Barathrum

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Barathrum
Barathrum
Demonos Sova, Jalometalli 2008, Oulu
Demonos Sova, Jalometalli 2008, Oulu
Tiedot
Toiminnassa: 1990–
Tyylisuunta: metallimusiikki
Tyylilaji: black metal
Kotipaikka: Kuopio, Suomi
Laulukieli: englanti
suomi
Sivusto: http://www.barathrum.us
Jäsenet
Demonos Sova laulu, basso
G'Thaur basso, taustalaulu
Nuklear Tormentörr basso
Anathemalignant kitara
Agathon rummut
Raakalainen kitara
Levy-yhtiöt
Spinefarm Records  

Barathrum on Janne "Demonos" Sovan Kuopiossa vuonna 1990 perustama black metal -yhtye. Yhtyeen nimi oli alun perin Darkfeast, mutta oudon sattumuksen kautta nimi vaihtui pian Barathrumiksi. Yhtyeen levynnimien alkukirjaimista muodostuvat sanat "Heil Sova", sillä Sovan kerrotaan suunnitelleen jo edes ennen ensimmäisen levyn ilmestymistä yhtyeen koko elinkaaren ja sen, että yhtyeen historia tulee olemaan vain kahdeksan levyn mittainen. Sova on tosin joissain haastatteluissa vihjannut, että yhtye saattaa jatkaa levyjen tekoa vielä seitsemän levyn verran, ja että näin ollen levynnimien alkukirjaimet muodostaisivat sanat "Heil Sova forever", tosin Sovan tiedetään maininneen myös että levyjä tulisikin vielä kahdeksan ja koko lause olisi "Heil Sova für immer". Yhtye on eräs suomalaisen black metalin ensimmäisistä ja tunnetuimmista yhtyeistä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Nimi

Janne Sova oli vuonna 1990 eräänä sunnuntai-iltapäivänä yksin treenikämpällä ja leikki uudella, juuri hankkimallaan delay-laitteella. Sova kytki sen laulukamoihin ja huusi mikrofoniin "Werghmm!" tai vastaavaa ja delayn takia loppu kuulosti Sovan korviin tulevan "rum, rum, rum". Sova oli samoihin aikoihin lukenut Nietzscheä ja Nietzschellä on sanonta "jos tarpeeksi kauan tuijotat kuiluun, niin kuilu alkaa tuijottaa takaisin". Sovalla oli mukanaan myös latinan kielen sanakirja ja sen päälle putosi alleviivauskynä ja se osui sanaan "Barathrum", joka tarkoittaa kuilua. Sova meni tapahtuneesta sekaisin ja oli varma, että nimi oli enne. Niinpä hän otti nimen bändilleen.[1]

[muokkaa] Jäsenet

  • Demonos Sova (Janne Sova / Demonos Jetblack) – laulu (ja basso) (1990–)
  • G'Thaur (Janne Leinonen / Night Must Fall, Korpiklaani) – basso ja taustalaulu (1996–)
  • Anathemalignant (Antti-Pekka Karppinen) – kitara (1997–1998, 2000–2004, 2007–)
  • Nuklear Tormentörr (Tomi Törnqvist / Gloomy Grim) – basso (2000–)
  • Agathon (Juha "Ykä" Hintikka / Gloomy Grim) – rummut (2007–)
  • Raakalainen (Jani Metsälä / Torsomieli, Serenade Deprived) − kitara (2007–)

[muokkaa] Entiset jäsenet

[muokkaa] Kitaristit

  • Aki Hytönen (Demilich) (1990–1991)
  • Jetblack Roima (Janne Roima / Messiah Paratroops, Demonos Jetblack) (1990-1991)
  • Niko (1991–1992)
  • Neva (1991–1991)
  • Bloodbeast (1992)
  • Reaper Sklethnor (1993–1994)
  • Sulphur (Urn) (1995–1996)
  • Warlord (Juha Miettinen) (1999)
  • Somnium (Teemu Raimoranta / Finntroll, Impaled Nazarene) (1999–2001)
  • Pelcepoop (Mikko Silvennoinen) (2000–2007)
  • Daimos666 (2005-2007)

[muokkaa] Basistit

  • Infernus (1992–1996) (Urn)
  • Crowl (1994)

[muokkaa] Rumpalit

[muokkaa] Kosketinsoittajat

[muokkaa] Diskografia

[muokkaa] Albumit

[muokkaa] EP:t

  • Jetblack  (1997) (7" EP, vain 666 kappaletta)
  • Unholy Conspiracy  (2010) (10" split-EP /w Epäkristus)

[muokkaa] Singlet

  • Black Flames and Blood  (2002)

[muokkaa] Demot

[muokkaa] Lähteet

  1. http://www.barathrum.us/review.php?f=Sova-GThaur-hevimies.txt

[muokkaa] Aiheesta muualla

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Barathrum.
Tämä musiikkiyhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä