Demokratia

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 26. huhtikuuta 2016 kello 21.01 käyttäjän Dmitri 152 (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”Kansanvalta” ohjaa tänne. Sanan muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: Tuntuu kehnolta käännökseltä.

Demokratia on oppi, aate, idea, filosofia, näkemys, siitä, että valtiollinen päätöksenteko eli nyk. ns. hallintovalta kuuluu koko kansalle, eikä vain osalle kansaa. Sana Demokratia koostuu kahdesta kreikankielisestä sanasta; sanoista Demos (common people) tavallinen kansa ja Kratos (rule, strength) hallita/määrätä/valta.[1] Suomeksi sen vastine on kansanvalta. Demokraattisuus viittaa aina päätösvallan hajauttamiseen tavalliselle kansalle. Kaikkia vallankeskittämismekanismeja voidaan siten pitää antidemokraattisina tai demokratian supistamisena tai rajoittamisena. Ideaalista demokratiaa edustaa ns. suora demokratia, missä ideaalisesti jokaisella kansalaisella on mahdollisuus osallistua yhteiseen päätöksentekoon suoraan ilman välikäsiä.

Demokratiaksi kutsutaan myös demokratian oppeihin, ainakin jossain määrin, perustuvaa valtiojärjestystä tai hallitusmuotoa. Demokratian perusajatuksena on, että hallintovalta nousee kansasta ja toteuttaa kansan tahtoa, vaikkakin epäsuorasti tai edustuston kautta.[2] Nykyiset ylesisesti käytössä olevat hallitusjärjestelmät, tavallisesti parlamentaarinen- tai/eli edustuksellinen demokratia edustavat ns. rajoitettua tai välillistä demokratiaa, missä jokin edustusto (parlamaentti) edustaa kansaa, eikä kansalaiset suoraan.

Osa artikkelisarjaa
Valtiomuodot
Vallan lähde
Vallan ideologia
Vallan rakenne

Poliittisessa teoriassa demokratia hahmottaa pienen määrän eri valtiomuotojen yhdistelmiä ja myös poliittista filosofiaa. Tavallisena demokratian ominaispiirteenä pidetään, että tärkeimmistä valtiollisista asioista päättää joko kansa itse tai kansan yleisillä vaaleilla kilpailevien ehdokkaiden joukosta valitsema toimielin (parlamentti). Jotta kilpailulliset vaalit voisivat toteutua kunnolla, on tavallisesti katsottu olevan tarvetta ilmaisun- ja lehdistönvapaudelle sekä jonkinasteiselle oikeusturvalle. Armeijan siviilimääräysvalta on usein nähty välttämättömyytenä ehkäisemään sekä sotilasdiktatuuria että armeijan sekaantumista politiikkaan. Joissakin maissa demokratia perustuu tasa-arvo-oikeuksien filosofiselle periaatteelle.

Demokratian pääperiaatteena on enemmistösääntö, vaikka monet demokraattiset järjestelmät eivät noudata tätä kurinalaisesti – edustuksellinen demokratia on suoraa demokratiaa yleisempi[3] ja vähemmistön oikeudet turvataan usein joskus sellaiseksi kutsutulta kuin “enemmistön tyrannia”. Kansan itsemääräämisoikeus on tavallinen, muttei universaali, kannustava filosofia demokratian vakiinnuttamisessa.

Universaalisti hyväksyttyä ‘demokratian’ määritelmää ei ole olemassa varsinkin, kun kyseessä ovat yhteiskunnan ne elementit, joilta sitä vaaditaan.[4] Monet ihmiset käyttävät liberaalin demokratian lyhenteenä “demokratia”-termiä, johon saattaa sisältyä poliittisen moniarvoisuuden, yhdenvertaisuuden lain edessä, oikeuden vedota vaaleilla valittuihin viranomaisiin epäkohtien oikaisemiseksi, oikeusturvan, kansalaisoikeuksien, ihmisoikeuksien ja hallituksen ulkopuolisen kansalaisyhteiskunnan elementtien kaltaisia lisäelementtejä. Yhdysvalloissa vallanjaolla usein viitataan sivuominaisuuteen, mutta muissa Yhdistyneen Kuningaskunnan kaltaisissa maissa parlamentaarinen itsemääräämisoikeus on määräävänä filosofiana (vaikka yleisesti käytännössä pidetään yllä oikeuden riippumattomuutta). Muissa tapauksissa “demokratiaa” käytetään tarkoittamaan suoraa demokratiaa.

Vaikka termiä “demokratia” tyypillisesti käytetään poliittisen valtion asiayhteydessä, periaatteet ovat sovellettavissa myös yksityisiin organisaatioihin[5] ja muihin ryhmiin. Demokratia juontaa juurensa muinaiseen Intiaan, antiikin Kreikkaan[6][7] ja Roomaan, muinaiseen Eurooppaan sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan,[8] mutta nykypäivän mielikuvat demokratiasta ovat merkittävästi erilaiset. Demokratiaa on kutsuttu “viimeiseksi valtiomuodoksi” ja se on levinnyt merkittävästi ympäri maailmaa.[9] Aikojen kuluessa äänioikeutta on laajennettu monilla lainkäyttöalueilla suhteellisen kapeista ryhmistä (tietyn etnisen ryhmän varakkaat miehet), mutta yhä pysyen kiistanalaisena asiana koskien kiistelyn kohteina olevia maa-alueita, merkittävän maahanmuuton alueisiin ja tietyt kansalliset ryhmät poissulkeviin maihin.

Vaalilipuke menee vaaliuurnaan.

Etymologia

Sana demokratia on peräisin antiikin kreikkalaisesta dēmokratia (δημοκρατία) -sanasta, jolla nykyaikana tarkoitetaan tavallisesti kansanvaltaa. Sana dēmokratia on muodostettu alkuosasta dēmos (δημος), ”kansa”,[10] ”väkijoukko”, ”monet”[11] ja kratos (κρατος) ”komento” tai ”valta”.[10] Latinankielisistä teksteistä varhaisimmat maininnat on löydetty 1200-luvulta.[12]

Kuten edellisessä kappaleessakin, kreikan sana dēmos käännetään tavallisesti "kansaksi." Alkuperäisesti dēmos ei kuitenkaan tarkoittanut koko kansaa. Nimitystä dēmos näyttää alun perin käytetyn eräistä Attikan alueista. Vasta myöhemmin se olisi siirtynyt merkitsemään tällaisen alueen syntyperäisten asukkaiden muodostamaa yhteisöä. Kun käytettiin yhdyssanaa dēmokratia, se saattoi tarkoittaa köyhälistön etuja ajavaa köyhälistön valtaa, kuten esimerkiksi Aristoteleen Politiikassa (1279 b). Meidän aikanamme sana demokratia on tullut niin täyteen myönteissävyisiä sivumerkityksiä, että miltei mitä tahansa hallitustapaa on kutsuttu demokraattisesti: esimerkiksi Iso-Britannian, Alankomaiden, Belgian ja Skandinavian maiden monarkiaa, Yhdysvaltojen, Meksikon ja latinalaisamerikkalaisten maiden kaltaisia tasavaltoja sekä Neuvostoliiton ja Kiinan kansantasavallan kaltaisia kommunistivaltioita.[13]

Demokratian muodot

Edustuksellinen

Edustuksellinen demokratia käsittää kansaa edustavien hallitusvirkailijoiden valinnan. Yleisimpiin mekanismeihin kuuluu ehdokkaan valinta äänten enemmistöllä tai lukuisuudella. Edustajat saatetaan valita edustamaan tiettyä aluetta tai vaalipiiriä tai suhteellisen järjestelmän myötä edustamaan koko äänestäjäkuntaa käyttäen valinnassa joskus näiden kahden yhdistelmää. Jotkut edustukselliset demokratiat sisältävät myös kansanäänestyksen kaltaisia suoran demokratian elementtejä. Kansan valittua edustajansa toimimaan sen etujen mukaisesti se säilyttää itsellään vapauden toimia oman harkintakykynsä sekä mielensä mukaisesti. Tämä on edustuksellisen demokratian tunnuspiirre.

Parlamentaarinen demokratia

Parlamentaarisessa demokratiassa hallituksen jäsenten edellytetään nauttivan parlamentin luottamusta, toisin kuin muunlaisissa valtiojärjestelmissä, joissa valtionpäämies nimittää hallituksen jäsenet oman mielensä mukaan. Hallitusvaltaa käyttää toimeenpaneva ministeristö, ja hallitus on kansan valitseman ja lakeja säätävän parlamentin tarkistusten ja tasapainottavien tekijöiden alainen sekä käynnissä olevan tarkastelun kohde.[14][15][16][17][18][19][20][21]

Liberaali demokratia

Liberaali demokratia on edustuksellista demokratiaa, jossa valittujen edustajien kyky käyttää päätöksentekovaltaa on laillisuusperiaatteen alaisuudessa. Sitä tavallisesti suitsitaan perustuslailla, joka korostaa yksilöiden vapauksien ja oikeuksien suojelua ja asettaa rajoituksia johtajille silloin, kun enemmistön tahtoa käytettäisiin vähemmistöjen oikeuksien vastaisesti (kts. kansalaisoikeudet).

Liberaalissa demokratiassa osallistuminen ei ole arvo sinänsä, vaan on ennemminkin jokaisen oma asia, osallistuuko hän politiikkaan esimerkiksi äänestämällä vai ei. Oleellista on yksilöiden mahdollisuus äänestämällä vaihtaa vallan­pitäjät – omien intressiensä ja vapauksiensa turvaamiseksi. Käsitys korostaa tiedotusvälineiden politiikkaa arvioivaa roolia. Ihmiset nähdään tässä perinteessä yksilöinä. "Kansan" käsite, luokka- tai kulttuurierot eivät ole merkittäviä. Perimmäisenä ajatuksena on organisoida yhteiskunta demokratian avulla siten, että "alkuperäistä" valtiotonta tilaa luonnehtivaa vapautta jää yksilöitten käyttöön mahdollisimman paljon.[22]

Suora demokratia

Suora demokratia on poliittinen järjestelmä, jossa kansalaiset henkilökohtaisesti osallistuvat päätöksentekoon ilman välittäjiä tai edustajia. Suoran demokratian kannattajat väittävät, että demokratia on muutakin kuin vain prosessioikeudellinen, äänestämiseen liittyvä kysymys.[23] Tähän päivään mennessä useimmat suorat demokratiat ovat olleet muodoltaan heikkoja, suhteellisen pieniä yhteisöjä, tavallisesti kaupunkivaltioita, esimerkiksi antiikin Ateena. Kuitenkin joidenkin mielestä Kalifornian mallin mukainen laaja kansanäänestysten käyttö on sukua suoralle demokratialle erittäin suuressa yli 30 miljoonan Kalifornian järjestäytyneessä yhteisössä, 1898–1998 (2000) (ISBN 0-8047-3821-1). Sveitsissä viisi miljoonaa äänestäjää osallistuu päätöksentekoon kansallisissa kansanäänestyksissä ja aloitteissa kahdesta neljään kertaan vuodessa; kantoni- ja kunta­tasolla suoran demokratian instrumentit ovat myös hyvin vakiintuneita.

Sosialistinen demokratia

Sosialistisella ajattelulla on useita eri näkemyksiä demokratiasta. Sosialidemokratia, demokraattinen sosialismi ja proletariaatin diktatuuri – tavallisesti pantu toimeen neuvostodemokratian myötä – ovat joitakin esimerkkejä. Monet demokraattiset sosialistit ja sosialidemokraatit uskovat edustuksellisella demokratialla yhdistettyyn osallistuvan demokratian sekä työpaikkademokratian muotoon.

Marxistiortodoksien keskuudessa on vihamielisyyttä yleisesti kutsuttua ”liberaalia demokratiaa” kohtaan. Tällä he yksinkertaisesti viittaavat parlamentaariseen demokratiaan usein sen keskitetyn luonteen vuoksi. Koska Marxistit, leninistit ja trotskilaiset halusivat tuhota kapitalistisen yhteis­kunnan poliittisen eliitin, he uskovat kommuunijärjestelmän tai neuvostojen avulla toteutettuun suoraan demokratiaan. Tämä järjestelmä pohjimmiltaan julistaa itseänsä neuvostodemokratiana ja ensi alkuun työpaikkademokratiana. (Katso demokratia marxismissa)

Anarkistinen demokratia

Monet anarkistit hyväksyvät ainoana demokratian muotona suoran demokratian. Jotkut anarkistit vastustavat suoraa demokratiaa, kun taas toiset suosivat sitä. Pierre-Joseph Proudhon väitti, että ainoa hyväksyttävä suoran demokratian muoto on sellainen, jossa tunnustetaan se, etteivät enemmistöpäätökset senhetkisestä yksimielisyydestä huolimatta sido vähemmistöä.[24] Kuitenkin anarkokommunisti Murray Bookchin arvosteli yksilöanarkisteja demokratian vastustamisesta[25] ja sanoo “enemmistösäännön” olevan yhdenmukainen anarkismin kanssa.[26] Jotkut anarkokommunistit vastustavat suoran demokratian enemmistöluonnetta tuntien, että se voi haitata yksilönvapautta ja valitsevat suositellen konsensusdemokratian ei-enemmistö muodon, mikä on yhtenevä Proudhonin suoran demokratian asenteen kanssa.[27]

Irokeesidemokratia

Irokeesiyhteiskunnalla oli osallistuvan ja edustuksellisen demokratian rakenne.[28] Benjamin Franklin[28] ja Thomas Jefferson[29] tarkastelivat irokeesihallitusta ja irokeesien lakia. Tämän vuoksi monet oppineet ovat sitä mieltä, että sillä on ollut vaikutusta amerikkalaisen edustuksellisen demokratian muodostumiseen.[29] Kulttuurivaihdon kieltävät oppineet ovat eri mieltä siitä, oliko vaikutusta olemassa tai oliko sillä mitään suurta merkitystä.[30]

Valikoiva demokratia

Arpomisen myötä suoritettavan päätöksentekijöiden valintaprosessin sanotaan joskus olevan demokratiaa ilman vaaleja. Tarkoitus tähän on se, että valitut edustavat kansan mielipiteitä ja kiinnostuksia laajassa mittakaavassa ja valitut ovat reilumpia ja tasapuolisempia kuin vaaleilla valittu virkailija. Käytäntö oli levinnyt laajalle ateenalaisessa demokratiassa ja nykyään sitä yhä käytetään muun muassa Yhdys­valloissa juryn valitsemisessa. Todellisten vaalien puutteen vuoksi kaikkialla ei olla yhtä mieltä siitä, voidaanko arpomista pitää demokratiana.

