Euroopan unioni

Euroopan unioni Европейски съюз (bulgaria) Evropská unie (tšekki) Den Europæiske Union (tanska) Europese Unie (hollanti) Euroopa Liit (viro) Union européenne (ranska) Europäische Union (saksa) Ευρωπαϊκή Ένωση (kreikka) Európai Unió (unkari) An tAontas Eorpach (iiri) Unione europea (italia) Eiropas Savienība (latvia) Europos Sąjunga (liettua) Unjoni Ewropea (malta) Unia Europejska (puola) União Europeia (portugali) Uniunea Europeană (romania) Európska únia (slovakia) Evropska unija sloveeni) Unión Europea (espanja) Europeiska unionen (ruotsi) lippu Motto: In varietate concordia (suomeksi Moninaisuudessaan yhtenäinen)1 Viralliset kielet2 bulgaria, englanti, espanja, hollanti, iiri, italia, kreikka, latvia, liettua, malta, portugali, puola, ranska, romania, ruotsi, saksa, slovakki, sloveeni, suomi, tanska, tšekki, unkari, viro Pääkaupunki Bryssel (de facto) Luxemburg (oikeus) Frankfurt (keskuspankki) Parlamentti Strasbourg (Ranska), Bryssel (Belgia) ja Luxemburg Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy Euroopan unionin neuvoston puheenjohtajuus Tanska3 Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso Euroopan parlamentin puhemies Jerzy Buzek Pinta-ala  – yhteensä  – vettä Sijalla 74 4 324 782 km² ei tiedossa Väkiluku (2010)  – yhteensä  – väestötiheys Sijalla 34 501 259 840 115,9 / km² BKT  – yhteensä  – per asukas Sijalla 1 15 590 mrd. $ (2009 arvio) 36 788 $ (2008) Valuutta Euro5 (EUR) Muut valuutat: Tšekin koruna (CZK) Tanskan kruunu (DKK) Englannin punta (GBP) Unkarin forintti (HUF) Liettuan liti (LTL) Latvian lati (LVL) Puolan zloty (PLN) Ruotsin kruunu (SEK) Romanian leu (RON) Bulgarian leva (BGN) Aikavyöhyke6  – kesäaika UTC+0...+2 UTC+1...+3 Muodostettu –vahvistettu –tunnustettu Maastrichtin sopimus 7. helmikuuta 1992 1. marraskuuta 1993 Kansallislaulu Oodi ilolle Internet-verkkotunnus .eu Kansainvälinen suuntanumero Kaikkien nykyisten jäsenmaiden suuntanumerot alkavat numerolla +3 tai +4 1Epävirallinen, perustuslaissa ehdotettu motto. 2Euroopan unionin viralliset kielet ovat eri kielet kuin ne, joilla on Euroopan unionin alueella virallisen kielen asema. Jäsenmaat asettavat viralliset kielet alueillaan. 331. joulukuuta 2011 asti 4Jos EU lasketaan yhdeksi kokonaisuudeksi 5Euroalueen maiden ja EU:n toimielimien käyttämä. 6Ranskan merentakaisilla territorioilla UTC-4...+4

Euroopan unioni (EU) on 27 eurooppalaisen jäsenvaltion muodostama taloudellinen ja poliittinen liitto. Unioniin voivat liittyä kaikki sellaiset Euroopan maat, jotka täyttävät jäsenvaltiolle asetetut demokraattiset ja taloudelliset kriteerit. Nimitys Euroopan unioni tuli käyttöön vuonna 1993 Maastrichtin sopimuksen myötä. Euroopan unionin merkittävimpään toimivaltaan kuuluvat muun muassa sisämarkkina-alue, euroalue, yhteinen maatalouspolitiikka ja kauppapolitiikka.

Euroopan unionin jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 500 miljoonaa ja pinta-ala 4 324 782 km². Väestötiheys EU:ssa on 115,6 asukasta/km². Jos EU olisi valtio, se olisi pinta-alaltaan seitsemänneksi ja väkimäärältään kolmanneksi suurin.

Jäsenvaltiot ovat Alankomaat, Belgia, Britannia, Bulgaria, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kyproksen tasavalta, Latvia, Liettua, Luxemburg, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Slovakia, Slovenia, Suomi, Tanska, Tšekki, Unkari ja Viro. Kroatia on liittymässä jäseneksi kesällä 2013. Jäsenyysneuvottelut Turkin kanssa alkoivat lokakuussa 2005, Islannin kanssa heinäkuussa 2010 ja Montenegron kanssa joulukuussa 2010. Näiden neljän maan lisäksi myös Makedonian tasavallalla ja Serbialla on ehdokasmaan asema.

Euroopan unioni ei ole liittovaltio, kuten esimerkiksi Yhdysvallat, koska sen jäsenvaltiot ovat riippumattomia ja itsenäisiä. Se ei ole myöskään puhtaasti hallitustenvälinen järjestö YK:n tapaan, koska jäsenvaltiot ovat yhdistäneet unionin voimavaransa saadakseen enemmän vaikutusvaltaa kuin niillä yksin voisi olla. Tämä on mahdollista unionin toimielinten tekemien yhteisten päätösten avulla.

Toimielimiä ovat vaaleilla valittu Euroopan parlamentti, jäsenmaiden valtion- ja hallitusten päämiesten Eurooppa-neuvosto, jäsenvaltioiden hallituksia edustava neuvosto sekä Euroopan komissio, joka laatii ehdotuksia uudeksi EU:n lainsäädännöksi parlamentin ja neuvoston hyväksyttäväksi. Muita keskeisiä toimielimiä ovat Euroopan unionin tuomioistuin, joka huolehtii siitä, että EU:n lainsäädäntöä tulkitaan ja sovelletaan samalla tavalla kaikissa jäsenvaltioissa, sekä Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin.

EU:n toimielinten yhteenlaskettu henkilöstömäärä on noin 40 000 työntekijää.

Euroopan unionin toimialat

Perussopimukset siirtävät toimivaltaa jäsenmailta Euroopan unionille muun muassa seuraavilla toimialoilla:

• Talous
• Sisämarkkinat
• Kauppapolitiikka
• Maatalous- ja kalastuspolitiikka
• Alue- ja rakennepolitiikka (katso: rakennerahasto)
• Kilpailupolitiikka
• Tutkimus- ja kehitys, innovaatiot
• Ympäristö
• Energia
• Koulutus
• Kehitystyö
• Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
• Yhteistyö oikeus- ja sisäasioissa

Euroopan yhdentymisen historia

Pääartikkeli: Euroopan unionin historia

Euroopan yhteisöjen (sinisellä) ja EU:n (vihreällä) laajeneminen animaationa

Eurooppa toisen maailmansodan jälkeen

Toisen maailmansodan päättyessä Eurooppa oli raunioina ja Saksa oli jaettu miehitysvyöhykkeisiin. Saksan itäosa ja monet itäisen Keski-Euroopan maat olivat tiukasti Neuvostoliiton vaikutuspiirissä. Sekä Britannia että Ranska hakivat keinoja turvallisuutensa takaamiseksi. Yhdysvalloilla oli maanosassa miljoona-armeija, ja ydinaseen turvin siitä oli tullut suurvalta, joka ainoana voittajavaltiona oli lisäksi taloudellisesti voimakas. 1940-luvun lopulla USA antoikin Marshall-apua Euroopalle noin viiden miljardin euron verran.

Euroopan jälleenrakentamista hidasti energiapula. Ennen sotaa hiilen osuus energiantarpeesta oli ollut noin 90 prosenttia, joten hiilen tuotantoa ja jakelua hoitava yhteiselin oli tarpeen ja Euroopan hiiliyhteisö (ECO) perustettiinkin keväällä 1945. Tärkeimmät hiilikentät ECO:n alueella olivat Britanniassa ja Ranskassa sekä Yhdysvalloissa. Lisäksi Ruhrin alue Saksassa oli Ison-Britannian joukkojen miehittämä, mutta alueen hiilikaivokset olivat huonossa kunnossa. Puola liittyi erillissopimuksella ECO:hon 1946, mutta Neuvostoliitto oli miehittänyt Puolan ja otti suurimman osan puolalaisesta hiilestä omaan käyttöönsä. Eurooppalaisten oli ostettava hiiltä Yhdysvalloista.

Eurooppa oli jo hyvää vauhtia jakautumassa kahteen leiriin, kun Marshall-avun saajat perustivat vuonna 1948 Euroopan taloudellisen yhteistyön järjestön OEEC:n (nykyisin OECD). Sen oli tarkoitus koordinoida Länsi-Euroopan taloudellista kehittymistä. Suursota oli vähentänyt maailmankauppaa ratkaisevasti, ja sen oli korvannut protektionismi. Länsi-Euroopan taloudellisen uudelleenjärjestelyn keskeinen ajatus olikin purkaa kaupan esteitä talouskasvun takaamiseksi.

Britannian sodanaikainen pääministeri Winston Churchill esitti syksyllä 1946 Zürichissä ajatuksen "Euroopan yhdysvalloista" ja sotien ehkäisemisestä. Aloite johti Euroopan neuvoston luomiseen vuonna 1949. Totalitarismia vastustavassa ja rauhaa tavoittelevassa yhdentymisaikeessa olivat Churchillin lisäksi aktiivisia Konrad Adenauer, Alcide de Gasperi ja Robert Schuman. Läntiseen Eurooppaan oli määrä luoda uudet, osapuolten yhteiseen etuun pohjautuvat rakenteet. Ne taas perustuisivat sopimuksiin, joilla taattaisiin oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen ja eri maiden tasavertaisuus.

Hiili- ja teräsyhteisö

Ranskan ulkoministeriön virkamies Jean Monnet ehdotti lopulta, että Saksan ja Ranskan hiili- ja teräsvarannot saatettaisiin ylikansallisen hallinnon alaisuuteen, jolloin näiden entisten vihollismaiden edut yhtyisivät: Saksalla riitti hiiltä, Ranskalla taas rautaa. Tätä varten perustettavan järjestön tuli kuitenkin olla kaikille Euroopan valtioille avoin.

Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC) perustajat olivat Ranska, Italia, Saksan liittotasavalta, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. Yhteisön luomisesta teki virallisen esityksen Ranskan ulkoministeri Robert Schuman 9. toukokuuta 1950, ja perustamissopimus allekirjoitettiin Pariisissa huhtikuussa 1951. Työväenpuolueen johtoon siirtynyt Britannia jäi yhteisön ulkopuolelle.

Taloudessa siirryttiin niin sanottuun Bretton Woodsin järjestelmään. Läntisen Euroopan maiden valuutat kiinnitettiin Yhdysvaltain dollariin, jonka hinta oli kiinteä kultaan nähden, ja kansainvälisenä keskuspankkina toimi Yhdysvaltain keskuspankki. USA oli ainoa maa, joka oli sitoutunut vaihtamaan dollareita kultaan kiinteällä hinnalla. Dollarista tulikin rajat ylittävä maksu- ja reservivaluutta, ja keskuspankit pitivät valuuttavarantonsa pääosin dollareina.

