Väinö Tanner

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 24. joulukuuta 2011 kello 15.55 käyttäjän Soppakanuuna (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo poliitikosta. Maantieteilijä ja diplomaatti Väinö Tannerista on erillinen artikkeli.
Väinö Tanner
[[Tiedosto:|250px|]]
Suomen pääministeri [1]
Tannerin hallitus[2]
13. joulukuuta 1926 – 17. joulukuuta 1927
Edeltäjä Kyösti Kallio[1]
Seuraaja Juho Sunila [1]
Suomen valtiovarainministeri
Cajander III[3]
12. maaliskuuta 1937 – 1. joulukuuta 1939
Rangellin hallitus
22. toukokuuta 1942 – 5. maaliskuuta 1943[4]
Linkomies
5. maaliskuuta 1943 – 8. elokuuta 1944[5]
Edeltäjä Juho Niukkanen[6]
Mauno Pekkala[7][4]
Seuraaja Mauno Pekkala [8]
Onni Hiltunen [9]
Suomen ulkoasiainministeri
Ryti I
1. joulukuuta 1939 – 27. maaliskuuta 1940[8]
Edeltäjä Eljas Erkko [3]
Seuraaja Rolf Witting [7]
Suomen kansanhuoltoministeri
Ryti II
27. maaliskuuta 1940 – 15. elokuuta 1940[7]
Edeltäjä Rainer von Fieandt [8]
Seuraaja Väinö Kotilainen [7]
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
Rangellin hallitus [4]
Edeltäjä Toivo Salmio [4]
Seuraaja Uuno Takki [4]
Kansanedustaja[10]
22. toukokuuta 1907 – 31. tammikuuta 1911
2. helmikuuta 1914 – 3. huhtikuuta 1917
1. huhtikuuta 1919 – 1. syyskuuta 1927
21. tammikuuta 1930 – 6. helmikuuta 1945
21. heinäkuuta 1951 – 28. maaliskuuta 1954
22. heinäkuuta 1958 – 19. helmikuuta 1962
Henkilötiedot
Syntynyt12. maaliskuuta 1881[10]
Venäjä Helsinki, Suomi, Venäjän keisarikunta
Kuollut19. huhtikuuta 1966 (85 vuotta)
Suomi Helsinki, Suomi
Ammatti juristi[10]
Puoliso Linda Anttila [10]
Tiedot
Puolue SDP[10]

Väinö Alfred Tanner (vuoteen 1895 Thomasson, 12. maaliskuuta 1881 Helsinki[10] – 19. huhtikuuta 1966 Helsinki[10]) oli merkittävimpiä suomalaisia poliitikkoja 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Hän toimi pääministerinä 13. joulukuuta 1926 – 17. joulukuuta 1927.

Tanner hoiti keväällä ja kesällä 1927 sairauslomalla olleen presidentti Relanderin sijaisena presidentin tehtäviä.

Uran alku ja sotasyyllisyys

Väinö Tanner syntyi jarrumiehen ja torpparin tyttären lapsena vuonna 1881, mutta luki itsensä vaatimattomasta taustasta huolimatta ylioppilaaksi 1900 ja suoritti tämän jälkeen Suomen Liikemiesten Kauppaopiston. Tanner opiskeli lakia ja valmistui 1911. Tutustuttuaan Saksassa osuustoimintaliikkeeseen hän omaksui sosialistisen ja ateistisen maailmankatsomuksen.

Tanner oli osuustoimintaliikkeen pioneereja Suomessa ja nousi Elannon hallintoneuvostoon 1907, SOK:n puheenjohtajaksi 1909 ja Elannon toimitusjohtajaksi 1915. Eduskuntaan hänet valittiin ensimmäisen kerran 1907. Jo tuolloin Tanneria pidettiin SDP:n oikeistosiiven edustajana, ja hän kannatti yhteistyötä maltillisten porvarien kanssa. Vuonna 1917 Tanner toimi Oskari Tokoin senaatissa valtiovarainsenaattorina ja vastasi jonkin aikaa myös elintarvikekysymyksistä.

Suomen sisällissodassa hän pysytteli sivussa ja nousi sen jälkeen uudelleen käynnistetyn SDP:n puheenjohtajaksi vuosiksi 1918–1926. Sisällissotaa seurannut suuri kuolemantuomioiden määrä käänsi Tannerin lopullisesti kuolemantuomion vastustajaksi; mm. sotavuosina hän pyrki määrätietoisesti puuttumaan kuolemantuomioihin ja saikin monta muutettua elinkautisrangaistukseksi. SDP:n puheenjohtajana Tanner oli myös Suomen valtuuskunnan jäsen Tarton rauhanneuvotteluissa 1920.

