Turun historia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Osa artikkelisarjaa
Turun historia

Cathedral of Turku 1814.jpg

Esihistoria

Kivikausi
Pronssikausi
Rautakausi

Keskiaika

1200-luku
1300-luku
1400-luku

Uusi aika

1500-luku
1600-luku
1700-luku

Uusin aika

1800-luku
1900-luku

malline: näytä  keskustele  muokkaa

Turku on Suomen vanhin kaupunki, ja se oli pitkään myös maan suurin kaupunki. Kaupungin historia aloitetaan usein kirjeestä, jonka paavi Gregorius IX päiväsi 23. tammikuuta 1229. Kirjeessä annettiin lupa siirtää Suomen piispanistuin soveliaampaan paikkaan. Ilmeisesti tämä tarkoitti siirtoa Nousiaisista Koroisiin.[1] Aurajokilaakso oli ollut vaurasta ja suhteellisen tiheästi asuttua aluetta jo rautakaudella, joten ei ole yllättävää, että hiippakunnan keskus siirrettiin sinne. Viime vuosina suoritetut kaivaukset eri puolilla Turun keskustaa ovat antaneet lisävalaistusta kaupungin historiaan.[2]

Ruotsin vallan aikana Turku oli Suomen alueen suurin ja tärkein kaupunki. Se myös lukeutui koko Ruotsin valtakunnan merkittävimpien kaupunkien joukkoon. Suomen siirryttyä Ruotsin vallan alta Venäjän valtakunnan autonomiseksi osaksi Turku oli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki vuodesta 1809 vuoteen 1812, jolloin pääkaupunki siirrettiin Helsinkiin. Vuoden 1827 Turun palo oli suuri käännekohta kaupungin historiassa, sillä palon seurauksena kaupunki tuhoutui lähes kokonaan ja loputkin merkittävät virastot ja laitokset arkkipiispanistuinta lukuun ottamatta siirrettiin Helsinkiin.

Nykyisin Turku on oman alueensa merkittävin kaupunki ja väestökeskittymä. Toisen maailmansodan jälkeen Turun väkiluku on kasvanut voimakkaasti suurten ikäluokkien synnyn ja maaltamuuton sekä maahanmuuton myötä. 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alkaessa Turku on kehittynyt vilkkaaksi kauppa- ja matkailukaupungiksi.

Esihistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kivikausi (n. 8000 – 1500 eaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kivikausi Turussa
Kyltti Vartiovuorenmäellä kertoo missä merenpinta on sijainnut 2000 eaa.

Suomen kivikausi alkoi jääkauden jälkeen noin 10 000 vuotta sitten, eli maailmanlaajuisessa mittakaavassa melko myöhään. Tällöin ilmasto alkoi vähitellen lämmetä ja maata peittänyt paksu jääkauden aikainen mannerjäätikkö sulaa. Turun seutu oli pitkän aikaa kokonaan veden peitossa, mutta jääkauden jälkeen maa kohosi vähitellen ja meri syrjäytyi.[3]

Uusi kasvipeite houkutteli ajan kuluessa alueelle eläimistöä ja niiden myötä myös ihmisiä: Metsästäjät ja kalastajat seurasivat riistan ja kala- ja hyljesaaliiden perässä ja asuttivat vähitellen myös Suomen alueen. Nykyisen Turun kaupungin alueelta on tehty jo kivikautisia löytöjä muun muassa Kärsämäen ja Jäkärlän kaupunginosista. Suuri osa nykyisen kaupungin alueesta oli kuitenkin tällöin yhä veden peittämä ja alue oli saaristoa. Kivikauden loppupuolella (noin 3200 eaa.) Suomeen ilmeisesti tuli uutta väestöä etelästä meren yli. He toivat mukanaan uudenlaisia aseita (vasarakirveitä), jotka oli mahdollisesti tarkoitettu taisteluaseiksi. Uutta oli myös se, että nämä vasarakirveskulttuuria eli nuorakeraamista kulttuuria edustaneet maahanmuuttajat eivät tiettävästi eläneet vain metsästyksellä ja kalastuksella. Heillä ilmeisesti oli kotieläiminään lehmiä, lampaita ja vuohia, ja viljanviljelykin oli mahdollista. Turun Niuskalasta löydetty, kivikauden loppuun eli Kiukaisten kulttuurin aikaan ajoittuva ohranjyvä on vanhin kiistaton todiste maanviljelystä Suomen alueella.

Pronssikausi (n. 1500 – 500 eaa.)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Pronssikausi Turussa

Suomeen ilmeisesti tuli noin 1500 eaa. uutta väestöä lännestä. Tällöin alkoi myös tapa haudata vainajat suuriin kiviröykkiöihin. Paikallinen väestö omaksui nopeasti uudenlaisen kulttuurin.[3] Turun seutu ei kuitenkaan lukeutunut pronssikauden keskeisiin asutusalueisiin, vaikka Liedon Kotokalliossa onkin tutkittu varhaispronssikautinen hauta.

Läntiseen Suomeen pronssia ja siitä tehtyjä esineitä tuotiin Skandinaviasta ja Keski-Euroopasta. Myöhemmin Suomen asukkaat oppivat itsekin valamaan pronssia, kun vanhoista rikkoutuneista esineistä tehtiin uusia. Pienet peltotilkut ja kotieläimet olivat pilkahdus uudesta aikakaudesta, mutta pronssi tai maatalouden kehittyminen eivät muuttanut suuremmin tavanomaista elämää, vaan metsästys ja kalastus säilyivät edelleen tärkeimpänä elantomuotona suurissa erämaissa asuville ihmisille.[4]

Rautakausi (n. 500 eaa. – 1250)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Rautakausi Turussa
Tarun mukaan piispa Henrik kastoi ensimmäiset suomalaiset kristinuskoon Turun Kupittaan lähteellä. R. W. Ekmanin fresko 1850-luvulta Turun tuomiokirkossa.

