Justinianuksen rutto

Bysantin valtakunta vuonna 550, yhdeksän vuotta pandemian alun jälkeen

Justinianuksen rutto oli paiseruton aiheuttama pandemia, joka riehui erityisesti Bysantin valtakunnassa vuodesta 542 alkaen aina 700-luvulle asti. Pohjoisimmillaan tauti levisi eteläiseen Saksaan ja mahdollisesti Britteinsaarille. Tauti on saanut nimensä Bysantin keisari Justinianus I:stä, joka hallitsi valtakuntaa pandemian aikaan. Justinianuksen rutolla viitataankin joskus suppeammin vain pääkaupunki Konstantinopolia vuonna 542 koetelleeseen ensimmäiseen epidemiaan, joka surmasi suuren osan kaupungin asukkaista. Rutto vaikutti merkittävästi Bysantin historiaan, ja se surmasi mahdollisesti jopa puolet valtakunnan väestöstä, arviolta 25–50 miljoonaa ihmistä.

Pandemian aiheutti Yersinia pestis -bakteeri, jota ruttokirput ja rotat levittivät ihmiseen.

Alkuperä

Justinianuksen rutto oli peräisin Aasiasta, ja monet tutkijat uskovat taudin lähteneen liikkeelle Kiinasta. Tauti kulki Punaisenmeren kauppalaivojen mukana Suezinlahden poukamassa sijainneeseen Klysmaan, josta se levisi Egyptiin. Pelusionin satamakaupungissa Egyptissä ensimmäiset tapaukset todettiin luultavasti kesällä 541.

Leviäminen

Pelusiumista rutto levisi nopeasti Aleksandriaan ja muualle Egyptiin, Palestiinaan, Gazaan ja Jerusalemiin sekä Syyriaan. Konstantinopoliin tauti saapui vuonna 542 ja levisi sieltä Vähän-Aasian maakuntiin. Tauti lähti leviämään Pelusionista myös Afrikan rannikolle, Espanjaan, Italiaan, Kreikkaan ja Välimeren saarille.

Justinianus I, jonka mukaan ruttopandemia on nimetty.

Bysantin pääkaupunki, noin puolen miljoonan asukkaan Konstantinopoli koki ensimmäisen epidemiansa vuonna 542 keisari Justinianuksen aikana, jonka nimellä tauti tunnetaan. Keisari sairastui tautiin ilmeisesti itsekin mutta selvisi hengissä. Historioitsija Prokopioksen mukaan tauti surmasi kaupungissa suurimman osan sen asukkaista, jopa 10 000 ihmistä päivässä, mikä lienee kuitenkin liioittelua. Ruumiita tuli kuitenkin niin paljon, että joukkohaudat eivät riittäneet ja ruumiita jouduttiin kasaamaan minne tahansa ne vain mahtuivat. Kaupunki ajautuikin kaaokseen ja nälänhätään. Tauti katosi Konstantinopolista talven tultua mutta palasi sinne vuonna 558 ja sen jälkeen useita kertoja uudelleen.

Välimeren alueen tunnetuimpia epidemioita olivat vuoden 542 Konstantinopolin epidemia, vuoden 558 Konstantinopolin toinen epidemia, joka liittyi Syyriassa vuosina 560–561 riehuneeseen epidemiaan, vuoden 571 Italian ja Gallian epidemia, joka saavutti Konstantinopolin vuosina 573–574, vuosien 590–592 Italian ja Antiokian epidemia, vuoden 597 Thessalonikin epidemia, joka levisi seuraavina vuosina itäiselle Välimerelle, Pohjois-Afrikkaan ja Italiaan, sekä vuosien 618–619 uusi Konstantinopolin epidemia. Rutto kiersi useaan kertaan myös Lähi-idässä, missä jopa puolet ihmisistä saattoi kuolla tautiin vuosien 541–700 välillä.

