Paavo Väyrynen

Paavo Matti Väyrynen
[[Tiedosto:|250px|]]
Pääministerin sijainen
Sorsan IV hallitus 6. toukokuuta 1983 – 29. huhtikuuta 1987
Edeltäjä	Ahti Pekkala
Seuraaja	Kalevi Sorsa
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri
Vanhasen II hallitus 19. huhtikuuta 2007 – 22. kesäkuuta 2010 Kiviniemen hallitus 22. kesäkuuta 2010 – 22. kesäkuuta 2011
Edeltäjä	Paula Lehtomäki
Seuraaja	Alexander Stubb (Ulkomaankauppa- ja eurooppaministeri)
Ulkoministeri
Sorsan II hallitus 15. toukokuuta 1977 – 26. toukokuuta 1979 Koiviston II hallitus 26. toukokuuta 1979 – 19. helmikuuta 1982 Sorsan IV hallitus 6. toukokuuta 1983 – 30. huhtikuuta 1987 Ahon hallitus 26. huhtikuuta 1991 – 5. toukokuuta 1993
Edeltäjä	Keijo Korhonen Pär Stenbäck Pertti Paasio
Seuraaja	Pär Stenbäck Kalevi Sorsa Heikki Haavisto
Työvoimaministeri
Miettusen III hallitus 29. syyskuuta 1976 – 15. toukokuuta 1977
Edeltäjä	Paavo Aitio
Seuraaja	Arvo Aalto
Opetusministeri
Miettusen II hallitus 30. marraskuuta 1975 – 29. syyskuuta 1976
Edeltäjä	Lauri Posti
Seuraaja	Marjatta Väänänen
Kansanedustaja
1970–1995, 1999, 2007–2011
Henkilötiedot
Syntynyt	2. syyskuuta 1946 Kemin maalaiskunta
Puoliso	Vuokko Kaarina Väyrynen o.s. Tervonen (1968– )
Tiedot
Puolue	Suomen Keskusta
Aiheesta muualla
www.paavovayrynen.fi
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Paavo Matti Väyrynen (s. 2. syyskuuta 1946 Kemin maalaiskunta) on suomalainen poliitikko, keskustalainen entinen pitkäaikainen kansanedustaja. Väyrynen on entinen keskustapuolueen puheenjohtaja, kunniapuheenjohtaja ja europarlamentaarikko sekä moninkertainen ministeri. Hän oli ehdolla vuoden 1988 presidentinvaaleissa, joissa sai toiseksi eniten ääniä, ja vuoden 1994 presidentinvaalissa, joissa sai kolmanneksi eniten ääniä. Koulutukseltaan Väyrynen on valtiotieteiden tohtori ja sotilasarvoltaan reservin kapteeni.

Yksityiselämä

Väyrynen on naimisissa Vuokko Kaarina Väyrysen kanssa ja heillä on kolme lasta: Tiina (1969), Taneli (1973) ja Lotta (1977).

Väyrysen isä Eemeli Väyrynen menehtyi 101-vuotiaana 30. elokuuta 2011, hän oli sairastellut kesäkuusta 2011 alkaen saatuaan lievän aivoinfarktin. Eemeli Väyrysen täytettyä 100 vuotta Paavo Väyrynen kirjoitti isästään Eemeli Väyrysen vuosisata -nimisen kirjan, joka julkaistiin keväällä 2010. Puutarhayrittäjänä toiminut Eemeli Väyrynen oli saanut vielä satavuotiaana patentin kehittämälleen perunanistutuskoneelle.

24. heinäkuuta 2007 uutisoitiin, että Väyryselle oli tehty edellisenä päivänä sepelvaltimon pallolaajennus. Väyrysen kerrottiin sairastavan myös verenpainetautia.

Keskustapuolueen nouseva tähti

Paavo Väyrynen syntyi ja kasvoi Kemin maalaiskunnassa Lounais-Lapissa maanviljelijäperheen poikana. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi vuonna 1965 hän opiskeli valtiotieteitä Helsingin yliopistossa ja valmistui vuonna 1970 valtiotieteiden kandidaatiksi. Myöhemmin hän väitteli poliittisen uransa ohessa tohtoriksi Åbo Akademista 1988 Suomen ulkopoliittista doktriinia käsittelevällä väitöskirjalla Finlands utrikespolitik – den nationella doktrinen och framtidens mänsklighetspolitik (Suomen ulkopolitiikka – kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka), jossa hän ennusti, että ympäristöpolitiikalla tulee olemaan keskeinen asema Suomen tulevassa ihmiskuntapolitiikassa.

