Helsingin Diakonissalaitos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Diakonissalaitos
Perustettu 1867
Kotipaikka Helsinki
Tarkoitus Diakonissalaitos tuottaa monipuolisia sosiaali- ja terveysalan palveluja ja on vaikeiden yhteiskunnallisten ongelmien asiantuntija.
Johtaja Olli Holmström
Hallitus Diakonissalaitoksen hallintoelimet
Tase 183,1 miljoonaa euroa
Säätiön sivut
Diakonissalaitoksen toiminnan perustana ovat kristillinen lähimmäisenrakkaus ja ihmisarvo: Rohkeasti ihmisarvon puolesta.

Diakonissalaitos, virallisesti Helsingin Diakonissalaitos (HDL)[1] on yleishyödyllinen säätiö, jonka harjoittaa kristillistä palvelutoimintaa, joka tukee heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.[2]

Se toimii Suomessa ja laajemman Euroopan alueella. Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö sr on keskittynyt auttamaan ihmisiä, jotka ovat vaarassa syrjäytyä. Diakonissalaitoksen konserni tekee töitä esimerkiksi nuorten, perheiden, lasten, paperittomien, Itä-Euroopan romanien, vammaisten ja ikäihmisten parissa. Helsingin Diakonissalaitos on SOSTEn jäsen.lähde?

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1867–1899[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aurora Karamzin ja hänen poikansa Paul 1840-luvulla

1860-luvulla Helsingissä elettiin katovuosia, jolloin ihmiset kärsivät sekä nälästä että kulkutaudeista.[3] Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin (1808–1902) lunasti itselleen Träskändan kartanon isäpuolensa kuoltua vuonna 1867.[4] Kartanoon hakeutui monia nälkäisiä ja sairaita.[3] Karamzin toimi nuoruudessaan Pietarin Talvipalatsissa Venäjän keisarinnan hovineitona, jonka kanssa myös ystävystyi. Paronittareksi syntyneestä Karamzinista tuli avioliittonsa myötä kreivitär ja adoptoituaan Paul-poikansa lapsettomalle veljelleen myös ruhtinatar.[4] Yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta hän alkoi kiinnostua koettuaan Pariisissa vallankumouksen vuonna 1848 ja kuultuaan Adolphe Monodin saarnoja. Matkoillaan hän tutustui sairaaloihin ja hyväntekeväisyyslaitoksiin kuten orpokoteihin ja vanhainkoteihin.[4] Näitä olivat esimerkiksi Pietarin evankelinen hospitaali ja Reininmaalle pastori Fliednerin perustama Kaiserwerthin diakonissalaitos.[3] Muutettuuaa Suomeen varakas ja hartaasti uskovainen Karamzin rahoitti Helsingin Naisyhdistyksen ylläpitämää sopankeittolaitosta, naisille suunnattuja työtupia, lastenseimiä ja orpolastenkotia, jonka yhteydessä toimi myös koulu. Karamzin oli kiinnostunut myös käytännön sairaanhoidosta.[3]

Karamzin avasi Helsingin Diakonissalaitoksen vuonna 1867 vuokratiloihin Linderien talossa Unioninkadulla. Diakonissalaitoksen ensimmäisenä johtajana toimi Amanda Cajander, joka oli hoitanut Karamzinia tämän saatua isorokkotartunnan.[3] Myös Karamzinin poika Paul harjoitti hyväntekeväisyyttä ja osallistui Diakonissalaitoksen perustamiseen ja ylläpitämiseen.[4] Aluksi laitos toimi kulkutautisairaalana varattomille naisille ja näiden lapsille.[5] Laitos koulutti työntekijänsä ammattiinsa.[5] Naisten ammatillinen kouluttaminen oli uutta, sillä vasta vuonna 1863 seminaariin oli hyväksytty opiskelemaan ensimmäinen nainen.[6] Kriitikot vertasivat laitoksen toimintaa luostariin muun muassa yhtenäisten pukujen, kovan työmäärän ja hierarkian vuoksi. Laitos tarjosi sairaanhoitajille koulutusta, jota ei muuten ollut tarjolla. 1870-luvulla SPR:n edeltäjä ja Diakonissalaitos varustivat yhdessä ambulanssin, jolla laitoksen sisaret menivät auttamaan Venäjän ja Turkin välisen sodan uhreja.[5]

Diakonissalaitos toimi vuosina 1874–1898 Katajanokalla osoitteessa Satamakatu 9.

