Euroopan unionin tuomioistuin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo Euroopan unionin toimielimestä. Sen kahdesta erillisestä tuomioistuimesta kerrotaan artikkeleissa Unionin tuomioistuin ja Unionin yleinen tuomioistuin.
Euroopan unionin tuomioistuimen tunnus

Euroopan unionin tuomioistuin (EUT[1]) on Euroopan unionin (EU) tuomiovaltaa käyttävä toimielin. Se sijaitsee Luxemburgissa ja koostuu kahdesta erillisestä tuomioistuimesta: Unionin tuomioistuimesta ja Unionin yleisestä tuomioistuimesta.[2] Vuosien 2005–2016 aikana siihen kuului myös Euroopan unionin virkamiestuomioistuin.[3]

EU:n tuomioistuin on unionin ylintä tuomiovaltaa käyttävä elin. Se valvoo unionin lainsäädännön yhdenmukaista täytäntöönpanoa ja tulkintaa yhteistyössä jäsenmaiden oikeuslaitosten kanssa. Samalla EUT myös ratkoo jäsenmaiden hallitusten ja EU:n toimielinten välisiä oikeusriitoja sekä yksityisiä kanteita EU:n toimielimiä vastaan.[2]

Sisäisenä työkielenä EUT:ssa käytetään perinteisesti ranskaa, mutta oikeudenkäynneissä käytettävä oikeudenkäyntikieli voi olla mikä tahansa EU:n 24 virallisista kielestä.[4]

Toimielimen nimi oli vuoteen 2009 asti Euroopan yhteisöjen tuomioistuin. Nykyisen nimensä se sai Lissabonin sopimuksessa.

Organisaatio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan unionin tuomioistuin koostuu kahdesta erillisestä tuomioistuimesta:

  1. Unionin tuomioistuimesta, joka käsittelee kansallisten tuomioistuinten tekemiä ennakkoratkaisupyyntöjä, Euroopan komission jäsenvaltioita vastaan nostamia kanteita ja muita unionin toimielinten välisiä asioita. Sen käsittelyyn tulee myös Unionin yleisen tuomioistuimen päätöksistä tehdyt valitukset. Tuomioistuimessa on 27 tuomaria, yksi jokaisesta jäsenvaltiosta, sekä 11 julkisasiamiesta.[5]
  2. Unionin yleisestä tuomioistuimesta, joka käsittelee suurimman osan EU:n toimielimiä vastaan nostetuista yksityisistä kanteista ja osan jäsenvaltioiden nostamista kanteista. Sen keskeisimpiä aloja ovat kilpailuoikeus, valtiontuet, immateriaalioikeus ja unionin henkilöstöasiat. Tuomioistuin koostunut 54 tuomarista, kaksi jokaisesta jäsenvaltiosta.[6]

Euroopan unionin tuomioistuimeen kuului aiemmin myös Euroopan unionin virkamiestuomioistuin, jonka toiminta lakkasi 1. syyskuuta 2016. Sen toimivaltaan kuului unionin henkilöstöön liittyvien riita-asioiden ratkaisu.[3]

Suomesta nimitettynä tuomarina Unionin tuomioistuimessa toimii Niilo Jääskinen.[7] Häntä ennen virassa ovat olleet Leif Sevón ja Allan Rosas. Unionin yleisessä tuomioistuimessa suomalaistuomareina työskentelee Heikki Kanninen ja Tuula Pynnä.[8]

Tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EU:n tuomioistuimella on käytännön tasolla kolme tehtävää. Yksi sen tehtävistä on arvioida unionin elinten toimien laillisuutta ja niiden toimien käytäntöjä. Unionin jäsenvaltiot, EU:n neuvosto ja Euroopan komissio voivat kaikki tuoda tapauksia tuomioistuimeen, jos ne kokevat, että jokin EU:n toimielimistä ei ole toiminut eurooppaoikeuden mukaan.[9]

Valvontamenettely puolestaan on tuomioistuimen käsittelevä tapaus, jossa jäsenvaltiota epäillään perussopimusten rikkomisesta. Jos tuomioistuin toteaa, että jäsenvaltio on tehnyt väärin, se määrää, että valtion on korjattava tilanne. Jos korjausta ei tapahdu, toisen käsittelyn jälkeen annetaan sakko. Komission lisäksi myös toinen jäsenvaltio voi nostaa kanteen toista jäsenvaltiota vastaan.[9]

Kolmas tehtävä on neuvoa kansallisia tuomioistuimia eurooppaoikeutta koskevissa asioissa. Jäsenvaltioiden tuomioistuimien pitää noudattaa tietyissä asioissa eurooppaoikeutta. Jos jäsenvaltioissa on epäselvyyttä eurooppaoikeuden täsmällisestä tulkinnasta, asiaa voi kysyä Unionin tuomioistuimelta ennakkoratkaisupyynnöllä.[9]

Euroopan unionin tuomioistuin käsittelee kuuden tyyppisiä kanteita:

  • Jäsenyysvelvoitteiden noudattamatta jättämistä koskevat kanteet (kantajana komissio tai toinen jäsenvaltio)
  • Kumoamiskanteet (kantajana jäsenvaltio, parlamentti, neuvosto, komissio tai yksityinen taho, joka vaatii toimielimen päätöksen kumoamista)
  • Laiminlyöntikanteet (tuomioistuin voi tutkia, onko jokin toimielin laiminlyönyt velvollisuutensa ryhtyä toimenpiteisiin)
  • Vahingonkorvauskanteet
  • Muutoksenhaku (ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen ratkaisuihin oikeuskysymysten osalta)
  • Ennakkoratkaisut (jäsenvaltioiden tuomioistuimien tekemien ennakkoratkaisupyyntöjen perusteella)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kotimaisten kielten keskus: EU:n tuomioistuimen uudet lyhenteet ja sananen nimien ja lyhenteiden suunnittelusta kotus.fi. Viitattu 7.5.2020.
  2. a b Yleisesittely curia.europa.eu. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 15.9.2022.
  3. a b Virkamiestuomioistuimen esittely curia.europa.eu. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 8.9.2016.
  4. Kielijärjestelyt curia.europa.eu. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 16.9.2022.
  5. Unionin tuomioistuimen esittely curia.europa.eu. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 15.9.2022.
  6. Unionin yleisen tuomioistuimen esittely curia.europa.eu. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 16.9.2022.
  7. Unionin tuomioistuimen jäsenten esittely curia.europa.eu. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 16.9.2022.
  8. Unionin yleisen tuomioistuimen jäsenten esittely curia.europa.eu. Euroopan unionin tuomioistuin. Viitattu 16.9.2022.
  9. a b c Lelieveldt, Herman & Princen, Sebastiaan: The Politics of the European Union, s. 74. Cambridge: Cambridge University Press, 2011. ISBN 978-0-521-74011-1.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Euroopan unionin tuomioistuin.