Konsensusdemokratia

Konsensusdemokratiassa päätöksen­tekoon ei riitä yksin­kertainen enemmistö, vaan sitä varten vaaditaan eriasteista konsensusta tai määräenemmistöä. Tyypillisesti tällä yritetään suojella vähemmistön oikeuksia enemmistösäännön määräysvallalta. Monissa maissa perustus­lain muuttaminen edellyttääkin vähintään tietyn suuruista määrä­enemmistöä.

Vuorovaikutteinen demokratia

Vuorovaikutteinen demokratia pyrkii hyödyntämään informaatioteknologiaa äänestäjien ottamiseksi mukaan lainsäätämiseen. Se tarjoaa järjestelmän uusien lakien ehdottamiseksi, ehdotusten tärkeysjärjestykseen asettamiseksi, parlamentin kautta selkiyttämiseksi ja kansanäänestyksen myötä voimaan saattamiseksi.

Historia

Varhaishistoria

Tämä kartta heijastelee Freedom Housen Vapaus Maailmassa 2007 –tutkimusta, joka raportoi maailman vapauden tilasta vuonna 2006. Se on yksi tutkijoiden laajimmin käyttämistä demokratian mittareista. Huomaa, että vaikka nämä mittarit (toinen on alhaalla kuvailtu Politeia data) ovat vahvasti keskenään riippuvuussuhteessa, tämä ei tarkoita vaihtokelpoisuutta.[31]
Tämä kaaviokuva näyttää Freedom Housen arvion kansakuntien lukumäärän eri luokissa yllä olevan antamana ajanjaksolta, joilta on tutkimuksia eli vuosilta 1972-2005.
Tämä on yksi Politeia IV datasarjoiksi kutsuttu yritys demokratian mittaamiseksi. Tämä kartta näyttää tietoa, jota on esitetty vuoden 2003 datasarjan raportissa politeia IV. Vaaleimmat maat saavat 10 täydellisen pisteet, kun taas tummimpia maita (Saudi Arabia ja Qatar) pidetään vähiten demokraattisina pistein -10.
Jälleen yksi yritys demokratian mittaamiseksi on The Economistin Demokratia Indeksi. Tämä karttaa kuvaa Demokratian Indeksiä julkaistuna tammikuussa 2007. Haaleimmat siniset maat saavat 9,5:sta 10:een pistettä (Ruotsin ollessa demokraattisin maa 9,88:lla), kun taas mustien maiden pisteet ovat alle 2 (Pohjois-Korean ollessa vähiten demokraattinen 1,03:lla).

Yksi aikaisimmista maininnoista demokraattisista sivilisaatioista tai joskus väitetyistä oligarkioista löydettiin muinaisen Intian tasavalloista, jotka perustettiin ennen kuudetta vuosisataa ennen ajanlaskumme alkua ja ennen Gautama Buddhan syntymää. Nämä tasavallat tunnettiin Maha Janapadaksina, ja näistä valtioista Vaishali (jossa nykyään on Intian Bihar) olisi ollut maailman ensimmäinen tasavalta. Demokraattisia Sangha, Gana ja Panchayat –järjestelmiä käytettiin joissakin näissä tasavalloissa: nykyään Panchayat-järjestelmää käytetään yhä Intian kylissä. Myöhemmin neljännellä vuosisadalla ennen ajanlaskumme alkua Aleksanteri Suuren aikana kreikkalaiset kirjoittivat nykyisten Pakistanin ja Afganistanin paikalla olleista Sabarcaen ja Sambastain valtioista, joiden ”valtiomuoto oli demokraattinen ja ei loistelias” tuon ajan oppineiden kreikkalaisten mukaan.[32]

Antiikki

Ensiksi demokratian käsite ilmaantui antiikin Kreikan poliittisessa ja filosofisessa ajattelussa. Filosofi Platon vertaili demokratiaa, “hallittujen vallan” -järjestelmää vaihtoehtoisiin monarkian (yksilön valta), oligarkian (pienen eliittiluokan valta) ja timokratian järjestelmiin.[33] Vaikka tänään monien mielestä ateenalainen demokratia oli ollut suoran demokratian muoto, alun perin sillä oli kaksi nyky­aikaisesta demo­kratiasta poikkeavaa ominaisuutta: ensinnäkin tavallisten kansalaisten jakaminen (monen valinta) hallitus- ja oikeusvirkoihin,[34] sekä toiseksi kaikkien kansalaisten kokoontuminen. Kaikki miespuoliset Ateenan kansalaiset olivat oikeutettuja puhumaan ja äänestämään kansan­kokouksessa, joka sääti kaupunkivaltion lait, mutta poliittisia oikeuksia ja kansalaisuutta ei annettu naisille, orjille eikä metoikeille. Ateenan 250 000 asukkaasta vain noin 30 000 oli kansalaisia, ja heistäkin ehkä vain 5 000 on saattanut osallistua säännöllisesti yhteen tai useampaan kansankokouksen tapaamiseen. Useimmat Ateenan hallituksen virkamiehistä ja tuomareista määrättiin virkaansa; vain kenraalit (strategoi) ja muutamat muut upseerit valittiin vaaleilla.[35]

Rooman tasavallassa järjestettiin vaaleja, mutta jälleen naiset, orjat ja suuri ulkomainen väestö eristettiin politiikasta. Varakkaiden äänille annettiin enemmän painoarvoa, ja melkein kaikki korkea-arvoiset virkailijat tulivat harvoista ylimysperheistä.[36]

Keskiaika

 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Lähteetöntä, erittäin huonoa kieltä

Keskiajalla käytössä oli monta hallitusmuotoa, jotka edellyttivät yleisiä äänestyksiä. Äänioikeus oli usein rajattu vain pienelle osalle väestöstä. Silloin oli käytössä useita erilaisia vaalimenetelmiä. Toisistaan poikkeavia menetelmiä käyttivät muiden muassa Gopalan vaali Bengalissa, puolalais-liettualainen kansainyhteisö, Allting Islannissa, Italian keskiaikaiset kaupunkivaltiot, Irlannin tuatha-järjestelmä, keskiajan Novgorodin ja Pihkovan tasavaltojen vetše, Skandinavian käräjät, Tirolin ja Sveitsin säätyjen kokoontumiset sekä 1500-luvun Japanin Sakain itsehallinnollisen kauppakaupungin vaalit. Ne olivat kokoontumisia sisältäviä järjestelmiä. Kuitenkin osallistumisoikeus oli usein rajoitettu pienelle väestönosalle, joten nämä voitaisiin pikemminkin luokitella oligarkioiksi. Keskiajalla useimpia alueita hallitsi papisto tai feodaalinen ylimystö.

