Luettelo ministereistä Suomen opetus- ja kulttuuriministeriössä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Kulttuuriministeri)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä on luettelo Suomen opetus- ja kulttuuriministeriössä (vuosina 1918–1922 kirkollis- ja opetusasiainministeriö, vuosina 1922–2010 opetusministeriö) toimineista ministereistä.

Luettelossa on lueteltu sekä ministeriötä johtavat (ensimmäiset) opetusministerit että erikseen muut ministeriössä toimineet ministerit, joiden nimike on ollut useimmiten "kulttuuriministeri" tai jokin sen johdannainen.

Luettelossa on mainittu sekä ministerit, jotka ovat päätoimisesti toimineet ministeriössä, että sellaiset muissa ministeriöissä toimineet ministerit, joiden alueeseen on kuulunut vain joitain ministeriön alaan kuuluvia asioita.

Ensimmäinen ministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ministeriötä johtavan ministerin nimikkeenä on pääsääntöisesti ollut opetusministeri (vuosina 1918–1922 kirkollis- ja opetusministeri ministeriön aiemman nimen mukaisesti). Poikkeuksen tästä muodostaa Sipilän hallituksen alkuvaiheessa nimitetty opetus- ja kulttuuriministeri, jonka salkku kattoi kaikki ministeriön alueet.

Opetusministerin alaan ovat useimmiten kuuluneet nimensä mukaisesti koulutukseen liittyvät asiat, kuten esiopetus, perusopetus ja toisen asteen koulutus sekä korkeakoulutus. Toisinaan esimerkiksi ammatillinen koulutus tai korkeakoulutus on eriytetty toiselle opetus- ja kulttuuriministeriön ministerille: esimerkiksi vuonna 2019 aloittaneissa Rinteen ja Marinin hallituksissa korkeakoulutus kuuluu tiede- ja kulttuuriministerin tehtäviin.


Suomen opetusministeri
Finlands undervisningsminister
Tunnus
Tunnus
Li-Andersson-2 13AUG2019 (cropped).jpg
Nykyinen
Nimittäjä Suomen tasavallan presidentti
Perustettu 27. marraskuuta 1917
Ensimmäinen Emil Setälä
Kotisivut Kotisivut
Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Puolue Tehtävissä Hallitus Virkakausi
Kirkollis- ja opetustoimikunnan päällikkö
Emil Setälä

(1864–1935)

Nuors. 27.11.1917–27.5.1918 Svinhufvud I 1. kerta
27.5.1918–27.11.1918 Paasikivi I 2. kerta
Kirkollis- ja opetusministeri
Mikael Soininen

(1860–1924)

Ed. 27.11.1918–17.4.1919 Ingman I 1. kerta
17.4.1919–15.8.1919 K. Castrén 2. kerta
15.8.1919–15.3.1920 Vennola I 3. kerta
Lauri Ingman

(1868–1934)

Kok. 15.3.1920–9.4.1921 Erich 1. kerta
Niilo Liakka

(1864–1945)

ML 9.4.1921–2.6.1922 Vennola II 1. kerta
Opetusministeri
Yrjö Loimaranta

(1874–1942)

amm. 2.6.1922–14.11.1922 Cajander I 1. kerta
Niilo Liakka

(1864–1945)

ML 14.11.1922–18.1.1924 Kallio I 2. kerta
Yrjö Loimaranta

(1874–1942)

amm. 18.1.1924–31.5.1924 Cajander II 2. kerta
Lauri Ingman

(1868–1934)

Kok. 31.5.1924–31.3.1925 Ingman II 2. kerta
Emil Setälä

(1864–1935)

Kok. 31.3.1925–31.12.1925 Tulenheimo 3. kerta
Lauri Ingman

(1868–1934)

Kok. 31.12.1925–13.12.1926 Kallio II 3. kerta
Julius Ailio

(1872–1933)

SDP 13.12.1926–17.12.1927 Tanner 1. kerta
Antti Kukkonen

(1889–1978)

ML 17.12.1927–22.12.1928 Sunila I 1. kerta
Lauri Ingman

(1868–1934)

Kok. 22.12.1928–16.8.1929 Mantere 4. kerta
Antti Kukkonen

(1889–1978)

ML 16.8.1929–4.7.1930 Kallio III 2. kerta
Paavo Virkkunen

(1874–1959)

Kok. 4.7.1930–21.3.1931 Svinhufvud II 1. kerta
Antti Kukkonen

(1889–1978)

ML 21.3.1931–14.12.1932 Sunila II 3. kerta
Oskari Mantere

(1874–1942)

Ed. 14.12.1932–7.10.1936 Kivimäki 1. kerta
Antti Kukkonen

(1889–1978)

ML 7.10.1936–12.3.1937 Kallio IV 4. kerta
Uuno Hannula

(1891–1963)

ML 12.3.1937–1.12.1939 Cajander III 1. kerta
1.12.1939–27.3.1940 Ryti I 2. kerta
Antti Kukkonen

(1889–1978)

ML 27.3.1940–4.1.1941 Ryti II 5. kerta
4.1.1941–5.3.1943 Rangell 6. kerta
Kalle Kauppi

(1892–1961)

Ed. 5.3.1943–8.8.1944 Linkomies 1. kerta
8.8.1944–21.9.1944 Hackzell 2. kerta
21.9.1944–17.11.1944 U. Castrén 3. kerta
Uuno Takki

(1901–1968)

SDP 17.11.1944–17.4.1945 Paasikivi II 1. kerta
Johan Helo

(1889–1966)

SKDL 17.4.1945–28.12.1945 Paasikivi III 1. kerta
Eino Pekkala

(1887–1956)

SKDL 28.12.1945–26.3.1946 1. kerta
Eino (Juho) Kilpi

(1889–1963)

SDP 26.3.1946–26.5.1948 Pekkala 1. kerta
Lennart Heljas

(1896–1972)

ML 26.5.1948–29.7.1948 Pekkala 1. kerta
Reino Oittinen

(1912–1978)

SDP 29.7.1948–17.3.1950 Fagerholm I 1. kerta
Lennart Heljas

(1896–1972)

ML 17.3.1950–17.1.1951 Kekkonen I 2. kerta
17.1.1951–20.9.1951 Kekkonen II 3. kerta
Reino Oittinen

(1912–1978)

SDP 20.9.1951–9.7.1953 Kekkonen III 2. kerta
Johannes Virolainen

(1914–2000)

ML

9.7.1953–17.11.1953 Kekkonen IV 1. kerta
Arvo Salminen

(1896–1967)

Kok. 17.11.1953–5.5.1954 Tuomioja 1. kerta
Johannes Virolainen

(1914–2000)

ML 5.5.1954–20.10.1954 Törngren 2. kerta
Kerttu Saalasti

(1907–1995)

ML 20.10.1954–3.3.1956 Kekkonen V 1. kerta
Johannes Virolainen

(1914–2000)

ML 3.3.1956–27.5.1957 Fagerholm II 3. kerta
Kerttu Saalasti

(1907–1995)

ML 27.5.1957–29.11.1957 Sukselainen I 2. kerta
Reino Oittinen

(1912–1978)

amm. 29.11.1957–26.4.1958 von Fieandt 3. kerta
Kustaa Vilkuna

(1902–1980)

amm. 26.4.1958–29.8.1958 Kuuskoski 1. kerta
Kaarlo Kajatsalo

(1909–1988)

KP 29.8.1958–13.1.1959 Fagerholm 1. kerta
Heikki Hosia

(1907–1997)

ML 13.1.1959–14.7.1961 Sukselainen II 1. kerta
14.7.1961–13.4.1962 Miettunen I 2. kerta
Armi Hosia

(1909–1992)

KP 13.4.1962–18.12.1963 Karjalainen I 1. kerta
Reino Oittinen

(1912–1978)

SDP 18.12.1963–12.9.1964 Lehto 4. kerta
Jussi Saukkonen

(1905–1986)

Kok. 12.9.1964–27.5.1966 Virolainen 1. kerta
Reino Oittinen

(1912–1978)

SDP 27.5.1966–22.3.1968 Paasio I 5. kerta
Johannes Virolainen

(1914–2000)

Kesk. 22.3.1968–14.5.1970 Koivisto I 4. kerta
Jaakko Numminen

(s. 1928)

amm. 14.5.1970–15.7.1970 Aura I 1. kerta
Jaakko Itälä

(1933–2017)

LKP 15.7.1970–29.10.1971 Karjalainen II 1. kerta
Matti Louekoski

(s. 1941)

amm. 29.10.1971–23.2.1972 Aura II 1. kerta
Ulf Sundqvist

(s. 1945)

SDP 23.2.1972–4.9.1972 Paasio II 1. kerta
Ulf Sundqvist

(s. 1945)

SDP 4.9.1972–31.5.1974 Sorsa I 2. kerta
Varma Kallio

(1920–2003)

SDP 1.6.1974–9.9.1974 1. kerta
Ulf Sundqvist

(s. 1945)

SDP 9.9.1974–13.6.1975 3. kerta
Lauri Posti

(1908–1988)

amm. 13.6.1975–30.11.1975 Liinamaa 1. kerta
Paavo Väyrynen

(s. 1946)

Kesk. 30.11.1975–29.9.1976 Miettunen II 1. kerta
Marjatta Väänänen

(1923–2020)

Kesk. 29.9.1976–15.5.1977 Miettunen III 1. kerta
Kristian Gestrin

(1929–1990)

RKP 15.5.1977–2.3.1978 Sorsa II 1. kerta
Jaakko Itälä

(1933–2017)

LKP 2.3.1978–26.5.1979 2. kerta
Pär Stenbäck

(s. 1941)

RKP 26.5.1979–19.2.1982 Koivisto II 1. kerta
Kalevi Kivistö

(s. 1941)

SKDL 19.2.1982–31.12.1982 Sorsa III 1. kerta
Kaarina Suonio

(s. 1941)

SDP 31.12.1982–6.5.1983 1. kerta
6.5.1983–31.5.1986 Sorsa IV 2. kerta
Pirjo Ala-Kapee

(s. 1944)

SDP 1.6.1986-30.4.1987 1. kerta
Christoffer Taxell

(s. 1948)

RKP 30.4.1987–13.6.1990 Holkeri 1. kerta
Ole Norrback

(s. 1941)

RKP 13.6.1990–26.4.1991 1. kerta
Riitta Uosukainen

(s. 1942)

Kok. 26.4.1991–11.2.1994 Aho 1. kerta
Olli-Pekka Heinonen

(s. 1964)

Kok. 11.2.1994–13.4.1995 1. kerta
13.4.1995–15.4.1999 Lipponen I 2. kerta
Maija Rask

(s. 1951)

SDP 15.4.1999–17.4.2003 Lipponen II 1. kerta
Tuula Haatainen

(s. 1960)

SDP 17.4.2003–24.6.2003 Jäätteenmäki 1. kerta
24.6.2003–23.9.2005 Vanhanen I 2. kerta
Antti Kalliomäki

(s. 1947)

SDP 23.9.2005–19.4.2007 1. kerta
Sari Sarkomaa[1]

(s. 1965)

Kok. 19.4.2007–19.12.2008 Vanhanen II 1. kerta
Henna Virkkunen[2]

(s. 1972)

Kok. 19.12.2008–22.6.2010 1. kerta
22.6.2010–22.6.2011 Kiviniemi 2. kerta
Jukka Gustafsson[3]

(s. 1947)

SDP 22.6.2011–24.5.2013 Katainen 1. kerta
Krista Kiuru[4]

(s. 1974)

SDP 24.5.2013–4.4.2014 1. kerta
Opetus- ja viestintäministeri
Krista Kiuru[4]

(s. 1974)

SDP 4.4.2014–24.6.2014 Katainen 2. kerta
24.6.2014–29.5.2015 Stubb 3. kerta
Opetus- ja kulttuuriministeri
Sanni Grahn-Laasonen[5]

(s. 1983)

Kok. 29.5.2015–5.5.2017 Sipilä 1. kerta
Opetusministeri
Sanni Grahn-Laasonen

(s. 1983)

Kok. 5.5.2017–6.6.2019 Sipilä 2. kerta
Li Andersson

(s. 1987)

Vas. 6.6.2019–10.12.2019 Rinne 1. kerta
10.12.2019– Marin 2. kerta

Toinen ministeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen tiede- ja kulttuuriministeri
Finlands forsknings- och kulturminister
Tunnus
Tunnus
Annika Saarikko 2020 (cropped).jpg
Nykyinen
6. elokuuta 2020 lähtien
Nimittäjä Suomen tasavallan presidentti
Perustettu 15. heinäkuuta 1970
Ensimmäinen Meeri Kalavainen
Kotisivut Kotisivut

Toisen opetus- ja kulttuuriministeriön vastuualueina ovat yleensä kulttuuri-, liikunta- ja nuorisoasiat sekä tekijänoikeuteen ja opintotukeen liittyvät asiat. Usein vastuualueisiin on kuulunut myös kirkollisasiat ja toisinaan myös perinteisesti opetusministerille kuuluvia asioita, kuten ammatilliseen koulutukseen tai korkeakoulutukseen liittyviä asioita.