Länsi-Euroopan yhteistä armeijaakin suunniteltiin jo 1950-luvulla ja sopimus puolustusyhteistyöstä allekirjoitettiin 1952. Yhteinen puolustus vaatisi kuitenkin myös yhteistä ulkopolitiikkaa, joten poliittista yhteistyötä valmistelemaan asetettiin Paul-Henri Spaakin johdolla työryhmä. Spaakin työryhmä esitti ajatuksen sisämarkkinoista – tavaroiden, ihmisten ja pääoman vapaasta liikkuvuudesta – sekä yhteisillä vaaleilla valitusta Eurosenaatista. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut Ranskan vastustuksen takia, ja sopimus puolustusyhteistyöstä ratifioitiin vain Saksassa ja Benelux-maissa. Sen sijaan jo vuonna 1956 ECSC:n jäsenvaltiot ja Britannia perustivat Länsi-Euroopan unionin, jonka tehtäväksi annettiin puolustusyhteistyön edistäminen.

ECSC-maiden ulkoministerit pitivät järjestön puheenjohtajan, Jean Monnet'n ehdotuksesta kokouksen Italian Messinassa 1955. Kokouksessa päätettiin syventää yhteistyötä, joka koskee Euroopan yhteismarkkinoita sekä energia- ja liikenneasioita, ja siellä tehtiinkin periaatepäätös Euroopan talousyhteisön muodostamisesta. Myös Britannia oli aluksi mukana mutta ei katsonut lopulta voivansa osallistua edes tulliliittoon. Yhteismarkkinat kuitenkin vaativat tulliliiton muodostamista.

EEC:n aikaan

Britannian vetäytymisestä huolimatta muut jäsenvaltiot allekirjoittivat 25. maaliskuuta 1957 Roomassa sopimuksen Euroopan talousyhteisön (EEC:n) sekä Euroopan atomienergiayhteisön (Euratomin) perustamisesta. Ydinenergian merkitys tosin arvioitiin tuolloin suuremmaksi kuin mitä se tulisi olemaan. Tätä sopimusta kutsutaan Rooman sopimukseksi.

ECSC ja Euratom alistettiin vuonna 1965 tehdyllä sopimuksella EEC:n päätöksenteon alaisuuteen. Virallisesti yhteisöt yhdistettiin vuonna 1967, jolloin syntyi kokonaisuus nimeltä European Communities eli Euroopan yhteisöt, ja tullimaksut poistuivat kuuden jäsenvaltion väliltä 1. heinäkuuta 1968. Käytännössä organisaatiosta alettiin puhua sen tärkeimmän osatekijän, talousyhteisö EEC:n nimellä; suomeksi se on lyhennetty joskus myös ETY:ksi. Myös eräillä politiikan alueilla, etenkin kaupassa ja maataloudessa, alettiin tehdä yhteistyötä 1960-luvulla.

Yhdentymishanke näytti onnistuneen niin hyvin, että Tanska, Irlanti ja Britannia päättivät liittyä yhteisöön, ja ensimmäinen laajentuminen kuudesta yhdeksään jäsenvaltioon tapahtui vuonna 1973. Samaan aikaan alettiin harjoittaa yhteistä sosiaali- ja ympäristöpolitiikkaa, ja Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) perustettiin 1975.

Kesäkuussa 1979 pidettiin Euroopan parlamentin ensimmäiset suorat vaalit. Niissä valittiin 410 jäsentä, jotka edustivat yhdeksän jäsenmaan kansalaisia. Vaaleissa äänesti 62 % äänioikeutetuista. Ennen vuotta 1979 kansalliset parlamentit olivat nimittäneet europarlamentaarikot keskuudestaan, joten jokaisella edustajalla oli ollut jäsenyys sekä kansallisessa että Euroopan parlamentissa. EU:n nykyisen vaalisäädöksen mukaan Euroopan parlamentin jäsen ei voi kuulua samaan aikaan kansallisen parlamentin tai toimia korkeassa asemassa jossain muussa EU-toimielimessä.

EEC laajeni etelään, kun Kreikka liittyi jäseneksi 1981 ja Espanja ja Portugali 1986. Se loi tarpeen vahvistaa nopeasti alueellisia tukiohjelmia. 1980-luvun alussa maailmanlaajuinen taloustaantuma lietsoi europessimismiä, ja 1985 Euroopan komissio julkaisi puheenjohtaja Jacques Delorsin johdolla niin sanotun valkoisen kirjan. Kirjassa asetettiin aikataulu, jonka mukaan Euroopan yhtenäismarkkinat toimisivat 1. tammikuuta 1993 mennessä. Kunnianhimoinen tavoite kirjattiin myös Euroopan yhtenäisasiakirjaan, joka allekirjoitettiin helmikuussa 1986.

Euroopan poliittinen tilanne muuttui dramaattisesti, kun Berliinin muurin murtui 1989 ja sosialistimaat alkoivat hakeutua pois Neuvostoliiton etupiiristä. Saksat yhdistyivät joulukuussa 1990, ja Neuvostoliitto lakkasi olemasta vuoden 1991 lopussa. Samaan aikaan jäsenvaltiot neuvottelivat uudesta sopimuksesta, jossa luotaisiin Euroopan unioni (EU). Jäsenmaiden valtionpäämiehistä ja pääministereistä koostuva Eurooppa-neuvosto hyväksyi sopimuksen Maastrichtissa joulukuussa 1991, ja se tuli voimaan 1. marraskuuta 1993.

Unionin synty

Vuonna 1992 yhteisön toimielimille annettiin uudella perussopimuksella lisää vastuuta ja uusia kansallisten hallitusten välisen yhteistyön muotoja otettiin käyttöön. Sisämarkkinat avautuivat 1993, ja vuonna 1995 unioniin liittyivät Itävalta, Suomi ja Ruotsi..

Yhteistä valuuttaa euroa alettiin käyttää muissa kuin käteisrahoitustapahtumissa 1999, ja eurosetelit ja kolikot laskettiin liikkeelle 2002 niin sanotun euroalueen 12 maassa. Maaliskuussa 2000 EU hyväksyi niin kutsutun Lissabonin strategian unionin talouden nykyaikaistamiseksi.

Euroopan unioni oli vasta laajentunut 15 valtion liitoksi, kun se alkoi valmistella uutta, ennennäkemättömän mittavaa laajentumista. Unioniin halusi liittyä entiset itäblokin maat (Bulgaria, Puola, Romania, Slovakia, Tšekki ja Unkari), Baltian maat Latvia, Liettua ja Viro, Jugoslaviaan kuulunut Slovenia sekä kaksi pientä Välimeren saarivaltiota, Kypros ja Malta. Jäsenyysneuvottelut aloitettiin loppuvuodesta 1997, ja 1. toukokuuta 2004 Euroopan unioni laajeni 25 jäsenvaltion yhteisöksi. Unioniin liittyivät vielä Bulgaria ja Romania 1. tammikuuta 2007.

Kesäkuussa 2005 sekä Ranska että Alankomaat hylkäsivät kansanäänestyksessä Euroopan unionin perustuslakisopimuksen luonnoksen. Lokakuussa 2005 aloitettiin jäsenyysneuvottelut Turkin ja Kroatian kanssa, heinäkuussa 2010 Islannin kanssa ja joulukuussa 2010 Montenegron kanssa. Joulukuussa 2009 astui voimaan Lissabonin sopimus, joka uudisti unionin perusrakenteita.

Talousarvio

Pääartikkeli: Euroopan unionin budjetti

Euroopan unionin vuosittainen talousarvio on yli 120 miljardia euroa. Toiminta rahoitetaan niin sanotuista EU:n omista varoista, jotka eivät saa ylittää 1,24 prosenttia kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketusta bruttokansantulosta. Käytännössä talousarvio on pysynyt tämän katon alapuolella ja ollut esimerkiksi läpi 2000-luvun hyvin lähellä yhtä prosenttia bruttokansantulosta (BKTL). Varat ovat peräisin lähinnä tullimaksuista, arvonlisäverosta ja jäsenmaksuista.

Kunkin vuoden talousarvio kuuluu seitsenvuotiseen talousarviojaksoon, josta käytetään nimitystä "rahoitusnäkymät". Komissio, Euroopan parlamentti ja neuvosto sitoutuvat yhteiseen sopimukseen, jonka tavoitteena on taata budjettikuri, vahvistaa pitkän aikavälin suunnitelma ja parantaa yhteistyötä talousarviomenettelyn yhteydessä. Tähän sopimukseen sisältyy myös monivuotinen rahoituskehys, jossa sovitaan kunkin talousarvion otsakkeen vuotuiset enimmäismäärät.

Vuotuisesta budjetista päättävät neuvosto ja parlamentti komission esityksen pohjalta. Komissio laatii ensin alustavan talousarvioesityksen. Euroopan parlamentti ja neuvosto käsittelevät esityksen ja pyrkivät neuvottelemalla pääsemään saavuttamaan siitä yhteisymmärryksen. Lopuksi parlamentti äänestää talousarvion hyväksymisestä.

Parlamentilla on myös valtuudet hylätä talousarvio, mikäli se katsoo sen ensisijaisten tavoitteiden jääneen noudattamatta. Tällöin komission on laadittava uusi luonnos. Vuosien 2007–2013 rahoitusnäkymien mukainen kauden kokonaistalousarvio on 864,4 miljardia euroa.

Euroopan parlamentti ja Euroopan tilintarkastustuomioistuin valvovat, että talousarviota hallinnoidaan tehokkaasti. EU:n toimielinten on osoitettava parlamentille joka vuosi, että ne käyttävät niille osoitetut varat asianmukaisesti.

Hiili- ja teräsyhteisön, atomienergiayhteisön ja talousyhteisön rahoitus hoidettiin aluksi kansallisilla maksuilla, jotka myöhemmin korvattiin yhteisöjen (EC) omilla varoilla. Vuonna 1970 sovittiin aluksi kolmesta päätulolähteestä:

• Maatalousmaksut (maksut, palkkiot, lisä- tai tasausmaksut, joita peritään kolmansien maiden kanssa käytävässä maatalouskaupassa).
• Tullit, joita kerätään EC:n yhteisen tullitariffin mukaisesti kolmansien maiden kanssa käytävässä kaupassa.
• Tulot jäsenvaltioissa perittävästä arvonlisäverosta (ALV).

Omien varojen katoksi sovittiin 1,2 prosenttia jäsenvaltioiden yhteenlasketusta vuosittaisesta bruttokansantuotteesta (BKT). EC:n alkuperäisten kolmen rahoituslähteen lisäksi päätettiin vuonna 1988, että käyttöön otetaan neljäs, joka määräytyy kaikkien jäsenvaltioiden yhteenlasketun bruttokansantulon perusteella.

EU:n menot 2007–2013

Euroopan unioni aikoo käyttää vuosina 2007–2013 menonsa seuraavasti:

• kestävä kasvu ja työllisyys 44 %
• luonnonvarojen suojelu ja hoito 43 %
• EU maailmanlaajuisena toimijana 6 %
• kansalaisuus, vapaus, turvallisuus ja oikeus 1 %
• muut menot (sis. hallinnon) 6 %.

