Tämä on lupaava artikkeli.

Rutto

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee tautia. Albert Camus’n romaanista Rutto sekä Marvelin sarjakuvahahmosta nimeltä Rutto on omat artikkelinsa.
Rutto
Paiseruttoa sairastavan potilaan reisi.
Paiseruttoa sairastavan potilaan reisi.
ICD-10 A20.a
ICD-9 020
MedlinePlus 000596
MeSH D010930

Rutto on tarttuva kuumetauti, jonka aiheuttaa Yersinia pestis -bakteeri. Tauti on yleinen jyrsijöillä ja leviää niistä kirppujen välityksellä ihmiseen. Rutto on esiintynyt ihmisillä useasti laajoina pandemioina ja epidemioina, joista tunnetuin on 1300-luvun musta surma. Rutto esiintyy paiseruttona, keuhkoruttona ja veriruttona.

Etymologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkielinen sana rutto on taudinnimenä lyhentynyt muoto nopeasti leviävää tautia tarkoittavasta vanhasta sanasta ruttotauti. Adjektiivin rutto merkitys oli ’nopea, ripeä; äkkipikainen’. Sanan etäisempi alkuperä on tuntematon, mutta aikoinaan sitä arveltiin germaaniseksi lainaksi.[1]

Taudinkuva[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rutto voi esiintyä kolmessa muodossa: paiseruttona, keuhkoruttona ja veriruttona.[2] Paiserutto tarttuu kirpun puremasta. Muutaman päivän kuluttua potilaassa kehittyy kova kuume, johon liittyy usein kouristuksia, oksentelua, huimausta, valonarkuutta ja kipua raajoissa.[3] Päivä tai kaksi kuumeen alkamisen jälkeen bakteeri menee imusolmukkeisiin ja aiheuttaa niissä tulehduksen ja turvotuksen.[2][3] Keuhkorutossa bakteeri menee keuhkoihin ja aiheuttaa veristä yskää. Verirutossa bakteeri pääsee verenkiertoon ja aiheuttaa kuoleman tyypillisesti runsaassa vuorokaudessa.[2][4][3] Verirutossa bakteeri aiheuttaa verenpurkauksia, jotka näkyvät tummina läiskinä iholla.[5]

Paiserutossa kuolleisuus on 50–60 %, keuhkorutossa 95 % ja verirutossa 100 %.[4]

Isäntälajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruttobakteeri selviytyy monessa isäntälajissa, eikä mikään muu bakteeri pysty käyttämään hyväkseen yhtä montaa nisäkäslajia. Linnut ja matelijat eivät ruttoon sairastu. Rutto on pääasiassa jyrsijöiden tauti, ja sitä on luonnossa tavattu 203 jyrsijälajilla. Kaikki isäntälajit elävät pesissä, joissa on runsaasti kirppuja. Hyvä vastustuskyky ruttoa vastaan on kesyillä freteillä, arohillereillä, mustakarhuilla, mäyrillä, pesukarhuilla ja monilla koiraelämillä. Näillä rutto on hyvin lievä tauti. Ruton isäntäeläimet voidaan jakaa ylläpitäjiin ja levittäjiin. Ylläpitävillä lajeilla rutto johtaa vain harvoin kuolemaan. Tärkeitä ylläpitäjiä ovat hiiret, gerbiilit ja myyrät. Keski-Aasiassa tärkeimmät ylläpitävät lajit ovat isogerbiili ja himalajanmurmeli. Ruttoa levittävillä lajeilla kuolleisuus on suuri, ja ne siirtävät taudin läheisyydessään eläviin lajeihin ennen kuolemaansa.[6] Ihmiseen rutto tarttuu useimmin mustarotan ja isorotan kirpuista. Rutto saadaan usein myös koiran kirpuista.[7]

Tarttuminen ja leviäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruttoa levittävän kirpun suolistossa tummalla ruttobakteerien muodostama tukos
Ruton aiheuttaja Yersinia pestis -bakteeri

Ruttobakteeri lisääntyy Xenopsylla cheopis -kirpun suolistossa ja muodostaa sinne tukoksen. Kun kirppu puree rottaa tai ihmistä, se saman tien oksentaa imemänsä veren ja osan bakteereista takaisin haavaan tai joskus suoraan uhrin verenkiertoon.[8] Paiserutto tarttuu ihmisestä toiseen vain suorassa kosketuksessa, mutta keuhkorutto tarttuu myös ilman kautta pisaratartuntana.[9]

Rutto alkaa rottapopulaatiossa ruttobakteeria kantavien kirppujen puremien levittämänä. 10–14 vuorokauden kuluttua epidemian alkamisesta rottia on kuollut niin paljon, että nälkäiset kirput alkavat etsiä ihmisistä uutta isäntää. Ne purevat ihmistä ja tartuttavat paiseruton. Taudin itämisaika on 3–5 vuorokautta, jolloin oireita ei ilmene. Alettuaan oireet kestävät 3–5 vuorokautta. Tautia kantavien kirppujen saapumisen ja ensimmäisten ihmisten kuolemien välillä kuluu kaikkiaan keskimäärin 24 vuorokautta. Nopeasti eteneväksi epidemiaksi rutto kehittyi mustan surman aikana paikkakunnalla sen jälkeen noin viikossa.[10]

Taudin tapettua koko rottayhdyskunnan kirppu voi elää niiden pimeissä ja kosteissa pesissä jopa vuoden ajan, kunnes seuraava rottayhdyskunta muuttaa niihin. Näin tauti voi säilyä endeemisenä pitkänkin aikaa ja aiheuttaa syklisesti toistuvia epidemioita. Ihmisissä epidemiat toistuvat 2–20 vuoden välein koko pandemian ajan.[11]

Ruttokirput pystyvät elämään myös viljalla. Näin ne pystyvät säilymään hengissä ja levittämään tautia myös pitkien merimatkojen yli viljarahdin mukana, vaikka kaikki laivan rotat olisivat ehtineet kuolla ruttoon.[12]

Rutto riehuu etenkin lämpiminä vuodenaikoina. Talvisin epidemia laantuu etenkin viileillä seuduilla, sillä kirput vähenevät ja ruttobakteerin lisääntyminen hidastuu.[13] Myöskään kuivassa ilmastossa ruttokirppu ei selviä, joten tautia ei esiinny autiomaissa tai vuoristoseuduilla.[4]

Ehkäisy ja hoito[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruton leviämistä Euroopassa hidastaa nykyisin parantunut hygienia. Paiserutto on hoidettavissa, jos lääkitys aloitetaan ajoissa. Verirutossa kuolleisuus hoidettuna on 50 prosenttia. Lääkkeenä käytetään tetrasykliinejä. Myös infektoituneen lähipiirille antibioottia annetaan estolääkitykseksi. Ruttoon on kehitetty rokote, mutta sillä on vakavia sivuvaikutuksia, eivätkä vasta-aineet kestä elimistössä kuin 1–2 vuotta.[14]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyisten ruttokantojen synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koska rutto on jyrsijöiden tauti, se on varmaankin ollut olemassa jo kauan ennen kuin se levisi ihmiseen.[15] Nykyisten ruttokantojen esi-isäksi on molekyylikellon avulla määritelty bakteeri, joka eli 5 000–7 000 vuotta sitten.[16] Ruttobakteerin DNA:ta on löydetty 4 800 vuotta sitten Euraasiassa kuolleiden ihmisten luista. Tuolloin sillä ei vielä ollut geeniä, jonka ansiosta se olisi voinut selviytyä kirpun sisällä ja levitä sen avulla.[17] Pronssikautinen ruttobakteeri ei myöskään ollut yhtä tappava kuin myöhemmät kannat, eikä se aiheuttanut paiseita sairastuneessa. Nykyinen erittäin tappava ruttobakteeri on kehittynyt ilmeisesti noin 3 000 vuotta sitten.[18]

Varhaisia epidemioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyvin vanhoissa lähteissä viitataan kulkutauteihin, mutta ei kuvailla niitä yksityiskohtaisemmin. Vanhan testamentin Ensimmäisessä Samuelin kirjassa (4–6) ja Ensimmäisessä kuninkaiden kirjassa (5) kerrotaan 1100-luvulla eaa. käydystä filistealaisten ja israeliittien sodasta, jonka jälkeen filistealaiset kärsivät hiiristä ja karmeasta kulkutaudista, joka aiheutti ilmeisesti paiseita heidän nivusiinsa. Koska paiserutto on ainoa kulkutauti, joka aiheuttaa tällaisia paiseita, kuvauksessa ilmeisesti viitattiin juuri siihen.[15]

Hellenistisestä maailmasta tunnetaan viimeistään 400-luvulta eaa. mainintoja rutosta ja epidemioista Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa.[19] Ateenan rutto 2 500 vuotta sitten ja Antoninuksen rutto vuosina 165–180 olivat mahdollisesti ruttobakteerin aiheuttamia.[17] Kiinasta ensimmäinen maininta rutosta löytyy vasta 600-luvulta jaa. ja Intiasta 1000-luvulta.[20]

Kolme pandemiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen ruttopandemia oli Justinianuksen rutto, joka alkoi tuhoisana epidemiana Konstantinopolissa vuonna 542.[21] Tauti oli tullut egyptiläiseen Pelusiumin satamakaupunkiin idästä Punaisenmeren yli, ja sieltä se aloitti leviämisensä Välimeren alueelle.[22] Tauti aiheutti kolmen vuosisadan aikana useita epidemioita Bysantin valtakunnan alueella, ja se saattoi surmata jopa puolet valtakunnan väestöstä.[23] Pandemia jatkui Euroopassa vuoteen 767 asti.[24]

Toisen ruttopandemian ensimmäinen ja tuhoisin epidemia oli musta surma 1346–1353.[24] Myös Kiinan Hopein provinssissa oli 1330-luvulla tuhoisa kulkutauti, mutta ei ole varmaa, oliko se ruttoa.[25] Toinen ruttopandemia syntyi mahdollisesti kahdesta syystä. Suuria osia Euraasiasta valloittaneet mongolit olivat hevosilla liikkuvia sotureita, jotka muodostivat sotilaallisen ja hallinnollisen verkoston koko Keski-Aasian välille. He saattoivat tuoda tautia kantavat jyrsijät Kiinasta aroja pitkin lännemmäs 1300-luvun alkuun mennessä. Toinen syy pandemian alulle saattoi olla 1200-luvun puolivälissä alkanut ilmastonmuutos, joka aiheutti Saharasta puhaltamaan kääntyneiden tuulien myötä Keski-Aasian lämpenemisen ja kuivumisen ja pakotti jyrsijät liikkeelle.[26] Mustan surman jälkeen tuli uusia epidemioita, ja koko pandemia kesti vuosiin 1650–1722 asti.[24]

Kolmas ruttopandemia riehui lähinnä Kiinassa ja Intiassa 1800-luvulla, mutta se saatiin pysäytettyä.[24] Vuonna 2010 julkaistun geenitutkimuksen mukaan kaikki kolme tunnettua ruttopandemiaa, mukaan lukien musta surma, olisivat syntyneet Kiinassa. Länteen musta surma olisi kulkeutunut silkkitietä pitkin.[27]

Nykytilanne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruton esiintyminen nykyisin. Kartassa punaisella alueet, joilla ruttoa esiintyy villieläimissä (1998), ja keltaisella maat, joissa ruttoa on raportoitu ihmisissä 1970–1998.

Kolmannen ja toistaiseksi viimeisen ruttopandemian jälkeen rutto on ollut kotoperäisenä ja aina läsnä olevana uhkana suuressa osassa maailmaa. Aasiassa ruttoa tavattiin eniten vuosina 1954–1980. Intiassa ruttoa tavattiin joka vuosi välillä 1954–1967, ja epidemia koettiin vielä vuonna 1994. Vietnamissa sota lisäsi ruton esiintymistä 1960- ja 1970-luvuilla, mutta maassa ei enää nykyisin tavata ruttoa. Nepalin ja Kiinan rajalla koettiin pieni epidemia vuonna 2004. Perussa ja Yhdysvalloissa ruttoa on esiintynyt melkein vuosittain 1954–2015, mutta muualla Amerikoissa tautia ei enää juurikaan tavata. Afrikassa ruttotapausten ja ruton saastuttamien maiden määrä on viime vuosikymmeninä kuitenkin ollut kasvussa.[28] Madagaskar on nykyisin eniten rutosta kärsivä maa maailmassa. Saarella on vuosittain toistuvia ruttoepidemioita, kuten talven 2014–2015 epidemia, jossa kuoli useita kymmeniä ihmisiä.[29]

Ruttotapausten vähäisyyttä nykyisin selittää terveydenhuollon kehittyminen, jyrsijöiden seuranta, ihmisten koulutus sekä vähäiset kontaktit ihmisten ja sairaiden jyrsijöiden välillä.[30] Koska ruttobakteeri kiertää jatkuvasti luonnonvaraisissa jyrsijöissä ja kykenee säilymään maaperässä kymmeniä vuosia, ruttoa ei voida koskaan tuhota kokonaan.[31]

Nykyisen ilmastonmuutoksen vaikutus ruttoepidemioiden esiintymiseen riippuu siitä, aiheuttaako lämpeneminen aavikoitumista vai vihertymistä. Metsäkato ja arojen laajeneminen laajentaisi jyrsijöiden elinaluetta ja levittäisi ruttoa, mutta toisaalta ilman hiilidioksidipitoisuuden nousu ja sademäärien kasvu ovat saaneet esimerkiksi Sahelin vihertämään viime vuosikymmeninä, ja myös lämpötilan nousu on haitaksi ruttokirpuille.[32]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Benedictow, Ole J.: The Black Death 1346–1353: The Complete History. The Boydell Press, 2004. ISBN 1-84383-214-3.
  • Gottfried, Robert S.: The Black Death. Robert Hale, 1983. ISBN 0 7090 1299 3.
  • Herlihy, David: The Black Death and the Transformation of the West. Harvard University Press, 1997 (perustuu 1985 kirjoitettuihin esseisiin). ISBN 0-674-07613-3.
  • Heikura, Pekka T.: Musta surma (pdf) Tieteessä tapahtuu. 8/2003. Viitattu 12.9.2015.
  • Huldén, Lena & Huldén, Larry & Heliövaara, Kari: Rutto. Like, 2017. ISBN 978-952-01-1456-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nykysuomen etymologinen sanakirja, WSOY, 5. painos 2011, Kaisa Häkkinen, s. 1076.
  2. a b c Benedictow 2004, s. xiv–xv
  3. a b c Herlihy 1997, s. 33.
  4. a b c Heikura, s. 42.
  5. Benedictow 2004, s. 26.
  6. Huldén ym. 2017, s. 34–36.
  7. Huldén ym. 2017, s. 40–42.
  8. Benedictow 2004, s. 25.
  9. Rutto, Terveyskirjasto
  10. Benedictow 2004, s. 58.
  11. Gottfried 1983, s. 7–9.
  12. Benedictow 2004, s. 20–21.
  13. Benedictow 2004, s. 60.
  14. Essi Kähkönen: Rutto tappaa yhä Mediuutiset. 19.5.2005. Viitattu 26.10.2015.
  15. a b Benedictow 2004, s. 35–36.
  16. Huldén ym. 2017, s. 22.
  17. a b Tutkijat löysivät todisteita ruttobakteerista 4 800 vuoden takaa Tiede. 23.10.2015. Viitattu 23.10.2015.
  18. Huldén ym. 2017, s. 23–24.
  19. Benedictow 2004, s. 37–38.
  20. Benedictow 2004, s. 42.
  21. Huldén ym. 2017, s. 57–59.
  22. Huldén ym. 2017, s. 59–62.
  23. Huldén ym. 2017, s. 59, 64.
  24. a b c d Benedictow 2004, s. XV.
  25. Gottfried 1983, s. 35.
  26. Gottfried 1983, s. 33–34.
  27. Nicholas Wade: Europe’s Plagues Came From China, Study Finds New York Times. 31.10.2010. Viitattu 18.9.2015.
  28. Huldén ym. 2017, s. 277–281.
  29. Plague in Madagascar, WHO 19.2.2015
  30. Huldén ym. 2017, s. 281.
  31. Huldén ym. 2017, s. 286.
  32. Huldén ym. 2017, s. 289.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • toimittaneet Marjomaa R., Nurmiainen J. ja Weiss H.: Ilmestyskirjan ratsastajat: sota, nälkä, taudit ja kuolema historiassa. Vastapaino, Tampere, 2000. ISBN 951-768-065-1. erit. s. 209–235.
  • Boccaccio Giovanni, suomentaneet Lahti Ilmari ja Hokkanen Vilho: Decamerone. Tammi, Helsinki, 1999. ISBN 951-31-1647-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]