Englannin kehitys

Magna Carta rautamusteella pergamentille

Englannissa Magna Carta rajoitti kuninkaan valtaa. De Montfort'n parlamentti vuonna 1265 oli ensimmäinen vaaleilla valittu Englannin parlamentti. Se silti kokoontui vain kuninkaan kutsusta, mikä riippui täysin hänen mieli­vallastaan: tavallisimmin parlamentti kutsuttiin koolle, kun kuningas tarvitsi lisää varoja.

Vuoden 1688 mainion vallankumouksen jälkeen vuonna 1689 säädettiin Englannin Bill of Rights, joka vahvisti tietyt kansalaisten perus­oikeudet ja lisäsi parlamentin vaikutusvaltaa.[37] Äänioikeus pysyi vieläkin korkealuokkaisen vähemmistön erioikeutena, minkä vuoksi vielä vuonna 1780 alle kolme prosenttia[37] väestöstä saattoi äänestää parlamentin vaaleissa. Vaali­oikeus­järjestelmään liittyi historiallisista syistä epä­johdon­mukaisuuksia. Niinpä joillakin vanhoilla, aikojen kuluessa melkein autioituneilla asutuskeskuksilla (ns. lahonneilla kauppaloilla) oli yhä oikeus valita edustaja parlamenttiin, kun taas monilla uudemmilla, suuriksikin kasvaneilla kaupungeilla sitä ei ollut.

Myöhemmin äänioikeutta laajennettiin aste asteelta, parlamentti sai vähitellen lisää valtaa, ja lopulta monarkista tuli lähinnä vain valta­kunnan keulakuva.[38]

Irokeesit

Demokratiaa toteutettiin tietyssä laajuudessa myös Irokeesikonfederaation kaltaisissa ihmisjoukkioissa ja heimoissa. Kuitenkin Irokeesikonfederaatiossa vain tiettyjen klaanien miespuoliset pystyivät olemaan johtajia, ja joitakin klaaneja suljettiin politiikasta pois. Vain vanhimmat naispuoliset samasta klaanista pystyivät valitsemaan ja syrjäyttämään johtajat. Tämä sulki suurimman osan väestöstä ulkopuolelle. Päätöksiä tehtäessä mielenkiintoinen yksityiskohta on se, ettei äänestämällä päätetty enemmistön tuesta, vaan johtajien keskuudessa piti vallita yksimielisyys.[39][40] Lukumäärältään tavallisesti 20–50 jäsentä käsittävillä busmannien kaltaisilla ryhmäyhteiskunnilla usein ei ole johtajia ja päätöksenteko perustuu enemmistössä vallitsevaan yksimielisyyteen.

1700- ja 1800-luku

Vaikka perustajaisät eivät kuvailleetkaan Yhdysvaltoja demokratiaksi, sitä on kuvattu ensimmäiseksi liberaaliksi demokratiaksi sillä perusteella, että sen perustajat jakoivat sitoumuksen luonnollisen vapauden ja tasa-arvon periaatteesta.[41] Vuonna 1788 hyväksytty Yhdysvaltain perustuslaki sääti vaaleilla valitun hallituksen ja turvasi kansalaisoikeudet ja -vapaudet. Kuitenkin siirtomaakaudella ennen vuotta 1776 vain aikuiset valkoiset miespuoliset varallisuuden omistajat pystyivät äänestämään; äänioikeutta ei ollut Afrikasta tuoduilla orjilla, vapaillakaan mustilla eikä naisilla. Läntisillä raja­seuduilla demokratiasta tuli elämäntapa laajoin sosiaalisin, taloudellisin sekä poliittisin tasa-arvoin.[42] Sen sijaan raja­seudullakaan ei demokratiaa saavutettu esi­merkiksi Kanadassalähde?, Australiassa tai Venäjällä. Ennen 1840-lukua kaikki varallisuuteen perustuvat ehdot oli poistettu, ja melkein kaikki valkoiset aikuiset miespuoliset kansalaiset saivat ääni­oikeuden. Äänestys­aktiivisuus liittovaltio-, osavaltio- ja paikallistason vaaleissa vaihteli 60 ja 80 prosentin välillä. Järjestelmä asteittaisesti kehittyi jeffersonilaisesta demokratiasta jacksonilaiseen demokratiaan ja pitemmälle. Sisällissodan jälleenrakentamisen (1860-luvun lopulla) aikana vastavapautetuista orjista tuli äänioikeutettuja kansalaisia (koskien miehiä).

Vuonna 1789 vallankumouksellinen Ranska laati ihmisoikeuksien julistuksen, jonka mukaan kaikilla miespuolisilla oli mahdollisuus äänestää kansallis­kokouksen vaaleissa, joskin tämä jäi lyhyt­ikäiseksi.[43]

Liberaalit demokratiat olivat harvassa ja usein lyhytikäisiä ennen 1800-luvun jälkipuoliskoa. Monet eri kansakunnat ja alueet ovat väittäneet olleensa ensimmäisiä yleisine äänioikeuksineen.

1900-luku

Siirtymät liberaaliin demokratiaan ovat tapahtuneet perättäisinä “demokratian aaltoina”, vaihtelevasti sotien, vallankumousten, siirtomaavallan purkautumisen ja taloudellisten asianhaarojen seurauksena. Suomessa otettiin käyttöön yleisillä vaaleilla valittu sukupuolia erottelematon yksikamarinen kansaneduskunta vuonna 1906.[44] Tällöin Suomi oli vielä autonominen Venäjän suuriruhtinaskunta, ja suuriruhtinaalla oli veto-oikeus kansaneduskunnan säätämiin lakeihin. Tilanne muuttui oleellisesti vuoden 1917 vallankumouksen yhteydessä, minkä seurauksena Suomesta tuli itsenäinen tasavalta. Ensimmäinen maailmansota sekä Ottomaanien valtakunnan ja Itävalta-Unkarin hajoaminen johtivat uusien kansallisvaltioiden luomiseen Eurooppaan, ja useimmat uusista valtioista olivat ainakin nimellisesti demokraattisia. 1920-luvulla demokratia kukoisti, mutta Suuri lama aiheutti pettymystä ja useimmat Euroopan, Latinalaisen Amerikan ja Aasian maat muuttuivat vahvan miehen valloiksi tai diktatuureiksi. Fasismi ja diktatuurit rehottivat natsi-Saksassa, Italiassa, Espanjassa ja Portugalissa sekä muissakin epä­demo­kraattisiksi kehittyneissä maissa kuten Baltian ja Balkanin maissa, Brasiliassa, Kuubassa, Kiinassa ja Japanissa. Samaan aikaan myös Josif Stalin sai Neuvostoliitossa diktaattorin aseman. Niinpä 1930-luku tunnetaankin “diktaattoreiden aikakautena”.[45]