Vuonna 1875 Karamzin osti Diakonissalaitokselle oman talon Katajanokalta. Vuonna 1885 Karamzin esitteli laitostaan keisari Aleksanteri III:lle ja keisarinna Maria Fjodorovnalle. Kun laitoksen tilat alkoivat käydä ahtaaksi, uuden taloryhmän rakentamiseeen alettiin kerätä lahjoituksia. Rakentamista varten otettiin myös lainaa.[3]

Diakonissalaitoksesta valmistuneita sisaria työskenteli laitoksen lisäksi myös seurakunnissa ja kunnissa.[7] Träskändan päärakennus paloi vuonna 1888. Koska Aurora Karamzin ei halunnut rakennuttaa uutta päärakennusta, hän myi tilan sisarentyttärensä tyttärelle, Marie Linderille ja hänen puolisolleen Adolf Törngrenille. Saamiaan varoja hän käytti Diakonissalaitoksen uudisrakentamiseen. Helsingin Eläintarhassa sijaitsevan taloryhmän rakennustyöt valmistuivat vuonna 1897.[3] Kallion kaupunginosassa oli oma sairaala, kirkko ja sisarkoti.[5]

1900–1999[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maineeltaan epämääräisenä pidettyyn Alppilaan siirtynyt valtava Diakonissalaitos herätti ihmetystä. Alppikadun puoleinen seinä oli peräti 123 metriä pitkä ja rakennuksesta löytyi esimerkiksi hissi, vesiklosetti ja keskuslämmitys. Myös Keski-Euroopasta inspiraatiota saanut rakennustyyli poikkesi lähialueen matalista puutaloista.[6] Aurora Karamzin menehtyi vuonna 1902.[4] Yhteiskunnassa köyhyyttä pidettiin ihmisten omana syynä myös lasten kohdalla. Vaikka kuntien olisi pitänyt perustaa lastenkoteja, käytännössä niitä hoitivat lähinnä aattelliset ja uskonnolliset organisaatiot.[5] Köyhäinhoitolain myötä köyhäinhoidon tehtävät siirtyivät lopullisesti kunnille vuonna 1923.[7] Rinnekodin perustaminen kehitysvammaisille lapsille oli uusi yhteiskunnallinen avaus.[5] Se alkoi toimia vuonna 1927, kun Diakonissalaitoksen sisaret ottivat hoidettavakseen kaksi kehitysvammaista poikaa, Maurin ja Martin.[8] Rinnekoti sijaitsi J. Westerlundin vuosina 1889–1890 suunnittelemassa Linnunlaulun huvilassa.[9]

Osa Diakonissalaitoksen sisarista alkoi vaatia jo 1930-luvulla uudistuksia eli enemmän itsenäisyyttä, normaalia palkkaa ja työaikaa. Sodan jälkeen vaatimukset kasvoivat.[5]

1950-luvun lopulla sisarkotijärjestelmä purettiin ja diakonissat saattoivat valita roolinsa. B-sisaret olivat tavallisia palkkatyöläisiä, A-sisaret luovuttivat osan tuloistaan laitokselle ja saivat vastineeksi siitä lupauksen loppuikänsä huolenpidosta.[5] Vuonna 1957 Rinnekodin toiminta eriytettiin itsenäiseksi Diakonissalaitoksen tytärsäätiöksi.[8]

Hyvinvointivaltio alkoi voimistua Suomessa 1960-luvulla sosiaalipolitiikan myötä. Diakonissalaitoksen piti miettiä roolinsa uudestaan, kun kaikista ihmisistä alettiin pitää huolta verovaroin.[5] Diakonissalaitos myi Linnunlaulun huvilan Näkövammaisten ammattikoululle.[9]

1980-luvulla Diakonissalaitos omisti parhaimmillaan yli 100 kiinteistöä, joiden joukossa oli muun muassa yksityissairaala, lääkäriasemia, vanhusten palvelutaloja ja lastensuojelulaitoksia. Laitoksen tarjoama koulutuksesta tuli osa normaalia ammatillista koulutusjärjestelmää. Osa laitoksen työntekijöistä koki, että maksimaalisen taloudellisen voiton tavoittelusta oli tullut liian tärkeää. Kapinoinnin seurauksena alettiin harjoittaa radikaalidiakoniaa, ja Diakonissalaitos palasi juurilleen, auttamaan ihmisiä, joita hyvinvointivaltion tuki ei tavoittanut. Näitä olivat esimerkiksi narkomaanit, asunnottomat, alkoholistit ja eri syistä syrjäytyneet ihmiset.[5]

1990-luvun laman myötä myös Diakonissalaitoksella käytiin yt-neuvotteluita. Autettavien joukoon liittyi turvapaikanhakijat ja liikkuva väestö. Syrjäytymisvaarassa olevia nuoria varten perustettiin Vamos.[5]

