Suomen talous

Suomen talous
Mäntän paperitehdas
Valuutta	euro
Jäsenyydet	Euroopan unioni (EU) Euroopan talousalue (ETA) Maailman kauppajärjestö (WTO), OECD
Tilastot
BKT	224 mrd. € (2017)
- per asukas	40 600  € (2017)
- kasvu	2,7 % (2017)
- toimialoittain	alkutuotanto 2,8 % jalostus 28,2 % palvelut 69,1 % (2017)
Inflaatio	0,4 % (2016)
Köyhyysrajan alle jäävien määrä	1 170 €/kk; 635 000 (2012)
Gini-kerroin	26,1 (2012)
Työvoima	2 685 000 (2016)
Työttömyys	8,8 % (2016)
Ulkomaankauppa ja -investoinnit
Vienti	51,9 mrd. € (2016)
Vientituotteet	kemian teollisuuden tuotteet, metsäteollisuuden tuotteet, metallit ja metallituotteet
Merkittävimmät vientimaat	Saksa (13,1 %) Ruotsi (10,7 %) Yhdysvallat (7,6 %) Alankomaat (6,7 %) Venäjä (5,7 %)
Tuonti	55,0 mrd. € (2016)
Tuontituotteet	kemian teollisuuden tuotteet, kaivostoiminnan ja louhinnan tuotteet, sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet
Merkittävimmät tuontimaat	Saksa (14,9 %) Ruotsi (11,2 %) Venäjä (11,2 %) Kiina (7,4 %)
Julkinen talous
Julkinen velka	136,0 mrd. € (2016, EDP) / 63,1 % BKT:sta (2016)
Budjetin tulot	52,0 mrd. € (2016)
Budjetin menot	54,4 mrd. € (2016)
Infobox OK

Sininen: EU28 Vihreä: Suomi. Reaalisen bruttokansantuotteen vuosimuutos.

Suomen talous tarkoittaa Suomen kansantalouden muodostamaa kokonaisuutta, jonka merkittävin osa on yksityinen elinkeinoelämä. Suomi on teollisuusmaa, joka kuuluu Euroopan talousalueeseen ja käyttää yhteisvaluutta euroa sekä noudattaa Euroopan keskuspankin rahapolitiikkaa. Suomen bruttokansantuote on noin 234 miljardia euroa. Bruttokansantuote per capita on 42 340 euroa.

Suomen talous on avoin eli maa käy kauppaa ulkomaiden kanssa, ja vienti muodostaa bruttokansantuotteesta merkittävän osan. Suomen talous on sekatalous, jossa osa hyödykemarkkinoista toimii markkinatalouden mukaan, mutta julkinen valta on mukana merkittävässä osassa palvelutuotantoa ja tukemassa hyödyketuotannon edellytyksiä. Suomen valtio omistaa pääasiassa rautatiet ja suuria teollisuusyrityksiä, joita kutsutaan valtionyhtiöiksi. Suomen valtiolla on myös alkoholin vähittäiskauppa- (Alko) sekä veikkaus- ja rahapelimonopolit (Veikkaus).

Suomessa toteutetaan niin kutsuttua pohjoismaista mallia, eli hyvinvointivaltiota, jossa verotus on kireää, mutta kaikki saavat verovaroin kustannettuja julkisia palveluita edullisesti tai maksutta. Vain osa kansalaisista on järjestelmän nettomaksajia. Suomalaista politiikkaa leimaavat hyvinvointivaltion kannatus ja koko maan asuttuna pitämisen merkitys, jotka huomioidaan talouspolitiikassa. Suomessa kunnat vastaavat merkittävästä osasta palvelutuotantoa. Suomessa on vahvat työmarkkinajärjestöt, joilla on itsenäistä valtaa sopia palkoista ja työehdoista, mutta valtio on ollut mukana suomalaisessa työmarkkinaneuvottelujen erikoisuudessa: tupo-ratkaisussa.

Suomella on merkittävät metsävarat, jotka johtivat metsäteollisuuden kehittymiseen. Metalli-, konepaja- ja öljynjalostusteollisuudet kehittyivät sotakorvausten maksamisen ja Neuvostoliiton bilateraalikaupan myötä. 1990-luvun alussa Suomi koki merkittävän laman, joka johtui Neuvostoliiton romahduksesta ja epäonnistuneesta rahapolitiikasta. Suomi elpyi tuhansia yrityksiä kaataneesta lamasta ja suurtyöttömyydestä erityisesti uusien kasvualojen vetämänä: informaatioteknologia, matkapuhelimet ja telekommunikaatiopalvelut siivittivät Suomen talouskasvua. Suomi liittyi Euroopan unioniin 1995 ja euroon 2001.

Talouselämä-lehden kokoaman listan mukaan viime vuosina Suomen liikevaihdoltaan suurimpien yritysten joukossa ovat viime vuosina toistuvasti olleet: tietoliikenneteknologiayhtiö Nokia, öljynjalostaja Neste, sekä metsäyhtiöt Stora Enso ja UPM-Kymmene. Suomen kymmenen suurinta yritystä muodostavat noin seitsemän prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Helsingin pörssi on maan arvopaperipörssi.

Kansantalouden piirteitä

Suomen talous on tyypiltään sekatalous, toisten tutkijoiden mukaan valtiomonopolistinen kapitalistinen talousjärjestelmä, mihin kuuluu periaate, että valtiovalta turvaa yksityisen pääoman toiminnan esimerkiksi tuottamattomalla perusteollisuudella, liikenneväylillä ja koulutuksella sekä terveydenhuollolla. Osa hyödykemarkkinoista toimii vapaiden markkinoiden mukaan, mutta julkinen valta on mukana merkittävässä osassa palvelutuotantoa. Maataloudessa omistus on yksityistä, mutta viljelijöille maksetaan yhteiskunnan tukiaisia, nykyään suoraa tulotukea elinkeinon ylläpitämiseksi. On myös viitteitä siitä, että Suomi olisi siirtymässä tai siirtynyt tuotantokapitalismista finanssitaloudeksi.

Suomessa julkisyhteisöjen menot ovat suuret verrattuna muihin maihin, julkisten menojen suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) oli vuonna 2014 korkein EU-maista 58,7 %, kun EU-maiden keskiarvo oli 48,1 %. -- tämä ei tarkoita että yksityiset menot olisivat 40% bruttokansantuotteesta. Verojen osuus BKT:sta on 43 %, joten siinä Suomi sijoittui Pohjoismaiden ja Keski-Euroopan maiden väliin vuonna 2013.