Jäsenvaltiot

Värit:	perustajajäsenet 1957	vuonna 1973 liittyneet	vuonna 1981 liittyneet	vuonna 1986 liittyneet	vuonna 1995 liittyneet	vuonna 2004 liittyneet	vuonna 2007 liittyneet

valtio	valtiomuoto	omakielinen nimi(nimet)	pääkaupunki	viralliset kielet	valuutta	merentakaiset tai erityisalueet alueet
Alankomaat	perustuslaillinen monarkia	Koninkrijk der Nederlanden	Amsterdam Haag	hollanti	euro	6 pois suljettuna:  Aruba Curaçao Sint Maarten Bonaire Sint Eustatius Saba
Belgia	perustuslaillinen monarkia	Koninkrijk België Royaume de Belgique Königreich Belgien	Bryssel	hollanti ranska saksa	euro	–
Italia	tasavalta	Repubblica italiana	Rooma	italia	euro	–
Luxemburg	perustuslaillinen monarkia	Grand-Duché de Luxembourg Großherzogtum Luxemburg Groussherzogtum Lëtzebuerg	Luxemburg	ranska saksa luxemburg	euro
Ranska	tasavalta	République française	Pariisi	ranska	euro	6 + 6 sisältää: Guadeloupe Martinique Ranskan Guayana Réunion Saint Barthélemy Saint Martin pois suljettuna: Uusi-Kaledonia Mayotte Ranskan Polynesia Saint Pierre ja Miquelon Ranskan eteläiset ja antarktiset alueet Wallis ja Futuna
Saksa	liittotasavalta	Bundesrepublik Deutschland	Berliini	saksa	euro
Irlanti	tasavalta	Éire Ireland	Dublin	iiri englanti	euro
Tanska	perustuslaillinen monarkia	Kongeriget Danmark	Kööpenhamina	tanska	Tanskan kruunu	2 pois suljettuna: Fäärsaaret Grönlanti (erosi EEC:stä vuonna 1985)
Yhdistynyt kuningaskunta	parlamentaarinen monarkia	United Kingdom of Great Britain and Northern Ireland	Lontoo	englanti	Englannin punta	1 + 16 sisältää: Gibraltar pois suljettuna: Akrotiri ja Dhekelia Anguilla Britannian eteläiset ja antarktiset alueet  Bermuda  Caymansaaret  Falklandinsaaret  Guernsey Brittiläinen Intian valtameren alue Jersey Mansaari Montserrat  Pitcairn  Saint Helena (myös Ascension) Etelä-Georgia ja Eteläiset Sandwichsaaret Turks- ja Caicossaaret Brittiläiset Neitsytsaaret
Kreikka	tasavalta	Ελληνική Δημοκρατία	Ateena	kreikka	euro	–
Espanja	perustuslaillinen monarkia	Reino de España	Madrid	espanja katalaani galego baski	euro	4 sisältää: Kanariansaaret Ceuta Melilla Plazas de soberanía
Portugali	tasavalta	República Portuguesa	Lissabon	portugali	euro	2 sisältää: Azorit Madeira
Itävalta	liittotasavalta	Republik Österreich	Wien	saksa	euro	–
Ruotsi	perustuslaillinen monarkia	Konungariket Sverige	Tukholma	ruotsi	Ruotsin kruunu	–
Suomi	tasavalta	Suomen tasavalta Republiken Finland	Helsinki	suomi ruotsi	euro	1 sisältää: Ahvenanmaa
Kypros	tasavalta	Κυπριακή Δημοκρατία Kıbrıs Cumhuriyeti	Nicosia	kreikka turkki	euro	–
Latvia	tasavalta	Latvijas Republika	Riika	latvia	Latvian lati	–
Liettua	tasavalta	Lietuvos Respublika	Vilna	liettua	Liettuan litas
Malta	tasavalta	Repubblika ta' Malta Republic of Malta	Valletta	malta englanti	euro	–
Puola	tasavalta	Rzeczpospolita Polska	Varsova	puola	Puolan złoty	–
Slovakia	tasavalta	Slovenská republika	Bratislava	slovakki	euro	–
Slovenia	tasavalta	Republika Slovenija	Ljubljana	sloveeni	euro	–
Tšekki	tasavalta	Česká republika	Praha	tšekki	Tšekin koruna	–
Unkari	tasavalta	Magyar Köztársaság	Budapest	unkari	Unkarin forintti
Viro	tasavalta	Eesti Vabariik	Tallinna	viro	euro	–
Bulgaria	tasavalta	Република България	Sofia	bulgaria	Bulgarian lev	–
Romania	tasavalta	România	Bukarest	romania	Romanian leu	–

Värit:	perustajajäsenet 1957	vuonna 1973 liittyneet	vuonna 1981 liittyneet	vuonna 1986 liittyneet	vuonna 1995 liittyneet	vuonna 2004 liittyneet	vuonna 2007 liittyneet

Jäsenyyden ehdot

Oikeudelliset vaatimukset

Euroopan poliittisen ja taloudellisen yhdentymisen prosessi on aina ollut avoin sellaisille Euroopan maille, jotka ovat valmiita allekirjoittamaan perustamissopimukset ja omaksumaan EU:n lainsäädännön kokonaan. Rooman sopimuksen artiklan 237 mukaan "jokainen Euroopan valtio voi hakea yhteisön jäsenyyttä". Maastrichtin sopimuksen F-artiklan mukaan jäsenvaltioilla on lisäksi oltava "kansanvallan periaatteille" perustuva valtiollinen järjestelmä.

Kööpenhaminan kriteerit

Kun entiset kommunistimaat olivat esittäneet hakemuksensa liittyä unioniin, Eurooppa-neuvosto vahvisti 1993 kolme edellytystä liittymiselle. Niiden mukaan uusilla jäsenvaltioilla on oltava:

1. vakaat kansalliset toimielimet, joiden avulla taataan demokratian, oikeusjärjestyksen ja ihmisoikeuksien noudattaminen sekä vähemmistöjen kunnioittaminen ja suojelu
2. toimiva markkinatalous ja kyky selviytyä unionin sisäisestä kilpailupaineesta ja markkinavoimien toiminnasta
3. valmiudet noudattaa jäsenyysvelvoitteita ja tukea unionin kaikkia tavoitteita: uusien valtioiden julkishallinnon tulee pystyä soveltamaan ja hallinnoimaan EU:n lainsäädäntöä käytännössä.

Ehdokasmaat

Ehdokasmaiksi kutsutaan valtioita, jotka ovat hakeneet EU:n jäsenyyttä ja joiden hakemus on hyväksytty virallisesti. Ennen kuin ehdokasmaa voi liittyä EU:hun, sillä on oltava vakaa demokraattinen hallintojärjestelmä ja instituutiot, jotka varmistavat oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisen. Ehdokasmaassa on myös oltava toimiva markkinatalous ja hallinto, joka kykenee panemaan EU:n lait ja politiikan täytäntöön. Kunkin ehdokasmaan omat erityiset jäsenyysehdot määritellään Euroopan komission kanssa käytävissä neuvotteluissa, jotka kestävät yleensä vuosia.

Tällä hetkellä EU:n ehdokasmaita on viisi: Kroatia, Turkki, Islanti, Montenegro ja Makedonia. EU:n jäsenyyttä ovat hakeneet Albania (2009) , ja Serbia (2009) Balkanin maiden kanssa EU:lla on erityisiä assosiaatiosopimuksia, joiden tarkoituksena on tasoittaa tietä EU:n jäsenyyteen.

Liittymistapahtuma

Ennen varsinaisia jäsenyysneuvotteluja on lähenemisneuvottelut.Aluksi Eurooppa-neuvosto hyväksyy jäsenyysneuvottelujen aloittamisen uuden jäsenmaan kanssa,jonka jälkeen uuden ehdokasmaan lakeja vertaillaan unionin säädöksiin. Neuvottelukokonisuuksia on yleensä 35 ja niiden arviointikriteereistä sovitaan ennen neuvottelujen aloittamista . Kustakin neuvottelukokonaisuudesta käydään erilliset neuvottelut , jotka voivat kestää vuosia. Lopulta kun hakijamaa täyttää neuvottelukokonaisuuksien kriteerit, se esittää sekä maansa kannan neuvotteluihin , että toiminpidiehdotukset jonkin asian saattamista voimaan. Sen jälkeen ministerineuvosto hyväksyy EU:n kannan komission ja jäsenmaan välisiin neuvotteluihin. Varsinaiset liittymisneuvottelut käydään kunkin ehdokasmaan ja komission välillä. Liittymisneuvtteluiden jälkeen hakijamaa täytyy täyttää jäsenyysehdot ja sopeuttaa lainsäädäntönsä unionin vaatimusten mukaisesti. Tarvittaessa hakijamaalle voidaan myöntää erityisjärjestelyjä tai siirtymäaika, jonkin asian saattamiseksi kuntoon. Sen jälkeen neuvostossa kokoontuvien jäsenvaltioiden edustajien on kannatettava jäsenyyttä yksimielisesti, tosin jäsenvaltioilta on kysytty kantaa jo usean otteeseen ennen tätä vaihetta. Myös Euroopan parlamentilta on saatava sen jäsenten ehdotonta enemmistöä edustava puoltava lausunto. Jäsenvaltiot ja ehdokasmaa tai -maat ratifioivat liittymissopimuksen omien perustuslaillisten menettelyjensä mukaan.

Ehdokasmaat saavat neuvotteluaikana EU:n tukea, jotta niiden on helpompi kuroa umpeen taloudellisia kehityseroja. Esimerkiksi vuonna 2004 liittyneet 10 maata saivat tukea 41 miljardia euroa.

EU:n laajenemisen rajat

Maantieteelliset rajat

Kun EU:n perustuslakisopimuksesta käytiin keskustelua, ilmeni että monia eurooppalaisia huolestuttaa kysymys unionin rajoista ja jopa identiteetistä. Esimerkiksi Turkin mahdollinen jäsenyys herättää kysymyksen Armenian ja Georgian kaltaisten Kaukasuksen maiden asemasta. Baltian maat puolestaan kannattavat Ukrainan jäsenyyttä, mutta Valko-Venäjän poliittinen tilanne ja Moldovan strateginen asema ovat ongelmallisia. Venäjän jäsenyys voisi synnyttää unioniin sekä poliittisesti että maantieteellisesti kestämättömän epätasapainon. Toisaalta Liechtenstein, Norja ja Sveitsi eivät ole hakemassa unionin jäseniksi, vaikka täyttäisivätkin jäsenyysehdot, sillä yleinen mielipide on näissä maissa liittymistä vastaan.

Hallinnolliset rajoitukset

Vuoden 2003 Nizzan sopimuksen mukaan unionin toimielinkehys voi käsittää enintään 27 jäsentä. Jos jäsenmäärä kasvaa tästä, jäsenvaltioiden keskinäiset suhteet unionin toimielimissä on määriteltävä uudelleen hallitustenvälisellä sopimuksella. Unionin kyky toimia perussopimusten mukaisesti vaikeutuisi, jos jäsenvaltioita olisi yli 30. Päätöksentekomenettelyt jouduttaisiin silloin uudistamaan perinpohjaisesti.

Kaikkien EU-maiden kansalliset kielet ovat unionin virallisia kieliä. On esitetty kysymys, onko kaikkien kielten rinnakkainen käyttö tarpeellista kaikissa tilanteissa. Toisaalta oma kieli voidaan nähdä tärkeänä kansallisen kulttuurin osana, jolloin sen mahdollisimman tasavertainen käyttö myös EU:ssa on tärkeää. Kielten määrä nousi jo 23:een Bulgarian ja Romanian liittymisen myötä.

