Kendō

Wikipedia

Kendōharjoittelua legendaarisella tokiolaisella Noma dōjōlla

Kendō (jap. 剣道, kendō) on japanilaiseen miekkailuun pohjautuva kamppailulaji. Japanin sana "kendō" muodostuu kahdesta osasta: "ken" tarkoittaa miekkaa ja "dō" tässä tapauksessa tietä. Sananmukaisesti kendō on siis "miekan tie", mutta käytännössä tarkoitetaan japanilaista miekkailua.

Kendōn "tien" tavoitteena on kehittää harjoittelijan mieltä, kehoa ja niiden yhteistoimintaa. Kendōkan (kendōn harrastaja) tavoitteena on energian, tekniikan ja kehon harmonia, ki-ken-tai-icchi (jap. 気剣体一致, ki-ken-tai-icchi, kirjaimellisesti mieli-miekka-keho-yhteistyössä/harmoniassa), joka käytännössä tarkoittaa sitä, että lyöty isku osuu hyvin, jalat ja keho ovat hyvässä, tasapainoisessa asennossa ja (jap. 気合, kiai, kendōkan energian purkautuminen huutona) vahvistaa voimakkaan asenteen ja hyökkäyksen. Tämän lisäksi näiden kaikkien tulisi toimia yhdessä samanaikaisesti. Nykyään kendōssa on neljä lyöntikohtaa: men, eli lyönti päähän, kote, eli lyönti ranteeseen, dō (ei pidä sekoittaa "tie"-sanaan), eli isku kylkeen ja tsuki, eli pisto kurkkuun. Lyöntikohdat on nimetty niitä suojaavien suojusten mukaan.

Tsubazeriai-tilanne

[muokkaa] Kendōn historia

[muokkaa] Miekkailun perinne Japanissa

Kendōn harjoittelua 1900-luvun alun Japanissa

Kendō juontaa juurensa usean sadan vuoden taakse Japaniin, jossa keskiajan tienoilla oli yli 600 erilaista miekkailun koulukuntaa tai tyylisuuntaa. Japanissa oli pitkä sisällissotien aikakausi, jolloin miekkailutaito luonnollisesti säilyi huipussaan. Rauhan ajan myötä miekkailutaidon harjoittelua oli kehitettävä. Harjoittelu metallisella katana-miekalla oli vaarallista, joten harjoittelussa siirryttiin käyttämään puista harjoittelumiekkaa, bokkenia. Bokkenia käytettäessä ei voitu kuitenkaan harjoitella tekniikoita loppuun asti, ja harjoittelu oli edelleenkin liian onnettomuusaltista, joten ajan myötä etsittiin keinoja harjoitella täyskontaktilla. Näin kehitettiin oletettavasti vuonna 1710 bambusta tehty miekka, jota kutsutaan nimellä shinai. Shinai tunnettiin jo 1500-luvulla, mutta silloin sen käyttöä vastustettiin, sillä vaaraton ase pilasi tuntumaa aitoon miekkaan.

Tokugawa-šogunaatti kielsi katanan ja hyvin pian myös bokkenin käytön otteluissa, sillä molemmat olivat liian riskialttiita. Bokken jäi kuitenkin erääseen nykyäänkin kendōssa tärkeään harjoittelumuotoon, kendō no kataan, jossa kontakti pääsääntöisesti syntyy vain bokkenien välille, vaikka joissain katoissa edellytetään shidachin tarttuvan uchidachiin katan loppuvaiheessa. Edistyneemmät harrastajat voivat harjoitella kataa myös metallisilla miekoilla.

[muokkaa] Shinai harjoitteluvälineeksi

Shinain käyttöönoton myötä vakiintuivat myös shinai-geiko, joka lähes sananmukaisesti tarkoittaa shinailla harjoittelua. Geikon syntyyn myötävaikutti muun muassa nuorten samuraiden halu kokea esi-isiensä taisteluiden kiihko. Voimaperäiselle, mutta silti kohtuullisen turvalliselle harjoittelulle oli suuri kysyntä, ja siihen vastasivatkin kaksi koulua, jikishin kage -ryū sekä Nakanishi-ha ittō -ryū, jotka alkoivat kehittää suojavarusteita 1700-luvun alussa. Varhaisemmat shinait, fukuro shinait, oli valmistettu yhdestä bambukappaleesta halkomalla sen toinen pää ja suojaamalla se nahkatupella. Tämäntyyppisiä shinaita käyttävät kendōkoulukunnista edelleen muun muassa Maniwa nen -ryū, shinkage -ryū sekä Kashima-Shinryū. Vuonna 1750 Nakanishi Chūta kehitteli harjoituksiin sopivat hansikkaat (kote) sekä uudemman tyyppisen shinain, joka oli tehty yhden kappaleen sijasta neljästä bambusäleestä, joita muutama nahkaosa piti paikallaan. Näin saatiin aikaiseksi joustavampi miekka, jonka pituus ja paino oli säädetty.

[muokkaa] Dai Nippon Butokukai

Moriji Mochida kendō hanshi 10.dan

Meiji-kauden modernisaatiossa vanhat bujutsu perinteet koettiin aikansaeläneiksi ja. Tällöin perinteisiä bujutsulajeja pyrittiin myös modernisoimaan ja niistä uudismuodostui gendai budoa jossa realististen taistelutaitojen saavuttamisen sijaan harjoittelun tärkeimmäksi osa-alueeksi nostettiin harjoittelijan fyysinen, henkinen ja sosiaalinen kehitys.

Dai Nippon Butokukai oli ensimmäinen kansallinen japanilainen budojärjestö. Se perustettiin 1895 Kiotossa tarkoituksena edustaa ja edistää kaikkia Japanilaisia klassisia kamppailutaitoja. Pääosissa Butokukain lajeista olivat kendō ja judo. Dai Nippon Butokukain päämajaksi ja Japanilaisten kamppailulajien pääharjoittelupaikaksi perustettiin 1899 Butokudenin harjoittelu halli.^[1]

II-maailmansodan jälkeen Yhdysvaltojen Miehitettyä Japanin littoutuneiden valvontaelin SCAP kielsi Dai Nippon Butokukain toiminnan militaristisena.^[2] Panna poistettiin vasta Korean sodan alettua 1950. Botukuden avattiin uudelleen vuonna 1952

[muokkaa] Kendō Suomessa

Pääartikkeli: Kendō Suomessa

Suomen ensimmäisen kendōleirin järjesti Porvoossa vuonna 1986 sikäläinen kyūdō-seura Heiwa No Yumi (nyk. Yosaiki ry). Ensimmäiset kendōseurat perustettiin kuitenkin Helsinkiin ja Turkuun. Vuonna 1990 Japanin kendoliitto (jap. 全日本剣道連盟, Zen Nihon Kendō Renmei,(ZNKR tai Zen Ken Ren)) osoitti Suomelle sen, mitä oltiin kaivattu: ensimmäisen vuotuisen kendō-opettajan Tōru Takahashin (6. dan), joka oli Tokion musiikki- ja taidekorkeakoulun kendō-opettaja. Häntä ja muita Japanista vierailleita ZNKR:n lähettämiä kendō-opettajia Suomen kendō saa kiittää kehittymisestään. Nykyisin Suomessa on noin 19 kendōseuraa 16 eri paikkakunnalla ja kendōharrastajia yhteensä hieman alle 800 henkeä. Suurimpana kendōkaupunkina mainittakoon Helsinki, jossa toimii jopa kolme eri seuraa. Merkittävän laajentumisen kendō koki Suomessa vuonna 1999, jolloin toiminta aloitettiin Oulussa. Sieltä kendō on levinnyt ensin Kokkolaan, ja hieman myöhemmin myös Tornioon. Torniossa on tiettävästi maailman pohjoisin kendōseura.

[muokkaa] Kendōn varusteet

[muokkaa] Shinai

• Shinai: Neljästä bambusäleestä ja nahkaosista koottu miekka. Nykyaikaisen shinain kestävyys, taipuisuus ja aerodynamiikka ovat oivallisia turvalliseen harjoitteluun.

Banbusäleistä koottu harjoitusmiekka Shinai

Shinain osat lueteltuina, shinain koossa pitävä nyöri tsuru ei ole näkyvissä kuvassa eikä sinaita ole varusteltu väistinlevyllä eli tsuballa. Kuvan mustat narut ovat pakkaussidontaa jotka leikataan auki kun shinai otetaan käyttöön. Lisäksi shinain olennaisena osana on pieni neliönmallinen metallinen levy chigiri joka sitoo kahvan neljää bambusälettä sisäpuolelta.

[muokkaa] Bokken

Tammipuinen harjoitusmiekka Bokken

• Bokken: Puinen miekka, jota käytetään kataharjoitteluun. Kata on sarja ennalta määrättyjä liikkeitä parin kanssa, eikä siinä lyödä perille asti. Ennen shinain käyttöönottoa bokkenia käytettiin kaikkeen harjoitteluun, mikä johti usein loukkaantumisiin ja jopa kuolemiin.

[muokkaa] Hakama-housut

Kendōvarusteet eli kendōgu

Kendōn rintapanssari Do

Kendōunivormu, jossa eri haarniskanosat osoitettuna

• Hakama: Perinteiset japanilaiset housut. Niiden lahkeet ovat erillään, sillä samuraiden koulutukseen kuului myös ratsastus. Hakamassa on viisi taitosta edessä ja yksi takana, ja lisäksi edessä on yksi taitos piilossa muiden alla.

Hakama housut

[muokkaa] Harjoittelutakki kendōgi

• Keikogi (nykyisin myös kendōgi): Pitkä puuvillainen takki, jonka hihat peittävät kyynärpäät.

[muokkaa] Varsinaiset kendō-varusteet kendōgu

Kendō-kypärä Men

• Kendōgu: Suojukset. Käytetään myös nimitystä bōgu, joka sananmukaisesti tarkoittaa suojavarusteita. Ilman suojavarusteita kendōn harjoittelu täysipainoisesti on mahdotonta. Vaikkei harjoitteluun liitykään suoranaista väkivaltaa, harrastajan on suojauduttava hyvinkin voimakkailta (kovimmillaan rintapanssareita murtavilta) lyönneiltä. Vaikka bōgu-nimitystä käytetäänkin, on suositeltavampaa käyttää nimitystä dōgu, joka tarkoittaa yksinkertaisesti varusteita. Harjoitusvarusteisiin lukeutuvat:

[muokkaa] Men

• • Men on kypärä, joka suojaa pään, kasvot sekä kurkun.

Kendōn suojarukkaset Kote

[muokkaa] Kote

• • Kote hanskat, jotka suojaavat ranteet sekä kämmenet.

[muokkaa] Do

• • Dō rintapanssari, joka suojaa sekä rintakehän että kyljet.

