Motalanvirran vesistö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruotsin päävesistöalueet
Motalanvirta tulee Boren järvelle.
Motalanvirta laskee Norrköpingin läpi.

Motalanvirran vesistö (ruots. Motala ströms avrinningsområde, vesistöaluetunnus 67) muodostuu Itämeren pääaltaaseen laskevan Motalanvirran (ruots. Motala ström) ja sen sivujokien yhteisestä valuma-alueesta, jonka kokonaispinta-ala on 15 481 neliökilometriä. Se on yksi Ruotsin päävesistöalueista ja sen valuma-alue sijaitsee kokonaan Ruotsissa.[1][2][3]

Pääuoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistön pääuomana on sen alajuoksulla nimikkojoki Motalanvirta, jonka pituus on noin 100 kilometriä mitattuna Vätternin lähdejärvestä. Pääuoman yläosana pidetään Huskvarnaånia, joka kasvattaa pääuomaa 285 kilometrin pituiseksi. Joki laskee Itämereen noin 2,9 kuutiokilometriä vettä vuodessa.[4][a]

Vesistön valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motalanvirran vesistön länsipuolella kulkee Skandinavian eteläosan pohjois-eteläsuunnassa halkaiseva vedenjakaja, jonka itäpuolella olevat vesistöt laskevat Itämeren pääaltaaseen ja länsipuolella Atlantin suuntaan. Tällä vedenjakajalla on Motalanvirran vesistöllä pitkä osuus. Motalanvirran vesistön eteläpuolella sijaitsee Emånin vesistö (tunnus 74) ja sen pohjoispuolella sekä Norrströmin vesistö (tunnus 61) että Nyköpingsånin vesistö (tunnus 65). Koska Motalanvirta laskee Itämereen pohjoisessa sijaitsevaan 50 kilometriä pitkään Bråvikenin lahteen, jää etelämpänä merenrannikon ja vesistön väliin runsaasti tilaa kuudelle pienelle päävesistölle. Ne ovat pohjoisesta etelään lueteltuna Söderköpingsånin- (tunnus 68), Vindånin- (tunnus 69), Storånin- (tunnus 70), Botorpsströmmenin- (tunnus 71), Marströmmenin- (tunnus 72) ja Virånin vesistö (tunnus 73). Päävesistöjen välissä sijaitsee vielä monia mereen laskevien ojien ja purojen pieniä valuma-alueita.[3]

Valuma-alueen piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valuma-alueen maaperän yleisimmät maalajit ovat moreeni (28,6 %), turve (6,6 %), kalliomaa (18,8 %), hiekka ja sora (2,3 %), multamaa (6,7 %), savimaa (12,3 %) ja jäätikköjokijäänteet (4,0 %). Alueen maankäyttöä esittävät maiden käyttöluokitukset, joiden mukaan alueella on metsämaita (54,2 %), soita ja kosteikkoja (1,2 %), viljelymaita (17,3 %), taajamia ja pinnoitettuja alueita (2,4 %) sekä joutomaita (5,0 %). Näiden lisäksi on 19,9 % vesistöjä.[5]

Virtaamia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motalanvirtain keskivirtaamat kuukausittain joensuussa (1981–2012)

SMHI on julkaissut tilastossaan Motalanvirtain virtaamien päivittäiset keskivirtaamat vuosilta 1981–2012. Niiden mukaan joen suiston lähellä sijaitsevassa mittauspisteessä joen keskivirtaama (MQ) on 97,3 kuutiometriä sekunnissa (m³/s), keskiylivirtaama (MHQ) on 182 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) on 46,5 m³/s [5]. Toisen lähteen mukaan joen keskivirtaama on 92,6 m³/s ja keskiylivirtaama (MHQ) on 195 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) on 17 m³/s [4]. Suurin kuukausittainen keskivirtaama 301,3 m³/s on mitattu toukokuussa 1985 ja pienin 27,7 m³/s syyskuussa 1989. Viereinen kaavio esittää SMHI:n julkaiseman tilaston kuukausittaisten keskivirtaamien arvoista lasketut keskiarvot.[2]

Vesistöalueen perusrakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääuoman vesireitti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistön pääuomana on sen nimikkojoki Motalanvirta, joka alkaa Vätternjärvestä ja sen pituus on noin 100 kilometriä. Vesistön pääjärvi on Vättern, johon laskee useita saman kokoluokan jokia. Niistä suurimmat ovat Edsån, joka valuma-alueen pinta-ala on 907 km², sekä Huskvarnaån (662 km²) ja Mjönaån (417 km²). Näistä Huskvarnaån on valittu vesireitin pääuomaksi. Mitattuna Huskvarnaånin valuma-alueen latvoilta tulee pääuoman pituudeksi 285 kilometriä. Joki laskee Norrköpingissa Itämereen kahta lyhyttä suuhaaraa myöten yhteensä noin 2,9 kuutiokilometriä vettä vuodessa.[4]