Euroopan unionin oikeus

Euroopan unionilla on oma oikeusjärjestyksensä (acquis communautaire), joka sitoo kaikkia sen jäsenvaltioita ja joka säätelee pääasiassa taloutta ja kauppaa. Oikeusjärjestys muodostuu seuraavista oikeuslähteistä:

1. Euroopan unionin perussopimuksissa luotu primäärioikeus, joka säätelee yhteisön rakennetta ja yleisiä tavoitteita.
2. Perussopimuksista johdettu oikeus eli EU:n toimielinten antamat asetukset, direktiivit ja päätökset. Asetukset ja direktiivit velvoittavat kaikkia jäsenmaita. Päätökset voivat velvoittaa jäsenmaita tai yksittäisiä oikeushenkilöitä. Toimielimet voivat myös antaa lausuntoja ja suosituksia, jotka eivät ole oikeudellisesti velvoittavia.
3. Unionin elinten tekemät kansainväliset sopimukset kolmansien maiden tai kansainvälisten järjestöjen kanssa.
4. Unionin jäsenmaiden oikeusjärjestysten tapaoikeus, jonka merkitys kuitenkin on vähäinen.
5. Euroopan yhteisöjen tuomioistuinten antamat päätökset ja ennakkoratkaisut eli oikeuskäytäntö.

Perussopimukset

Pääartikkeli: Euroopan unionin perussopimukset

Euroopan unioni perustuu neljään perussopimukseen. Ne ovat:

• Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus, joka allekirjoitettiin Pariisissa 18. huhtikuuta 1951 ja tuli voimaan 23. heinäkuuta 1952. Sen voimassaolo päättyi 23. heinäkuuta 2002.
• 1957 Euroopan talousyhteisön (ETY) perustamissopimus allekirjoitettiin Roomassa 25. maaliskuuta 1957 ja tuli voimaan 1. tammikuuta 1958. Tunnetaan nimellä Rooman sopimukset.
• Euroopan atomienergiayhteisön (Euratom) perustamissopimus, joka allekirjoitettiin Roomassa samaan aikaan kuin ETYn perustamissopimus
• Sopimus Euroopan unionista (EU) allekirjoitettiin Maastrichtissa 7. helmikuuta 1992 ja se tuli voimaan 1. marraskuuta 1993.

EU:lla ei ole perustuslakia. Euroopan unionilla on kuitenkin toimielimiä, tuomioistuimia ja perustuslain kaltaisia toimintaa ohjaavia perussopimuksia, jotka määräävät päätöksenteko- ja toimintatavat.

Muita keskeisiä sopimuksia

• 1985 Schengenin sopimus
• 1986 Euroopan yhtenäisasiakirja
• 1992 Euroopan talousalueen perustamissopimus
• 1997 Amsterdamin sopimus
• 2001 Nizzan sopimus
• 2009 Lissabonin sopimus

Päätöksenteko

EU:n päätöksenteon tärkeimmät toimielimet ovat Euroopan komissio, Euroopan unionin neuvosto ja Euroopan parlamentti. Komissio valmistelee ja ehdottaa uusia lakeja, mutta varsinainen päätöksenteko tapahtuu neuvostossa ja parlamentissa. Myös muut toimielimet, kuten talous- ja sosiaalikomitea sekä alueiden komitea antavat lausuntoja toimivaltaansa kuuluvissa asioissa. Päätöksenteossa voidaan käyttää yhteispäätös-, kuulemis- tai hyväksyntämenettelyä sen mukaan, minkä perussopimuksen artiklan alaista asiaa käsitellään. Menettelytapojen väliset erot liittyvät parlamentin ja neuvoston suhteeseen. Kuulemismenettelyssä parlamentti antaa vain lausunnon, mutta yhteispäätösmenettelyssä parlamentti osallistuu päätöksentekoon neuvoston kanssa.

Yhteispäätösmenettely tuli Lissabonin sopimuksen myötä pääsäännöksi unionin päätöksenteossa. Nykyään yhteispäätösmenettelyä sovelletaan lähes kaikkeen lainsäädäntöön ja sitä kutsutaankin "tavalliseksi lainsäädäntömenettelyksi". Yhteispäätösmenettelyssä on kolme päävaihetta: Komissio esittää ensin ehdotuksensa uudesta lainsäädännöstä parlamentille ja neuvostolle. Ensimmäisessä käsittelyssä parlamentti voi hyväksyä komission ehdotuksen sellaisenaan tai tehdä muutoksia ehdotukseen. Jos neuvosto hyväksyy ehdotuksen tämän jälkeen, uusi laki tulee voimaan.

Mikäli neuvosto ei hyväksy parlamentin tekemiä tarkistuksia, se antaa parlamentille uudestaan käsiteltäväksi vaihtoehtoisen esityksen. Lainsäädäntömenettely päättyy, mikäli parlamentti hyväksyy tämän ehdotuksen. Mutta jos parlamentti ehdottaa vieläkin muutoksia neuvoston kantaan eikä neuvosto hyväksy niitä sellaisenaan, kolmas käsittely tapahtuu sovittelukomiteassa, jossa ovat mukana niin parlamentti, neuvosto kuin komissiokin. Laki syntyy, mikäli sovittelukomitea pääsee yhteisymmärrykseen.

Euroopan unionin toimielimet

Euroopan parlamentin Brysselin rakennus

Lissabonin sopimuksen tultua voimaan Euroopan unionilla on seitsemän toimielintä, joilla on kullakin omat tehtävänsä unionin hallinnossa. Toimielimet ovat Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, neuvosto, Euroopan komissio, Euroopan unionin tuomioistuin, Euroopan keskuspankki ja tilintarkastustuomioistuin.

Muita elimiä ovat talous- ja sosiaalikomitea, alueiden komitea, Euroopan investointipankki, Euroopan oikeusasiamies, Euroopan tietosuojavaltuutettu sekä lukuisat erillisvirastot.

Euroopan unionin poliittisesta järjestelmästä puuttuu selkeä, parlamentin enemmistön tuesta riippuvainen hallitus. Perinteiset hallitustehtävät jakaantuvat unionissa neuvoston ja komission kesken. Näistä kahdesta vain komissio on vastuussa parlamentille, kun taas neuvosto muodostuu jäsenvaltioiden hallitusten jäsenistä ja he taas ovat vastuussa jäsenvaltioiden parlamenteille.

Euroopan parlamentti

Unionin parlamentti on kansanedustuslaitos, joka on vuodesta 1979 valittu suoralla vaalilla. Sen edeltäjä oli Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleinen edustajakokous. Jäsenmaista valittavat edustajat eli "mepit" (Member of the European Parliament) valitaan jäsenvaltioissa samanaikaisesti järjestettävillä vaaleilla viiden vuoden välein.

Parlamentin tehtävä on valvoa EU:n toimintaa poliittisesti ja ottaa osaa lainsäädäntöön. Täysistunnot pidetään yleensä Strasbourgissa ja ylimääräiset istunnot Brysselissä. Parlamentissa on 20 valiokuntaa, joissa tehdään valmistelutyötä täysistuntoa varten, ja lisäksi useita poliittisia ryhmiä, jotka pitävät kokouksensa useimmiten Brysselissä. Pääsihteeristö toimii Luxemburgissa ja Brysselissä.

Parlamentti osallistuu EU-lainsäädäntötyöhön kolmella tasolla.

• Yhteistoimintamenettely: Parlamentti voi antaa Euroopan komission ehdottamista direktiivi- ja asetusluonnoksista lausuntoja. Komissio ottaa lausunnot huomioon ja voi muuttaa luonnoksia niiden perusteella.
• Hyväksyntämenettely: Parlamentin on annettava puoltava lausunto komission neuvottelemista kansainvälisistä sopimuksista ja unionin laajentumisehdotuksista
• Yhteispäätösmenettely: Parlamentti on samanarvoinen neuvoston kanssa säädettäessä useista tärkeistä asioista, ja sillä on valta hylätä ehdotettu lainsäädäntö, jos ehdoton enemmistö parlamentin jäsenistä äänestää neuvoston niin kutsuttua yhteistä kantaa vastaan.

Euroopan parlamentilla on neuvoston kanssa myös yhtä suuri vastuu talousarvion hyväksymisestä. Ensin komissio tekee talousarvioehdotuksen, josta neuvosto ja Euroopan parlamentti keskustelevat. Parlamentti voi hylätä ehdotetun talousarvion, ja silloin talousarviomenettely täytyy aloittaa kokonaan uudelleen.

Parlamentti on ministerineuvoston ohella toinen keskeisistä lainsäätäjistä. Parlamentin asema lainsäädäntöprosessissa on vahvistunut perussopimusten muutosten myötä. Euroopan parlamentin virallinen kotipaikka on Strasbourgissa. Mepit eivät järjestäydy parlamentissa kansallisuuksittain, vaan eri maiden mepit muodostavat ylikansallisia ryhmiä poliittisten näkemysten mukaan.

Parlamentin toimivalta on monipuolinen. Suurin osa EU:n lainsäädännöstä vaatii parlamentin ja neuvoston yhteistä hyväksyntää. Parlamentti myös vahvistaa EU:n budjetin yhdessä neuvoston kanssa. EU:n solmimat kansainväliset sopimukset ja uusien valtioiden liittyminen unioniin vaativat aina parlamentin hyväksynnän. Lisäksi parlamentti nimittää Euroopan oikeusasiamiehen.

Parlamentti hyväksyy komission puheenjohtajan ja komissaarien nimitykset. Ennen hyväksymistä komissaareille järjestetään kuulemisia, joissa parlamentti voi arvioida ehdokkaiden osaamista. Kuulemisten jälkeen parlamentti äänestää komission hyväksymisestä. Ehdokkaiden esiintyminen kuulemisissa voi luoda paineita tehdä muutoksia komission kokoonpanoon. Vuonna 2004 parlamentti arvosteli italialaista komissaariehdokasta, Rocco Buttiglionea, hänen kohtuuttomiksi ja syrjiviksi katsotuista lausunnoistaan koskien naisten asemaa ja homoseksuaaleja. Buttiglionea ei sittemmin valittu komissaariksi.

Vuonna 2010 Rumiana Jeleva, Bulgarian ehdokas komissioon, sai parlamentin jäseniltä arvostelua liittyen taloudellisiin kytköksiinsä ja pätevyyteensä. Jeleva vetäytyi komissiosta ja Bulgaria nimitti hänen tilalleen Kristalina Georgievan. Parlamentilla on myös valta erottaa koko komissio antamalla sille epäluottamuslause.

Tärkeä europarlamentin tehtävä on myös valvoa demokratian toteutumista unionissa. Se voi hajottaa komission antamalla epäluottamuslauseen, mihin tarvitaan kahden kolmasosan enemmistö. Parlamentti valvoo EU:n politiikan jokapäiväistä hallinnointia esittämällä komissiolle ja neuvostolle suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja raportoi parlamentille neuvoston tekemistä päätöksistä.

