Euroopan päävaluma-alueet.Itämeren valuma-alue ulottuu 14 valtion alueelle, joista 9 on Itämeren rantavaltiota. Suurempien jokien pääuomat on merkitty lihavoituina ja valuma-alueen korkeussuhteet ja veden syvyydet ilmaistaan väreinä.Valuma-alueen asukastiheys on ilmaistu väreinä.
Itämeren valuma-alue on Itämeren ympärillä oleva valuma-alue, joka sisältää Itämeren lisäksi niiden virtavesien valuma-alueet, jotka laskevat Itämereen. Valuma-alueen pinta-ala on noin 1,6 miljoonaa [1] tai 1,739 miljoonaa neliökilometriä (km² [2]), josta Itämeren osuus on 422 000 km² [3][4] tai 392 000 km² ilman Kattegatia[1]. Vaikka aikaisemmin Itämeren alue rajattiin Tanskan salmiin, on Itämerellä vielä suuri vaikutus Kattegatissa. Itämereen luetaankin nykyään mukaan myös Kattegatin alue. Samoin toimitaan tässä artikkelissa.[5][4][6][1]
Itämereen laskee yli 250 jokea, jotka tuovat siihen joka vuosi noin 660 kuutiokilometriä (km³) vettä. Itämeren keskitilavuus on 21 000 km³, joten vuoden tulovirtaama on sen tilavuudesta yksi kolmaskymmenesosa. Veden viipymäksi ilmoitetaan kuitenkin esimerkiksi 50 vuotta [5]. Kaikesta huolimatta Itämeri ei toimi kuin järvi, vaan sitä on pidettävä merenlahtena. Sen yhteys Pohjanmereen on käytännössä kaksisuuntainen. Valuma-alueen vedet pitävät virtauksen suunnan pääsääntöisesti Itämereltä Pohjanmerelle päin, mutta välillä Itämereen pääsee vettä päinvastaiseen suuntaan niin kutsuttuina suolapulsseina. Suolapulssien takia Itämeren vesi on lievästi suolainen (pintavesissä alle 1 %) ja sitä pidetään siksi Mustanmeren tapaan murtovesialtaana. Suolaisuus on suurinta eteläisellä Itämerellä erityisesti Tanskan lähellä.[5][4][6][1]
Itämeren rannikko jakautuu yhdeksän valtion Latvian, Liettuan, Puolan, Ruotsin, Saksan, Suomen, Tanskan, Venäjän ja Viron kesken. Noin 15 miljoonaa asukasta elää 10 kilometrin etäisyydellä Itämeren rannikolta. Koko valuma-alueella elää yli 84 miljoonaa ihmistä, joista 93 % elää yhdeksän valtion alueella. Valuma-alue levittäytyy jonkin verran rantavaltioita kauemmaksi. Valuma-alueen latvavesistä sijaitsevat edellisten lisäksi Valko-Venäjällä ja pieniä alueita Norjassa, Slovakiassa, Tšekissä ja Ukrainassa.[5]
Itämeri muodostaa neljäsosan sen valuma-alueesta ja se muodostuu varsinaisesta Itämerestä eli keskusaltaasta, Pohjanlahdesta ja Suomenlahdesta. Nykyään siihen liitetään mukaan Beltinmeren takana sijaitseva Kattegat. Mainitut 4 osaa voidaan jakaa vielä pienempiin osiin (katso viereistä karttakuvaa): [5][3][4]
Itämeren lasku-uomana voidaan pitää Beltinmerellä sijaitsevia Tanskan salmia. Saaristossa on lukuisia saaria, joiden välistä vesi virtaa säätilanteesta riippuen joko pohjoiseen tai etelään päin. Tärkeimmät salmet ovat Vähä-Belt, Iso-Belt ja Juutinrauma. Nykyään Itämereen liitetään myös Kattegat, joka on matala merialue ja vaiheittumisvyöhyke Skagerrakin ja Beltinmeren välissä.[1]
Pääosa kaupallisesta vesiliikenteestä Pohjanmeren ja Itämeren välillä kulkee Tanskan salmien kautta. Suurin laivojen syväys on tällöin 15 metriä. Vaihtoehtoinen kulkuväylä on 98 kilometriä pitkä Kielin kanava. Sen länsipää on Brunsbüttelin kaupungissa ja itäpää Kielissä. Kanavssa voi laivojen suurin syväys olla 9,5 metriä. Kolmas väylä on Vienanmeren–Itämeren kanava. Se alkaa Pietarista, kulkee Laatokan, Syvärin, Äänisen ja Uikujärven kautta Vienanmerelle. Sen syväys on kuitenkin vain 4 metriä.
Seuraavassa esitellään valuma-alueeltaan 14 suurta ja Itämerellä kansainvälisesti merkittävää vesistöaluetta, jotka sijaitsevat usein usean valtion alueella. Niiden yhteisen valuma-alueen pinta-ala on 1,05 miljoonaa km². Ne muodostavat yhdessä 81 % Itämeren valuma-alueen maa-alasta. Luettelosta on jätetty pois joitakin suuria jokia, koska ne sijaitsevat kokonaan valtionsa sisällä.[2]
Tornionjoki on Suomen ja Ruotsin rajajoki, joka laskee Pohjanlahden pohjukkassa Perämereen. Valuma-alueen pinta-ala on 39 705 km², pääuoman pituus on 513 kilometriä ja joki laskee Itämereen 17,8 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 79 700 asukasta ja valuma-alueesta 64 % sijaitsee Ruotsissa, 35 % Suomessa ja 1 % Norjassa.[2][15]
Kemijoki on Suomen Lapin jokia, joka myös laskee Perämereen. Valuma-alueen pinta-ala on 51 036 km², pääuoman pituus on 550 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 23,3 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 108 100 asukasta ja valuma-alueesta 97 % sijaitsee Suomessa ja 3 % Venäjällä.[2]
Indalinjoki sijaitsee Ruotsissa ja se laskee Selkämereen. Valuma-alueen pinta-ala on 26 727 km², pääuoman pituus on 426 kilometriä ja joki laskee Itämereen 19,1 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 109 200 asukasta ja valuma-alueesta 92 % sijaitsee Ruotsissa ja 8 % Norjassa.[2][15]
Neva on lyhyt joki Venäjällä, joka laskee Suomenlahden pohjukkaan. Valuma-alueen pinta-ala on 286 553 km², pääuoman pituus on 916 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 66,5 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 6 107 900 asukasta ja valuma-alueesta 80 % sijaitsee Venäjällä ja 20 % Suomessa.[2]
Narvanjoki on lyhyt Viron ja Venäjän välinen rajajoki, joka laskee Suomenlahteen. Valuma-alueen pinta-ala on 56 797 km², pääuoman pituus on 645 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 10,7 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 936 100 asukasta ja valuma-alueesta 63 % sijaitsee Venäjällä, 31 % Virossa ja 6 % Latviassa.[2]
Gauja on Latviassa virtaava joki, joka laskee Riianlahteen. Valuma-alueen pinta-ala on 8 652 km², pääuoman pituus on 452 kilometriä ja joki laskee Itämereen 2,1 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 155 300 asukasta ja valuma-alueesta 87 % sijaitsee Latviassa ja 13 % Virossa.[2][16]
Väinäjoki on Latviassa Riianlahteen laskeva joki. Valuma-alueen pinta-ala on 86 052 km², pääuoman pituus on 1 020 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 40,6 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 2 783 200 asukasta ja valuma-alueesta 38 % sijaitsee Valko-Venäjällä, 32 % Venäjällä, 28 % Latviassa ja 2 % Liettuassa.[2]
Lielupe on Latviassa Riianlahteen laskeva joki. Valuma-alueen pinta-ala on 17 876 km², pääuoman pituus on 310 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 2,4 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 668 200 asukasta ja valuma-alueesta 50 % sijaitsee Latviassa ja 50 % Liettuassa.[2]
Venta laskee Latviassa varsinaiseen Itämereen. Valuma-alueen pinta-ala on 11 624 km², pääuoman pituus on 346 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 2,2 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 347 600 asukasta ja valuma-alueesta 55 % sijaitsee Latviassa ja 45 % Liettuassa.[2]
Niemen on alajuoksullaan Liettuan ja Venäjän rajajoki, joka laskee varsinaiseen Itämereen Kuurinhaffissa. Valuma-alueen pinta-ala on 92 318 km², pääuoman pituus on 914 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 20,0 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 4 890 900 asukasta ja valuma-alueesta 48 % sijaitsee Valko-Venäjällä, 47 % Liettuassa, 3 % Puolassa ja 2 % Venäjällä.[2]
Pregolja on Venäjällä varsinaiseen Itämereen Veikselinhaffissa laskeva joki. Valuma-alueen pinta-ala on 14 783 km², pääuoman pituus on 292 kilometriä [a] ja joki laskee Itämereen 2,7 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 1 283 600 asukasta ja valuma-alueesta 52 % sijaitsee Puolassa ja 48 % Venäjällä.[2]
Veiksel on pääosin Puolassa virtaava joki, joka laskee varsinaiseen Itämereen Gdańskinlahdessa. Valuma-alueen pinta-ala on 193 347 km², pääuoman pituus on 1 064 kilometriä [17] ja joki laskee Itämereen 42,4 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 23 487 300 asukasta ja valuma-alueesta 87 % sijaitsee Puolassa, 7 % Ukrainassa, 5 % Valko-Venäjällä ja 1 % Slovakiassa.[2]
Oder on pääasiassa Puolassa virtaava joki, joka laskee varsinaiseen Itämereen Oderinhaffissa. Valuma-alueen pinta-ala on 117 862 km², pääuoman pituus on 854 kilometriä ja joki laskee Itämereen 16,2 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 16 167 200 asukasta ja valuma-alueesta 90 % sijaitsee Puolassa, 6 % Tšekissä ja 4 % Saksassa.[2]
Götajoki on Ruotsin suurin joki, joka laskee Kattegatin ja Skagerrakin vaihettumisvyöhykkeeseen. Valuma-alueen pinta-ala on 50 115 km², pääuoman pituus on 731 kilometriä ja joki laskee Kattegatiin 23,1 km³ vettä vuodessa. Valuma-alueella asuu 1 003 300 asukasta ja valuma-alueesta 84 % sijaitsee Ruotsissa ja 16 % Norjassa.[2][15]
Seuraava luettelo on edellistä kattavampi ja siihen on otettu mukaan kaikki vähintään 200 km² laajuiset jokien valuma-alueet, ja niiden lisäksi myös valtion vesistöviranomaisten päävesistöiksi luokittelemat valuma-alueet. Valuma-alueita on yli 230. Valuma-alueen pääuomalla tarkoitetaan yleensä joensuuhun päättyvän virtaveden vesistön pisintä uomaa tai sen virtaamaltaan suurinta vesistön uomaa. Taulukossa voi olla pääuoman tiedon puuttuessa myös artikkelissa ilmoitettu joen pituus. Taulukon tiedot on luettu wikipedia-artikkeleista taulukon alla ilmoitetulla tavalla ja tietojen lähteet yksilöidään jokikohtaisesti taulukon oikeassa sarakkeessa.
↑ abTuuling, Igor & al.: The Baltic Sea – geology and geotourism highlights, s. 5–9. Tallinna, Viro: NGO GEOGuide Baltoscandia, 2011. ISBN 978-9985-9973-8-3. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 4.11.2021). (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Pohjanlahti”, Suuri maailmantieto, s. 514. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Perämeri”, Suuri maailmantieto, s. 505. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Selkämeri”, Suuri maailmantieto, s. 583. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Ahvennanmeri”, Suuri maailmantieto, s. 18. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Saaristomeri”, Suuri maailmantieto, s. 556. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Riianlahti”, Suuri maailmantieto, s. 545. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Gdanskinlahti”, Suuri maailmantieto, s. 195. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑Pöyhönen, Otto (toimittaja): ”Kattegat”, Suuri maailmantieto, s. 261–318. Valitut Palat, 1993. ISBN 951-584-002-3.
↑ abcEklund, Anna: Sveriges vattendrag (PDF), Faktablad nr 44, 2010, SMHI, viitattu 5.11.2021 (ruotsiksi)
↑GaujaVietvārdu datubāze. 2017. LR Latvijas Ģeotelpiskās informācijas aģentūra. Viitattu 5.11.2021. (latviaksi)
.svg)