Pääuomaan yhtyvien sivujokien verkostoon voi tutustua alla olevista taulukkoluetteloista. Ne on koottu kolmeksi kokonaisuudeksi: Motalanvirran sivujoet, Vätternin tulojoet ja Huskvarnaånin valuma-alueen sivujoet. Tietojen lähteet on luetteloitu taulukon alle ja viitteet on koottu oikeanpuoleiseen sarakkeeseen. Viitteet on luetteloitu samassa järjestyksessä kuin ne esiintyvät taulukossa.

Alajuoksu: Motalanvirta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Motalanvirran vesistöalueen vesien keskivirtaamista on 42 % peräisin Vätternin valuma-alueelta ja loput se saa omilta sivu-uomiltaan, joista suurimmat ovat Svartån, Stångån ja Hällestadsån. Sivujoet on luetteloitu alla sijaitsevaan taulukkoon.

Sivu-uoman
nimi
 
Etäisyys
mereen
(km)
Pääuoman
kohta
 
Pituus
(km)
 
Virtaama
MQ
(m³/s)
Valuma-
alue
(km²)
Lähteet
 
 
joki laskee varsinaiseen Itämereen
Ljurabäck 2 Lindökanalen 0,5 76 1,1,1,–,2,2
Holmenin voimala (6 km)
Fiskebyn voimala (10 km)
Vistingebäcken 19 Glan 0,5 61 1,1,1,–,2,2
Ålbäcken 20 Glan 0,3 40 1,1,1,–,2,2
Lotorpsån 20 Glan 4 424 1,1,1,–,2,2
Hällestadsån 23 Glan 86 11 1 286 1,1,1,3,2,2
Torpån 27 joki (Skärblacka) 0,6 88 1,1,1,–,2,2
Skärblackan voimala (28 km)
Hyttebäcken 28 joki (Skärblacka) 0,1 15 1,1,1,–,2,2
Älvåsin voimala (34 km)
Kumlaån 45 Roxen 0,5 117 1,1,1,–,2,2
Sviestadsån 56 Roxen 1 217 1,1,1,–,2,2
Stjärnorpebäcken 59 Roxen 0,2 22 1,1,1,–,2,2
Stångån 60 Roxen 202 13 2 456 1,1,1,3,2,2
Svartån 61 Roxen 165 20 3 427 1,1,1,3,2,2
oja 63 Roxen 0,1 16 1,1,1,–,2,2
Nykvarnin voimala (67 km)
Malforsin voimala (69 km)
Borensbergin voimala (79 km)
Kårbybäcken 86 Boren 1,1,1,–,–,–
Ulvåsabäcken 90 Boren 1,1,1,–,–,–
Motalan voimala (95 km)
joki alkaa Vätternistä

Lähteet: 1 = [6], 2 = [7], 3 = ruotsinkielinen Wikipedia

Keskijuoksu: Vättern[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vättern on valumalueensa pääjärvi. Järven tulouomat on luetteloitu Motalasta alkaen järven pohjoispäästä ja järvi vastapäivään kiertäen. Vesistöviranomaiset ovat valinneet järven eteläpäähän tulevan Husqvarnaånin yläjuoksun pääuomaksi, joten sen nimi on järveen tulevien jokien luettelossa kirjoitettu lihavoituna. Taulukkoon viittaavat lähteet on koottu sen alapuolelle ja rivikohtaiset viittaukset on mainittu oikeassa sarakkeessa.

Joen nimi
 
 
Etäisyys
Motalasta
(km)
Rannikon
kohta
 
Pituus
(km)
 
