Siirry sisältöön

Kämmenniemi

Wikipediasta
Kämmenniemi
Kämmenniemen keskustaa
Kämmenniemen keskustaa
Kaupungin kartta, jossa Kämmenniemi korostettuna. Tampereen tilastoalueet
Kaupungin kartta, jossa Kämmenniemi korostettuna.
Tampereen tilastoalueet
Kaupunki Tampere
Suuralue Koillinen suuralue
Suunnittelualue Kämmenniemi
Suunnittelualue nro 224[1]
Tilastoalue nro 090[2]
Väkiluku 1 901[3] (2024)
Työpaikkoja 320 kpl [2] (31.12.2021)
Lähialueet Terälahti, Sorila, Polso, Viitapohja, Aitoniemi

Kämmenniemi on Tampereen kaupunginosa, tilastoalue sekä taajama entisen Teiskon kunnan alueella. Sen tärkeimpiä nähtävyyksiä ja rakennuksia ovat esimerkiksi Aunessilta ja Kämmenniemen koulu. Kämmenniemessä järjestetään muun muassa vuosittaiset Teiskon markkinat. Kämmenniemessä sijaitsee myös kirjasto ja Teiskon VPK:n paloasema. Kämmenniemessä sijaitsee myös Paarlahti, jota sanotaan Suomen ainoaksi vuonoksi. Virallisten määritelmien mukaan se ei kuitenkaan aivan täytä vuonon tunnusmerkkejä[4].

Kämmenniemen kautta kulkee Tampereen ja Ruoveden välinen seututie 338. Kylästä on matkaa Tampereen keskustaan noin 25 kilometriä.

Kämmenniemi mainitaan vuoden 1540 maakirjassa viiden talon kylänä nimellä Kemmenniemi, myöhemmin myös muodossa Kemenniemi. Pysyvää asutusta tiedetään olleen alueella ainakin jo 1300-luvulta lähtien. Aluksi kappeliseurakuntana Messukylään kuulunut Teisko itsenäistyi vuonna 1860. Vuoden 1972 alussa Teiskon kunta liitettiin Tampereen kaupunkiin, ja Kämmenniemen ensimmäinen asemakaava vahvistettiin pian kuntaliitoksen jälkeen. Suurin osa kadunnimistä pohjautuu seudun vanhoihin paikannimiin.[5]

Kämmenniemessä asui 1 958 henkilöä vuonna 2022.[6]

  1. Tampere karttapalvelu "Suunnittelualueet" karttataso. Tampereen kaupunki. Viitattu 5.10.2025.
  2. 1 2 Kartat ja 6.2 Työpaikat suunnittelualueittain toimialan mukaan 31.12.2021. Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja, 2021–2022, 51. vsk, s. 83–84 ja 173–177. Tampereen kaupunki. ISBN 978-952-371-071-9 ISSN 2737-2189 Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 5.10.2025.
  3. Tampere alueittain (Väestömäärä) 9.6.2025. Tampereen kaupunki. Viitattu 5.10.2025.
  4. Kansalaiskioski: Pari kysymystä Näsijärvestä tampere.fi. 15.7.2003. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 24.11.2020.
  5. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 271. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere.
  6. Tampereen kaupungin tilastollinen vuosikirja 2021–2022 (pdf) tampere.fi. Viitattu 3.7.2025.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.