[muokkaa] Tare

Kendōn lantiosuoja Tare

• • Tare lantiosuoja, joka koostuu kolmesta isosta läpästä (ō-dare) sekä kahdesta pienestä (ko-dare). Taren keskiläpässä on yleensä nimikyltti (zekken, nyk. myös nafuda), jossa on (esimerkiksi) maan/kaupungin/seuran nimi, seuran logo tai kanji-nimi keskellä ja alalaidassa harjoittelijan nimi.

[muokkaa] Kendōn tekniikat

Kendōn Kōte-lyönti. Tämä tekniikka kuuluu Shikake-wazaan eli peruslyöntitekniikkaryhmään. kendōssa kōte-lyönti suoritetaan kōte-hansikkaan suojaamaan kyynärvarteen, ei rystysille tai suojaamattomaan käsivarteen.

Men-nuki-Dō-tekniikka, joka kuuluu ōji-waza eli vastatekniikkaryhmään. Ōji-wazassa vastatekniikka eli men-nuki-dō lyönti suoritetaan siten että väistön jälkeen dō-lyönti osuu samanaikaisesti kuin hyökkääjän isku (tässä tapauksessa Men-lyönti) olisi osunut kohdealueeseensa.

Kendō on muovautunut oikeilla miekoilla kuolemaan asti johtaneista kamppailuista nykyiseen muotoonsa. Nykyään kendō on budolaji, jota voi harjoitella turvallisesti. Bōgu ja shinai mahdollistavat kovankin kontaktiharjoittelun ilman vakavia loukkaantumisia, koska lyönnit suunnataan määrättyihin lyöntipaikkoihin, jotka ovat em. tavalla suojavarusteilla tehokkaasti suojatut. Kendōssa on 8 määrättyä osuma-aluetta. Nämä ovat men-kypärän päälle sekä oikealta tai vasemmalta viistosta päähän kohdistuvat lyönnit, tsuki-dare-kurkkuläppään kohdistuva vartalon voimalla tapahtuva pisto, oikean käden kote-hanskan ranneosaan (oikea käsi on kendōn perusasennossa, eli chūdan-no-kamaessa etummainen ja siksi helpompi maali) tai poikkeustapauksessa myös vasempaan kohdistuvat lyönnit (tilanteessa, jossa vasen ranne nousee sydämen yläpuolelle) ja dō-vartalosuojan oikea sekä vasen kylkiosa. Dō lyödään useimmiten ja perusmuodossaan vastustajan oikeaan kylkeen, mikä johtuu siitä, että alun perin miekantuppi oli vasemmalla puolella haitaten iskun tehoa tälle puolelle lyötäessä.

Kendōssa lyönnit tulevat aina ylhäältä alas, eikä jalkoihin kohdistuvia lyöntejä ole. Alhaalta ylös kohdistuvia lyöntejä varten tehtävät suojavarusteet olisivat liian vaikeita kantaa päällä tai edes valmistaa^lähde?. Kendōn osuma-alueet on valittu paitsi niiden vaikeuden takia myös siksi, että todellisilla miekoilla taistellessa kyseiset alueet olisivat joko tappaneet heti tai ainakin tehneet toimintakyvyttömäksi^lähde?. Ranteisiin kohdistuva lyöntikin haavoittaisi vastustajaa poistaen samalla tärkeän työkalun miekankäsittelyn osalta.

Kendōn tekniikat voidaan karkeasti jaotella shikake-wazaan, eli hyökkäystekniikoihin, ja ōji-wazaan, eli vastahyökkäystekniikoihin.^[3]

[muokkaa] Shikake-waza

Shikake-waza käsittää kaikki kendōn peruslyönnit ja hyökkäävät lyönnit, joilla lähdetään rohkeasti hyökkäämään harjoittelukumppania vastaan.^[4] Tärkeää on sutemi, eli itsensä likoon laittaminen. Tarkoitus on siis käytännössä heittää koko olemuksensa hyökkäykseen vailla minkäänlaista epäilystä tai ajatusta eloon jäämisestä. Tällä tavoin saadaan vastustajan keskusta murrettua ja päästään lyömään. Lyönnit voidaan toteuttaa pieninä tai isoina. Aina alkuun harjoitellaan hallitsemaan isot lyönnit, ennen kuin voidaan ruveta opettelemaan pieniä ja nopeampia versioita. Shikake-wazaan kuuluvat muun muassa:

• Ippon-uchi-no-waza: Kendōn peruslyönnit kuuluvat puhtaasti toteutettuna tähän kategoriaan.

• Tobikomi-wasa: Tekniikat jolla hyökätää vastustajan suojauksen aukkopaikkaan suki tai vastustajan hengen ollessa heikko.

• Hikibana-wasa: Lyödään, kun vastustaja liikahtaa aloittaakseen oman hyökkäyksensä tai korjaa omaa kamaetaan (vartalon tai shinain asentoa).

• Katsugi-wasa: Tekniikat joissa hyökätää semellä jossa astutaan oikealla jalalla issoku itto no maai etäsyydelle ja samalla hämätään nostamalla shinai hidari hasso no kamaeeseen josta lyödään vasemman jalan sulkiessa lyönnin.

• Nidan-waza: Kaksi peruslyöntiä nopeasti peräkkäin toteutettuna. Tässä on kaksi tapaa. Joko siirrytään toiseen peruslyöntiin (wasaan) välittömästi ensimmäisen tekniikan (lyönti uchi tai pisto tsuki) jäätyä heikoksi (ei pisteen tai ipponin arvoiseksi) tai hämätään ensimmäisellä tekniikalla (wasalla) vastustajassa aikaan suki ja hyökätään välittömästi hyvällä hengellä paljastuneeseen aukkopaikkaan suojauksessa.

