Suomen Keskusta

Suomen Keskusta r.p. (yleiskielessä keskusta, lyh. Kesk.) on suomalainen keskustapuolue. Keskusta on yksi Suomen kolmesta suuresta puolueesta SDP:n ja kokoomuksen ohella. Keskusta on ollut eduskunnan suurin puolue vaaleissa 1929, 1948, 1962, 1991, 2003 ja 2007. Euroopan parlamentissa Keskusta kuuluu Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään.

Keskusta perustettiin vuonna 1906 nimellä Suomen Maalaisväestön Liitto, ja vuonna 1919 nimeksi vaihdettiin Maalaisliitto (lyh. ml.). Puolueen pyrkimyksenä oli alun perin maaseudun epäkohtien poistaminen ja itsenäisen talonpoikaisväestön aseman parantaminen. Vuonna 1965 nimeksi muutettiin Keskustapuolue, josta käytettiin yleisesti lyhennettä kepu. Vuonna 1988 otettiin käyttöön nykyinen nimi Suomen Keskusta ja lyhenne kesk.

Keskustan kannatus on perinteisesti ollut suurimmillaan maaseudulla. Keskustan ydinkannattajat ovat koostuneet viljelijöistä ja muusta maaseudun väestöstä. Kannatus on kuitenkin lisääntynyt viime vuosikymmeninä kaupungeissa. Suurimmista kaupungeista Keskustan kannatus jää alle kymmeneen prosenttiin vain pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Porissa ja ruotsinkielisillä alueilla. Keski-Suomen, Pohjanmaan, Itä-Suomen ja Pohjois-Suomen suurimmissa kaupungeissa Keskusta on viime vaaleissa taistellut suurimman puolueen asemasta. Keskustassa on puolueen ilmoituksen mukaan 220 000 jäsentä.

Keskustan kannatus on huomattavasti korkeampaa kuin pohjoismaisten sisarpuolueidensa. Agraaritaustaisen puolueen säilyminen suurimpien puolueiden joukossa yhteiskunnan rakennemuutokseen mukautumalla on ainutlaatuinen ilmiö myös maailman laajuisesti. Yleensä kansanvaltaiset maalaispuolueet ovat sulautuneet kaupunkiliberaaleihin puolueisiin. Syynä pohjoismaiseen keskustalaisuuteen, jota oli melko pitkään kohtalaisen vahvana myös Ruotsissa ja jonkin verran Norjassa, on pidetty sitä, että pohjoismaissa säätyvaltiopäivät olivat vastoin yleislänsieurooppalaista käytäntöä nelisäätyiset, eivät kolmisäätyiset.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Keskusta oli suurin puolue ja sai 51 kansanedustajaa eduskuntaan. Myöhemmin kokoomuksen paikkamäärä nousi yhtä korkeaksi Merikukka Forsiuksen siirryttyä ryhmään vihreistä.

Velkaantunut Liberaalinen Kansanpuolue liittyi vuonna 1982 Keskustapuolueen jäsenjärjestöksi mutta erosi 1986. Samalla Keskusta peri Liberal Internationalin jäsenyyden ja taloudelliset vastuut. Suomen Keskusta on myös Euroopan liberaalidemokraattisen puolueen jäsen ja hyväksynyt näiden liberaalit julistukset. Euroopan parlamentissa keskustan edustajat kuuluvat Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmään (ELDR).

