Indalinjoen vesistö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ruotsin päävesistöalueet
Näkymä Indalinjoen yli Stadsbergetin lähellä.
Indalinjokea Sillressä

Indalinjoen vesistö (ruots. Indalsälvens avrinningsområde, vesistöaluetunnus 40) muodostuu Pohjanlahden Selkämereen laskevan Indalinjoki (ruots. Indalsälven) ja sen sivujokien yhteisestä valuma-alueesta, jonka kokonaispinta-ala on 26 727 neliökilometriä. Se on yksi Ruotsin päävesistöalueista ja sen valuma-alue sijaitsee kokonaan Ruotsissa. Vesistöä on muokattu voimakkaasti vesivoiman tuottamiseksi.[1][2][3][4]

Pääuoma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistön pääuomana on sen nimikkojoki Indalinjoki, jonka pituus on 426 kilometriä [5]. Joki laskee Itämereen noin 14 kuutiokilometriä vettä vuodessa.[6][a]

Vesistön valuma-alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indalinjoen vesistö sijaitsee kahden suuren vesistön Ångermanjoen vesistön (tunnus 38) ja Ljunganin vesistön (tunnus 42) välissä. Sen valuma-alueen luoteispää seuraa Ruotsin ja Norjan valtionrajaa, missä se kohtaa vielä Ruotsin puolella Neanin vesistön (tunnus 114) ja joka laskee Norjan läpi Atlanttiin. Neanin vesistön jälkeen vedenjakajan takana sijaitsee Ljunganin vesistö, jonka kanssa Indalinjoen vesistöllä on yhteinen vedenjakaja lähes merenrantaan asti. Siellä se kohtaa pienen Selångersånin vesistön (tunnus 41). Indalinjoen vesistön pohjoispuolella sillä on yhteinen vedenjakaja lähes koko matkan Ångermanjoen vesistön kanssa. Aivan Indalinjoen alajuoksulla se vaihtuu pieneen Gådeånin vesistöön (tunnus 39). Indalinjoen joensuun ympäristössä on monia mereen laskevia ojia ja puroja, joiden valuma-alueiden yhteispinta-ala ylittää Gådeånin vesistön pinta-alan.[1][3][4]

Valuma-alueen piirteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valuma-alueen maaperän yleisimmät maalajit ovat moreeni (44,8 %), turve (21,2 %), kalliomaa (18,2 %), hiekka ja sora (1,3 %), multamaa (0,7 %), savimaa (1,2 %) ja jäätikköjokijäänteet (3,5 %). Alueen maankäyttöä esittävät maiden käyttöluokitukset, joiden mukaan alueella on metsämaita (57,9 %), soita ja kosteikkoja (12,9 %), kalliomaita (2,2 %), viljelymaita (1,7 %), taajamia ja pinnoitettuja alueita (0,4 %) sekä joutomaita (15,9 %). Näiden lisäksi on 9,0 % vesistöjä.[7]

Virtaamia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Indalinjoen keskivirtaamat kuukausittain joensuussa (2004–2019)

SMHI on julkaissut tilastossaan Indalinjoen virtaamien päivittäiset keskivirtaamat vuosilta 2004–2019. Niiden mukaan joen suiston lähellä sijaitsevassa mittauspisteessä joen keskivirtaama (MQ) on 475 kuutiometriä sekunnissa (m³/s), keskiylivirtaama (MHQ) on 1160 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) on 170 m³/s [7]. Toisen lähteen mukaan joen keskivirtaama on 455,3 m³/s ja keskiylivirtaama (MHQ) on 1140 m³/s ja keskialivirtaama (MNQ) on 140 m³/s [6]. Suurin kuukausittainen keskivirtaama 1020 m³/s on mitattu toukokuussa 2018 ja pienin 185 m³/s elokuussa 2018. Viereinen kaavio esittää SMHI:n julkaiseman tilaston kuukausittaisten keskivirtaamien arvoista lasketut keskiarvot. Sen mukaan kevättulva kestäisi huhtikuusta kesäkuuhun ja sen huippu ajoittuisi toukokuulle. Vesimäärät on kuitenkin onnistuttu tasoittamaan vesivoiman tarpeisiin varastoimalla sitä järviin ja patoaltaisiin.[4][7]

Vesivoima[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesistöalueella on patorekisterin mukaan 457 patoa, joista 37,3 % säännöstellään jokien virtaamia. Patojen säännöstelykapasiteetti on 5 593 miljoonaa kuutiometriä.[7]

Indalsälvenin pääuomassa on 25 vesivoimalaitosta: Bergeforsen, Järkvissle, Hölleforsen, Stadsforsen, Svarthålsforsen, Hammarforsen, Gammelänge, Krångede, Stugun, Näverede, Midskog, Granboforsen, Kattstrupeforsen, Hissmofors V/VI, Mörsil, Järpströmmen, Anjan, Juveln, Torrön, Sällsjö, Slagsån, Duved, Handöl nedre, Handöl övre ja Sillre. Vesistön sivu-uomissa on vielä 18 voimalaa lisää:

Voimaloiden yhteisteho on 2 099 megawattia ja niiden vuosituotanto on noin 9 802 gigawattituntia.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huomautuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Asia on luettu ruotsinkielisestä wikipediasta artikkelista sv:Indalsälven.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Thoms-Hjärpe, Christina: Län och huvudavrinningsområden i Sverige (PDF),Faktablad nr 10, 2002, SMHI, viitattu 13.12.2020 (ruotsiksi)
  2. a b Kuhlins, Leif: Indalsälven, vattenkraft.info, viitattu 28.12.2020 (ruotsiksi)
  3. a b Indalinjokiin joensuu Lantmäteriet. Gävle: Lantmäteriet. Viitattu 29.12.2020. (ruotsiksi)
  4. a b c Indalinjoki (SE693665-158220) Vatteninformationssystem. Tukholma, Ruotsi: Länsstyrelsen. Viitattu 29.12.2020. (ruotsiksi)
  5. Eklund, Anna: Sveriges vattendrag (PDF), Faktablad nr 44, 2010, SMHI, viitattu 21.3.2021 (ruotsiksi)
  6. a b Om flödesstatistik för Sveriges vattendrag (Excel-tiedostoon, selitykset), 13.11.2009, rivit 1947–2282, viitattu 13.12.2020 (ruotsiksi)
  7. a b c d Indalinjoen vesistö (Excel-lomake nro 62705), Vattenwebb, SMHI, viitattu 29.12.2020 (ruotsiksi)
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Indalsälven
Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.