Black metal

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 28. toukokuuta 2008 kello 15.15 käyttäjän Jaakonam (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Black metal
Alkuperä Thrash metal
Heavy metal
Alkuperämaa Yhdistynyt kuningaskunta,
Skandinavia
Kehittymisen
ajankohta		 1980-luku,
1990-luvun alku
Tyypillisiä
soittimia		 sähkökitara
sähköbasso
rummut
(syntetisaattori)
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia		 Sinfoninen black metal
Blackened death metal

Black metal on metallimusiikin suuntaus, joka on kehittynyt nykyiseen muotoonsa lähinnä Norjassa, Suomessa ja Ruotsissa 1990-luvun alkupuolella. Suuntausta edustavia yhtyeitä löytyy runsaasti ympäri maailmaa, mutta virallisia julkaisuja tulee lähinnä kolmesta edellä mainitusta pohjoismaasta.

Tyylilajille ominaisia piirteitä ovat äärimmäinen hyökkäävyys, kristinuskoa ja sen kaksinaismoralismia kohtaan osoitettu viha ja saatananpalvontaan viittaaminen[1]. Black metal -yhtyeet pyrkivät synkkään ja kylmään äänimaailmaan. Musiikkityylin nimen, "black metal", suora käännös englannin kielestä on "musta metalli".

Historia

Ensimmäinen aalto

Black metalin ensimmäinen aalto viittaa 1980-luvun yhtyeisiin, joiden musiikki myöhemmin vaikutti black metalin äänimaailmaan ja ulkomusiikillisiin tekijöihin. Musiikillisesti ne edustivat usein thrash metalia[2], mutta sanoitukset käsittelivät synkkiä ja saatanallisia aiheita.

Jo varhaiset rock- ja metalliyhtyeet yhtyeet, kuten Black Sabbath ja Black Widow olivat käsitelleet sanoituksissaan synkkiä aiheita. Vaikka nämä yhtyeet olivatkin äänimaailmaltaan kaukana nykyisin äärimmäisenä pidetystä metallimusiikista, niistä tuli myöhemmin merkittäviä vaikuttajia black metal -yhtyeille.[3]

Termiä "black metal" käytti ensimmäisen kerran brittiläinen Venom-yhtye, jonka keulahahmo Conrad "Cronos" Lant viljeli sanaa usein haastatteluissa erottuakseen perinteisestä heavy metalista[4]. Jo Venomin ensimmäinen albumi Welcome to Hell antoi enteitä tulevasta saatanallisine teemoinen, mutta varhaisen black metalin synnytti nimeään myöten 1982 julkaistu albumi Black Metal[3]. Musiikillisesti Venom edusti lähinnä uuden aallon brittiläistä heavy metalia ja speed/thrash metal -suuntauksia, mutta yhtyeen imago ja sanoitukset julistivat jäsenten olevan liitossa Saatanan kanssa[5][6]. Venomin jäsenet myös käyttivät erikoisia taiteilijanimiä (Cronos, Mantas ja Abaddon), joka oli epätavallista sen ajan yhtyeille.

Venomin kahden ensimmäisen albumin jälkeen, vuonna 1984, pohjoismaisiin musiikkipiireihin ilmestyi toinen merkittävä black metal -vaikuttaja, ruotsalainen Bathory. Sen musiikki vei black metalia vieläkin äärimmäisempään suuntaan: temmot olivat hyvin nopeita, kitaroiden soundi ohut, diskanttinen ja suttuinen ja rummut takoivat nopeita blast beateja[7]. Ennen kaikkea yhtyeen laulaja-kitaristi Thomas "Quorthon" Forsbergille ominainen korkea ja epäinhimillinen kirkumista ja murinaa yhdistelevä lauluääni vakiintui myöhemmin yhdeksi black metalin tunnusmerkeistä. Myöhemmin Bathorysta muodostui myös erään black metalin alalajin, viikinkimetallin edelläkävijä[8].

Black metal -vaikutteet levisivät nopeasti etenkin Euroopassa 1980-luvun alkupuolella. Yhteistä kaikille yhtyeille oli kansallisuudesta riippumatta vakaa mutta pieni joukko underground-kannattajia.

Celtic Frost Tuska Open Air -festivaaleilla vuonna 2006

Tanskalainen vuonna 1981 perustettu Mercyful Fate julisti keulakuvansa King Diamondin johdolla palvovansa Saatanaa[9] ja otti ensimmäisenä käyttöön corpse paintiksi kutsutut kasvomaalit, joiden tarkoitus oli luoda demonisia piirteitä ja kuolonkalpeutta esittäjiensä kasvoille.[10]

Sveitsiläinen Hellhammer (1982) ja sen jalanjäljissä seurannut Celtic Frost (1984) olivat merkittäviä yhtyeitä, jotka veivät black metalia myös kokeellisempaan suuntaan[9]. Norjalaisen Mayhemin Euronymous on maininnut myös saksalaiset thrash metal -yhtyeet Sodomin ja Destructionin tärkeinä vaikuttajina ja "black metalin mestariteoksina".[11]

Eräs black metalin ensimmäisen aallon merkittävistä yhtyeistä oli kotoisin Etelä-Amerikasta: brasilialainen vuonna 1985 perustettu Sarcófago käytti nykyaikaista corpse paintia ja hyödynsi epäinhimillistä, matalaa ja murisevaa laulutekniikkaa. Sarcófagon corpse paintia on pidetty ensimmäisenä "oikeana" corpse paintina.[10]

Toinen aalto

Black metalin toinen aalto eli niin sanottu black metalin norjalainen aalto syntyi 1990-luvun alussa. Suuntausta johtivat Mayhemin, Burzumin, Satyriconin, Immortalin, Darkthronen, Enslavedin ja Emperorin kaltaiset yhtyeet.[2] Nämä yhtyeet lisäsivät musiikkiinsa äärimmäisiä tehokeinoja: kitarasoundit, joiden keski- ja alarekisteri oli miksattu kokonaan kuulumattomiin, raa'an kuuloinen murinalaulu ja albumeiden erittäin karkea, hyvin vähän tuotettu äänimaailma. Yhtyeet myös lisäsivät konsertteihinsa saatanallista lavarekvisiittaa tehostaakseen kylmän nihilististä musiikkia.

Aiemmin black metal -yhtyeet olivat pitäneet etäisyyttä musiikkinsa teemoihin, mutta jotkin norjalaisyhtyeet ottivat Saatana-imagon tosissaan, tehden rikoksia ja myös yllyttäen muita siihen.[4] Yleensä black metaliksi mielletään juuri norjalainen black metal.

Mayhem konsertissa Glasgow'ssa vuonna 2004

Black metal tuli julkisuuteen ennen kaikkea perustetun Mayhem-yhtyeen myötä. Perustajajäsen Euronymous oli vain 16-vuotias, kun Mayhem aloitti toimintansa vuonna 1983. Kymmenen vuotta tiukasti underground-piireissä pysyneen yhtyeen albumi De Mysteriis Dom Sathanas (suom. Herra Saatanan salaiset riitit) vuodelta 1994 lienee edelleenkin tunnetuin black metal -julkaisu. Mayhem – ja yhtyeen mukana koko tyylilaji – sai valtavaa julkisuutta kuitenkin muista kuin musiikillisista ansioistaan. Mayhemiin liittyneet kuolemantapaukset ja rikokset nostivat sen otsikoihin. Laulaja Dead teki itsemurhan ja yhtyeen basisti Varg Vikernes murhasi Euronymouksen.[12]

Myös Emperor sai kyseenalaista julkisuutta rumpali Bård "Faust" Eithunin murhattua homoseksuaalin puukolla.[12]

Norjalaisten yhtyeiden vaikutus ulottui myös muihin pohjoismaihin. Ruotsalainen Marduk ja suomalainen Impaled Nazarene mainittakoon merkittävinä yhtyeinä.