Politiikka

Santeri Alkio oli mukana perustamassa Maalaisliittoa ja kuuluu puolueen merkittävimpiin puheenjohtajiin. Alkion aateperintöön alkiolaisuuteen viitataan vielä uusimmassa vuoden 2006 periaateohjelmassakin. Alkiolaisuus syntyi sosialismin ja kapitalismin vaihtoehdoksi korostamaan ihmisyyttä, kansanvaltaista yhteiskuntajärjestystä ja tasa-arvoa. Keskusta on oman näkemyksensä mukaan yhteiskuntaa uudistava aatteellinen yleispuolue ja kansansivistysliike. Käytännössä Maalaisliiton politiikasta 1910-luvulla ja 1920-luvulla sekä vielä 1930-luvulla vastasi Kyösti Kallio. Suomen sisällissodan jälkeen vasemmiston tila oli heikko, mutta Maalaisliitolla oli suuria pienmaanomistukseen liittyviä ristiriitoja Kansallisen Kokoomuspuolueen kanssa, mistä seurasi lyhytaikaisia hallituksia lähinnä Edistyspuolueeseen tukeutuen. Maalaisliittoa ja Edistyspuoluetta yhdisti 1918 kysymys valtiosäännöstä, jossa molemmat olivat tasavaltalaisina liikkeinä kannattaneet väljempää suhdetta Saksaan ja saksalaisesta kuninkaasta kieltäytymistä.

Keskustalaisuuden peruselementtejä ovat:

• Ihmisyys ja vastuullinen vapaus

Keskustan mukaan kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, ja he hyväksyvät ihmisten erilaisuuden ja moniarvoisuuden. Maailman muuttamisen nähdään olevan kiinni omasta toiminnasta. Keskustan mielestä yhteiskunnan tulee olla heikoimpien tukena ja taattava kaikkien kansalaisten oikeuksien toteutuminen.

• Oikeus sivistykseen

Keskusta haluaa, että kaikilla on oikeus sivistää itseään omien kykyjensä mukaisesti varallisuudesta ja iästä riippumatta. Sivistys merkitsee tiedollisten valmiuksien lisäksi myös kädentaitoja.

• Eheään yrittäjyyden yhteiskuntaan

Keskustan mielestä työ on jokaisen perusoikeus, jonka tekemisen tulee aina olla kannattavaa. Silti ihmisen elämä ei saa määrittyä vain työn ja talouden asettamin ehdoin. Keskusta tukee palkkatasa-arvoa. Yrittäjyys merkitsee Keskustalle elämänasennetta, eikä pelkkää yritystoimintaa.

• Elämää luonnon ehdoilla

Keskusta katsoo, että luonto asettaa rajat ihmiskunnan toiminnalle. Nykyinen kulutusta ihannoiva malli ei ole hyväksi, mistä on näkynyt jo pitkään merkkejä. Keskusta kannattaa Suomen uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämistä. Keskusta haluaa ihmisten elävänä luonto liittolaisenaan: viljelevän ja varjelevan sitä meitä edeltävien sukupolvien tavoin. Keskustan mielestä alueellisesti tasapainoinen yhteiskunta turvaa suomalaisille puhtaan lähiruoan, turvallisen ympäristön ja kotimaisen uusiutuvan energian hyödyntämisen. Eri alueiden ja ihmisryhmien välisen vastakkainasettelun ajan Keskusta haluaa unohtaa.

Moneen länsieurooppalaiseen ja lähinnä kaupunkiliberaaliin puolueeseen verrattuna Keskustan liberaalisuus on maakuntalähtöistä. Keskusta korostaakin yleisen liberalismin ja varsinkin talousliberalismin rinnalla kansallista eheyttä ja omavaraisuutta. Liberaalia ja kaupunkilaista ulottuvuutta Keskusta on pyrkinyt kehittämään liittoutumalla Liberaalisen kansanpuolueen kanssa yhdeksi puolueeksi ja perustamalla kaupunkityötä pohtivia työryhmiä.

Eräät puolueen veteraanivaikuttajat, eturivissä nykyinen ulkomaankauppaministeri Paavo Väyrynen, ovat suhtautuneet kriittisesti kansainväliseen liberalismiin ja puolueen helsinkiläiseen liberaaliklikkiin. Vuoden 2006 periaateohjelmassaan Keskustan onkin nähty palaavan perinteisempään alkiolaiseen humanismiin.

