Lasten Kesä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lasten Kesä ry on vuonna 1952 perustettu valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, jonka tehtävänä on lasten lomatoiminnan järjestäminen ja kehittäminen.

Tärkein toimintamuoto on lasten leirien järjestäminen ympärivuotisesti. Yhdistyksen järjestämillä leireille osallistuu vuosittain noin 1500 leiriläistä eri puolilta Suomea. Yhdistyksen leirien tavoitteena on antaa lapsille unohtumattomia elämyksiä, onnistumisen kokemuksia ja lomavirkistystä turvallisessa ympäristössä. Leirejä järjestetään kaikkina koulujen loma-aikoina ja viikonloppuisin.

Lasten Kesä ry omistaa yhden leirikeskuksen. Hauhon Lomakeskus sijaitsee 25 kilometrin päässä Hämeenlinnan keskustasta. Vuonna 2013 koko toiminta päätettiin keskittää Hauholle ja toinen leirikeskus, Miehikkälän Kesäkylä, myytiin.

Hauhon Lomakeskusta vuokrataan myös leirikouluille sekä muille ryhmille.

Toimintaa rahoittaa Sosiaali- ja terveysministeriö Veikkauksen tuotoilla.


Vuosina 2017-2020 Lasten Kesä ry vastaa usean järjestön Leiritoiminta perheitä tukemassa -yhteishankkeesta, joka on osa eriarvoisuuden vähentämiseen kohdistuvaa Kaikille eväät elämään

-avustusohjelmaa. Hankkeen tarkoituksena on yhdistää leirielämän ainutlaatuisuus ja perheen tukeminen yhteen uudenlaisella tavalla, tuomalla leireille sitä tukea, mitä perheet itse tarvitsevat. Leiriviikonloput mahdollistavat koko perheelle yhteistä aikaa, uusia kokemuksia ja uusia tuttavuuksia. [1]

Lasten Kesä ry voitti ykkössijan elokuussa 2015 Monsterin, Nokian, Alma Median, Taloudellisen tiedotustoimisto TATin, Soneran ja T-Median yhteistyössä järjestämän Vastuullinen kesäduuni -kilpailun pienten ja keskisuurten organisaatioiden ykkössijan. Kesätyöntekijät kiittivät palautteissaan Lasten Kesää erityisesti oikeudenmukaisesta ja tasapuolisesta kohtelusta ja perusteellisesta ohjauksesta työhön. [2][3]

Järjestö on sijoittunut vuosien 2016-18 aikana kolme kertaa palkintosijoille Vastuullinen kesäduuni -kilpailussa. [4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Leiritoiminta perheitä tukemassa -hanke lastenkesa.fi.
  2. Vastuullinen kesätyö valmistaa tulevaisuuteen Vastuullinen kesätyö valmistaa tulevaisuuteen. Kauppalehti. Viitattu 12.10.2015.
  3. Lasten Kesä voittosijalle Vastuullinen kesäduuni –kilpailussa Lasten Kesä voittosijalle Vastuullinen kesäduuni –kilpailussa. Lasten Kesä ry. Viitattu 12.10.2015.
  4. Vastuullinen Kesäduuni 2015-18 lastenkesa.fi.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]