Aurajoen ja Vähäjoen laaksoissa oli rautakaudella runsaasti maaseutumaista asutusta vilkkaine kauppayhteyksineen. Eräs varhainen todiste tästä Kuralan Hannunniitussa tutkittu esiroomalaisen rautakauden hauta. Roomalaisella rautakaudella löydöt yleistyvät: Maariassa on tutkittu suuri Kärsämäen kalmisto. Muita rautakautisia muinaisjäännöksiä nykyisellä Turun alueella ovat esimerkiksi Ristimäen merovingiaikainen polttokenttäkalmisto Kuralan kaupunginosassa sekä viikinki- ja ristiretkiaikaiset ruumiskalmistot Maarian Saramäessä ja Kaarinan Kirkkomäellä. On myös arveltu, että muun muassa Halisten kosken yläpuolella olisi ristiretkiajalla tai varhaisella keskiajalla elänyt novgorodilaisia kauppiaita. Tätä käsitystä tukevat venäläisiä kumpuhautoja – kurgaaneja – muistuttavat muinaisjäännökset Aurajokilaaksossa.[5]

Myös Turun venäläisperäinen nimi sekä Paaskunnan kaupunginosan nimi, joka muistuttaa pogost-sanaa (novgorodilainen hallintoalue), voisivat kertoa novgorodilaisyhteyksistä.[6] Varmoja arkeologisia tai historiallisia todisteita novgorodilaisesta kauppiasyhteisöstä Aurajokilaaksossa ei kuitenkaan ole.

Pohjois-Euroopan vähän tunnetut alueet tulivat kirkollisen kiinnostuksen kohteeksi rautakauden lopulla. Lännen kirkon intresseihin kuuluivat myös Baltia ja Suomi, joiden asema määriteltiin Roomassa 1100-luvun alussa pidetyssä kokouksessa.[7] Bysantin kirkon käännytystyö eteni totunnaisia kauppareittejä pitkin Karjalaan, mutta novgorodilaisilla oli myös valtapyrkimyksiä Baltiassa ja Hämeessä. Lännen kirkko vakiinnutti asemansa Turun seudulla ja muualla lounaisessa Suomessa 1100-luvulla ja 1200-luvun alussa.

Vuoden 1150 tienoilla Suomeen purjehti Pyhän Eerikin legendan mukaan Ruotsista kuningas Eerik Pyhän johtama sotajoukko, johon kuului englantilaissyntyinen piispa Henrik. Eerikin tarkoituksena oli laajentaa valtakuntaansa ja kerätä veroja kuninkaanvallan lujittamiseksi. Piispa Henrikin tehtävänä oli käännyttää pakanalliset suomalaiset kristinuskoon ja liittää heidät Rooman kirkon vaikutuspiiriin. Näiden kertomusten todenperäisyys on kyseenalainen, mutta roomalaiskatolinen kirkko jatkoi käännytystyötään ja länsimaisen kulttuurin levittämistä Suomessa 1100-luvun lopulla ja 1200-luvun alussa. Seurakuntia perustettiin ja kirkkoja rakennettiin hartauden harjoituksen keskuksiksi. Rooman kirkon asema vakiintui vähitellen Varsinais-Suomen lisäksi myös muualla Suomessa ja kirkollisen kehityksen seurauksena Suomeen tulvi sekä läntisiä että Bysantin kirkon tuomia itäisiä kulttuurivaikutteita.

Keskiaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piispanistuin siirretään Koroisiin (1200-luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1200-luvulla
Koroisten risti ja kirkon rauniot Koroistenniemellä.

1200-luvun kuluessa syntyi kaupunkiasutus, joka oli lajissaan (tiettävästi) Suomen ensimmäinen. Sana turku tulee yleisesti hyväksytyn teorian mukaan muinaisvenäjän sanasta tǔrgǔ, joka tarkoittaa "toria".[6][8] Nykyistä Turkua alettiin kenties sanoa "Suomen Turuksi" erotukseksi muista markkinapaikoista eli "turuista", joita muinoin ehkä sijaitsi pitkin Suomen rannikkoa.

Paavi Gregorius IX:n vuonna 1229 myöntämän luvan mukaisesti piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin, joka sijaitsee lähellä Turun nykyistä keskustaa. Mikään ei viittaa siihen, että varsinaista Turun kaupunkia olisi vielä tässä vaiheessa ollut olemassa. Arkeologi Markus Hiekkanen on arvellut, että kaupunki perustettiin kuninkaan, piispan ja vuonna 1249 perustetun dominikaanikonventin yhteisestä aloitteesta. Perustamisvuotta ei kuitenkaan tiedetä, koska mitään aiheeseen liittyvää asiakirjaa ei ole säilynyt. Arkeologiset kaivaukset Tuomiokirkon ympärillä ovat osoittaneet, että harvalukuiset varhaisimmat rakennukset ovat 1200-luvun lopulta ja vasta 1300-luvun ensimmäiset vuodet olivat voimakkaan rakentamisen aikaa.[9] Maan noustessa Aurajoki madaltui ja kaupankäynti siirtyi nykyisen Turun vanhan keskustan paikalle. Piispanistuin ja tuomiokirkko oli järkevää siirtää tällöin lähemmäksi muuta asutusta. Tuomiokirkon rakentaminen nykyiselle paikalleen aloitettiin 1280-luvulla ja se vihittiin käyttöönsä kesäkuussa v. 1300. Pyhälle Olaville pyhitetty dominikaaniluostari oli perustettu Turkuun jo vuonna 1249 ja ilmeisesti kaupungissa oli myös Pyhän Annan nunnaluostari.kenen mukaan? Turun linna perustettiin 1200-luvun lopulla ruotsalaisten vallan tukikohdaksi lounaiselle rannikolle.[10]

1300-luvun alku: kaupungin asema vakiintuu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1300-luvulla
Turun linnan rakennustyöt aloitettiin 1200-luvun lopulla.
Vanha Suurtori oli Turun hallinnollinen ja kaupallinen keskus kaupungin syntyhetkistä Turun paloon asti. Torin nykyinen rakennuskanta on peräisin 1700- ja 1800-luvuilta.

Turun tuomiokirkko vihittiin käyttöön kesäkuussa 1300. On tosin epäselvää, missä määrin nykyisen kivi- ja tiilikirkon osia kuului tällöin vihittyyn rakennukseen, joka joidenkin tutkijoiden mielestä saattoi olla puuta.[11] Turun kaupungin perustamisesta ei ole säilynyt varsinaista perustamiskirjaa, jossa kaupungille myönnettäisiin kaupunkioikeudet. Turun pormestareista, raadista ja raadinkokouksista on olemassa varmat todisteet vuodelta 1324. Turusta kaupunkina on maininta jo vuodelta 1309.[12] Myös arkeologiset havainnot osoittavat, että kaupunkimainen asutus syntyi Turkuun 1300-luvun alussa.[13]

Ruotsi yritti 1300-luvun alkupuoliskolla ulottaa valtaansa suuremmalle alueelle ja ajanjakso sisälsikin jatkuvia sotia, ryöstöretkiä ja rajakahakoita, joissa osapuolet pyrkivät joko laajentamaan tai puolustamaan omaa nautinta-aluettaan ja valtapiiriään. Turkua tämä vaihe kosketti etenkin vuonna 1318, jolloin novgorodilaiset polttivat kaupungin ja ainoastaan Turun linna säästyi tuholta. Pähkinäsaaren rauhassa 1323 Ruotsin ja Novgorodin raja määriteltiin kulkevaksi Karjalankannakselta Pohjanlahdelle.

1300- ja 1400-lukujen Turku kaupunkina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1400-luvulla
Turun kaupungin tunnus pohjautuu keskiaikaiseen sinettiin vuodelta 1309.
Turun tuomiokirkko on ainoa keskiaikaisesta kaupunkimaisemasta säilynyt rakennus.

Linna, kaupunkiyhteisö, dominikaaniveljien luostari sekä tuomiokirkko piispanistuimineen tekivät Turusta keskiajan Suomen tärkeimmän keskuksen. Turun linna oli Kalmarin unionin aikana merkittävässä asemassa. Se sijaitsi lähellä Ruotsin pääkaupunkia Tukholmaa Suomenlahden, Pohjanlahden ja Itämeren yhtymäkohdassa, ja se oli osa linnojen ketjua, joka ulottui Örebrosta Viipuriin.[14]

Keskiajalla koko Suomi muodosti yhden hiippakunnan, Turun hiippakunnan. Turun piispa oli etenkin keskiajan loppupuolella myös merkittävä poliittinen toimija. Tuomiokirkon yhteydessä toimi myös katedraalikoulu ja kirkolla oli laaja kirjastokokoelma. Bero Balkista ja vuodesta 1385 lähtien kaikki Turun piispat olivat kotoisin Suomesta ja yhtä lukuun ottamatta Varsinais-Suomesta. Kirkollisen vallan lisäksi Turussa toimivat Suomen ainoat laamannit. 1400-luvulla kaupungissa kokoontui maan korkeinta tuomiovaltaa käyttävä tuomioistuin, Turun maaoikeus.[14]

Kaupunki oli pitkään Suomen merkittävin myös kaupankäynnin saralla. Se lukeutui keskiajalla Hansaliiton kaupan ja merenkulun piiriin. 1300-luvulla kaksi kolmasosaa kaupungin porvareista oli saksalaisia , mutta vähitellen kotimaisten porvarien osuus kasvoi.[15] Kauppiailla oli useita yhteisöjä, kiltoja, joiden kiltataloissa juhlinta saattoi yltyä varsin riehakkaaksi. Vilkkaat kauppasuhteet kohdistuivat etenkin Tukholmaan ja Tallinnaan, mutta myös Pohjanmaalle, Novgorodiin ja Itämeren etelärannikon suurin hansakaupunkeihin. Hämeeseen kulki Turusta tunnettu maantie, Hämeen Härkätie. Viipuriin vei Suuri Rantatie, joka sittemmin tunnettiin Kuninkaantienä ja Satakuntaan Turun yhdisti jo esihistorialliselta ajalta periytyvä Huovintie.

Keskiajan kaupungissa rakennukset olivat valtaosaltaan puuta, vaikka kivi- ja tiilitalojakin oli. Kadut olivat ahtaita ja tulipalot yleisiä. Keskiaikainen kaupunki oli keskittynyt suurin piirtein Tuomiokirkon, Kerttulinmäen ja Kaskenmäen väliselle alueelle Aurajoen eteläpuolelle. Joen pohjoispuolella keskiaikaista kaupunkiasutusta oli lähinnä Aninkaistenmäellä. Kaupungin asukasluku lienee keskiajalla noussut kahdentuhannen tienoille, mikä keskieurooppalaisella mittapuulla tarkoitti keskikokoista ja pohjoismaisella mittapuulla suurta kaupunkia. Useimmat Turun nykyisistä kaupunginosista olivat keskiajalla maalaiskyliä, jotka kuuluivat Kaarinan, Maarian ja Raision pitäjiin – Turun kaupungille ne siirtyivät vasta 1900-luvun alue- ja pakkoliitosten myötä.

Keskiajan Turun arkielämästä ja esimerkiksi sosiaalisista ongelmista on vain vähän tietoa. Useimpien keskiaikaisten kaupunkien tapaan Turkukin lienee ollut melko väkivaltainen paikka.[16] Kuolemanrangaistuksia pantiin toimeen paljon vähemmän kuin on totuttu ajattelemaan, sillä kyseinen rangaistus yleistyi vasta 1600-luvulla Turussa.[17] Tuolloinkin kuolemanrangaistuksia oli Turussa enimmillään noin kolme kertaa vuodessa.[18] Köyhät, vanhukset ja sairaat saattoivat hakea apua kirkon ylläpitämistä pyhänhengentaloista. Spitaalitautisilla oli oma Pyhän Yrjänän hospitaalinsa, jonka arvellaan sijainneen jossain Puolalanmäen tienoilla, keskiaikaisen kaupunkialueen ulkopuolella.[19]

Uusi aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalmarin unionin loppu ja Kustaa Vaasan hallituskausi (n. 1500–1560)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1500-luvulla
Kustaa Vaasa Jakob Binksin muotokuvassa vuodelta 1542.
Oskari Jauhiaisen vuonna 1952 valmistunut Mikael Agricolan patsas Turun tuomiokirkon edustalla.

1500-luvun alussa – unioniriitojen yhteydessä – tanskalaiset hävittivät kaupunkia kahdesti, vuonna 1509 Otto Rudin johdolla ja 1522 amiraali Sören Norbyn johdolla.[20] Kalmarin unioniin liittynyt tanskalaisten valta päättyi ja Kustaa Vaasan valta alkoi Turussa syksyllä 1523, kun Eerik Flemingin johtamat joukot löivät tanskalaiset Kupittaalla ja kaupungin keskustassa käydyissä taisteluissa sekä myöhemmin Kuusiston linnassa.

Rauhan alettua Kustaa Vaasa tutustui perusteellisesti valtakuntansa eri osiin. Kesällä 1530 oli vuorossa Suomi, joka oli sotien jälkeen pysynyt uskollisena Kustaalle. Kuninkaan ensimmäisen Suomen vierailun keskipisteenä oli Turun linna, jossa hän asui käyntinsä ajan elokuusta syyskuun toiselle viikolle. Kustaalle linnasta näyttää jääneen varsin synkkä kuva, mikä ilmenee hänen myöhemmistä kirjeistään. Turun linna oli 1500-luvun alussa hyvin vanhanaikainen, sen viimeiset laajat korjaukset oli tehty lähes sata vuotta aikaisemmin. Vanhanaikaisuutta lisäsi Kustaan mielestä myös se, että ruotsalaisia linnoja oli jo tuossa vaiheessa uudistettu renessanssin rakennusihanteita vastaaviksi.[21]

Uusi kuningas toi mukanaan myös uskonpuhdistuksen. Ensimmäinen uutta oppia saarnannut oli Pietari Särkilahti. Pietari Särkilahden oppilas Mikael Agricola jatkoi uskonpuhdistusta ensin katedraalikoulun rehtorina ja sittemmin piispana. Reformaation myötä katosivat kirkkojen ylellisyys ja munkit. Samalla sairaiden ja köyhien hoito kuitenkin heikkeni kirkon menettäessä omaisuuttaan ja tulojaan. Kaupan saralla suuri muutos oli saksalaisten vaikutusvallan väheneminen, johon Kustaa Vaasa aktiivisesti vaikutti. Alun ongelmien jälkeen ulkomaankauppa alkoi kuitenkin kasvaa voimakkaasti. Vuosina 1549–1563 kauppa kaksinkertaistui, mikä näkyi parantuneena elintasona ja ylellisyystavaroita tuottavien käsityöläisten määrän lisääntymisenä.

Herttuakunnan synty ja veljessodat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

4. kesäkuuta 1556 Juhana III sai käskyn isältään Kustaa Vaasalta "että hän kiiruusti lähtee Kuninkaallisen Majesteetin luo", joka tällöin oli vierailulla Turussa. Jo saman kuun lopulla, 27. kesäkuuta, muutamaa päivää ennen paluutaan Tukholmaan, Kustaa antoi Turun linnassa läänityskirjan, jonka mukaan Juhana sai hallittavakseen Suomen herttuakunnan joka sisälsi nykyiset Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan alueet. Uutta Suomen herttuakuntaa alkoi johtaa nyt Suomen herttuana vain 18-vuotias Juhana III. Nuori Juhana oli Turun linnassa ajoittain yksinäinen ja turhautunut. Ruotsalainen hovineiti Kaarina Hannuntytär oli nuoren Juhanan vihkimätön vaimo ja synnytti hänelle neljä lasta.

Vuonna 1562 Juhana avioitui Puolan kuninkaan sisaren, Katariina Jagellonican kanssa ja Turun linnassa alkoi loistelias renessanssielämä. Herttuan ja herttuattaren kautta Turkuun tulivat renessanssin ajan uudet ruokailutottumukset, taideharrastukset ja muoti. Turkulaiset saivat nähdä välähdyksiä keskieurooppalaisesta loistosta. Turun linnan salit koristeltiin kuvakudoksilla ja taide-esineillä, ja juhlat seurasivat toisiaan. Juhana III johti Suomea melko itsenäisin ottein, vaikka kyseessä olikin Ruotsin kuninkaan alaisuudessa ollut alue.

Linnan loistokaudesta ei tullut pitkäaikaista. Kustaa Vaasan kuoleman jälkeen vuonna 1560 valtaistuimelle nousseen Juhanan veljen Eerik XIV:n ja Juhanan välille syntyi erimielisyyksiä Juhanan itsenäisen ulkopolitiikan ja Eerikin epäluuloisuuden vuoksi. Kuningas antoi valloittaa Turun linnan kesällä 1563, ja vain yhdeksän kuukautta Katariina Jagellonican saapumisen jälkeen herttuapari vietiin vangittuna Ruotsiin. Samalla tyhjennettiin Turun linna kalustosta ja sisustuksesta. Osat vaihtuivat myöhemmin, kun Eerik joutui luopumaan kruunustaan vuonna 1568. Hänet siirrettiin pari vuotta myöhemmin vangiksi Turun linnaan. Kun Eerik kuoli 1577, hänen puolisolleen ja lapsilleen lahjoitettiin Kangasalan Liuksialan kartano, jossa Kaarina Maununtytär vietti elämänsä loppuvuodet.

Turku suurvallan osana (1600-luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1600-luvulla
Vanhin Turusta säilynyt kartta vuodelta 1634.
Pietari Brahen patsas sijaitsee Tuomiokirkon läheisyydessä Brahenpuistossa.

Vielä Ruotsin sisällissota 1590-luvulla toi rauhattomuutta Turkuun, mutta 1600-luvulla kaupunki ei enää joutunut taistelutantereeksi. 1600-luvulla Turun asema laajan alueen keskuksena korostui entisestään, kun sinne perustettiin lukuisia uusia hallinto- ja koululaitoksia. Lääninhallitus kaupunkiin perustettiin vuonna 1617, Turun hovioikeus 1623, lukio 1630 ja Turun akatemia, Suomen ensimmäinen yliopisto, vuonna 1640.[22] Ruotsi sai Itämeren alueella itselleen suurvalta-aseman, kun muut valtiot olivat 1600-luvun alun aikana heikentyneet.

Valistunut hallitsija kuningatar Kristiina antoi käskyn perustaa Turkuun Suomen ensimmäinen yliopisto, Turun akatemia, vuonna 1640.[22] Hanketta tukivat vahvasti myös kenraalikuvernööri Pietari Brahe ja Turun piispa Isaacus Rothovius. Suurvaltakaudella koulutukseen ja sivistykseen alettiin kiinnittää Ruotsissa aiempaa enemmän huomiota. Turun Akatemia oli Ruotsin kolmas yliopisto. Pohjoismaiden vanhinta, Upsalan yliopistoa kehitettiin, ja kruunu perusti uusia yliopistoja Turun ohella Tarttoon (1632) ja Lundiin (1666). Turussa yliopiston perustaminen toteutettiin käytännössä muuttamalla Turun kymnaasi yliopistoksi ja nimittämällä useimmat sen opettajat professoreiksi. Uuden yliopiston avajaiset pidettiin 15. heinäkuuta 1640.

