Narvanjoki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Narvanjoki
Narva jõgi, Нарва
Narva jõgi 1999.jpg
Maanosa Eurooppa
Maat  Viro ja  Venäjä
Vesistön ja valuma-alueen tietoja
Vesistö Narvanjoen vesistöalue
Valuma-alue Narvanjoen alue
Pinta-ala 56 783 km² [1][a]
Uoman kohteita
Pääuoma Narvanjoki
Sivuhaarat Rosonajoki, Tõrvajõgi, Kulgu jõgi, Pljussa, Mustajõgi, Krjuša, Zasseka, Poruni jõgi, Tšerjomuhha, Gorodenka oja, Vtroja ja Jaama jõgi
Järvet Narvan tekojärvi
Esteet Narvan vesiputous, Narvan vesivoimalaitos
Taajamat Narva-Jõesuu, Narva, Ivangorod, Kuningaküla, Permisküla, Vasknarva
Mittaustietoja
Alkulähde Peipsijärvi
  30 m mpy.
  58°59′15″N, 27°43′49″E
Laskupaikka Suomenlahti
  0 m mpy.
  59°28′8″N, 28°2′38″E
Pituus 73,8 km m [1][a]
Keskileveys 250 – 650 m [2]
Keskisyvyys 4 – 6 m [2]
Korkeusero 30 m [2]
Kaltevuus 0,41 m/km
Keskivirtaus 380 – 400 m³/s [2]
Muuta
Muualla Wikimedia Commons
Narvanjoen profiili yläjuoksulta alajuoksulle päin.
Iivananlinna vastarannalta kuvattuna elokuussa 2012.
Narvanjoen vesivoimalaitos vuonna 2009.
Harvinainen ohijuoksutus kuivaa joenuomaa pitkin (vesiputoukset).
Narvan maantiesilta heinäkuussa 2019.
Narvanjoen virtaamia.
Moottorivene joen yläjuoksulla.
Joella harrastetaan kotitarvekalastusta.
Narvan linna ja maantiesilta Joaorun saaren kohdalla heinäkuussa 2007.
Narvanjoki linnoitusten kohdalla 1860-luvulla.
Piirrosnäkymä 1860-luvulta saksankielisesä matkakirjasta.
Valokuva Narvanjoesta 1890-luvulla.

Narvanjoki [3] eli Narvajoki [4] (vir. Narva jõgi, ven. Нарва, Narva [2][4]) on rajajoki Viron ja Venäjän Leningradin alueen rajalla. Narvanjoki saa alkunsa Peipsijärvestä, josta se virtaa pohjoiseen 74 kilometriä [a] ja se laskee Narva-Jõesuun kohdalla Suomenlahden Narvanlahteen. Joen vastarannoilla sijaitsevat Narvan ja Ivangorodin kaupungit, joiden välissä on joen venäläinen Narvanjoen vesivoimalaitos. Joki on Narvanlahdelta Narvan vesiputouksille asti purjehduskelpoinen. Narvanjoki on virtaamaltaan Viron suurin joki.[1][5][6]

Jokialue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen ympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joki alkaa Peipsijärvestä, joka sijaitsee etelässä Peipsijärven alangolla, ja se virtaa Alutagusen alangon poikki Suomenlahdelle. Sen joenpohja on kalkkikiveä, jonka päällä on kerros hiekkaa ja soraa. Joen ympäristö on alavaa ja soistunutta metsämaata, jota on alajuoksulla muokattu taajama-alueiksi tai kaivettu öljyliuskeen takia louhoksille.[2][5]

Narvanjoen voimalaitos, vesiputous ja tekojärvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvanjoen vesivoimaa tiedetään käytetyn keskiajalla 1300-luvulla vesimyllyissä ja teollisuuden tarpeisiin sitä alettiin käyttämään 1800-luvulla. Vuonna 1858 tarjosi nelirattainen vesivoimala mekaanista energiaa puuvillatehtaan koneisiin. Niiden teho oli noin 500 hevosvoimaa (370 kilowattia). Vuonna 1868 korvattiin vesirattaat turbiineilla, joiden teho oli jo 1 300 hevosvoimaa (960 kilowattia). Joki ylittää Narvassa Baltian klintin, jossa joki putoaa Narvan vesiputouksessa noin kuusi metriä alemmaksi. Vuosina 1950–1957 rakennettiin klintin alapuolelle Ivangorodiin Narvanjoen viereen Narvanjoen vesivoimalaitos, jonka tuottaman sähköenergian teho on enimmillään 125 megawattia. Voimalaitos sijaitsee Kreenholmin saaren itäpuolella kulkevan 2,3 kilometriä pitkän kanavan alapäässä. Joen uoma on padottu Kreenholmin yläpuolelta ja kanava voimalaitoksen kohdalta Kreenholmin alaosan tasalla. Padolla voidaan parhaimmillaan korottaa patoaltaan vedenpintaa 23,5 metriä joen alajuoksun tasosta. Kreenholmin molemmilta puolilta kulkevat uomat ja siinä olevat vesiputoukset on yläpuolisella padolla jätetty kuivilleen. Kuivaan uomaan päästetään vettä ohijuoksutuksina esimerkiksi korkeanveden aikana tai toisinaan koskinäytöksissä.[2]