• Harai-waza: Avataan paikka lyöden terävästi kopauttamalla vastustajan miekka pois keskustasta siten että oma miekka saa haltuunsa keskilinjan.

• Debana-waza: Lyödään siihen hetkeen, kun vastustaja päättää lähteä liikkeelle eli on sitoutunut hyökkäykseensä sutemi.

• Hiki-waza: Lyöminen eteenpäin liikuttaessa itse taaksepäin tsubazeriai-tilanteessa.

[muokkaa] Ōji-waza

Ōji-waza sisältää useampia eri kategorioita.^[5] Kyse ei ole torjumisesta tai puolustamisesta, vaan nimenomaan vastahyökkäystekniikoita. Hyökkäys on kendōssa paras puolustus. Ōji-wazaan kuuluvat:

• Nuki-waza: Väistetään tuleva lyönti, ja lyödään vastustajaa sillä hetkellä, kun hänen lyöntinsä osuisi.

• Suriage-waza: Lyödään tuleva lyönti liukuvalla liikkeellä vastustajan shinaita halliten pois kohteestaan ja lyödään välittömästi itse.

• Uchiotoshi-waza: Saatetaan omalla miekalla vastustajan lyönti alas ja ohi, mikä järkyttää vastustajan asentoa, jolloin on hyvä hetki lyödä.

• Kaeshi-waza: Otetaan omalla miekalla vastustajan lyönti vastaan ja muutetaan vastustajan lyönnin liike-energia oman miekan liike-energiaksi, jolloin saadaan aikaan nopea vastahyökkäys.

[muokkaa] Renzoku-waza

Renzoku-waza tarkoittaa jatkuvaa lyöntiharjoittelua. Lyönnit toteutetaan yhtenäisellä kiailla, mahdollisimman ripeässä tahdissa, kauniissa muodossa ja hapen turhaa haukkomista välttäen. Joitakin kendōn tärkeimmistä harjoituksista voisi luetella tähän kategoriaan. Niitä ovat kiri-kaeshi, uchikomi-geiko ja kakari-geiko.

[muokkaa] Nitō-waza

Nitō-kendōka ottelee kahdella erimittaisella shinailla yhtä isompaa shinaita käyttävää ittō-kendōkaa vastaan vuoden 2005 EM-kisoissa

Kaksi Nitō-kendōka laskeutuu sonkyoon ennen ottelun alkua. Huomaa muoto jolla kahta nitō shinaita tulee pitää sonkyossa. Se poikkeaa huomattavasti ittō-kendōn sonkyosta

Nitō-wazassa kendōka harjoittelee ja ottelee kahdella miekalla. Tämä tapa harrastaa kendōa on erittäin vaativaa ja myös harvinaista jopa Japanissa. Nitō-kendō on tavallaan kunnianosoitus Miyamoto Musashille, joka perusti Hyōhō niten ichi-ryū-nimisen kenjutsu-koulukunnan, jossa harjoitellaan katana-, wakizashi- ja myös kahden miekan tekniikoita.

Nitō-kendōssa kendōka käyttää kahta shinaita, pitkää (daitō) ja lyhyttä (shōtō), jotka poikkeavat normaalin shinain mitoista ja painoista.^[6] Shōtōta käytetään lähinnä vastustajan hämäämiseen ja häirintään tehokkaan semen avulla sukin luomiseksi vastustajaan. Daitōlla taas tehdään ottelussa yleensä varsinaiset lyönnit. Sillä otellaan yleisesti jōdan-no-kamaesta. Shōtōllakin voi saada pisteen, mutta ippon sillä on äärimmäisen harvinainen. Nitō-kendōka voi pitää daitōta joko oikeassa ja shōtōta vasemmassa kädessä, mikä on yleinen, normaali nitō-järjestys, tai daitōta vasemmassa ja shōtōta oikeassa kädessä, mitä kutsutaan gyaku nitōksi. Kätisyys on valittava sonkyoa tehdessä, eikä kätisyyttä saa kesken harjoittelun tai ottelun vaihtaa.

[muokkaa] Kendōn harjoittelu

[muokkaa] Motodachin merkitys

Kendōn kihon harjoittelussa harjoitellaan yleensä joko yksittäin ryhmässä (esimerkiksisuburit) tai pareittain ryhmässä. Pareittain harjoitellessa toinen harjoittelijoista toimii joko koko ajan tai vuorollaan motodachina, joka ohjaa ko. harjoitusta. Tällöin parin toinen puoli toimii kakari-puolena eli tekijänä. Motodachina toimii yleensä edistyneempi kendōn harjoittelija mutta myös harjoitteluparista kokemattomampi voi vuorollaan toimia motodachina.

Motodachina toimiminen on kendōharjoittelun kulmakiviä. Motodachin pitää samanaikaisesti sekä mahdollistaa kakari-puolen tuloksekas harjoittelu että samalla vaatia kakari-puolelta kunnollista tahtotilaa harjoitella sekä osoitettujen virheiden korjaamista. Ilman oikea-asenteista motodachia on kendōharjoittelussa vaikea kehittyä. Motodachi rytmittää usein harjoitusta ja antaa ajoituksen kakari-puolen hyökkäykselle. Motodachin pitää osoittaa harjoittelussa (keiko) kestävää valppautta (zanshin) ja vaatia sitä myös kakari-puolelta. Motodachiin harjoitteluaseenteen tulee horjumattomasti, sitkeästi ja tasapainoisesti toimia kendōharjoittelun periaatteiden mukaan, riippumattaa kakari-puolen taidoista tai kokemattomuudesta.

