Vallanjako-oppi

Kohteesta Wikipedia
(Ohjattu sivulta Vallan kolmijako-oppi)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Montesquieu esitteli vallan kolmijako-opin teoksessaan Lakien henki (De l’Esprit des Lois).

Vallanjako-oppi on valtioteoria, jonka mukaan toimeenpano-, lainsäädäntö- ja tuomiovallan on kuuluttuva eri elimille. Se on vaikuttanut useimpiin nykyaikaisiin valtiosääntöihin. Opin on kehittänyt ranskalainen Montesquieun.[1]

Vallanjako-oppi on esitelty Montesquieun pääteoksessa Lakien henki. Samaa olivat aiemmin jo hahmotelleet Niccolò Machiavelli, John Locke ja James Harrington. Montesquieun Ranskan monarkiaa arvostelevat kirjoitukset ovat kuitenkin tärkeimpiä oppia määritteleviä töitä.[2]

Vallan kolmijako-oppi on perustava osa länsimaisten demokratioiden hallintomuotoa. Suomen hallitusmuodossa kolmijako-oppi otettiin käyttöön itsenäistymisen jälkeisenä vuonna 1919, mutta alkuperäisestä mallista luovuttiin ajan kuluessa kytkemällä lainsäädäntövalta ja toimeenpanovalta kiinteästi toisiinsa. Perusajatus säilyi kuitenkin edelleen uuden perustuslain esitöissä.[3]

Periaate[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Täydellistä vallan kolmijakoa harjoittavassa maassa kaikki kolme vallankäytön elementtiä ovat riippumattomia toisistaan. Tällöin jokaisella elementillä on oma tehtävänsä. Suomessa vallan kolmijako tapahtuu seuraavasti: lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, toimeenpanovaltaa käyttää presidentti sekä valtioneuvosto ja tuomiovaltaa käyttää riippumattomat tuomioistuimet. Suomessa vallan kolmijako ei toteudu täydellisesti, sillä samat henkilöt voivat olla säätämässä ja toimeenpanemassa lakeja. Hallitusvalta on tehty osittain riippuvaiseksi lainsäädäntövallasta, sillä hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Tämä periaate tunnetaan parlamentarismina.[4]

Sovellukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Presidenttijohtoiset valtiot ovat tietynlainen sekamuoto parlamentarismista ja monarkiasta. Esimerkiksi Suomen valtiomuototaistelun seurauksena luovuttiin monarkistisista haaveista, mutta hyväksyttiin valtionpäämiehen vahva hallinnollinen rooli.[5] Suomen hallitusmuotoa tuolta ajalta on kuvattu ranskalaistyyppiseksi.

Nykyisessä perustuslaissa on omaksuttu näkemys, jonka mukaan kansa eli eduskunta on nostettu kansanvallan periaatteen mukaisesti kahden muun valtiovallan yläpuolelle.[6]

Presidenttikeskeisissä valtioissa valtion päänä ja korostettuna vallankäyttäjänä on yleensä presidentti. Kriitikoiden mukaan jokainen tällainen valtio on ajautunut vähintään kerran kriisiin lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan keskinäisten jännitteiden vuoksi (Suomessakin itsenäisen Suomen historian alkuvuodet ja autonomian ajan eduskunnan ja senaatin suhde).[7]

Parlamentarismissa lainsäädäntö- ja toimeenpanovalta ovat yleensä kytkettyjä toisiinsa, sillä toimeenpanevan elimen pitää nauttia lakia säätävän elimen luottamusta. Parlamentti voi siis erottaa hallituksen antamalla sille epäluottamuslauseen.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”Valtiovallan kolmijako-oppi (kirj. Lars D. Eriksson)”, Encyclopaedia iuridica Fennica : suomalainen oikeustietosanakirja: 5. osa, Julkisoikeus., s. 1 097–1 100. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja C-sarja 0356-7222; n:o 28. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 1997. ISBN 951-855-140-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vallanjako-oppiTietojätti 2000, s. 920. Jyväskylä: Gummerus, 1999. 951-20-5809-x.
  2. a b Otavan suuri ensyklopedia 1979. Osa 6, ISBN 951-1-05122-9, artikkeli Montesquieu, s. 4 395–4 396.
  3. Pasi Saukkonen - Veli-Pekka Hautamäki: Suomen poliittinen järjestelmä -verkkokirja, alaluku 3.8, kohta Vallanjako-oppi tarkastelun lähtökohtana 2006. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.7.2013.
  4. Ari Höyssä, Anu Lahtinen, Erika Ripatti, Jouni Similä: Historia ajassa 4 – Eurooppalaisen maailmankuvan kehitys, s. 117. Sanoma Pro.
  5. Eduskunnan historia Eduskunta. Viitattu 8.7.2013.
  6. Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Päivitetty 25.1.2012. Oikeusministeriö. Viitattu 8.7.2013.
  7. Pasi Saukkonen - Veli-Pekka Hautamäki: Suomen poliittinen järjestelmä -verkkokirja, alaluku 3.4, kohta Tasavallan presidentti 2006. Helsingin yliopisto. Viitattu 8.7.2013.