Patoaltaaseen on padottu vettä noin 25 metrin korkeuteen mpy. ja sen muodostama Narvan tekojärvi peittää 191 neliökilometrin [a] suuruisen alueen, josta saaria on 4,7 neliökilometriä [a]. Vesi nousee myös Narvanjokea ylöspäin 35 kilometrin matkalta. Tekojärven vedenpinta sijaitsee alavalla maalla, jolloin sen tilavuus ja pinta-ala riippuu suuresti järven vedenpinnan korkeudesta. Tekojärven keskisyvyys on 1,9 metriä [a].[7]

Saaret ja valtakunnanraja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joessa on kymmenkunta suurta saarta. Heti joen luusuan jälkeen Vasknarvassa on kaksi saarta ja maatunut suuri Vasknarvan saari. Niiden alapuolella yhtyy jokeen Jaama jõgi, jonka alaosa haarautuu suistoksi jonne jää varsin suuri Lapina saar. Sen erottaa mantereesta kapeat joenuomat. Joensuun eteen on kasvanut nimetön lietesaari. Sama ilmiö toistuu Karolin kylän kohdalla, jossa lietteessä erottuu umpeen maatuneita entisiä joenuomia ja niiden saaria. Erään saaren nimi on Veskisaar (suom. Myllysaari). Näiden jälkeen joki haarautuu kahdeksi uomaksi, joiden väliin jää 2,5 kilometriä pitkä Permisküla saar [2]. Se on yli 600 metriä leveä autio saari. Länsipuolella on virtapaikka Permisküla kärsetik ja itäisessä haarassa Kakoloki kärestik. Kun valtakunnanraja on tähän asti seurannut joen keskiuomaa, kiertää se nyt pitkin Kakolokin haaraa. Kaksi kilometriä alempana sijaitse ensin Suursaar ja sitten Väikesaar [2]. Suursaar on 980 metriä pitkä ja 500 metriä leveä, ja Väikesaar on yli 500 metriä pitkä ja 150 metriä leveä. Saaret sijaitsevat Kuningakülan kohdalla ja valtionraja kiertää saaret niiden itäpuoleista uomaa pitkin. Kylän ja saarten jälkeen joki levenee lähes 700 metriä leveäksi. Tässä järvimäisessä osassa on kahdeksan saarta ja siihen laskee Gorodenkan oja. Saarien itäpuolelta kiertää veden alle jäävä Omuti kärestik, jota valtionraja seuraa. Joen leveneminen johtuu Narvan tekojärven tulvimisesta joen yläjuoksulle eikä saarien ja rantojen linjat ole enää alkuperäisiä. Joessa esiintyy tekojärveen asti lietteisiä ja matalia saaria. Osa niistä on nimetty: esimerkiksi Melina, Barski, Kapsa saar, Kasesaar ja Vasikasaar. Mustajõen kohdalla valtionraja kiertää vasemmanpuoleisia uomia. Joki saapuu nyt tekojärvelle, missä saaria on runsaasti. Valtionraja kiertää järvellä linjaa, jossa joki virtasi ennen tekojärven rakentamista. Sen vuoksi suurin osa järvestä kuuluu Venäjälle. Tekojärveltä on merelle jokea myöten matkaa enää 18 kilometriä. Lopputaival alkaa Kreenholmin saaren [2] kiertävillä joenhaaroilla, jotka on kuitenkin padottu umpeen. Kuivilleen jäännyttä läntistä uomaa kutsutaan Narvanjoen kanjoniksi (vir. Narva jõe kanjoni). Voimalaitoksen alapuolella kaupunkialueella sijaitsee kapea Joaoru saar ja Saksa-Soome kalmistun kohdalla Väikesaar. Vielä muutama sata metriä joensuusta on Viron rannan tuntumassa Kaunissaar, joka sijaitsee Narva-Jõesuun kaupungin vieressä.[5][1][b]