Läntisessä Euroopassa tämän trendin huippu oli toinen maailmansota. Miehitetyn Saksan läntisten miehitys­vyöhykkeiden, Itävallan, Italian ja Japanin menestyksekäs demokratisointi tarjosi mallin myöhemmälle hallintojärjestelmän vaihtoteorialle. Kuitenkin suurin osa Itä-Euroopasta, muun muassa Neuvostoliiton miehitysvyöhyke Saksassa eli myöhempi Saksan demokraattinen tasavalta, pakotettiin epädemokraattiseen Neuvostoblokkiin. Sotaa seurasi siirtomaavallan purkaminen, ja jälleen useimmilla uusilla itsenäisillä valtioilla oli nimellisesti demokraattiset perustuslait. Toista maailmansotaa seuraavina vuosikymmeninä useimmilla läntisillä demokraattisilla kansakunnilla oli puitetaloudet ja kehittyneet hyvinvointiyhteiskunnat, jotka heijastelivat niiden äänestäjäkunnan ja puolueiden keskuudessa vallitsevaa yksimielisyyttä. 1950- ja 60-luvuilla talouskasvu oli vahvaa sekä läntisissä että kommunistisissa maissa, mutta myöhemmin se heikkeni valtio­johtoisissa talouksissa. 1960-luvulla suuri osa kansallisvaltioista oli nimellisesti demokratioita, vaikka enemmistö maailman väestöstä eli valtioissa, joissa vaalitulosta vääristeltiin, kuten erityisesti kommunistissa maissa ja entisissä siirto­maissa.

Seuraava demokratisoitumisen aalto toi mukanaan monille kansakunnille huomattavia edistysaskeleita kohti todellista liberaalia demokratiaa. 1970-luvun lopulla Espanja, Portugali (1974) ja 1980-luvun alussa useat muut sotilasdiktatuurit Etelä-Amerikassa (Argentiina vuonna 1983, Bolivia, Uruguay 1984, Brasilia 1985- ja Chile 1990-luvun alussa) palasivat siviilivaltaan. 1980-luvun puoliväliin ja loppuun mennessä tätä esimerkkiä seurasivat Itä- ja Etelä-Aasian kansakunnat. 1980-luvun taloudellinen huonovointisuus yhdessä kommunistisen painostuksen aiheuttaman mielipahan kanssa edisti Kylmän sodan päättymisen merkkinä olevaa Neuvostoliiton romahtamista ja entisen itäblokin maiden demokratisoimista ja liberalisoimista. Maantieteellisesti ja kulttuurisesti lähimpänä läntistä Eurooppaa olevat uudet demokratiat ovat olleet menestyksekkäimpiä ja ne ovat nykyään Euroopan Unionin jäseniä tai jäsenehdokkaitalähde?. 1990-luvulla liberaali trendi levisi joihinkin Afrikan valtioihin, merkittävimmin Etelä-Afrikkaan. Joihinkin viimeisimpiin liberalisaation yrityksen esimerkkeihin kuuluvat Suharton suistaminen vallasta Indonesian vallankumouksessa 1998, Jugoslavian vallankumous, Georgian ruusuvallankumous, Oranssivallankumuos Ukrainassa, Setrivallankumous Libanonissa ja Tulppaanivallankumous Kirgisiassa.

Tällä hetkellä maailmassa on 121 demokraattista valtiota ja määrä kasvaa edelleen.[46] Onkin spekuloitu, että kasvu saattaisi jatkua tulevaisuudessa siihen pisteeseen saakka, että liberaalidemokraattisista kansallisvaltioista tulee ihmisyhteiskunnan universaali standardimuoto. Tämä ennustus muodostaa Francis Fukuyaman kiistanalaisen “historian loppu” -teorian ytimen. Näitä teorioita arvostelevat pelkäävät liberaali-demokratioiden muuttuvan jälkidemokraattisiksi. Toisaalta taas tätä teoriaa puolustavat korostavat epäliberaalien demokratioiden suurta määrää.

Teoria

Aristoteles

Aristoteles vertaili suuren ihmisjoukon valtaa (demokratia/politeia), harvojen valtaa (oligarkia/aristokratia) ja yhden henkilön valtaa (tyrannia/monarkia tai tämän päivän autokratia) toisiinsa. Hänen mukaansa jokaisesta järjestelmästä oli sekä hyvä että paha muunnelma. Jos vallanpitäjät käyttivät valtaa vain omiin itsekkäisiin tarkoituksiinsa, kyseessä oli paha järjestelmä. Aristoteles pitikin demokratiaa politeian turmeltuneena vastineena.[47][48]

Käsitteenmuodostus

Politiikan teoreetikkojen keskuudessa on monia kilpailevia käsityksiä demokratiasta.