Turun noin 3000 hengen väestöä eivät enää 1600-luvulla muodostaneet ainoastaan papit, kauppiaat, käsityöläiset ja palvelijat, vaan myös ensimmäistä kertaa suuri joukko virkamiehiä, opiskelijoita ja yliopiston henkilökuntaa. Ensimmäinen Suomeen nimitetty kenraalikuvernööri otti kaupungin asuinpaikakseen 1620-luvulla. Sittemmin kreivi Pietari Brahe toimi Suomen kenraalikuvernöörinä vuosina 16371640 ja 16481654 tehtävänään alueen hallinnon hoitaminen. Tätä tehtävää varten Turun linnassa oli kenraalikuvernöörin virasto.[23]

Turun akatemian vihkiäiset vuonna 1640, Albert Edelfeltin teos vuodelta 1902.

Isoviha, vapauden aika ja kustavilainen aika (1700–1809)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1700-luvulla
Suomen ensimmäinen sanomalehti Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo, 31. tammikuuta 1776.
Turun linna vuonna 1724.
Brinkhallin kartanon uusklassistinen päärakennus 1790-luvulta on vanhin tyylilajinsa rakennus Suomessa.

Itämeren alueen poliittisessa kehityksessä tapahtui 1600-luvun lopussa ja 1700-luvun alussa käänne Ruotsin suurvalta-asemaa vastaan. Ruotsin asema oli perustunut muiden Itämeren valtioiden tilapäiseen heikkouteen; Venäjällä oli ollut pahoja sisäisiä vaikeuksia, Puolan hallitus oli rakenteeltaan voimaton, Pohjois-Saksa heikkeni 30-vuotisessa sodassa kuten myös tuleva suurvalta Preussi. 1600-luvun lopulla syntyi vahva Ruotsia vastaan suunnattu liittoutuma, jossa menetettyjä maakuntiaan sureva Tanska oli innokkaana aloitteentekijänä. Ruotsin kuninkaaksi julistetun vain 15-vuotiaan Kaarle XII:n nuoruus ja kokemattomuus houkutteli naapurivaltoja liittoutumaan Ruotsia vastaan, ja suuri Pohjan sota aloitettiin vuonna 1700.

Turunkin kasvu, joka oli ollut 1600-luvulla suotuisaa, tyrehtyi vuosina 17001721 sodan ja sitä seuranneen miehityksen vuoksi. Venäläisten Suomen miehityksestä ryhdyttiin myöhemmin käyttämään nimitystä isoviha. Kesällä 1713 venäläiset valtasivat koko Etelä-Suomen, ja 28. elokuuta 1713 he marssivat 4 000 miehen joukolla Turkuun. Kaupunki oli joukkopaon jäljiltä lähes tyhjä, kun tsaari Pietari Suuri saapui sinne syyskuun alussa. Varsinais-Suomeen sijoitettiin venäläisiä joukkoja ja Turkuun kerättiin muonaa ja varusteita Ruotsiin aiottua hyökkäystä varten.[24] Turku oli isonvihan aikana venäläisen miehityshallinnon keskus, ensin vuosina 17141717 sotilashallinnon ja myöhemmin vuosina 17171721 siviilihallinnon.[25]

Turun akatemian täytyi olla suljettuna vuoteen 1721 saakka, ja se toimi nimellisesti Uppsalan yliopiston yhteydessä, vaikkei varsinaista toimintaa ollutkaan.[26] Myös akatemian kirjapaino sekä kaupungissa toiminut Gezeliusten kirjapaino evakuoitiin Tukholmaan ennen kaupungin miehittämistä.[27] Miehitys ja sota-aika päättyivät Uudenkaupungin rauhaan 1721, mutta ajanjakso painui mieliin, ja sen tapahtumia puitiin muun muassa käräjillä pitkin 1720-lukua. Venäläisiä asettui jonkin verran myös asumaan Suomeen joukkojen vetäydyttyä, eikä maininta venäläissotilaasta lapsen isänä ole kovin harvinainen tuon ajan kirkonkirjoissa.[24] Verisen miehityksen lisäksi suomalaisia verotti rutto, joka vei Helsingissä ja Turussa hautaan joka kolmannen asukkaan. Puolen miljoonan asukkaan kansasta oli jäljellä nälkävuosien, ruton ja isonvihan päättyessä noin 300 000.[28]

Sodan päättymisen jälkeen kaupungissa koettiin rauhan aika, kunnes hattujen sodan aikana kaupunki miehitettiin jälleen vuosina 17421743 pikkuvihan myötä. Pikkuviha oli edelliseen miehitykseen verrattuna paljon verettömämpi ja rauhansopimus, Turun rauha, solmittiin Turussa 7. elokuuta 1743.[29] 1700-luvun jälkipuolisko oli edeltäjäänsä rauhallisempi. Turkulaiset sotilaat kuitenkin osallistuivat muun muassa seitsenvuotiseen sotaan vuosina 17561762 ja Kustaan sotaan vuosina 17881790.[24]

1700-lukua leimasi kaupungissa myös teollisuuden kasvu. Turussa toimi 1700-luvulla kaksi valtakunnan suurimpiin kuulunutta tupakkatehdasta. Laivojen rakentaminen alkoi Turussa vuonna 1732 perustetulla Åbo Gamla Skeppswarf -telakalla, ja telakkateollisuudesta kehittyi aikaa myöten kaupungin merkittävin teollisuudenhaara.[30] Myös asukasluku nousi ja oli vuosisadan vaihtuessa jo noin 11 000. 1700-luvun lopulla myös kulttuuri ja tiede kukoistivat kaupungissa. Tästä esimerkkeinä olivat esimerkiksi ensimmäisen kasvitieteellisen puutarhan ja laboratorioiden perustaminen, sekä Suomen vanhimman sanomalehden Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo ilmestyminen vuonna 1771. Vuonna 1790 Turussa perustettiin myös Suomen vanhin yhä toimiva yhdistys, Musikaliska Sällskapet i Åbo eli Turun Soitannollinen Seura.