Suomen bruttokansantuote vuonna 2017 oli 224 miljardia euroa. Viitevuoden 2017 hinnoin se oli edelleen matalampi kuin huippuvuosina 2007 ja 2008. Ostovoimakorjattu bruttokansantuote henkeä kohti oli vuosina 2011–2015 samaa tasoa kuin esimerkiksi Britanniassa tai Ranskassa.

Vuonna 2015 kansantalouden arvonlisäyksestä noin 60 % tapahtui yksityisellä sektorilla, 20 % julkisella sektorilla ja 20 % kolmannella sektorilla.

Vuonna 2018 Suomen julkisyhteisöjen velka oli 58,9 % bruttokansantuotteesta. Velan bkt-osuus nousi jyrkästi 2010-luvun alkupuoliskolla, mutta kääntyi vienoon laskuun vuosikymmenen puolenvälin jälkeen.

Suomi ei ole koskaan ollut massiivisen työperäisen maahanmuuton kohdemaa, kuten esimerkiksi Ruotsi ja Saksa. Vielä 1970-luvulla Suomesta muutettiin työn perässä lähinnä Ruotsiin. 1980-luvun nousukauden myötä Suomessa päästiin lähelle täystyöllisyyttä, kunnes 1990-luvun laman myötä työttömyys kohosi yli kymmenen prosentin. Lamaa seuranneen nousukauden myötä työttömyys laski voimakkaasti, mutta ei kuitenkaan 1990-luvun vaihteen tasolle. 2010-luvun nihkeän talouskehityksen aikana työttömyys on vaihdellut kahdeksan ja kymmenen prosentin välillä. Työllisyysaste on runsaat kaksi kolmasosaa työvoimasta kun se vuonna 1990 oli noin kolme neljäsosaa.

Suomen vaihtotase on ollut alijäämäinen vuodesta 2011 alkaen.

Maailman talousfoorumin kilpailukykyvertailussa "Global Competitiveness report" Suomi oli vuosina 2013 ja 2014 kolmannella sijalla, mutta putosi vuosina 2015 ja 2016 kahdeksanneksi 140 maan joukossa. Se sai kiitosta julkisen sektorin tehokkuudesta ja läpinäkyvyydestä, koulutuksesta ja innovatiivisuudesta. Valtiontalous ja työmarkkinoiden jäykkyys saivat moitteita.

Rahapolitiikka ja inflaatio

Suomen rahayksikkö on ollut vuodesta 1999 euro. Aluksi euro oli vain laskennallinen valuutta, johon sitä edeltänyt markka oli kiinnitetty. Eurokolikot- ja setelit otettiin käyttöön 1. tammikuuta 2002, ja 28. helmikuuta 2002 jälkeen vain euroa on voinut käyttää maksuvälineenä. Euron ja markan välinen vaihtokurssi oli 5,94573.

Suomen liittyminen yhteisvaluuttaan tarkoitti rahapoliittisen liikkumavaran huomattavaa supistumista. Päätökset rahamäärän muutoksista ja korkotasosta tehdään Euroopan keskuspankissa. Aikaisemmin niiden avulla voitiin vaikuttaa inflaatioon ja talouskasvuun. Toisaalta yhteisvaluutta tuo huomattavasti aikaisempaa vakaamman ympäristön ja laajan kotimarkkina-alueen suomalaisille yrityksille.

Hintojen nousu eli inflaatio oli Suomessa sotien jälkeen nopeaa. Koska viennin kilpailukyky kärsi inflaatiosta, tilannetta korjattiin aikaisemmin jokseenkin säännöllisesti devalvaatioilla. Viimeisin näistä jouduttiin tekemään laman seurauksena vuonna 1991. Toistuvat devalvaatiot ja inflaatiot ruokkivat toisiaan, jolloin voi syntyä devalvaatio-inflaatio-kierre. Nykyisin Suomi kuuluu Euroopan talous- ja rahaliitto EMUun ja yhteisvaluutta euroon ja yritysten toiminta on entistä kansainvälisempää, joten valuuttakurssin käyttö Suomen talousongelmien ratkaisemiseen ei ole mahdollista.

Vuoden 2012 keväällä tehdyn ruoan ja alkoholittomien juomien hintavertailun mukaan kuluttajahinnat ovat Suomessa 19 prosenttia EU:n keskiarvon yläpuolella.

Julkinen sektori

Pääartikkeli: Julkinen sektori

Suomessa on suuri julkinen sektori. Tavallisten julkishallinnon, maanpuolustuksen ja koulutuksen lisäksi suurin osa terveydenhuollosta on julkista. Kunnat järjestävät myös monia muita palveluja, kuten esimerkiksi lasten ja vanhusten hoitoa sekä kirjastopalveluja. Julkisyhteisöjen menojen suhde bruttokansantuotteeseen on Suomessa maailman suurimpia. Julkisen sektorin kokoa on eri maissa vaikea vertailla, sillä se kattaa eri asioita, Suomessa esimerkiksi ison osan eläkkeistä. Julkisella sektorilla työskentelee 25 % työvoimasta. Kuntasektorilla on 526 000 ja valtiolla noin 142 000 työntekijää.

Suomen valtion budjettitalouden tulopuolesta verot ja veronluonteiset tulot kattavat noin 40 miljardia euroa (2016). Tästä tuloveroa on noin 13 miljardia ja liikevaihtoveroja noin 18 miljardia. Menopuolella suurimmat pääluokat ovat valtiovarainministeriön (17,5 mrd.), sosiaali- ja terveysministeriön (13 mrd.) ja opetus- ja kulttuuriministeriön (6,7 mrd.) hallinnonaloihin kuuluvat menot.

Suomessa valtio on mukana monenlaisessa liiketoiminnassa. Sillä on omistuksia monissa entisissä valtion yrityksissä, kuten Finnairissa, Fortumissa ja TeliaSonera Finlandissa (ent. Sonera). Lisäksi se omistaa kokonaan yrityksiä, kuten VR-Yhtymän, jolla on monopoli rautateiden matkustajaliikenteessä. Lisäksi valtio omistaa kaksi sosiaalisin syin perusteltua monopolia: Veikkaus (rahapelit, raha-automaatit, kasinot ja raviveikkaus) ja Alko (väkevien alkoholijuomien vähittäismyynti). Vuoden 2016 alussa valtion yhtiöomistusten arvo oli noin 30 miljardia euroa. Valtioneuvoston kanslia hallitsee suoraan tai sijoitusyhtiö Solidiumin kautta yhtiöitä, joissa valtiolla on sijoittajaintressi, mutta eri ministeriöt hallinnoivat valtionomistusta erityisyhtiöissä kuten Alkossa.