Väyrynen nousi jo nuorena valtakunnanpolitiikan huipulle. Hänet valittiin eduskuntaan keskustapuolueen listalta vuonna 1970 vain 23-vuotiaana. Hän sai heti tehtävän keskustalaisen pääministerin Ahti Karjalaisen sihteerinä tämän 1970–1971 istuneessa hallituksessa, ja 1972 hänet valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi. Ensimmäisen ministerinpaikkansa hän sai jo 29-vuotiaana vuonna 1975, kun hänet nimitettiin opetusministeriksi Martti Miettusen II hallitukseen eli niin sanottuun hätätilahallitukseen.

Keskustapuolueen nouseva poliitikko Väyrynen pääsi presidentti Urho Kekkosen suosioon. Hänestä tuli yksi Kekkosen luotetuista ja uskotuista miehistä ja tämän ulkopolitiikan tukija.

Puoluejohtaja

Väyrynen valittiin Keskustapuolueen puheenjohtajaksi Turun puoluekokouksessa vuonna 1980. Hän voitti vastaehdokkaansa, kuusitoista vuotta keskustaa johtaneen Johannes Virolaisen, äänin 1737–1611.Väyrynen nousi puheenjohtajaksi nuorten tuella, mutta myös suurin osa ns. K-linjaan kuuluneista kannatti hänen valintaansa. Ratkaiseva merkitys oli sillä, että presidentti Urho Kekkonen tuki taustalla puheenjohtajan vaihtamista. Väyrynen oli Keskustapuolueen puheenjohtajaksi tullessaan 33-vuotias. Tätä nuorempana Maalaisliiton puheenjohtajaksi on noussut vain Otto Karhi.

K-linja ja Neuvostoliiton suhteet

Vuoden 1982 presidentinvaaleissa Väyrynen tuki Ahti Karjalaista keskustan presidenttiehdokkaaksi. Karjalainen kärsi tappion Kuopion puoluekokouksessa hävittyään Johannes Virolaiselle lukemin 1365–2666.

SDP:n vahvistuvan aseman torjuminen

Nuorena puheenjohtajana Paavo Väyrynen joutui vaikeaan asemaan ennen muuta sen vuoksi, että Urho Kekkosen pitkä presidenttikausi päättyi vain runsas vuosi sen jälkeen, kun Väyrynen oli tullut puolueen johtoon. Sosiaalidemokraattien ehdokas Mauno Koivisto voitti presidentinvaalit. Keskustapuolue oli pahasti hajallaan Johannes Virolaisen ja Ahti Karjalaisen presidenttiehdokkuudesta käymän kamppailun jälkeen.

Presidentinvaalien jälkeen sosiaalidemokraatit katsoivat, että he olivat saavuttaneet täydellisen hegemonian Suomen poliittisessa elämässä. Tämä heijastui hallituspolitiikkaan vaalikaudella 1983–1987. Saatuaan vihiä vaivihkaisista yhteydenotoista SDP:n ja kokoomuksen akselilla keskustan johto pyrki omasta puolestaan tiivistämään yhteydenpitoa kokoomuksen puoluejohtoon saadakseen aikaan vähintäänkin samanlaisen kontaktin kuin SDP:llä oli.

Vuodenvaihteessa 1987 Väyrynen teki kokoomuksen ja RKP:n puheenjohtajien kanssa salaisen aiesopimuksen, niin sanotun kassakaappisopimuksen. Siinä sovittiin, että nämä kolme puoluetta lähtisivät ajamaan (SDP:n myötävaikutuksella tai ilman) keskustan johtamaa enemmistöhallitusta, jos ne saisivat yli puolet uuden eduskunnan paikoista. Sopimuksessa sovittiin myös, ettei mikään puolueista lähtisi hallitukseen ilman kahta muuta. Lisäksi sovittiin, että Väyrystä yritettäisiin saada yleisporvarillisesti eduskunnan puhemieheksi, jos häntä ei valittaisi uuden hallituksen pääministeriksi. Kassakaappisopimuksen takana olleet teollisuusjohtajat lupasivat rahoittaa porvaripuolueiden vaalikampanjoita tavallista suuremmilla summilla porvarihallituksen aikaansaamiseksi.

Sosiaalidemokraatit olivat kuitenkin sopineet Harri Holkerin ja muutaman muun kokoomusvaikuttajan kanssa sinipunahallituksen muodostamisesta. SDP menetti vuoden 1987 vaaleissa 101 000 ääntä (2,6 prosenttiyksikköä kannatuksestaan), mutta ainoastaan yhden edustajapaikan ja säilyi vaalitappiosta huolimatta suurimpana puolueena. SDP:n vaalitappio oli vähällä tehdä mitättömäksi kokoomuksen kanssa tehdyn sopimuksen. Juhani Suomen mukaan Koivisto antoi kuitenkin ymmärtää, että kokoomus pääsee hallitukseen vain yhteistyössä SDP:n kanssa. Mauno Koivisto nimitti hallituksen muodostajaksi sopimuksesta riippumattoman kokoomuksen entisen puheenjohtajan Harri Holkerin, joka tunnustelun jälkeen muodosti sinipunahallituksen SDP:n, kokoomuksen ja RKP:n pohjalle. Keskustapuolue jäi oppositioon.

