luvulla.
Kansanedustaja
2.2.1914–3.4.1917, 3.12.1941–5.4.1945
Ryhmä/puolue SDP
Vaalipiiri Hämeen eteläinen, Uusimaa
Henkilötiedot
Syntynyt30. syyskuuta 1882
Hämeenlinna
Kuollut11. heinäkuuta 1961 (78 vuotta)
Helsinki
Ammatti toimittaja

Viktor (Vihtori) Emil Huhta (synt. Lindroos, 30. syyskuuta 1882 Hämeenlinna – 11. heinäkuuta 1961 Helsinki) oli suomalainen toimittaja ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1914–1917 ja 1941–1945.[1] Terävänä kielenkäyttäjänä tunnettu Huhta sai 1910-luvulta lähtien useita vankilatuomioita kirjoitustensa vuoksi, jonka ohella hän oli vankilassa sisällissodan aikaisen toimintansa johdosta. Huhta vaikutti myös työväenkulttuurin parissa. Hän oli harrastajanäyttelijä ja teatterinjohtaja. Lisäksi Huhta sanoitti kymmeniä kisällilauluja, jotka levisivät lauluryhmien esittämänä eri puolille maata.

Elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsuus ja nuoruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihtori Huhta syntyi palvelijatar Wilhelmina Lindroosin (1857-1948) aviottomana lapsena. Huhdan ollessa nelivuotias hänen äitinsä avioitui Huittisista kotoisin olleen kivityömiehen Juho Kustaa Hastin (1861-1922) kanssa. Huhta aloitti työnteon 13-vuotiaana. Hän teki Hattulassa asuneen isoäitinsä taksvärkkipäiviä ja oli muun muassa tiilenkantajana sekä apteekin juoksupoikana. Kansakoulun käytyään Huhta valmistui käsityökoulusta puusepäksi vuonna 1899, jonka jälkeen hän työskenteli kirjakaupassa ja latojana.[2][3]

Toimittajaksi ja politiikkaan

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1900 Huhta liittyi Hämeenlinnan työväenyhdistykseen. Huhta oli perustamassa työväenyhdistyksen nuoriso-osastoa sekä Hämeenlinnan Työväen Näyttämöä, jonka johtajana hän toimi kahteen otteeseen. Huhta osallistui myös aktivistiliikkeen toimintaan jakamalla kutsuntalakkoihin kehottavia lentolehtisiä Rudolf Holstin kanssa. Suurlakon ainana hän oli Hämeenlinnan suurlakkokomitean jäsen.[2] Huhta aloitti sanomalehtiuransa Tampereella ilmestyneen Kansan Lehden harjoittelijana vuonna 1906, mutta palasi pian kotikaupunkiinsa Hämeen Voiman toimittajaksi ja toimitussihteeriksi.[4] Vuonna 1907 hän osallistui Suomen Sosialidemokraattisen Sanomalehtimiesliiton perustavaan kokoukseen.[5]

Vuonna 1911 Huhta joutui ensimmäistä kertaa vankilaan järjestettyään mielenosoituksen kansanedustaja Artturi Siveniuksen vapautumisen kunniaksi. Hämeenlinnan lääninvankilan portille kokoontunut väkijoukko huusi majesteettirikoksesta tuomitulle Siveniukselle eläköötä ja laulaa lurautti Kansainvälisen. Huhta joutui syytteeseen julkisrauhan rikkomisesta ja tuomittiin 30 markan sakkoon, joka varojen puutteessa muunnettiin kuuden päivän vankeudeksi.[3][6]

Huhta valittiin kansanedustajaksi vuoden 1913 eduskuntavaaleissa.[1] Ensimmäisen maailmansodan käynnistyttyä Hämeen Voimassa julkaistiin hänen laatimansa pääkirjoitus, jossa vastustettiin armeijan mobilisointia. Kuvernööri Rafael Spåre tuomitsi Huhdan ja päätoimittaja Heikki Välisalmen hallinnollisiin sakkoihin hallituksen toimien vastustamisesta ja mobilisoinnin häiritsemisestä. Huhdalle määrätty 5 000 markan sakko muunnettiin sadan päivän vankeudeksi, jonka päätyttyä marraskuussa 1914 kenraalikuvernööri F. A. Seyn määräsi Huhdan ja Välisalmen karkotettavaksi Siperiaan Tomskin kuvernementtiin pitäessään heitä uhkana yhteiskuntajärjestykselle.[3] Huhdan osoitettua katumusta hän sai palata Suomeen jo tammikuun puolivälissä.[7][8] Armahduksen ehtona oli ero sosialidemokraattisesta puolueesta, jonka vuoksi Huhta menetti myös toimittajan työnsä.[9] Puoluetoverit pitivät armonanomusta petturuutena ja osoituksena aatteellisesta heikkoudesta ja myös porvarilehdistö kutsui Huhtaa ”selkärangattomaksi”.[10][11]