Eurooppa-neuvosto

Eurooppa-neuvosto kokoontuu yleensä neljä kertaa vuodessa, ja sillä on oma, erikseen valittu puheenjohtaja. Maastrichtin sopimuksen myötä Eurooppa-neuvostosta tuli virallinen aloitteentekijä unionin tärkeimpien toimialojen yhteydessä. Samalla se sai valtuudet sopia vaikeista asioista, joista Euroopan unionin neuvosto ei ole päässyt yksimielisyyteen. Eurooppa-neuvosto käsittelee myös yhteiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan liittyviä, ajankohtaisia aiheita, jotta EU voisi diplomaattisissa kysymyksissä esiintyä yhtenä rintamana.

Euroopan unionin neuvosto eli ministerineuvosto

Euroopan unionin päätökset tehdään yleensä Euroopan unionin neuvostossa eli ministerineuvostossa. Jokainen EU-maa toimii vuorollaan puoli vuotta neuvoston puheenjohtajana. Kaikkiin neuvoston kokouksiin osallistuu yksi ministeri jokaisesta jäsenmaasta sen mukaan, mitä aihepiiriä käsitellään: onko kysymys esimerkiksi ulkoasioista, maataloudesta tai liikenteestä. Neuvostolla on lainsäädäntövalta, jonka se jakaa Euroopan parlamentin kanssa. Lisäksi neuvosto hyväksyy talousarvion yhdessä parlamentin kanssa. Neuvosto tekee myös Euroopan komission neuvottelemat kansainväliset sopimukset.

Neuvoston on tehtävä päätökset joko enemmistöpäätöksenä tai yksimielisesti, riippuen käsiteltävästä aiheesta. Yksimielinen päätös vaaditaan tärkeissä kysymyksissä, kuten perussopimuksen muuttaminen, uuden yhteisen politiikan aloittaminen tai uuden jäsenvaltion liittyminen. Useimmissa muissa tilanteissa käytetään määräenemmistöäänestystä, eli päätöksen hyväksymiseksi tarvitaan tietty ennalta määritetty äänimäärä. Kunkin EU-maan äänimäärä vastaa suurin piirtein sen väestön kokoa.

Euroopan komissio

Komission jäsenet nimitetään viideksi vuodeksi kerrallaan. Jäsenvaltiot sopivat nimityksistä keskenään, ja Euroopan parlamentin on hyväksyttävä ne. Komissio on vastuussa parlamentille, ja komission on erottava, jos parlamentti antaa sille epäluottamuslauseen. Komissiossa on vuodesta 2004 ollut yksi jäsen kutakin jäsenvaltiota kohti.

Komissio on hyvin itsenäinen, sillä sen pitää huolehtia koko EU:n edusta eikä se voi ottaa vastaan ohjeita yhdenkään jäsenmaan hallitukselta. "Perussopimuksen valvojana" sen on taattava, että neuvoston ja parlamentin laatima lainsäädäntö pannaan täytäntöön jäsenvaltioissa. Jos näin ei tapahdu, komissio voi viedä asian Euroopan yhteisöjen tuomioistuimeen. Komissio on EU:n toimeenpanoelin, joten se toteuttaa neuvoston tekemät päätökset ja sillä on laajat valtuudet hallinnoida EU:n yhteisiä politiikanaloja, esimerkiksi tutkimusta ja teknologiaa, kehitysapua sekä aluepolitiikkaa, ja niitä koskevia määrärahoja.

Euroopan komissiota avustaa pääosin Brysselissä ja Luxemburgissa toimiva virkamiehistö, joka koostuu 36 pääosastosta ja toimialasta.

Tuomioistuin

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin toimii Luxemburgissa. Siinä on yksi tuomari kustakin jäsenvaltiosta ja näiden apuna kahdeksan julkisasiamiestä. Tuomarit nimitetään jäsenvaltioiden hallitusten yhteisellä sopimuksella kuuden vuoden toimikaudeksi, joka voidaan uusia. Tuomioistuimen tehtävä on varmistaa, että EU:n oikeutta noudatetaan ja perussopimuksia tulkitaan ja sovelletaan oikein.

Tilintarkastustuomioistuin

Tilintarkastustuomioistuin perustettiin Luxemburgiin 1975. Siinä on kustakin jäsenvaltiosta yksi jäsen, joka nimitetään jäsenvaltioiden välisellä sopimuksella Euroopan parlamentin kuulemisen jälkeen. Tilintarkastustuomioistuin pitää huolta siitä, että unionin tulot ja menot on mitoitettu oikein ja laillisesti ja talousarviota on hallinnoitu moitteettomasti.

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea

Neuvosto ja komissio voivat kuulla Euroopan talous- ja sosiaalikomiteaa (ETSK) ennen päätösten tekemistä. Komiteassa on jäseniä erilaisista taloudellisista ja yhteiskunnallisista eturyhmistä. Neuvosto nimittää jäsenet neljäksi vuodeksi. ETSK:ssa on 344 jäsentä, ja kunkin jäsenmaan edustus on suhteutettu väkilukuun.

Alueiden komitea

Alueiden komitea on perustettu Euroopan unionista tehdyn sopimuksen nojalla. Sen jäsenet ovat alueellisen ja paikallisen hallinnon edustajia. Jäsenvaltiot ehdottavat komiteaan jäseniä ja neuvosto nimittää heidät neljäksi vuodeksi. Neuvoston ja Euroopan komission on kuultava komiteaa alueellisissa asioissa, ja se voi antaa lausuntoja myös omasta aloitteestaan.

Euroopan investointipankki

Euroopan investointipankki (EIP) toimii Luxemburgissa. Se myöntää lainoja ja takauksia EU:n heikosti kehittyneiden alueiden auttamiseen ja yritysten kilpailukyvyn parantamiseen.

Euroopan keskuspankki

Frankfurtissa toimiva Euroopan keskuspankki (EKP) vastaa eurosta ja EU:n rahapolitiikasta. EKP pyrkii säilyttämään euroalueen hinnat vakaina, jotta inflaatio ei pääse vähentämään euron ostovoimaa. Pankki säätelee ohjauskorkoja, jotka perustuvat talous- ja rahapolitiikan kehitykseen.

Euroopan oikeusasiamies

Euroopan oikeusasiamiehen tehtävänä on hallinnon epäkohtien paljastaminen ja ratkaisuehdotusten tekeminen. Hallinnollinen epäkohta tarkoittaa sitä, että EU:n toimielin toimii säännösten vastaisesti, ei noudata hyvän hallintotavan peruspariaatteita tai rikkoo ihmisoikeuksia. Epäkohtia ovat esimerkiksi epäoikeudenmukaisuus, syrjintä, toimivallan väärinkäyttö, tiedon puute tai sen antamisesta kieltäytyminen, tarpeettomat viivästykset ja menettelyvirheet.

Euroopan tietosuojavaltuutettu

Euroopan tietosuojavaltuutettu suojelee EU:n toimielinten käsittelemiä henkilötietoja. Tietojen käsittelyllä tarkoitetaan henkilötietojen keräämistä, tallentamista ja säilyttämistä, tiedonhakujen tekemistä, tietojen lähettämistä muille henkilöille tai tietojen asettamista muiden saataville sekä myös tietojen saamisen estämistä, tietojen poistamista ja niiden hävittämistä.

Sisämarkkinat

Pääartikkeli: Euroopan unionin sisämarkkinat

Sisämarkkinoiden luomista pidetään yhtenä Euroopan unionin tärkeimmistä saavutuksista. Jäsenvaltioiden välisen kaupan ja vapaan kilpailun rajoitukset on vähitellen poistettu, mutta sisämarkkinat eivät vielä merkitse yhtä ainoaa talousaluetta. Jotkin talouden alat, lähinnä julkiset palvelut, on jätetty kansallisen lainsäädännön alaisuuteen ja yksittäisillä EU-mailla on edelleen päävastuu omasta verotuksestaan ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.

Vuoden 1993 tavoite

Sisämarkkinoiden tavoitteet asetettiin valkoisessa kirjassa, jonka Jacques Delorsin johtama komissio julkaisi kesäkuussa 1985. Sen mukaan kaikki fyysiset, tekniset ja verotukselliset vapaan liikkuvuuden esteet yhteisössä tulisi kumota seitsemässä vuodessa. Tavoitteena oli vauhdittaa kaupan ja teollisuuden kasvua. Heinäkuussa 1987 voimaan tuli Euroopan yhtenäisasiakirja, jossa ensinnäkin laajennettiin yhteisön toimivaltaa sosiaalipolitiikassa, tutkimuksessa, ja ympäristöasioissa. Toiseksi siinä määrättiin sisämarkkinoiden perustamisesta asteittain vuoden 1992 loppuun mennessä, mikä tapahtuisi käytännössä satoja direktiivejä ja asetuksia käsittävän lainsäädäntöohjelman avulla. Kolmanneksi yhtenäisasiakirjassa päätettiin, että enemmistöäänestyksiä käytettäisiin yhä useammin ministerineuvostossa.

Sisämarkkinoiden toteutuminen

Fyysiset esteet

EU:n sisällä ei tehdä enää tavaroille rajatarkastuksia eikä ihmisille tullitarkastuksia. Poliisi voi tehdä tarkastuksia satunnaisesti osana järjestäytyneen rikollisuuden ja huumekaupan torjuntaa. Poliisiyhteistyötä sekä yhteistä turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikkaa säädellään Schengenin sopimuksella, ja myös EU:hun vuoden 2004 jälkeen liittyneet maat ottavat Schengen-alueen säännöt käyttöön vähitellen.

Tekniset esteet

Useimpien tuotteiden osalta EU-maat soveltavat kansallisten sääntöjen vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta. Jos tuote on valmistettu laillisesti ja saatettu markkinoille jossain jäsenvaltiossa, se voidaan saattaa markkinoille myös kaikissa muissa jäsenvaltioissa. Myös palvelukaupan vapauttaminen on tullut mahdolliseksi, kun vastavuoroisen tunnustamisen periaatetta sovelletaan myös kansallisiin sääntöihin, jotka koskevat tiettyihin ammatteihin pääsyä tai niiden harjoittamista. Henkilöiden vapaa liikkuvuus ei ole kuitenkaan täysin toteutunut.

Veroesteet

Veroesteitä on vähennetty yhdenmukaistamalla osittain kansallisia arvonlisäveroasteita. Jäsenvaltiot ja eräät muut valtiot, kuten Sveitsi, tekivät investointituottojen verotuksesta sopimuksen, joka tuli voimaan heinäkuussa 2005.

Talous- ja rahaliitto - euro

Osa Euroopan unionin maista käyttää yhteistä valuuttaa euroa. Se otettiin käyttöön muissa kuin käteismaksutapahtumissa 1999 ja kaikissa maksuissa vuonna 2002, jolloin laskettiin liikkeelle myös eurosetelit ja -kolikot. Tuolloisista 15 jäsenmaasta rahaliiton ulkopuolelle ovat jättäytyneet Tanska, Ruotsi ja Yhdistynyt kuningaskunta. 2007 Slovenia otti käyttöön euron, 2008 Malta ja Kypros, 2009 Slovakia ja vuonna 2011 Viro. Muut uudet jäsenvaltiot valmistautuvat ottamaan euron käyttöön sitä mukaa kuin täyttävät vaaditut kriteerit. Euroopan keskuspankki valvoo rahapoliittista vakautta, ja jäsenvaltiot ovat sitoutuneet edistämään kasvua ja taloudellista lähentymistä.

