Iaidō

Iaidō
Alkuperämaa	Japani
Perustaja(t)	Nakayama Hakudō
Löydä lisää urheiluaUrheilun teemasivulta

Cook-sensei (GB) (7.dan ZNKR iaidō renshi,5.dan ZNKR jōdō, 4.dan kendo) harjoittelee iaidoa

nukitsuke eli miekanveto huotrasta

Kuvasarja miekan tervehtimisestä

Nakayama Hakudō, kendo, iaido ja jōdō hanshi

Iaidō (jap. 居合道, iaidō) on perinteinen japanilaiseen miekankäyttötaitoon perustuva budolaji, joka keskittyy miekan vetämisen ja sen käytön harjoitteluun yllättävien tilanteiden varalle. Yleisesti ottaen iaidōssa harjoitellaan enimmäkseen muotoja (kata), sekä yksin että parin kanssa.

Iaidōn kehitys

Nykyinen iaidō perustuu perinteisten sotataitojen osa-alueeseen, jota kutsutaan usein nimillä iaijutsu (jap. 居合術, iaijutsu) tai battōjutsu (jap. 抜刀術, battōjutsu), molempien viitatessa nimenomaan miekan vedon tekniikoihin. Monet vanhat koulukunnat (koryū ) sisältävät muun miekkailutaidon (kenjutsu) ohella myös miekan vetoa, tarkoituksenaan lähinnä saada miekka mahdollisimman nopeasti huotrasta hyökkäävään tai puolustavaan asemaan, tämän onnistuessa helpoiten jos miekan veto liittyi saumattomasti ensimmäiseen tekniikkaan. Lisäksi yksin tehtävällä iai-harjoittelulla voitiin saada tuntumaa oikean miekan käyttöön, kun paritekniikka tehtiin yleisimmin puumiekoilla.

Nykyään tunnetuimmista tyylisuunnista suuri osa jäljittää alkuperänsä samurai Hayashizaki Jinsuke Shigenobun (1546－1621) perustamaan tyyliin. Tarinan mukaan Hayashizaki kehitti miekan vedon tekniikkansa kostaakseen isänsä murhan. Useat hänen oppilaansa kehittivät myöhemmin taitoja edelleen perustaen omia tyylisuuntiaan.

Japanin länsimaistuessa 1800-luvulla perinteiset sotataidot menettivät asemansa, kun Meiji-restauraation seurauksena samurai-luokka lakkautettiin ja miekkojen kanto kiellettiin. Useat vanhat sotataidot toimivat pohjana uusille budo-lajeille (gendai budō) joihin myös iaidō kuului. Iaidōn nähtiin tähtäävän kamppailutaidon kehityksen lisäksi myös henkiseen kehittymiseen, itsensä parantamiseen ihmisenä ja vanhojen miekkailutaitojen säilyttämiseen. Lisäksi 1960-luvun lopulla Japanin kendoliitto kokosi useiden koulukuntien muodoista oman standardoidun sarjansa, jota kutsutaan nimellä ZNKR iaidō tai seitei-iaidō.

Iaidōta pidetään usein symbolisena ja henkisenä versiona iaijutsusta. Iaidō kuitenkin polveutuu suoraan vanhoista koulukunnista, sisältää samoja tekniikoita ja pyrkii toiminnalliseen miekkatekniikkaan. Koulukuntien jaottelu nimityksen mukaan on hankalaa, sillä jopa saman koulukunnan eri haarat saattavat käyttää eri nimitystä, esimerkiksi toinen iaidōta ja toinen iaijutsua, sisällön ollessa kuitenkin lähes sama.

Iaidō-sanan otti käyttöön budo-opettaja Nakayama Hakudō (1869-1958) omalle Musō Shinden-ryū –tyylilleen. Hänellä oli korkea opettaja-arvo sekä kendossa että jōdōssa ja iaidōssa. Vanhoista koulukunnista hän oli opiskellut Ômori-ryūta, Muraku-ryūta sekä Eishin-ryūn Shimomura-haaraa sekä Ittō-ryūn Yamaguchi-haaraa

Harjoittelusta

Iaidōn harjoittelu perustuu, kuten yleisesti perinteisten tyylien harjoittelukin, ennaltamäärättyihin muotoihin (kata). Muodot toimivat opetustyökaluina, joiden tarkoitus on juurruttaa tyylin teknistä (miekan ja vartalon käyttö) ja periaatetasoista (ajoitus, strategia jne.) sisältöä harjoittelijaan. Usein muodot ovat yksin kuvitteellista vastustajaa vastaan tehtäviä, mutta monet koulukunnat sisältävät myös runsaasti parimuotoja. Tekniikoita on sekä istualtaan että seisaaltaan tehtäväksi, ja moniin erilaisiin skenaarioihin.