Italian viimeinen epidemia koettiin Napolissa ja Sisiliassa vuosina 749–750. Ruton leviämisestä Espanjassa on suhteellisen vähän tietoja, mutta tauti saapui sinnekin todennäköisesti jo varhain. Esimerkiksi Valenciasta tunnetaan useita 550-luvulle ajoitettuja joukkohautoja. Tauti kiersi Espanjaa useaan kertaan varsinkin 600-luvulla ja 700-luvun alkupuolella. Galliaan rutto kulkeutui etelästä ja alkoi levitä kauppaväyliä pitkin pohjoiseen. Britteinsaarillakin oli tuohon aikaan kulkutauteja, mutta niiden luonteesta ei olla täysin selvillä. Esimerkiksi anglosaksien kuningaskuntia vaivanneet taudit saattoivat olla muitakin tauteja, kuten isorokkoa. Pohjoisimmillaan Justinianuksen rutto levisi paikallisina epidemioina eteläiseen Saksaan, minkä vahvistavat myös nykyaikaiset DNA-testit. Pohjoismaihin asti tauti tuskin koskaan levisi.

Tauti esiintyi epidemioina aina 700-luvulle asti. Se oli surmannut vuoteen 565 mennessä mahdollisesti puolet Bysantin valtakunnan asukkaista, ja vielä vuonna 732 Konstantinopolissa menehtyi tautiin 40 % kaupungin väestöstä. Tautiin kuolleiden kokonaismääräksi on arvioitu 25–50 miljoonaa ihmistä.

Leviämisen syitä

Pandemia levisi nopeasti ehkä siksi, että Euroopassa oli tuolloin sateinen ja viileä ajanjakso, joka johti katovuosiin ja kansainvaelluksiin. Vuosi 536 oli kylmin kuuteen tuhanteen vuoteen, mikä johtui luultavasti jostain suuresta tulivuorenpurkauksesta. Toinen suuri purkaus tapahtui vuosina 539–540, ja se pidensi kylmää kautta luultavasti aina vuoteen 550.

Tulivuorenpurkausten ja katovuosien lisäksi itäistä Välimerta ravistelivat tuolloin lukuisat maanjäristykset, jollaiset erityisesti lisäävät tarttuvien tautien aiheuttamaa kuolleisuutta, kun rotat ja muut jyrsijät jättävät piilopaikkansa ja tulevat lähelle ihmisiä. Justinianuksen ruton epidemioista viisi voidaankin yhdistää juuri edellisenä vuonna tapahtuneeseen maanjäristykseen: Konstantinopolissa vuonna 557, Syyriassa vuonna 567, Antiokiassa vuonna 580, Palestiinassa vuonna 634 ja Syyriassa vuonna 712.

Vaikutuksia

Bysanttia koetellut tauti vaikutti ratkaisevasti Bysantin sotilaalliseen menestykseen eri puolilla, kuten 500-luvulla Italiassa ja Mesopotamiassa. Tauti heikensi Bysantin asemaa lopullisesti. Luostarit tyhjenivät, ja armeijaan oli vaikeaa saada alokkaita. Joidenkin tutkijoiden mukaan rutto edesauttoi 600-luvulla alkaneiden arabien valloitusretkien onnistumista. Tauti tappoi kaupungeissa asuneita bysanttilaisia luultavasti enemmän kuin liikkuvaa elämää viettäneitä arabeja. Ruton arvioidaan myös hävittäneen suuren osan sassanidien hallitsemasta Persiasta, mikä helpotti arabivalloitusta.

Ruton mittasuhteista on ollut vaihtelevia käsityksiä eri tutkijoilla ja eri aikoina. Vuonna 2019 julkaistussa tutkimuksessa ei löydetty todisteita esimerkiksi joukkohautojen määrän kasvusta tai viljakasvien siitepölyn määrän vähenemisestä 500–600-luvuilla, eli rutto ei ehkä ollut niin tuhoisa kuin aiemmin on oletettu.

Katso myös

• Myöhäisantiikin pieni jääkausi

Lähteet

• Huldén, Lena & Huldén, Larry & Heliövaara, Kari: Rutto. Like, 2017. ISBN 978-952-01-1456-5.