Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry on vuonna 1998 perustettu järjestö, joka toimii Suomen nuorisovaltuustojen ja muiden paikallisten nuorisovaltuustoihin rinnastettavien nuorten vaikuttajaryhmien edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. Liitto toimii yhteistyöelimenä kaikille Suomen nuorille vaikuttajille ja nuorten vaikuttajaryhmille, jotka pyrkivät parantamaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kunta-, alue- ja valtakunnantasolla.[1] Nuva ry. edistää nuorisovaltuustojen asemaa ja parantaa nuorten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto perustettiin keväällä 1998 Allianssi -risteilyn yhteydessä. Tuolloin yhdistys oli nimellä Nuoret Vaikuttajat ry. Yhdistyksen ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Mervi Kuittinen (nyk. Katainen). Yhdistys rekisteröitiin vuonna 2001 ja sen jälkeen toiminta on ollut kasvusuunnassa.

Keväällä 2001 Nuoret Vaikuttajat ry oli ensimmäistä kertaa mukana NUPPI – Nuorten päättäjien huipputapaamisen järjestelyissä Kajaanissa. Vuosi 2001 oli myös ensimmäinen kerta, kun yhdistys järjesti vuosikokouksensa NUPPI -tapahtuman yhteydessä. Seuraavana keväänä Nuoret Vaikuttajat olivat jo päävastuussa NUPPI-tapahtuman järjestämisestä Kuopiossa. Tästä lähtien on joka vuosi järjestetty suuri koulutustapahtuma, joka vuoden 2007 jälkeen vaihtoi nimensä Huipputapaamiseksi. Vuonna 2004 NUPPI-tapahtuma ja yhdistyksen vuosikokous siirtyivät sääntömuutoksen mukaisesti syksylle.

Ensimmäiset nuorisovaltuustojen puheenjohtajille tarkoitetut Puheenjohtajapäivät järjestettiin keväällä 2001 Kuopiossa Kuopion nuorisovaltuuston järjestämänä. Saman vuoden syksyllä Nuoret Vaikuttajat ry otti itselleen myös tästä tapahtumasta järjestelyvastuun, kun puheenjohtajapäivät järjestettiin Vihdin Nummelassa. Tämän jälkeen Puheenjohtaja-päiviä järjestettiin vielä muutaman vuoden verran, kunnes Nuva ry:n koulutustoiminta suunniteltiin uusiksi.

Yhdistyksen ensimmäinen jäsenille suunnattu Vaikute-lehti lähetettiin jäsenille vuonna 2003. Samoihin aikoihin näki päivänvalon myös ensimmäinen sähköinen uutiskirje e-Vaikute. Viimeinen painettu lehti ilmestyi joulukuussa 2011, ja Vaikute siirrettiin verkkoon kaikille vaikuttamisesta kiinnostuneille nuorille avoimeksi monimediajulkaisuksi vaikute.net:ksi. Sähköpostikirje E-Vaikute on edelleen käytössä ja lähetetään jäsenistölle kerran kuussa.

Vuonna 2003 järjestö saavutti ensimmäistä kertaa valtionapukelpoisuuden ja tuolloin liittoon palkattiin ensimmäinen työntekijä. Työntekijä muuttui kokopäiväiseksi paria vuotta myöhemmin.

Yhdistys muutti nimensä Suomen Nuorisovaltuustojen Liitoksi ja alkoi käyttämään lyhennettä Nuva ry vuoden 2005 vuosikokouksessa. Vuonna 2006 Järvenpään Nupissa Nuva r. nimitti kunniapuheenjohtajaksi Mervi Kataisen sekä kunniajäseniksi Tuukka Elorannan sekä Eero Rämön. Vuonna 2008 juhlittiin yhdistyksen 10 -vuotisjuhlaa Helsingissä, jossa juhlapuheen piti Mervi Katainen.

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

15-vuotisjuhlat vuonna 2013

Vuonna 2012 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto laajensi valtakunnallisten koulutustapahtumien tarjontaansa järjestämällä ensimmäisen Aktiivipäivät HC -tapahtuman Hyvinkäällä. Tapahtuma oli tarkoitettu kokeneille nuorisovaltuustotoimijoille ja siellä osallistuneille tarjottiin entistä yksilöllisempää koulutusta. Vuonna 2016 liitto laajensi valtakunnallista koulutustarjontaansa järjestämällä Aktiivipäivät PRO -tapahtuman kokeneille nuorisovaltuustotoimijoille. Liiton 15-vuotisjuhlia vietetiin vuoden 2013 syyskuussa Helsingin Kaapelitehtaalla. Tapahtuman juhlapuhujana vieraili hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen. Vuoden 2013 lopussa Suomen Nuorisovaltuustojen Liittoon kuului jo lähes 2000 jäsentä.