Väinö Hupli ja hänen kannattajansa syrjäyttivät Tannerin puheenjohtajan paikalta vuoden 1926 puoluekokouksessa. Tanner teki kuitenkin paluun SDP:n vähemmistöhallituksen pääministeriksi pian eronsa jälkeen. Presidentin sijaisena Tanner otti 16. toukokuuta 1927 Helsingissä vastaan armeijan lippujuhlan ja suojeluskuntaparaatin. Tuolloin poliittisen rintamalinjan molemmin puolin tunnettiin suurta hämmennystä, että sisällissodan hävinneen osapuolen edustaja vastaanottaa valkoisten 16.5.1918 muistojuhlan voitonparaatin.

Väinö Tanner asettui jyrkästi vasemmiston vallankumouksellisia suuntauksia vastaan ja parlamentarismin puolelle. Hänen tärkeimpiä saavutuksiaan olikin sosiaalidemokratian nostaminen yhteiskuntakelpoiseksi sisällissodan jälkeen. Tannerin on katsottu osaltaan pelastaneen Suomen viitoittamalla vasemmistolle parlamentaarisen vaikuttamisen tien erilaisten vallankumousaatteiden sijaan. Tämä kumuloitui talvi- ja jatkosodassa, kun vasemmisto saatiin muun väestön rinnalle puolustamaan yhteistä kotimaata. Tannerin kenties suurin arvo valtiomiehenä onkin sekä oikeistolaisten että vasemmistolaisten väkivaltasuuntausten torjumisessa ja merkittävässä kansallisessa eheytystyössä.

Tannerin yli puoluelinjojen saamaa arvostusta kuvaa teollisuusjohtaja Rafael Haarlan hänelle joulukuussa 1929 tekemä diktaattoritarjous. Haarla vakuutti puhuvansa vain omasta puolestaan, eikä ollut vielä neuvotellut asiasta kenenkään kanssa. Tanner kuitenkin välittömästi kieltäytyi kunniasta kertoen kannattavansa demokratiaa.[11]

Väinö Tanner oli pääministerinä vuosina 1926–1927, valtiovarainministerinä 1937–1939, ulkoministerinä 1939–1940 ja talvisodan jälkeen kauppa- ja teollisuusministerinä 1940–1942 erottuaan Neuvostoliiton vaatimuksesta ulkoministerin virasta. Kaikkiaan Tanner oli ministerinä 2756 päivää. Vuosina 1927–1945 hän toimi Kansainvälisen osuustoimintaliiton puheenjohtajana.

Jatkosodan jälkeisessä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä Tanner tuomittiin viiden ja puolen vuoden vankilatuomioon helmikuussa 1946. Vankilassa istuessaankin Tanner toimi SDP:n oikeistosiiven johtajana. Vankeusvuosinaan hän aloitti myös muistelmiensa kirjoittamisen. Tanner tarjoutui rauhanneuvottelujen aikana menemään Moskovaan tuomittavaksi, mutta Stalin kielsi asian ehdottomasti: jos joku tuomittaisiin, se pitäisi tehdä Suomessa. Sotasyyllisyysoikeudenkäyntien edellä Tannerille vaadittiin jopa kuolemantuomiota, mutta sotasyyllislain rangaistuksiin tuomiota ei sisällytetty lainkaan.

Paluu politiikkaan

Vapauduttuaan 1948 Tanner palasi politiikkaan. Eduskuntaan hän nousi uudelleen 50-luvun alussa. Väinö Tannerin nousu puolueen puheenjohtajaksi vuonna 1957 kiihdytti osaltaan SDP:n hajaannusta ja TPSL:n syntyä. Tanner luopui eduskuntapaikastaan 1962 ja puolueen puheenjohtajuudesta 1963. Tanner oli viimeinen eduskuntatyössä mukana ollut ensimmäisen, vuonna 1907 valitun eduskunnan jäsen.

Sdp:n suhteet vuonna 1956 presidentiksi valittuun Urho Kekkoseen tulehtuivat Tannerin uuden tulemisen myötä entisestään ja puolue pysyi enemmän tai vähemmän sisäpoliittisesti paitsiossa aina Tannerin luopumiseen asti vuonna 1963. Eripuran taustalla oli ennen muuta ulkopolitiikka. Tanner oli sodan jälkeen omaksutun idänpolitiikan, Paasikiven-Kekkosen linjan ankara vastustaja, eikä Kekkonen poliitikkona nautinut sanottavasti Tannerin luottamusta. Miesten välinen eripura ulottui alun perin jo jatkosodan loppuvuosiin, jolloin Kekkonen aloitti ulkopoliittisen uudelleenorientoitumisensa. Kekkosen ja Tannerin välisestä kaunasta kertoo jotain se, että Tannerin kuoltua vuonna 1966 Kekkonen jätti osallistumatta hänen hautajaisiinsa hiihtomatkan vuoksi. Pitkän linjan parlamentaarikon siunaustilaisuudessa tasavallan presidenttiä edustivat ainoastaan adjutantti ja seppele.

