Eric Wagner

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Eric Wagner on yhdysvaltalainen metallimusiikin laulaja, joka tunnetaan parhaiten uraauurtavan doom metal -yhtye Troublen solistina. Wagner jätti Troublen 1995 ja perusti yhtyeen nimeltä Lid kitaristi Danny Cavanaghin kanssa. Lid julkaisi albumin In the Mushroom 1997.[1] Wagner perusti Troublen uudelleen vuonna 2002. Hän oli mukana Foo Fighters -jäsen Dave Grohlin metallimusiikkihankkeessa Probotissa vuonna 2004.

Wagner tunnetaan persoonallisesta, karheasta lauluäänestään. Hän kirjoitti kaikki Troublen sanoitukset, ja aiheet vaihtelivat Wagnerin kiinnostusten mukaan: alkuaikoina hän haki innoitusta Raamatusta, mutta myöhemmin aiheet muuttuivat psykedeelisemmiksi, ja sanoitukset alkoivat käsitellä huumausaineita sekä harhanäkyjä. Raamatulliset ja kantaaottavat aiheet ovat selkeimmin esillä yhtyeen kahdella ensimmäisellä, maineekkaalla albumilla Psalm 9 ja The Skull.

2. toukokuuta 2008 virallisella Troublen kotisivulla ilmoitettiin, että Wagner jätti yhtyeen, koska hänellä ei ollut enää kiinnostusta tehdä kiertueita. Hänen tilalleen tuli entinen Warrior Soul -solisti Kory Clarke.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]