Kuopion pitäjän Hakkaralassa syntyneen Hämäläisen vanhemmat olivat Nilsiästä kotoisin ollut maanviljelijä Petteri Hämäläinen (s. 1843) ja Maaningassa syntynyt Sofia Snellman (1857−1935).[2] Hän työskenteli maatöiden lisäksi muun muassa Saastamoisen rullatehtaalla ja osallistui vuonna 1903 kutsuntalakkoon. Aseistakieltäytymisen johdosta Hämäläinen menetti mahdollisuuden kaavailemaansa työuraan valtion palveluksessa rautateillä tai postissa.[1][3]
Sisällissodan aikana Hämäläinen työskenteli Helsingissä Työmiehen toimituksessa. Helmikuun alussa hänet valittiin SDP:n uuteen puoluetoimikuntaan, mutta Hämäläinen ei ottanut tehtävää vastaan, koska häneltä ei oltu kysytty suostumusta.[4] Sodan loppuvaiheessa Hämäläinen pakeni Neuvosto-Venäjälle ja liittyi kesäkuussa 1918 Muurmannin legioonaan. Kun legioona hajotettiin kesällä 1919, Hämäläinen oli yksi sen johtohahmoina pidetyistä henkilöistä, joilta Suomen viranomaiset eväsivät maahanpääsyn. Hämäläinen sai lopulta turvapaikan Kanadasta, jossa hän 1920-luvulla asui ainakin Manitobassa ja Ontariossa. Hämäläinen palasi Suomeen syksyllä 1927 ja työskenteli Kotkassa ilmestyneen Eteenpäin-lehden päätoimittajana 1928–1931.[5][6] Lisäksi hän kirjoitti lehteen pakinoita nimimerkillä ”Siktus”.[7] Hämäläinen oli myös Kotkan kaupunginvaltuuston jäsen.[5] Hämäläinen eli viimeiset vuotensa Nuppulinnassa ja kuoli Helsingissä 72-vuotiaana marraskuussa 1953.
Kalle Hämäläisen veli oli juristi ja edistyspuolueen poliitikko Juho Hämäläinen.[6] Hänen toinen veljensä Vilho Hämäläinen (s. 1876) oli 1920-luvun alussa mukana kommunistisen SSTP:n toiminnassa.
↑Rinta-Tassi, Osmo: Kansanvaltuuskunta punaisen Suomen hallituksena, s. 122. Punaisen Suomen historia 1918. Helsinki: Valtion painatuskeskus ; Opetusministeriö, 1986. ISBN 951-86007-9-1.
↑ abKalle Hämäläinen 50-vuotias. Eteenpäin, 19.1.1931, nro 8, s. 2. Kansalliskirjasto. Viitattu 22.9.2022.