Isosaaren vankileirin toverioikeus elokuussa 1918. Vihtori Huhta vasemmalla.

Sisällissota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1916 Huhta muutti Riihimäelle, jossa hän työskenteli Helioksen kemiantehtaan konttoristina.[12] Helmikuun vallankumouksen jälkeen Huhta haki uudelleen SDP:n jäseneksi ja hänet otettiin takaisin kesäkuussa 1917. Huhdalle määrättiin kuitenkin kielto kaikkiin puolueen luottamustehtäviin viiden vuoden ajaksi.[10] Paluunsa jälkeen hän vaikutti Riihimäen työväenyhdistyksessä ja toimi muun muassa Riihimäen Työväen Teatterin johtajana.[13]

Sisällissodan alussa Huhta toimi Riihimäen elintarvikekomissaarina, kunnes siirtyi kansanvaltuuskunnan elintarviketoimiston intendentuuriosastolle.[14] Huhtikuun alkupäivinä punaisten hallinto evakuoitiin Viipuriin, josta Huhta palasi pian Helsinkiin. Hänet vangittiin kuun lopussa ja vietiin Suomenlinnan vankileirille. Syyskuussa Huhta sai neljän vuoden kuritushuonetuomion avunannosta valtiopetokseen, mutta hän vapautui ensimmäisten armahdettujen joukossa jo lokakuun puolivälissä.[3][12]

Viime vuosikymmenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapauduttuaan Huhta työskenteli Kansan Lehden toimitussihteerinä vuoteen 1921, jolloin hän ryhtyi Suomen Sosialidemokraattisen Työläisnuorisoliiton julkaiseman Työläisnuorison päätoimittajaksi.[4] Hän oli myös STL:n ensimmäinen puheenjohtaja 1921–1922 sekä Tampereen kaupunginvaltuuston jäsen.[15][16] Suureen kommunistijuttuun liittyen Huhta kirjoitti artikkelin otsikolla ”Ohrana – kulttuuriyhteiskunnan mätäpaise”, jonka seurauksena hän joutui syytteeseen hallitusta ja järjestysvaltaa vastaa hyökkäämisestä.[17] Tapausta puitiin kaikissa oikeusasteissa ja lopulta toukokuussa 1926 korkein oikeus vahvisti Huhdalle kuuden kuukauden vankeustuomion.[18]

Vuodesta 1924 lähtien Huhta asui Tapanilassa ja työskenteli muun muassa Uusmaan Työmiehen sekä Palkkatyöläisen toimituksissa. Hän oli myös Helsingin maalaiskunnan kunnanvaltuuston jäsen ja toimi 1930-luvun alussa kunnan työttömyystoimiston johtajana.[1] Vuonna 1935 Erkki Valan toimittama Tulenkantajat julkaisi Huhdan kirkkoa ja papistoa arvostelevan pakinan, joka käsitteli Venäjän vallan aikana Taavi Tainiota vastaan nostettua painokannejuttua. Huhta tuomittiin sakkoihin, jotka hän suoritti muuntorangaistuksena Katajanokan vankilassa.[19]

Vuosina 1937-1945 Huhta työskenteli Lohjalla ilmestyneen Uusmaan Kunnallislehden päätoimittajana. Huhta oli mukana myös Vapaa-ajattelijain liiton toiminnassa. Vuoden 1939 eduskuntavaaleissa Huhta jäi varasijalle, mutta nousi 1941 kansanedustajaksi Mikko Ampujan jouduttua jatkosodan ajaksi turvasäilöön. Ampujan palattua eduskuntaan marraskuussa 1944 Huhta jatkoi vuotta aikaisemmin kuolleen Anni Huotarin varaedustajana tehtävässä siihen asti toimineen Lempi Lehdon tilalla. Vuosina 1945-1950 Huhta oli Suomen Sosialidemokraatin toimittajana ja pakinoitsijana.[1] Huhta vietti eläkepäiviään Tapanilassa ja kuoli 78-vuotiaana heinäkuussa 1961.

