Simone Veil

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee ranskalaista poliitikkoa. Artikkeli ranskalaisesta filosofista, katso Simone Weil.
Simone Veil
Simone Veil, gymnase Japy 2008 02 27 n5.jpg
Euroopan parlamentin puhemies
1979–1982
Edeltäjä Emilio Colombo
Seuraaja Piet Dankert
Tiedot
Syntynyt 13. heinäkuuta 1927
Nizza
Kuollut 30. kesäkuuta 2017 (89 vuotta)
Pariisi
Puolue Union pour la démocratie française
Puoliso Antoine Veil

Simone Veil (o.s. Jacob) (13. heinäkuuta 1927 Nizza, Ranska30. kesäkuuta 2017 Pariisi, Ranska)[1] oli ranskalainen poliitikko, joka selvisi holokaustista Auschwitzista. Hänen mukaansa on nimetty Loi Veil -laki, jolla Ranskassa sallittiin abortti. Tämän lain hän sai aikaan vuonna 1975 toimiessaan terveysministerinä. Hän oli myös ensimmäinen nainen, joka on toiminut Euroopan parlamentin puheenjohtajana (1979–1982). Veil oli Ranskan akatemian jäsen.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veil syntyi juutalaiseen perheeseen, jonka isä oli arkkitehtilähde?. Koko Jacobin perhe joutui maaliskuussa 1944 Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille, edelleen Bobrekiin ja lopulta Bergen-Belseniin, jossa äiti Yvonne kuoli. Perheestä kuolivat todennäköisesti keskitysleirillä myös isä ja veli.[1][2] Hengissä selvisivät vain Simone Veil ja hänen sisaruksensa Madeleine ja Denise, joka toimi vastarintaliikkeessä. Heidät vapautettiin 15. huhtikuuta 1945.

Veil oli suorittanut vuosi (1943) ennen keskitysleirille joutumista Nizzassa ylioppilastutkinnon. Vapautumisen jälkeen hän kirjoittautui sekä Sorbonnen oikeustieteelliseen tiedekuntaan että Pariisin yliopiston yhteiskuntatieteelliseen laitokseen (Institut d'études politiques de l’Université de Paris), jossa hän tapasi tulevan puolisonsa Antoine Veilin. He avioituivat 26. lokakuuta 1946. Pariskunnalla on kolme poikaa. Antoine Veilistä tuli myöhemmin valtiovarainministeriön korkea virkamies.

Kun Simone Veil valmistui, hänellä oli oikeustieteen kandidaatin ja IEP:n tutkintotodistukset, ja hän ryhtyi hoitamaan asianajan tehtäviä, kuten oli aiemmin suunnitellut. Tätä uraa hän jatkoi vuoteen 1974.

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Valéry Giscard d'Estaing oli valittu Ranskan presidentiksi, Veil nimitettiin Jacques Chiracin johtaman hallituksen terveysministeriksi. Tätä tehtävää hän hoiti myös Raymond Barren pääministerikaudella heinäkuuhun 1979 saakka.[3]

Veil tuli ministerinä tunnetuksi saatuaan parlamentin hyväksynnän raskauden keskeyttämisen mahdollistavalle laille. Laki astui voimaan 17. tammikuuta 1975. Hänestä tuli sen ansiosta Ranskan suosituin poliitikko, ja hän säilytti aseman pitkään.

Kesä-heinäkuussa 1979 Veil siirtyi Valéry Giscard d’Estaingin pyynnöstä hallituksesta johtamaan Union pour la démocratie française (UDF) -puolueen listaa, kun Euroopan parlamentti valittiin ensimmäisen kerran yleisillä vaaleilla. Myöhemmin hänestä tuli Euroopan parlamentin ensimmäinen naispuhemies.[3]

Yhdessä Jacques Chiracin kanssa Veil tarjosi vuonna 1984 kansalle yhtyneen opposition vaihtoehdon Euroopan parlamentin vaalissa, ja heidän yhteislistansa sai 7. kesäkuuta 1984 kaikkiaan 43 prosentin kannatuksen. Edouard Balladur nimesi hänet maaliskuussa 1993 hallituksensa ”valtioministeriksi” (ministre d’État), ja hänen vastuualueekseen tuli sosiaali- ja terveysministerin hallintoala, johon oli liitetty myös kaupunkiasiain ministerin tehtävät. Hän oli tehtävässä toukokuuhun 1995. Vuosina 1997–1998 hän toimi integraationeuvoston puheenjohtajana. Vuonna 1998 hänet nimitettiin senaatin puhemiehen ehdokkaana Ranskan tasavallan perustuslakineuvoston (Conseil constitutionnel) jäseneksi. Tämä tehtävä syrjäytti kaikki muut toimet ja luottamustehtävät.

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 7. toukokuuta 1974 – 29. maaliskuuta 1977: terveysministeri.
  • 29. maaliskuuta 1977 – 3. huhtikuuta 1978: terveys- ja sosiaaliministeri.
  • 3. huhtikuuta 1978 – 4. heinäkuuta 1979: terveys- ja perheministeri.
  • 31. maaliskuuta 1993 – 16. toukokuuta 1995: valtioministeri; sosiaali-, terveys- ja kaupunkiasioiden ministeri.

Muut valtiolliset tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1998–2007 Ranskan perustuslakineuvoston jäsen.

Edustustehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veil oli Euroopan parlamentin jäsen (MPE) vuosina 1979–1984, ja tästä ajasta hän toimi parlamentin puhemiehenä toisen puoli kautta kestävä jakson.

Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • L’Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969.
  • Les hommes aussi s’en souviennent. Discours du 26 novembre 1974 suivi d’un entretien avec Annick Cojean, Simone Veil et Annick Cojean. Stock, 2004.
  • L’Adoption, données médicales, psychologiques et sociales''. , 1969. ISBN 2-234-05720-5.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Michel Sarazin: Une femme Simone Veil. Robert Laffont, 1996. ISBN 2-277-24140-7. (ranskaksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Simone Veil: a woman of many firsts News. 30.6.2017. Euroopan parlamentti. Viitattu 30.6.2017. (englanniksi) (useilla kielillä, ei fi)
  2. Simone Veil dies at 89Telegraph, 30.6.2017 (englanniksi)
  3. a b Muutosten vuosisata, s. 275. WSOY, 1995.
  4. Heinrich Heine -palkinto ranskalaiselle Simone Veilille. Yle Uutiset 27.2.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Kardinaal de Richelieu.jpg Edeltäjä:
Pierre Messmer
Ranskan akatemian jäsen
Tuoli 13
2010–
Seuraaja: