Turtola (Tampere)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Turtolan K-Citymarket. Kuva vuodelta 2009.

Turtola on yksi Tampereen kaupunginosista. Se sijaitsee Kaakkois-Tampereella noin viiden kilometrin päässä keskustasta. Sen naapurikaupunginosia ovat Muotiala, Aakkula, Messukylä, Viiala ja Korkinmäki. Turtolan läpi kulkee Hervannan valtaväylä. Turtolassa sijaitsee yksi Tampereen hypermarkettikeskittymistä.

Vuoden 1540 maakirjassa mainittu Turtola oli yksi Messukylän – alkujaan Suur-Pirkkalan pitäjään kuuluneen Messukylän henkikirjakylän – taloista. Kuitenkin jo vuodelta 1465 olevassa asiakirjassa mainitaan Messukylän jakokunnan edustajana Olaff Twrdo. Täyttä varmuutta Turto-nimen alkuperästä ei ole, mutta professori Viljo Nissilän mukaan Turto-nimi on yhdistettävissä verbiin turtua ja adjektiiviin turta. Myös professori K. V. Kaukovalta yhdistää sanan adjektiiviin turta merkitykseen ’raskasmielinen ja vakava’. Samaa juurta on mahdollisesti kylännimi Tursola Kangasalla ja Sahalahdella. Turto-nimi on joissakin lähteissä yhdistetty myös ruotsalaiseen miehennimeen Tord. Turtolasta tuli rustholli 1700-luvulla ja se jaettiin kahteen osaan, Turtolaan ja Turtoseen, vuonna 1773. Messukylän kunta liitettiin Tampereen kaupunkiin vuoden 1947 alussa ja Turtolan kaupunginosan ensimmäinen asemakaava hyväksyttiin vuonna 1963.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.