Vaalivoitto ja presidenttiehdokkuudet

Keskustapuolueen syrjäytyminen hallituksesta loi hyvän pohjan puolueen ja puolueen puheenjohtajana olleen Paavo Väyrysen menestymiselle vuoden 1988 presidentinvaaleissa. Sinipunahallituksen muodostaminen liittyi presidentinvaaleihin. Rikkomalla porvaririntaman Mauno Koivisto varmisti uudelleenvalintansa. Tämä kävi ilmi jo ennen vaaleja, kun Harri Holkeri TV:n vaalikeskustelussa ilmoitti suosittelevansa omille valitsijamiehilleen että he tukisivat valitsijamiesten kokouksessa Mauno Koiviston valintaa.

Mauno Koivisto ei vastoin ennakko-odotuksia saanut puolta annetuista äänistä, joten valinta jäi valitsijamiesten tehtäväksi. Väyrynen voitti pääministeri Holkerin, ja keskusta nousi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1970 eduskuntavaalitappion valtiollisissa vaaleissa yli 20 prosentin kannatukseen.

Vuoden 1988 presidentinvaalien jälkeen keskustan menestys voimistui. Syksyn 1988 kunnallisvaaleissa keskusta sai 21,10 % äänistä ja nosti kannatustaan 0,9 %:a.

Keväällä 1990 Paavo Väyrynen päätti luopua puheenjohtajan tehtävästä. Tiukan kilpailun jälkeen hänen seuraajakseen valittiin Porin puoluekokouksessa Esko Aho, joka voitti toisella äänestyskierroksella ennakkosuosikkina pidetyn Eeva Kuuskosken.

Kevään 1991 eduskuntavaaleissa keskusta kykeni Esko Ahon johdolla säilyttämään kannatuksensa ja nousi suurimmaksi puolueeksi. Keskustan silloinen puoluesihteeri Seppo Kääriäinen kuvasi vaalien tulosta "veret seisauttavaksi vaalivoitoksi". Vaaleissa Paavo Väyrynen oli ensimmäistä kertaa ehdokkaana Uudenmaan vaalipiirissä, ja hän sai koko maan suurimman henkilökohtaisen äänimäärän, 22 709 ääntä.

Paavo Väyrysestä tuli uransa neljännen kerran ulkoministeri hänen tultuaan nimitetyksi Esko Ahon johtamaan porvarihallitukseen ulkoministeriksi. Tarkoituksena oli ollut muodostaa kolmen suuren hallitus laman voittamiseksi, mutta sosialidemokraatit heikentyneen kannatuksensa vuoksi kieltäytyivät. Väyrynen toimi ulkoministerinä Suomen jättäessä EU-jäsenhakemuksen, mutta erosi hallituksesta toukokuussa 1993. Väyrysen seuraajaksi ulkoministerinä tuli MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto. Heikki Haavisto vastasi ulkoministerinä EU-neuvotteluiden loppuun viemisestä, mikä heikensi EU-kritiikkiä, kun maataloustuottajien puheenjohtaja ikään kuin hyväksyi itse neuvottelemansa EU-jäsenyyden.

Väyrynen itse on kertonut eronsa johtuneen kahdesta syystä: yhtäältä hän oli tyytymätön hallituksen talouspolitiikkaan, toisaalta hän katsoi vaikeaksi käydä ulkoministerinä neuvotteluja Suomen mahdollisesta EU-jäsenyydestä, kun presidenttiehdokkaana oli myös keskustalainen kiivas EU-jäsenyyden vastustaja Keijo Korhonen.

1993 hallituksesta eronnut Väyrynen voitti keskustan esivaalin ja nousi puolueensa ehdokkaaksi ensimmäisissä suorissa presidentinvaaleissa 1994. Väyrynen nousi presidentinvaalien ennakkoäänissä selvästi kakkoseksi vaikka Korhosen lisäksi myös Eeva Kuuskoski oli hajottamassa keskustan rivejä. Viimeisten päivien tapahtumat kuitenkin käänsivät asetelmat, ja Väyrynen putosi vaalipäivän äänten perusteella toiselta kierrokselta. Väyrynen itse koki, että vaalipäivän tuloksiin vaikuttivat tiedotusvälineissä esillä olleet uutiset. Väyrysen mielestä media pyrki vaikuttamaan vaalien tulokseen "mediapelillä", jolla hän tarkoitti mielestään täysin harhaanjohtavien mielipidemittausten julkistamista sekä uutista, jonka mukaan Venäjän suurlähetystö oli lähettänyt ulkoministeriölle nootin eräiden äärioikeistolaisten järjestöjen toiminnasta. MTV:n uutisissa väitettiin Väyrysen tilannen nootin. MTV sai uutisoinnista aikanaan Julkisen sanan neuvoston langettavan päätöksen.