[muokkaa] Miekka-suburit

Miekka-suburit ovat moninaisia, yksin, pareittain tai ryhmässä tehtäviä lyöntiharjoituksia. Subureita tehdessä harjoitellaan lyöntien mekaniikkaa, vartalonhallintaa sekä kehitetään nopeutta ja rentoutta.

[muokkaa] Kiri-kaeshi

Kiri-kaeshi on etukäteen määritelty, parin kanssa harjoiteltava lyöntisarja. Kiri-kaeshissa liikutaan sekä eteen- että taaksepäin, ja yleensä se tehdään kendōvarusteiden kanssa. Aloittelijat voivat tehdä kiri-kaeshia ilman varusteita pelkillä shinailla, motodachin käyttäessä shinaita suojanaan lyöntejä (uchi) vastaan. Kiri-kaeshissa kakari harjoitelee samanaikaisesti oikeaa etäisyyden (ma-ai) hallintaa, lyönnin ja kehon yhteistyön hallintaa (ki-ken-tai-icchi), jatkuvaa valppautta (zanshin), hengitystä sekä kiain hallintaa.

Kiri-kaeshi on yksi kendōn tärkeimmistä harjoittelumuodoista, ja sitä tehdäänkin lähes jokaisissa harjoituksissa. Kiri-kaeshi voidaan tehdä hitaasti ja rauhallisesti lyönti kerrallaan tai nopealla tahdilla ja yhtenevällä kiailla. Erityisen tärkeää on lyödä jokainen lyönti isona ja hartiat rentoina samalla, kun koko keho tekee työtä suorituksen eteen. Kiri-kaeshi vahvistaa lähes kaikkia kendōssa tarvittavia taitoja, minkä takia se on noussut harjoituksena niin merkkittävään osaan.

Kiri-kaeshista on monia erilaisia variaatioita. Esim:

• (perus-)Kiri-kaeshi
• Men-men-dō-dō-kiri-kaeshi
• Dō-kiri-kaeshi
• Men-kaeshi-dō-kiri-kaeshi
• Tai-sabaki-dō-kiri-kaeshi

[muokkaa] Uchikomi-geiko

Uchikomi-geikossa tekijä eli kakari-puoli harjoittelee lyöntejä motodachin avaamiin paikkoihin. Motodachi joko itse valitsee avaamansa lyöntikohteet, tai sitten lyöntikohteiden määrä ja paikka on ennalta harjoituksen vetäjän määräämä. Uchikomi-geikoa voivat harjoitella jo muutaman kuukauden harjoitelleet varusteettomat aloittelijat varusteellista, edistyneempää motodachia vastaan.

[muokkaa] Kakari-geiko

Kakari-geiko eli hyökkäysharjoittelu on kendōn uuvuttavimpia harjoituksia. Siinä tekijä eli kakari harjoittelee taukoamatonta hyökkäystä motodachilta avautuviin lyöntipaikkoihin. Motodachin tehtävä on vaatia kunnollisia lyöntejä oikealta etäisyydeltä ja tasapainoisesta asennosta sekä elävää kiaita ja zanshinia. Jos kakari "hyytyy" tai hidastelee, motodachin tehtävä on motivoida ja kannustaa kakari yhä uudelleen energiseen hyökkäämiseen hyökkäämällä itse kakarin herpaantumisen luomiin lyöntipaikkoihin suki ja pitää yllä kovaa harjoitustempoa. Kakari-geiko tehdään aina täysissä varusteissa, ja se vaatii harjoittelijoiltaan tottumisen varusteiden kanssa harjoitteluun.

[muokkaa] Ji-geiko

Ji-geiko eli vapaaottelu on kahden kendōn harjoittelijan välinen ottelu, jossa ei ole ulkopuolista tuomaria. Ottelussa toimitaan "herrasmiesmäisesti" ilmoittamalla ji-geiko-kumppanille, milloin tämän suoritus oli omasta mielestä pisteen arvoinen, minkä jälkeen jatketaan vapaaottelua. Ji-geikon pituuden määrittelevät yleensä keskenään harjoittelevat, jolloin sovitaan viimeinen, ji-geikon päättävä piste. Toisinaan harjoituksen vetäjä saattaa myös lopettaa sen yleisellä lopettamiskäskyllä (yame). Näin tapahtuu yleensä harjoitteluajan lähestyessä loppuaan. Vapaaottelu voi olla myös johdettua, jolloin otteluaika on harjoituksen vetäjän kaikille samanpituiseksi määräämä ja vapaaotteluparia vaihdetaan ennalta määrätysti. Tällöin harjoitellaan mawari-geikoa. Vapaaottelu vaatii perusedistymistä ja tottumista varusteiden kanssa harjoitteluun.

[muokkaa] Kendō no kata

Lyhyt tammipuinen harjoittelumiekka kodachi

Kendō no kata on kendōn harjoitusmuoto, jossa käytetään bokkeneita eli puumiekkoja. Katassa on kyse pariharjoittelusta, jossa on ennalta sovitut, määrätyt liikesarjat, joilla alun perin opetettiin miekkailutekniikoita. Katassa ei käytetä suojavarusteita, eikä lyödä perille. Kendō-katoja on seitsemän pitkälle miekalle (bokken) pitkää miekkaa vastaan, ja kolme lyhyelle miekalle (kodachi) pitkää miekkaa vastaan.