Taloudellisesti yksi Keskustan historian voimakkaimmista liberaalihankkeista oli 1995 eduskuntavaaleissa esitetty työreformi, jonka ammattiyhdistysliikkeen mielestä epäiltiin heikentävän voimakkaasti työehtosopimusjärjestelmää ja työntekijöiden oikeuksia.

Maanviljelijöiden osuus Keskustan kannattajista oli vuonna 2004 enää 9 %. Puolue toimii edelleen aktiivisesti maaseutuun ja maatalouteen liittyvissä kysymyksissä. Maataloustukien kannattamisesta puoluetta on kritisoitu, ja se on nähty maalaismaisempana kuin se todellisuudessa on. Monet keskustalaiset pitävät Euroopan unionin maataloustukijärjestelmää monimutkaisena. Keskusta itse uskoo maataloustukien turvaavan ympäristöystävällisen ruoantuotannon ja säilyttävän omavaraisuuden myös kriisitilanteiden aikana. Ruoantuotantoketjun työpaikkoja, joista huomattava osa ei kuulu varsinaiseen alkutuotantoon, ei myöskään haluta vaarantaa. Tällä on myös huomattavaa aluepoliittista merkitystä, sillä monissa kunnissa elintarviketuotanto on edelleen merkittävä työllistäjä.

Historia

Suomen Keskustan syntymävuotena voidaan pitää vuotta 1906, jolloin perustettiin Suomen Maalaisväestön Liitto ja Etelä-Pohjanmaan Nuorsuomalainen Maalaisliitto, jotka yhdistyivät vuonna 1908. Maalaisliiton ideologisena isänä pidetään nuorsuomalaisista siirtynyttä Santeri Alkiota, ja alkuaikoina puolue toimi perustuslaillisessa rintamassa nuorsuomalaisten kanssa.

Puolueen kannatus perustui aiemmin laajaan maatalous- ja maaseutuväestöön. Varhaisimmat puolueen kannatusalueet olivat Pohjanmaalla, Lapissa, Kainuussa ja Viipurin läänin itäosissa. Toisen maailmansodan jälkeen läntiseen Suomeen asutettu siirtoväki nosti Maalaisliiton suurimmaksi puolueeksi myös läntisen Suomen maaseudulla. Vähitellen puolueen kannatus kaupungeissakin alkoi kasvaa. 1970-luvulla puolueen kannatus laski, jolloin monet alkoivat pitää maaseututaustaista puoluetta hiipuvana auringonlaskun puolueena. Kannatuksen lasku on sittemmin osoittautunut tilapäiseksi.

Lauri Kristian Relander oli ensimmäinen puolueesta valittu tasavallan presidentti. Talvisodan syttyessä presidenttinä oli maalaisliittolainen Kyösti Kallio. Sodan jälkeen alkoi uuden ulkopoliittisen suuntautumisen vaihe, ja Urho Kekkonen kohosi neuvostoystävyyttä korostavan linjan johtohahmoksi. Maalaisliiton sisälle muodostui idänpolitiikkaa, vasemmistoyhteistyötä ja Kekkosta tukemaan miltei puolueoppositioksi niin sanottu K-linja. Omaa puoluettaankin jakanut Kekkonen valittiin 1956 presidentiksi. Linjan sisältönä oli mennä niin vasemmalle, että hirvittää.

Presidentinvallan vahvistuminen lähinnä idänpolitiikan (YYA ja ETYK) ja länsi-integraation (EFTAn liitännäisjäsenyys, EEC-vapaakauppasopimus) turvaamiseksi bilateraalikauppaa menettämättä johti yhdessä SDP:n puoluehajaannuksen kanssa siihen, että presidentin voimakasta osallistumista alettiin lähinnä sosiaalidemokraattisten vastustajien piirissä pitää ruoskaparlamentarismina. Myös oikeistosta nousi kriittisiä ääniä, kuten Tuure Junnila, Georg C. Ehrnrooth ja Kullervo Rainio, jotka muodostivat perustuslaillisen kansanpuolueen. Toinen näkyvä vastustaja oli entinen maalaisliittolainen Veikko Vennamo. Puolueen sisällä K-linjan edustajiin skeptisesti suhtautuneita alettiin kutsua mustaksi tusinaksi, millä annettiin ymmärtää, että Keskustapuolueen sisällä on oikeistoryhmittymä.

