Saarenkylä (Rovaniemi)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Saarenkylä on kylä Rovaniemen kaupungissa Lapin maakunnassa. Se sijaitsee saarella Kemijoen ja Ounasjoen yhtymäkohdan ja Rovaniemen keskustan itäpuolella Ounasvaaran pohjoispuolella. Saaren ja kylän yhdistävät mantereelle Suutarinkorvan ja Saarenputaan sillat. Valtatie 4 ylittää Ounasjoen Saarenkylän saaren länsipäässä, ja saaren asuinaluetta halkoo myös Rovaniemen ja Kemijärven välinen osuus Laurilan–Kelloselän rautatiestä. Saarenputaan museosilta vuodelta 1925 on uuden maantiesillan vieressä kevyen liikenteen siltana.

Vuoden 2005 loppuun saakka kylä kuului Rovaniemen maalaiskuntaan, ja oli kunnan suurin väestökeskittymä. Saarenkylässä on hyvät palvelut siellä sijaitsee K-Citymarket, Lidl, R-kioski, apteekki, pizzeria, leipomo, koulu, terveyskeskus, optikkoliike, kirjasto, hammaslääkäri, eräliike, kuntosali, Kela, Siwa ja ST1 (aiemmin Esso ja Teboil).

Marraskuussa 2013 Saarenkylän entiseen jäähalliin ilmoitettiin olevan suunnitteilla Suomen pohjoisin HopLop-liikuntapuisto.[1] Vuonna 2012 vuosia urheilukäytöstä poissaolleesta hallista aiottiin tehdä Angry Birds -teemapuisto.[2] Tuolloin Rovaniemen tekninen lautakunta kuitenkin päätti pitää jäähallin kaavoituksen urheilukäytössä, mikä esti hallin käyttämisen muihin tarkoituksiin.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. HopLopin tulo Rovaniemelle varmistui Lapin Kansa. 12.11.2013. Viitattu 25.11.2013.
  2. Tynkkynen, Jyri: LK: Saarenkylän jäähallista Angry Birds -puisto 13.9.2012. Yle Uutiset/Lappi. Viitattu 25.11.2013.
  3. Saarenkylän jäähalli pysyy kaavassa Lapin Kansa. 25.9.2012. Viitattu 25.11.2013.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Enbuske, Matti (toim.): Saarenkylän historia. Rovaniemen maalaiskunnan kulttuuritoimi 1998. ISBN 951-97053-3-3.
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.