Paul-Henri Spaak
| Paul-Henri Spaak | |
|---|---|
 |
|
| Naton pääsihteeri | |
| Edeltäjä | Lordi Ismay |
| Seuraaja | Dirk Stikker |
| Belgian pääministeri | |
| Edeltäjä |
Paul-Emile Janson Achille Van Acker Camille Huysmans |
| Seuraaja |
Hubert Pierlot Achille Van Acker Gaston Eyskens |
| Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokouksen puheenjohtaja | |
| Seuraaja | Oswaldo Aranha |
| Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleiskokouksen presidentti | |
|
1952–1954
|
|
| Seuraaja | Alcide De Gasperi |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 25. tammikuuta 1899 Schaerbeek, Belgia |
| Kuollut | 31. heinäkuuta 1972 (73 vuotta) Braine-l'Alleud, Belgia |
| Puoliso |
Marguerite Malevez Simone Dear |
| Tiedot | |
| Puolue | Parti socialiste |
Paul-Henri Charles Spaak 
kuuntele ääntämys? (25. tammikuuta 1899 Schaerbeek – 31. heinäkuuta 1972) oli belgialainen sosialistipoliitikko ja valtiomies.
Spaak opiskeli oikeustieteitä ja valmistui vuonna 1918. Hänet valittiin Brysselin kaupunginvaltuuston jäseneksi vuonna 1926 ja Belgian parlamenttiin vuonna 1932 sosialistien edustajana. Hän oli Belgian kulkulaitos- ja postiministeri vuonna 1935, ulkoministerinä 1937, pääministerinä 1938–1939, ulkoministerina jälleen 1939–1946 ja toistamiseen pääministerinä 1947–1949. Vuonna 1946 hän oli YK:n ensimmäisen yleiskokouksen puheenjohtaja. Vuosina 1949 ja 1950 hän toimi Euroopan neuvoston puheenjohtajana.[1]
Vuonna 1955 Messinan konferenssissa hänet valittiin puheenjohtajaksi komiteaan, joka valmisteli raportin Europan yhteismarkkinoista (ns. Spaak-raportti). Tämä raportti oli pohjana vuoden 1957 Rooman sopimukselle, jolla parustettiin Euroopan talousyhteisö. 1957–1961 hän toimi Naton pääsihteerinä, ja vaikutti siihen että Naton päämaja sijoitettiin Brysseliin. Nato-tehtävän jälkeen hän palasi taas ministeritehtäviin.[2]
Spaak työskenteli myös journalistina ja oli perustamassa ”L'-Action Socialiste” -lehteä.[1] Hän toimi useaan otteeseen Belgian ulkoministerinä ja neljään kertaa pääministerinä. Hän oli yksi Euroopan yhdentymisen alkuunpanijoista. Hän ajoi Benelux-maiden tulliliittoa, toimi Euroopan neuvoston presidenttina ja johti Euroopan hiili- ja teräsyhteisön yleiskokousta vuosina 1952–1953. Vuonna 1957 hän sai Karlspreisin Euroopan idean ja rauhan edistämisestä.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Fondation Paul-Henri Spaak (englanniksi), (hollanniksi) ja (ranskaksi)
| |||||||||||||||||