Uusin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Venäjän vallan aika (1809–1917)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1800-luvulla
Turun tuomiokirkon alue ennen vuoden 1827 tuhoisaa tulipaloa.
Turun palo vuonna 1827 oli katastrofi kaupungin kehitykselle.
Vuonna 1876 avattu rautatieasema yhdisti Turun entistä kiinteämmin muuhun Suomeen.

Turussa ei ryhdytty minkäänlaiseen vastarintaan venäläisten marssiessa kaupunkiin lokakuussa 1809 Suomen sodan yhteydessä. Elämä Turussa jatkui miehityksestä huolimatta rauhallisena. Turun hovioikeus jatkoi venäläisten saapuessa istuntoaan, ja myöhemmin keväällä Turun piispa Jacob Tengström ja Turun akatemian opettajakunta vannoivat uskollisuudenvalan keisarille.[31]

Ruotsin hävittyä sodan Venäjän kanssa ja luovutettua Suomen alueen Haminan rauhassa Turusta tuli 1809 Suomen suuriruhtinaskunnan keskushallinnon sijoituspaikka eli autonomisen Suomen pääkaupunki. Turussa oli historiallisen asemansa vuoksi entuudestaan tärkeitä virastoja. Turun tuomiokapituli ja piispa olivat maan johtava kirkollinen auktoriteetti. Turussa sijaitsi yliopisto, ja kaupunki oli Suomen kaupan ja merenkulun keskus. Pääkaupunki siirrettiin kuitenkin Helsinkiin vuonna 1812, koska keisari Aleksanteri I:n mielestä Turku oli ruotsalaismielinen ja liian lähellä entistä emämaata. Myöhemmin Carl Erik Mannerheim, jota pidetään Suomen ensimmäisenä pääministerinä, kommentoi muistelmissaan, että pääkaupungin siirtäminen Turusta Helsinkiin oli hänen mielestään virhe, johon olivat vaikuttaneet suomalaiset "onnenonkijat ja projektimaakarit".[32] Kaupunki säilytti kirkollisen keskuksen asemansa, ja vuonna 1817 Turun hiippakunta muutettiin arkkihiippakunnaksi.

Suomen pääkaupunkina Turku ehti virallisesti olla vain kolme vuotta, mutta suurimpana kaupunkina Turku pysyi vielä parikymmentä vuotta tämän jälkeen. Uuden pääkaupungin suunnittelijaksi valittiin arkkitehti C. L. Engel, ja viimeisetkin Turkuun jääneet virastot siirrettiin Helsinkiin Turun palon (1827) jälkeen. Turun akatemia, joka oli vielä tuolloin maan ainoa yliopisto, siirrettiin Helsinkiin 1828. Se nimettiin samalla uudelleen Suomen Keisarilliseksi Aleksanterin Yliopistoksi ja myöhemmin Suomen itsenäistyttyä siitä tuli Helsingin yliopisto.

Pohjoismaiden historian tuhoisimman kaupunkipalon jälkeen uuden asemakaavan Turkuun laati Carl Ludvig Engel. Uusi asemakaava oli aikaisempaa väljempi ja paloturvallisempi.[33] Jälleenrakennuksen jälkeen kaupunki oli arkkitehtuuriltaan Euroopan yhtenäisimpiä kokonaisuuksia.[34] 1800-lukua leimasi kaupungin uuden nousun lisäksi kansallinen herätys, fennomania. Perusta liikkeelle oli niin sanotussa Turun romantiikassa.

1800-luvun puolivälissä Turku oli Helsingin rinnalla Suomen merkittävin käsityöläiskaupunki. 1870-luvulle mennessä oli kaupunkiin alkanut jo muodostua suuria käsityötehtaita, manufaktuureja. Vuonna 1880 Turusta tuli Suomen ensimmäinen raitiotiekaupunki, kun sinne rakennettiin hevosraitiotie. Raitiotie lakkautettiin jo vuonna 1892 kannattamattomana. Raitiovaunut kuitenkin palasivat kaupunkiin vuonna 1908, jolloin Turkuun perustettiin sähköraitiotieverkosto. Raitiotiet säilyivät Turussa aina 1970-luvulle asti. Turun lisäksi Suomessa on kautta aikain ollut kaksi muuta raitiotiekaupunkia, Helsinki ja Viipuri.

Teollinen vallankumous höyry- ja sähkökoneineen koettiin Turussa vasta vuoden 1900 tienoilla. Ensimmäinen maailmansota tarjosi kaupungin teollisuudelle piristysruiskeen, sillä vientivaikeudet koskivat kovimmin metsäteollisuutta, jota Turussa ei liiemmin ollut, ja Turkuun oli helppo saada kipeästi kaivattuja raaka-aineita puolueettomasta Ruotsista.[35]

Panoraama Turusta 1800-luvun lopulta.

Itsenäisen Suomen aika (1917–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Turku 1900-luvulla
Aurakadun tunnelmaa Turun keskustassa talvella 1910.
Martin kaupunginosa jatkosodan pommitusten jälkeen vuonna 1941.
Turun linna kesällä 1941 Neuvostoliiton pommitusten jälkeen.

Heti Suomen itsenäistymisen jälkeen alkaneessa Suomen sisällissodassa Turku oli muiden Etelä-Suomen kaupunkien tapaan punaisten hallinnon alla. Sota oli kuitenkin lyhyt, ja kevään 1918 aikana Turussa olleet punaiset vetäytyivät.

Turku kärsi pahoja vaurioita toisen maailmansodan pommituksissa. Talvisodassa Turku oli satamansa johdosta Suomen toiseksi pommitetuin kaupunki Viipurin jälkeen. Pommituksissa kuoli 52 ja haavoittui 151 henkeä.[36]

Jatkosodan pommituksissa osansa sai muun muassa Turun linna, jonka keskelle putosi palopommi juuri sen jälkeen, kun linnan perusteellisesta korjauksesta oli ehditty sopia. Turku ei enää jatkosodan pommituksissa vaurioitunut yhtä pahasti kuin Helsinki, mutta esimerkiksi Martin alue kärsi merkittävää tuhoa. Sota-ajan erityispiirteisiin Turussa lukeutui Iso-Heikkilässä sijainnut "Pikku-Berliiniksi" kutsuttu saksalainen varuskunta, jonka asukkaiden tiedetään ajoittain tuottaneen harmia Turun pienelle juutalaisyhteisölle. Presidentti, marsalkka Mannerheim oli sodan jälkeen sitä mieltä, että pääkaupunki pitäisi siirtää Helsingistä Turkuun, sillä Suomi joutui Moskovan välirauhassa vuonna 1944 luovuttamaan aivan Helsingin vierestä Porkkalan Neuvostoliitolle tukikohdaksi.[37]

Vielä 1930-luvulla Turkuun kuului lähes yksinomaan kantakaupungin ruutukaava-alue. Sitä ympäröineet Aurajoen pohjois- tai länsipuoliset alueet kuuluivat Kaarinaan, etelä- tai itäpuoliset Maariaan. Vuonna 1939 Turkuun liitettiin osa Kaarinan ja vuonna 1944 osa Maarian kunnasta. Näissä liitoksissa molempien kuntien kirkonkylätkin liitettiin Turkuun, samoin kuin Nummenmäen, Vähä-Heikkilän ja Raunistulan taajaväkiset yhdyskunnat, joista Raunistula oli kuulunut Maariaan, muut Kaarinaan.

