Siirry sisältöön

Nirva

Wikipediasta
Nirva
Kaupungin kartta, jossa Nirva korostettuna. Tampereen tilastoalueet
Kaupungin kartta, jossa Nirva korostettuna.
Tampereen tilastoalueet
Kaupunki Tampere
Suuralue Eteläinen suuralue
Suunnittelualue Koivistonkylä[1]
Tilastoalue nro 318
Väkiluku 423[2] (2024)
Lähialueet Koivistonkylä, Taatala, Lahdesjärvi, Lakalaiva, Rautaharkko

Nirva on pienehkö kaupunginosa Etelä-Tampereella, Koivistonkylän ja Lahdesjärven välissä. Nirvan asukasluku oli vuoden 2007 lopussa 462 henkilöä.[3] Asuintalot ovat pääosin pientaloja, lisäksi muutama rivitalo. Asuintaloja on vajaa 200, ja uudisrakentaminen on vähäistä tonttien vähyyden vuoksi.

Nirvan kaupunginosan nimeen ovat antaneet aiheen läheiset Nirvanniitty ja Nirvanvuori. Nirva-nimen alkuperää ei ole pystytty selvittämään. Nirvanvuori oli entisinä aikoina nuorison leikkipaikka ja juhannuskokon polttopaikka. Nirvan alue siirtyi Tampereen kaupunkiin Messukylän kunnan osana vuoden 1947 alussa.[4]

Nirvassa on hiihtolatuverkoston ja maastopyöräreittien lisäksi opastettu luontopolku kallion ympäröimässä metsässä. Alueella toimii Tampereen Aikuiskoulutuskeskus. Nirvassa ei ole palveluita, vaan lähimmät ovat Koivistonkylässä. Nirvan halki kulkee Tampereen Kaupunkiliikenteen linjat 21 ja 33.

  1. Tampere karttapalvelu "Suunnittelualueet" karttataso. Tampereen kaupunki. Viitattu 2.10.2025.
  2. Tampere alueittain (Väestömäärä) 9.6.2025. Tampereen kaupunki. Viitattu 2.10.2025.
  3. Tampereen väestö 31.12.2007 (PDF) 19.5.2008. Tampereen kaupunki. Viitattu 18.12.2008.
  4. Maija Louhivaara: Tampereen kadunnimet, s. 132. Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999, Tampere. ISBN 951-609-105-9.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.