  • Kokonaisdemokratia käyttää demokraattisia prosesseja kansalaisten preferenssien tavoittelemiseen ja sitten kokoaa ne yhteen hyväksyttävien yhteiskunnan sosiaalipoliitikkojen määrittämiseksi. Näin ollen tämän näkemyksen kannattajien mielestä demokraattinen osallistuminen pitäisi ensisijaisesti keskittyä äänestykseen, jossa eniten ääniä saanut politiikka pannan täytäntöön. Tästä on erilaisia muunnoksia:
  • Minimalismin mukaan demokratia on hallitusjärjestelmä, jossa kansalaiset antavat poliittisten johtajien joukkueille oikeuden hallita tietyn vaalikauden ajan. Tämän minimalistisen käsitteen mukaan kansalaiset eivät voi eikä heidän pitäisi ”hallita”, koska esimerkiksi useimmiten heillä ei ole selkeitä näkemyksiä useimmista kysymyksistä tai heidän näkemyksensä eivät ole kunnolla perusteltuja. Joseph Schumpeter puki tämän näkemyksen sanoiksi kuuluisimmin kirjassaan Kapitalismi, Sosialismi ja Demokratia.[49] Sen aikaisiin minimalismin puolestapuhujiin kuuluvat William H. Riker, Adam Przeworski, Richard Posner.
    • Toisaalta suora demokratia sisältää sen, ettei kansalaisten pitäisi osallistua heidän edustajiensa välityksellä vaan suoraan lakien säätämiseen ja politiikan tekoon. Suoran demokratian kannattajat tarjoavat eri perusteluja tämän näkemyksen tukemiseksi. Poliittinen aktiivisuus voi olla itsessään arvokasta sen sosialisoidessa ja kouluttaessa kansalaisia ja populaari osallistuminen voi hillitä voimakkaita eliittejä. Tärkein toteamus on se, etteivät kansalaiset todellisuudessa hallitse itseänsä, elleivät he päätä suoraan laeista ja politiikasta.
    • Hallituksilla on taipumus tuottaa mediaaniäänestäjän näkemyksiä lähellä sijaitsevia lakeja ja poliitikkoja – mediaaniäänestäjän vasemmalla puolella on puolet äänestäjistä ja oikealla puolella loput. Tosiasiassa tämä ei ole toivottava lopputulos, kun se edustaa äänistä kilpailevien itsekkäiden ja jonkin verran vastuuttomien poliittisten eliittien tekoja. Downs olettaa ideologisten poliittisten puolueiden olevan välttämättömiä niiden toimiessa välittäjänä yksilöiden ja hallitusten välillä. Anthony Downs laittoi tämän näkemyksen esille vuonna 1957 ilmestyneessä kirjassaan Demokratian taloudellinen teoria'.[50]
    • Robert A. Dahl väittää, että demokratian perus­peri­aate koskien kollektiivisten päätösten yhdistämistä on se, että poliittisessa yhteisössä jokaisella henkilöllä on oikeus siihen, että hänen etunsa saavat yhtäläisen tarkastelun (kaikki ihmiset eivät ole välttämättä yhtä tyytyväisiä kollektiivisiin päätökseen. Hän käyttää polyarkian termiä viitatakseen yhteiskuntiin, joissa on olemassa tällaisessa demokratiassa johtaviksi miellettyjä tiettyjä toimielinten ja menettelytapojen joukkoja. Ennen kaikkea näiden instituutioiden keskuudessa on kaikkea tai suurinta osaa yhteiskunnan julkista politiikkaa käsittelevien edustajien valitsemiseen käytettävien vapaiden ja avoimien vaalien esiintyminen. Kuitenkaan nämä polyarkiset menettelytavat eivät välttämättä luo täyttä demokratiaa, jos esimerkiksi köyhyys estää poliittista osallistumista.[51] Jotkut näkevät ongelman siinä, että varakkailla on enemmän vaikutusvaltaa ja näin ollen esittävät syitä kampanjarahoitusuudistuksen kaltaisen uudistuksen puolesta. Jotkut saattavat nähdä sen ongelmana, että äänestäjien enemmistö päättää politiikasta toisin kuin koko väestön enemmistösääntö. Tätä voidaan käyttää perusteluna poliittisen osallistumisen tekemisestä pakolliseksi pakkoäänestyksen myötä tai sen tekeminen malttavaisemmaksi (ei-pakollinen) yksinkertaisesti kieltämällä hallitusvallan ennen kuin täysi enemmistö tuntisi taipumusta tuoda julki ajatuksensa.
  • Neuvotteleva demokratia perustuu näkemykselle, että demokratia on keskusteluhallitus. Neuvottelevat demokraatit väittävät, että lakien ja poliitikkojen pitäisi perustua järkiperusteille, jotka kaikki kansalaiset voivat hyväksyä. Poliittisen areenan pitäisi olla sellainen, jossa johtajat ja kansalaiset perustelevat, kuuntelevat ja muuttavat mieltänsä.
  • Radikaali demokratia perustuu idealle, että yhteiskunnassa on olemassa hierarkkisia ja painostavia valtasuhteita. Demokratian tehtävä on näiden suhteiden saattaminen näkyville ja niiden haastaminen sallimalla erilaisuus, mielipide-erot ja vastakohtaisuus päätöksentekoprosessissa.

Demokratia ja tasavalta

Erityisesti tarkastellessa Yhdysvaltain perustajaisien teoksia 1700-luvun historiallisissa käyttökohteissa sana “demokratia” yhdistettiin radikaaliin egalitarismiin ja usein sillä tarkoitettiin sitä, mitä me kutsumme nykyään suoraksi demokratiaksi. Samassa historiallisessa taustayhteydessä sanaa “tasavalta” käytettiin viittaamaan tänään kutsumaamme edustukselliseen demokratiaan.[52] Esimerkiksi James Madison Federalistisen Paperin Nro 10:ssa kannattaa demokratian sijaan perustuslaillista tasavaltaa yksilön suojelemiseksi enemmistöltä.[53] Madison pyrki erottamaan suoran demokratian ja edustuksellisen demokratian, mutta hänen valintansa tämän tekemiseksi käyttämällä sanoja “demokratia” ja “tasavalta” ei perustunut sanojen ensisijaiseen käyttötarkoitukseen.[54]

Senaikaisessa läntisessä käytössä termillä “demokratia” tavallisesti viitataan kansan valitsemaan joko suoraan tai edustukselliseen hallitukseen. [1] Termillä "tasavalta" on monia eri merkityksiä, mutta nykyään usein sillä viitataan edustukselliseen demokratiaan ja erityisesti valtioihin, jossa presidentti tai muu valtionpäämies valitaan yleisillä vaaleilla määrä­ajaksi, toisin kuin monarkioissa, joissa valtion­pää­miehen asema on yleensä perinnöllinen, joskin monissa sellaisissakin vallitsee edustuksellinen demokratia, jossa hallituksen päämiehenä on vaaleilla valittu pääministeri. Tämän vuoksi tasavalta-nimitystä on käytetty myös esimerkiksi Saksan demokraattisesta tasavallasta ja Neuvostoliitosta.

Yhdysvaltojen perustuslaissa todetaan, että valta on kansalta: “Me kansa…” Kuitenkin huolimatta selvästä demokratiasta perustuslaillisessa tasavallassa jotkut väittävät, että Yhdysvaltain kansalaisia hallitsee laillisuusperiaate kansan enemmistön sijaan.[55] Perustuslailliset tasavallat ovat tarkoituksellisia yrityksiä rahvaanvallan uhan pienentämiseksi, ja näin ollen ne suojelevat vähemmistöryhmiä enemmistön tyrannialta asettamalla väestön enemmistövallalle pidätteitä. Thomas Jefferson totesi, että enemmistön oikeudet eivät voi olla olemassa, jos myöskään yksilön oikeudet eivät ole.[56] Kansan enemmistön valtaa tarkistetaan rajoittamalla vaaleilla valittujen edustajien valtaa, edustajat hallitsevat kaikkia koskevan perustuslain rajoissa ennemmin kuin kansanäänestys tai hallitus, jolla on valtaa kieltää mikä tahansa luovuttamaton oikeus.[57] Lisäksi vaaleilla valittujen edustajien valtaa myös rajoitetaan yksittäisen yksilön vastaisilla kielloilla lainsäädännöllisen, oikeudellisen ja toimeenpanollisen vallan ollessa olemassa, jotta perustuslakia on erittäin vaikeata muuttaa. John Adams määritteli perustuslaillisen tasavallan “ei ihmisten vaan lakien hallitukseksi”.

Yhdysvaltain perustuslain alkuperäiset laatijat olivat huomattavan tietoisia siitä vaarasta, että enemmistö saattaisi loukata yksilönvapautta. He loivat huolellisesti Perustuslain ja Yhdysvaltain Oikeuksien Lakialoitteen perustuvat instituutiot. He säilyttivät enemmistösäännön elementit, joiden he olettivat olevansa parhaita. Mutta perustuslaki lievensi näitä suojelemalla yksilönvapautta, vallanjaolla ja kerrostuneella liittovaltion rakenteella. Luovuttamattomat oikeudet viittaavat ihmisoikeuksiin, joita ei katsota hallituksen antamiksi, ja näistä ei voi antaa periksi.[58] Yhdysvaltain perustuslaki kirjoitettiin kansalaisten luovuttamattomien oikeuksien suojelemiseksi vaikkakin enemmistösäännöllä toteutetuilta mahdollisilta hallituksen väärinkäytöksiltä. Luovuttamattomia oikeuksia ei ole antanut hallitus vaan luonto.[59]

Republikanismilla ja liberalismilla on monitahoinen suhde demokratiaan ja tasavaltaan.