Keskusta 1980-luvulla

Veret seisauttava vaalivoitto oli osa Paavo Väyrysen Keskustan puheenjohtajana ja Seppo Kääriäisen puoluesihteerinä käymää tahtopolitiikaksikin kutsuttua kampanjaa, millä avoimesti haastettiin sosiaalidemokraatit aatteelliseen kilpailuun. Sosiaalidemokraattien asema oli vahvistunut 1980-luvulla Kekkosen jäätyä pois presidentin tehtävistä ja Kalevi Sorsan ollessa pääministerinä.

Keskusta, Kokoomus ja RKP solmivat ennen vuoden 1987 eduskuntavaaleja niin sanotun kassakaappisopimuksen, jonka mukaan mikään osallisista puolueista ei neuvottele hallituksen muodostamisesta ilman muita puolueita. Sopimuksen tarkoituksena varmistaa elinkeinoelämän vaalirahoitus porvaripuolueille ja eduskunnan porvarillisen enemmistön mukainen porvarihallitus. Silloinen presidentti Mauno Koivisto sai kuitenkin tiedon sopimuksesta. Presidentille kuuluvaa hallituksenmuodostajan nimitysoikeutta käyttämällä hän mitätöi kassakaappisopimuksen sisällön nimittämällä hallitustunnustelijaksi Kokoomuksen entisen puheenjohtajan, Harri Holkerin. Tässä tilanteessa Kokoomuksen puheenjohtajan, Ilkka Suomisen tekemään sopimukseen liittyvä vakuutus ei enää pätenyt. Hallituksen muodostivat nyt SDP ja Kokoomus; Keskusta jäi pitkästä aikaa oppositioon.

1990- ja 2000-luku

Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa keskusta nousi suurimmaksi eduskuntapuolueksi. Vaalituloksen pohjalta muodostettiin keskustan, kokoomuksen, RKP:n ja SKL:n porvarihallitus, jonka pääministeri oli Keskustan Esko Aho. Aho alkoi ajaa Suomea Euroopan yhteisön EY:n jäseneksi, mikä jakoi Keskustan kannattajat kahteen leiriin. Monet puolueen maaseutuäänestäjät vastustivat jäsenyyttä avoimesti syksyn 1994 kansanäänestyksessä.

Hallituskausi ajoittui vaikeaan lama-aikaan, ja vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Keskusta hävisi suurimman puolueen paikan SDP:lle. Vaalien jälkeen muodostettiin SDP:n, Kokoomuksen, Vasemmistoliiton ja Vihreiden laajapohjainen sateenkaarihallitus.

Vuoden 1999 eduskuntavaaleissa Keskusta jäi edelleen toiseksi suurimmaksi puolueeksi huolimatta SDP:n kärsimistä tappioista, ja puolueen oppositiokausi jatkui. Ennen vaaleja Keskusta esitteli työreformin lääkkeenä työllisyyden parantamiseksi, mutta se sai negatiivisen vastaanoton. Työreformin vaikutuksesta vaalien lopputulokseen ollaan erimielisiä.

Anneli Jäätteenmäen johdolla Keskusta saavutti voiton vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Jäätteenmäestä tuli Suomen ensimmäinen naispääministeri, ja hänen johtamassaan hallituksessa olivat mukana myös SDP ja RKP. Pian vaalien jälkeen Jäätteenmäki joutui eroamaan niin sanotun Irakgate-skandaalin vuoksi. Uudeksi pääministeriksi tuli Jäätteenmäen hallituksen puolustusministeri Matti Vanhanen.