Valtion velka laski vuonna 2006 noin 59 miljardiin euroon eli 35,1 prosenttiin bruttokansantuotteesta. Laman jälkeen sen osuus kävi huipussaan vuonna 1996, jolloin se oli 67 %. Vuodesta 2008 velan määrä on kasvanut, vuonna 2012 se oli noin 84 miljardia euroa eli 43,6 % bruttokansantuotteesta. Julkisyhteisöjen velka (EDP) oli vuonna 2013 arviolta 110,2 miljardia euroa eli 57 % bruttokansantuotteesta. Kehitysapua varten Suomi budjetoi vuonna 2016 yhteensä 809 miljoonaa euroa eli 0,38 prosenttia bruttokansantuotteesta.

Suomen Pankki on Suomen keskuspankki, ja se on jäsenenä Euroopan keskuspankkijärjestelmässä (EKPJ). Sen ensisijaisena tavoitteena on pitää yllä hintavakautta Suomessa ja euroalueella. Pyrkimyksenä on tukea myös muiden talouspolitiikan tavoitteiden saavuttamista hintavakauden tavoitetta vaarantamatta.

Omistaminen ja investoinnit

Yritykset ja niiden omistuspohja

Suomen suurimpien yritysten konttoreita Espoon Keilalahdessa 2009. Vasemmalta silloinen Nokia, Kone, Neste Oil ja Fortum.

Suomessa oli vuonna 2013 noin 280 000 yritystä (mukana eivät ole alkutuotannon yritykset kuten maatalousyrittäjät), eli noin 52 yritystä tuhatta asukasta kohti. Liikevaihdoltaan suurin yritys vuonna 2014 oli Neste Oil. Toisella sijalla oli Nokia, jonka odotettiin nousevan taas suurimmaksi Alcatel-Lucent-oston myötä. Kaksi metsäyhtiötä, Stora Enso ja UPM-Kymmene, ovat sijoilla kolme ja neljä. Viidentenä oli vähittäiskauppaa harjoittava Kesko.

Vuonna 2012 Suomen työllistävin yritys oli Itella, joka tarjosi työpaikan lähes 20 000 suomalaiselle. Muita yli kymmenentuhannen suomalaisen työllistäjiä olivat Nokia, ISS, VR ja Kesko.

Talouselämä-lehden luetteloimista 500 suuryrityksestä 40 prosenttia on ulkomaalaisten tytäryhtiöitä, mutta myös monien pörssiyhtiöiden osake-enemmistö on kansainvälisten sijoittajien salkussa. Kotimaiset eläkesijoitusyhtiöt ovat myös merkittävä omistajaryhmittymä, vuonna 2013 niiden yhteenlaskettu sijoitusten markkina-arvo oli yli sata miljardia euroa. Suurimpia sijoittajia näistä ovat Keva, Varma ja Ilmarinen.

Suomessa osuuskunniksi tunnistetaan parhaiten osuuspankit, osuuskaupat sekä osuustoimintataustaiset metsä- ja elintarvikealan yritykset. Osuuskuntia toimii kuitenkin lähes kaikilla toimialoilla. Vakuutusalalla keskinäiset yhtiöt ja vakuutusyhdistykset toimivat samalla perusperiaatteella kuin osuuskunnat. Suuria osuustoiminallisia yrityksiä ovat S-kaupparyhmä, osuuspankkiryhmä ja Metsäliitto.

Helsingin pörssi on perustettu vuonna 1912. Se kuuluu nykyään ruotsalaiseen OMX-konserniin, joka puolestaan on yhdysvaltalaisen Nasdaqin omistuksessa. Pohjoismaisille pienille ja keskisuurille yrityksille tarkoitettu kauppapaikka NASDAQ OMX First North toimii myös Helsingissä. Ulkomaalaisten sijoittajien osuus pörssiyhtiöiden omistuksesta on vaihdellut 2000-luvulla paljon. Vuosituhannen alussa Nokian suuruuden aikana se oli yli 70 prosenttia. Vuoden 2015 lopussa kaikkien Helsingin pörssissä listattujen osakkeiden yhteenlaskettu markkina-arvo oli 187 miljardia euroa. Ulkomaisten sijoittajien omistusosa oli siitä tasan puolet. Lukua voivat vääristää kotimaisten sijoittajien ulkomaiset sijoitusyhtiöt. Suurin ulkomaalaisten omistusosuus on Cityconissa (85,6 %), Nokiassa (80,6 %), Rapalassa (72,9 %) ja Nokian Renkaissa (72,5 %).

Investoinnit

Investointien osuus bruttokansantuotteesta oli Suomessa vuonna 2013 noin 21 %. Kiinteistä investoinneista 56 % oli erilaisia rakennuksia ja 22 % koneita ja laitteita. Kokonaisinvestoinneista tehdasteollisuuden osuus on laskenut ja on enää noin 15 %.

Tutkimus- ja kehittämismenojen osuus investoinneista on noussut. Vuonna 2014 ne olivat 6,5 miljardia euroa, eli noin 3,4 % bruttokansantuotteesta. Yritysten panostus tutkimukseen ja kehitykseen on kansainvälistä tasoa.

Pankkisektori on merkittävä yritystoiminnan rahoittaja. Vuonna 2014 yritykset saivat ylivoimaisesti eniten uutta rahoitusta pankeilta (22 000 miljoonaa euroa) kun taas joukkovelkakirjoilla ne keräsivät vain 2 800 miljoonaa euroa.

Pankkisektoria hallitsee kaksi toimijaa, Nordea, Osuuspankkiryhmä, joiden sekä luotot että talletukset olivat 50-65 miljardia euroa vuonna 2013. Danske Bank on kooltaan näistä noin kolmanneksen, muut toimijat vielä pienempiä. Suomen pankkimaailma on Euroopan keskittyneimpiä. OECD ja Euroopan komissio ovat ilmaisseet huolensa kilpailun vähyydestä.

Maanomistus

Perinteistä keskiaikaista sarkajakoa sovellettiin Suomessa vain etelän tiheään asutuilla viljelysmailla. Muualla oli käytössä lohkojako. Isojako 1700-luvulla ja uusjako 1800-luvun puolivälissä yrittivät estää tilusten lohkomista elinkelvottomiin osiin perinnönjaon yhteydessä.