Vaikka black metal -yhtyeiden musiikissa olikin runsaasti eroja, ja vaikutteet vaihtelivat death metalista thrash metaliin, yhtyeille oli tyypillistä underground-henkisyys, musiikin raakuus ja yksinkertaisuus sekä äänitteiden heikko laatu ja vähälle jätetty tuottaminen. Jotkut myöhemmät black metal -yhtyeet ovat kuitenkin luopuneet näistä juurista ja edenneet progressiivisempaan, sinfonisempaan ja kevyempään suuntaan. Norjalainen Dimmu Borgir toi suosiollaan black metalin lähes valtavirtaan[13] ja Cradle of Filthiä on väitetty parhaiten menestyneeksi englantilaisyhtyeeksi sitten Iron Maidenin[14].

Black metaliin liittyvät rikokset

Black metalin propagandistinen ja kristinuskon vastainen sanoma 1990-luvun alussa vaikutti moniin nuoriin johtaen väkivallan aaltoon: black metal -musiikki tulikin tunnetuksi erityisesti näihin rikoksiin liittyneen kohun vuoksi. Vaikka väkivaltarikokset ja ilkivalta ovat verrattain yleisiä nuorten miesten kansoittamissa ryhmissä yhteisöstä riippumatta, norjalaisissa black metal -piireissä ne saavuttivat mittasuhteet, jonka kaltaisia ei ennen oltu nähty metallimusiikkipiireissä. Vuosina 1992–1998 poltettiin noin 50 kirkkoa ja lukuisat black metal -muusikot viettivät aikaa vankilassa.[15] Tulipalojen sammutuksessa kuoli ainakin yksi palomies.[16]

Black metalin valtavirran muuttuessa vähemmän idealistiseksi norjalainen Gorgoroth-yhtye on toistuvasti herättänyt kohua erilaisilla tempauksillaan.

Rikollisuuteen olivat sekaantuneet ennen kaikkea Norjan "mustan sisäpiirin" (engl. black metal inner circle) jäsenet, Euronymouksen omistamassa ja Oslossa sijaitsevassa Helvete-musiikkikaupassa kokoontuneet nuoret black metal -muusikot. Tärkeitä hahmoja tässä Norjan okkulttisessa sisäpiirissä olivat esimerkiksi Mayhem-yhtyeessä soittaneet Varg Vikernes (tunnetaan myös omasta yhtyeestään Burzum), edesmennyt Øystein Aarseth (Euronymous), jota on pidetty joskus Norjan black metal -piirien johtohahmona, sekä jäseniä muun muassa yhtyeistä Immortal ja Darkthrone. Vikernes murhasi Aarsethin vuonna 1994. Mayhem oli jo aiemmin saanut julkisuutta laulajansa Deadin vuonna 1991 tekemän itsemurhan myötä. Deadin ruumiista otettua kuvia käytettiin erään Mayhem-bootlegin kantena ja yhtyeen jäsenten on väitetty syöneen Deadin aivojen palasia. Mayhemin pitkäaikainen laulaja Maniac viilteli itseään usein konserteissa. Emperorin Bård Eithun murhasi ilman selkeää motiivia itselleen tuntemattoman homoseksuaalin 1992.[15][17]

Ruotsissa Dissection-yhtyeen Jon Nödtveit murhasi algerialaisen homoseksuaalin. Syyksi on epäilty sekä uhrin homoseksuaalisuutta että ulkomaalaistaustaisuutta. Nödtveit teki itsemurhan elokuussa 2006. Gorgorothin laulaja Gaahl tuomittiin pahoinpitelystä vuonna 2005. Hän myös uhkasi juoda uhrinsa verta. Myös Pohjoismaiden ulkopuolella on ollut väkivaltaisuuksia, jotka ovat liittyneet black metaliin. Mittasuhteiltaan ne eivät kuitenkaan ole olleet lähelläkään Norjassa 1990-luvun alussa saavutettuja mittasuhteita.[15]

Suomessa ehkä tuorein tunnetun black metal -artistin kuolemantapaus on Finntroll- ja Impaled Nazarene -yhtyeissä soittaneen Teemu "Somnium" Raimorannan tapaturmainen kuolema vuonna 2003. Raimoranta putosi Helsingissä Pitkältäsillalta Töölönlahden jäälle ja kuoli. Impaled Nazarenen laulaja Mika Luttinen on spekuloinut itsemurhan mahdollisuudella.[18]

Musikaaliset erityispiirteet

Black metal -musiikin tyyli ja äänituotanto vaihtelevat yhtyeittäin. Useimmat yhtyeet kuitenkin hyödyntävät kirkuna- tai murinalaulua, erittäin voimakkaita säröefektiä kitarassa ja synkkää tunnelmaa.[19] Black metalissa yleisimmät ja tärkeimmät soittimet ovat sähkökitara, basso sekä rummut. Kitarat kuulostavat säröisiltä, etäisiltä ja kolkoilta ja soittavat korkeissa äänialoissa vain vähällä bassoäänellä. Soitto on erittäin nopeaa ja saattaa olla tarkoituksellisen epäselvän kuuloinen.[20] Jotkut black metal -yhtyeet eivät suuremmin suosi bassoääntä ollenkaan, vaan se jätetään usein ohuen kuuloiseksi. Rummuissa hyödynnetään erittäin nopeaa blast beatia.[21] Riffit ovat yleensä yksinkertaisia ja koostuvat vain muutamasta sävelestä.[22] Black metal -kappaleet ovat usein hyvin kaoottisia ja välttävät tietoisesti perinteisestä rock-musiikista tuttuja kaavoja.[21]

Soittotaito ei ole black metal -yhtyeissä välttämättä niin keskeisessä osassa kuin muissa metallin lajeissa[22], vaikkakin esimerkiksi Mayhemista ja Dimmu Borgirista tunnettua Jan Axel Blombergia (taiteilijanimeltään Hellhammer) pidetään yhtenä metallimusiikin osaavimmista rumpaleista. Black metaliin kuuluvat erityisesti antikristilliset ja satanistiset sanoitukset[1], jotka lauletaan erityisen raa'alla ja epäinhimillisellä äänellä. Laulua voisi kuvailla kurkusta rääkymiseksi, kirkumiseksi tai örisemiseksi, joka on huomattavasti korkeampitaajuista kuin death metalista tutussa murinassa.[20] Kuitenkin myös matalaa murinaa hyödynnetään.[21]

Varhaisessa black metalissa oli usein suosiossa äänitteiden tahallisen huono laatu, ja monetkaan yhtyeet eivät välttämättä olleet musiikillisesti kovin taitavia[23]. Äänimaailman tunnelma on merkittävässä osassa black metal -musiikissa. Esimerkiksi Bathorystä on sanottu, että sen tuotannossa itse musiikkia merkittävämpää oli pelottava tunnelma ja salaperäisyys.[24] Yhtyeen johtohahmo Quorthon totesi asiasta näin:

»Jossain vaiheessa tajusimme, että nimenomaan yhtyeen arvoituksellisuus veti ihmisiä puoleensa, ei niinkään se mitä me teimme. [...] Kyse on välinpitämättömyyden voimasta. Todellisuudessa Bathory oli yhdistelmä Kate Bush -vaikutteita ja kaveria soittamassa rumpuja, joita paikattiin konevirvelillä. Ei sitä kukaan halua kuulla, se on kuin menettäisi uskonsa joulupukkiin.»
(Quorthon[25])

Musiikkitoimittaja ja -kirjailija Ian Christe kirjoitti asiasta vieläkin raadollisemmin todeten, että "[Bathoryn] kitarat kuulostivat ompelukoneilta ja rummut siltä kuin joku olisi piessyt märkää pahvia".[24]

Tyylilajin kehitys

Norjalainen Dimmu Borgir toi sinfonisuudellaan black metalin lähes valtavirtaan: se lienee moderneista black metal -yhtyeistä tunnetuin.