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Keskusta menetti joitakin paikkoja, mutta säilytti silti asemansa suurimpana puolueena. Kertaakaan aiemmin historiassa Keskusta ei ollut saavuttanut suurimman puolueen asemaa kahta kertaa peräkkäin. SDP:n ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi kohosi Kokoomus, joka ei kertaakaan aiemmin ollut saanut enempää kansanedustajia kuin SDP. Matti Vanhasen II hallitus muodostettiin Keskustan, Kokoomuksen, Vihreiden ja RKP:n varaan.

Presidentinvaalit 2000 ja 2006

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa Esko Aho korosti kampanjassaan tavanomaista ydinperhettä ja omakotitalossa asumista turvallisessa ympäristössä turvallisena suomalaisena elämänmuotona. Aho kärsi niukan tappion SDP:n Tarja Haloselle, ja luopui myöhemmin politiikasta.

Vuoden 2006 presidentinvaaleissa ehdokkaana ollut Matti Vanhanen hävisi Sauli Niinistölle, eikä puolue päässyt mukaan vaalien toiselle kierrokselle. Toisella kierroksella Niinistö hävisi kisan Haloselle saaden lähes täsmälleen saman kannatuksen kuin Aho kuusi vuotta aiemmin.

Vaalimenestys

Eduskuntavaalit Vuosi Edustajat Kannatus 1907 9 51 242 5,75 % 1908 10 51 756 6,39 % 1909 13 56 943 6,73 % 1910 17 60 157 7,60 % 1911 16 62 885 7,84 % 1913 18 56 977 7,87 % 1916 19 71 608 9,00 % 1917 26 122 900 12,38 % 1919 42 189 297 19,70 % 1922 45 175 401 20,27 % 1924 44 177 982 20,25 % 1927 52 205 313 22,56 % 1929 60 248 762 26,15 % 1930 59 308 280 27,28 % 1933 53 249 758 22,54 % 1936 53 262 917 22,41 % 1939 56 296 529 22,86 % 1945 49 362 662 21,35 %

Vuosi Edustajat Kannatus 1948 56 455 635 24,24 % 1951 51 421 613 23,26 % 1954 53 483 958 24,10 % 1958 48 448 364 23,06 % 1962 53 528 409 22,95 % 1966 49 503 047 21,23 % 1970 36 434 150 17,12 % 1972 35 423 039 16,41 % 1975 39 484 772 17,63 % 1979 36 500 478 17,29 % 1983 38 525 207 17,63 % 1987 40 507 460 17,62 % 1991 55 676 717 24,83 % 1995 44 552 003 19,85 % 1999 48 600 592 22,40 % 2003 55 689 391 24,69 % 2007 51 640 428 23,11 %

Kunnallisvaalit Vuosi Valtuutetut Kannatus 1950 121 804 8,09 % 1953 282 331 16,04 % 1956 366 380 21,91 % 1960 401 346 20,44 % 1964 413 561 19,28 % 1968 3 533 428 841 18,93 % 1972 3 297 449 908 17,99 % 1976 3 936 494 423 18,43 % 1980 3 889 513 362 18,72 % 1984 4 052 545 034 20,21 % 1988 4 227 554 924 21,10 % 1992 3 998 511 954 19,22 % 1996 4 459 518 305 21,81 % 2000 4 625 528 319 23,75 % 2004 4 425 543 885 22,77 % 2008 3 518 512 220 20,09 %

Europarlamenttivaalit Vuosi Mepit Kannatus 1996 4 548 041 24,36 % 1999 4 264 640 21,30 % 2004 4 387 217 23,37 % 2009 3 316 798 19,03 %