Suomen itsenäistyttyä torpparilaki salli torppareiden ja mäkitupalaisten oikeudesta lunastaa vuokra-alueensa. Se laajensi Suomen itsenäistä pienviljelijäluokkaa. Lex Kallio auttoi viljelijöitä hankkimaan itselleen lisämaita pientilojensa elinkelpoistamiseksi. Toisen maailmansodan aikana pika-asutuslaki ja vuoden 1945 maanhankintalaki Karjalan evakkojen asuttamiseksi lisäsivät pienmaanomistusta. Maanhankintalain nojalla Suomeen syntyi 45 000 uutta maatilaa ja 56 000 asuintilaa.

Yksityiset ihmiset omistavat nykyään 60 prosenttia maasta. Maanomistusoikeus on perustuslain turvaama. Kasvava osa metsänomistajista on kaupunkilaisia. Valtio sekä metsäyhtiöt UPM-Kymmene ja Tornator olivat Suomen suurimmat metsänomistajat vuoden 2014 lopulla. Metsähallitus on valtion liikelaitos, jonka hoidossa on 125 380 neliökilometriä aluetta, mikä vastaa noin kolmasosaa Suomen pinta-alasta. Metsähallituksen omistuksista 91 210 neliökilometriä on maata ja 34 170 neliökilometriä vettä. Sen maaomistukset sijaitsevat pääosin Pohjois-Suomessa.

Työmarkkinat

Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan noin 2,54 miljoonaa työntekijää (vuonna 2018). Naiset osallistuvat työmarkkinoille aktiivisesti. Palkansaajista 59,4 % on järjestäytynyt eli kuuluu ammattiliittoon. Palkansaaja voi hankkia kahden vuoden ansiosidonnaisen työttömyysturvan ammattiliiton kautta tai kuulumalla ammattiliitoista riippumattomaan työttömyyskassaan. Yrittäjiä tai yrittäjäperheeseen kuuluvia vuonna 2018 oli 335 000.

Ennen 1990-luvun lamaa Suomen työttömyysaste oli 3,2 prosenttia vuonna 1990. Siitä se nousi enimmillään 16,6 prosenttiin vuonna 1994. Vuoteen 2008 tultaessa työttömyys laski alimmillaan 6,4 prosenttiin, mutta on sittemmin noussut 9,4 prosenttiin vuonna 2015. Käytännössä työttömien osuus oli vieläkin suurempi, sillä moni siirtyi työvoiman ulkopuolelle huonon työmarkkinatilanteen seurauksena. Nämä niin sanotut piilotyöttömät eivät näy työvoimaviranomaisten tilastoissa työttöminä työnhakijoina. Suomessa on käytössä hyvin aktiivinen työvoimapolitiikka. Tämä tarkoittaa, että työllistymistä pyritään edesauttamaan aktivointitoimenpiteillä, kuten koulutuksella ja tukityöllistämisellä. Työttömyysturva jakaantuu työmarkkinatukeen ja työttömyyspäivärahaan, joka on ansiosidonnaista riippuen työssäoloehdon täyttymisestä ja työttömyyskassan jäsenyydestä. Ansiosidonnaista päivärahaa maksetaan 500 päivän ajan viideltä päivältä viikossa eli noin kahden vuoden ajan.

Suomen työmarkkinoiden erikoisuus on ollut tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli TUPO ja alakohtaiset työehtosopimukset. TUPOssa ammattiyhdistysliike ja työnantajajärjestöt pyrkivät sopimaan vuosittaiset palkankorotukset ja työmarkkinalainsäädännön muutokset. Suoranaista vähimmäispalkkaa ei ole määritelty, vaan se määräytyy alakohtaisesti työehtosopimusten perusteella.

Maailman talousfoorumin kilpailukykyvertailun mukaan Suomessa on vertailun 140 maasta keskitetyin palkkaneuvottelujärjestelmä, jonka foorumi katsoo lisäävän työttömyyttä.

Talouden osa-alueet

Vuonna 2017 Suomen bruttokansantuote jakaantui toimialoittain seuraavasti:

• alkutuotanto 2,8 %
• jalostus 28,2 %
• palvelut 69,1 %.

Alkutuotanto

Pääartikkeli: Suomen maatalous

Valtra T183 -traktori äestämässä peltoa Lemillä.

Alkutuotanto koostuu maataloudesta, metsätaloudesta ja kalataloudesta.

Vuonna 2016 Suomessa oli 50 388 maatilaa, joista noin 86 % ovat perhetiloja. Tilojen määrä väheni noin 600 kappaletta vuodesta 2015. Yleisin tuotantosuunta on viljanviljely ja suurin kotieläinsektori lypsykarja. Tiloilla oli keskimäärin käytössä olevaa maatalousmaata 45 hehtaaria. Vuonna 2013 suomalaistiloilla oli keskimäärin 42 hehtaaria käytössä olevaa maatalousmaata, kun EU:n 28 jäsenmaan keskiarvo oli 16 hehtaaria. Yhdeksässä jäsenvaltiossa (Tšekki, Yhdistynyt kuningaskunta, Slovakia, Tanska, Luxemburg, Ranska, Saksa, Viro ja Ruotsi) tilojen keskikoko on suurempi kuin Suomessa.

Metsästäjät saavat vuosittain yli 10 miljoonaa kiloa riistanlihaa. Metsästys on luvanvaraista, siihen tarvittavan kortin lunastaa vuosittain noin 300 000 suomalaista. Sen sijaan marjojen ja sienien poimiminen on jokamiehenoikeus. Vuotuinen metsämarjasato arvioidaan yli 500 miljoonaksi kiloksi ja esimerkiksi puolukan ja mustikan sadosta on arvioitu ottavan talteen vain 3–10 %. Syötävien sienien vuosittaiseksi kokonaissadoksi arvioidaan noin tuhat miljoonaa kiloa.

Jalostus

Pääartikkeli: Suomen teollisuus

M/S Allure of the Seas rakenteilla Pernon telakalla lokakuussa 2010.

Toimialana jalostus sisältää kaiken teollisen toiminnan: eri teollisuuden alat, kaivostoiminnan, rakentamisen, energiahuollon sekä vesi- ja jätehuollon.