Kataa harjoitellaan kendōssa tarkoituksena kehittää kendōn periaatteita ja toimintatapoja. Kendōkalle joka vakavissaan harjoittelee kendōa, katan säännöllinen harjoittelu on olennaista kendōssa edistymiseksi. Kendō no katassa harjoitellaan sekä shikake-wazaa (23 tekniikkaa, 4 erilaista) että ōji-wazaa (15 tekniikkaa, 10 erilaista). Katassa harjoitellaan sekä sen sen no sen että go no sen ajoitusta. Kata harjoittaa kendōkaa seuraavissa seikoissa:^[7]

• Oikean asennon saavuttaminen ja ylläpito
• Havaitseva katse – kyky ennakoida ja havaita vastustajan aikomuksia
• Miekan leikkaavien liikkeiden hallinta
• Liikkeiden nopeuden säätelyn hallinta
• Pistojen ja lyöntien virheetön hallinta
• Oikean etäisyyden (ma-ai) hallinta lyödessä ja pistettäessä
• Kehittää keinoja arvokkuuden, vilpittömän ylpeyden ja jalon käytöksen (kigurai) kasvamiseen kendōkassa
• Kehittää keinoja elävän ja ilmeikkään huudon (kiain) kasvattamiseen ja hallitsemiseen
• Kasvattaa kykyä havaita avautuvia (suki) lyönti ja pisto, hetkiä ja paikkoja
• Kehittää vaihtelevien ja moni-ilmeisten tekniikoiden (waza) hallintaa

[muokkaa] Kendō no katan kehitys

Meiji-kauden Japanissa pyrittiin maan nykyaikaistamisen ohella säilyttämään vanhoja, arvokkaiksi koettuja perinteitä. Japanilaisen miekkailun perinne ole yksi näistä perinteistä ja Japanilaisen koululaitoksen liikuntakasvatukseen luotiinkin perinteisen miekkailun perinteitä kunnioittava budolaji kendō. Kendōn opetus kärsi kuitenkin yhtenäisyyden puutteesta koska erilaisia perinteisiä miekkailukoulukuntia (kenjutsu) oli Japanissa vielä satoja. Japanin kansallinen japanilainen budojärjestö Dai Nippon Butokukai päättikin kehittää yhtenäisen miekka kata-sarjan kendōn kata-opetuksen normittamiseksi. Edellä mainittuun tarkoitukseen koottu komitea loi Dai Nippon Teikoku Kendō Katan joka sai muotonsa vuonna 1912 jolloin siinä lukuisien eri kehitysversioiden jälkeen lopulta oli kaikkiaan 10 tekniikkaa pitkää miekkaa vastaan, 7 pitkällemiekalle otachi ja 3 lyhyelle miekalle kōdachi.^[8]

[muokkaa] Kata-harjoittelu

Kataa kendōssa harjoittelee kaksi kendōkaa keskenään. Toisella on aina opettajan (uchidachi) rooli ja toisella oppilaan (shidachi) rooli. Käytännössä tämä tarkoittaa, että uchidachi johtaa katan tekemistä. Koska katan "käsikirjoitus" on molempien tiedossa, ei shidachi saa toimia ennen uchidachin siihen antamaa syytä. Reagoinnin ja tekniikan teon pitää siis lähteä uchidachin toiminnasta. Jokainen kata myös päättyy shidachin voitton. Bokkenilla tai kodachilla ei oteta kendō no katassa kontaktia muuhun kuin vastustajan miekkaan. Ainoastaan kahdessa viimeisessä lyhyen miekan katassa kontakti syntyy shidachin tarttuessa kädellä uchidachin käsivarteen katan lopussa.

Harjoittelussa uchidachin ei tarvitse olla shidachia kokeneempi kendōka, vaan vuoroja vaihdellaan harjoituksen kuluessa. Näytöksissä taas katantekijät ovat joko yhtä kokeneita tai uchidachi on kokeneempi.

Vaikka jokaisella katalla on "käsikirjoitus", pelkkä katan muodon toistaminen ei riitä. Kataan pitää saada sisältöä ja tunnetta, jotta siitä olisi hyötyä taidon kasvattamisessa. Tämä vaatii myös osaavaa ja katan hallitsevaa opettajaa sekä säännöllistä harjoitusta. Eurooppalaisessa kendōssa katan harjoittelu on tällä hetkellä suuremmassa suosiossa kuin kendōn kotimaassa Japanissa,^[9] jossa erityisesti kilpailemiseen suuntautuneet kendōkat harjoittelevat kataa lähinnä ainoastaan vyökokeisiin. Japanilaiset ovatkin usein vaikuttuneita länsimaisten kendōkoiden innosta ja osaamisesta kendō-katan harjoittelussa.

Päinvastoin kun luulisi, kataharjoittelu voi olla hyvinkin uuvuttavaa. Herpaamattoman valmiuden ja valppauden (zanshin) ylläpitäminen kuluttaa niin henkisiä kuin fyysisiä voimavaroja. Lisäksi katojen hengitysrytmi luo painetta katojen suorittamiseen. Pääsääntöisesti sekä uchidachin että shidachin tulisi tehdä kukin kata yhdellä hengityksellä jossa sisäänhengitys suoritetaan alkuhetkellä ja uloshengitys alkaa kiain ilmaantuessa lyönnin yhteydessä jatkuen katan loppuun.