Presidentinvaalit valitsijamiesten vaalit Vuosi Ehdokas Valitsijamiehet Kannatus 1925 Lauri Kristian Relander 69 123 932 19,9 % 1931 Kyösti Kallio 69 167 574 20,0 % 1937 Kyösti Kallio 56 184 668 16,6 % 1950 Urho Kekkonen 62 309 060 19,6 % 1956 Urho Kekkonen 88 510 783 26,9 % 1962 Urho Kekkonen 111 698 199 31,7 % 1968 Urho Kekkonen 65 421 197 20,66 % 1978 Urho Kekkonen 64 475 372 19,4 % 1982 Johannes Virolainen 53 534 515 16,8 % 1988 Paavo Väyrynen 68 647 769 21,70 %

suorat kansanvaalit Vuosi Ehdokas Kannatus 1988 Paavo Väyrynen 1k    636 375 1k 20,57 % 1994 Paavo Väyrynen 1k    623 415 1k   19,5 % 2000 Esko Aho 1k 1 051 159 2k 1 540 803 1k   34,4 % 2k   48,4 % 2006 Matti Vanhanen 1k    561 990 1k   18,6 %

Merkittäviä poliitikkoja

Presidentit

• Lauri Kristian Relander, toimi Suomen historian nuorin presidentti 1925–1931
• Kyösti Kallio, 1937–1940
• Urho Kekkonen, toimi pisimpään tasavallan presidenttinä 1956–1982

Pääministerit

• Kyösti Kallio (4)

I (14.11.1922–18.1.1924), II (16.8.1925–12.12.1926), III (16.8.1929–4.7.1930), IV (7.10.1936–12.3.1937)

• Juho Sunila (2)

I (17.12.1927–22.12.1928), II (21.3.1931–14.12.1932)

• Urho Kekkonen (5)

I (17.3.1950–17.1.1951), II (17.1.1951–20.9.1951), III (20.9.1951–9.7.1953), IV (9.7.1953–17.11.1953), V (20.10.1954–3.3.1956)

• Vieno Johannes Sukselainen (2)

I (27.5.1957–29.11.1957), II (13.1.1959–14.7.1961)

• Martti Miettunen (3)

I (14.7.1961–13.4.1962), II (30.11.1975–29.9.1976), III (29.9.1976–15.1977)

• Ahti Karjalainen (2)

I (13.4.1962–18.12.1962), II (15.7.1970–29.10.1971)

• Johannes Virolainen (1)

I (12.9.1964–27.5.1966)

• Esko Aho (1)

I (26.4.1991–13.4.1995)

• Anneli Jäätteenmäki (1)

I (17.4.2003–24.6.2003)

• Matti Vanhanen (2)

I (24.6.2003–19.4.2007), II (19.4.2007–2010)

Puheenjohtajat

Puheenjohtaja	Toimivuodet	Syntyi-kuoli
Otto Karhi	1906–1909	1876–1966
Kyösti Kallio	1909–1917	1873–1940
Filip Saalasti	1917-1918†	1866–1918
Santeri Alkio	1918-1919	1862–1930
Petter Vilhelm Heikkinen	1919–1940	1883–1959
Viljami Kalliokoski	1940–1946	1894–1978
V. J. Sukselainen	1946–1964	1906–1995
Johannes Virolainen	1964–1980	1914–2000
Paavo Väyrynen	1980–1990	1946–
Esko Aho	1990–2002	1954–
Anneli Jäätteenmäki	2002–2003	1955–
Matti Vanhanen	2003–2010	1955–
Mari Kiviniemi	2010–	1968–

