Siilitie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Siilitien alkupäätä: Siilitie 2

Siilitie (ruots. Igelkottsvägen) on Helsingin kaupunginosaan Herttoniemeen kuuluvalla Länsi-Herttoniemen osa-alueella sijaitseva noin kahden kilometrin pituinen kaareutuva katu. Se alkaa Itäväylän varrella olevasta eritasoliittymästä, kiertää Herttoniemen pohjoisosan asuntoalueen länsipuolitse ja päättyy Viikintiehen. Siilitien mukaan on nimetty myös 1982 avattu Siilitien metroasema Itäväylän varressa kadun alkupäässä. Siilitie on ainoa kadunnimi Helsingissä, joka esiintyy metroaseman nimessä.

Siilitien metroasema

Siilitien nimi on vahvistettu vuoden 1955 asemakaavassa ja se liittyy muiden alueen katujen tavoin aihepiiriin ”kotimaisia villieläimiä”.[1]

Siilitien ja Viikintien väliin jäävällä alueella sijaitsee 1950-luvulta alkaen rakennettu kerrostaloalue, joka muodostaa Länsi-Herttoniemen pohjoisosan. Tällä alueella on Siilitien lisäksi on vain harvoja muita katuja, nekin lyhyitä alueen keskiosiin päättyneitä umpikujia. Tämän vuoksi alueella useimpien talojen osoitekatuna on Siilitie, jonka nimeä käytetäänkin usein myös koko alueesta. Siilitie tunnettiin 1960-luvun alussa erityisen rauhattomana alueena, mutta myöhemmin se rauhoittui nopeasti.[2]

Poikkikatuja Siilitien metroasemalta alkaen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Itäväylä
  • Hillerikuja (oikealle)
  • Näätätie (vasemmalle)
  • Kettutie (etuvasemmalle)
  • Kettukuja (vasemmalle)
  • Siilikuja (vasemmalle)
  • Sopulirinne (vasemmalle)
  • Viikintie

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Olavi Terho ym. (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 203. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970, Helsinki.
  2. Schulman, Harry; Pulma, Panu; Aalto, Seppo Panu: Helsingin kaupungin historia vuodesta 1945, 2. osa: Suunnittelu ja rakentuminen, sosiaaliset ongelmat, urheilu, s. 258-262. Helsinki: Helsingin kaupunki, 2000. ISBN 951-37-3057-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.