Tanner toimi SDP:n kansanedustajana vuosina 1907–1910, 1914, 1919–1927, 1930–1945, 1951–1954 ja 1958–1962. Presidentin valitsijamies hän oli vuosina 1950, 1956 ja 1962 ja presidenttiehdokkaana 1919, 1925, 1931. Tanner on Veikko Vennamon ohella ainoa poliitikko, joka on ollut ehdokkaana kolmissa presidentinvaaleissa tulematta valituksi. Honka-liiton hajottua Tanneria pyydettiin uudeksi ehdokkaaksi mutta hän kieltäytyi vedoten sairaalloisuuteensa ja ehdokkaaksi tuli Rafael Paasio, SDP:n tuleva puheenjohtaja (1963-75).

Teokset

  • Näin Helsingin kasvavan. Tammi, 1947, Helsinki.
  • Nuorukainen etsii sijaansa yhteiskunnassa. Tammi, 1948, Helsinki.
  • Kuinka se oikein tapahtui: vuosi 1918 esivaiheineen ja jälkiselvittelyineen. Tammi, 1949, Helsinki.
  • Tarton rauha: sen syntyvaiheet ja -vaikeudet. Tammi, 1949, Helsinki.
  • Olin ulkoministerinä talvisodan aikana. Tammi, 1951, Helsinki.
  • Suomen tie rauhaan 1943–44. Tammi, 1952, Helsinki.
  • Itsenäisen Suomen arkea: valikoima puheita. Toimittanut Arvo Tuominen. Tammi, 1956, Helsinki.
  • Kahden maailmansodan välissä: muistelmia 20- ja 30-luvuilta. Tammi, 1966, Helsinki.

Lähteet

  1. ↑ a b c Suomen hallitukset valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  2. ↑ Tannerin hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  3. ↑ a b Cajanderin III hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  4. ↑ a b c d e Rangellin hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  5. ↑ Linkomiehen hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  6. ↑ Kallion IV hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  7. ↑ a b c d Ryti II hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  8. ↑ a b c Rytin hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  9. ↑ Hackzellin hallitus valtioneuvosto. Viitattu 30.5.2010.
  10. ↑ a b c d e f g Väinö Tanner Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  11. ↑ Tanner, Väinö: Kahden maailmansodan välissä, s. 109–111. Helsinki: Tammi, 1966.

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Väinö Tanner.

Kirjallisuus

  • Kuin kallioon hakattu – Väinö Tannerin juhlakirja (Tammi 1956)
  • Risto Niku: Kahdeksan tuomittua miestä (Edita 2005)
  • Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla (Otava 1956)
  • Yrjö Soini: Toinen näytös − entä kolmas? (Karisto 1968)
  • Jaakko Paavolainen: Väinö Tanner 1–4 (Tammi 1977–1989)
  • Lasse Lehtinen & Hannu Rautkallio: Kansakunnan sijaiskärsijät (WSOY, 2005)
  • Hannu Rautkallio & Lasse Lehtinen: Väinö Tannerin unohdetut päiväkirjat 1943-1944 (Paasilinna, 2011)
Edeltäjä:
Kullervo Manner
Emil Skog 		Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtaja
1918–1926
1957–1963 		Seuraaja:
Kaarlo Harvala
Rafael Paasio
Edeltäjä:
Kyösti Kallio 		Suomen pääministeri
1926−1927 		Seuraaja:
Juho Sunila
Edeltäjä:
Juho Niukkanen
Mauno Pekkala 		Suomen valtiovarainministeri
1937–1939
1942–1944 		Seuraaja:
Mauno Pekkala
Onni Hiltunen
Edeltäjä:
Eljas Erkko 		Suomen ulkoministeri
1939–1940 		Seuraaja:
Rolf Witting
Edeltäjä:
Rainer von Fieandt 		Suomen kansanhuoltoministeri
1940 		Seuraaja:
Väinö Kotilainen
Edeltäjä:
Väinö Kotilainen 		Suomen kauppa- ja teollisuusministeri
1941−1942 		Seuraaja:
Uuno Takki
Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945–1946 syytetyt ja tuomitut
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Väinö_Tanner&oldid=11063779”