Liiton pitkäaikainen tavoite nuorisovaltuustojen kirjaamisesta lakiin toteutui keväällä 2015, kun eduskunta hyväksyi uuden kuntalain 13. maaliskuuta 2015.[2] Uuden kuntalain (410/2015) myötä kuntia velvoitettiin asettamaan nuorisovaltuusto kuntaan ja varmistamaan valtuuston toimintaedellytykset. Asettamisen jälkeen liitto alkoi työstämään 26§ Nuorisovaltuusto: perusta, vakiinnuta, vahvista-hanketta, jonka myötä liitto palkkasi kolmannen kokopäiväisen työntekijän.

Vuonna 2016 liittohallitus hyväksyi liiton historian ensimmäisen hallitusohjelman ja keväällä 2016 liitto järjesti yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa Nuorten Vaikuttajien Huipputapaamisen, jossa nuorisovaltuustojen puheenjohtajat ympäri Suomea pääsivät tuomaan kuntiensa nuorten näkemyksiä Sipilän hallituksen maakunta- ja tulevaisuuden kunta -reformeihin.[3] Kevään aikana Nuva ry. julkaisi yhteistyössä Kuntaliiton kanssa ohjeistuksen kunnille ja nuorisovaltuustoille uuden kuntalain ja siinä säädetyn nuorisovaltuustoja käsittelevän pykälän soveltamisesta. ”Ohjeita nuorisovaltuuston perustamiseen ja toimintasäännön laatimiseen” sisälsi tietoa uudesta kuntalaista, perustamiseen liittyvistä periaatteista ja toimintasääntöjen valmisteluun liittyviä ohjeistuksia.[4]

Kevättalvella 2017 opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi Nuva ry:lle avustuksen Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishankeelle. Hankkeella vastattiin Sipilän hallituksen maakunta- ja soteuudistuksen myötä tulevien maakunnallisten nuorten vaikuttajaryhmien perustamiseen ja kehittämiseen. Hankkeen käynnistyessä pilottimaakunniksi valittiin Kanta-Häme, Pohjois-Karjala ja Uusimaa. Huipputapaaminen järjestettiin toisen kerran Helsingissä toukokuun 2017 lopussa yhteistyössä Valtion nuorisoneuvoston kanssa. Huipputapaamisessa arvioitiin Sipilän hallituksen kärkihankkeita ja se huipentui eduskunnan puhemiehen vastaanottoon Pikkuparlamenttiin.[5] Liiton 20-vuotisjuhlavuosi käynnistettiin Helsingin Kuntatalolla 20. liittokokouksen merkeissä, minkä ohjelmassa oli liiton toiminnasta linjaamisen lisäksi juhlaseminaari ja Helsingin kaupungin juhlavastaanotto.

Liitto juhli 20-vuotisjuhlavuottaan vuoden 2018 aikana. Vuoden 2018 varsinainen liittokokous järjestettiin Jyväskylässä, missä liitolle valittiin uusi liittohallitus ja linjattiin liiton asiakirjoista.

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto toimii Suomen nuorisovaltuustojen ja nuorten vaikuttajaryhmien edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. Liitto valvoo nuorisovaltuustojen ja nuorisovaltuutettujen etuja osallistumalla yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä palvelee heitä esimerkiksi liiton tarjoamien koulutuspolkujen avulla. Liiton koulutustoiminta jakautuu nuorisovaltuutetuille suunnattuihin valtakunnallisiin ja paikallisiin koulutuksiin sekä kuntien viranhaltijoille ja ohjaajille suunnattuun muuhun koulutustoimintaan.

Koulutustoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutusmateriaaleja

Liitto järjestää vuosittain valtakunnallisia Aktiivipäivät-koulutustapahtumia. Vuodesta 2018 alkaen kevään ja syksyn Aktiivipäivillä on järjestetty rinnakkaista ohjelmaa samoina koulutusviikonloppuina. Aktiivipäivät ABC on suunnattu vasta vähemmän aikaa toiminnassa mukana olleille nuorisovaltuutetuille ja nuorten osallisuudesta kiinnostuneille. Viikonlopun mittaisessa tapahtumassa käydään läpi nuorisovaltuustotoiminnan keskeiset kulmakivet ja opetellaan vaikuttamistyön perusteita. Aktiivipäivät HC -koulutustapahtuma on puolestaan suunnattu jo pidemmän aikaa nuorisovaltuustotoiminnassa vaikuttaneille jäsenille. Aktiivipäivät PRO -koulutustapahtuma on suunnattu kokeneille nuorisovaltuustotoimijoille, jotka ovat käyneet jo Aktiivipäivät ABC:n ja HC:n.[6]

Paikalliset koulutukset ovat nuorisovaltuustoille suunnattuja räätälöityjä koulutuksia, jotka vastaavat nuorisovaltuustojen toiminnan kehittämiseen. Paikallisten koulutusten vertaiskouluttajina toimivat nuorisovaltuustoissa toimivat nuoret. Liiton ”Perusta, Vakiinnuta ja Vahvista”-koulutukset ovat suunnattu nuorisovaltuustoille, jotka tarvitsevat tukea valtuuston perustamiseen tai toiminnan kehittämiseen.[7]

Edunvalvonta- ja yhteistyötoiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuva ry:llä on kymmenen jäsenjärjestöä, jotka vastaavat kukin oman toiminta-alueensa nuorisovaltuustojen toiminnan tukemisesta. Piirijärjestöjen tarkoituksena on huolehtia nuorisovaltuustojen toimintaedelltyksistä alueellisella tasolla ja lisätä yhteistyötä piirin alueella toimivien nuorisovaltuustojen välillä.[8]

Nuva ry järjestää vuosittain liittokokouksen, jossa valitaan puheenjohtajisto, liittohallituksen jäsenet sekä linjataan seuraavan toimikauden edunvalvonnan linjoista. Vuoden 2019 puheenjohtajaksi liittokokous valitsi Sami Salmisen Heinolasta.

Nykyisin liitolla on neljä vakituista työntekijää, pääsihteeri, järjestökoordinaattori, osallisuusasiantuntija ja viestintäasiantuntija. Lisäksi liitossa työskentelee projektityöntekijöitä eri hankkeiden yhteyksissä.


Liittohallitus 2019[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puheenjohtaja
  • Sami Salminen
Varapuheenjohtajat
Liittohallituksen jäsenet
  • Tatu Alari
  • Mimi Korjus
  • Lotta Liedes
  • Eetu Niemi
  • Niklas Vaulanen
  • Mea Vähä-Jaakkola

Puheenjohtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sami Salminen, 2019
  • Kimi Uosukainen, 2016–2018
  • Santeri Lohi, 2013–2015
  • Senni Raunio, 2012
  • Anna Mellin, 2010–2011
  • Sini Korpinen, 2007–2009
  • Mikko Nieminen, 2005–2006
  • Tuukka Eloranta, 2002–2004
  • Taru Hermunen, 2000–2001
  • Anssi Laine, 1999
  • Mervi Katainen o.s. Kuittinen, 1998

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rahoituksen lähde 2019 2018 2017 2016 2015 2014 2013 2012
Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustus nuorisojärjestöille[9][10] 240 000 € 240 000 € 210 000 € 180 000 € 129 600 € 120 000 € 120 000 € 120 000 €

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n säännöt 20.-22.11.2015. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry..
  2. Uusi kuntalaki Kuntaliitto. Viitattu 24.2.2019.
  3. Nuorisovaltuutetut kertoivat näkemyksiään tulevaisuuden kunnista ja maakunnista Valtiovarainministeriö. Viitattu 24.2.2019.
  4. Opas nuorisovaltuuston perustamiseen julkaistu Kuntaliitto.fi. Viitattu 24.2.2019.
  5. Huipputapaaminen 2017 Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry..
  6. Miten koulutamme? Nuva ry.. Viitattu 21.8.2019.
  7. Miten koulutamme? Nuva ry.. Viitattu 21.8.2019.
  8. Piirijärjestöt Nuva ry.. Viitattu 21.8.2019.
  9. Nuorisojärjestöt Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 21.8.2019.
  10. Avustukset valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen toimintaan 23.5.2018. Opetus- ja kulttuuriminiseriö. Viitattu 23.5.2018.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]