Iaidōsta, toisin kuin monista muista budōlajeista, on yhä useita tyylisuuntia, jotka kukin harjoittelevat omalla tavallaan. Kokoava tekijä useimmissa on kuitenkin kata-suorituksen jako neljään osaan: miekan vetoon ja siihen liittyvään hyökkäävään tai puolustavaan tekniikkaan (nukitsuke), jatkolyönteihin ja tekniikoihin (kirioroshi/kiritsuke), symboliseen veren ravistamiseen miekan terästä (chiburi) ja miekan palauttamiseen huotraan (nōtō). Joissain tyyleissä harjoitteluun liittyy myös tameshigiri eli "koeleikkaus", jossa nykyään harjoitellaan kasteltujen ja rullattujen bambumattojen leikkaamista yhdellä tai useammalla lyönnillä.

Nukitsuke

Iai-kata alkaa aina miekan ollessa vielä huotrassa ja yleensä ensimmäinen liike on miekan veto, joka jatkuu suoraan joko hyökkääväksi tekniikaksi, tarkoituksena uhata tai viiltää vastustajaa tai rajoittaa tämän toimintaa, tai puolustavaksi jos vastustaja on jo hyökkäämässä. Nukitsuke on usein myös koko katan tärkein liike, koska sen nimenomainen tarkoitus on vastata välittömään uhkaan.

Kirioroshi

Kirioroshi tai kiritsuke (”putoava leikkaus” tai ”leikkauslyönti”) tarkoittaa yksinkertaisesti iaidōssa yleisesti käytettyä pystysuoraa lyöntiä. Katan seuraava vaihe, kaikki nukitsukea seuraavat tekniikat, voi kuitenkin sisältää mitä tahansa tekniikoita, olivat ne sitten yksinkertaisia leikkauksia (yksi tai useampia) tai monimutkaisempia torjuntojen, leikkausten ja pistojen sarjoja.

Chiburi

Chiburi tarkoittaa veren ravistamista miekan terästä joka esiintyy suuressa osassa iai-kouluista eri muodoissa. Veren poistaminen miekasta oli tärkeää, sillä veren punasoluissa oleva hemirauta saattoi hapettaa miekan terää pitkällä aikavälillä tai ainakin rumentaa terää. Lisäksi pyyhkimätön veri saattoi aiheuttaa miekan terän jumiutumisen huotraan, mikä saattoi tositilanteessa olla kohtalokasta. Iaidossa esiintyvä liike on kuitenkin lähinnä symbolinen ja sen tarkoituksena on lähinnä "tapon" jälkeen rentouttaa kehoa ja lihaksia, symboloida muodon toiminnallisen vaiheen päättymistä sekä korostaa harjoittelijan valmiutta ja saattaa miekka asentoon jossa jo kaatunutta vastustajaa voidaan vielä uhata. Itse liike ei todennäköisesti olisi poistanut verta terästä läheskään tarpeeksi tehokkaasti, joten se olisi joka tapauksessa pitänyt pyyhkiä kunnolla ennen huotraan palauttamista.

Nōtō

Nōtō tarkoittaa yksinkertaisesti miekan palauttamista huotraan. Eri kouluilla on oma tapansa tehdä tämä, mutta yhteistä on sulava liike ja vasemman käden käyttö ohjaamaan terää. Tärkeää on myös säilyttää hyökkäysvalmius koko toimenpiteen ajan.

Harjoittelun välineet

Iaidossa pukeudutaan yleisesti joko mustaan, tummansiniseen tai valkoiseen asuun, jonka takki on normaalia budopukua hieman pidempi ja omaa lyhemmät hihat. Iaidossa käytettävä vyö on normaalia budovyötä leveämpi, vastaten läheisemmin tavallista samurain asustukseen kuulunutta vyötä ja se sidotaan eri tavalla. Tunnusomaisin vaate iaidōssa on hakama, eli ns. "housuhame". Hakama on perinteinen japanilainen vaatekappale, jonka arvellaan alun perin suojelleen kallista kimonoa ratsastettaessa. Hakama kuului normaaliin sotilasluokan asustukseen Edo-kauden japanissa. Jotkin tyylisuunnat käyttävät iaidōssa vyöarvosta riippuen takkina kimonoa tai samanlaiset leveät hihat omaavaa takkia.