Vuoden 2000 presidenttiehdokkuudesta Väyrynen haastoi puolueen puheenjohtaja Ahon, mutta hävisi tälle selvästi jäsenäänestyksessä 1999.

EU-jäsenyys ja europarlamentaarikon ura

Neuvottelut Suomen EU-jäsenyydestä päättyivät keväällä 1994. Paavo Väyrynen oli kannattanut jäsenyyden hakemista, jotta voitaisiin selvittää, millaisin ehdoin Suomi voisi liittyä unioniin. Hänen mielestään Suomen olisi vaikea jäädä ulkopuolelle, jos Ruotsi liittyisi.

Kun neuvottelut oli saatu päätökseen, Väyrynen piti jäsenyyden ehtoja huonoina erityisesti maatalouden osalta. Toisaalta oli ilmeistä, että Ruotsikaan ei liittyisi unioniin, jos Suomi jäisi ulkopuolelle.

Väyrynen asettui vastustamaan Suomen EU-jäsenyyttä, sillä hänen mielestään tarjolla oli parempi vaihtoehto; jo valmiiksi saatu sopimus Euroopan talousalueesta (ETA) ja tiivis pohjoismainen yhteistyö, josta hän käytti nimeä "Pohjolan yhteisö".

Väyrynen pyrki siihen, että keskustan Jyväskylän puoluekokous olisi torjunut jäsenyyden. Puoluejohdon painostuksesta puoluekokous kuitenkin hyväksyi jäsenyyden viemisen kansanäänestykseen.

Väyrynen kampanjoi jäsenyyttä vastaan. Kun kansanäänestyksessä enemmistö kuitenkin hyväksyi sen, hallitus toi jäsenyyssopimuksen eduskunnan hyväksyttäväksi.

Hallitus yritti kiirehtiä sopimuksen hyväksymistä, jotta se ehdittäisiin lyödä lukkoon ennen Ruotsin kansanäänestystä. Tästä syystä eduskunnassa syntyi ns. jarrutuskeskustelu, jonka avulla lopullinen päätös siirtyi yli Ruotsin ratkaisun. Kun siellä niukka enemmistö hyväksyi liittymisen, eduskunta antoi siunauksensa EU-jäsenyydelle.

Kun Suomi oli 1995 liittynyt EU:n jäseneksi, Väyrynen valittiin eduskunnan päätöksellä Euroopan parlamenttiin ja hän jätti kotimaan politiikan vaikka oli ehdolla sekä vuoden 1995 että 1999 eduskuntavaaleissa ja tuli valituksi molemmilla kerroilla. Väyrynen ei kuitenkaan ottanut vastaan kansanedustajan paikkaa kummallakaan kaudella, vaan hänen tilallaan eduskunnassa istui varaedustaja Tero Mölsä. Väyrynen uusi paikkansa Euroopan parlamentin vaaleissa 1996, 1999 ja 2004 ja oli vaalien suurin ääniharava vuoden 1996 eurovaaleissa 157 668 äänellä. Hän myös toimi europarlamentin liberaaliryhmän varapuheenjohtajana. Europarlamentaarikkona Väyrynen on vastustanut unionin liittovaltiokehitystä ja korostanut pohjoisen ulottuvuuden merkitystä europolitiikassa.

Lapin yliopiston dosentuuri

Valtiotieteen tohtori Väyrynen nimitettiin Lapin yliopiston dosentiksi 1996. Dosentuuria varten hän julkaisi tieteellisen tutkimuksen "Suomen puolueettomuus uudessa Euroopassa". Lisäksi hänen nimityksensä perustui runsaaseen muuhun tieteelliseen aineistoon.

Pohjantähti-opisto ja Pohjanranta

Euroopan parlamentin jäsenenä Väyrynen järjesti runsaasti Eurooppa-koulutusta sekä nuorille, että aikuisväestölle ja ideoi muun muassa ”Politiikan korkeakoulu” -nimisen kurssin ja alkoi julkaista Pohjantähti-nimistä lehteä. Tästä hän sai idean, että Suomeen olisi perustettava kansanopisto, joka erikoistuisi kansainvälisyyskasvatukseen ja Eurooppa-koulutukseen. Pohjantähti-opisto perustettiin Keminmaalle. Vuokko ja Paavo Väyrynen ostivat Kemin kaupungin entisen vanhainkodin Niemi-Niemelän tilan ja nimesivät sen Pohjanrannaksi. Tilalla toimii Pohjantähti-opisto. Opetusministeriö ei kuitenkaan myöntänyt valtionapuja kansanopistolle, koska opiston perustamiselle ei ollut ”riittäviä taloudellisia ja sivistyksellisiä edellytyksiä”. Keminmaan kunnalta opisto sai kuitenkin vuonna 1998 puoli miljoonaa markkaa avustusta.