[muokkaa] Seitsemän pitkän ja kolme lyhyen miekan kataa

Hyōhō niten ichi-ryū kenjutsu kataa, joka käytännössä on lähes Kendō nó katansarjan Kodachi-sambonme katan kaltainen, lopetus jossa shidachi hallitsee uchidachin miekkakättä otteella joka muodostaa nivellukon oikeaan kyynäpäähän jonka jälkeen hän hallitsee uhkaamalla uchidachia kodachilla

Katan numero	Katan järjestys	Kenjutsu ryū-ha, josta kata on otettu Nihon no Kendō Kataan.[10]	Katan nimi kyseisessä kenjutsu ryū-hassa	Kuva tekniikasta
1	Ipponme	Jikishinkage Ryu	Hasso
2	Nihonme	Kurama Ryu	Henka
3	Sanbonme	Hozan Ryu	Hachiten Giri
4	Yohonme	Rishin Ryu	Maki Otoshi
5	Gohonme	Hokushin Itto Ryu	Kadan no Tsuki
6	Ropponme	Asayama Ichiden Ryu	A-un
7	Nanahonme	Jigen Ryu	Ichi-ni no Tachi
1	Kodachi-ipponme	Shindo Munen Ryu	Uchi Otoshi
2	Kodachi-nihonme	Yagyu Shinkage Ryu	Hasetsu
3	Kodachi-sanbonme	Kyoshin Meichi Ryu	Kurai Zume

2003 Japanin kendoliitto esitteli 9 harjoituksen sarjan parin kanssa suoritettavia kendon perustekniikkaharjoituksia bokutolle, Bokuto ni yoru kendo kihon-waza keiko-ho (木刀による剣道基本技稽古法), joiden tarkoituksena on toimia siltana nykyaikaisen kendon ja perinteisemmän kata-harjoittelun välillä. Joissakin kendoseuroissa harjoitellaan myös gogyō-no-kataa, jonka Takano Sasaburo kehitti Ono-ha Itto-ryūn aineksista. Go-gyō-no-kata on kata-sarja joka on edeltänyt Nippon kendō kataa ja suuresti vaikuttanut kendōn muotoon.

[muokkaa] Kendōn kilpailutoiminta

Kendō-shiai. Tuomarit osoittavat lipuin punaisen kilpailijan saavan pisteen kendōn SM-yksilökisoissa Helsingissä joulukuussa 2002

Kendōssa kilpailu (eli shiai) on osa harjoittelua. Harjoittelun itsetarkoitus ei ole kilpailu, vaan kisoissa jokainen pääsee kohtaamaan itsensä kaikkein paljaimmillaan. Jännitys vaikuttaa ihmisiin eri tavoin – toiset se saa lukkoon, kun taas toiset saavat siitä lisää potkua. Jokaisen tulisi jossain kendōharjoittelun vaiheessa kilpailla enemmän tai vähemmän aktiivisesti, jotta oppisi paineen alla toimimisen. Tulevaa tuomarointia ajatellen on myös hankittava omaa kokemusta kilpailusta, jotta voisi lukea tilanteita oikein. Lähes jokaisissa kendōharjoituksissa on lopuksi enemmän tai vähemmän vapaaottelua (ji-geiko) harjoituksista riippuen. Ottelu on aina tilaisuus oppia, ja siinä tulisikin keskittää koko henki ja ruumis hyvään ja hyökkäävään kendōon.

Kendōssa otellaan yksilö- ja joukkuekilpailuja. Yksilökilpailuissa ei ole painoluokkia, joskin toisinaan erinäisiä taso-/ikäluokkia. Yleisesti kuitenkin kendōssa voittaja voi olla kuka vain sukupuolesta tai fyysisistä ominaisuuksista riippumatta. Joukkuekilpailuissa (yleensä) viisi henkilöä muodostavat joukkueen, jolloin joukkueen jäsenet ottelevat yksi kerrallaan toisen joukkueen jäsenien kanssa. Enemmän voittoja saanut joukkue voittaa.

Kenttä on kooltaan noin 9–11 metriä / sivu, ja keskelle on merkitty rasti osoittamaan kentän keskustaa. Merkittyinä ovat myös paikat, joihin ottelijat saapuvat rein (kumarrus) sekä sonkyon (kohtelias kyykistyminen reisien varaan) jälkeen, ja joista ottelu alkaa tuomarin käskystä. Kentällä on kolme tuomaria, päätuomari sekä kaksi aputuomaria. Tuomareilla on käsissään valkoinen ja punainen lippu, joilla he ilmoittavat vastaavin värein merkittyjen ottelijoiden pisteet. Otteluaika on 3–5 min. Tässä ajassa se, kumpi tekee ensin kaksi pistettä, on ottelun voittaja. Piste tulee lyönnistä, joka osuu oikealla osalla miekkaa oikeaan osaan varustetta, höystettynä oikealla kiailla (huudolla) sekä jalan tallauksella osoituksena koko vartalon lyönnissä mukanaolosta. Myös zanshin, eli tilanteen hallitseminen jälkeenpäin, tulee näyttää selvästi. Tämän tapahtuessa nostavat tuomarit ottelijan värin mukaisen lipun ylös, ja jos enemmistö tuomareista on samaa mieltä keskeyttää päätuomari ottelun ilmoittamalla pisteestä (esimerkiksi päähän tehty piste: men-ari!, eli men-piste). Toisinaan tuomareilla saattaa olla epäselvyyttä pisteestä (tai muusta tapahtumasta), jolloin päätuomari voi määrätä gōgin, joka on lyhyt neuvottelu tuomarien välillä. He voivat joko antaa pisteen tai jättää sen antamatta, jos perustelu sille on hyvä.