Opetusministeriössä oli apulaisministerin tehtävä Ingmanin II hallituksessa vuosina 1924–1925. Tämän jälkeen seuraava ministeri varsinaisen opetusministerin lisäksi tuli vasta vuonna 1970, kun Karjalaisen II hallitukseen nimitettiin ministeri opetusministeriössä.[6] Toisen ministerin nimike on vaihdellut eri hallituksissa. Ensin epävirallisena, sittemmin nimitettynä nimikkeenä oli nimike kulttuuriministeri, myöhemmin kulttuuri- ja urheiluministeri.[7]

Ministerin tehtäviin on toisinaan liitetty asioita myös muista ministeriöistä, kuten tasa-arvoasiat sosiaali- ja terveysministeriöstä, asuntoasiat ympäristöministeriöstä tai EU-asiat valtioneuvoston kansliasta.

Ministeri

(syntynyt–kuollut)

Puolue Virassa Ministeripäivät Hallitus
Apulaisopetusministeri[8]
Antti Kukkonen

(1889–1978)

ML 31.5.1924 – 22.11.1924 175 Ingmanin II hallitus (11.)
Oskari Mantere

(1874–1942)

Ed. 22.1.1924 – 31.3.1925 129
Ministeri opetusministeriössä[6]
Meeri Kalavainen[9]

(1918–2010)

SDP 15.7.1970 – 29.10.1971 472 Karjalaisen II hallitus (53.)
Jouko Tyyri[10]

(1929–2001)

amm. 29.10.1971 – 23.2.1972 118 Auran II hallitus (54.)
Pentti Holappa[11]

(1927–2017)

SDP 23.2.1972 – 4.9.1972 195 Paasion II hallitus (55.)
Marjatta Väänänen[12]

(1923–2020)

Kesk. 4.9.1972 – 13.6.1975 1 013 Sorsan I hallitus (56.)
Kalevi Kivistö[13]¨

(s. 1941)

SKDL 30.11.1975 – 29.9.1976 2 047 Miettusen II hallitus (58.)
15.5.1977 – 26.5.1979 Sorsan II hallitus (60.)
26.5.1979 – 19.2.1982 Koiviston II hallitus (61.)
Kaarina Suonio[14]

(s. 1941)

SDP 19.2.1982 – 31.12.1982 316 Sorsan III hallitus (62.)
Arvo Salo[15]

(1932–2011)

31.12.1982 – 6.5.1983 127
Gustav Björkstrand[16]

(s. 1941)

RKP 6.5.1983 – 30.4.1987 1 456 Sorsan IV hallitus (63.)
Anna-Liisa Kasurinen[17]

(s. 1940)

SDP 30.4.1987 – 26.4.1991 1 458 Holkerin hallitus (64.)
Tytti Isohookana-Asunmaa[18]

(s. 1947)

Kesk. 26.4.1991 – 13.4.1995 1 449 Ahon hallitus (65.)
Claes Andersson[19]

(1937–2019)

Vas. 13.4.1995 – 4.9.1998 1 241 Lipposen I hallitus (66.)
Suvi-Anne Siimes[20]

(s. 1963)

4.9.1998 – 15.4.1999 224
Kulttuuriministeri
Suvi Lindén[21]

(s. 1962)

Kok. 15.4.1999 – 5.6.2002 1 148 Lipposen II hallitus (67.)
Kaarina Dromberg[22]

(s. 1942)

5.6.2002 – 17.4.2003 317
Tanja Saarela[23]

(s. 1970)

Kesk. 17.4.2003 – 24.6.2003 1 464 Jäätteenmäen hallitus (68.)
24.6.2003 – 19.4.2007 Vanhasen I hallitus (69.)
Kulttuuri- ja urheiluministeri[7]
Stefan Wallin[24]

(s. 1967)

RKP 19.4.2007 – 1.5.2010 1 526 Vanhasen II hallitus (70.)
1.5.2010 – 22.6.2010 Vanhasen II hallitus (70.)
22.6.2010 – 22.6.2011 Kiviniemen hallitus (71.)
Paavo Arhinmäki[25]

(s. 1976)