Ensimmäiset black metal -yhtyeet olivat kehittäneet musiikkinsa speed ja thrash metalin pohjalta, ottaen vaikutteita myös punkista ja uuden aallon brittiläisestä metallista[2]. Toinen äärimetallimusiikin laji death metal eriytyi black metal -tyylistä yleensä lähinnä soittajien ja sävellysten taidokkuuden myötä, koska black metalissa sävellystyö tai soittotekniikka ei ollut itseisarvo. Vaikka black metalin musiikilliset elementit olivat lähellä muiden metallimusiikin tyylilajien tehokeinoja (esimerkiksi blast beat oli entuudestaan tuttua hardcore punkista, kitarasoinnut thrash metalista ja murinalaulu death metalista), sanoitukset käsittelivät lähes poikkeuksetta saatanallisia ja brutaaleja aiheita, lavaesiintyminen oli teatraalista ja siinä oli mukana, osin pilailumielessä, mustan magian harjoittamista.[21]

Venomin ja Hellhammer-yhtyeen huono soittotaito on yleisesti tunnettu tosiasia[23], ja albumien alkeellinen tuotanto samoin kuin laulussa hyödynnetty karjunta olivat piirteitä, jotka löytyivät myös monilta toisen aallon black metal -yhtyeiltä.[21] Ruotsalainen Bathory käytännössä loi sen soundin, joka nykyään black metaliksi mielletään: vielä 1990-luvun black metalissa näkyi vahvana Bathoryltä saadut vaikutteet[26].

Lähinnä Norjassa syntyneen black metalin toisen aallon johtoajatuksena toimi pyrkimys luoda musiikin tyylilaji, joka ei olisi death metalin tapaan kaupallinen. Tästä huolimatta skandinaavinen black metal otti vaikutteita death metalista. Sen tunnusmerkeiksi kehittyivät death metalia nopeampi tempo, kappaleiden hypnoottisuus, joka saavutettiin samojen sointukuvioiden loputtomalla toistolla sekä sanoituksissa luonnon ja muinaisten uskontojen ihannointi. Ensimmäinen toista aaltoa edustanut black metal -yhtye oli Mayhem, jonka Euronymous perusti vain 16-vuotiaana.[21]

Norjalainen Emperor kehitti black metalia melodisempaan ja taiteellisempaan suuntaan, ollen ensimmäinen black metal -yhtye, jonka musiikissa hyödynnettiin kosketinsoittimia. Emperorista muodostuikin sinfonisen black metalin uranuurtaja. Toinen norjalainen yhtye Immortal kehitti 1990-luvulla black metalia täysin vastakkaiseen suuntaan kuin Emperor. "Ilkeyden, mahtipontisuuden ja huonotuulisuuden ilmentymäksi" kuvailtu Immortal karsi musiikistaan kaikki ylimääräiset vaikutteet ja tehokeinot pois tehden siitä mahdollisimman yksinkertaista ja perusasioihin keskittynyttä. Immortalin kitaristit myös olivat kenties nopeimmat tuohon mennessä levyttäneet kitaristit.[21]

Jotkin uuden polven yhtyeet ovat alkaneet yhdistää musiikkiinsa puhdasta laulua, syntetisaattoreita, naissolisteja sekä erilaisia orkesteri- ja kuorosovituksia. Jotkut yhtyeet ovat yhdistäneet black metalin ja noisen, tai ambientin. Varg Vikernesin johtama Burzum on tunnettu esimerkki black metalia ja ambientia yhdistelevästä musiikista.[27] Tunnetuin modernin black metalin edustaja lienee Dimmu Borgir, jonka mahtipontiset, majesteetilliset teemat ovat vieneet black metalin kauas ensimmäisten black metal -yhtyeiden musiikillisesti heikkotasoisistakin esityksistä. Dimmu Borgirin menestyksen myötä black metal on saavuttanut musiikkimaailmassa paikan, jollaisesta Venom ei koskaan voinut edes uneksia.Viittausvirhe: Kelpaamaton <ref>-elementti: sisällöttömille refeille pitää määrittää nimi.

Black metal -elementtejä, eli raivokasta karjuntaa tuplabasarien ja kiertävän riffin tahdissa, on 2000-luvulla ilmestynyt yhä useampien muita metallimusiikin alalajeja edustavien yhtyeiden kappalevalikoimiin.

Seuraavat musiikkinäytteet havainnollistavat black metalin syntymistä, kehittymistä, vakiintumista ja lopulta etenemistä nykyiseen tyyliinsä. Varhaisin näyte on vuodelta 1982 ja tuorein vuodelta 1999.

Venom: "Black Metal" (1982)

Venomin Black Metal -albumin nimikappale on koko black metal -nimityksen takana. Albumin on sanottu olleen lähtölaukaus koko black metal -musiikkityylille.[28]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Bathory: "Of Doom" (1987) noicon

Bathoryn Under the Sign of the Black Mark oli merkittävä askel black metalin kehityksessä. Se kehitti black metalia varhaisesta tyylistä entistä nopeampaan suuntaan. "Of Doom" on temmoltaan yksi albumin nopeimmista raidoista.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Mayhem: "De Mysteriis Dom Sathanas" (1994) noicon

Mayhemin kappale "De Mysteriis Dom Sathanas" samannimiseltä albumilta lienee tunnetuin norjalainen black metal -kappale. Sekä albumi että kappale ovat eräitä black metalin suurimmista klassikoista.[29]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Beherit: "Dawn Of Satan's Millenium" (1991) noicon

Beheritin The Oath of Black Blood on yksi suomalaisen black metalin uraauurtavimmista albumeista. Levyn päättävä "Dawn Of Satan's Millenium" on hyvä esimerkki yhtyeen tyylistä, jota on kutsuttu "black metalin lähes täydelliseksi ilmentymäksi".[30]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Immortal: "Withstand the Fall of Time" (1999) noicon

Immortalin At the Heart of Winter -albumin avausraita "Withstand the Fall of Time" on hyvä esimerkki Immortalin musiikista. At the Heart of Winter -albumilla Immortal kehitti edelleen yhtyeen salaperäistä, erittäin nopeaa ja heikosti nauhoitettua musiikkia.[31]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Dimmu Borgir: "Mourning Palace" (1997) noicon

Dimmu Borgirin kappale "Mourning Palace" albumilta Enthrone Darkness Triumphant. Albumi oli ensimmäinen kaupallisesti suurta menestystä saavuttanut black metal -levytys. Dimmu Borgirin musiikissa korostuvat sinfoniset elementit ja kosketinsoitinten käyttö.

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Musiikkityylin alalajit

Puolalainen Behemoth on eräs tunnetuimmista blackened death metal -yhtyeistä.