Ottelija voi saada myös varoituksen ylittämällä ottelualueen, pudottamalla shinain, koskemalla kädellä shinain kuviteltua teräosaa, puhumalla toiselle, väkivaltaisuudesta tai muusta sopimattomasta käytöksestä. Kaksi varoitusta eli hansokua antaa vastustajalle pisteen. Ottelu voi päättyä myös tasapeliiin (hikiwake), mikäli tilanne on ajan loppuessa tasan. Turnausten alkuerissä tämä on hyväksyttävä lopputulos, mutta pudotuspeleissä alkaa jatkoaika (enchō), jolloin otellaan, kunnes voittaja selviää. Kendō-ottelussa on tärkeää osoittaa taisteluhenkeä, sillä tuomarit usein vakuuttuvat pisteestä selvemmin, jos mukana on riittävästi asennetta.

Kaksi kendōkaa ottelemassa. Kuva on vuodelta 2005.

Kendōssa otellaan sekä yksilö- että joukkuekilpailuja. Kendōn MM-kisat järjestetään joka kolmas vuosi kiertäen maanosissa: Aasia, Amerikka ja Eurooppa. EM-kilpailuja järjestetään niinä vuosina kun kendōn MM-kisoja ei järjestetä. Kendōn SM-yksilö ja joukkuekilpailut järjestetään vuosittain.

[muokkaa] Kendōn Maailmanmestaruuskisat

Kansainvälinen kendōliitto järjestää kendōn Maailmanmestaruus-kisat joka kolmas vuosi. Maailmanmestaruuskisa pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1970 Japanissa Tokiossa. Kendōn maailmanmestaruuskisat vuorottelevat kolmen maanosan: Aasian, Etelä- ja Pohjois-Amerikan ja Euroopan kesken.

Kendōn maailmanmestaruuskisat

[muokkaa] Tasojärjestelmä

Kendōssa on muiden budolajien tavoin tasojärjestelmä, jolla helpotetaan harjoittelijoiden taitojen määritystä sekä hierarkiaa. Arvot ja tasokokeet toimivat myös välitavoitteina harjoittelijoille itselleen. Kendōssa ei käytetä ulkoisia arvomerkkejä. Lajin ensimmäinen suoritettava taso on 6. kyū, josta edetään ylöspäin aina 1. kyūhun asti. Tänä aikana kendōka oppii lajin perusteet ja on valmis todellisen tien aloittamiseen, siirtyessään yudanshaksi, 1. danin suorittaessaan. Aikaa tähän menee keskimäärin kolmesta neljään vuotta aktiivisen harjoittelun kautta. Graduointimahdollisuuksia on suurimpien leirien ja kilpailujen yhteydessä.

Dan-arvoja myönnetään ensimmäisestä kahdeksanteen asti. Kendōssa vuoteen 1956 asti käytössä dan-arvo asteikko 1-5 daniin jonka jälkeen tulivat opettaja-arvot:renshi, kyōshi ja hanshi. Vuodesta 1957 dan-arvo asteikko kasvatettiin 1-10 daniin joiden kanssa opettaja-arvot: renshi, kyōshi ja hanshi olivat käytössä rinnakkain 6-danista lähtien.^[11] Nyttemmin 9.danin ja 10.danin kokeista on luovuttu. Yhtään 10. danin arvoista kendōkaa ei ole enää elossa mutta joitakin 9. danin kendōkoita vielä on. Korkein kendōssa saavutettava arvo on nykyään 8. dan hanshi. Dan-arvoja kendōssa ei voi saada esimerkiksi kansallisen- tai kansainvälisen liiton myöntämänä, vaan kaikki dan-arvot on saavutettava suorittamalla graduointi onnistuneesti kansainväliset vaatimukset täyttävälle graduointiraadille. Kuudennesta danista lähtien on mahdollisuus suorittaa myös erillisiä opettaja-arvoja, joita ovat (järjestyksessä matalimmasta korkeimpaan) renshi, kyōshi ja hanshi.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Viitteet

[muokkaa] Kirjallisuuslähteet

• Donn F. Draeger: Modern Bujutsu & Budo, vol. 3. Weatherhill, 1974. ISBN 0-8348-0351-8 (nid.).
• Timo Reenpää (päätoimittaja): BU - Samurain ammatti / Hashi 20/1998. Hashi (silta) ; Japanilaisen Kulttuurin Ystävät ry, 1998. ISBN 951-98012-1-9 (nid.).
• Oscar Ratti, Adele Westbrook: Secrets of the Samurai , A Survey of the Martial Arts of Feudal Japan. Castle Books, 1973. ISBN 0-7858-1073-0 (sid.).
• Ozawa Hiroshi: Kendō – The Definitive Guide. Kodansha International, 1997. ISBN 4-7700-2119-4 (sid.).
• Paul Budden: Looking at a Far Mountain – A Study of Kendō Kata. Tuttle Publishing, 2000. ISBN 0-8048-3245-5 (nid.).
• Nariaki Satoh (päätoimittaja): Nippon kendō kata - Instruction manual, English version. All Japan Kendō Federation, 2002.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kendo.

	Nykyaikana harjoiteltavat budolajit
	Gendai-budolajit: | Aikido | Atarashii naginata | Iaidō| ZNKR jōdō | Judo | Jūkendō | Karate-do | Kendō | Kyūdō | Shōrinji kenpō | Taido | Tankendō