Ristinarkku
Ristinarkku on yksi Tampereen kaupunginosista.[1] Ristinarkkuun kuuluu myös Jankan asuinalue. Alueella on kauppoja ja koulu. Alue sijaitsee keskustan läheisyydessä ja siellä on kerrostaloja sekä rivitaloja. Alue on saanut nimensä Takahuhdin kylän halki kulkeneesta teiden risteyksestä . Ristinarkun halki kulkee Sammon valtatie ja kaupunginosa rajautuu etelässä Tampere–Haapamäki-rautatiehen sekä idässä Tampereen itäiseen kehätiehen (valtatie 9). Naapurikaupunginosat ovat Hakametsä, Huikas, Takahuhti, Pappila, Linnainmaa, Hankkio ja Messukylä.[1]
Ristinarkun alue oli Messukylään kuuluneen Takahuhdin kylän keskus, jossa suurin osa kylän taloista sijaitsi vielä 1800-luvun lopulla tiheäksi ryhmäksi rakennettuina. Ristinarkku-nimen loppuosan pohjana on todennäköisimmin notkoon raivattua niittyä tai peltoa tarkoittava sana orko. Professori Viljo Nissilä on arvellut, että maanmittari, jolla ei ole ollut paikallistuntemusta, on kirjannut sanan orko omasta mielestään ymmärrettävämpään muotoon arkku. Näin alkuperäinen nimi Ristinorko, joka olisi tarkoittanut tienristeyksen viereen raivattua peltoa ja vähitellen myös risteystä, olisi muuttunut äänneasultaan samankaltaiseksi Ristinarkuksi. Toisaalta myös sana arkku on monitulkintainen, koska se voi viitata esimerkiksi ruumisarkkuun tai silta-arkkuun. Nimen juuret saattavat ulottua 1200-luvulle, koska Takahuhdin asutus oli muodostunut ryhmäkyläksi viimeistään 1300-luvulla. Ristinarkun ensimmäinen asemakaava vahvistettiin 1950-luvulla. [2]
Vehnämyllynkadun nimen taustalla on Ristinarkulla sijainnut, 1800-luvun lopulla rakennettu vehnämylly, joka oli aikanaan Suomen ensimmäinen valssimylly. Mylly purettiin rautatien ylittävän katusillan rakentamisen yhteydessä vuonna 1957.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Leena Salminen, Janne Vainikainen, Kirsi Hämäläinen, Marko Nurminen: Tilastokatsaus Tampereelta 2007:2 (pdf) (sivu 21) Joulukuu 2007. Tampereen kaupunki. Viitattu 23.7.2014.
- ↑ Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 184–185. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere.
- ↑ Louhivaara 1999, s. 191.