Melodinen black metal on nimensä mukaisesti melodisempaa ja kevyempää black metalia. Kosketinsoittimien ja syntetisaattorien käyttö on leimallista melodisille black metal -yhtyeille. Jotkin tyylilajin yhtyeet suosivat myös karkean murinalaulun sijasta puhdasta laulua. Old Man's Child, Dimmu Borgir ja Naglfar edustavat tätä tyylilajia.[32]

Melodiseen black metaliin usein sekoitettu tyylilaji on sinfoninen black metal, jolle ovat ominaisia orkestraaliset ja sinfoniset elementit. Sinfoniset black metal -yhtyeet kehittivät tyylinsä 1990-luvun alun black metalista. Syntetisaattorit ja kosketinsoittimet ovat sinfonisessa black metalissa usein suuressa roolissa ja soittavat surullisen kuuloisia ja melodisia sointukulkuja, muodostaen vastakohdan raivokkaille kitarariffeille. Sinfonisessa black metalissa on usein vaikutteita progressiivisesta- ja goottimetallista. Emperor oli sinfonisen black metalin edelläkävijä, muita vaikuttajia olivat Tiamat ja Samael.[33]

Viikinkimetalliksi kutsuttu tyylilaji käsittelee sanoituksissaan viikinkejä, barbaareja, pohjoismaiden historiaa sekä vanhoja pohjoismaisia myyttejä ja uskontoja. Viikinkimetalli on hyvin folk metal -vaikutteinen tyylilaji. On myös huomattavan melodisia viikinkimetalliyhtyeitä, joiden black metal vaikutteet ovat hyvin vähäisiä.[8] Samantapainen tyylilaji on myös pagan black metal, jonka sanoituksissa käsitellään englanninkielisen nimen mukaisesti pakanallisuutta.

Blackened death metal on tyylilaji, joka yhdistelee black- ja death metalia. Tyypillisesti tyylilajia leimaa death metal -tyyppiset sävelkulut ja muut musikaaliset ominaisuudet, erityisesti rummut, mutta sanoitukset ja teemat ovat black metalista tuttuja. Tyylilajia edustavat esimerkiksi Behemoth, Zyklon ja Belphegor.[32] Toisinaan puhutaan myös blackened thrash metalista. Termiä käytetään kuvaamaan niiden yhtyeiden musiikkia, jotka yhdistelevät musiikissaan black ja thrash metalia.

Monet black metal -artistit ovat Varg Vikernesin jalanjäljissä tehneet myös dark ambientin suuntaista musiikkia. Tätä kutsutaan joskus nimellä ambient black metal tai black ambient.

Sanoitukset

Sanoitukset vaihtelevat paljonkin black metalin eri tyylisuuntien välillä. Usein käytettyjä aiheita ovat kristinuskon vastustaminen, kaaos ja epäjärjestys sekä saatanalliset ja pakanalliset teemat, mutta erityisesti kansallissosialistisessa black metalissa suositaan rasistisia, fasistisia ja kansallissosialistisia teemoja. Tyypillisen sanoitusten aihe on avoin satanismin ja saatananpalvonnan julistaminen. Kristinuskon ja muidenkin uskontojen parjaus sekä hyvin voimasanainen kritisointi on lähes pakollinen piirre black metalissa.[34]

Saatanaa on käytetty black metal -sanoituksissa myös vertauskuvallisessa merkityksessä. Saatana on ihmiskunnan eläimellisen ja luonnollisena pidetyn puolen vertauskuva.[35] Shock rockinsa myötä myös black metalin syntyyn vaikuttanut Alice Cooper arveli Metal: A Headbanger's Journey -dokumentissa saatananpalvonnan ja Saatanan esiintyvän black metal -sanoituksissa yhtenä sanoitusten hahmoista, siinä missä muutkin hahmot perinteisissä tarinoissa. Cooper oli melko vakuuttunut siitä, että jos joku haluaisi oikeasti julistaa saatananpalvontaa, hän tuskin käyttäisi rockia sen tekemiseen.[2] Jotkut black metal -yhtyeet katsovat kristillisen vaikutuksen alistaneen ihmisen oikean luonteen ja saaneet ihmiset kieltämään nämä piirteet itsestään.[35] Individualismi on black metalissa hyvin arvostettu piirre[36].

Saatana edustaa monesti black metal -lyriikoissa vapautta. Äärimmäisissä muodoissaan tämä näkyy sekasorron ylistämisenä. Aihetta tutkinut Keith Kahn-Harris mainitsee esimerkkinä yhdysvaltalainen Wheremyskin-fanzinen 1990-luvun lopussa julistaman viestin: "Kill everything holy, kill everything else, then kill yourself" eli suom. Tapa kaikki pyhä, tapa kaikki muu, tapa sitten itsesi.[35] Epäjärjestykseen ja nihilismiin pyrkimys näkyy myös eristäytymisenä muusta maailmasta. Monet black metalin kuuntelijat – samoin kuin yhtyeet sanoituksissaan – julistavat välttävänsä sosiaalista vuorovaikutusta niin paljon kuin mahdollista. Tähän saattaa liittyä omatekoinen elitismi ja uskomus siihen, että on itse parempi kuin "heikot" ihmiset, joita suurin osa ihmiskunnasta edustaa.[35]

Myös fantasiateemat ovat black metalissa yleisiä. Viikinkimetalliksi kutsutussa alalajissa haikaillaan takaisin aikaan, jolloin kristinusko ei ollut saapunut Skandinaviaan. Myös vanhojen pakanajumalten ja -uskontojen kunnioittaminen, samoin kuin kiinnostus mytologiaan ja muinaiseen historiaan on niin ikään tyypillistä. Maaseutu ja luonto ovat suosittuja aiheita. Metsien ja vuoristojen kesyttömyys muodostaa kontrastin kaupungistuneiden ihmisten elinympäristöön. Amerikkalaisten kirjailijoiden H. P. Lovecraftin ja Robert E. Howardin tarinat ovat antaneet yhtyeille innoitusta.[37] Myös J. R. R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -kirjan vaikutus on mittava: jotkut yhtyeet kuten Gorgoroth ovat ottaneet nimensä suoraan siitä.[38] Samoin filosofi Friedrich Nietzschen tuotannolla on ollut vaikutusta black metal -yhtyeiden tematiikkaan.[39]

Rasismi ja fasismi, jopa kansallissosialismi, ovat olleet niin ikään usein käytettyjä aiheita black metalissa. Black metal -sanoituksissa usein vahvasti esillä olevat maaseudun ihannointi ja kaupunkeja kohtaan koettu inho ja epäluottamus olivat yleisiä myös 1800- ja 1900-luvun fasistisissa ja rasistisissa liikkeissä. Samoin kansallissosialismiin kuului kiinnostus mystiikkaan ja antikristillisyyteen. Sosiaalidarwinismi ja eugeniikka eli "rotuhygienia" ovat kiinnostaneet monia black metalin kuuntelijoita. Jotkin yhtyeet ovatkin omaksuneet äärioikeistolaisia aatteita.[36] Yhtyeitä, joiden sanoitusten pääaiheet pyörivät natsismin ympärillä kutsutaan kansallissosialistiseksi black metaliksi (engl. National Socialist Black Metal, lyh. NSBM). NSBM-yhtyeet katsovat juutalais–kristillisten moraaliarvojen tuhonneen muinaisia kulttuureja ja kansoja sekä uskovat näiden arvojen orjuuttaneen ihmiskunnan.[40] On kuitenkin huomattava, että suurin osa black metal -yhtyeistä ei ole aatemaailmaltaan poliittisesti latautunutta, ja NSBM-yhtyeet muodostavat genressä pienen marginaalin.