Teknologiateollisuus on kasvanut 1990-luvun alun laman jälkeen nopeasti ja on nykyään suurin teollisuuden ala. Siihen lasketaan elektroniikka- ja sähköteollisuus, kone- ja metallituoteteollisuus sekä metallien jalostus, joista osuuttaan on kasvattanut lähinnä elektroniikka- ja sähköteollisuus. Teollisuuden myydyn tuotannon arvo jakaantui nimikkeiden toimialan mukaan vuonna 2013 suurimmilla aloilla seuraavasti:

• metalliteollisuus 37 %
• kemianteollisuus 26 %
• metsäteollisuus 19 %
• elintarvike-, juoma- ja tupakkateollisuus 11 %
• muu tehdasteollisuus 5 %
• kaivostoiminta 1,5 %
• tekstiili- ja nahkateollisuus 0,7 %.

Palvelutuotanto

Pääartikkeli: Suomen palvelutuotanto

Lohjan K-Citymarketin sisäänkäynti. Kauppa on palvelusektorin suurimpia toimialoja.

Yli kaksi kolmasosaa Suomen bruttokansantuotteen arvosta on palveluja. Yksityiset palvelut kattavat niistä lähes kolme neljäsosaa. Yksityisistä palvelualoista ovat tuotannon määrällä mitattuina merkittävimpiä kauppaa, liikennettä ja liike-elämää palvelevat toimialat.

Palvelualoilla työskenteli vuonna 2014 yli 1,8 miljoonaa ihmistä, joista 1,2 miljoonaa yksityisellä puolella.

Vuonna 2008 yksityisten palvelujen arvo oli 75,8 miljardia euroa, ja sen rakenne jakaantui seuraavasti:

• kauppa 16,2 mrd. €
• liike-elämän palvelut 14,7 mrd. €
• kiinteistöpalvelut 14,3 mrd. €
• kuljetus ja tietoliikenne 12,6 mrd. €
• rahoitus ja vakuutus 4,5 mrd. €
• hotellit ja ravintolat 2,6 mrd. €
• terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut 2 mrd. €(vain yritysten osuus)
• koulutus 0,3 mrd. € (vain yritysten osuus)
• yritysten osuus muista yhteiskunnan palveluista 2,7 mrd. €.

Päivittäistavarakaupassa S-ryhmän markkinaosuus oli 46 prosenttia, K-ryhmän 36 prosenttia, Lidlin 9 ja Tokmannin 2 prosenttia vuonna 2017. Kaupan arvo oli kaikkiaan 17,6 mrd. euroa.

Infrastruktuuri

Liikenne

Pääartikkeli: Suomen liikenne

Suomalaiset liikkuvat keskimäärin 41 kilometriä vuorokaudessa. Henkilöautolla kuljetaan 72 % matkasta (58 % matkojen lukumäärästä). Kevyen liikenteen osuus on 4 % matkasta (30 % lukumäärästä). Kotimaan henkilöliikenne on 2000-luvulla siirtynyt hiukan enemmän raiteille, pois maanteiltä ja lentoliikenteestä. Matkustajamäärä on pysynyt kotimaassa samana, mutta kansainvälinen liikenne on kasvanut. Meriliikenteen osuus ulkomaankaupassa on noin 90 % viennistä ja noin 80 % tuonnista.

Suomen yleisten teiden yhteispituus vuoden 2010 alussa oli 78 161 kilometriä, josta päällystettyä tietä oli 50 985 kilometriä (65 %) ja moottoritietä 765 kilometriä. Yleisiä siltoja oli 14 625 kappaletta.

Vuoden 2014 lopussa Liikenneviraston hallinnoiman rataverkon pituus oli 5 944 kilometriä, josta 3 256 kilometriä oli sähköistetty. Raideleveys on Suomessa 1 524 mm, kun suurimmassa osassa muuta Eurooppaa se on 1 435 mm. Henkilöjunien suurin sallittu nopeus on 220 kilometriä tunnissa ja tavarajunien 120 kilometriä tunnissa. Tasoristeyksiä, joissa tie tai kevyen liikenteen väylä kulkee radan poikki, on noin 2 800.

Suomi ylläpitää 16 200 km vesiväyliä, joista kauppamerenkulun väyliä on 3 900 km. 23 satamaa pidetään jäänmurtajien avulla talvellakin kulkukelpoisina. Pohjanlahden satamat tarvitsevat jäänmurtajia noin puolen vuoden ajan, kun Suomenlahden satamissa niitä tarvitaan kolme kuukautta.

Finavia ylläpitää Suomessa 24 lentoasemaa. Niistä ylivoimaisesti vilkkain on Helsinki-Vantaa, jossa käy yli 15 miljoonaa matkustajaa vuosittain. Oulu on toinen vajaalla miljoonalla matkustajalla, Rovaniemi kolmas alle 450 000 matkustajalla (2014). Helsinki-Vantaan matkustajamääriä kasvattavat aasialaiset vaihtomatkustajat.

Tietoliikenne

Tietoliikennemasto metsässä Tampereen Pyynikillä.

Suomessa on sataa asukasta kohti 170 matkapuhelinliittymää, joista 135 on mobiililaajakaistaliittymiä, 30 kiinteää laajakaistaliittymää, seitsemän IPTV-liittymää, mutta enää kymmenen lankaverkon puhelinliittymää. Mobiililaajakaistaliittymien määrä on OECD:n suurin. Elisa on markkinajohtaja sekä kiinteän että matkapuhelinverkon liittymissä. Sitä seuraavat TeliaSonera Finland ja DNA.

Suomessa on ollut vuodesta 2010 asti voimassa yleispalveluvelvoite: kaikissa Suomen vakituisesti asutuissa rakennuksissa on oltava mahdollisuus ostaa vähintään yhden megan laajakaistayhteys. Vuonna 2015 velvoite nostettiin kahteen megaan, ja vuoteen 2021 mennessä tavoite nousee 10 megaan. Verkon vetäminen haja-asutusalueille on vielä kesken.

Vesi- ja jätehuolto

Lumenkaatopaikka Mankkaalla.

Vesihuollon järjestäminen jakaantuu Suomessa useille toimijoille: yleinen järjestäminen on kuntien vastuulla, ELY-keskukset kehittävät ja suunnittelevat, Suomen ympäristökeskus tekee tutkimusta ja ohjeita, maa- ja metsätalousministeriö ja ympäristöministeriö valmistelevat lainsäädännön ja sosiaali- ja terveysministeriö määrää talousveden laatuvaatimuksista.

Noin 90 prosenttia suomalaisista saa talousvetensä vesihuoltolaitosten vesijohtoverkostosta. Vesilaitosten toimittamasta vedestä on pintavettä noin 39 % ja pohjavettä 61 %. Yli 80 prosenttia suomalaisista on keskitetyn viemäröinnin ja jätevedenkäsittelyn piirissä. Taajamissa jätevedet kootaan vesihuoltolaitoksen viemäreihin johdettaviksi edelleen käsiteltäviksi jätevedenpuhdistamoille. Suomessa puhdistuksen taso on hyvin korkea. Keskimäärin puhdistamoilla poistetaan sinne tulevasta orgaanisesta aineksesta noin 97 %, fosforista 96 % ja typestä 56 %.

Suomen jätelainsäädäntö seuraa EU:n jätepolitiikan periaatteita: ehkäistään jätteen syntyä, pilaaja ja tuottaja maksavat kulut, ennakoidaan riskejä ja käsitellään jätteet lähellä niiden syntypaikkaa, suomalaiset jätteet Suomessa.

Yhdyskuntajätteestä noin neljännes päätyy kaatopaikalle, osuus pieneni puoleen vuosina 2008–2013. Jätettä hyödynnetään entistä enemmän kierrätysmateriaalina tai energiana. Kaikista Suomen jätteistä valtaosa on peräisin kaivostoiminnasta, rakennussektorilta ja teollisuudesta.

Energia

Energian kokonaiskulutus Suomessa energialähteittäin 2015 alkupuolella. Puupolttoaineet (26 %), öljy (23 %) ja ydinvoima (18 %) ovat selvästi suurimmat energianlähteet.

Pääartikkeli: Energia Suomessa

Energiankulutus asukasta kohti on Suomessa Euroopan unionin suurinta. Syitä ovat paljon energiaa kuluttava teollisuus (noin puolet kulutuksesta), korkea elintaso, kylmä ilmasto (lämmitykseen 25 % kulutuksesta) ja pitkät etäisyydet (liikenne 16 %).

Energiantuotannon tärkeimmät lähteet ovat puupolttoaineet, (26 %), öljy (23 %) ja ydinvoima (18 %).

Ulkomaankauppa

Viennillä on suuri merkitys Suomen taloudelle. Vuonna 2014 tavaroiden ja palveluiden viennin bruttokansantuoteosuus oli 37,9 prosenttia; tuonnin vastaava osuus oli 38,7 prosenttia. Tavaroiden ja palveluiden viennin arvo vuonna 2014 oli noin 78 miljardia euroa.

Noin 60 prosenttia Suomen kansainvälisestä kaupasta on Euroopan unionin sisäistä kauppaa. Suomen osuus on EU-maiden pienimpiä. Suomen tärkeimmät kauppakumppanit 2014 olivat Saksa, Venäjä, Ruotsi, Alankomaat, Kiina, Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska. 1990- ja 2000-vuosikymmenten ajan Suomen kauppatase oli positiivinen eli vienti oli tuontia suurempaa, mutta vuonna 2011 kauppatase kääntyi alijäämäiseksi.

Vienti ja tuonti

Ulkomaankaupasta 80-90% kuljetetaan meriteitse.

Suomen vienti lisääntyi 1990-luvun laman jälkeen ja erityisesti vuonna 2000 sekä vuosina 2004–2007. Vienti romahti 2009, mutta nousi pian 56 000 miljoonan euron tasolle. Vuonna 2014 tavaraviennin kokonaisarvo oli 55 829 miljoonaa euroa ja tavaratuonnin puolestaan 57 608 miljoonaa euroa. Tärkeimpiä vientituotteita olivat kemian teollisuuden tuotteet, kuten polttoaineet, ja metsäteollisuuden tuotteet. Myös metallit ja metallituotteet, koneet ja laitteet sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuuden tuotteet muodostivat huomattavan osan viennistä.

Saksa on aina ollut Suomen tärkeimpiä kauppakumppaneita, ja vuonna 2014 se kohosi Ruotsin ohi Suomen suurimmaksi vientimaaksi, ja Venäjän ohi suurimmaksi tuontimaaksi. Laivojen ja autojen vienti Saksaan on kasvanut; Suomessa kootut autot viedään Saksaan sieltä edelleen markkinoitaviksi. Vastaavasti Saksasta tuodaan Suomeen muun muassa autojen osia.

Suurimmat kauppakumppanit vuonna 2014:

Maa	Osuus viennistä	Osuus tuonnista
Saksa	12,0 %	13,4 %
Venäjä	8,3 %	15,0 %
Ruotsi	11,1 %	11,4 %
Alankomaat	6,1 %	6,3 %
Kiina	4,6 %	6,5 %
USA	6,8 %	3,8 %
Iso-Britannia	5,4 %	3,2 %
Ranska	2,7 %	3,2 %
Viro	3,2 %	2,6 %
Norja	2,8 %	2,8 %

Vienti tuoteluokittain vuonna 2015

Tuoteluokka	Osuus viennistä
Kemian teollisuuden tuotteet	18,8 %
Metsäteollisuuden tuotteet	21,5%
Metallituotteet	14,7%
Konetuotteet	21%
Sähkötuotteet	12%
Muut tuotteet	12%

Tuonti tavaroiden käyttötarkoituksen mukaan

Tuoteluokka	Osuus viennistä
Investointitavarat	21,9 %
Energiatuotteet	13,9 %
Kestokulutustavarat	8%
Muut kulutustavarat	20,6%

Historia

Pääartikkeli: Suomen taloushistoria

Esihistoria

Nykyisen Suomen alue oli jo kivikaudella osa laajaa vaihdantaverkostoa. Pronssikauden jälkeisen arkeologisesti vähälöytöisen jakson jälkeen kauppa yleistyi taas roomalaisella rautakaudella. Rautaesineitä tuotiin maahan mutta niitä myös valmistettiin itse järvi- ja suomalmista. Maanviljely alkoi kaskeamisesta, karjanpidosta saatiin lantaa peltojen lannoitteeksi. Muinaispelloilla on viljelty muun muassa ohraa, ruista, kauraa ja pölkkyvehnää. Kotieläiminä tunnettiin jo pronssikaudella koiran lisäksi lehmä, sika, lammas ja vuohi. Käyttötavaroita tuotiin Itämeren piiristä, ylellisyystavaroita kuten kultakoruja kauempaakin. Vauraus on ehkä perustunut turkiskauppaan.

Ruotsin vallan aika

Tervahauta Sammatissa.