Muita keskustalaisia

• Alexander (Santeri) Alkio kirjailija, kustantaja, päätoimittaja, alkiolaisuuden isä
• Maria Kaisa Aula entinen kansanedustaja, pääministerin neuvonantaja, nykyinen lapsiasiavaltuutettu
• Katri-Helena Eskelinen (s. 1925) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Kari Hokkanen ideologi, sanomalehti Ilkan päätoimittaja
• Kauko Juhantalo (s. 1942) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Mauno Jussila entinen ministeri ja kansanedustaja
• Nestori Kaasalainen (s. 1915) entinen ministeri, kansanedustaja ja pääjohtaja
• Orvokki Kangas entinen ministeri ja kansanedustaja
• Ahti Karjalainen (1923-1990) entinen ministeri ja Suomen pankin pääjohtaja
• Tanja Karpela entinen kulttuuriministeri, kansanedustaja
• Matti Kekkonen (s. 1928) entinen kansanedustaja ja ministeri
• Keijo Korhonen professori, ministeri, alivaltiosihteeri, päätoimittaja
• Antti Kukkonen (1889-1978) entinen kansanedustaja ja ministeri
• Eeva Kuuskoski-Vikatmaa
• Seppo Kääriäinen (s. 1948) eduskunnan I varapuhemies
• Timo Laaninen (s. 1954) erityisavustaja ja sanomalehtimies, nyk. puoluesihteeri
• Erkki Laatikainen Keskisuomalaisen entinen päätoimittaja
• Eero Lankia entinen järjestöpäällikkö ja puoluesihteeri
• Paula Lehtomäki varapuheenjohtaja, kansanedustaja, ministeri
• Juhani Leppälä (1880-1976) entinen kansanedustaja ja ministeri
• Eemil Luukka (1892-1970) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Hannes Manninen (s. 1964) ministeri ja kansanedustaja, Tornion kaupunginjohtaja
• Martti Manninen presidentin entinen neuvonantaja
• Matti Mattila maanviljelysneuvos, majuri evp., kansanedustaja
• Jaakko Pajula, Kelan entinen pääjohtaja
• Ahti Pekkala (s. 1924) entinen kansanedustaja, eduskunnan puhemies, ministeri ja maaherra
• Mauri Pekkarinen (s. 1947) entinen kauppa- ja teollisuusministeri, nykyinen elinkeinoministeri
• Pentti Pekkarinen (1917-1975) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Pekka Perttula entinen puoluesihteeri, kansanedustaja
• Juhani Perttunen entinen tasavallan presidentin kanslian ja sisäministeriön kansliapäällikkö
• Veikko Pihlajamäki (1922-2007) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Hannele Pokka entinen oikeusministeri ja Lapin läänin maaherra
• Olli Rehn entinen kansanedustaja ja EU:n laajentumiskomissaari
• Tyko Reinikka entinen kansanedustaja ja ministeri
• Matti Ruokola entinen Lääkintöhallituksen pääjohtaja
• Alpo Rusi ulkoasiainneuvos, presidentti Ahtisaaren neuvonantaja
• Niilo Ryhtä entinen kansanedustaja, ministeri ja maaherra
• Kerttu Saalasti (1906-1995) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Pekka Silvola (s. 1924) entinen puoluesihteeri ja pääjohtaja
• Vieno Simonen (1898-1995) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Hannu Takkula Euroopan parlamentin jäsen
• Esa Timonen (s. 1925) entinen ministeri, kansanedustaja ja maaherra
• Taisto Tähkämaa entinen ministeri ja kansanedustaja
• Eino Uusitalo (s. 1924) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Kyösti Virrankoski Euroopan parlamentin jäsen
• Marjatta Väänänen (s. 1923) entinen ministeri ja kansanedustaja
• Toivo Yläjärvi entinen ministeri ja kansanedustaja
• Lasse Äikäs entinen kansanedustaja ja ministeri

Organisaatio

Keskustan entinen puheenjohtaja Matti Vanhanen.

Suomen Keskustan puoluetoimisto on puoluesihteerin johtama toimisto, joka vastaa puolueen yleishallinnosta, mm. suhteista alue- ja paikallistasolle sekä politiikan koordinoinnista. Puoluesihteerinä toimii tällä hetkellä Timo Laaninen. Toimisto sijaitsi aikaisemmin Helsingissä Pursimiehenkatu 15:ssä, mutta se muutti Apollonkatu 11a:han Etu-Töölöön.

Keskustalla on 21 piirijärjestöä. Joissain vaalipiireissä on useamman maakunnan piirijärjestö, jotka asettavat eduskuntavaaliehdokkaat sopimiensa kiintiöiden mukaisesti.