Sanoitukset ovat erittäin tärkeä osa black metalia. Pintapuolisesti tarkasteltuna voisi tehdä johtopäätöksen, että black metalin ainoa pätevä tunnusmerkki on antikristilliset ja saatanalliset sanoitukset. Black metaliin on kuitenkin vakiintunut tiettyjä musiikillisia erityispiirteitä, joita harvoin löytyy muusta metallimusiikista. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut: "white metalina" tunnetun kristillisen metallimusiikin tienraivaajana pidetyn Troublen Eric Wagnerin mukaan 1980-luvun alussa black metalina tunnettiin Slayer (thrash metal -tyylisuunnan edelläkävijä) ja jopa Danzig (nykyluokittelussa musiikkityyliltään lähinnä heavy metalia)[41]. Molempien yhtyeiden sanoitukset käsittelevät kuolemaa, pimeyttä ja uskonnon vastaisuutta, mutta niitä ei nykyään luokitella black metal -yhtyeiksi.[42][43] Musiikillisesti black metal -yhtyeiden valtavirtaa muistuttavien, mutta sanoituksissaan kristillisiä teemoja käsittelevien yhtyeiden musiikkia kutsutaan unblack metaliksi.[44] Tälle musiikkityylille tienraivaajana toimi australialainen, yhden miehen projektiyhtye Horde.

Live-esiintyminen

Immortal on tunnettu corpse painteistaan ja näyttävästä lavaesiintymisestään. Kuvassa yhtyeen solisti Abbath

Toisin kuin useimmissa muissa musiikkityyleissä, black metal -tyylilajissa on runsaasti yhtyeitä, jotka eivät koskaan konsertoi. Jotkin yhtyeet eivät edes voi järjestää kiertueita, koska ne koostuvat vain yhdestä jäsenestä. Jotkut taas eivät yksinkertaisesti halua konsertoida. Burzumin ainoa jäsen Varg Vikernes kertoo, ettei halunnut soittaa livenä, koska hänen motiivinsa musiikin tekoon olivat erilaiset kuin perinteisissä rock-piireissä[45]. Toisaalta jotkin yhtyeet turvautuvat sessiojäseniin esiintyessään konserteissa. Konsertoivien yhtyeiden lavaesiintyminen saattaa olla kuitenkin erittäin värikästä. Esimerkiksi Immortalin Abbath Doom Occulta tunnetaan tavastaan harrastaa tulenpuhallusta konserteissa.[46]

Jo varhaisilla black metal -yhtyeillä oli omintakeinen pukeutumistyyli. Venomin jäsenet pukeutuivat mustiin nahkahousuihin ja erilaisiin piikikkäisiin käsivarsinauhoihin ja rannekkeisiin sekä esiintyivät konserteissa ilman paitaa. Mercyful Faten laulaja King Diamond teki kuuluisaksi mustavalkoiset kasvomaalaukset. Hän sai maalauksiin idean Alice Cooperilta ja yhdisteli asustukseen väärinpäin käännettyjä ristejä. Myöhemmin tästä kehittyi corpse paintiksi kutsuttu kasvomaalaus, jossa silmät ympäröidään mustilla renkailla ja muu naama maalataan valkoiseksi. Sarcófagon corpse paint muistutti jo paljon nykyään käytössä olevaa, ja sitä onkin kutsuttu ensimmäiseksi aidoksi corpse paintiksi. Corpse paintin on tarkoitus saada kantajansa piirteet muistuttamaan kuolleen ihmisen piirteitä ja tehdä tästä synkän ja pelottavan näköinen.[10]

Erilaisia piikkikoruja on käytetty paljon black metalissa. Celtic Frostin Thomas Gabriel Warrior poseerasi To Mega Therion -albumin takakannessa kokonaan piikkeihin ja nahkaan pukeutuneena. Bathoryn Quorthon esiintyi joissain promootiokuvissa samantyyppisesti pukeutuneena.[10]

Suomalaisen Horna-yhtyeen corpse paint ja asusteita lähikuvassa.

Norjalaisessa black metalissa pukeutuminen on mennyt sitäkin äärimmäisempään suuntaan. Corpse paintin lisäksi vakioasustukseen on ilmestynyt paljon nahka-asusteita, korkeakorkoisia ja -vartisia saappaita, hopeakoruja, tekoverta ja niittejä. Käsivarsinauhat, joissa on jopa kymmenien senttimetrien mittaisia piikkejä, ovat olleet tyypillisiä. Mayhemin laulaja Dead hautasi vaatteitaan maahan tehdäkseen niistä jo haudatun ihmisen vaatteiden näköiset. Keskiaikaiset aseet ja kidutusvälineet ovat erilaisissa promootiokuvissa yleisiä: erityisesti Immortal ja Emperor ovat käyttäneet niitä kuvausrekvisiittana.[10]

Pyrkimys pukeutua mahdollisimman sotaisasti tai nahkaan, niitteihin ja piikkeihin on joskus mennyt niin äärimmäisyyksiin, että se on kääntynyt itseään vastaan: yhtye on saattanut näyttää suorastaan typerältä ja naurettavalta. Kuvat on käsitetty epähuomiossa camp-henkisiksi vitseiksi.[47] Erityisesti Immortalille on usein naurettu ja yhtyeen ulkomusiikillisista tekijöistä on tullut irvailun aihe internetissä.[10] Vaikka Immortalin esiintymisessä on nähty koomisia piirteitä, on epätodennäköistä, että yhtyeen jäsenten alkuperäinen tarkoitus olisi ollut pyrkimys huvittavuuteen.[47]

Symboliikka

Saatanan kirkon tunnuksenaan käyttämä "Baphometin sinetti" on usein palvellut eri variaatioina black metal -yhtyeiden symboliikassa.

Black metalissa yhtyeiden symboleina, kuten logoina, tunnuksina ja albumien kansina on käytetty synkkää tematiikkaa. Tämä piirre on säilynyt yhdistävänä tekijänä koko black metalin historian ajan, aina ensimmäisistä black metal -tuotoksista asti.[21] Corpse paintin lisäksi symboliikkaan kuuluvat esimerkiksi käännetty risti, pentagrammi, vuohen pää (Baphomet), ja muut vastaavanlaiset kuviot.[34]

Myös taiteilijanimet ovat suosittuja. Anton LaVey listasi vuonna 1969 Saatanallisessa raamatussa "Infernaaliset nimet" (engl. The Infernal Names), jotka ovat osoittautuneet salaniminä hyvin suosituiksi. Osa niistä on otettu yksittäisen muusikon taiteilijanimiksi, osa koko yhtyeen nimeksi.[34] Luetteloa on seurattu niinkin tarkasti, että LaVeyn alunperin väärin kirjoittama Euronymous valikoitui Mayhemin perustajan Øystein Aarsethin taiteilijanimeksi, autenttisen Eurynomos-nimen sijaan.

Black metal Suomessa

Suomessa alkoi syntyä omia black metal -piirejä 1980-luvun lopussa. Suomalaiset black metal -yhtyeet ottivat vaikutteensa norjalaisen aallon tyylistä: suomalainen black metal on niin musiikkinsa, ideologiansa, estetiikkansa kuin esiintymisensäkin puolesta paljon velkaa norjalaisille yhtyeille. Siinä missä black metal oli 1990-luvun puolivälissä vasta raivaamassa tietään julkisuuteen, se oli Suomessa jo laajahko ja melko tunnettukin alakulttuuri.[21]

Suomalaisen black metalin suurimpiin nimiin lukeutuvat Impaled Nazarene, Barathrum sekä Beherit. Vuonna 1990 perustettu Impaled Nazarene on vanhin edelleen aktiivinen suomalainen black metal -yhtye. Yhtye sai heti alkuaikoinaan mainetta aggressiivisena ja erittäin provosoivana live-esiintyjänä.[21] Keulakuva Mika Luttinen kertoi esikuvistaan näin:

»Silloin ku me alettiin vetää tätä meidän systeemii, ei Suomessa ollu oikeestaan ku Beherit, Barathrum ja me ku teki tätä tällaisella paineella. [...] Meillä oli Sepulturan eka levy ja Sarcófago. Brasilian skene oli tärkee vaikuttaja, ja sit mikä erotti meitä muista oli, et osa meidän bändistä kuunteli punkkia.»
(Mika Luttinen, [48])

Impaled Nazarenen esikoisalbumi Tol Cormpt Norz Norz Norz on noussut suomalaisen black metalin klassikoksi. Yhtye sai laajaa julkisuutta noustuaan Radio Mafian suomalaisalbumien listalla sijalle 40. Musiikin erilaisuus lisäsi sen saaman huomion määrää.[21] Nykyisin Impaled Nazarene tunnetaan "pahamaineisena"[49] yhtyeenä jonka ympärillä tapahtuu aina, ja josta keskustellaan vaikka mitään ei tapahtuisikaan.[50] Vuosina 1989–1996 toiminnassa ollut Beherit oli suomalaisen black metal -skenen uranuurtajana. Yhtyeen pelkistetty tyyli innoitti monia nuorempia black metal -yhtyeitä[21]. Kun 1990-luvun alussa Metal Hammer -lehden saksalaisessa laitoksessa listattiin kymmenen maailman huonointa yhtyettä, Impaled Nazarene ja Beherit komeilivat listan kärjessä.[50]

Tiedosto:Church.20060530 PM.porvoo of finland.jpg
Porvoon tuomiokirkko vuoden 2006 tuhopolton jälkeen.

Barathrum on saanut laajaa huomiota myös black metal -piirien ulkopuolella, joka perustamisensa vuonna 1990 jälkeen on noussut merkittäväksi black metal -vaikuttajaksi. Yhtye on niin ollen myös yksi pitkäikäisimmistä suomalaisista black metal -yhtyeistä. Janne "Demonos" Sovan perustaman yhtyeen tuotanto koostuu kahdeksasta albumista, joiden nimien alkukirjaimet muodostavat tekstin HEIL SOVA.[21] Suunnitelmia yhdeksännestä albumista on ollut ja nimeksi on ehdotettu esimerkiksi "!", jolloin koodi pysyisi senkin jälkeen ehjänä.[51] Barathrumin provokatiivisuus ja live-esiintymiset ovat nostaneet sen toistuvasti otsikoihin.[52]

Vaikka black metalin huono maine onkin vuosien mittaan vähentynyt, se on toisinaan kohahduttanut Suomessakin. Porvoon tuomiokirkon tuhopolton yhteydessä se nousi jälleen julkisuuteen, kun kirkonpolttaja kertoi saaneensa innoitusta Burzumin Varg Vikernesiltä[53].

Kiistanalaisuus harrastajien keskuudessa

Black metal synnyttää ristiriitaisia tunteita erityisesti kannattajiensa joukossa, sillä usein elitistisesti ajattelevat black metal -puristit halveksivat niitä, jotka kuuntelevat black metal -tyylin rajamaille sijoitettavia yhtyeitä. Oikeina black metal -yhtyeinä pidetään yleensä ensimmäisiä, ei-kaupallisia black metal -yhtyeitä. Tällaisina yhtyeinä pidetään yleisesti esimerkiksi Mayhemiä, Darkthronea, Emperoria, Satyriconia, Immortalia, Burzumia ja Gorgorothia. Uudempia black metalin tyylisuuntia edustavia yhtyeitä ei välttämättä pidetä "oikeana" black metalina. Dimmu Borgiria ja Cradle of Filthiä on pidetty tyyppiesimerkkeinä tällaisesta kehityksestä, jossa musiikkityyli kääntyy valtavirtaa kohti tai kun albumien myyntiluvut kasvavat.[54][55] Dimmu Borgir on imperiumi.netin haastattelussa myöntänyt, että osa black metalin salaperäisyydestä ja erilaisuudesta on suosion myötä kadonnut, mutta että toisaalta genren alkuaikojen tyyliä tuskin edes voisi enää tavoittaa.[56].

Bathoryn Quorthon kertoi eräässä haastattelussa black metalin ongelmana olevan nykyaikana se, että menestyvien yhtyeiden musiikki saattaa olla huonoa, mutta että hyvän mainostuksen avulla nekin yhtyeet saadaan myymään. Hänen mukaansa huonokin musiikki saadaan myymään, kun sitä mainostetaan tarpeeksi paljon. Quorthon on kuitenkin todennut, että kaikki tuskin on mainostuksesta tai siitä että "käyttää nahkaisia alushousuja, joissa on kaksi miljoonaa piikkiä" kiinni, sillä myös vanhat, huonolla äänenlaadulla nauhoittaneet "autotalliyhtyeetkin" menestyvät yhä. Toisaalta hän on kertonut kantansa myös siitä, että asioiden on muututtava, ja että mikäli black metal -yhtyeet edelleen katsoisivat 1980-luvun alkupään yhtyeitä, tyylilaji tuskin kehittyisi mihinkään.[57]

Black metalin tyylilajeista erityisesti kristillinen black metal eli unblack metal on kiistanalainen, varsinkin perinteisen black metalin harrastajien keskuudessa. Jotkut varhaiset unblack metal -yhtyeet käyttivät tyylistään jotain muuta nimeä, kuten Horde "holy unblack metal" -nimitystä (suom. pyhä epämusta metalli) ja Antestor puhui "sorrow metalista" (suom. surumetalli), mutta nykyiset unblack metal -yhtyeet usein katsovat black metalin luonteen muuttuneen ideologisesta tyylilajista puhtaasti musiikilliseksi suuntaukseksi ja kutsuvat siksi omaa musiikkiaan black metaliksi.[58]

Monesti kuitenkin koko ajatusta "kristillisestä black metalista" pidetään mahdottomana. "Murder Music – Black Metal" -dokumentissa haastateltiin useita black metal -muusikkoja, ja kaikki olivat sitä mieltä että black metal ei voi olla kristillistä. Satyriconin laulaja Satyr kuitenkin kertoo mielipiteensä siitä, ettei black metalin välttämättä tarvitse olla saatanallista, mutta sen on oltava synkkää.[59]

Kritiikki

Tyylilajiin liittyvien rikosten vuoksi black metalin maine on ollut erittäin huono ja se on joutunut usein voimakkaan kritiikin kohteeksi. Black metal on yhdistetty saatananpalvontaan, kansallissosialismiin ja sitä on pidetty syyllisenä rikoksiin. Aihetta on ruodittu lehdistössä, dokumenteissa, elokuvissa ja kirjallisuudessa. Yleensä kritiikki kohdistetaan itse musiikin sijaan sanoituksiin ja niiden sanomaan sekä yhtyeiden jäsenten toimintaan. Black metalin yhteydet saatananpalvontaan, väkivaltaan ja rikoksiin ovat olleet laajan kritiikin kohteena. Black metalia on kritisoitu myös siitä että usein black metal -piireissä suututaan siihen kohdistuvasta kritiikistä, mutta sanoituksia joihin kritiikki kohdistuu ei osata kyseenalaistaa. Keskustelua on herännyt myös siitä, että miksi black metal -ympyröissä niin huonosti kestetään kritiikkiä ja black metaliin kohdistettua kritiikkiä, kun black metal -sanoitukset itsessään ovat niin suvaitsemattomia.[60]

