Helsingin yliopisto

Wikipedia

Ohjattu sivulta Helsingin Yliopisto
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Helsingin yliopisto
Regia Academia Aboensis

Latinaksi: Universitas Helsingiensis
Perustettu 1640
Tyyppi Julkinen
Rehtori Ilkka Niiniluoto
Kansleri Kari Raivio
Henkilökunta 7 600
Opiskelijoita 38 000
Jatko-opiskelijoita 5 500
Sijainti Helsinki, Suomi
Yhteistyö Europaeum, LERU
Sivusto www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on Suomen suurin, vanhin ja monialaisin tiedekorkeakoulu. Helsingin yliopistossa on noin 38 000 opiskelijaa (joista 5 500 on jatko-opiskelijoita) ja 7 600 henkilökunnan jäsentä. Yliopiston toimintaa on 1990-luvulta lähtien keskitetty neljälle kampukselle: keskustaan, Kumpulaan, Meilahteen ja Viikkiin.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

[muokkaa] Kuninkaallinen Turun Akatemia 1640–1828

Turun akatemia vuoden 1827 tulipalon jälkeen
Turun akatemia vuoden 1827 tulipalon jälkeen
Pääartikkeli: Turun akatemia

Yliopiston suora edeltäjä on 26. maaliskuuta 1640 perustettu Kuninkaallinen Turun Akatemia, jonka perustamissanat lausui kenraalikuvernööri Pietari Brahe. Akatemia oli Ruotsin valtakunnan kolmas yliopisto Uppsalan yliopiston ja Tarton Academia Gustavianan (nykyinen Tarton yliopisto) jälkeen, ja se jatkoi 1276 perustetun Turun katedraalikoulun ja kymnaasin tehtävää maan korkeimpana opetuslaitoksena. Oppilaitosten perustamisen taustalla oli kasvavan Ruotsin suurvallan halu nousta vanhojen eurooppalaisten maiden rinnalle myös sivistyksessä. Oman yliopiston saaminen valtakunnan itäiseen osaan eli Suomeen oli pitkälti kenraalikuvernööri Brahen ansiota.

Akatemia järjestettiin eurooppalaisen mallin mukaan. Siinä oli neljä tiedekuntaa: filosofinen, teologinen, oikeustieteellinen ja lääketieteellinen. Opiskelijan oli ensin suoritettava monialaiset perusopinnot filosofisessa tiedekunnassa, minkä jälkeen hän sai erikoistua teologiaan, lakiin tai lääketieteeseen. Suurin osa ylioppilaista valmistui papeiksi, ja akatemian toimintaa säätelikin luterilainen puhdasoppisuus. Varsinaista tieteellistä tutkimusta ei ensimmäisen vuosisadan aikana juuri harjoitettu, vaan akatemia oli leimallisesti opetuslaitos. Eurooppalaisessa mittakaavassa Turun Akatemia oli pieni: perustamisvuonna 1640 siinä aloitti työnsä 250 opiskelijaa ja yksitoista professoria, eikä määrä kasvanut merkittävästi ennen 1800-lukua.

1700-luvulla, valistuksen ja hyötyajattelun aikakaudella, akatemiassa ryhdyttiin harjoittamaan teologian ja klassisten aineiden rinnalla myös käytännönläheisempää tutkimusta. Lääketieteen sekä maa- ja metsätaloustieteen kaltaisilla aloilla ryhdyttiin harrastamaan tutkimus- ja valistustyötä, tarkoituksena levittää uusia oppeja maakuntiin akatemiasta valmistuvien pappien ja virkamiesten mukana. Esimerkiksi ensimmäinen talousopin professori Pehr Kalm perusti yliopistoon kasvitieteellisen puutarhan ja teki uraauurtavaa tutkimusta viljelytalouden alalla. Kaunopuheisuuden professorin Henrik Gabriel Porthanin historiallisten tutkimusten ansiosta syntyi 1700–1800-luvun taitteessa ns. Turun romantiikka, jonka edustajat tutkivat suomen kieltä ja kansallista kulttuuria.

Kun Suomi liitettiin Venäjään 1809, Kuninkaallinen Turun Akatemia muuttui Keisarilliseksi Turun Akatemiaksi. Keisari Aleksanteri I laajensi akatemiaa kaksinkertaistamalla sen budjetin ja perustamalla kuusi uutta professuuria sekä lukuisia muita opetusvirkoja. Muutos oli niin dramaattinen, että keisaria alettiin nopeasti kunnioittaa akatemian toisena perustajana. Vuonna 1815 valmistui uusi muhkea Akatemiatalo, jonka juhlasalin kunniapaikalle sijoitettiin Aleksanteri I:n rintakuva.

[muokkaa] Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto 1828–1919

Carl Ludvig Engelin suunnittelema yliopiston päärakennus Senaatintorin laidalla.
Carl Ludvig Engelin suunnittelema yliopiston päärakennus Senaatintorin laidalla.

Vuonna 1827 Turun palon jälkeen akatemia määrättiin siirtymään suuriruhtinaskunnan uuteen pääkaupunkiin Helsinkiin. Samalla se sai nimekseen Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto Suomessa keisari Aleksanteri I:n mukaan. Yliopisto aloitti toimintansa tilapäisissä tiloissa Helsingissä seuraavana vuonna, ja Carl Ludvig Engelin suunnittelema uusi päärakennus vihittiin käyttöön 19. kesäkuuta 1832. Helsingissä yliopisto sai käyttöönsä aikansa mittapuulla modernit tilat: opetussairaalan (1832), kasvitieteellisen puutarhan (1832), tähtitieteellisen observatorion (1834) ja kirjastorakennuksen (1840). Helsingissä yliopiston uudeksi tehtäväksi tuli kouluttaa virkamiehiä Suomen suuriruhtinaskunnan keskushallinnon tarpeisiin.

Yliopisto oli hallinnollisesti suoraan Venäjän keisarin alainen, eikä Suomen senaatilla tai kenraalikuvernöörillä ollut valtaa sen asioihin. Vuonna 1816 Aleksanteri I nimitti veljensä ja kruununperijänsä Nikolain yliopiston kansleriksi, ja siitä lähtien Keisarillisen Aleksanterin-Yliopiston kanslerina toimi kulloisenkin keisarin kruununperijä. Arvonimi oli tosin vain muodollisuus ja yliopiston todellinen korkein virkamies oli varakansleri.

Turun romantiikan nationalistista aateperintöä jatkoi Helsingissä Lauantaiseura, jonka muodosti 1830-luvulla joukko yliopiston opiskelijoita ja opettajia. Seuran johtohahmo oli runoilija J. L. Runeberg. Lukuisista seuran jäsenistä tuli myöhemmin kansallisen heräämisen ajan suurmiehiä ja yliopistollisia vaikuttajia: siveysopin professori J. V. Snellman, historian professori ja yliopiston rehtori Zachris Topelius, suomen kielen professori Elias Lönnrot, estetiikan professori Fredrik Cygnaeus, fysiikan professori J. J. Nervander. Lauantaiseuralaisten ja heidän hengenheimolaistensa ansiosta suomen kieli alkoi tunkeutua vanhastaan ruotsinkieliseen yliopistoon: vuonna 1858 sallittiin väitöskirjan julkaiseminen latinan ja ruotsin lisäksi myös suomeksi, ja samoihin aikoihin alkoivat ensimmäiset suomenkieliset luennot. Opetus säilyi kuitenkin pääosin ruotsinkielisenä pitkälle 1900-luvulle saakka.

1800-luvun aikana Keisarillinen Aleksanterin-Yliopisto alkoi kehittyä pois vanhasta keskiaikaisesta yliopistomallista, kohti modernia tiedeyliopistoa. Tässä kehityksessä seurattiin eurooppalaisia esikuvia, erityisesti saksalaisen Wilhelm von Humboldtin sivistysyliopistoajattelua. Opiskelijoilta ei enää edellytetty monitieteisiä perusopintoja filosofisessa tiedekunnassa, vaan heidän tuli alusta asti perehtyä tiettyyn oppiaineeseen. Tieteenalat alkoivat eriytyä toisistaan ja tutkimustyö kehittyä. Merkkipaalu tässä kehityksessä oli filosofisen tiedekunnan jakaminen 1852 historiallis-kielitieteelliseen ja fyysis-matemaattiseen osastoon, siis humanististen tieteiden ja luonnontieteiden erottaminen toisistaan.

Naisten opiskelu yliopistossa tuli mahdolliseksi 1870-luvulla. Helsingin yliopiston ensimmäinen naisopiskelija Emma Irene Åström aloitti opintonsa vuonna 1872, ja hänet promovoitiin maisteriksi 1882. Vuoteen 1901 saakka naisopiskelijoiden oli anottava erillistä opiskeluoikeutta eli "vapautusta sukupuolestaan", jonka myönsi ensin keisari ja myöhemmin yliopiston varakansleri. 1901 naisten opiskelu yliopistossa vapautettiin täysin, ja vuonna 1916 myös yliopiston opetus- ja tutkijanvirat avattiin naisille.

[muokkaa] Helsingin yliopisto 1919–

Instituuttirakennus Porthania yliopiston keskustakampuksella
Instituuttirakennus Porthania yliopiston keskustakampuksella

Helsingin yliopisto sai nykyisen nimensä 18. helmikuuta 1919 Suomen itsenäistymisen jälkeen. Vuonna 1924 sille myönnettiin uudet statuutit, joissa määriteltiin sen asema Suomen tasavallassa. Aiemmin keisarille kuuluneen ylimmän määräysvallan otti valtioneuvosto, jossa yliopistoasiat liitettiin opetus- ja kirkkoasiain ministerin toimialaan. Yliopisto säilytti kuitenkin hallinnollisen autonomiansa, joka vahvistettiin vuoden 1919 hallitusmuodossakin. Siinä säädettiin myös, että yliopistoa koskevista laeista ja asetuksista on yliopiston konsistorin annettava lausuntonsa. Kanslerista tehtiin yliopiston ja valtionhallinnon välinen yhdyshenkilö, jolla on oikeus osallistua valtioneuvoston istuntoon yliopistoa koskevia asioita käsiteltäessä.

Itsenäistymisen aikaan yliopistossa oli 56 professoria ja noin 3 000 opiskelijaa. Pian itsenäistymisen jälkeen Helsingin yliopisto menetti vanhan asemansa maan ainoana yliopistona, kun 1919 perustettiin Åbo Akademi ja 1922 Turun yliopisto. Se säilyi kuitenkin ainoana valtionyliopistona vuoteen 1958 saakka, jolloin Oulun yliopisto perustettiin.

Vuoden 1924 statuuteissa virallisiksi opetuskieliksi säädettiin suomi ja ruotsi. Opetus säilyi kuitenkin edelleen pitkälti ruotsinkielisenä, ja aitosuomalaisuusliike sekä suomalaiset ylioppilaat alkoivat vaatia yliopiston suomalaistamista. Pitkän poliittisen kädenväännön jälkeen hyväksyttiin vuonna 1937 laki Helsingin yliopiston kielisuhteista. Siinä määrättiin, että kaikissa aineissa on annettava opetusta suomen kielellä, mutta ruotsinkielisen opetuksen turvaamiseksi yliopistossa on oltava 15 ruotsinkielistä professuuria. Sama laki määrittelee edelleen yliopiston kielisuhteet; ainoastaan ruotsinkielisten professorien määrää on yliopiston kasvaessa lisätty.

1900-luku merkitsi Helsingin yliopistolle valtavan kasvun kautta. Jo 1930-luvulla puhuttiin "ylioppilastulvasta", kun lukiokoulutuksen yleistyessä yliopistoon kirjoittautui yhä enemmän opiskelijoita. Kiivain kasvu koettiin 1960-luvulla, kun sodan jälkeen syntyneet suuret ikäluokat vyöryivät opiskelemaan. Yliopiston opiskelija- ja opettajamäärät kymmenkertaistuivat 1900-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana. Räjähdysmäisen kasvun vuoksi yliopiston oli luovuttava vanhasta periaatteestaan, jonka mukaan jokaisella ylioppilaaksi kirjoittaneella oli sinne vapaa pääsy, ja otettava asteittain käyttöön ns. numerus clausus -periaate eli pyrkijöiden karsiminen joko ylioppilastodistusten tai pääsykokeiden avulla. Viimeiset tiedekunnat siirtyivät numerus clausuksen käyttöön 1960-luvulla.

Opiskelijamäärien kasvu merkitsi Helsingin keskustassa toimineelle yliopistolle myös pahenevaa tilapulaa. 1940-luvulta lähtien lääketieteellisen tiedekunnan tiloja ryhdyttiin siirtämään Meilahteen ja maataloustieteitä Viikkiin. Myös keskustassa toteutettiin suuria uudisrakennushankkeita, kuten Metsätalo (1939) ja Porthania (1957). Vuonna 1969 yliopiston konsistori päätti siirtää koko yliopiston Viikkiin lukuun ottamatta lääketiedettä; valtioneuvosto vahvisti päätöksen seuraavana vuonna, mutta sitä ei ryhdytty toteuttamaan kiivaan vastustuksen vuoksi. Kompromissiratkaisuna valtioneuvoston asettama neuvottelukunta ehdotti 1972 yliopiston keskittämistä neljälle kampusalueelle: humanistiset tieteet ja yhteiskuntatieteet keskustaan, lääketiede Meilahteen, luonnontieteet Kumpulaan sekä maatalous- ja metsätieteet Viikkiin. Kampusjaon toteuttaminen merkitsi suurta rakennustyötä, koska esimerkiksi Kumpulan matemaattis-luonnontieteellinen kampus rakennettiin tyhjästä, ja kampukset ovatkin valmistuneet vasta 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.

[muokkaa] Yksiköt

[muokkaa] Tiedekunnat

Helsingin yliopistossa on nykyisin 11 tiedekuntaa:

Turun akatemian neljä kantatiedekuntaa olivat filosofinen tiedekunta, teologinen tiedekunta, oikeustieteellinen tiedekunta ja lääketieteellinen tiedekunta. Tämä nelijako säilyi yliopiston rakenteessa 1900-luvulle saakka. Suurin kantatiedekunnista oli filosofinen tiedekunta, johon kuuluivat kaikki muut aineet kuin teologia, oikeustiede ja lääketiede. Vuoden 1852 statuuttien mukaisesti filosofinen tiedekunta jakautui vuonna 1853 kahteen tiedekuntaan, historiallis-kielitieteelliseen ja fyysis-matemaattiseen (myöhemmin matemaattis-luonnontieteelliseen), joista tuli vuonna 1863 filosofisen tiedekunnan osastoja. Vuonna 1902 filosofisessa tiedekunnassa aloitti toimintansa kolmas osasto, maanviljelys-taloudellinen osasto, joka vuonna 1924 itsenäistyi maatalous-metsätieteelliseksi tiedekunnaksi. Filosofisen tiedekunnan kasvatustieteellinen osasto syntyi 1974.

Vuonna 1992 filosofinen tiedekunta lakkautettiin ja sen osastot itsenäistyivät omiksi tiedekunnikseen: historiallis-kielitieteellisestä osastosta muodostettiin humanistinen tiedekunta, kasvatustieteellisestä osastosta kasvatustieteellinen tiedekunta (myöhemmin käyttäytymistieteellinen tiedekunta) ja matemaattis-luonnontieteellisestä osastosta matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Jälkimmäisestä erosivat vuonna 2004 farmasian tiedekunta ja biotieteellinen tiedekunta. Muistona kantatiedekunnasta kaikkien näiden viiden tiedekunnan opiskelijat ovat yhä arvonimeltään filosofian ylioppilaita, ja moni tutkintonimike on yhä filosofia-alkuinen (filosofian kandidaatti (vuoteen 1992), filosofian maisteri, filosofian lisensiaatti sekä filosofian tohtori). Lisäksi tiedekuntien maisterit ja tohtorit promovoidaan yhteisessä tilaisuudessa, jota kutsutaan filosofisen tiedekunnan promootioksi (lat. promotio ordinis philosophorum).

Helsingin yliopiston opiskelijoiden keskuudessa toimii 15 osakuntaa. Osakuntalaitos tuli Suomeen pian sen jälkeen, kun Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiin Turkuun. Nykyään osakunnan juridinen asema on Helsingin yliopiston 15 osakunnalla ja Teknillisen korkeakoulun ruotsinkielisellä osakunnalla.

[muokkaa] Erillislaitokset

Tiedekuntien lisäksi yliopistoon kuuluu myös useita itsenäisiä laitoksia, kuten tutkimuskeskuksia sekä Kansalliskirjasto, aiemmalta nimeltään Helsingin yliopiston kirjasto.

[muokkaa] Kampusalueet

Helsingin yliopistolla on neljä pääkampusta. Alun perin koko yliopisto oli sijoitettu Helsingin ydinkeskustaan, mutta erityisesti 1930-luvulta lähtien tiloja on rakennettu ja hankittu eri puolilta kaupunkia yliopiston nopean kasvun vuoksi. 1970-luvulla tehtiin periaatepäätös, jonka mukaan yliopiston toiminta keskitetään neljälle kampusalueelle: keskustaan, Meilahteen, Kumpulaan ja Viikkiin. Toisiaan lähellä olevat tieteenalat pyrittiin keskittämään samoille alueille. Keskustan ulkopuolisia kampuksia yhdistää YTV:n Tiedelinja eli bussilinja 506.

Keskustakampus on toiminut yliopiston keskipisteenä siitä saakka kun se siirrettiin Helsinkiin. Kampus on levittäytynyt enimmäkseen Senaatintorin ja Kaisaniemen väliselle alueelle. Keskustakampuksella sijaitsevat humanistinen, teologinen, oikeustieteellinen, valtiotieteellinen ja käyttäytymistieteellinen tiedekunta sekä Kansalliskirjasto. Useat keskustakampuksen rakennukset ovat arkkitehtuurisesti merkittäviä, ja päärakennuksen, kirjaston ja tähtitornin lisäksi myös useat muut rakennukset ovat Engelin suunnittelemia.

Meilahden kampus on osa Meilahden sairaala-aluetta. Siellä toimivat lääketieteellinen tiedekunta, Terveystieteiden keskuskirjasto sekä tutkimus- ja opetuskeskus Biomedicum Helsinki. Meilahden kampukseen kuuluvat myös Ruskeasuolla toimivat yksiköt kuten hammaslääketieteen ja oikeuslääketieteen laitokset.

Kumpulan kampukselle on nykyään sijoitettu suurin osa matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan toiminnoista. Rakennukset Chemicum, Physicum ja Exactum on rakennettu 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja 2000-luvun alussa. Sen lisäksi alueeseen kuuluvat Kumpulan kartano sekä fysiikan laitoksen kiihdytinlaboratorio. Alueella toimivat myös muun muassa Ilmatieteen laitos ja Merentutkimuslaitos.

Viikin kampus sijaitsee kauimpana keskustasta. Sinne on sijoitettu maatalous-metsätieteellinen, eläinlääketieteellinen, biotieteellinen ja farmasian tiedekunta.

Helsingin yliopistolla on myös toimintaa ja yksiköitä 20 muulla paikkakunnalla suomessa aina Enontekiöllä sijaitsevalta Kilpisjärven biologiselta asemalta Hankoniemessä sijaitsevaan Tvärminnen eläintieteelliseen asemaan saakka.

[muokkaa] Hallinto

Helsingin yliopiston korkein virkamies on tasavallan presidentin nimittämä yliopiston kansleri, jonka tehtävänä on valvoa yliopiston etua. Kanslerilla on oikeus olla läsnä valtioneuvoston niissä istunnoissa, joissa käsitellään Helsingin yliopistoa koskevia asioita. Tämä oikeus on kirjattu perustuslakiin ja se johtuu yliopiston autonomiasta. Yliopiston käytännön toimintaa johtavat rehtori sekä 3–4 vararehtoria. Kansleri, rehtori ja varararehtorit valitaan yliopiston vakinaisen professorikunnan joukosta, lisäksi yhden vararehtorin on oltava ruotsinkielisen professuurin haltija. Yliopiston keskushallinnosta huolehtii hallintovirasto jota johtaa hallintojohtaja.

Yliopiston korkein päättävä elin on 15-jäseninen konsistori, jonka jäseninä ovat rehtori, professorien keskuudestaan valitsemat viisi jäsentä, yliopiston muun henkilökunnan valitsemat neljä jäsentä, ylioppilaskunnan edustajiston valitsemat neljä jäsentä sekä yksi yliopiston ulkopuolinen jäsen. 130-jäseninen yliopiston kollegio toimii vaalielimenä: se asettaa kansleriehdokkaat, valitsee rehtorin ja yliopiston ulkopuolisen konsistorin jäsenen sekä nimittää vararehtorit rehtorin esityksestä. Lisäksi kollegio kokoontuu vähintään kerran lukukaudessa konsistorin ja rehtorikunnan kanssa keskustelemaan yliopiston kehittämisestä. Kollegion koostumus on sama kuin konsistorin: kolmannes jäsenistä on professoreita, kolmannes muuta henkilökuntaa ja kolmannes opiskelijoita.