Kun opistolle ei myönnetty ylläpitolupaa, Paavo Väyrynen on yhdessä Vuokko-vaimonsa kanssa kehittänyt Pohjanrannaksi nimeämälleen tilalle monipuolista yritystoimintaa. Siellä toimii muun muassa Keminmaan nuorisokoti, navetan ullakolle rakennettu Lapin suurin tanssilava, viinitarha ja matkailijoita majoittava kesämotelli. Keväällä 2010 alueelle valmistui paanukirkko.

Nuorisokodin työn päästyä hyvään vauhtiin, Pohjantähti-opisto haki ylläpitolupaa kansanopistolle, joka antaisi opetusta sijaishuollossa oleville nuorille. Opetusministeriö myönsi opistolle v. 2007 aluksi tilapäisen ja lopulta v. 2010 vakinaisen ylläpitoluvan. Väyrynen toimii opiston kannatusyhdistyksen varapuheenjohtajana.

Väyrysen varhaisempi kirjallinen tuotanto käsittelee keskustapuoluetta ja alkiolaista aatetta sekä niiden tulevaisuutta. Myöhempi tuotanto keskittyy EU-kritiikin ja eurokysymyksen ohella kansainvälisiin asioihin. Väyrynen muun muassa julkisti Suomessa Richard Coudenhove-Kalergin paneurooppalaisia ajatuksia osoittaakseen, että valtioliittoajatus soveltuisi Euroopan yhteisöön paremmin kuin liittovaltio.

Paluu eduskuntaan ja hallitukseen

Paavo Väyrynen oli ehdokkaana vuosien 1995 ja 1999 eduskuntavaaleissa Uudenmaan vallipiirissä ja tuli valituksi, mutta jatkoi työtään Euroopan parlamentissa. Vuoden 2003 eduskuntavaaleihin hän ei asettunut ehdolle.

Kevään 2007 eduskuntavaaleissa Väyrynen oli jälleen ehdolla Lapin vaalipiiristä, josta hän tuli valituksi eduskuntaan. Hän ei kuitenkaan palauttanut kansanedustajan valtakirjaansa heti, vaan ilmoitti vaalien jälkeen, että hän ottaisi kansanedustajan toimen vastaan, jos häntä tarvittaisiin johonkin keskeiseen tehtävään kotimaan politiikassa. Muussa tapauksessa hän hoitaisi loppuun kautensa Euroopan parlamentissa. Väyrynen palautti valtakirjan vasta, kun hallitusneuvottelut oli käyty huhtikuun puolessa välissä 2007.

Pääministeri Matti Vanhanen valitsi yllättäen Väyrysen toisen hallituksensa ulkomaankauppaministeriksi, jolloin Väyrynen lopulta tarkistutti valtakirjansa. Hänen ministeriydestään äänestettiin Keskustan puoluehallituksen ja eduskuntaryhmän kokouksessa, jossa hän voitti vastaehdokkaansa kansanedustaja Antti Kaikkosen äänin 41–36. Hänestä tuli uuden hallituksen kokenein ministeri. Väyrysen ja Ilkka Kanervan valinta ministereiksi herätti julkista keskustelua.

Väyrystä tuki hänen oman ilmoituksensa mukaan Kehittyvien maakuntien Suomi ry 10 000 eurolla.

Väyrysen ensimmäisiä ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä julkisuuteen tuomia hankkeita on ollut muun muassa Sallan radan toteuttaminen sekä vaikuttaminen Venäjään puunvientimaksujen korottamista koskevassa kysymyksessä Euroopan unionin kautta.

EU-vastainen Väyrynen vastusti ministerinä euroa. Hänen mielestään Suomen ei olisi pitänyt liittyä euroon. EU-asiantuntija, valtiotieteen tohtori Esko Antola kommentoi vuonna 2009, ettei Väyrysen EU-vastaisia kommentteja ministerinä voi sivuuttaa ja Väyrysen olevan Suomelle poliittinen riski. Vuonna 2010 Väyrynen asettui ehdolle keskustan puheenjohtajaksi, mutta kesäkuussa Lahdessa pidetyssä puoluekokouksessa puheenjohtaja- ja pääministerivaalin voitti Mari Kiviniemi. Myöhemmin Väyrynen kommentoi Johanna Korhosen kirjassa, että "mediapeli" oli yksi syy, miksi häntä ei valittu keskustan puheenjohtajaksi. Heinäkuussa Väyrynen ilmoitti vaihtavansa vaalipiiriä ja asettuvansa ehdolle Uudenmaan vaalipiirissä kevään 2011 eduskuntavaaleissa.

Yle TV1:n A-studio kertoi 8. joulukuuta 2010 jutussaan, että Väyrysen Keminmaalle 2008 kaavaileman huoltoasemahankkeen taustalta on löytynyt rahoitusepäselvyyksiä. Ylen mukaan Väyrysellä olisi maksamattomia velkoja hanketta suunnitelleelle arkkitehtitoimistolle. Väyrynen kiisti velat, koska suunnittelu oli sovittu Väyrysen mukaan laskutettavaksi vasta kun hanke on päätetty toteuttaa. A-studiossa Väyrynen kertoi, että hanke tuskin toteutuu koskaan. Palkkioitaan haluava arkkitehtitoimisto oli aiemmin konkurssiin ajautuneen Nova Groupin tytäryhtiö.

Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Väyrynen jäi valitsematta eduskuntaan.

Elokuussa 2011 Keskustan kunniapuheenjohtaja Väyrynen ilmoitti olevansa valmis keskustan ja perussuomalaisten yhteisehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa. Keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto kirjoitti blogissaan 20. elokuuta 2011, että "--minua (Kaunisto) hävettää erityisesti perussuomalaisten ja Paavo Väyrysen tässä viljelemä jälkiviisaus ja populismi". Blogikirjoitus herätti arvostelua Keskustan sisällä.

Uratiivistelmä

• Keskustapuolueen varapuheenjohtaja 1972–1980
• Keskustan puheenjohtaja 1980–1990 Turun puoluekokouksesta Porin puoluekokoukseen
• Kansanedustaja: Lapin läänin vaalipiiri 1970–1991, Uudenmaan vaalipiiri 1991–2003 (vuosina 1995–2003 eduskunnassa oli tilalla varaedustaja, mutta Väyrysen valtakirja oli voimassa), Lapin vaalipiiri 2007–2011
• Euroopan parlamentin jäsen 1995–2007
• Opetusministeri 1975–1976 Martti Miettusen II (hätätila)hallituksessa
• Työministeri 1976–1977 Martti Miettusen III hallituksessa
• Ulkoministeri 1977–1979 Kalevi Sorsan II hallituksessa, 1979–1982 Mauno Koiviston II hallituksessa, 1983–1987 Kalevi Sorsan IV hallituksessa ja 1991–1993 Esko Ahon hallituksessa. 1993–1995 ulkoasianministerinä Ahon hallituskauden loppuun jatkoi MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ja Haaviston sairastuttua Paavo Rantanen.
• Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 2007–2011 Matti Vanhasen II hallituksessa ja Mari Kiviniemen hallituksessa.
• Presidentin valitsijamies 1978 ja 1982.
• Kaupunginvaltuutettu Helsingissä 1989
• Kunnanvaltuutettu Keminmaalla 2005–

Ministerinä ja kansanedustajana olon ennätyksiä

Mari Kiviniemen hallituksessa Paavo Väyrynen oli kokenein ministeri. Vuoden 2010 alkaessa Väyrysestä tuli ensimmäinen suomalainen ministeri, joka on toiminut ministerinä viidellä eri vuosikymmenellä (1970-, 1980-, 1990-, 2000- ja 2010-luvuilla). Kiviniemen hallituksen lopettaessa työnsä 22. kesäkuuta 2011 hän oli toiminut ministerinä yhteensä 5997 päivää. Väyrystä pidempään ministerinä on ollut vain Johannes Virolainen.

Väyrynen on valittu eduskuntaan 10 kertaa: 1970, 1972, 1975, 1979, 1983, 1987, 1991, 1995, 1999 ja 2007; useammin kuin yksikään muu vaaleissa valittu kansanedustaja.

Vuonna 2007 valituista kansanedustajista Väyrynen on yksi pitkäaikaisimmista. Omassa eduskuntaryhmässä vain Mauri Pekkarinen oli ollut häntä pidempään kansanedustajana. Mikäli Väyrysen keskeytetty aika kansanedustajana (1995–1999, 1999–2003) lasketaan mukaan, olisi Väyrynen ollut 2007 valituista kansanedustajista pitkäaikaisin. Hän on myös yksi pitkäaikaisimmista parlamentaarikoista, sillä hän on istunut parlamenteissa yhtämittaisesti vuodesta 1970 vuoteen 2011 eli yhteensä 41 vuotta. Ainut vaalikausi, jona Väyrynen vuoden 1970 jälkeen ei ole ennen vuotta 2011 ollut kansanedustajana, on vaalikausi 2003.

Kohu,kritiikki ja keskustelu

Väitteet neuvostokaupalla vehkeilystä

Seitsemän vuotta jälkikäteen nousi kohu Väyrysen menettelystä vuoden 1982 presidentinvaalia edeltäneissä tapahtumissa. Suomen Kuvalehti julkaisi syksyllä 1989 valtiotieteen tohtori Jukka Tarkan kirjoittaman jutun, jossa Väyrysen väitettiin syyllistyneen maanpetokseen keskusteltuaan Neuvostoliiton Helsingin suurlähetystössä työskennelleen ministerineuvos Viktor Vladimirovin kanssa siitä mahdollisuudesta, että Neuvostoliitto lisäisi ns. välitysöljyn myymistä Suomelle, jolloin Suomen vienti voisi vastaavasti lisääntyä. Tämä toisi myönteistä julkisuutta talouskomission puheenjohtajana toimineelle Ahti Karjalaiselle.

Viisi kansanedustajaa kokoomuksen Kimmo Sasin johdolla teki eduskunnan perustuslakivaliokunnalle selvityspyynnön Väyrysen toiminnasta. Perustuslakivaliokunta totesi kuitenkin, ettei Väyrynen ollut rikkonut ministerivastuulakia, ja eduskunta hylkäsi ehdotuksen kanteen nostamiseksi häntä vastaan.

Jalasmökkikohu

Syksyllä 1982 syntyi kohu kansanedustajien päivärahoista. Tuolloin voimassa ollut järjestelmä perustui kansanedustajien viralliseen kotipaikkaan. Väestökirjalaissa puolestaan oli määräys (10 §), jonka mukaan henkilön kotipaikka ei muutu, jos hän oleskelee tilapäisesti toisella paikkakunnalla opiskelun, sairauden tahi valtioneuvoston tai eduskunnan jäsenyyden vuoksi. Väyrynen oli oleskellut tilapäisesti Helsingissä ensin opiskelun vuoksi vuoden 1970 alkuun saakka ja siitä lähtien kansanedustajana ja ministerinä.

Vuoden 1982 suurin poliittinen selkkaus oli ns. jalasmökkijupakka. Väyrysen asui perheineen Helsingissä, mutta heillä oli myös vaatimaton asunto myös Keminmaalla. Tuolloin kansanedustajat saivat päivärahansa eduskunnan ja vaalipiirin välisestä etäisyydestä ja kahden asunnon ylläpidosta. Väyrysen lisäksi useat muutkin kansanedustajat käyttivät tätä etua, mutta hän nousi asian symboliksi. Aiempi oikeuskansleri Risto Leskinen, eduskunnan virkamiehet ja kansliatoimikunta katsoivat menettelyn lailliseksi. Vastaavasti uusi oikeuskansleri Kai Korte puuttui asiaan ja lopulta Korkein hallinto-oikeus tulkitsi Väyrysen vakituiseksi asuinpaikaksi Helsingin.

Kohu alkoi, kun julkisuudessa kerrottiin Väyrysen asuvan Keminmaalla vain tilapäiskäyttöön tarkoitetussa asunnossa, joka oli perustettu "jalasten" päälle. Kohun jälkeen aikaisemmin omaksuttua väestökirjalain tulkintaa muutettiin siten, että kansanedustajien asuinpaikka alettiin määritellä asunto-olojen perusteella, jolloin Väyrysen ohella usea muukin kansanedustaja menetti päivärahansa. Tämän jälkeen päivärahajärjestelmä korvattiin kulukorvausjärjestelmällä.

Urbaanit legendat

Väyrysestä on liikkunut vuosien aikana lukuisia erilaisia juttuja niin mediassa kuin muutoinkin. Suurin osa jutuista on peräisin 1980-luvulta, jolloin Väyrynen oli poliittisen taistelun keskiössä. Väyrysen on väitetty muun muassa nipistelleen lentoemäntiä,, vaarantaneen lentoliikennettä puhumalla kännykkään ja istuneen bisnesluokassa turistiluokan lipulla. Hymy-lehti väittää Väyrysen maineen kärsineen pysyvästi paljastusartikkelistaan ”Väyrynen lentoemäntien kauhuna”.

Nipistely- ja kännykkäkohut

Toimittaja Johanna Korhosen kirjassa Väyrynen kommentoi urbaaneja tarinoita. Hän kiistää Madridin-lennolla vuonna 1982 tapahtuneen nipistely -jutun. Väyrysen mukaan Hymy-lehti veti väitteensä takaisin jälkikäteen. Hän kiistää myös europarlamentaarikkoajan kohun kännykkään puhumisesta lentokoneessa. Väyrysen mukaan lentoemäntä huomautti kännykästä, jolloin hän lopetti puhelunsa ja sulki kännykän. Väyrysen mukaan Ilmailulaitos tutki asian ja antoi hänelle puhtaat paperit.

Dostojevski-luku-urakka

Tarinan mukaan Väyrynen rehvasteli lukeneensa Fjodor Dostojevskin koko tuotannon yhdessä viikonlopussa. Väyrysen mukaan hän lainasi Keminmaan kirjastosta kaikki Dostojevskin kirjat ja luki ne kolmessa vuorokaudessa läpi. Hän ei kuitenkaan lukenut kirjoja sanasta sanaan, vaan pääkohdat tarkasti ja muun kursorisesti.

Elokuva- ja televisioesiintymisiä

Väyrynen esiintyi runonlausujana elokuvassa Uuno Turhapuro muuttaa maalle (1986). Subin syksyllä 2007 esittämässä talk show -ohjelmassa Me Myself and I Väyrynen esiintyi kommentaattorina.

Teokset

• Köyhän asialla. Helsinki: Kirjayhtymä, 1971.
• On muutoksen aika. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1974. ISBN 978-951-0-06259-3.
• Kansallisia kysymyksiä. Porvoo: WSOY, 1981. ISBN 978-951-0-10940-3.
• Kansakunta. Ihmiskunta. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 978-951-2-03073-6.
• Finlands utrikespolitik. Den nationella doktrinen och framtidens mänsklighetspolitik. Väitöskirja. Helsinki: WSOY, 1988. ISBN 978-951-5-21232-0.
• Suomen ulkopolitiikka: Kansallinen doktriini ja tulevaisuuden ihmiskuntapolitiikka. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 978-951-0-15718-3.
• Yhteinen tehtävämme. Kansanvaltaisen muutoksen strategia. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 978-951-0-15931-6.
• On muutoksen aika 2. Tosiasioita ja haavekuvia Suomesta. Porvoo: WSOY, 1993. ISBN 978-951-0-19109-5.
• On totuuden aika 1. Tosiasioita ja muistikuvia Urho Kekkosen Suomesta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1993. ISBN 978-951-0-18839-2.
• On totuuden aika 2. Tosiasioita ja muistikuvia Mauno Koiviston Suomesta. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1993. ISBN 978-951-0-18840-8.
• On muutoksen aika 1. Tosiasioita ja haavekuvia tulevaisuudesta 1974 ja 1994. Porvoo: WSOY, 1994. ISBN 978-951-0-19536-9.
• Suomen puolueettomuus uudessa Euroopassa: Kansallinen doktriini ympäristön murroksessa. Helsinki: Otava, 1996. ISBN 978-951-1-14459-5.
• Paneurooppa ja uusidealismi: Tutkielma Richard Coudenhove-Kalergin filosofisista ja yhteiskunnallisista ajatuksista. Helsinki: Otava, 1997. ISBN 978-951-1-15410-5.
• Itsenäisen Suomen puolesta. Jyväskylä: Atena, 1999. ISBN 978-951-7-96160-8.
• Etiäisiä vai kaukoviisautta? Paavo Väyrysen puheita ja kirjoituksia 1999–2004. Rovaniemi: Eppe, 2004. ISBN 978-952-9-17309-9.
• Eemeli Väyrysen vuosisata. Helsinki: Maahenki, 2010. ISBN 978-952-5-87001-5.
• Huonomminkin olisi voinut käydä. Esseitä elämästä, politiikasta ja yrittämisestä. Helsinki: Helsinki-kirjat, 2011. ISBN 978-952-5874-63-1.

Toimittajana

• Goldsmith, James: Ansa. Kääntänyt ja toimittanut Paavo Väyrynen. Helsinki: Otava, 1995. ISBN 978-951-1-13833-4.
• Kansainvälinen yhteistyö Pohjois-Kalotilla. Toimittaneet Timo Kivimäki ja Paavo Väyrynen. Lapin yliopisto, 1997. ISBN 951-634-589-1.
• Samankeskisten kehien Eurooppa. Toimittanut Paavo Väyrynen. Jyväskylä: Suomen puolesta, 2000. ISBN 978-952-9-12287-5.

Lähteet

• Korhonen, Johanna: Väyrynen, Väyrynen, Väyrynen. Helsinki-kirjat, 2010. ISBN 978-952-5874-14-3.
• Juhani Suomi: Kohti sinipunaa, Mauno Koiviston aika 1986–1987. Otava, 2008.

Aiheesta muualla

• Paavo Väyrysen kotisivu
• Paavo Väyrynen Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
• Paavo Väyrynen Suomen ministerit. Valtioneuvosto.
• Pohjantähti -opisto
• Paavo Väyrysen kaksi vastakkaista imagoa, ilmestynyt Aamulehdessä 20.8.1998
• YLE Elävä arkisto: Keskustan kestokasvo Paavo Väyrynen

Edeltäjä: Lauri Posti

Suomen opetusministeri 1975–1976

Seuraaja: Marjatta Väänänen

Edeltäjä: Paavo Aitio

Suomen työvoimaministeri 1976–1977

Seuraaja: Arvo Aalto

Edeltäjä: Keijo Korhonen Pär Stenbäck Pertti Paasio

Suomen ulkoministeri 1977–1982 1983–1987 1991–1993

Seuraaja: Pär Stenbäck Kalevi Sorsa Heikki Haavisto

Edeltäjä: Paula Lehtomäki

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 2007–2011

Seuraaja: -

Lapin vaalipiirin kansanedustajat 2007–2011

• Ulla Karvo
• Hannes Manninen
• Markus Mustajärvi
• Johanna Ojala-Niemelä
• Janne Seurujärvi
• Esko-Juhani Tennilä
• Paavo Väyrynen