Norjalainen Det Svarte Alvor -dokumentti (Suomessa nimellä Pimeyttä, pahuutta, kylmyyttä) kritisoi black metalia sen rikollisista elementeistä, mutta näytti asiasta myös toisen puolen. Video on katsottavissa YouTubesta. Suomessa ehkä tunnetuin aihetta käsitellyt tutkimus oli itsekin pienoisen kohun synnyttänyt MOT-sarjassa esitetty Saatanalliset sävelet -dokumentti, jossa black metal yhdistettiin saatananpalvontaan ja natsismiin.[61] Dokumentti herätti myös runsaasti kritiikkiä ja monia sen tiedoista pidettiin virheellisinä ja dokumentin sävyä yleistävänä.[49] Saatanalliset sävelet on ylivoimaisesti eniten palautetta saanut MOT-dokumentti milloinkaan.[62] Dokumentin ohjannut Martti Backman vastasi saamaansa kritiikkiin ja esitti muun muassa näkemyksensä siitä, että mikäli black metal -fanit eivät oikeasti ole saatananpalvojia, näiden tulisi sanoutua irti sitä kannattavista yhtyeistä. Hän myös esitti huolestuneisuutensa siitä, että vaikka black metal -sanoitukset voivatkin olla "kieli poskessa" tehtyjä, eivätkä ole tarkoitettu vakavasti otettaviksi, joku saattaa ottaa ne tosissaan ikävin seurauksin.[63]

Impaled Nazarene on herättänyt paitsi Suomessa, myös muualla maailmassa runsaasti kohua. Berliiniläinen Antifa-ryhmän mukaan yhtye on kannustanut ihmisiä homofobiaan, väkivaltaan, satanismiin, saatananpalvontaan ja kansallissosialismiin.[64] Australiassa Impaled Nazarenen esiintyminen kiellettiin yhtyeen provokatiivisen sanoman vuoksi[61].

Pariisissa toimiva kommunistinen nuorisojärjestö suivaantui vuonna 1994 Impaled Nazarenelle sen Suomi Finland Perkele -albumista, varsinkin kappaleesta "Total War Winter War", jonka lyriikoissa kerrotaan kuinka talvisodassa kuoli 200 000 venäläistä, ja uhattiin tappaa kaikki venäläiset, mikäli he haluaisivat uutta sotaa.[61] Järjestö vaati ranskalaista FNAC-kauppaketjua poistamaan Suomi Finland Perkele -albumin myynnistä. Kauppaketju taipui vaatimukseen, mutta sekosi albumien viivakoodeissa ja veti vahingossa pois valikoimastaan albumin Ugra-Karma.[65] Impaled Nazarene on vastannut kritiikkiin sanoen, että "Total War Winter War" perustui todenperäisiin dokumentaatioihin talvisodasta. Yleisemmin yhtye on kommentoinut siihen kohdistettua kritiikkiä sanoen tekevänsä kappaleita osin huumorimielellä, pyrkien satiirimaisenkiin ilmaisuun.[66]

Yhdysvaltalainen Internet-huutokauppa eBay poisti vuonna 2006 sivuiltaan myynnissä olleita black metal -yhtyeiden albumeja. Poistettujen listalla oli erityisesti Burzumin albumeja. eBay katsoi niiden rikkoneen säädöksiään siitä, että sellaiset myyntiartikkelit, jotka kehottavat väkivaltaan, rasismiin tai suvaitsemattomuuteen tai loukkaavat uskonvapautta, poistetaan. Poistoja perusteltiin myös sillä, ettei eBay suvaitse natsistisia tai uusnatsistisia järjestöjä ylistävää tavaraa sivuillaan.[67]

Jonkin verran kritiikkiä on esitetty myös black metal -musiikkiin itseensä. Slayer-yhtyeen kitaristi Kerry King on kritisoinut norjalaista black metalia siitä, että genren muusikot käyttävät enemmän aikaa kiistanalaisuuksien luomiseen kuin musiikkinsa tekemiseen ja kehitykseen. King kommentoikin norjalaisen black metalin olevan yksiselitteisesti "paskaa".[68]

Merkittäviä black metal -albumeita

Tiedosto:Mayhem-Demysteriis.jpg
Mayhem: De Mysteriis Dom Sathanas (1992)

Varsinkin black metalin ensimmäisten edustajien albumit ovat erittäin arvostettuja black metal -piireissä. Erityisesti Venom ja Bathory ovat saaneet todella paljon tunnustusta, kuten myös Mayhemin Euronymous ja Burzumin Varg Vikernes ovat todella arvostettuja black metalin harrastajien keskuudessa.[69]

Venomin varhainen tuotanto ja varsinkin albumi Black Metal, joka oli tyylilajin tärkeä edeltäjä ja käytännössä antoi musiikkityylille nimen, Bathoryn black metal -kauden albumit ja Mayhemin alkupään tuotanto on kunnioitettua. Monet aloittelevat black metal -yhtyeet soittavat paljon covereita juuri näiltä yhtyeiltä.

Encyclopaedia Metallumin tietokanta löytää "Black Metal (Venom cover)" -haulla 38, "In League with Satan (Venom cover)" -haulla 25, "Satan My Master (Bathory cover)" -haulla 13 ja "Deathcrush (Mayhem cover)" -haulla peräti 127 eri levytystä.[70]

Beheritin The Oath of Black Blood oli ensimmäinen suomalainen täyspitkä black metal -albumi ja on Suomessa melko arvostettu julkaisu.

Venom: Black Metal (1982). Albumin kannessa näkyy varhaisia merkkejä black metal -symboliikasta: pukinsarvinen paholaismainen hahmo, musta taustaväri ja vanhaa käsinkirjoitusta jäljittelevä kirjasintyyppi.