Euroseteleiden ja -kolikoiden käyttöönotolla oli myös merkittävä psykologinen vaikutuksensa. Yli kaksi kolmasosaa EU-kansalaisista hoitaa henkilökohtaiset raha-asiansa euromääräisinä. Yhteinen valuutta antaa kuluttajille mahdollisuuden vertailla eri maiden hintoja suoraan.

Varsinainen talous- ja rahaliitto (Economic and Monetary Union, EMU) luotiin vuonna 1992 Maastrichtin sopimuksella, joka sisälsi sitovan toteuttamissuunnitelman talous- ja rahaliitosta.

Vapaus, turvallisuus ja oikeus

EU:n sisärajojen avaamisesta on ollut ilmeistä etua tavallisille ihmisille, kun he voivat matkustaa ilman rajatarkastuksia. Vastapainoksi tosin EU:n ulkorajojen valvontaa on tiukennettu, jotta voitaisiin torjua ihmiskauppaa, huumausaineiden salakuljetusta, järjestäytynyttä rikollisuutta, laitonta maahanmuuttoa sekä terrorismia.

Euroopan yhteisön perustamissopimuksessa ei suunniteltu, että Euroopan maat yhdentyisivät oikeus- tai sisäasioissa. Vapaan liikkuvuuden takia kävi kuitenkin tärkeäksi taata myös saman suojelu ja oikeussuoja kaikille missä tahansa EU:n alueella. Alkuperäisiä perussopimuksia muutettiinkin vähitellen vuosien kuluessa Euroopan yhtenäisasiakirjalla, Euroopan unionista tehdyllä sopimuksella (Maastrichtin sopimus) ja Amsterdamin sopimuksella.

Vapaa liikkuvuus Schengen-alueella

Pääartikkeli: Schengenin sopimus

Vuonna 1985 Alankomaiden, Belgian, Luxemburgin, Ranskan ja Saksan hallitukset allekirjoittivat Schengenissä sopimuksen, joka helpotti matkustamista maiden välillä. Maat sopivat, että ne lopettavat kaikki henkilötarkastukset yhteisillä rajoillaan, yhdenmukaistavat muut kuin EU-maiden rajoilla tehtävät tarkastukset ja ottavat käyttöön yhteisen viisumipolitiikan. Näin syntyi Schengen-alueena tunnetun vyöhyke, jossa ei ole sisäisiä rajoja. Schengen-sopimuskokonaisuudesta on sittemmin tullut osa EU:n perussopimusta ja Schengen-alue on laajentunut. Nykyään sopimukseen kuuluu 26 maata: Euroopan unionin maat, Britanniaa ja Irlantia lukuun ottamatta, ja lisäksi Norja, Islanti ja Sveitsi.

Turvapaikka- ja maahanmuuttoasiat

EU-maiden hallitukset ovat sopineet, että turvapaikkahakemukset käsitellään yhteisesti sovittujen periaatteiden mukaan. Vuonna 1999 asetettiin tavoitteeksi, että unionissa olisi yhteinen turvapaikkamenettely ja turvapaikan saaneiden asema olisi koko unionissa pätevä ja yhtenäinen. Lisäksi perustettiin Euroopan pakolaisrahasto. Todellinen EU:n yhteinen turvapaikka- ja maahanmuuttopolitiikka ei silti ole toteutunut.

Kansainvälisen rikollisuuden ja terrorismin torjuminen

EU on perustanut Schengenin tietojärjestelmän (SIS). Sen avulla viranomaiset voivat vaihtaa tietoja henkilöistä, joista on annettu pidätysmääräys tai luovutuspyyntö, tai varastetusta omaisuudesta kuten ajoneuvoista tai taide-esineistä. Toinen merkkipaalu on ollut Europolin perustaminen. Se on Haagissa sijaitseva poliisi- ja tulliviranomaisista muodostuva EU:n elin, joka käsittelee kansainvälisen rikollisuuden koko kirjoa.

Kohti Euroopan oikeusaluetta

Euroopan unionin eri jäsenvaltioissa on erilaiset oikeusjärjestelmät. Haagiin on kuitenkin perustettu 2003 Eurojust-yksikkö, jonka tehtävä on auttaa eri valtioiden tutkinta- ja syyttäjäviranomaisia tekemään yhteistyötä. Eurooppalainen pidätysmääräys, joka on ollut voimassa tammikuusta 2004, korvaa pitkät luovutusmenettelyt.

Siviilioikeuden alalla on pyritty lainsäädännön avulla helpottamaan tuomioistuinten päätösten täytäntöönpanoa valtioiden rajat ylittävissä avioero-, asumusero-, huoltajuus- ja elatustapauksissa. Näin yhdessä maassa annettuja tuomioita voidaan soveltaa muissa EU-maissa. Yhteisten menettelytapojen avulla yksinkertaistetaan ja vauhditetaan myös sellaisten siviilivaateiden sovittelua, jotka ylittävät valtioiden rajat mutta ovat vähäisiä ja riitauttamattomia, kuten velka- tai konkurssitapaukset.

Väestö ja demografia

Pääartikkeli: Euroopan unionin väestö

Euroopan unionin 15 ensimmäisessä jäsenvaltiossa keskimääräinen eliniänodote on 74,5 vuotta. Syntyvyys on laskussa ja eurooppalaiset elävät aiempaa vanhemmiksi, millä on tulevaisuudessa merkittäviä vaikutuksia. Vuonna 1960 syntyneiden miesten voi odottaa elävän noin 67-vuotiaiksi ja naisten noin 73-vuotiaiksi.

Vuonna 1960 tulevan EU:n maissa useimmilla naisilla oli vähintään kaksi lasta, ja tilastollisesti yhtä naista kohden oli yli 2,5 lasta. Vuoteen 2004 mennessä kokonaissyntyvyys oli laskenut noin 1,5 lapseen naista kohti. Korkeinta syntyvyys on Ranskassa ja Irlannissa ja alhaisin syntyvyys, alle 1,25 lasta naista kohden, on Tšekissä, Latviassa, Puolassa ja Slovakiassa. Koska nuoria ihmisiä on entistä vähemmän, EU:n työvoima pienenee. Suurin osa EU:n väestön kokonaiskasvusta johtuu nettomuutosta, ja esimerkiksi Saksan, Kreikan ja Italian väkiluvut olisivat pienentyneet ilman maahanmuuttoa 2000-luvun alussa.

Turvapaikkahakemusten määrä unionissa oli korkeimmillaan 1992 Balkanin selkkausten aikana, jolloin turvapaikkaa haki lähes 700 000 henkilöä. Vuonna 2005 hakemusten määrä oli laskenut 226 000:een, mikä oli alhaisin luku 15 vuoteen.

Varallisuus ja elintaso

Kun Euroopan unioniin liittyi kymmenen uutta valtiota 2004, EU:n bruttokansantuote (10 957,9 miljardia dollaria) ohitti Yhdysvaltain BKT:n (10 011,9 miljardia dollaria). Ostovoimastandardin (OVS) avulla on mahdollista poistaa hintatasojen erot eri maiden väliltä, millä pyritään mittaamaan todellista elintasoa. OVS:n mukaan 27 EU-maan bruttokansantuote 2005 oli 22 600 $, Japanin 25 800 $ ja Yhdysvaltain 35 200 $.. EU:n sisällä OVS-elintaso vaihteli Luxemburgin 58 900 $:sta Bulgarian 7 900 $:iin. Elintaso vaihtelee paitsi jäsenmaiden välillä, myös niiden sisällä. EU on perustanut rakennerahastoja, jotta köyhempiä alueita voitaisiin kehittää ja eroja tasoittaa.

Vaikka EU:n alueella asuu vain seitsemisen prosenttia maailman väestöstä, sen osuus tuonnista ja viennistä muun maailman kanssa käytävässä kaupassa on noin viidennes. EU-maiden välinen kauppa muodostaa kaksi kolmasosaa kaikesta EU:n kaupasta, joskin taso vaihtelee eri jäsenmaiden välillä. EU on maailman suurin viejä ja toiseksi suurin tuoja. Vuonna 2005 EU:n osuus maailman viennistä oli 18,1 prosenttia ja tuonnista 18,9 prosenttia. Sen tärkein kauppakumppani on Yhdysvallat ja toiseksi tärkein Kiina.

Terveys ja sairaus

Kaksi yleisintä yksittäistä kuolinsyytä unionimaissa ovat sydänsairaudet ja syöpä. Näihin sairauksiin kuolee huomattavasti enemmän miehiä kuin naisia, ja sairastuneiden määrä vaihtelee huomattavasti jäsenmaasta toiseen. Vuonna 2004 sekä miesten että naisten syöpäkuolleisuus oli suurinta Unkarissa ja sydän- ja verisuonisairauskuolleisuus oli alhaisin Ranskassa.

Marraskuussa 2006 julkaistu Eurobarometri-selvitys osoittaa, että 64 prosenttia EU:n kansalaisista harrastaa viikoittain ainakin jonkinlaista liikuntaa. Selvityksen perusteella liikuntaa harrastettiin eniten Suomessa, jossa niin ilmoitti tekevänsä 83 prosenttia kyselyyn osallistuneista. Toiseksi aktiivisimpia olivat alankomaalaiset (79 %) ja kolmansia liettualaiset (78 %). Vähiten liikuntaa harrastettiin Portugalissa, Romaniassa ja Maltalla.

EU aloitti vuonna 2005 tupakoinnin vastaisen "Help – Elä ilman tupakkaa" -kampanjan, joka on yksi suurimmista maailmassa koskaan järjestetyistä kansanterveyttä koskevista tiedotushankkeista.

Opetus ja tutkimus

Julkisten koulutusmenojen osuus bruttokansantuotteesta vuonna 2003 oli EU:n 27 jäsenmaassa keskimäärin 5,17 prosenttia. Vaihteluväli ulottui Tanskan 8,28 prosentista Romanian 3,44 prosenttiin, joskin koulujärjestelmät ja tilastointiperusteet vaihtelevat eri maissa, mikä vaikeuttaa vertailua. Valtaosalla nuorista on keski- tai korkea-asteen koulutus. Naisten koulutustaso on noussut niin, että vuonna 2004 korkeakouluista valmistuneista jo lähes 55 prosenttia oli naisia. Koulutusalat vaihtelevat kuitenkin yhä sukupuolen mukaan niin, että miehet opiskelevat enemmän luonnontieteitä, tekniikkaa tai ICT-alaa, naiset taas taideaineita, humanistisia aineita ja oikeustiedettä.

EU pyrkii lisäämään erityisesti uuteen tekniikkaan liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa, niin että sen osuus bruttokansantuotteesta olisi samalla tasolla kuin Japanissa (3,15 % bruttokansantuotteesta vuonna 2004) ja Yhdysvalloissa (2,59 %) kanssa. Unionin keskitaso oli 1,92 prosenttia. Ruotsi ja Suomi käyttivät tutkimukseen ja kehitykseen suhteessa ainakin saman verran varoja kuin Japani, mutta monessa uudessa jäsenmaassa osuus oli alle prosentin bruttokansantuotteesta.

Vuonna 2006 Internetiä käytti EU:ssa yli 90 prosenttia yrityksistä ja 49 prosenttia kotitalouksista. Alankomaissa 80 prosentilla kotitalouksista oli nettiyhteys, mutta Romaniassa vain 14 prosentilla.