2000–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Diakonissalaitos

Vuonna 2003 Diakonissalaitoksella työntekijöitä ja opiskelijoita oli yhteensä yli 2000. Alppilassa sijaitsi sairaala, Diakoniaopisto ja Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikkö, kirkko, apteekki, henkilökunnan ja opiskelijoiden asuinrakennus ja hotelli. Lisäksi siellä tarjottiin tukiasuntopalveluita alkoholisteille ja HIV- ja mielenterveyspotilaille.[6]

Vuonna 2013 Diakonissalaitoksen asiakkaisiin kuului esimerkiksi Helsingin kaupunki, joka osti siltä palveluja lähes 22 miljoonalla eurolla. Sen työhön kuului esimerkiksi päihde- ja mielenterveystyö, lastensuojelu ja tukiasuntojen tarjoaminen.[10]

Vuonna 2017 Terveystalo osti Diakonissalaitoksen Diacor-terveyspalveluyrityksen. Samalla Diakonissalaitos sai noin kymmeneksen Terveystalon osakkeista.[2] Diakonissalaitoksella oli noin tuhat työntekijää ja satoja vapaaehtoisia.[5]

Kesällä 2019 Diakonissalaitos kertoi yhdistyvänsä Rinnekoti-säätiön kanssa. Rinnekoti oli Suomen suurin yksityinen toimija, joka tarjosi kehitysvamma-alan palveluja.[8] Joulukuussa Diakonissalaitoksen säätiö myi osuutensa Terveystalosta.[2]

Seuraavan vuoden tammikuussa noin 1100 henkilöä työllistänyt Rinnekoti-Säätiö yhdistettiin Diakonissalaitokseen. Yhdistymistä perusteltiin osaamisen vahvistamisella ja toiminnan tehostamisella. Rinnekoti jatkoi omana liiketoiminta-alueenaan säilyttän muun muassa oman brändinsä, henkilöstönsä, toimintamallinsa ja toimipaikkansa. Sen lisäksi konserniin kuului myös kaksi muuta toimialaa, Diakonia ja sosiaalinen vastuu ja Diakonissalaitoksen Hoiva Oy.[8]

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Diakonissalaitoksen konsernin muodostavat säätiö ja sen omistama Diakonissalaitoksen Hoiva Oy ja Caritas Palvelut Oy. Vuonna 2019 konsernin toiminnan tuotot olivat 116 miljoonaa euroa.[11] Tuotot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna Rinnekodin yhdistymisen synnyttämästä laskennallisesta fuusiovoiton vuoksi.lähde?

Vuonna 2020 Diakonissalaitoksen säätiö tytäryhtiöineen työllisti noin 2 900 ihmistä, joista noin puolet työskentelee säätiön eri toimipisteissä eri puolella maata. Pohjoisimmat yksiköt ovat Rovaniemellä. Konserniyhtiöiden toiminnasta ja säätiön omaisuudesta syntyvä taloudellinen tulos käytetään terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen sekä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseen.[12]

Vuonna 2023 konsernissa oli noin 3400 työntekijää 14 hyvinvointialueella ja 13 maassa. Sen liikevaihto oli 258 miljoonaa euroa.[1]

Diakonissalaitos on säätiö ja yhteiskunnallisen Rinnekodit-yrityksen omistaja. Se omistaa myös osan Suomen Diakoniaopistoa ja Diakonia-ammattikorkeakoulua.[1]

Sillä on neljä toimialaa:

  • Diakonia ja sosiaalinen vastuu,
  • Diakonissalaitoksen Hoiva Oy
  • Caritas Palvelut Oy
  • Rinnekoti.[8][13]

Diakonissalaitoksen sote-palvelut yhdistyivät 1.2.2023 Rinnekodit-nimen alle.lähde?

Diakonissalaitoksen pääkortteli on Helsingissä, Kallion kaupunginosasssa Alppikadulla, jossa se on toiminut vuodesta 1897 alkaen. Korttelin laajuus on mahdollistanut lisärakentamisen.lähde? Korttelia rajaavat Helsinginkatu, Kolmas linja ja Alppikatu sekä korttelin ja Linnunlaulun huvila-alueen välitse kulkeva jalankulku- ja pyörätie.

Diakonissalaitoksella on toimintaa pääkaupunkiseudun lisäksi myös Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Tampereella, Turussa, Oulussa ja Rovaniemellä. Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy:lla on toimintaa myös Tampereella, Lahdessa ja Järvenpäässä. Rinnekodilla on yli 70 toimipaikkaa. Caritas Palvelut Oy toimii Oulussa ja sen ympäristössä sekä Rovaniemellä.lähde?

Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diakonissalaitos on kolmannen sektorin toimija, ja sen tarjoamat palvelut täydentävät kuntien toimintoja sekä hyvinvointiyhteiskunnan palveluja. Diakonissalaitos toimii yhteistyössä esimerkiksi valtion, kuntien ja yritysten kanssa. Lisäksi Diakonissalaitos järjestää kansalaistoimintaa sekä toteuttaa monenlaisia kehittämishankkeita. Diakonissalaitos on erikoistunut vaativien erityisryhmien palveluihin, joita kehitetään yhdessä asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa.lähde? Vuonna 2024 konsernin arvoja olivat ihmisarvo, lähimmäisenrakkaus ja vastuullisuus.[14] Laitos kunnioittaa kaikkia uskontoja.[5]

Diakonissalaitos on esiintynyt mediassa esimerkiksi silloin, kun käydään keskustelua syrjäytymisestä, Itä-Euroopan liikkuvasta väestöstä ja asunnottomuudesta, päihteiden käytöstä koituvista ongelmista ja niiden ratkaisemisesta.lähde?

Historianäyttely[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diakonissalaitoksella on historiallinen esine- ja valokuvakokoelma. Vanhimmat esineet ovat 1860-luvulta. Päärakennuksessa sijaitseva näyttely kuvaa Diakonissalaitoksen vuonna 1867 alkaneen kehityskaaren pienestä kulkutautisairaalasta ja diakonissojen kasvatuspaikasta yhteiskunnalliseksi konserniksi.[15]

Historiallista kuva-aineistoa on myös esillä Seinätön museo -verkkosovellutuksessa. [16]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Diakonissalaitos on yleishyödyllinen säätiö ja puolustaa ihmisarvoa Diakonissalaitos. Viitattu 16.5.2024.
  2. a b c Jarno Hartikainen HS: Diakonissalaitos luopuu omistuksestaan Terveystalossa Helsingin Sanomat. 4.12.2019. Viitattu 16.5.2024.
  3. a b c d e f g Karamzin, Aurora(1808 - 1902) kansallisbiografia.fi. Viitattu 16.5.2024.
  4. a b c d e Seura: Helsingin Diakonissalaitoksen perustaja Aurora Karamzin oli hyvää tekevä ruhtinatar – Kestitsi tasapuolisesti köyhiä ja kaikkein ylhäisimpiä Seura.fi. 3.9.2022. Viitattu 20.5.2024.
  5. a b c d e f g h i j k l m Maija Aalto: Lavantaudista ja nälkävuosista ”minkkiturkkiväen yksityissairaalan” aikoihin – Diakonissalaitoksen historia on myös kertomus hyvinvointivaltiosta Helsingin Sanomat. 18.4.2017. Viitattu 20.5.2024.
  6. a b c Laitinen Jaana: Museossa kohtaavat naisen, Helsingin ja sairaanhoidon historia Helsingin Sanomat. 12.2.2003. Viitattu 20.5.2024.
  7. a b Kuusimäki Kalle: Diakonia suomalaisen yhteiskunnan murroksissa EVL Plus. 19.2.2024. Viitattu 20.5.2024.
  8. a b c d e Eeva-Stiina Pesonen: Kaksi sote-alan merkittävää toimijaa yhdistyivät vuoden alussa, kun Rinnekoti palasi Diakonissalaitoksen luo Kauppalehti. 8.1.2020. Viitattu 16.5.2024.
  9. a b Kommentti | Harva tietää, millaisen perinnön Aulis Junes todellisuudessa jätti Helsingin Sanomat. 6.10.2023. Viitattu 16.5.2024.
  10. Jyri Hänninen HS: Diakonissalaitos ei juokse voittojen perässä Helsingin Sanomat. 25.1.2014. Viitattu 16.5.2024.
  11. Kykymme auttaa heikomassa asemassa olevia vahvistui Helsingin Diakonissalaitos. 23.4.2019. Diakonissalaitos. Viitattu 26.5.2019.
  12. https://www.hdl.fi/meista/arvot/:+Arvot - Diakonissalaitos Diakonissalaitoksen arvot. hdl.fi. Arkistoitu 22.9.2020. Viitattu 26.5.2020.
  13. Jaana af Hällström: Rinnekodin historia www.rinnekoti.fi. Viitattu 26.5.2020.
  14. Arvomme ja strategia - olemme yhdessä rohkein Diakonissalaitos Diakonissalaitos. Viitattu 30.5.2024.
  15. Museo tallentaa diakonissojen historiaa Diakonissalaitos. Viitattu 26.5.2020.
  16. Diamus - Diakonissalaitoksen museo tarinasoitin.fi. Viitattu 26.5.2020.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jyrki Paaskoski: Ihmisen arvo - Helsingin Diakonissalaitos 150 vuotta, Edita Publishing, 2017

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]