Iaidossa käytetään pääasiallisesti kevytmetallista (alumiini/sinkki tai beryllium/sinkki) valmistettua tylsää miekkaa (iaitō) ja puumiekkaa (bokutō, bokken). Vanhemmat harjoittelijat saattavat käyttää terävää teräsmiekkaa normaaliin harjoitteluunsa. Pariharjoittelu suoritetaan lähes poikkeuksetta puumiekoilla riskien ja kustannusten välttämiseksi. On myös olemassa koulukuntia jotka harjoittelevat joskus metallisilla miekoilla pariharjoitteita.

Koulukunnat

Iaidōssa on useita koulukuntia, joiden sisältö on toisistaan poikkeava. Ulkoisina eroina esimerkiksi miekan huotraan palauttaminen (nōtō) poikkeaa tyyleissä Musō Jikiden Eishin-ryū ja Musō Shinden-ryū toisistaan, vaikka nämä läheisinä sukulaiskouluina sisältävät paljolti samat tekniikat hieman eri tavalla toteutettuina. Teknisen sisällön lisäksi myös eri koulukuntien päämäärissä ja harjoittelumetodeissa sekä miekan kantotavoissa on jonkin verran eroja.

Edellä mainitut Musō Jikiden Eishin-ryū ja Musō Shinden-ryū ovat ehdottomasti yleisimmät nykyään harjoiteltavat iaidō-koulukunnat, mutta eivät lähimainkaan ainoat.

Vanhoja koulukuntia joihin kuuluu miekan vetoa

• Hōki-ryū
• Hontai Yōshin-ryū
• Kashima-Shinryū
• Mugai-ryū
• Suiō-ryū
• Tamiya-ryū
• Tenshin shōden Katori shintō-ryū

Moderneja tyylejä

• Toyama-ryū
• ZNKR iaidō

Katso myös

• Budō
• Jodō
• Kendō

Suomalaisia Iaidō-seuroja

(ZNKR iaidō)

• Espoo: Leppävaaran Budoseura ry
• Helsinki: Ki-Ken-Tai-Icchi ry
• Helsinki: Vuosaaren Viikingit ry/ Budoviikingit
• Pori: Porin kendoseura Dai Kuma Ken Kai ry
• Hämeenlinna: Hämeenlinnan kendoseura Joo Ken Kai ry
• Tampere: Seigikai ry
• Savonlinna: Savonlinnan Aikidoseura masurawo ry
• Lappeenranta: Ichiwakai ry
• Kouvola: Kouvolan Budoseura Kaigara ry
• Kotka: Kotkan kendoseura Gu Do Ken Kai
• Jyväskylä: Ryutokai ry
• Nurmijärvi: Kaiten ry
• Turku: Turun yliopiston kendoseura Dai Kenshin Kai

(Musō Jikiden Eishin-ryū)

• Espoo: Budoseura Kobushikai Ry.
• Helsinki: Ki-Ken-Tai-Icchi ry
• Helsinki: Budoseura Genbu-kai Ry

(Musō Shinden-ryū)

• Helsinki: Budoseura Meido-Kan ry Meido-Kan ry
• Helsinki: Hikari ry
• Joensuu: Kawaguchi Iaidō ry
• Jyväskylä: Budoseura Jigotai ry
• Oulu: Aikidoseura Hokutokai ry
• Pori: Porin kendoseura Dai Kuma Ken Kai ry
• Tampere: Tampereen iaidoseura ry
• Turku: Turku Aikikai ry

(Suiō-ryū iai kenpō)

• Helsinki: Vuosaaren Viikingit ry/ Budoviikingit
• Savonlinna: Savonlinnan Aikidoseura Masurawo ry
• Lappeenranta: Ichiwakai ry
• Savonlinna: Savonlinnan Aikidoseura masurawo ry
• Kouvola: Kouvolan Budoseura Kaigara ry
• Espoo: Leppävaaran Budoseura ry
• Kotka: Kotkan kendoseura Gu Do Ken Kai
• Turku: Turun yliopiston kendoseura Dai Kenshin Kai

Lähteet

Kirjallisuuslähteet

IAI - Zen Nippon Kendo Renmei Iai; Executive Managing Director: Yoshimitsu Takeyasu AKJF,(translated by Chris Mansfieid March 2004), All Japan Kendo Federation; Third Revision, October 2006.

Aiheesta muualla

• Tengun eli Suomen kendoseurojen keskusliiton jäsenlehden numeroarkisto