Työelämä

Unioni on asettanut poliittiseksi tavoitteekseen, että työssä käyviä oli 70 prosenttia työikäisestä väestöstä vuoteen 2010 mennessä. Kun vielä 1950-luvulla alueen väestöstä yli 20 prosenttia toimi maataloudessa ja noin 40 prosenttia teollisuudessa, vuoteen 2004 mennessä yli kaksi kolmannesta EU-25:n työpaikoista oli palvelualalla. Vaikka työllisyys palvelualalla on viime aikoina yhä noussut ja maataloudessa laskenut, teollisuustyöpaikkojen määrä on pysynyt suhteellisen vakaana.

Vuonna 2006 työssä kävi 64,3 prosenttia työikäisistä EU-27:ssä. Osuus oli suurin Tanskassa ja pienin Puolassa. Myös miesten ja naisten työllisyysasteissa on eroja. Työttömyysaste oli 2006 alhaisin (3,9 %) Alankomaissa ja Tanskassa ja korkein Puolassa (13,8 %). Yhteensä EU:n työvoimasta oli EU-27:ssä kesällä 2006 työttömänä 7,9 prosenttia, kun työttömiä Yhdysvalloissa oli 4,6 prosenttia.

Kaikissa EU-maissa naiset ansaitsevat keskimäärin vähemmän kuin miehet. Ero on suurin Kyproksessa ja Virossa, joissa naiset ansaitsivat 25 prosenttia vähemmän kuin miehet vuonna 2005. Maltassa ero oli pienin, vain neljä prosenttia.

Liikenne, energia ja ympäristö

Kolme neljäsosaa EU:n rahdista kuljetetaan maanteitse, ja matkustajista useampi kuin kolme neljästä liikkuu maanteitä pitkin. EU kannustaa ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä ja kuljetusyrityksiä siirtämään rahtia juniin, laivoihin ja proomuihin, jotta ruuhkat maanteillä helpottuisivat ja ympäristöä säästettäisiin.

Jäsenmaat ovat riippuvaisia energian tuonnista, sillä tuonti käsitti esimerkiksi vuonna 2005 52,3 prosenttia kulutetusta energiasta. Kypros, Luxemburg ja Malta ovat lähes kokonaan riippuvaisia energian tuonnista, mutta Tanska on energian nettoviejä ja Puolan ja Britannian riippuvuus tuonnista on vähäinen. EU:n tavoitteena on, että 21 prosenttia sähköstä saadaan vuoteen 2010 mennessä uusiutuvista lähteistä, joita ovat tuuli-, aurinko-, vesi-, maanlämpö- ja biomassaenergia.

Jokainen EU:n kansalainen tuottaa keskimäärin vähän yli puoli tonnia yhdyskuntajätettä vuodessa. Jätteen määrä asukasta kohden on suurin Irlannissa ja pienin Puolassa.

Kansainvälisen Kioton pöytäkirjan mukaan EU:n 15 ensimmäisen jäsenmaan on vähennettävä kasvihuonekaasujen kokonaispäästöjä 8 prosentilla vuosiin 2008–2012 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Nämä maat ovat sopineet tavoitteen saavuttamiseksi taakanjakojärjestelystä. 2004 unioniin liittyneillä mailla on yksilölliset päästötavoitteet, Kyprosta ja Maltaa lukuun ottamatta.

Taide ja kulttuuri

EU:n kulttuurisia hankkeita ovat olleet esimerkiksi seitsenvuotinen Kulttuuri 2000 -ohjelma, Euroopan kulttuurikuukausi,Media Plus -ohjelma, Euroopan nuoriso-orkesteri ja Euroopan kulttuuripääkaupunki -ohjelma. Euroopan unionin kirjallisuuspalkinto jaetaan ensi kertaa syksyllä 2009.

Kielet

Euroopan virallinen kieliraportti (EU-25)

Kieli	Äidinkieli	Yhteensä
englanti	13%	51 %
saksa	18 %	32 %
ranska	12 %	26 %
italia	13 %	16 %
espanja	9 %	15 %
puola	9 %	10 %
hollanti	5 %	6 %
kreikka	3 %	3 %
tšekki	2 %	3 %
ruotsi	2 %	3 %
unkari	2 %	2 %
portugali	2 %	2 %
katalaani	1 %	2 %
slovakki	1 %	2 %
tanska	1 %	1 %
suomi	1 %	1 %
liettua	1 %	1 %
sloveeni	1 %	1 %
Julkaistu vuonna 2006, ennen vuoden 2007 laajentumista (Romania ja Bulgaria).

Euroopan unionin asema maailmalla

Yhteinen puolustuspolitiikka

Pääartikkeli: Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Unionin yhteinen puolustuspolitiikka on alullaan. Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan (YUTP) sekä Euroopan turvallisuus- ja puolustuspolitiikka (ETPP) perustuvat Maastrichtin (1992), Amsterdamin (1997) ja Nizzan (2001) sopimuksiin. Vaikka kylmä sota päättyi 1900-luvun loppuvuosina, terrori-iskut Washingtonissa ja New Yorkissa 2001, Madridissa 2004 ja Lontoossa 2005 ovat jälleen muuttaneet maanosan strategista asemaa. Tiedonkeruu terrorismista ja sen torjuminen on laajentanut perinteisen puolustusyhteistyön käsitettä. Yhdysvallat hyväksyy, että Euroopan unioni voi käyttää joitakin Naton voimavaroja, kuten tiedustelutietoja, viestintäverkkoa, komentolaitteita ja kuljetuskapasiteettia, sellaisissa operaatioissa, joissa Yhdysvallat ei ole osallisena.

EU:n jäsenvaltiot ovat asettaneet itselleen päämääräksi, että nopean toiminnan joukot sekä niiden meri- ja ilmatuki saataisiin toimintavalmiuteen ja niitä voitaisiin ylläpitää vähintään vuoden ajan. Nopean toiminnan joukot koostuvat kansallisten asevoimien joukko-osastoista eivätkä muodosta erityistä "euroarmeijaa". Aseiden valmistuksessa pyritään yhteistyöhön ja asejärjestelmiä kehitetään yhteensopiviksi. Thessalonikin Eurooppa-neuvosto päättikin 2003 perustaa Euroopan puolustusviraston.

EU on vuodesta 2003 toteuttanut erilaisia rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatioita. Tärkein niistä oli Bosnia-Hertsegovinassa, jossa unionin 7000 hengen sotilasjoukot korvasivat Naton rauhanturvajoukot joulukuussa 2004.

Turvallisuus

Europol on Euroopan poliisivirasto. Eurojustin taas edistää EU-maiden syyttäjien, tuomareiden ja poliisien välistä yhteistyötä.

Kauppapolitiikka

EU:n kauppapolitiikka on kytköksissä sen kehitysapupolitiikkaan. Useimpien kehitysmaiden vienti EU:hun on tullitonta tai tullit ovat alennettuja. Etuuskohtelun avulla pyritään edistämään talouskasvua köyhissä maissa. Unionilla on keskeisenä kauppamahtina tärkeä asema kauppajärjestö WTO:ssa.

EU:n ja Välimeren maiden suhteet

Välimeren etelärannan mailla on suuri merkitys EU:lle maantieteellisen läheisyyden, historiallisen yhteyden, kulttuurisiteiden ja muuttovirtojen vuoksi. EU ja sen ulkopuoliset Välimeren rannikkovaltiot hahmottelivat Välimeri-kumppanuuden perustan Barcelonan konferenssissa marraskuussa 1995. Siihen kuuluu esimerkiksi poliittinen vuoropuhelu, turvallisuusyhteistyö ja asevalvonta sekä talous- ja kauppasuhteiden vahvistaminen, lopullisena tavoitteena Euro-Välimeri-vapaakauppa-alue vuoteen 2010 mennessä.

Itäinen kumppanuus

EU sopi toukokuun 2009 huippukokouksessa Prahassa politiikkansa vahvistamisesta ja suhteiden tiivistämisestä Armenian, Azerbaidžanin, Georgian, Moldovan, Ukrainan ja Valko-Venäjän kanssa. Itäisen kumppanuuden yhteistyö ja kehitystavoitteet keskittyvät erityisesti neljään teemaan:

1. demokratiaan, hyvään hallintoon ja vakauteen,
2. taloudelliseen yhdentymiseen ja vakauteen,
3. energiavarmuuteen ja
4. ihmisten välisiin yhteyksiin.

Tämän yhteistyösopimuksen seurauksena Euroopan unionin jäsenmaiden ja itäisten kumppanuusmaiden kahdenväliset suhteet ovat usein selvästi kehittyneet. Esimerkiksi Suomi kertoi tammikuussa 2010 perustavansa virallisen toimipisteen Valko-Venäjälle.

Afrikka-politiikka

Kun Rooman sopimus solmittiin 1957, myös jäsenmaiden merentakaisista alueista ja maista tuli unioniin assosioituneita maita. Siirtomaavalta purkautui 1960-luvulla, jolloin suhde muuttui itsenäisten valtioiden väliseksi kanssakäymiseksi.

Kesäkuussa 2000 Beninin pääkaupungissa solmittiin Cotonoun sopimus Euroopan unionin sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren (AKT) valtioiden välillä. Se on toistaiseksi kunnianhimoisin kauppaa ja tukea koskeva sopimus kehitysmaiden ja teollisuusmaiden välillä. Siinä otettiin myös käyttöön menettelytapoja, joilla voidaan käsitellä ihmisoikeuksien loukkauksia.

Kansalaisten Eurooppa

Kansalaisten oikeudet

Unionin kansalaisuus on kirjattu perustamissopimukseen. Sen mukaan "unionin kansalainen on jokainen, jolla on jonkin jäsenvaltion kansalaisuus. Unionin kansalaisuus täydentää, mutta ei korvaa jäsenvaltion kansalaisuutta." Maastrichtin sopimuksen mukaan Euroopan unionin kansalaisilla on oikeus matkustaa, työskennellä ja asua missä tahansa unionin alueella. Jokaisella on kansallisuuteen katsomatta oikeus äänestää ja olla ehdokkaana kunnallisissa sekä Euroopan parlamentin vaaleissa siinä EU-maassa, jossa asuu.

Vuoden 1999 Amsterdamin sopimus vahvisti perusoikeuksien käsitettä. Sen mukaan EU-maata vastaan voidaan ryhtyä toimiin, jos se ei kunnioita EU-kansalaisten perusoikeuksia. Sopimuksella laajennettiin syrjimättömyysperiaate koskemaan kansalaisuuden lisäksi sukupuolta, rotua, uskontoa, ikää ja sukupuolista suuntautumista. Euroopan oikeusmiehen virka on perustettu EU:n tuomiseksi lähemmäs kansalaisia. Lisäksi unionin kansalaisilla on oikeus tehdä vetoomus Euroopan parlamentille.

Unionin tunnukset

Pääartikkeli: Euroopan unionin symbolit

Eurooppalaisen identiteetin näkyvin ilmaisu on yhteinen raha euro. Muita symboleja ovat Euroopan unionin lippu, jossa on 12 keltaista tähteä sinisellä pohjalla, sekä "kansallislaulu" (Euroopan hymni), joka on Beethovenin säveltämä Oodi ilolle (Ode an die Freude). Eurooppa-päivää vietetään 9. toukokuuta, eli samana päivänä jolloin Robert Schuman antoi esityksensa liiton muodostamisesta. EU:lla on tunnuslause "Moninaisuudessaan yhtenäinen". Eurooppalainen passi on ollut käytössä vuodesta 1985, ja EU-ajokortteja on myönnetty kaikissa jäsenmaissa vuodesta 1996.