1960- ja 70-luvut olivat voimakkaan asukasluvun kasvun aikaa, mikä johti tiheään asuttujen lähiöitten, kuten Varissuon ja Runosmäen, rakentamiseen sekä uusiin kunta- ja alueliitoksiin. Vuonna 1967 Turkuun liitettiin loputkin Maarian kunnasta, vuotta myöhemmin Kakskerran saaristokunta ja vuonna 1973 Paattisten kunta. Raisiosta Turkuun on liitetty Mälikkälän, Pahaniemen, Artukaisten, Pansion ja Pernon kaupunginosat. Viimeisimpänä näistä liitettiin Perno alueelle rakennettavan Wärtsilän telakan vuoksi.[38]

Vuonna 1965 tehtiin päätös, jonka mukaisesti raitiotiet lakkautettiin Turussa vuoteen 1972 mennessä kokonaan. Tällöin Turku menetti toimivan, koko keskeisen kaupunkialueen kattavan liikennejärjestelmän, minkä takia monet ovatkin pitäneet raitioteiden lakkauttamista virheenä.

Sodan jälkeen Turun keskustasta on purettu monia vanhoja rakennuksia ja tilalle rakennettu moderneja kerrostaloja. Nykyään on pääosin alettu varjella niitä rakennuksia, joita 1800-luvulta ja 1900-luvun alusta vielä on jäljellä. 2000-luvulle tultaessa kaupungin väestönkasvu on tasoittunut.

Kuvagalleria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Turun historia.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Gardberg, C. J.: Turun kaupungin historia 1100-luvun puolivälistä vuoteen 1366. Turun kaupungin historia 1. Turku 1971: 115–324
  2. Lisätietoa kaivauksista ks. esimerkiksi Turun Mätäjärvi (toim. Juhani Kostet ja Aki Pihlman). Turun maakuntamuseon raportteja 10. Turku 1989; Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan (toim. Liisa Seppänen). Archaeologia Medii Aevi Finlandiae IX. Turku 2003.
  3. a b Turun maakuntamuseo: Kivikautiset metsästäjät Viitattu 24.6.2009.
  4. Turun maakuntamuseo: Pronssi valtaa Suomenniemen Viitattu 27.6.2009.
  5. Halisten Virnamäen kulttuuriluontopolun opastustaulu, joka kertoo alueella tehdyistä arkeologista kaivauksista
  6. a b Etymologia: Turku, Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 125 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  7. Turun maakuntamuseo: Kristinusko juurtuu Suomeen Viitattu 27.6.2009.
  8. Turku Åbo Kyl määkin Turuus... – Sivu 1 (koonnut ja kerännyt M. Aaltonen)
  9. Varhainen Turku rakennettiin pellolle. Turun yliopiston tiedotus. 13.9.2006. (Luettu 29.9.2006)
  10. Kristinusko juurtuu Suomeen Turun kaupunki. Viitattu 24.6.2009.
  11. Knut Drake: Åbo Domkyrka och byggnadsarkeologin. Teoksessa "Kaupunkia pintaa syvemmältä: arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Toim. Liisa Seppänen. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura – Sällskapet för medeltidsarkeologi i Finland, 2003. ISBN 951-9129-57-x.
  12. Turun kaupunkihallinnon kehitys Turun kaupunki. Viitattu 3. toukokuuta 2007.
  13. *Pihlman, Aki: Turun kaupungin muodostuminen ja kaupunkiasutuksen laajeneminen 1300-luvulla. Varhainen Turku. Raportteja 22, 2010, s. 9–29. Turku: Turun museokeskus. ISBN 978-951-595-146-5.
  14. a b Vilho Niitemaa (1984): Myöhäiskeskiajan Turku teoksessa Turun seitsemän vuosisataa (toim. Eero Kuparinen). s. 36–52. Turun historiallinen yhdistys. Turku
  15. Kirsi Peltonen: Turku Hansa-ajalla Turun yliopisto. Viitattu 2. toukokuuta 2007.
  16. Keskiajan kaupunkien väkivaltaisuudesta ks. esimerkiksi Heikki Ylikangas: Väkivallasta sanan valtaan. Suomalaista menneisyyttä keskiajalta nykypäiviin. Juva; WSOY 1999.
  17. Hannele Klemettilä: "Keskiajan pyövelit." s. 67. Atena kustannus, Jyväskylä 2004.
  18. Merja Niilola: Peevelin pelätty pyöveli 27.6.2014 klo 7:13. YLE uutiset. Viitattu 17.heinäkuuta 2014.
  19. Turku. Keskiajan kaupungit 3. Turun maakuntamuseo 1986.
  20. Toivo T. Rinne – Rainer Fagerlund (1984): Turku uuden ajan alussa teoksessa Turun seitsemän vuosisataa (toim. Eero Kuparinen). s. 79–110. Turun historiallinen yhdistys. Turku
  21. Kustaan kaksi vierailua Suomeen Turun kaupunki. Viitattu 25.6.2009.
  22. a b Helsingin yliopisto: Kuninkaallinen Turun akatemia Viitattu 30.3.2008.
  23. Turun maakuntamuseo: Kreivin aikaan Viitattu 10.7.2008.
  24. a b c Elvi ja Pauli Lappalaisen Sukuseura ry: Varsinaissuomalaiset sotatoimissa 1600- ja 1700-luvuilla Viitattu 29.7.2009.
  25. Kajaanin yliopistokeskus, dosentti Reijo Heikkinen: Hailuoto isonvihan ja pikkuvihan melskeissä Viitattu 30.7.2009.
  26. Mika Leinonen, Turun yliopisto: Matematiikka vanhassa Turun akatemiassa Viitattu 29.7.2009.
  27. Yliopistopaino: Turun akatemian kirjapaino tieteen ja opetuksen palveluksessa 1642–1827 Viitattu 29.7.2009.
  28. Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Markku Kilpiö: Vanhan virsikirjan juhlavuosi katsoo myös tulevaisuuteen Viitattu 30.7.2009.
  29. Kankaanpää, Matti J: Suuri Pohjansota, Iso Viha ja Suomalaiset. Virrat: T:mi Toiset aijat, 2001. ISBN 952-91-3934-9, ISBN 978-952-91-3934-7.
  30. Turun maakuntamuseo: Silmäys Turun historiaan Viitattu 10.7.2008.
  31. Turun kaupunki: Turku Suomen pääkaupunkina 2005. Viitattu 22.9.2008.
  32. Helsingin Sanomat: Carl Erik Mannerheim oli Suomen ensimmäinen pääministeri 27.1.2008. Viitattu 18.7.2008.
  33. Kallioniemi Jouni: Kaikkien aikojen Turku. Kirjatorni, 1992.
  34. Turun Sanomat: Kun Turku hukkui liekkeihin 1.9.2002. Viitattu 30.3.2008.
  35. Eino Jutikkala: Turun kaupungin historia 1856–1917, s. 73–150. Turku: Turun sanomalehti ja kirjapaino osakeyhtiö, 1957.
  36. Ylen elävä arkisto: filmikatsaus vuodelta 1948: Turussa vuonna 1948 Viitattu 10.7.2008.
  37. Ylen elävä arkisto: Puna-armeija Porkkalassa Viitattu 18.7.2008.
  38. Turun Sanomat: Nykymittoihinsa Turku jämähti 1970-luvun lopulla 3.4.2006. Viitattu 24.6.2008.


Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oscar Nikula: Turun kaupungin historia 1809–1856. Turku: Turun kaupunki, 1972. ISBN 951-99003-2-2.
  • Raimo Ranta: Turun kaupungin historia 1600–1721. Turku: Turun kaupunki, 1975. ISBN 951-95081-7-1.
  • Reino Lento: Sellaista oli elämä vuosisadanvaihteen Turussa. Porvoo Hki Juva: WSOY, 1979. ISBN 951-0-09345-9.
  • Vilho Niitemaa, Oscar Nikula, Tapio Sormunen: Turun kulttuurihistoriaa. Turku: Turun historiallinen yhdistys, 1979. ISBN 951-95100-7-9.
  • Harri Kalpa: Muuttuva kaupunki: Turku eilen ja tänään. Turku: Turun Sanomat, 1980. ISBN 951-99124-8-7.
  • Erkki Kuujo: Turun kaupungin historia 1366–1521. Turku: Turun kaupunki, 1981. ISBN 951-95083-1-7.
  • Sinikka Uusitalo: Turun kaupungin historia 1918–1970. Turku: Turun kaupunki, 1982. ISBN 951-95083-5-X.
  • Oscar ja Sigrid Nikula: Turun kaupungin historia 1521–1600. Turku: Turun kaupunki, 1987. ISBN 951-9262-23-7 ja ISBN 951-9262-24-5.
  • Auvo Kostiainen: Historiaa Auran rannoilla: turkulaista historiantutkimusta ja historiantutkijoita. Turku, Turun Yliopisto: Turun historiallinen yhdistys, 1998. ISBN 951-29-1374-7.
  • Simo Tuomola: Turun kaupungin selviytymistarina läpi vuosisatojen 8000 eKr – 1600 jKr. Turku: Turun tietotarjonta, 1999. ISBN 951-9129-32-4.
  • Mika Kallioinen: Kauppias, kaupunki, kruunu: Turun porvariyhteisö ja talouden organisaatio varhaiskeskiajalta 1570-luvulle. Väitöskirja, Turun yliopisto. Bibliotheca historica 59. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-746-202-6.
  • Vuokko Valkamo: Lapsuuteni Turku : kertomuksia lapsuusmaisemista 1910- 1960 -luvuilta. Turku: Turkuseura, 2002. ISBN 951-96910-4-9.
  • Ilkka Järvinen: Lähihistorian lähikuvia: Turkulaista muistitietoa 20. vuosisadalta. Turku: Ilkka Järvinen, 2003. ISBN 952-91-5746-0.
  • Jouni Kallioniemi: Entisajan arkea ja juhlaa: Turkulaisperinnettä ja perinteistä Turkua. Turku: Kirjatorni, 2004. ISBN 951-96892-9-X.
  • Jarmo Virmavirta: Suomen Turku. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-18464-4.
  • Maarit Ahola, David Gaimster, Mika Kallioinen: Elämää Hansa-ajan Turussa. Turku: Turun maakuntamuseo, 2004. ISBN 951-595-097-X.
  • Maija Mäkikalli, Ulrika Grägg, Rauno Lahtinen: Moderni Turku 1920- ja 1930-luvuilla. Turku: Turun yliopisto, 2004. ISBN 951-29-2714-4.
  • Jukka Paaso: Turun kuva: itsenäisyyden ajan Turku. Turku: Jukka Paaso, 2006. ISBN 952-99502-5-X.
  • Hannu Laaksonen: Turun historiaa kahdeksalta vuosisadalta. Turun historiallinen arkisto 59. Turku: Turun historiallinen yhdistys, 2007. ISBN 978-952-99637-3-7.
  • Sanna Kupila, Marita Söderstöm (toim.): Turun katuja ja toreja. Nimistöhistoriaa keskiajalta nykypäivään. Turku: Turun museokeskus, 2011. ISBN 9789515951502.
  • Anne Ollila: Turku vanhoissa valokuvissa 1865-1915. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2012. ISBN 978-952-222-338-8.
  • Turun tuomiokirkon suojissa: Pohjoinen hiippakuntakeskus keskiajan ja uuden ajan alun Euroopassa (toim. Marika Räsänen, Reima Välimäki & Marjo Kaartinen). Historia Mirabilis 8. Turun historiallinen yhdistys & Turku Centre for Medieval and Early Modern Studies, Turku 2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]