Ruotsin vallan aikana Suomeen perustettiin ja kehittyi kaupunkeja, kuten Turku ja Viipuri, joista muodostui myös paikallisia kaupan keskuksia. Maa- ja metsätalous olivat silti pääelinkeinoja.

1600-luvulla oli monia katovuosia ja maataloudella oli vaikeaa. Maanviljelyn ohella tuloja saatiin etelässä raudasta, muualla tervasta ja Länsi-Suomessa tervan lisäksi sahatavarasta. Tervalla oli kysyntää suurvaltojen kasvavissa laivastoissa, mutta sen tuottaminen oli kannattavaa vain hyvien kulkuyhteyksien varrella. Rannikoilla kalastettiin silakkaa, jokivarsilla lohta. Porotalous nousi merkittäväksi elinkeinoksi Lapissa vasta 1700-luvulla.

Autonomian aika

Tampereen Verkaranta, Suomen teollisuuden syntysijoja.

Venäjän vallan aikana Suomen teollistuminen alkoi 1860-luvulla sahateollisuudesta, mutta vielä vuonna 1900 sai 73 % kansasta elantonsa maanviljelystä. Kun puun ja voin kysyntä kasvoivat ja viljan tuonti vapautui, kaskiviljely loppui ja painopiste siirtyi viljanviljelystä karjatalouteen. Suomi siirtyi vaihdantataloudesta rahatalouteen. Vuonna 1860 Suomi sai oman rahan, markan.

1800-luvun puolivälissä Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista. Sen talouskasvua vuosina 1860-2010 on tutkittu laajassa tutkimushankkeessa, jonka tulosten mukaan tuolla jaksolla talous kasvoi 24-kertaiseksi ja itsenäisyyden aikana 15-kertaiseksi. Kasvuvauhti on ollut Japanin jälkeen maailman toiseksi nopein.

Ensimmäisen maailmansodan syttyminen vaikeutti Suomen ulkomaankauppaa, kun rintamalinjat katkaisivat viennille ja tuonnille tärkeitä länsiyhteyksiä. Sodan pitkittyessä metalliteollisuus hyötyi kasvaneesta kysynnästä. Vuonna 1916 Venäjän valtion teettämät työt keskeytettiin ja sotatarviketuotanto pieneni, mikä johti työttömyyteen.

Itsenäinen Suomi

Sisällissodan jälkeisinä vuosina Suomi sai Yhdysvalloista lainaa nälänhädän estämiseen vuonna 1919. 1930-luvulla talouskasvu jatkui ja bruttokansantuote henkeä kohti lähestyi länsieurooppalaista tasoa.

Toisen maailmansodan jälkeen talous oli kriisissä. Sotakorvaukset veivät suuren osan vientipotentiaalista, mutta toisaalta vauhdittavat teollistumista. Niihin pohjautuen 1950-luvulla metalliteollisuuden vienti Neuvostoliittoon jatkui kuitenkin lähes ilman kilpailua muista länsimaista. Vienti länteen, etenkin Länsi-Saksaan ja Britanniaan, alkoi kasvaa 1960-luvulla. Neuvostoliitosta muodostui Suomelle merkittävä kauppakumppani, ja Neuvostoliitto kävi bilateraalikauppaa sosialistisen valtioiden lisäksi vain Suomen ja Intian kanssa. Suomi oli ajoittain Neuvostoliiton toiseksi suurin länsimainen kauppakumppani bilateraalikaupan ansiosta Saksan liittotasavallan ollessa kaikkein suurin. Neuvostoliitosta bilateraalikaupassa vastineeksi saatua öljyä Suomi jalosti Neste Oy:n öljynjalostamoilla ja vei öljyjalosteita länsimaihin. Finn-Stroi oli suomalaisten rakentajien Neuvostoliittoon suuntautuvia rakennushankkeita varten perustama yhteenliittymä.

Suomi liittyi OECDhen vuonna 1969.

Kekkosen johtama Maalaisliitto oli 1950-luvulla valmis tinkimään valtionyhtiöiden liiketaloudellisista tavoitteista yhteiskunnallisten päämäärien edistämiseksi. Koko asuttuna pitämisen takia Pohjois-Suomen teollistuminen oli tärkeää. Tähän tarvittiin Kekkosen mukaan julkisen sektorin väliintuloa, metästeollisuutta, liikenneolojen parantamista, kaivostoimintaa ja energiantuotantoa.

1980-luvulla Suomessa vapautettiin rahamarkkinoita ja vallitsi voimakas taloudellinen nousukausi, joka kesti koko vuosikymmenen. Termi kasinotalous kuvasi lainarahalla ja sijoittamisella rikastumista. Luottokuplan puhkeamisesta seurasi pankkikriisi, joka myllersi täydellisesti Suomen rahoitusjärjestelmän perinteiset rakenteet ja leirit ja ajoi kansantalouden maan taloushistorian syvimpään lamaan.

Laman syihin kuuluivat myös markan spekulointi valuuttamarkkinoilla ja siitä seurannut rahapolitiikan kiristyminen sekä Neuvostoliiton kanssa käydyn clearing-kaupan loppuminen vuosikymmenen vaihtuessa. Laman merkit näkyivät vielä 2000-luvullakin, vaikka Suomen talouden voitiinkin sanoa olevan jo hyvässä kunnossa.

Erityisesti 1970-luvulla Suomen tuloerot supistuivat rajusti ja olivat OECD-maiden pienimpiä 1990-luvun alussa.

Suomi EU:n jäsenenä

Suomi liittyi 1995 Euroopan unioniin. Ennen sitä Suomi oli mukana tammikuun 1. päivästä 1994 Euroopan talousalueessa (ETA). Vuonna 2002 käyttöön tuli yhteinen valuutta euro, yhteinen tullipolitiikka sekä tavaroiden ja pääomien vapaa liikkuminen. Liittyminen Euroopan talous- ja rahaliittoon poisti Suomelta mahdollisuuden itsenäiseen rahapolitiikkaan, ja Suomen Pankille jäi tehtäväksi ensisijaisesti hintavakauden ylläpitäminen. Koska monista muista asioista oli sovittu jo ETA-neuvotteluissa, EU-liittymisneuvottelujen keskeinen osa oli maatalouden asema. Ennen EU-jäsenyyttä suomalaisten viljelijöiden elintaso pyrittiin turvaamaan kansallisen hinta- ja tukipolitiikan avulla. Viljelijöiden saamat tuottajahinnat olivat lähes kaksinkertaiset EU:ssa maksettuihin tuottajahintoihin verrattuna. Kotimaisten tuotteiden kysyntä turvattiin tuontirajoituksilla ja mahdollinen ylituotanto vietiin vientitukien turvin ulkomaille. Jäsenyysneuvotteluissa Suomi vaati koko maata pohjoisen tuen sekä epäsuotuisten alueiden tuen (LFA) piiriin. Tämä hyväksyttiin vain maan pohjoisosan osalta, lisäksi Suomi sai luvan maksaa sopeutumista helpottavaa siirtymäkauden tukea viiden vuoden ajan. Jäsenyyden myötä maataloustuotteiden markkinahinnat laskivat. Maataloustuotanto ei silti romahtanut. Siirtymäkauden jälkeen viljelijät saavat suoraa tulotukea, jota ei ole sidottu korkeisiin tuottajahintoihin.