Pakinoitsija ja sanoittaja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pakinoitsijana Huhta käytti eri lehdissä ainakin nimimerkkejä ”Samuli”, ”Eemeli Erakko” ja ”H. Käpälämäki”.[2][4] 1930-luvulla hänen kirjoituksensa käsittelivät ivallisesti äärioikeistoa, papistoa ja kirkkoa sekä Etsivää keskuspoliisia eli ”ohranaa”. Suosituksi nousseita pakinoita tilattiin myös eri tilaisuuksiin näyttelijöiden esitettäviksi. Huhdan nimimerkeistä tunnetuin on ”H. Käpälämäki”, jota hän käytti myös sanoittajana kirjoittaessaan niin sanottuja kisällilauluja. Työväenmusiikkia tutkinut Timo Tuovinen pitää Huhtaa 1930-luvun taitavimpana kisällilaulujen sanoittajana, joka siirsi teksteihinsä poliittisten pakinoiden estetiikan ja antoi kisällilauluille uuden humoristisemman suunnan. Huhdalla oli vaikutuksensa myös Reino Helismaahan, joka esitti Huhdan lauluja 1930-luvulla Lahden kisälleissä ja omaksui myöhemmin niiden tyylin omaan tuotantoonsa. Huhta jatkoi kisällilaulujen kirjoittamista viimeisiin vuosiinsa saakka. Hän teki muun muassa vaalilaulun K.A. Fagerholmin presidentinvaalikampanjaan vuonna 1956.[17]

Huhdan laulutekstejä ilmestyi useina kirjoina, jonka ohella hän julkaisi muun muassa Joel Räsäsen kuvittaman kaskukokoelman. Huhdan omaelämäkerta Monena mies eläessään ilmestyi 1957. Vuonna 2006 ilmestyi Huhdan tyttärentyttären Virpi Iso-Hollon toimittama kirja Hiljaist’ on, viileää, joka sisältää Huhdan puolisolleen Huldalle Hämeenlinnan ja Suomenlinnan vankiloista sekä Siperian karkotuksesta lähettämiä kirjeitä.[3]

Perhe

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vihtori Huhdan ensimmäinen puoliso oli tamperelainen Hulda Maria Weckman (1885-1935), jonka kanssa hän avioitui vuonna 1905. Vuosina 1938 Huhta meni naimisiin Laviassa syntyneen Elli Elisabet Koskisen (1892-1946) kanssa. Huhdan kolmas puoliso oli Hausjärvellä syntynyt Hilma Sofia Tanner (s. 1879), jonka kanssa hän avioitui 1946.[1] Huhta sai ensimmäisen puolisonsa kanssa kuusi lasta. Heidän tyttärensä Pirkon puoliso oli olympiavoittaja Volmari Iso-Hollo.[3]

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2017 ensi-iltansa saanut Heikki Kujanpään kirjoittama näytelmä Suomen hauskin mies on saanut innoituksensa Huhdan Suomenlinnan vankileirillä tekemästä näytelmästä. Sen päähenkilö on näyttelijä Toivo Parikka, jonka henkilöhahmoon on Huhdan ohella otettu piirteitä Jalmari Parikasta ja Aarne Orjatsalosta. Näytelmän pohjalta on tehty myös vuonna 2018 valmistunut elokuva Suomen hauskin mies.[13][20]

Teoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 25 vuotta taipaleella : Hämeenlinnan työväenyhdistys 1888–1913. Hämeenlinnan: Hämeenlinnan Työväenyhdistys, 1913.
  • Radio-revy : kisällien esitettäväksi. (Nimimerkillä H. Käpälämäki) Helsinki: Sos.-dem. työläisnuorisoliitto, 1936.
  • Salminen, B. J. ; Huhta, Vihtori: Lauluja kisälliryhmille. Helsinki: Sos.-dem. työläisnuorisoliitto, 1939.
  • Vaalimarkkinat. (Nimimerkillä H. Käpälämäki) Helsinki: Sosialidemokraattinen puoluetoimisto, 1945.
  • Huhta, Vihtori (toim.) ; Räsänen, Joel (kuv.): Kaskuja työväenliikkeen taipaleelta. Helsinki: Työväen kirjarengas, 1948.
  • Monena mies eläessään : välähdyksiä elämän varrelta. Helsinki: Tammi, 1957.
  • Huhta, Vihtori ; Iso-Hollo, Virpi (toim.): Hiljaist’ on, viileää : Vihtorin ja Huldan rakkaus. Tampere: Pilot-kustannus, 2005. ISBN 978-952-46440-2-0

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Vihtori Huhta Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 6.10.2008.
  2. ↑ a b c Maunula, Jyrki: Hämeenlinnalaisia 1639–1989 : Hämeenlinna 350 vuotta, s. 161. Hämeenlinna: Hämeenlinnan kaupunki, 1989. ISBN 952-90045-2-4
  3. ↑ a b c d e f Vihtori Huhdan salattu elämä 5.5.2006. Hämeen Sanomat. Viitattu 29.10.2022.
  4. ↑ a b c Vihtori Huhta 50-vuotias. Suomen Sosialidemokraatti, 30.9.1932, nro 267, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  5. ↑ Historia 1. 1907-1918: SSSL perustetaan Suomen Sosialidemokraattinen Sanomalehtimiesliitto. Viitattu 29.10.2022.
  6. ↑ Linnasta pääsi. Kansan Ääni, 16.3.1911, nro 31, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  7. ↑ Toim. V. Huhtaa armahdettu. Hämeen Sanomat, 31.12.1914, nro 148, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  8. ↑ Karkotukset. Työmies, 14.1.1915, nro 10, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  9. ↑ Vihtori Huhta pyrkii puolueen jäseneksi. Kansan Lehti, 16.5.1917, nro 112, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  10. ↑ a b V. Huhdan ottaminen puolueen jäseneksi. Kansan Lehti, 13.6.1917, nro 134, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  11. ↑ Kuvernööri Spåren konseptikirjasta. Hämetär, 30.6.1917, nro 71, s. 2–3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  12. ↑ a b Valtiorikosylioikeuden akti 21977 – Huhta, Vihtori Emil Valtiorikosylioikeuden aktit. 14.10.1918. Kansallissarkisto. Viitattu 29.10.2022.
  13. ↑ a b Parikka, Kalm ja Viipurin puhdistus – faktan ja fiktion rajamailla Koulukino. Viitattu 29.10.2022.
  14. ↑ Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 211, 471. (Punaisen Suomen historia 1918) Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1
  15. ↑ Laakso, Mikko ; Åberg, Veijo: Sosialismiin! : Sosialidemokraattiset Nuoret 1906–2006, s. 420–421. Helsinki: Sosialidemokraattiset Nuoret, 2006. ISBN 951-94323-0-2
  16. ↑ Tampereen kaupunginvaltuusto. Aamulehti, 26.1.1923, nro 20, s. 3. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  17. ↑ a b Tuovinen, Timo: Kisällilaulun suuri tuntematon 26.6.2020. Laulu ottaa kantaa. Viitattu 29.10.2022.
  18. ↑ ”Työläisnuorison” painokannejuttu ratkaistu lopullisesti. Suomen Sosialidemokraatti, 5.5.1926, nro 101, s. 5. Kansalliskirjasto. Viitattu 29.10.2022.
  19. ↑ Kortelainen, Anna ; Peltonen, Reino: Huonon matkailijan päiväkirja : Viipuri, Tampere, Helsinki, Pariisi, Tukholma, Wien, Leningrad, Moskova, s. 161. Helsinki: Tammi, 2015. ISBN 978-951-31821-5-1
  20. ↑ Kolsi, Eeva-Kaarina: Martti Suosalo näyttelee pappansa kaveria: ”Jalmari piti sotaorvoista huolta” 11.11.2017. Ilta-Sanomat. Viitattu 29.10.2022.
Sosialidemokraattien kansanedustajat
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vihtori_Huhta&oldid=21985636”