Virtaama
MQ
(m³/s)
Valuma-
alue
(km²)
Lähteet
 
 
Sätersån 5 Motalabukten 10 0,3 32 3,4,4,5,3,3
Forsån 29 Forsaviken 3,4,4,–,–,–
puro Verkasjönistä 44 Kärrafjärden 0,3 31 3,4,4,–,3,3
Vennaån 45 Kärrafjärden 2 185 3,4,4,–,3,3
Bronaån 49 Alsen 0,8 74 3,4,4,–,3,3
Dohnaforsån 44 Alsen 14 0,8 83 3,4,4,5,3,3
Aspaån 32 Aspafjärden 0,7 65 3,4,4,–,3,3
Tivedsdalbäcken 26 Boviken 8 0,1 12 3,4,4,5,3,3
Moabäcken 26 Klintanäset 3 0,2 19 3,4,4,5,3,3
Granviksån 25 Granvik 4 0,2 16 3,4,4,5,3,3
Edsån 30 Karlsborg 7 907 3,4,4,–,3,3
Storebäcken 34 Kråksviken 0,2 25 3,4,4,–,3,3
Hjoån 50 Hjo 0,5 63 3,4,4,–,3,3
Almnäsbäcken 54 4 13 3,4,–,5,–,3
Erlandstorpabäcken 55 8 25 3,4,–,5,–,3
Holmån 70 Brandstorp 6 0,3 27 3,4,4,5,3,3
Svedån 75 Svedudden 17 0,6 49 3,4,4,5,3,3
Gagnaån 79 Fagerhult 13 0,3 29 3,4,4,5,3,3
Hornaån 83 17 0,3 30 3,4,–,5,3,3
Knipån 85 17 0,6 53 3,4,–,5,3,3
Hökesån 87 Habo 17 0,7 67 3,4,4,5,3,3
Domneån 89 10 0,8 66 3,4,–,5,3,3
Lillån 91 Bankeryd 14 0,3 35 3,4,4,5,3,3
Dunkehallaån 99 Jönköping 14 0,3 26 3,4,4,5,3,3
Tabegsån 99 Jönköping 5 245 3,4,4,–,3,3
Huskvarnaån 96 Jönköping 7 662 3,4,4,–,3,3
joki Landsjönistä 88 Kaxholmen 0,4 54 3,4,4,–,3,3
Röttleån 70 Gränna 12 0,4 216 3,4,4,1,3,3
Orrnäsaån 44 Ödeshög 20 0,4 64 3,4,4,5,3,3
Mjölnaån 12 Vadstena 2 417 3,4,4,–,3,3

Lähteet: 1 = ruotsinkielisestä wikipediasta, 2 = tieto saatu SMHI:n verkkopalvelusta etsimällä sieltä joen tiedot, 3 = tieto saatu SMHI:n jokien karttatietopalvelusta (lähde Modeldata [7]), 4 = mitattu kartasta (ei tarkka arvo [8]), 5 = tieto saatu SMHI:n järvien karttatietopalvelusta VISS [9]

Yläjuoksu: Huskvarnaånin valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistöalueen yläjuoksun pääuomaksi on määritetty Huskvarnaånin valuma-alueen pääuoma, joka muodostuu useasta erinimisestä uomasta. Lähdejärvi on Lanafallssjön, josta virtaa pohjoiseen Fredriksdalasjöniin laskeva Lannafallsån. Järven pohjoispäästä jatkaa edelleen pohjoiseen virtaava Fredriksdalsån, joka laskee Ryssbysjöniin. Siitä jatkaa Huluån Lilla Nätareniin. Stora Nätarenin ja Ylenin välissä virtaa lyhyt Ån ja Ylenista alkaakin jo Huskvarnaånin joki.

Sivu-uoman
nimi
 
Etäisyys
mereen
(km)
Pääuoman
kohta
 
Pituus
(km)
 
Virtaama
MQ
(m³/s)
Valuma-
alue
(km²)
Lähteet
 
 
pääuoma laskee Vätterniin
Lillån alajuoksu 0,4 40 1,1,1,–,2,2
Huskvarnan voimala ( km)
Carlforsin voimala ( km)
Femtingaån Stensjön 0,4 40 1,1,1,–,2,2
Stensjöån Stensjön 0,9 75 1,1,1,–,2,2
Vissjöån keskijuoksu 0,3 29 1,1,1,–,2,2
Rammbro Kvarnin voimala ( km)
Lillån keskijuoksu 0,6 55 1,1,1,–,2,2
oja Pukasjönistä keskijuoksu 0,04 5 1,1,1,–,2,2
Ramsjöholmin voimala ( km)
oja Kåvenista yläjuoksu 0,06 7 1,1,1,–,2,2
Hjorteboån Stora Näteren 0,4 41 1,1,1,–,2,2
Lanån Lilla Nätaren 0,4 46 1,1,1,–,2,2
Madhemsbäcken Huluån 0,1 12 1,1,1,–,2,2
Nässjöån Ryssbysjön 0,2 19 1,1,1,–,2,2
Esperydin voimala ( km)
Svenstorpbäcken Fredriksdalsån 0,08 7 1,1,1,–,2,2
Lockebobäcken Lannafallsån 0,04 3 1,1,1,–,2,2
pääuoma alkaa Lanafallssjönistä

Lähteet: 1 = [6], 2 = [7]