EU:n jäsenenä Suomesta tuli myös WTO:n jäsen.

Ensimmäisen kymmenen EU-jäsenyysvuoden aikana ulkomaalaiset investoinnit kasvoivat Suomessa selvästi. Yritysten näkökulmasta EU-jäsenyyteen liittyvä vapaa liikkuvuus ja yhteismarkkinat ovat auttaneet kansainvälistymisessä. Myös tukia on saatavana. Toisaalta byrokratian koetaan lisääntyneen, viranomaistehtävien siirtyneen yrittäjille itselleen ja lakiasioiden, kuten arvonlisäverotuksen muuttuneen vaikeammiksi.

Vuosituhannen vaihteen osakemarkkinahuumassa monia IT-yityksiä listautui pörssiin ja ne kasvoivat kuplaksi asti. Vuonna 2007 Yhdysvaltojen asuntomarkkinoista alkanut kriisi eteni Eurooppaan vuonna 2008.

Länsimaiden Venäjälle asettamat Ukrainan kriisistä johtuvat talouspakotteet huhtikuusta 2014 ja heinäkuusta 2015 alkaen vaikeuttivat Suomen taloustilannetta ulkomaalaisten yritysten investointien vähenemisen ja maatalouden tulonmenetysten takia.

Suomen talous rysähti vuonna 2009, jolloin bruttokansantuotteen volyymin vuosimuutos oli –8,3 %. Talous kääntyi kasvuun 2010-luvulle tultaessa, mutta supistui jälleen vuosina 2012–2014. Vuosikymmenen puolessavälissä talous alkoi hiljalleen piristyä. Reaalipalkat eivät ole Suomessa nousseet vuosina 2009–2018.

Katso myös

• Suomen metsätalous
• Suomen maatalous
• Luettelo suomalaisista yrityksistä liikevaihdon mukaan
• Luettelo suomalaisista yrityksistä henkilöstön mukaan
• Luettelo Helsingin pörssissä noteeratuista yhtiöistä
• Luettelo Suomen valtionyhtiöistä
• Verotus Suomessa
• Suomen valtiontalous

Kirjallisuutta

• Hautala, Heikki: Suomen talouselämän rakenne ja kehitys. Kuvitus: Eila Sinivuori. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28450-5.
• Chaker, A.N.: The Finnish Miracle: Ihanuuksien ihmemaa. Suomentanut Liisa Poikolainen. Helsinki: Talentum, 2011. ISBN 952-141-677-7.

Aiheesta muualla

• Tilastokeskus Findikaattori.fi: Bruttokansantuote asukasta kohti alkaen vuodesta 1975
• Observatory of Economic Complexity: Finland (englanniksi)
• VATT: Suomi on jo palvelutalous
• Wikipedia:Wikiprojekti Talous/Luettelo Suomen talouspoliittisen keskustelun tietolähteistä

Maailman kauppajärjestön (WTO:n) jäsenet

• Albania
• Angola
• Antigua ja Barbuda
• Arabiemiirikunnat
• Armenia
• Argentiina
• Australia
• Bahrain
• Bangladesh
• Barbados
• Belize
• Benin
• Bolivia
• Botswana
• Brasilia
• Britannia
• Brunei
• Burkina Faso
• Burundi
• Chile
• Costa Rica
• Djibouti
• Dominica
• Dominikaaninen tasavalta
• Ecuador
• Egypti
• El Salvador
• Etelä-Afrikka
• Etelä-Korea
• Euroopan unioni
• Fidži
• Filippiinit
• Gabon
• Gambia
• Georgia
• Ghana
• Grenada
• Guatemala
• Guinea
• Guinea-Bissau
• Guyana
• Haiti
• Honduras
• Hongkong
• Indonesia
• Intia
• Islanti
• Israel
• Jamaika
• Japani
• Jordania
• Kambodža
• Kamerun
• Kanada
• Kenia
• Keski-Afrikka
• Kiina
• Kirgisia
• Kolumbia
• Kongon demokraattinen tasavalta
• Kongon tasavalta
• Kuuba
• Kuwait
• Lesotho
• Liechtenstein
• Macao
• Madagaskar
• Makedonian tasavalta
• Malawi
• Malediivit
• Malesia
• Mali
• Marokko
• Mauritania
• Mauritius
• Meksiko
• Moldova
• Mongolia
• Mosambik
• Myanmar
• Namibia
• Nepal
• Nicaragua
• Niger
• Nigeria
• Norja
• Norsunluurannikko
• Oman
• Pakistan
• Panama
• Papua-Uusi-Guinea
• Paraguay
• Peru
• Qatar
• Ruanda
• Saint Kitts ja Nevis
• Saint Lucia
• Saint Vincent ja Grenadiinit
• Salomonsaaret
• Sambia
• Saudi-Arabia
• Senegal
• Sierra Leone
• Singapore
• Sri Lanka
• Suriname
• Swazimaa
• Sveitsi
• Taiwan
• Tansania
• Thaimaa
• Togo
• Tonga
• Trinidad ja Tobago
• Tšad
• Tunisia
• Turkki
• Uganda
• Ukraina
• Uruguay
• Uusi-Seelanti
• Venezuela
• Venäjä
• Vietnam
• Yhdysvallat
• Zimbabwe

EU:n jäsenmaat	Alankomaat Belgia Bulgaria Espanja Irlanti Italia Itävalta Kreikka Kroatia Kypros Latvia Liettua Luxemburg Malta Puola Portugali Ranska Romania Ruotsi Saksa Slovakia Slovenia Suomi Tanska Tšekki Unkari Viro