EU-asenteet

Suurin osa kansalaisista pitää kaikissa EU-maissa jäsenyyttä oman maansa kannalta hyvänä asiana. EU:n kannatus on vaihdellut unionin eri osissa ja eri aikoina. Vuoden 2006 Eurobarometri-selvityksen mukaan EU:ta kannatetaan eniten Irlannissa ja Benelux-maissa ja EU-myönteisyys on lisääntynyt kaikissa vuonna 2004 unioniin liittyneissä maissa, Unkaria lukuun ottamatta. EU:n kannatus on pienintä Unkarin ohella Suomessa, Itävallassa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Britanniassakin EU oli vastaajien mielestä useammin "hyvä asia" (34 %) kuin "huono asia" (31 %).

Saman kyselyn mukaan enemmistö EU:n asukkaista (54 %) katsoo, että oma maa on hyötynyt unionin jäsenyydestä. Siihen uskotaan lujimmin Irlannissa (87 %), Liettuassa (77 %) sekä Tanskassa ja Kreikassa (74 %). Eniten epäilijöitä on Unkarissa, Ruotsissa ja Britanniassa; vain 39–41 prosenttia vastaajista ajatteli maansa hyötyneen jäsenyydestä.

Kritiikki Euroopan unionia kohtaan

Pääartikkeli: Euroskeptisismi

Vuoden 2009 Eurobarometrin mukaan EU:n asukkaista, enemmistö kannattaa valtionsa jäsenyyttä EU:ssa. Yli 50% mielestä jäsenyys on hyvä asia, ja vain 15% piti jäsenyyttää huonona asiana. Suurinta skeptisyys on Latviassa, Yhdistyneissä kuningaskunnissa ja Unkarissa, jossa vain 25-32 piti jäsenyyttä hyvänä asiana. %&% mielestä EU jäsenyys on hyödyttänyt omaa maataan ja 31% mielestä jäsenyydestä ei ole ollut hyötyä. 48% luottaa Euroopan parlamenttiin, kun taas 36% ei luota.

Sussexin yliopiston EU tutkimuksen professorit Aleks Szczerbiak ja Paul Taggart jakavat euroskeptismin kahteen osaan kovan ja pehmeän linjan edustajiin. Kovan linjan edustajat vastustavat Euroopan unionia periaatteesta. He haluavat irroittaa oman maansa EU:n jäsenyydestä ja tavoittelevat koko EU:n lakkauttamista. Szcherbiak ja Taggart luokittelevat kyseiseen ryhmään kuuluviksi Euroopan parlamentin Vapaa ja demokraattinen Eurooppa ryhmän puoleet, jonka ainoa suomalainen jäsen on Perussuomalaiset. Pehmeän linjan kriitikot kannattavat EU jäsenyyttä ja EU:n olemassaoloa, mutta vastustavat tiettyjä EU:n politiikkoja ja liittovaltiokehitystä. Pehmeän linjan kriitikoihin kuuluvat parlamentin Pohjoismaiden vihreä vasemmisto ryhmä, jonka suomalaisena jäsenenä on Vasemmistoliitto, sekä Euroopan konservatiivit ja reformistit ryhmä, jolla ei ole suomalaisjäseniä.

Kritiikki Suomessa

Suomessa on useita, enimmäkseen pieniä, euroskeptisiä- ja kriittisiä puolueita, joiden tavoitteena on estää integraation syventäminen tai unionin laajeneminen tai jopa aikaansaada maan kokonaan eroaminen unionista. Vuoden 2009 EU-vaalien alla Tampereen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan eduskuntapuolueista kriittisimmin EU:hun suhtautuvat Kristillisdemokraatit, Perussuomalaiset ja Vasemmistoliitto.

Europarlamentin suomalaisjäsenistä erityisen kovaa EU-kritiikkiä on esittänyt Vasemmistoliiton Esko Seppänen. Myös Suomen Keskustan Paavo Väyrynen suhtautuu kirjassaan unioniin kriittisesti.

Vaihtoehto EU:lle on suomalainen järjestö, jonka tavoitteena on tuoda esiin kritiikkiä Euroopan unionin kehityksestä.

Vertailua muihin talousalueisiin ja maihin

EU:n jäsenvaltioiden yhteenlaskettu väkiluku on yli 501 miljoonaa, eli jos se olisi liittovaltio, niin se olisi väkiluvultaan maailman kolmanneksi suurin Kiinan ja Intian jälkeen. Vastaavasti EU:n pinta-ala 4 325 675 km², eli se on pinta-alaltaan suurempi kuin Intia.

Kokonaisuus	Pinta-ala km²	Väestömäärä	BKT (ostovoimakorjattu) miljoonaa USD	BKT (ostovoimakorjattu) ihmistä kohti USD	Osallisia valtioita
Euroopan unioni	3 977 487	456 285 839	11 064 752	24 249	25
ASEAN	4 400 000	553 900 000	2 172 000	4 044	10
UNASUR	17 715 335	366 669 975	2 635 349	7 187	12
NAFTA	21 588 638	430 495 039	12 889 900	29 942	3
AU	29 797 500	850 000 000	1 515 000	1 896	53
Suuria maita					Poliittisia osajoukkoja
Intia	3 166 414	1 102 600 000	3 433 000	3 100	35
Kiina	9 596 960	1 306 847 624	7 249 000	5 200	33
Yhdysvallat1	9 631 418	296 900 571	11 190 000	39 100	50
Kanada1	9 984 670	32 507 874	958 700	29 800	13
Venäjä	17 075 200	143 782 338	1 282 000	8 900	89

Luvut vuodelta 2003. Väritys: Syaani suurimmalle arvolle ja vihreä pienimmälle arvolle vertailujoukossa.
Lähde: CIA World Factbook 2004, IMF WEO Database
¹ NAFTA:n jäsen

Katso myös

• ETA-sopimus
• Euroopan neuvosto
• Euroopan unionin erillisvirastot
• Euroopan unionin taistelujoukot
• Euroopan unionin energiapolitiikka

Kirjallisuutta

Suomeksi

• Aherto, Suvi & Ekholm, Peter: Himoa liittoon! Keittiökeskusteluja Euroopan unionista. Helsinki: Eurooppanuoret, 2007. ISBN 978-952-92-1771-7.
• Hägglund, Gustav: Euroopan puolustus. Ajatus, 2004.
• Hämäläinen, Unto: Lännettymisen lyhyt historia. Piirrokset: Terho. WSOY, 1998.
• Liikanen, Erkki: Brysselin päiväkirjat 1990–1994. Otava, 1995.
• Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa. Helsinki: Tammi, 2001.
• Kuosma, Tapio: Uljas uusi Eurooppa: Euroopan unionin perustuslaki. Espoo: Livres Belles-Lettres, 2005. ISBN 952-99178-7-2.
• Kuusela, Hanna & Bruun, Otto (toim.): Euroopasta ei mitään uutta? Kansalaiset Euroopan unionia etsimässä. Helsinki: Gaudeamus, 2009. ISBN 978-952-495-107-4.
• Nieminen, Hannu & Karppinen, Kari & Mörä, Tuomo (toim.): Onko Eurooppa olemassa? Näkökulmia eurooppalaiseen julkisuuteen ja demokratiaan. Helsinki: Gaudeamus, 2008. ISBN 978-952-495-062-6.
• Pihkala, Erkki: Yhdentyvä Eurooppa: Euroopan unionin taloushistoria. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1168. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-951-746-974-6.
• Raunio, Tapio & Saari, Juho (toim.): Euroopan tulevaisuus. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-037-4.
• Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta ei ole suhdannepolitiikkaa. WSOY, 2006.
• Ruonala, Marko: EU-perusteos. Eurooppa-tietoa 192. Helsinki: Ulkoasiainministeriö, Eurooppatiedotus, 2008. ISBN 978-951-724-639-2.
• Stubb, Alexander: Marginaalista ytimeen. Suomi Euroopan unionissa 1989–2003. Helsinki: Tammi, 2006.
• Tiilikainen, Teija & Palosaari, Teemu (toim.): Integraation teoria. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-042-8.
• Toivanen, Erkki: Eurooppalaisuuden rajoilla. Helsingissä: Otava, 2005. ISBN 951-1-18930-1.
• Viinamäki, Olli-Pekka: Eurooppahallinto ja Suomi. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-012-1.

Englanniksi

• Helen & William Wallace: Policy-making in the Europen Union (various editions since the 1970s)
• William Wallace: The Dynamics of European Integration (1990)
• William Wallace: The Transformation of Western Europe (1990)
• Olli Rehn: Europe's Next Frontiers (2006)
• Ari Nieminen: Towards a European Society? Integration and Regulation of Capitalism. Department of Sociology, Research Reports No. 245. Helsinki University Printing House, Helsinki 2005.[2]
• Esko Aho: Creating an Innovative Europe (2006)
• Heather Grabbe: The EU's Transformative Power. Europeanization through Conditionality in Central and Eastern Europe (2006)
• Charles Grant: Europe's blurred boundaries: rethinking enlargement and neighbourhood policy (2006)
• Mark Leonard: Why Europe wull run the 21st Century (2005)

Ranskaksi

• Robert Schuman: Pour L'Europe (2005; ensimmäinen painos vuodelta 1963)

Lähteet

• Aro, Pekka O. ja Reijo Kemppinen: Euroopan yhteisö – perusteos. Ulkoasiainministeriö yhteistyössä Taloudellisen Tiedotustoimiston kanssa, 1993. ISBN 951-47-7150-8.
• Fontaine, Pascal: 12 oppituntia Euroopasta. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-02867-7.
• Kemppinen, Reijo 2002, Suomi Euroopan unionissa - perusteos, ISBN 951-37-3675-X
• Erkkilä, Tero ja Teija Tiilikainen: Avain EU-käsitteisiin. Ulkoasiainministeriö, Eurooppa-tiedotus, 2004. ISBN 951-724-460-6. Teoksen verkkoversio.
• Perustietoa Euroopasta ja eurooppalaisista. Luxemburg: Euroopan komissio, 2007. ISBN 92-79-03612-2.
• Euroopan komissio, 2004, Perustietoa Euroopan unionista
• Euroopan komissio, 2005, Näin Euroopan unioni toimii - Opas EU:n toimielimiin, ISBN 92-894-9529-4
• Yleiskertomus Euroopan unionin toiminnasta - Euroopan komission tekemä virallinen vuosikertomus EU:n toiminnasta

Aiheesta muualla

• EUROPA – Euroopan unionin portaali
• Ulkoasiainministeriön Eurooppatiedotus EU-tietoa suomeksi ja ruotsiksi
• EUTube: EU:n YouTube-kanava
• GetEuropa – Euroopan unionin haku
• Makupalojen EU-linkit
• Sähköisten lähteiden hakemiston EU-linkkejä
• EUobserver – EU-aiheisia uutisia (englanniksi)
• Euroopan tulevaisuus -portaali Keskusteluportaali EU:sta.
• Vaihtoehto EU:lle ry