Järviä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääuomassa sijaitsevat Motolanvirran alueen suurimmat järvet. Sellainen ei vielä ole Ensjön, joka on Ljurabäckin lähdejärvi. Puro laskee Motolanvirran suistoon. Motolanvirta virtaa yhteensä viiden järven kautta, jotka ovat alhaalta lueteltuna Glan, Roxen, Ljungssjön, Norrbysjön ja Boren. Glaniin ja Roxeniin laskevien suurten jokien valuma-alueilla on paikoin runsaasti järviä. Glaniin tulee pohjoisesta kaksi jokea, joiden valuma-alueet ovat rikkaat pikkujärvistä. Niistä voi mainita Vistingebäckenin alueelta Näfssjön ja Käxten, ja Lotorpsånin alueelta Åmlången, Gron, Näfssjön, Ormlången, Björkesjön, Västjuten, Mellanjuten ja Avern. Galnin länsirantaan laskee ensin pieni Ålbäcken, jonka alueella on Lövstadsjön, ja suurempi Hällestadsån, jonka valuma-alueelta löytyvät esimerkiksi Dovern, Bönnern, Bleken, Stora Tron, Storsjön, Lien, Annsjön ja Stråken. Roxenista laskevaan Motalanvirtaan yhtyy pohjoisesta Torpån, jonka järviä ovat Mårn ja Ören, sekä Hyttebäcken, jonka alueelta löytyy Dänseln ja Horken. Roxenin suuren järven etelärantaan laskee kaksi pientä jokea. Niistä pienempi on Kumlaån, jonka valuma-alueella ovat esimerkiksi Norra Teden, Södra Teden ja Hallebysjön. Sen länsipuolella virtaa Sviestadsån, jonka valuma-alueella ovat esimerkiksi Ören, Vin, Svinstadsjön ja Värnässjön. Roxeniin laskevista suurista joista on Stångån järvirikkain ja sen pääuoma virtaa usean järven kautta. Valuma-alueelta löytyy muun muassa Ärlången, Stora Rängen, Lilla Rängen, Järnlunden, Drögen, Ämmern, Åländern, Åsunden, Juttern ja Krön. Sitävastoin toisella joella Svartånilla on vain yksi suuri järvi Sommen, joka sijaitsee tämän valuma-alueen eteläosissa.[6][7]

Vesivoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistöalueella on patorekisterin mukaan 620 patoa, joista 40,6 % säännöstellään vesistön jokien virtaamia. Patojen säännöstelykapasiteetti on 1 215 miljoonaa kuutiometriä.[5]

Motala Strömissä on kahdeksan vesivoimalaitosta. Holmen, Fiskeby, Skärblacka, Älvås, Nykvarn, Malfors, Borensberg ja Motala. Niiden yhteisteho on 84,2 megawattia ja vuosituotanto on 337,5 gigawattia. Pääuoman lisäksi myös vesistöalueen sivu-uomissa on 53 voimalalaa lisää. Ne ovat seuraavat (sivu-uomittain):

Vesistöalueen kaikkien voimaloiden yhteisteho on 153,4 megawattia ja vuosituotanto 506,2 gigawattia.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asia on luettu ruotsinkielisestä wikipediasta artikkelista sv:Motala ström.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Motalanvirtain joensuu Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 22.12.2020. (ruotsiksi)
  2. a b Motalanvirta (SE649609-152033) Vatteninformationssystem. Tukholma, Ruotsi: Länsstyrelsen. Viitattu 22.12.2020. (ruotsiksi)
  3. a b Thoms-Hjärpe, Christina: Län och huvudavrinningsområden i Sverige (PDF),Faktablad nr 10, 2002, SMHI, viitattu 17.12.2020 (ruotsiksi)
  4. a b c Om flödesstatistik för Sveriges vattendrag (Excel-tiedostoon, selitykset), 13.11.2009, rivit 3539–3687, viitattu 17.12.2020 (ruotsiksi)
  5. a b c Motalanvirran vesistö (Excel-lomake nro 4539), Vattenwebb, SMHI, viitattu 22.12.2020 (ruotsiksi)
  6. a b c Motalanvirtain alajuoksu Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 12.12.2021. (ruotsiksi)
  7. a b c d Modelldata per område (valuma-aluelaskuri), SMHI, viitattu 12.12.2021 (ruotsiksi)
  8. Vättern Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 12.12.2021. (ruotsiksi)
  9. Storvättern (SE646703-142522) Vatteninformationssystem. Tukholma, Ruotsi: Länsstyrelsen. Viitattu 12.12.2021. (ruotsiksi)
  10. Motala Ström, vattenkraft.info, viitattu 22.12.2020
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Motala ström