Väinö Kotilainen
| Väinö Kotilainen | |
|---|---|
 |
|
| Suomen kauppa- ja teollisuusministeri | |
| Edeltäjä | Väinö Voionmaa |
| Seuraaja | Toivo Salmio |
| Suomen kansanhuoltoministeri | |
| Edeltäjä | Väinö Tanner |
| Seuraaja | Atte Arola |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 24. helmikuuta 1887 Heinävesi |
| Kuollut | 16. maaliskuuta 1959 (72 vuotta) Helsinki |
| Ammatti |
toimitusjohtaja, (Kajaanin Puutavara Oy, 1921–1924, Enso-Gutzeit, 1924–1944, johtokunnan puheenjohtaja (Enso-Gutzeit, 1937–1944, Rauma-Repola 1952–1959) |
| Arvonimi | vuorineuvos, 1932 |
| Tiedot | |
| Puolue | amm. |
| Sotilaspalvelus | |
| Palvelusvuodet |
1918 1941–1942 |
| Sotilasarvo | eversti, 1942 |
| Joukkoyksikkö |
Jyväskylän suojeluskuntapiirin päällikkö Itä-Karjalan sotilashallinto |
| Komennot | päällikkö, 1941 |
| Taistelut ja sodat |
Suomen sisällissota Jatkosota |
Väinö Aleksanteri Kotilainen (24. helmikuuta 1887 Heinävesi – 16. maaliskuuta 1959 Helsinki[1]) oli suomalainen varatuomari, vuorineuvos ja ministeri.
Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sisällissodan aikana Kotilainen sai komennuksen valkoisten päämajaan. Sodan aikana Kotilainen yleni majuriksi. Hän toimi Kajaanin Puutavara Osakeyhtiön (myöh. Kajaani Oy) toimitusjohtajana vuosina 1921–1924 ja oli Enso-Gutzeit Oy:n toimitusjohtaja vuosina 1924–1944 sekä johtokunnan puheenjohtaja 1937–1944. Lisäksi hän toimi vuosina 1933–1938 Viipurin suojeluskuntapiirin piiriesikunnan jäsenenä[2].
Sotien aikana vuorineuvokseksi vuonna 1932 nimitetty Kotilainen toimi ministerinä. Hän toimi talvisodan aikaan kauppa- ja teollisuusministerinä Risto Rytin I hallituksessa 1. joulukuuta 1939 – 27. maaliskuuta 1940) ja välirauhan aikaan kauppa- ja teollisuusministerinä 27. maaliskuuta 1940 – 15. elokuuta 1940, kansanhuoltoministerinä Risto Rytin II hallituksessa 15. elokuuta 1940 – 4. tammikuuta 1941 sekä kansanhuoltoministerinä J. W. Rangellin hallituksessa 4. tammikuuta 1941 – 16. huhtikuuta 1941. Kesällä 1941 käynnistyneen jatkosodan aikaan hänet nimitettiin Itä-Karjalan sotilashallinnon johtajaksi 15. heinäkuuta 1941 alkaen.
Jatkosodan aikana käydyissä vuoden 1943 presidentinvaalissa Kotilainen sai neljä ääntä Rytin tultua uudelleenvalituksi presidentiksi.
Jatkosodan aikana vuonna 1942 hänet ylennettiin everstiksi. Vuodesta 1952 Kotilainen toimi Rauma-Repola Oy:n johtokunnan puheenjohtajana kuolemaansa saakka.[1]
Syytteet sotarikoksista[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Syksyllä 1944 Kotilaisen nimi oli mukana niin kutsutulla Lista 1:llä, jonka valvontakomissio toimitti silloiselle pääministerille Urho Castrénille. Listalla olleita henkilöitä syytettiin Itä-Karjalassa Suomen miehitysaikana tapahtuneista sotarikoksista ja valvontakomission puheenjohtaja Andrei Ždanov vaati näiden välitöntä pidättämistä. Kotilainen oli alkusyksyllä 1944 määrätty matkustamaan Ruotsiin järjestämään sinne evakuoidun Lapin läänin väestön avustustoimia, ja tämän tehtävän päätyttyä hän sai paikan Eds Bruk Ab:n sellutehtaan isännöitsijänä. Ždanovin listan tultua julkisuuteen Kotilainen määrättiin palaamaan Suomeen, mutta hän ei noudattanut kutsua. Marraskuussa 1944 Kotilaisesta annettiin etsintäkuulutus.
Kotilainen palasi kotimaahan vasta maaliskuussa 1949, ja hänet pidätettiin heti hänen saavuttuaan Malmin lentoasemalle. Kuulustelujen jälkeen hänet vapautettiin kuitenkin jo päivää myöhemmin. Kuulusteluissa Kotilainen kiisti koskaan kuulleensakaan rikoksista, joista hänen väitettiin Itä-Karjalan sotilashallinnon johtajana olleen vastuussa, ja vakuutti, että jos sellaisia olisi tullut hänen tietoonsa, hän olisi heti ryhtynyt toimiin niiden selvittämiseksi ja niihin syyllistyneiden saattamiseksi rangaistuksiin.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Väänänen, Kalle: Vainotien vartiat, Etelä-Karjalan maanpuolustushistoriaa. Viipurin suojeluskuntapiirin piiriesikunta: Viipuri 1939.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Otavan Iso tietosanakirja, osa 4, palsta 1402. Helsinki: Otava, 1962.
- ↑ Väänänen 1939: 224.
- ↑ Lauri Hyvämäki: Lista 1:n vangit: vaaran vuosina 1944–48 sotarikoksista vangittujen suomalaisten sotilaiden tarina (toim. Hannu Rautkallio), s. 62–63. Tapiola: Weilin+Göös, 1983. ISBN 951-35-2799-9.
| ||||||
| ||||||||||||||