Puoluehallitus

Puoluehallitus on päättävä elin puoluekokousten välillä. Puoluehallituksessa on 31 jäsentä.

Työvaliokunta on ajankohtaisia asioita puoluehallitukselle valmisteleva (mutta valmistelijan tehtävässään myös käytännössä päättävä) elin. Tampereen yliopistossa hyväksytyn väitöskirjan mukaan ”Vaikutusvalta-arvioinnissa puolue-elimistä esiin nousee puoluehallituksen työvaliokunta, jolla on merkitystä keskeisten poliitikkojen keskusteluareenana ja puolueen operatiivisena toimijana.” Työvaliokuntaan kuuluu kansanedustajia, lehtimiehiä ja puolueorganisaation henkilöitä.

Puoluehallituksen puheenjohtanana toimii vuodesta 2010 Mari Kiviniemi ja varapuheenjohtajina Tuomo Puumala, Timo Kaunisto ja Annika Saarikko.

Keskustalaisia yhteisöjä

• Alkio-opisto, Korpilahdessa sijaitseva puolueopisto
• Huoltoliitto
• Keskustan ja maaseudun arkisto
• Keskustanuoret
• Maaseudun Kukkaisrahaston Säätiö, nuorten toimintaa tukeva rahasto
• Maaseudun Sivistysliitto, Keskustaa lähellä oleva kulttuurijärjestö
• Nuorisosäätiö
• Suomen Keskustanaiset

Kustantamot sekä sanoma- ja verkkolehdet

• Verkkolehti Apila, Keskustan sähköinen äänenkannattaja internetissä
• Ilkka, seinäjokelainen sanomalehti, virallisesti sitoutumaton
• Lalli, porilainen keskustalainen sanomalehti
• Maahenki Oy, Maaseudun sivistysliiton kustantamo
• Suomenmaa, Suomen Keskustan pää-äänenkannattaja
• Keskisuomalainen, sanomalehti
• Karjalanmaa, sanomalehti Joensuussa

Kirjallisuus

• Ilkka Hakalehto: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 1: Maalaisliitto autonomian aikana 1906–1917 (Kirjayhtymä, 1986)
• Juhani Mylly: Maalaisliitto-keskustapuolueen historia. 2: Maalaisliitto 1918–1939 (Kirjayhtymä, 1989)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 3: Maalaisliitto sodan ja vaaran vuosina 1939–1950 (Otava, 1996)
• Kari Hokkanen: Maalaisliitto-Keskustan historia. 4: Kekkosen Maalaisliitto 1950–1962 (Otava, 2002)
• Tytti Isohookana-Asunmaa: Maalaisliitto-Keskustan historia 5: Virolaisen aika-Maalaisliitosta Keskustapuolue 1963–1981 (28.9.2006)
• Seppo Kääriäinen: Sitä niittää, mitä kylvää - Keskustan stategiset valinnat 1964-2001 (Gummerus, 2002)

Aiheesta muualla

• Periaateohjelma
• Jutila Karina, Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla? Empiirinen tutkimus Suomen Keskustan sisäisestä päätöksenteosta, ISBN 951-44-5808-7 väitöskirja Tampereen yliopisto,
• Suomen Keskustan puoluehallitus
• Suomen Keskustan ohjelmat (Pohtiva)
• Suomen Keskustan 73. sääntömääräinen puoluekokous

Suomen Keskustan piirijärjestöt

Etelä-Häme| Etelä-Pohjanmaa| Etelä-Savo| Helsinki | Itä-Savo | Kainuu | Karjala | Keski-Pohjanmaa | Keski-Suomi | Pohjois-Savo | Kymenlaakso | Lappi | Peräpohjola | Pirkanmaa | Pohjois-Karjala | Pohjois-Pohjanmaa | Päijät-Häme | Satakunta | Uusimaa | Varsinais-Suomi | Ylä-Savo (yhdistetty Pohjois-Savon piiriin)