Kirjallisuutta

Elokuvia

Viitteet

  1. ↑ a b Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivut 4 - 5
  2. ↑ a b c d Dunn, Sam (ohjaus): Metal: A Headbanger's Journey (englanniksi)
  3. ↑ a b Shash Media & Rockwrold TV: Murder Murder Music - A History Of Black Metal (Black metalin historiaa ja kehitystä käsittelevä dokumentti, osa 1) rockworld.tv. 13.4.2007. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  4. ↑ a b Antti Mattila: Venom: MMV Soundi. Nro. 11 / 2005. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  5. ↑ Esimerkiksi erikoissingle In League With Satan
  6. ↑ Encyclopaedia Metallum: Venom (Sivulla kerrotaan yhtyeen pääasialliset tyylilajit ja sanoitusten aiheet) metal-archives.com. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  7. ↑ Eduardo Rivadavia: The Return of Darkness & Evil (The Return of Darkness & Evil -albumin arvostelu) All Music Guide. Viitattu 26.5.2008. (englanniksi)
  8. ↑ a b Vidrageon: Folk and Viking Metal reeged.googlepages.com. Viitattu 26.5.2008. (englanniksi)
  9. ↑ a b Shash Media & Rockwrold TV: Murder Murder Music - A History Of Black Metal (Black metalin historiaa ja kehitystä käsittelevä dokumentti, osa 2) rockworld.tv. 13.4.2007. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  10. ↑ a b c d e f metalstorm.ee: On the Role of Clothing Styles In The Development of Metal - Part I metalstorm.ee. 5.7.2005. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  11. ↑ Esa Lahdenperä: Northern Black Metal Legends Mayhem (Mayhemin Euronymous haastattelussa) Sivulla mainitaan Esa Lahdenperän laatineen artikkelin KILL YOURSELF! MAGAZINE:lle. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  12. ↑ a b In the face of death The Guardian. 20.2.2005. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  13. ↑ Rolling Stone: Dimmu Borgir's 'Death Cult' rollingstone.com. 7.11.2003. (englanniksi)
  14. ↑ Dimmu Borgir Decibel Magazine. kesäkuu 2007. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  15. ↑ a b c Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivut 45-46
  16. ↑ Grude, Torstein (ohjaus). (1998). Satan rir media / Satan Rides the Media
  17. ↑ Michael Moynihan: Lords of Chaos - The Bloody Rise of the Satanic Metal Underground, ISBN 0-922915-48-2 (Murhista eritoten kappaleet 11&12)]
  18. ↑ Read more about Impaled Nazarene Encyclopaedia Metallum. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  19. ↑ Death Metal/Black Metal All Music Guide. Viitattu 19.5..2008. (englanniksi)
  20. ↑ a b Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivut 32
  21. ↑ a b c d e f g h i j k l m Synkooppi 2/2007 (PDF) (Musiikkitiede, Helsingin yliopisto. Op. 87, ISSN 0356-9691) helsinki.fi. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  22. ↑ a b Chad Bowar: What Is Black Metal? about.com. Viitattu 20.5.2008. (englanniksi)
  23. ↑ a b Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivu 31
  24. ↑ a b Christe, Ian: ”Luku VI, Slayer: black metal -paholaisten kuninkaat”, Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti, s. 135. Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
  25. ↑ Christe, Ian: ”Luku VI, Slayer: black metal -paholaisten kuninkaat”, Pedon meteli: Heavy metallin vanha ja uusi testamentti, s. 136. Johnny Kniga Publishing, 2006. ISBN 951-0-31126-X.
  26. ↑ Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivu 105
  27. ↑ Burzum (Sivulla kerrotaan yhtyeen pääasialliset tyylilajit ja sanoitusten aiheet) 17.5.2008. Encyclopaedia Metallum. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  28. ↑ Antti Klemi: Venom (Venomin haastattelu) imperiumi.net. 2006. imperiumi.net. Viitattu 22.5.2008. (suomeksi)
  29. ↑ Mayhem - De Mysteriis Dom Sathanas metalreviews.com. Metal Reviews. Viitattu 22.5.2008. (englanniksi)
  30. ↑ Serpent: The Oath of Black Blood imperiumi.net. 22.12.2004. Viitattu 22.5.2008. (suomeksi)
  31. ↑ John Serba: At the Heart of Winter All Music Guide. Viitattu 22.5.2008. (englanniksi)
  32. ↑ a b Black Metal Urban Dictionary. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  33. ↑ Symphonic Black Metal All Music Guide. Viitattu 26.5.2008. (englanniksi)
  34. ↑ a b c Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivu 38
  35. ↑ a b c d Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivu 40
  36. ↑ a b Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivu 42
  37. ↑ Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivut 40-41
  38. ↑ Gorgoroth - Black metal band from Norway tartareandesire.com. 21.3.2006. Tartarean Desire. (englanniksi)
  39. ↑ death-black-metal.suite101.com/article.cfm/the_dark_genre_of_black_metal The Dark Genre of Black Metal (teknisten rajoitusten vuoksi osoitteeseen ei pysty tekemään linkkiä)
  40. ↑ National Socialist Black Metal (NSBM) (Laaja NSBM:lle omistettu verkkosivu) nsbm.org. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  41. ↑ Luxi Lahtinen: Interview with Trouble metal-rules.com. metal-rules.com. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  42. ↑ Danzig (Sivulla kerrotaan yhtyeen pääasialliset tyylilajit ja sanoitusten aiheet) Encyclopaedia Metallum. 20.5.2008. Viitattu 21.5.2008. (englanniksi)
  43. ↑ Slayer (Sivulla kerrotaan yhtyeen pääasialliset tyylilajit ja sanoitusten aiheet) Encyclopaedia Metallum. 20.5.2008. Viitattu 21.5.2008. (englanniksi)
  44. ↑ Dan Kapelovitz: Heavy Metal Jesus Freaks: Headbanging for Christ kapelovitz.com. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  45. ↑ Varg Vikernes: A Burzum Story: Part I - The Origin And Meaning burzum.org. joulukuu 2004. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  46. ↑ Pete Pardo: Legendary Black Metal Icons Immortal Return to NYC! seaoftranquility.org. 1.9.2007. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  47. ↑ a b Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivut 146 - 147
  48. ↑ Nikula, Jone: ”1990: Demoskene tappaa radiotähden”, Rauta-aika: Suomimetallin historia 1988-2002, s. 72. Johnny Kniga Publishing, 2002. ISBN 951-0-27367-8.
  49. ↑ a b Sari Keskinen: Saatanalliset sävelet eli miten MOT taas onnistui noise.fi. 10.10.2001. noise.fi. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  50. ↑ a b nimimerkki Serpent ja Mape Ollila: Impaled Nazarene imperiumi.net. 2003. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  51. ↑ Marko Harinen: Barathrum imperiumi.net. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  52. ↑ Jussi Helenius: Barahtrum - Father Satan barathrum.poro-tuotanto.org. 8.3.2002. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  53. ↑ Janne Villa: Heavy Metal Hallelujah? Kirkko & Kaupunki. 20.6.2006. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  54. ↑ Karl Haikara: So you'd like to... Get into true Norwegian Black Metal amazon.com. Viitattu 20.5.2008. (englanniksi)
  55. ↑ True Norwegian Black Metal Urban Dictionary. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  56. ↑ Dimmu Borgir imperiumi.net. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  57. ↑ Interview with Bathory maelstrom.nu. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  58. ↑ Jason Jordan: Crimson Moonlight - At Their Most Brutal ultimatemetal.com. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  59. ↑ Shash Media & Rockwrold TV: Murder Murder Music - A History Of Black Metal (Dokumentissa haastateltavina Mantas (Venom), Dani Filth, Sabbat, Satyricon, Black Widow, Dimmu Borgir, Mayhem ja Immortal) rockworld.tv. 13.4.2007. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  60. ↑ Boris Salomon: Black-Metal – teräksen ja romun seos? Rumba22/01 [1]. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  61. ↑ a b c Martti Backmann: Saatanalliset sävelet (Saatanalliset Sävelet -MOT-dokumentin käsikirjoitus) 24.9.2001. YLE. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  62. ↑ Matti Virtanen: Saatanalliset sävelet, toinen säkeistö blogit.yle.fi. 8.11.2007. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  63. ↑ Martti Backmann: Palaute ohjelmaan 24.9. 2001 "Saatanalliset sävelet" lotta.yle.fi. Viitattu 19.5.2008. (suomeksi)
  64. ↑ Antifa-ryhmän perustelut Impaled Nazarenea kohtaan tekemilleen syytöksille freeweb.dnet.it. (saksaksi)
  65. ↑ Impaled Nazarene: Band Bio (Yhtyeen viralliselta kotisivulta pitää valita valikosta "Band" linkki nimeltä "Bio", josta näkee aikajanan) campnazarene.com. campnazarene.com. Viitattu 28.5.2008. (englanniksi)
  66. ↑ Metal Hammer presents: Heavy Metal, the Devil's Music vol. 1 – Behind the Crooked Cross (sivulta 52-53 löytyvä Impaled Nazarenen haastattelu)
  67. ↑ eBay Banning Sale Of Black Metal Albums? roadrunnerrecords.com. 14.9.2006. Viitattu 19.5.2008. (englanniksi)
  68. ↑ Slayer-kitaristi: norjalainen black metal on "paskaa" metallimusiikki.net. 30.6.2007. (suomeksi)
  69. ↑ Kahn-Harris, Keith, Extreme Metal: Music and Culture on the Edge, Oxford: Berg, 2007, ISBN 184520399-2, sivu 128
  70. ↑ Encyclopaedia Metallum (sivuston tietokannasta voi hakea eri kappaleiden levytyksiä, mutta sen voi tehdä vain rekisteröityneenä käyttäjänä. Haut on tehty 12. toukokuuta 2008)

Katso myös

Metallimusiikin tyylilajit
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Black_metal&oldid=4855239”