Joen ylitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska joki on valtionrajana samalla Euroopan unionin Schengen-raja, ei sillä ole kovin monta ylityspaikkaa. Joen ainoat ylityspaikat ovat kaupunkialueella Narvan ja Ivangorodin kohdalla. Ensimmäinen ylityspaikka hyödyntää tekojärven patoa, joka on rakennettu Kreenholmin yläpuolelle vanhaan joenuomaan. Toinen ylityspaikka, jolla on jalankulkijoille tarkoitetut rajantarkastuspisteet kummallakin rannalla, sijaitsee Kreenholmin alapuolella. Seuraava ylityspaikka on rautatiesilta (Tallinna–Narva-rata ja Pietarinrata), joka sijaitsee Narvanjoen vesivoimalan yläpuolella, ja pian tämän alapuolella, Ivananlinnan kohdalla, joen ylittää Tallinna–Pietarin maantie (Valtatie 1 (Viro) ja Pietarintie). Tarkastettavat ajoneuvot odottavat vuoroaan sillalla.[5]

Valuma-alue ja sivujoet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Narvanjoen vesistöalue

Narvanjoen vesistöalue ulottuu Venäjän, Viron, Latvian ja Valko-Venäjän alueille. Sen valuma-alueen pinta-ala on 56 783 neliökilometriä [a] ja siihen kuuluvat sellaiset vesistöt kuin Peipsijärvi, Võrtsjärvi, Pljussajoki, Velikajajoki ja Emajoki. Valuma-alueesta kuuluu Venäjälle 35 985 km² (63 %), Virolle 17 199 km² (30 %) ja Latvialle 3 599 km² (6 %). Valko-Venäjän osuus on vähäinen. Narvanjoen alueen pinta-alaksi saadaan 8 968 neliökilometriä, kun vesistöalueen pinta-alasta vähennetään Peipsijärven valuma-alueen pinta-ala 47 815 neliökilometriä pois. Valuma-alueen sadanta virtaa kaikki Narvanjoen kautta pois. Joen virtaamia ja vedenkorkeuksia on mitattu vuodesta 1902 saakka [8]. Virtaamat ovat joen luusuassa keskimäärin noin 330 kuutiometriä sekunnissa (m³/s). Kun jokeen yhtyy useita alueen sivujokia, kasvaa virtaama alajuoksulle tultaessa 380–400 m³/s. [1][2][9][10]

Narvanjoen yläjuoksulla tekojärvelle asti ja kaupunkien alapuolella yhtyy jokeen sen kummaltakin rannalta useita sivujokia. Osa niistä ovat ojia tai kanavia, mutta osa täyttää pienen joen ominaisuudet. Pljussajoki on ainoa suurempi joki. Alle on koottu Narvanjoen sivujoet taulukkoon. Puuttuvat tiedot odottavat löytymistään.

yhtyy
Narvanjokeen
(km suusta)
nimi nimi
(ven. )
pituus
(km)
valuma-alue
(km²)
lähde
0 Rosonajoki Ро́ссонь 26 63 2
3 Kudruküla oja 10 28 1
7 Tõrvajõgi 16 44 1
Narvan tekojärven alareuna
Kulgu jõgi 14 54 1
Pjata Пята 9
Tšernovka Черновка 14 6,8
Pljussa Плюсса 281 6550 5
Narvan tekojärven yläreuna
40 Mustajõgi 32 400 1
Krjuša Крюша 6
Sjuga Сюга 6
Zasseka Зассека 6
Gluboki oja 4 4 1
Tragovosti Траговости 6
53 Poruni jõgi 12 33 1
55 Tšerjomuha Черёмуха 13 4,6,7
58 Gorodenka oja 19 120 1
64 Permisküla oja 15 33 1
66 Tsiretoki oja 4 2 1
Kašutška Kaшучка 6
69 Karoli oja 5 27 1
72 Jaama jõgi 15 47 1
74 Jaama jõgi 15 47 1
Vtroja Втроя 16 3

Lähde: 1 = [1], 2 = [11], 3 = [12], 4 = [13], 5 = [14], 6 = [5], 7 = [15], 8 = [16], 9 = [10]

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvanjoen vesiputousten vesivoimaa on käytetty hyödyksi vuosisatoja ja se on mahdollistanut Narvan teollistumisen jo 1800-luvulla. Vuonna 1902 alkoi insinööri E. Köning suunnitella Pihkova–Tartto–Narva-laivaväylän rakentamista. Suunnittelu toteutettiin aloittamalla hydrologiset mittaukset Narvanjoella, Peipsijärvellä ja niitä verrattiin vuonna 1871 aloitetun Emajoen mittauksen tietoihin. Kanavaa ei rakennettu, mutta mittausperinne säilyi. Sen sijaan alettiin vuonna 1920 suunnitella vesivoimalaa, jonka toimintaa haluttiin ymmärtää mittauksin. Voimalan rakennusvaihe käynnistyi vasta sotien jälkeen vuonna 1950. Tekojärven täyttäminen, joka nosti voimalan vedenpintaa, aloitettiin vuonna 1955. Samana vuonna alkoivat turbiinit tuottaa sähköä.[8]

Etymologiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joen nimen ”Narva”-muotoa ovat käyttäneet kirjallisten lähteiden valossa ainakin keskiajalta lähtien lähinnä itämerensuomalaisten kielten puhujat. Samanaikaisten lähteiden mukaan nimen erikielisiä ääntämyksellisiä muunnoksia ovat olleet ”Narve”, ”Narvo”, ”Naravo”, ”Narave” ja ”Norova”. Näitä kaikkia muunnoksia käyttivät lähinnä liettualaiset, latvialaiset, venäläiset, ruotsalaiset ja saksalaiset omaan kieleen sopivina. Narva-sana on pohjoismaissa paikannimenä harvinainen, mutta esimerkiksi Suomen alueelta tunnetaan Vesilahdelta Narvan kylä, Kuopiosta Narvasalmi, Inkerinmaalta Narvusi ja Liivinmaalta Nervensberg. Koska nimiö esiintyy vain harvakseltaan, onkin päätelty, ettei se ole edellä lueteltujen kielien alkuperäinen sana vaan lainasana toisesta kielestä. Tällaista sanaa toisista kielistä ei kuitenkaan ole löydetty. Toistaiseksi kaikki ehdotukset on osoitettu vääriksi tai niiden perustelut ovat olleet epäuskottavia. Narva-sanan alkuperä on siten arvoitus.[17][18]

Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Jotkin joen ja sen vesistöalueen tiedoista voivat poiketa muissa yhteyksissä annetuista tiedoista, mutta ne on saatu Viron Keskonnaministeeriumin Keskkonnaregisteristä (VEE1062200). Siellä niiden on ilmaistu olevan viimeisintä tietoa.
  2. Narvanjoen kulun ja etenkin Viron puoleisen osan kuvailussa on hyödynnetty Keskonnaministeeriumin Keskkonnaregisterin karttapalvelua (VEE1062200)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Keskkonnaregister: Narvanjoki (VEE1062200) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 13.11.2019. (viroksi)
  2. a b c d e f g h i j k Eesti Entsüklopeedia: Narva jõgi, viitattu 13.11.2019
  3. Kotimaisten kielten keskus: Viron paikannimet: suomeen mukautettu vai vironkielinen nimiasu?(ohje), viitattu 28.4.2017
  4. a b Venäjän federaation paikannimiä, s. 155. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 2006. ISBN 952-5446-18-2. Teoksen verkkoversio (viitattu 9.10.2015).
  5. a b c d e Annov, Merle & Kurrel, Kadri & Lepik, Leida: Eesti teedeatlas, s. 34, 35, 46. Tallinna: Regio, 2014. ISBN 978-9949-520-16-9. toimitus (viitattu 13.11.2019). (viroksi),(englanniksi)
  6. Narva (maantieteellisen kokoelmaverkkotietosanakirjan artikkeli Narvanjoesta) Geografitšeskaja entsikolpedija. 2006 (viittauksen osalta). Viitattu 27.7.2013. (venäjäksi)
  7. Keskkonnaregister: Narva veehoidla (VEE2015410) Keskonnainfo. Tallinna, Viro: Keskkonnaministeerium. Viitattu 13.11.2019. (viroksi)
  8. a b Järvet, Arvo: Sada aastat Narva jõe äravoolu mõõtmisi Eesti Loodus. 2002/12. Tallinna: MTÜ Loodusajakiri. Viitattu 13.11.2019. (viroksi)
  9. Eesti Entsüklopeedia: Eesti vesikonnad, viitattu 13.11.2019
  10. a b Eesti Entsüklopeedia: Peipsi, viitattu 13.11.2019
  11. Rosona (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 11.11.2019. (venäjäksi)
  12. Vtroja (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 11.11.2019. (venäjäksi)
  13. Tšerjomuhha (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 11.11.2019. (venäjäksi)
  14. Pljussajoki (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 9.11.2019. (venäjäksi)
  15. Tšerjomuha (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 9.11.2019. (venäjäksi)
  16. Tšernovka (textual.ru) Venäjän valtion vesistötietokanta. Viitattu 13.11.2019. (venäjäksi)
  17. von Sabler, G.: Ober die Herkunft des Flussnamens Narowa; teoksesta Sitzungsberichte der Gelehrten Estnischen Gesellschaft (PDF) (1911, s.166) dspace.ut.ee. Jurjew-Dorpat. Viitattu 13.11.2019. (saksaksi)
  18. Narva (hakusana) Eesti kohanimeraamat. Tallinna: Eesti Keele Instituut. Viitattu 14.11.2019. (viroksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]