Vaalimaanjoki
| Vaalimaanjoki Коскеланйоки, Koskelanjoki |
|
|---|---|
 Vaalimaanjokea Virolahdella Suomen rajavyöhykkeen rajalla. |
|
| Maat | Venäjä, Suomi |
| Alue | Leningradin alue |
| Piiri | Viipurin piiri |
| Maakunnat | Etelä−Karjala, Kymenlaakso |
| Kunnat | Virolahti, Miehikkälä, Luumäki |
| Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja | |
| Päävesistöalue | Vaalimaanjoen vesistö (10) |
| Pinta-ala | 244,96 km² [1] |
| Järvisyys | 3,07 % [1] |
| Pääuoman pituus | 55,8 [2][a] |
| Pääuoman osuudet | Vaalimaanjoki ←Nokanoja ←Alamyllynjoki ←Luotosenjärvi |
| Joen uoman kohteita | |
| Alkulähde | Nokkala, Luumäki, Suomi |
| Laskupaikka | Kurovskajan lahti, Suomenlahti, Venäjä |
| Mittaustietoja | |
| Lähdekorkeus | noin 45 m |
| Laskukorkeus | 0 m |
| Korkeusero | 45 m |
| Pituus | 45,4 km [2][a] |
| Kaltevuus | 1 m/km |
| Keskiylivirtaama | 22 m³/s (MHQ) [3] |
| Keskivirtaama | 3 m³/s (MQ) [3] |
| Muuta | |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Vaalimaanjoki eli Koskelanjoki (ven. Коскеланйоки) on Suomessa Etelä-Karjalan Luumäellä sekä Kymenlaakson Miehikkälässä ja Virolahdessa virtaava 45 kilometriä pitkä joki, joka muodostaa lähes koko Vaalimaanjoen vesistön 56 kilometriä pitkän pääuoman. Joki laskee Suomenlahteen Venäjän Viipurin piirissä.[4][5][2][a]
Joen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joki alkaa Nokanojan ja Ruostesuonojan yhtymäkohdassa Luumäen Nokkalan peltoaukealla. Nokanoja saa alkunsa viiden kilometrin päässä Luotosenjärvestä. Joki ylittää heti Miehikkälän kuntarajan ja virtaa aluksi yli viisi kilometriä suoraan etelää kohti. Alkuosuus tapahtuu Muurolan peltojen keskellä ja päättyy Haukkavuoren kalliojyrkänteen ja tekojärven välissä. Joen metsätaival tapahtuu syväksi kaivetussa kaivannossa, jonka vieren on rakennettu puolimatkassa tekolampia. Pekkolassa joki kohtaa pienen peltomaa-alueen, mutta jatkaa sitten mäkisessä metsämaastossa Takamaan metsien läpi etelä-kaakkoon päin. Viiden kilometrin päässä se saapuu Hauhiaan. Siellä joki levenee järvimäiseksi uomaksi, jota ympäröivät peltomaat. Hurttalassa joki tekee käännöksen ja laskee Piilonkoskessa Tyllinjärveen. Vesireitti jatkaa Taipaleenjärven, Välijärven ja Savanjärven kautta Savikkalaan. Vaalimaanjoen viimeinen osuus Suomessa tapahtuu virtaamalla leveän peltomaalaakson halki. Joen leveys vaihtelee matkalla ja joesta tulee parin kilometrin matkalla Virolahden ja Miehikkälän välinen kuntaraja. Joki alittaa Vaalimaalla ensin valtatien E18 ja sitten seututien 170. Sitten joki muodostaa parin kilometrin matkalla valtakunnan rajan. Rajalta on enää kilometrin verran Suomenlahteen. Venäjällä jokea kutsutaan Koskelanjoeksi [b][6].
Joen padot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vaalimaanjoki on ollut kokonaan suljettu kahdella padolla: Reinikkalankosken järjestelypadolla ja Mattilan Myllykosken padolla. Reinikkalankoskeen on valmistunut kalatie, joka mahdollistaa vaelluskalojen nousun.[7] Patoja pääuomassa on jäljellä kuusi kappaletta, mylly-, saha- tai vesivoimalaitoksia joessa on ollut yhdeksän. Myllyrakennuksia on jäljellä kolme.[8] Mattilankosken mylly on edellä mainituista myllyistä tällä hetkellä ainoa yhä toimintakunnossa oleva vesilaitos alkuperäisine mylly- ja sahakoneistoineen. Mattilankosken säännöstelypato on korvattu kiinteäharjaisella kalannousuaukolla varustetulla pohjapadolla mikä mahdollistaa vaelluskalojen nousun aina Savankoskelle saakka.[9]
Luontoarvoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joen keskijuoksulla sijaitsee vesistöalueen suurin järvi Tyllinjärvi, joka kuuluu Natura 2000 alueisiin. Joki tarjoaa virkistysmahdollisuuksia, muun muassa melontaa ja muuta luontomatkailua.lähde?
Vaalimaanjoen vesistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pääartikkeli: Vaalimaanjoen vesistö
Vaalimaanjoen vesistön valuma-alueen pinta-ala on 244,96 neliökilometriä, josta 238,56 neliökilometriä kuuluu Suomelle ja 6,4 neliökilometriä Venäjälle. Suomenpuolisen valuma-alueen järvisyys on 3,07 %. Vesistön valuma-alue on noin 40 kilometriä pitkä ja suurimmillaan 10 kilometriä leveä. Valuma-alueen pohjoisosat ylettyvät Etelä-Karjalaan Luumäen puolelle, mutta muualla se pysyy Kymenlaaksossa. Valuma-alue kuuluu keskijuoksulla Miehikkälään ja alajuoksulla Virolahteen. Venäjän puoli kuuluu Viipurin piirin Tienhaaran kuntaan.[10][1][2]
Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Pääuoman määritys ja sekä joen että pääuoman pituuden määritys on selostettu artikkelin Vaalimaanjoen vesistö kappaleessa Pääuoman kulun ja pituuden määritys.
- ↑ Tieto on luettu venäjänkielisen wikipedian artikkelista ru:Коскеланйоки.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126. Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4.
- ↑ a b c d Vaalimaanjoen vesistö Karttaikkuna. Paikkatietoikkuna. Viitattu 21.2.2023.
- ↑ a b Raportti tulvariskien alustavasta arvioinnista,Vaalimaanjoen vesistöalue, ELY-keskus, 2011
- ↑ Vaalimaanjoki, alkulähde (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 20.2.2023.
- ↑ Vaalimaanjoki, rajanylitys (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 20.2.2023.
- ↑ Valimanjoki, Валиманйоки (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 20.2.2023. (venäjäksi)
- ↑ HEALFISH (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Vihtonen, Manu: Vaalimaanjoen koski-inventointi, kalasto ja koeravustus 2001–2005, 2007
- ↑ Aluehallintoviraston päätös 4.12.2013, Nro 272/2013/2, Dnro ESAVI/90/04.09/2012
- ↑ Vaalimaanjoen vesistöalue (10) Järvi-meriwiki. Suomen ympäristökeskus. Viitattu 8.2.2023.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Vesistöennusteet: Vaalimaanjoen vesistö[vanhentunut linkki], vesi.fi
- Ikävalko, Joonas & al.: Mustajoen meritaimenen kotiuttamissuunnitelma, s. 16–18. Turku: Varsinais-Suomen ELY-keskus, 2020. Raportteja 31/2020. ISBN 978-952-314-875-8. Teoksen verkkoversio (PDF) (viitattu 1.3.2023).