Vas. 22.6.2011 – 4.4.2014 1 017 Kataisen hallitus (72.)
Kulttuuri- ja asuntoministeri
Pia Viitanen

(s. 1967)

SDP 4.4.2014 – 24.6.2014 420 Kataisen hallitus (72.)
24.6.2014 – 29.5.2015 Stubbin hallitus (73.)
Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri
Sampo Terho

(s. 1977)

PS
Sin.
5.5.2017 – 6.6.2019 763 Sipilän hallitus (74.)
Tiede- ja kulttuuriministeri
Annika Saarikko

(s. 1983)

Kesk. 6.6.2019 – 9.8.2019 65 Rinteen hallitus (75.)
Hanna Kosonen

(s. 1976)

Kesk. 9.8.2019 – 10.12.2019 124 Rinteen hallitus (75.)
10.12.2019 – 6.8.2020 241 Marinin hallitus (76.)
Annika Saarikko

(s. 1983)

Kesk. 6.8.2020 – 86 Marinin hallitus (76.)

Sivutoimiset ministerit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavien muissa ministeriöissä toimineiden ministerien tehtäviin on kuulunut joitain opetus- ja kulttuuriministeriön asioita:[26]

Ministeri Puolue Virassa Hallitus Varsinainen salkku Vastuualue OKM:ssa
Päivi Räsänen

(s. 1959)

KD 22.6.2011 – 24.6.2014 Kataisen hallitus (72.) Sisäministeri

(22.6.2011 – 1.1.2014 sisäasiainministeri)

kirkollisasiat[27]
24.6.2014 – 29.5.2015 Stubbin hallitus (73.)
Carl Haglund

(s. 1979)

RKP 26.9.2014 – 29.5.2015 Puolustusministeri urheiluasiat[28]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Puoli hallitusta koossa Kotimaa. 16.4.2007. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.8.2015. (suomeksi)
  2. Henna Virkkusesta uusi opetusministeri Kotimaa. 11.12.2008. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.8.2015. (suomeksi)
  3. IS esittelee: Tässä on Kataisen hallitus Kotimaa. 20.6.2011. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.8.2015. (suomeksi)
  4. a b Tässä ovat SDP:n uudet ministerit - näin Urpilainen perusteli vaihdoksia Kotimaa. 17.5.2013. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.8.2015. (suomeksi)
  5. AL: Grahn-Laasosesta uusi opetusministeri Kotimaa. 27.5.2015. Ilta-Sanomat. Viitattu 30.8.2015. (suomeksi)
  6. a b Ministerit nimikkeittäin: Ministeri opetusministeriössä valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  7. a b Ministerit nimikkeittäin: Kulttuuri- ja urheiluministeri valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  8. Valtioneuvosto valtioneuvosto.fi.
  9. Ministerin tiedot: Kalavainen, Meeri Sirkka valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  10. Ministerin tiedot: Tyyri, Jouko Juhani valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  11. Ministerin tiedot: Holappa, Pentti Vihtori valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  12. Ministerin tiedot: Väänänen, Helmi Marjatta valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  13. Ministerin tiedot: Kivistö, Kalevi Johannes valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  14. Ministerin tiedot: Suonio, Kaarina Elisabet valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  15. Ministerin tiedot: Salo, Arvo Jaakko Henrik valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  16. Ministerin tiedot: Björkstrand, Hilding Gustav Mattias valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  17. Ministerin tiedot: Kasurinen, Anna-Liisa valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  18. Ministerin tiedot: Isohookana-Asunmaa, Tytti Maria valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  19. Ministerin tiedot: Andersson, Claes Johan Rudolf valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  20. Ministerin tiedot: Siimes, Suvi-Anne valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  21. Ministerin tiedot: Lindén, Suvi Helmi Tellervo valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  22. Ministerin tiedot: Dromberg, Ritva Kaarina valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  23. Ministerin tiedot: Saarela, Tanja Tellervo valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  24. Ministerin tiedot: Wallin, Stefan Erik valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  25. Ministerin tiedot: Arhinmäki, Paavo Erkki valtioneuvosto.fi. Valtioneuvosto. Viitattu 4.2.2014.
  26. Valtioneuvosto valtioneuvosto.fi.
  27. Päivi Räsänen - Valtioneuvosto valtioneuvosto.fi.
  28. Carl Haglundista urheiluministeri - SFP sfp.fi.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.