Tiedekunnan johtaja on dekaani ja korkein päättävä elin tiedekuntaneuvosto, joka valitsee dekaanin ja varadekaanit tiedekunnan vakinaisten professorien joukosta. Ainelaitoksen johtaja taas on esimieheksi valittu laitoksen vakinainen professori ja korkein päättävä elin laitosjohtoryhmä. Tiedekuntaneuvostojen ja laitosjohtoryhmien kokoonpanot ovat samanlaiset kuin konsistorin ja kollegion.

Yliopiston henkilökuntaan kuuluu noin 7 600 työntekijää.

Kanslerit
Edvard Hjelt 1917–1921
Anders Donner 1921–1926
Hugo Suolahti 1926–1944
Antti Tulenheimo 1944–1952
Pekka Myrberg 1952–1962
Edwin Linkomies 1962–1963
Paavo Ravila 1963–1968
Pentti Renvall 1968–1973
Mikko Juva 1973–1978
Ernst Palmén 1978–1983
Nils Oker-Blom 1983–1988
Olli Lehto 1988–1993
Lauri Saxén 1993–1996
Risto Ihamuotila 1996–2003
Kari Raivio 2003–
Rehtorit
Waldemar Ruin 1915–1920
Ivar August Heikel 1920–1922
Hugo Suolahti 1923–1926
Antti Tulenheimo 1926–1931
Robert Brotherus 1931–1938
Kaarlo Linkola 1938–1941
Rolf Nevanlinna 1941–1945
Arthur Långfors 1945–1950
Erik Lönnroth 1950–1953
Paavo Ravila 1953–1956
Edwin Linkomies 1956–1962
Erkki Kivinen 1962–1971
Mikko Juva 1971–1973
Ernst Palmén 1973–1978
Nils Oker-Blom 1978–1983
Olli Lehto 1983–1988
Päiviö Tommila 1988–1992
Risto Ihamuotila 1992–1996
Kari Raivio 1996–2003
Ilkka Niiniluoto 2003–

[muokkaa] Alumnitoiminta

Kansainvälisen esimerkin mukaisesti Helsingin yliopistossa aloitettiin 1990-luvulla entisiin opiskelijoihin tukeutuva alumnitoiminta. Sitä hoitaa Helsingin yliopiston alumni ry. Se valitsee muun muassa vuoden alumnin. Tämä arvonimi on myönnetty seuraavasti:

Hannele Pokka 1991
Yrjö Pessi 1992
Liisa Joronen 1993
Pekka Hallberg 1994
Riitta Uosukainen 1995
Eeva Ahtisaari 1996
Jorma Kaimio 1997
Jorma Ollila 1998
Erkki Liikanen 1999
Tarja Halonen 2000
Risto Pelkonen 2001
Kaari Utrio 2002
Eero Huovinen 2003
Helena Ranta 2004
Jacob Söderman 2005
Pekka Himanen 2006

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Aiheesta muualla

Suomen yliopistot
Suomenkieliset tiedeyliopistot: Helsingin kauppakorkeakoulu • Helsingin yliopisto (kaksikielinen) • Joensuun yliopisto • Jyväskylän yliopisto • Kuopion yliopisto • Lapin yliopisto (Rovaniemi) • Lappeenrannan teknillinen yliopisto • Maanpuolustuskorkeakoulu • Oulun yliopisto • Tampereen teknillinen yliopisto • Tampereen yliopisto • Teknillinen korkeakoulu (Espoo) • Turun kauppakorkeakoulu • Turun yliopisto • Vaasan yliopisto

Ruotsinkieliset tiedeyliopistot: Svenska handelshögskolan (Helsinki) • Åbo Akademi

Suomen- ja ruotsinkieliset taideyliopistot: Kuvataideakatemia (Helsinki) • Sibelius-Akatemia (Helsinki) • Taideteollinen korkeakoulu (Helsinki) • Teatterikorkeakoulu (Helsinki)
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_yliopisto
Henkilökohtaiset työkalut