Perustuslailliset monarkiat ja yläkamarit

Alkuaan Amerikan ja Ranskan vallankumousten jälkeen oli avoin kysymys, pitäisikö demokratiassa olla tarkistamattoman enemmistösäännön rajoittamiseksi elitistinen ylähuone, jonka jäseniksi saatettaisiin valita ansioituneita asiantuntijoita tai muita henkilöitä, joilla olisi elin­ikäinen virassa­pysymis­oikeus, tai pitäisikö perustuslaillisella monarkilla olla rajoitettua mutta todellista valtaa. Joissakin maissa kuten Britanniassa, Alanko­maissa, Belgiassa, Skandinavian maissa ja Japanissa monarkia säilyi, mutta hallitsijan valtaa rajoitettiin yhä enemmän, kunnes hänelle jäi vain symbolisia tehtäviä. Usein monarkian mukana lakkautettiin aristokraattinen järjestelmä, kuten tehtiin Yhdysvalloissa, Ranskassa, Kiinassa, Venäjällä, Saksassa, Itä­vallassa, Unkarissa, Italiassa, Kreikassa ja Egyptissä. Useimpien maiden lain­säädäntö­elimiin kuului edelleen elitistinen ylä­huone, jonka jäsenillä oli usein elinikäinen virassapysymisoikeus, mutta lopulta nämä senaatit menettivät valtaa (kuten Britanniassa) tai niistäkin tuli vaaleilla valittavia, jolloin ne saattoivat säilyttää valtansa (kuten Yhdysvalloissa).

Ylikansallinen demokratia

Rooman sopimus suunnitteli määritellyn enemmistöäänestämisen (QMV) olemaan päätösten saavuttamisen pääasiallinen toimintatapa Euroopan Ministerineuvostossa. Tämä järjestelmä jakaa ääniä Euroopan unionin jäsenvaltioille osittain väkiluvun mukaan, mutta sitä on vahvasti painotettu pienempien valtioiden eduksi. Tämä saattaa näyttää edustuksellisen demokratian muodolta, mutta Neuvoston edustajat saatetaan nimittää suoraan ilman, että heidät valittaisiin vaaleilla suoraan. Jotkut saattaisivat tarkastella asiaa siltä kannalta, että “yksilöt” edustavat demokraattisesti valtioita ennemmin kuin kansaa, kuten monissa muissa kansainvälisissä organisaatioissa.

Euroopan parlamentin jäsenien vaaleilla valitseminen demokraattisesti perustuen yleiseen äänioikeuteen saatetaan nähdä esimerkkinä ylikansallisesta demokraattisesta instituutioista.

Julkisen vallan ulkopuolinen demokratia

Julkisen piirin lisäksi samanlaisia äänestyksen ja edustuksen demokraattisia periaatteita ja mekanismeja on käytetty muunlaisien yhteisöjen ja organisaatioiden hallitsemiseen.

  • Monet julkisen vallan ulkopuolisista organisaatioista päättävät äänestämällä politiikasta ja johtajuudesta.
  • Liike-elämässä osakeyhtiöt valitsevat hallituksensa äänillä, jotka ovat painotettu kunkin omistajan osakkeiden lukumäärällä.
  • Useimmat ammattiliitot valitsevat niiden johtajuutensa demokraattisten vaalien myötä.
  • Osuuskunnat ovat heidän asiakkaidensa tai työntekijöidensä omistamia ja demokraattisesti hallitsemia yrityksiä.

Lainauksia

-John Stuart Mill, Vapaudesta
  • Demokratia on järjestelmä, joka varmistaa sen, ettei kansaa hallita paremmin kuin se ansaitsee.
-George Bernard Shaw
  • Vahvin perustelu demokratiaa vastaan on viiden minuutin keskustelu keskivertoäänestäjän kanssa.
-Winston Churchill
  • Demokratia on huonoin valtiomuoto lukuun ottamatta kaikkia muita, joita on kokeiltu.
-Winston Churchill
  • Demokratia on paras kosto.
-Benazir Bhutto
  • Demokratian kaltaisen sanan tapauksessa ei vain ainoastaan ole hyväksyttyä määritelmää, mutta tämän tekemistä vastustetaan joka puolelta. Melkein universaalisti tunnetaan, että kun kutsumme maata demokraattiseksi, me ylistämme sitä: tämän seurauksena kaikenlaisten hallintojärjestelmien puolustajat väittävät, että se on demokratia ja pelkäävät, että heidän olisi ehkä pakko lopettaa sanan käyttö, jos sanalla olisi vain yksi selitys. Tämän kaltaisia sanoja usein käytetään tietoisesti epärehellisellä tavalla.[60]
-George Orwell, Politiikka ja englannin kieli

