Kepola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kepola on kylä Säkylässä, Satakunnassa. Kylä on entisen Köyliön kunnan kuntakeskus. Kepolassa on noin 950 asukasta. Kylä sijaitsee Köyliönjärven länsipuolella, ja se on tunnettu enemmän tai vähemmän totta olevasta tarinasta, jossa Lalli surmaa piispa Henrikin kirveellä Köyliönjärven jäällä. Kepolan keskustassa onkin Lallin patsas.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kepolaa, eli entisen Köyliön kunnan keskustaa.

Köyliönjärven ympäristö on yksi ympäristöministeriön määrittelemistä Suomen 27:stä kansallismaisemasta. Historiansa takia sillä on kansallismaisemien keskuudessa poikkeuksellinen asema.

Köyliönjärven Kirkkosaaressa on vuonna 1752 rakennettu ja 1889 uusittu, kaunis, puurakenteinen Köyliön kirkko.

Kepolan keskustassa on köyliöläisen taidemaalari Into Linturin taiteilijakoti Villa Linturi, joka toimii nykyään sekä kesäkahvilana että infopisteenä ja kokousten pitopaikkana. Kepolassa on Suomen pisin koivukuja,lähde? mutta vuonna 2009 osa puista kaadettiin niiden huonon kunnon vuoksi. Uudet puut on jo istutettu niiden tilalle.

Kepolassa on esikoulu ja alakoulu, jossa annetaan opetusta vuosiluokille 1–6.

Tapahtumat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosittaisia tapahtumia Kepolassa ovat mm. Kepolan markkinat, joulumyyjäiset sekä uudenvuoden vastaanottojuhla. Lisäksi koululaiset lakittavat Lallin patsaan vappuisin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kylään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.