Demokratian päivä

Yhdistyneet kansakunnat on julistanut 15. syyskuuta vietettäväksi Demokratian kansainvälistä päivää.[61]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Online Etymology Dictionary www.etymonline.com. Viitattu 25.4.2016.
  2. ↑ Demokratiasanasto (Opetusministeriö, 2009): demokratia termipankki.fi. Viitattu 21.11.2012.
  3. ↑ Edustuksellinen ja suora demokratia Päivitetty 24.8.2006. Kansanvalta.fi. Viitattu 16.12.2007.
  4. ↑ Liberty and justice for some at Economist.com
  5. ↑ Kielitoimiston sanakirja. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 132. Internet-versio MOT Kielitoimiston sanakirja 1.0. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Kielikone Oy, 2004. ISBN 952-5446-11-5.
  6. ↑ Halmesvirta, Anssi, Jari Ojala, Heikki Roiko-Jokela & Kustaa H. J. Vilkuna: Historian sanakirja, s. 30. Jyväskylä Helsinki: Gummerus, 1997. ISBN 951-20-5089-7.
  7. ↑ Nilsson, Ulf Ivar: Kaikki mitä luulit tietäväsi onkin väärin!, s. 34. Helsinki: Helmi Kustannus, 2003. ISBN 951-556-011-X.
  8. ↑ Weatherford, J. McIver: Indian givers: how the Indians of the America transformed the world, s. 117 - 150. New York: Fawcett Columbine, 1988. ISBN 0-449-90496-2.
  9. ↑ "The Global Trend" chart on Freedom in the World 2007: Freedom Stagnation Amid Pushback Against Democracy published by Freedom House
  10. ↑ a b Democracy:Britannica Student Encyclopedia
  11. ↑ Inoguchi, Takashi, Edward Newman, John Keane (1998). The Changing Nature of Democracy Page 255. United Nations University Press,
  12. ↑ Democracy Online Etymology Online. Viitattu 28.2.2008. (englanniksi)
  13. ↑ Boas, George (1972). "Mitä aatehistoria on" Page 40. WSOY: Porvoo.
  14. ↑ Keen, Benjamin, A History of Latin America. Boston: Houghton Mifflin, 1980.
  15. ↑ Kuykendall, Ralph, Hawaii: A History. New York: Prentice Hall, 1948.
  16. ↑ Mahan, Alfred Thayer, "The United States Looking Outward," in The Interest of America in Sea Power. New York: Harper & Bros., 1897.
  17. ↑ Brown, Charles H., The Correspondents' War. New York: Charles Scribners' Sons, 1967.
  18. ↑ Taussig, Capt. J. K., "Experiences during the Boxer Rebellion," in Quarterdeck and Fo'c'sle. Chicago: Rand McNally & Company, 1963
  19. ↑ Hegemony Or Survival, Noam Chomsky Black Rose Books ISBN 0-8050-7400-7
  20. ↑ Deterring Democracy, Noam Chomsky Black Rose Books ISBN 0374523495
  21. ↑ Class Warfare, Noam Chomsky Black Rose Books ISBN 1-5675-1092-2
  22. ↑ pulkkinen, tuija: postmoderni politiikan filosofia, luku 1
  23. ↑ Article on direct democracy by Imraan Buccus
  24. ↑ Pierre-Joseph Proudhon. General Idea of the Revolution See also commentary by Graham, Robert. The General Idea of Proudhon's Revolution
  25. ↑ Bookchin, Murray. Communalism: The Democratic Dimensions of Social Anarchism. Anarchism, Marxism and the Future of the Left: Interviews and Essays, 1993-1998, AK Press 1999, p. 155
  26. ↑ Bookchin, Murray. Social Anarchism or Lifestyle Anarchism: An Unbridgeable Chasm
  27. ↑ Graeber, David and Grubacic, Andrej. Anarchism, Or The Revolutionary Movement Of The Twenty-first Century
  28. ↑ a b Iroquois Contributions to Modern Democracy and Communism. Bagley, Carol L.; Ruckman, Jo Ann. American Indian Culture and Research Journal, v7 n2 p53-72 1983
  29. ↑ a b Native American Societies and the Evolution of Democracy in America, 1600-1800 Bruce E. Johansen Ethnohistory, Vol. 37, No. 3 (Summer, 1990), pp. 279-290
  30. ↑ Political Theory and the Rights of Indigenous Peoples By Duncan Ivison, Paul Patton, Will Sanders. Page 237
  31. ↑ Casper, Gretchen, and Claudiu Tufis. 2003. "Correlation Versus Interchangeability: the Limited Robustness of Empirical Finding on Democracy Using Highly Correlated Data Sets." Political Analysis 11: 196-203
  32. ↑ Democracy in Ancient India. Steve Muhlberger, Associate Professor of History, Nipissing University.
  33. ↑ Political Analysis in Plato's Republic at the Stanford Encyclopedia of Philosophy
  34. ↑ Aristotle Book 6
  35. ↑ http://www.bbc.co.uk/history/ancient/greeks/greekdemocracy_01.shtml
  36. ↑ http://annourbis.com/Ancient-Rome/8rome10.html
  37. ↑ a b The National Archives | Exhibitions & Learning online | Citizenship | Struggle for democracy
  38. ↑ The National Archives | Exhibitions & Learning online | Citizenship | Rise of Parliament
  39. ↑ Activity Four
  40. ↑ http://www.albany.edu/%7Edr967231/papers/iro.pdf
  41. ↑ Jacqueline Newmyer, "Present from the start: John Adams and America", Oxonian Review of Books, 2005, vol 4 issue 2
  42. ↑ Ray Allen Billington, America's Frontier Heritage (1974) 117-158. ISBN 0826303102
  43. ↑ The French Revolution II
  44. ↑ Grönvall, Filip (toimittanut): ”Johdanto”, Suomen Suuriruhtinaanmaan vaalilaki ja valtiopäiväjärjestys heinäkuun 20 p:ltä 1906 vaaliviranomaisia, valitsijoita ja edustajia varten, s. 5. Tämän ehdotuksen, jonka mukaan vanhan säätyeduskunnan sijaan astuu yksikamarinen, yleisen, välittömän ja yhtäläisen vaalioikeuden periaatteen mukaan sekä sukupuoleen katsomatta kokoonpantu eduskunta, hyväksyi Keisari ja Suuriruhtinas kaikissa pääkohdissa, minkä jälkeen se esitettiin Valtiosäädyille, jotka sen kesäkuun 1 päivänä 1906 niinikään melkeinpä muutoksetta hyväksyivät.. Helsinki: Osakeyhtiö Weilin & Göös Aktiebolag, 1906.
  45. ↑ AGE OF DICTATORS: TOTALITARIANISM IN THE INTER-WAR PERIOD
  46. ↑ freedomhouse.org: Tables and Charts
  47. ↑ Aristotle, The Politics
  48. ↑ Aristotle (384-322 BCE): General Introduction Internet Encyclopedia of Philosophy
  49. ↑ Joseph Schumpeter, (1950). Capitalism, Socialism, and Democracy. Harper Perennial. ISBN 0-06-133008-6.
  50. ↑ Anthony Downs, (1957). An Economic Theory of Democracy. Harpercollins College. ISBN 0-06-041750-1.
  51. ↑ Dahl, Robert, (1989). Democracy and its Critics. New Haven: Yale University Press. ISBN 0300049382
  52. ↑ Dahl, Robert A. A Preface to Democratic Theory University of Chicago Press (1956), P.10
  53. ↑ James Madison (22.11.1787): "The Same Subject Continued: The Union as a Safeguard Against Domestic Faction and Insurrection", Daily Advertiser. New York. Uudelleenjulkaistu Wikiaineistossa.
  54. ↑ Dahl, Robert A. On Democracy, P.16-17
  55. ↑ Levinson, Sanford. Constitutional Faith. Princeton University Press, 1989, p. 60 ISBN 0691023212
  56. ↑ Thomas Jefferson to James Madison, 1789. ME 7:455, Papers 15:393
  57. ↑ Thomas Jefferson to James Monroe, 1797. ME 9:422
  58. ↑ Declaration of US Independence http://www.archives.gov/national-archives-experience/charters/declaration_transcript.html>
  59. ↑ Thomas Jefferson to William Johnson, 1823. ME 15:441
  60. ↑ Politics and the English Language http://www.george-orwell.org/Politics_and_the_English_Language/0.html
  61. ↑ http://www.un.org/News/Press/docs/2007/ga10655.doc.htm

Kirjallisuutta

  • Rosanvallon, Pierre: Vastademokratia. Politiikka epäluulon aikakaudella. (La contre-démocratie: La politique à l’âge de la défiance, 2006.) Suomentanut Tapani Kilpeläinen. Tampere: Vastapaino, 2008. ISBN 978-951-768-226-8.
  • Rosanvallon, Pierre: Demokraattinen oikeutus. Puolueettomuus, refleksiivisyys, läheisyys. (La légitimité démocratique: Impartialité, réflexivité, proximité, 2008.) Suomentanut Vappu Helmisaari. Tampere: Vastapaino, 2013. ISBN 978-951-768-319-7.

Aiheesta muualla

  • Kansanvalta.fi. Suomen oikeusministeriön demokratian vastuualueen ylläpitämä sivusto.
  • Christiano, Tom: Democracy The Stanford Encyclopedia of Philosophy. The Metaphysics Research Lab. Stanford University. (englanniksi)

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Demokratia&oldid=15680077”